Mmmarjaisaa

Nyt kun elokuinen lämpöjakso ilostuttaa ihanasti arkista aherrustamme, ajattelin jakaa muutaman kesäisen reseptin. Mansikat ovat tältä kesältä jo ohimennyttä aikaa, mutta ei hätää, intialainen hedelmäsalaatti syntyy vallan mainiosti ilmankin. Marjapiirakan marjat sitä vastoin otin minäkin suoraan pakastimesta eli nämä reseptit ovat juuri niitä, joilla kesä tuodaan kotiin – vaikka kesken kylmimmän talvisään (nyt kuitenkin pidetään vielä ajatukset täysillä kesässä).

Ohje intialaiseen hedelmäsalaattiin löytyi taannoin esittelemästäni Kesäruokaa paratiisista -kirjasta, piirakka sen sijaan on eräänlainen risteytys, jossa ”kukkotaikina”, siis toisin sanoen ruismurotaikina, yhdistyy Mamman marjapiirakan täytteeseen. Sangen maukas sekasikiö, voisin todeta. Ja jos mustikkakukot kiinnostavat, ohjeen niihin löydät täältä.

Intialainen hedelmäsalaatti

4 annosta

Huom! Nämä ovat ehdotuksia, voit koota salaatin juuri niistä marjoista ja hedelmistä, joita halajat tai sinulla kulloinkin on saatavilla.

IMG_49692 banaania
100 g mansikoita
100 g mangoa
100 g ananasta
100 g vesimelonia
1 dl mustikoita
(2 rkl tuoreita mintunlehtiä)

Kastike:
2 dl ananasmehua
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää

Kuori ja pilko hedelmät banaania lukuun ottamatta, jotta sen hedelmäliha ei tummu.
Sekoita ainekset varovasti kulhossa ja anna viilentyä hetki jääkaapissa.
Valmista kastike sekoittamalla ananasmehu, inkivääriraaste, hunaja, vaniljasokeri, kaneli ja muskottipähkinä keskenään ja laita jääkaappiin viilentymään.
Ravista ja kaada kastiketta juuri ennen tarjoilua salaatin päälle ja sekoita uudelleen.
Kuori ja viipaloi banaani ja lisää viipaleet seokseen.
Lisää halutessasi joukkoon vielä hienonnettuja mintunlehtiä.

Mamma   ❤ kukko eli rukiinen Mamman marjapiirakka

Vuoallinen

IMG_5175Ruismurotaikina:
125 g voita
1 dl sokeria
2,5 dl ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl valitsemiasi marjoja, itse käytin punaisia viinimarjoja (jos marjat ovat jäisiä, noin 2,5 dl riittää; sekoita jäisiin marjoihin 2 tl perunajauhoja)
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Vuoraa voideltu piirakkavuoka taikinalla reunoille asti. Nosta hetkeksi kylmään.
Levitä marjat piirakkapohjalle.
Yhdistä muut täytteen aineet ja kaada marjojen päälle.
Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 30 min.

IMG_4973Loppuun vielä pieni tunnelmakuva eräältä loma-aamulta, jolloin ilahdutin Aleksia aamupalan kera. Kyseessä oli smoothie, jossa käytin pääraaka-aineena vesimelonia perinteisten banaanin ja jogurtin ohella. Toimii hyvin tehden vesimelonista paljon tavallista paremman. (Normaalisti tämä kuuluu niihin harvoihin itselleni ei niin mieluisiin hedelmiin…)

Laiva on lastattu broilerilla…

IMG_3816Matka Tukholmaan ja takaisin suurella sini- tai punavalkoisella paatilla lienee tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle. Samoin tunnettua taitaa olla se, mitä tuossa lipuvassa (hölmöily)hotellissa tyypillisesti tehdään. Siellä syödään ja juodaan – enemmän tai vähemmän – tehdään tax-free -ostoksia, ehkä nautitaan niistä leijonanosa hetimiten, kuunnellaan karaokea ja katsotaan se vaihtuvaniminen Midnight Show. Seuraavana iltana kuvio toistuu, kun ensin on väsyneenä väsyttänyt itsensä Tukholmassa.

Nämä päivä Tukholmassa -reissut ovat ihan hauskoja, silloin tällöin, mutta veronsa ne vaativat. Toki lopputulokseen voi pitkälti vaikuttaa myös itse, mutta selviö on, että näiden matkojen jälkeen väsyttää aina ja olo on vähintäänkin hölmistynyt. Se on se yhteinen, suljettu purkki kokolattiamattoineen ja buffetpöytineen. Siitä on raikas meri-ilma ihmeen kaukana.

No juu, tällainen matka tuli viikonloppuna tehtyä, joten sunnuntaina mielemme teki jotakin raikasta. Valmistimme siis kesäkurpitsa- ja paprikaveneitä, jotka täytimme broilerilla. Jälkiruoaksi nautiskelimme maustettua hedelmäsalaattia, jonka kruunasimme molemmat mieleisellämme jäätelöpallolla. Nam ja maiskis; raikas ruoka, virkeämpi mieli!

P.S. Tätä hedelmäsalaattia valmistin myös ystävilleni viimeksi, kun vietimme aamupalahetkeä yhdessä, todeten että se toimii vallan mainiosti myös esimerkiksi maustamattoman jogurtin kera, jos enemmän aamupalamaista versiota kaipailee.

Toisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että täytetyt paprikat olivat myös ruoka, jota me Aleksin kanssa valmistimme, kun ensimmäistä kertaa teimme ruokaa yhdessä. Siis treffiruokasuositus!

Broilerilla täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat

4 annosta

IMG_38141 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 suippopaprikaa
1 paprika
(kasvisten määrää voit toki muutella mieltymystesi mukaan, huomioi kuitenkin, että mitä enemmän käytät kesäkurpitsaa, sitä enemmän valmistuu myös täytettä)
450 g marinoituja broilerisuikaleita
6 siivua pekonia
1 tlk (140 g) ananasta
1,5 dl kevyt ranskankermaa
1 valkosipulinkynsi
juustoraastetta

Pese kesäkurpitsa ja paprikat. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja koverra sen malto lusikalla kulhoon. Halkaise niin ikään paprikat ja poista siemenet.
Pilko ja paista pekonit, siirrä kulhoon. Ruskista broilerisuikaleet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään.
Asettele kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja täytä ne broileriseoksella. Sirottele päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 min.

Maustettu hedelmäsalaatti

IMG_3770IMG_3776hedelmiä oman maun mukaan
kardemummaa
vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi hedelmät. Mausta kardemummalla ja vaniljasokerilla. Nosta jääkaappiin marinoitumaan.
Tarjoile käyttötarkoituksesta riippuen esim. maustamattoman jogurtin, vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.