Kahden kaalin keitto, täyteläisen samettinen alkuruokasuosikki

Yksi lemppareistani ovat erilaiset sosekeitot. Niitä tulen valmistaneeksi oikeastaan viikoittain. Valmistus ei vaadi paljon aikaa tai vaivaa ja vaihtoehtoja on lukuisia. Sosekeitot ovat myös oiva tapa tyhjentää jääkaappia parhaat päivänsä nähneistä kasviksista ja muista jämistä, kuten kermoista tai juustoista. Ne kestävät hyvin myös pakastusta ja tykkäänkin pakastaa niitä pieniin annoksiin. Ihan tavallinenkin lounas muuttuu nimittäin paljon mielenkiintoisemmaksi, kun sen aloittaa pienellä annoksella alkukeittoa. Itse teen näin harva se päivä.

Tällä kertaa valmistin kahden kaalin keittoa, jonka parsakaali värjäsi ihastuttavan vihreäksi ja johon kukkakaali toi samettisuutta niin makuun kuin koostumukseenkin. Täyteläisyyttä tuomaan valittu sulatejuusto on aina varma valinta ja tälläkin kertaa sain tuntea tyytyväisyyttä keitosta maistellessani. Niin hyvää ja helppoa.

Kukkakaali-parsakaalikeitto

4 annosta

400 g kukkakaalia
300 g parsakaalia
100 g purjoa
1 rkl + 1 rkl rypsiöljyä
1 litra vettä
2 kasvisliemikuutiota
100 g sulatejuustoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Pinnalle:
muutama kukka- ja parsakaalin kukinto

Pese ja paloittele kaalit. Jätä osa nupuista sivuun keiton koristelua varten. Leikkaa kaalien varret pieniksi kuutioiksi ja kukinnot paloiksi.
Halkaise, huuhtele ja hienonna purjo. Kuullota purjo ja kaalit öljyssä kattilassa.
Lisää vesi ja liemikuutiot kattilaan. Keitä kaalit pehmeiksi, palojen koosta riippuen noin 10 min.
Keiton kiehuessa siivuta sivuun jätetyt kaalien kukinnot ohuiksi viipaleiksi ja paista niihin paistinpannulla öljyssä nätti pinta.
Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää sulatejuusto, suola ja pippuri. Kuumenna kunnes juusto liukenee keittoon. Jaa keitto lautasille ja koristele paistetuilla kukinnoilla.
Tarjoile alkuruokana tai pääruokana leivän kera.

Vihreääkin vihreämpi pinaattikeitto

Kun piti ruveta keksimään käyttöä jääkaapissa majaileville parhaat päivänsä nähneille pinaatinlehdille, tuli mieleen pinaattikeitto. Harvemmin on tätä lajia tullutkaan tehtyä, tiedä häntä sitten miksi, vaikka meilläkin sosekeittoja muuten niin vallan paljon keitellään.

Lopputulos oli maukas huolimatta siitä, että varastosta ei löytynyt edes täysmaitoa ja näin ollen käytin ihan vain kevyttä. Ja mikä väri; niin kaunis, syvä vihreä. Pinaattikeittoa tulee tämän jälkeen varmasti keiteltyä pian uudestaankin.

IMG_2318-1

Kiitos reseptiikasta kuuluu Mansikkaheinä-blogin Leenalle! Suosittelen.

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista

3-4 annosta

150-200 g babypinaattia
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 rkl voita
0,5 dl vehnäjauhoja
5-7 dl täysmaitoa (Hyvää tästä sai kevytmaidollakin.)
1 tl sokeria
(suolaa, ripaus pippuria)

