Oluessa haudutetut possunleikkeet

Vaikka en olekaan suurensuuri porsaan leikkeiden ystävä, tulee silloin tällöin sellainen olo, että täytyy saada valmistaa niistä jonkinlainen mehevä uuniruoka. Aina lopputulokset eivät puhuttele, liha jää sitkeäksi tai muuten mitäänsanomattoman makuiseksi. Toisaalta taas onnistuessaan ne tuottavat sitäkin enemmän iloa; kun hyppää niin sanotusti pois omalta tontiltaan, maistuu onnistuminen tavallistakin makeammalta.

Seuraavat oluessa haudutetut possunleikkeet olivat juuri tällainen miellyttävä yllätys. Ne maistuivat sopivasti sinappisilta sekä kermaisilta ja hautuivat oluessa mukavan mureiksi.
Oiva valinta vaikkapa sunnuntaiseen ruokahetkeen, kun valmistukseen liikenee jonkin verran uunissa hauduttelu aikaa.

Oluessa haudutetut possunleikkeet

4 annosta

750 g porsaan ohutleikkeitä
1 rkl voita ja öljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
5 siivua pekonia
2 rkl Dijon-sinappia
1 dl maustekurkkuviipaleita
0,25 tl cayennenpippuria
3,3 dl olutta, esim. lageria
1-2 dl ruokakermaa

Saksi muutama viilto leikkeiden reunaan, etteivät ne käpristy paistaessa. Ruskista leikkeet voi-öljyseoksessa. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Nosta leikkeet uunivuokaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele pekonit. Paahda pekonit pannulla ja lisää sipulit joukkoon pehmentymään. Lisää joukkoon sinappi sekä maustekurkkuviipaleet ja mausta seos cayennenpippurilla. Nosta seos lihojen päälle.
Lisää olut ja kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 45 min. Lisää ruokakerma ja jatka kypsennystä vielä 15 min.