Omenakauden pikkuhiljaa lähestyessä on aika jakaa ensimmäinen omenaresepti. Tähän taikinaan käytetään tosin ainoastaan omenasosetta, joten ehkäpä siihen voisikin tuhlata mahdollisesta edellisestä sadosta pakastimen perälle unohtunutta sellaista.
Reilu vuosi sitten leivoin lasten synttärijuhliin vegaanisia mausteisia omenamuffinsseja, jotka kuorrutin omenahyveelle tyypillisellä kauramuruseoksella. Tänä vuonna, kun samaisia juhlia pohdiskellessani kysyin Neiti-Kokilta kakkuideaa, sain vastaukseksi ”piirakkakakku”. Tiesin hänen tarkoittavan omenapiirakkamaista kakkua, jonka leivoin kesällä omiin juhliini ja jonka reseptiä olin jo itsekin koittanut jälkikäteen etsiä siinä kuitenkaan onnistumatta. Harmi, tuo kakku oli nimittäin todella hyvää. Siinä kohtaa mieleeni kuitenkin tulivat edellisvuoden onnistuneet omenamuffinssit ja päätin koittaa, miten ne istuisivat kakun muotoon. Istuivathan ne ja ainoastaan paistoaikaa säätämällä sain aikaiseksi mainion omenakakun toivottua piirakkakakkua edustamaan. Sen lisäksi, että resepti on vegaaninen siitä saa helposti myös gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Näin se sopiikin jo liki jokaiseen ruokavalioon.
Hauska kokeilu tämä muffinssien muuttaminen kakuksi, jota aion varmasti testata vielä uudestaankin.

Mausteinen omenakakku tai -muffinssit kauramurukuorrutteella
Vuoallinen (ø noin 20 cm) / 12 muffinssia
Taikina:
2 dl vehnäjauhoja / gluteenitonta tummaa jauhoseosta
1 dl kauraleseitä
1-2 dl fariinisokeria omenasoseen makeudesta riippuen
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2,5 dl omenasosetta
0,5 dl margariinia tai öljyä
Kauramuruseos:
75 g margariinia
1 dl sokeria
2,5 dl pikakaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja / gluteenitonta jauhoseosta
1 tl kanelia
Tarjoiluun:
vaniljakastiketta tai -jäätelöä
Tee ensin taikina. Sekoita jauhot, kauraleseet, fariinisokeri, leivinjauhe, sooda ja mausteet keskenään. Lisää joukkoon omenasose ja rasva. Jos käytät margariinia sulata se etukäteen.
Sekoita taikina tasaiseksi ja annostele joko leivinpaperoituun kakkuvuokaan tai muffinssivuokiin.
Valmista seuraavaksi muruseos. Sulata margariini ja lisää joukkoon sokeri, kaurahiutaleet, jauhot ja kaneli. Ripottele muruseos kakun tai muffinssien pinnalle.
Jos valmistat kakun, paista sitä 175-asteisen uunin alatasolla noin 40 min. Jos taas teet muffinsseja, paista niitä 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.
Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