Tarjoiluun:
muutama keitetty kananmuna

IMG_2324

Huuhtele pinaatinlehdet ja pyöräytä ne sekä vesi soseeksi.
Kuumenna pinnoitetussa kattilassa voi ja lisää vehnäjauhot sekaan. Älä ruskista, mutta kypsennä jauhoja hetkinen sekoitellen. Jos seos on liian kuivaa, lisää voita.
Lisää pinaattisose kattilaan vispilällä koko ajan sekoittaen ja kuumenna seos.
Lisää kasvisliemikuutio murennellen keittoon. Anna seoksen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Voit halutessasi kuumentaa maidon samalla, mutta sen voi hyvin lisätä myös jääkaappikylmänä.
Lisää maitoa kattilaan sekoitellen. Pienennä lämpöä, kun keitto kiehuu. Maitoruoka palaa helposti pohjaan, joten pinnoitetun kattilan käyttö on suositeltavaa. Varaudu joka tapauksessa hämmentelemään keittoa ahkerasti.
Anna keiton saostua pienellä lämmöllä noin 15 min. ajan.
Maistele lopuksi suolaisuus ja lisää tarvittaessa. Mikäli tykkäät, mausta keitto pippurilla.
Tarjoile keitettyjen kananmunien kera.

Papukeittoa, kiitos!

Päätinpä tässä päivänä yhtenä kysäistä Pikku-Kokilta neuvoa tuohon iänikuiseen kysymykseen, mitä tänään syötäisiin. Vastaus tulikin kuin tykin suusta: ”Papukeittoa, kiitos!” Ihan tällaista vastausta en ollut ajatellut, mutta mikäs siinä, pavuthan ovat oivallisia.

Reseptiikka seuraavaan italialaistyyppiseen papukeittoon taisi löytyä Anna-lehden sivustolta. Tykkäsimme Pikku-Kokin kanssa keitosta molemmat ja täytyykin ottaa pavut aktiivisempaan käyttöön; nyt palkokasveista meillä syödään lähinnä linssejä ja herneitä.

Tällaista tällä kertaa. Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi pääsen valmistamaan, kun Pikku-Kokilta kysytään.

IMG_1254-1

Italialainen papukeitto

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkana
1 palsternakka
2 sellerinvartta tai pala juuriselleriä
2 rkl oliiviöljyä
8 dl kasvislientä
1 dl punaisia linssejä
1 laakerinlehti
1 prk papuja tai papusekoitusta
400 g tomaattimurskaa
200 g vihreitä pakastepapuja
2 tl oreganoa
suolaa
pippuria

Lisäksi:
juustoraastetta

Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat ja palsternakka. Silppua sellerinvarret. Kuullota kasviksia pari minuuttia öljyssä. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää linssit ja laakerinlehti. Hauduta keittoa 20 min.
Huuhtele purkkipavut siivilässä ja lisää keittoon tomaattimurskan ja pakastepapujen kanssa. Anna keiton kiehua vielä hetki. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla.
Ripottele tarjoiluvaiheessa pinnalle juustoraastetta.

Mukavan mausteinen linssikeitto

IMG_7716Viimeksi kertoilin omenaisesta broilerikastikkeesta, johon upotin pakastimeen päätynyttä omenamehua. Koska mehua jäi tähteille yhä edelleen, metsästin jälleen omenamehupitoisen reseptiikan. Tällä kertaa syntyi mukavan makuinen linssikeitto, johon inkivääri, kurkuma ja cayennepippuri toivat sopivan mausteisuuden.

Keitto oli hyvää näinkin, mutta linssikeitosta kun puhutaan, etuna on vielä sekin, että sekaan sopii heittää mitä vaan sopivaksi katsomaansa lisuketta; raejuustoa, kikherneitä, broileria tai vaikkapa mausteisia makkaroita. Valinta on sinun.

Oiva talvipäivän ruoka, jota syödessä voi vaikkapa unelmoida keväästä.

Linssikeitto

6 annosta

1-2 rkl voita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
1 tl inkivääriä
800 g tomaattimurskaa
8 dl vettä
2 dl omenamehua
2 kanaliemikuutiota
3 dl punaisia linssejä
2 perunaa
ripaus cayennepippuria
2 dl ruokakermaa
(suolaa)

Sulata voi kattilassa. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota. Lisää kurkuma ja inkivääri. Anna kiehua hetken aikaa.
Lisää tomaattimurska, vesi, omenamehu ja liemikuutiot.
Huuhdo linssit siivilässä kylmällä, juoksevalla vedellä. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi. Lisää ne sekä linssit kattilaan. Keitä välillä sekoittaen 30-40 min.
Mausta pienellä ripauksella cayennepippuria. Lisää ruokakerma. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa.