Jättihyvä juustokakku

Niinhän se tuppaa olemaan, että juustokakku on sellainen niin sanottu varma nakki, hyvä valinta lähes juhliin kuin juhliin. Se onnistuu hyvin suurella todennäköisyydellä, sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja se miellyttää suurinta osaa ihmisistä. Kaiken lisäksi se on helppo valmistaa ja muunnella omaan makumaailmaan sopivaksi, uuniakaan ei välttämättä tarvita.

Näinpä kevään ylioppilaskakkukimaraani oli totta kai tuleva myös juustokakku – tai kaksi juustokakkua, kun juustoinen kevätkakku sai tästä kumppanin. Nyt esiteltävä ”jättihyvä” juustokakku bongautui Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, jossa sitä kehuttiin maailman parhaaksi. Suhteellisen suuria sanoja, mutta mikäs siinä, tuottihan tämä vallan maukkaan lopputuloksen.

IMG_2609Tämän juustokakun juttu on sen pohja; paistettu, ihanan suklainen ja hieman taikinainen. Alun perin valkosuklainen pohja vaihtui minun kakussani maitosuklaiseksi, koska halusin tehdä kakusta laktoosittoman, enkä tähän hätään löytänyt laktoositonta valkosuklaata. Ehkä valkosuklaalla siitä olisi tullut vieläkin kielenvievämpi, mutta todella hyvää oli tämäkin. Juustotäyte muovautui turkinpippuriseksi, koska suklaa ja salmiakki vaan ovat niin mahtava yhdistelmä. Koristelu hoitui yksinkertaisella Turkinpippuri kohtaa vasaran -menetelmällä.

Eipä siis muuta kuin ideoimaan; mitä juustokakkumakuihin tulee, maailma ei ole vielä valmis.

Hyydytettävä Turkinpippurijuustokakku paistetulla suklaapohjalla

Vuoallinen (ø 25 cm)

IMG_2601Pohja:
150 g voita
200 g valko- / maitosuklaata
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua kanelia
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
200 g vaniljarahkaa
5 liivatelehteä
2 rkl kermaa
1 rkl sitruunamehua
100 g Turkinpippurirouhetta

Koristelu:
värillisiä Turkinpippureita

Sulata pohjaa varten miedolla lämmöllä paloiteltu voi ja suklaa. Nosta kattila pois levyltä. Lisää haaleaan suklaaseokseen kananmunat, fariinisokeri ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min. Pohja saa jäädä sisältä tahmeaksi.
Vatkaa täytettä varten kerma kuohkeaksi. Notkista tuorejuusto samoilla vatkaimilla ja mausta tomusokerilla. Lisää tuorejuusto ja vaniljarahka kermavaahtoon varovasti nostellen.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna kermatilkka kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan kermaan. Nosta kattila heti pois levyltä.
Sekoita haalea liivateseos täytteeseen. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja Turkinpippurirouheella. Kaada täyte pohjan päälle.
Nosta kakku peitettynä jääkaappiin yön yli hyytymään.
Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele.

Rommi ja rusina toivottavat hyvää isänpäivää!

Koska kahdelle on paljon tylsempää tehdä kakkuja – annokset ovat liian suuria, täytyy syödä samaa jälkiruokaa monta kertaa – on pikku hiljaa alkanut muodostua tavaksi, että kun kokoonnumme vanhempiemme luokse päivälliselle, minä usein valmistan jälkiruoan. Näin pääsen kokeilemaan koottuja kakkureseptejäni ja koska koekaniineina toimivat suuri ja kokemukseni mukaan melko suorapuheinen perhe, saan samalla helposti todettua joutaako resepti arkistointiin vai roskakoriin.

IMG_3242Tällä kertaa päivällistapaamisemme perimmäinen syy oli isänpäivä. Näinpä halusin makuvalinnoissani ensisijaisesti huomioida oman rakkaan, jo kunnioitettavat 33 vuotta isäuraansa hyvin hoitaneen isäni mieltymyksiä. Päädyin siis rommirusinacharlottaan, sillä muistan hänen useita kertoja jäätelökioskilla valinneen juuri rommirusinan lipomisensa kohteeksi. No, ajattelin minä tietysti myös omaa aviomiestäni, jonka mieltymys rommiin taitaa olla jo yleisesti tunnettu tosiasia, ja totta kai itseäni, joka saatan keittää glögiäkin vain saadakseni syödä rusinoita… Rommi ja Rusina ovat siis löytäneet toisensa, ei ihme että meillä menee niin hyvin!

IMG_3343Charlotta, joka ei tosin ulkonäöllisesti onnistunut nousemaan viimevuotisen isi-kakkuni tasolle, oli kuin olikin makoisa, vaikka ehdin jo pelätä toisin. Täytteen koostumus ei mielestäni nimittäin ollut yhtä miellyttävän pehmeä kuin perinteisemmissä juustokakuissa johtuen varmasti siinä käytetystä mascarponejuustosta. Ehkä suosittelisin kokeilemaan tavallista maustamatonta tuorejuustoa. Lisäksi kehotan ehdottomasti tarjoilemaan kakun jonkin sortin marjakastikkeen kera – itse käytin mansikkaa – josta se saa sangen suotavaa raikkautta.

Huomioithan lisäksi, että tämän kakun valmistus tulee aloittaa jo kaksi päivää ennen h-hetkeä, sillä rusinat vaativat marinoituakseen yhden päivän, itse charlotta toisen.

P.S. Valmistus onnistuu myös valmiista 400 gramman suklaakääretortusta, mikäli kääretortun paistaminen ei syystä tai toisesta tunnu sopivan kuvioon.

Rommirusinacharlotta

10 annosta

IMG_3317Kääretorttu:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
2 dl hilloa maun mukaan (itse käytin 1 dl:n omena- ja 1 dl:n puolukkahilloa)

Täyte:
1,5 dl rusinoita
0,5 dl tummaa rommia
7 liivatelehteä
2 dl kuohu- / vispikermaa
250 g mascarpone-tuorejuustoa (tai maustamatonta ”tavallista” tuorejuustoa?)
100 g rouhittua (tummaa) suklaata
2 rkl sitruunamehua

Lisäksi:
tuoreita marjoja tai hedelmiä / marjakastiketta
tomusokeria

Anna rusinoiden maustua rommissa vuorokauden ajan.
Tee kääretorttu. Vaahdota munat ja sokeri, lisää vaahtoon jauhot, joihin on sekoitettu leivin- ja kaakaojauhe. Kaada taikina voidellulle leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7-10 min. kauniin väriseksi.
Kumoa kypsä torttu toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä. Levitä hillo torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Itse käytin kahta eri hilloa ja levitin toiselle puolelle omena- toiselle puolukkahilloa. Rullaa tiukaksi kääretortuksi ja jätä sauma alaspäin.
Tee sitten täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.
Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuustoon rouhittu suklaa ja rommirusinat. Kääntele seos kermavaahtoon.
Kuumenna sitruunamehu ja sulata liivatelehdet kuumaan mehuun. Kaada liivateliemi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen juustoseokseen.Ota pyöreäpohjainen, noin kolmen litran muovikulho ja vuoraa se tiiviisti kääretorttuviipalein. Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta viipaleiden tasolle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.
Kumoa kakku kulhosta tarjoiluvadille. Koristele tuoreilla marjoilla tai tee marjakastike kakun rinnalle ja puuteroi kakku lopuksi tomusokerilla.

Hyppysellinen hyvää tunnelmaa, ripaus ihanaista Italiaa ja kourallinen kaunista kesää

Tällä kertaa en esittele ateriaa, vaan pikemminkin pieniä palasia. Haluan antaa teille, rakkaat lukijat, muutaman vinkin, joita ilolla suositan kokeilemaan.

Vinkeistäni ensimmäinen on paeta kotikeittiötä – sitä, joka varmasti tai ainakin toivottavasti on rakas, ehkäpä jopa kodin sydän, mutta jossa joka tapauksessa tulee vietettyä miltei kaikki se aika, joka ruoanlaittoon käytetään – ja lähteä murkinoimaan metsään, sinne luonnon helmaan, jossa ruoka maistuu aina niin vallan hyvältä. Parasta on lähteä grillin kera tai suunnata jonnekin, jossa grilli on käytettävissä. Itse suosimme omaa grilliä, siis omaa rauhaa.

Burgeri viimeisellä piknikillään.
Burgeri viimeisellä piknikillään.

Tällä kertaa grillissämme valmistui hampurilaisia. Tämän tyyppinen ateriointi toki vaatii runsaasti esivalmisteluja, mutta se palkitaan; lopputulos on varmasti maistuva. Hampurilaisia varten teimme valmiiksi jauhelihapihvejä (ihan vaan sipulikeitto-kermaviili-kananmuna pohjalta) sekä valkosipuli-basilika-jogurttikastiketta. Lisäksi pakkasimme mukaan Oululaisen Tosi tummaa Reissumiestä – joka muuten toimii todella maukkaana hampurilaiskuorena – sekä salaattia ja cheddar-, tomaatti- ja herkkukurkkuviipaleita, myös pienesti ketsuppia hampurilaisten alatasolle levitettäväksi. Lisäkesalaatti on hyvä tehdä mukaan annosta piristämään.

Kun kaikki edellä mainittu on tehty etukäteen, ei tulen äärellä tarvitse kuin lämmittää leivät sekä pihvit ja koota mieleisensä herkkuleipä. Grillin tuoksu, metsän siimes ja paras mahdollinen seura. Mitäs sitä muuta nauttiakseen tarvitsee?

Seuraavaksi haluan johdattaa teidät hetkeksi italialaisten makujen maailmaan ja vinkata ihastuttavasta blogista, josta vastikään sattumalta löysin itseni. Blogi on nimeltään Ripaus tryffeliä ja keskittyy hyvän ruoan ja viinin sekä niiden yhdistämisen ilosanoman jakamiseen. Ensimmäinen oma kokeiluni blogin tarjoamasta reseptiarkistosta oli italialainen perunalaatikko, joka sai vakuuttuneeksi: tätä blogia kannattaa seurata. Siis suosittelen!

Perunakakku italialaisittain

4 annosta

Sankarille supersydämellä.
Sankarille supersydämellä.

4-5 muussiin sopivaa perunaa
0,5 dl maitoa
35 g voita
suolaa
mustapippuria myllystä
muskottipähkinää
25 g parmesaania
1 kananmuna
puolikas paketti mozzarellaa
35 g parman kinkkua
(35 g mortadellaa tai muuta italialaista leikkelemakkaraa / salamia)
korppujauhoja

Sisältä aitoa Italiaa.
Sisältä aitoa Italiaa.

Pese ja kuori perunat, keitä ne kypsiksi.
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Kun perunat ovat kypsiä, soseuta ne joko survimella tai vatkaimella.
Lämmitä maito ja lisää maito sekä voi perunasoseeseen. Sekoita hyvin ja lisää vielä suola, pippuri, muskottipähkinä ja parmesaani. Sekoita taas hyvin, lisää lopuksi kananmuna ja sekoita vielä kerran. Tarkista maku ja tee tarvittavat hienosäädöt. Muskottipähkinä on hyvin olennainen osa makumaailmaa ja toimii hyvin perunan kanssa.
Voitele uunivuoka ja levitä siihen korppujauhoja. Voit käyttää myös irtopohjavuokaa, jolloin kakun tarjoilu on helpompaa. Levitä puolet perunasoseesta vuoan pohjalle. Lisää soseen päälle mozzarellaviipaleet ja parman kinkut (sekä mahdolliset muut makkarat). Nostele loput perunasoseesta vuokaan ja peitä huolellisesti täytteet. Ripottele pinnalle vielä muutama nokare voita ja peitä koko komeus pienellä korppujauhokerroksella tai kuivilla leivänmuruilla.
Paista kakkua uunissa noin 30 min. eli kunnes pinta alkaa saada hieman väriä. Tarkista myös, että kakku on lämmin sisältä. Yleensä lämmetessään se kohoaa, joka on hyvä merkki.
Kakku on helpompi leikata, jos maltat antaa sen rauhoittua vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.
Tarjoile sellaisenaan salaatin kera tai liharuoan lisukkeena.

Vinkeistä viimeisin lienee ehkäpä se ajankohtaisin: syökää mansikoita, ja pakastakaa. Talvi on pitkä, ja se tulee – liian pian. Tällaisen kakun, jonka tarkoituksena on yhdistää suolainen ja makea makumaailma valmistin joitakin viikkoja sitten. Oma mansikkalisäkkeeni ei välttämättä tue tätä yhtälöä, mutta itse en ole suuren suuri sinihomejuuston ystävä, joten koristin kakun omaan tapaani. Kakku sinällään oli hyvää, ei varmasti kenenkään mielestä liian äitelää, mutta voiton veivät tällä kertaa viherpippurimansikat. Niitä suositan ehdottomasti kokeilemaan! Hyviä ”lisäkkeitä” mansikoille ovat esimerkiksi juustokakut, jäätelö ja miksipä eivät myös erilaiset juustot – mikäli näistä haisuleista innostuu.

Nautinnollisia kesäpäivien jatkoja!

Päärynä-kinuskikakku viherpippurimansikoiden kera

10 annosta

IMG_2586Pohja:
150 g kaura- / Digestive-keksejä
50 g voita
50 g suklaapatukkaa (Snickers)

Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
400 g päärynä-kinuskirahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Viherpippurimansikat:
1 l (pakaste)mansikoita
2 dl sokeria
1 dl vettä
1 limetin mehu
24 viherpippuria

(Alkuperäisen ohjeistuksen mukaan viherpippurimansikat korvataan seuraavin koristein:
75 g Aura-juustoa
200 g tummia viinirypäleitä
tuoretta minttua
kinuskikastiketta)

Murskaa keksit. Lisää sulatettu voi ja veitsellä hienonnettu suklaapatukka. Taputa seos leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan (halk. noin 22 cm).
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Yhdistä rahka ja sokerit. Valuta vesi liivatelehdistä. Sulata ne pienessä kattilassa ruokalusikalliseen kiehuvan kuumaa vettä. Sekoita kuuma liivateseos rahkan joukkoon. Lisää varoen kermavaahto.
Kaada täyte vuokaan. Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa 4-6 tuntia tai seuraavaan päivään.

Ennen tarjoilua valmista viherpippurimansikat. Mittaa sokeri, vesi ja limetinmehu kattilaan. Murskaa pippurit esimerkiksi kämmenpohjassa toisen käden peukalolla. Lisää pippurit liemeen. Keitä 5 min. tai kunnes liemi muuttuu siirappiseksi.
Kaada mansikat varovasti kuumaan liemeen. Pyörittele niitä sokeriliemessä 2-3 min. Jätä jäähymään.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Tarjoile viherpippurimansikoiden (tai edellä lueteltujen Aura-juuston, viinirypäleiden, mintun ja kinuskikastikkeen kera).