Avainsana: Vantaa

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 68: Ravintola Zilla; pizza and zill

Kirjoitettu by Kaisa

Kuten taitanette tietää, olemme ahkeria ulkoruokailijoita. Miltei tapaamisestamme lähtien minä ja Aleksi olemme pitäneet ruoanlaiton ohella rakkaimpana harrastuksenamme erilaisissa ravintoloissa käymistä. Haluan painottaa sanaa erilaisissa; arvostamme hyvin erilaisia ja eritasoisia ravintoloita. Totta kai fine dining on asia erikseen ja niin kuuluukin olla; jos maksaa ateriasta paljon, on lupa myös odottaa paljon. Ja tähän me olemme valmiita. Me emme tuhlaa moniin muihin asioihin, mutta ravintoloihin me tuhlaamme. Ne ovat meidän elämyksiämme, niitä me muistelemme vuosienkin jälkeen.

Perheen kasvaessa harrastusmahdollisuutemme ovat luonnollisesti muuttuneet. Vaikka ylpeänä äitinä toteankin, että harvoin näkee niin hienosti ravintolassa viihtyvää kaksivuotiasta kuin meidän Pikku-Kokkimme, ei häntäkään ihan vielä tunnu järkevältä ottaa mukaan pitkän kaavan mukaan nautitulle fine dining -illalliselle. Joidenkin vuosien päästä sitten. Toisenlaiset ravintolat sitä vastoin ovat tulleet meidän pikkuväellemme tuttuakin tutummaksi. Harrastamme paljon sekä brunsseja että viikonlopun ravintolapäivällisiä. Koska Neiti-Kokki yhä lähinnä nukkuu ja syö, teemme ravintolavalintojamme pitkälti Pikku-Kokin tunnelmien mukaan. Jos päivä on ollut kovinkin uhmakas, hakeudumme helpommin leikkipaikan äärelle, jos ongelmia ei ole ollut, valikoimme toisenlaisen paikan.

Tällä kertaa suuntaamme Vantaalle, tarkemmin sanottuna Tikkurilaan, josta olemme saman kadun varrelta huomioineet kaksi mahdollisesti kokeilemisen arvoista ravintolaa, Mama Mozza ja Zilla. Takaporttina on jo etukäteen hyväksi todettu Tikkuraitin ravintola Oklahoma, jota luotsaavat muuten samat tekijät kuin Zillaa.

Ensin vastaan tulee Mama Mozza ja pikaisen vilkaisun perusteella päätämme valita päivällispaikaksemme tämän pikkuruisen välimerellishenkisen ravintolan. No, talo on kuitenkin täyteen varattu, joten joudumme kääntymään kannoillamme. Seuraavalla kerralla sitten varauksen kera. Laitetaan paikka muistilistaan.

Matka jatkuu kohti Zillaa. Niin ikään tämä ravintola vaikuttaa ulkokuorellaan. Tällä kertaa vapaita paikkojakin riittää – näissä Rosson entisissä tiloissa niitä toki onkin huimasti enemmän pienen pieneen Mama Mozzaan verrattuna – ja pääsemme etsimään itsellemme sopivan pöydän. Pidämme kovasti paikan zillailuhenkisestä tunnelmasta ja Zilla tuntuu heti sopivalta ratkaisulta sangen monenlaiseen ajanviettoon, niin juhlailtaan kuin iltapäivän rentoiluun.

Entäpä se pääasia sitten, ruoka. Jos olisin etukäteen tutustunut paikkaan ja siitä kirjoitettuihin arvioihin, olisin valinnut toisin. Zilla on nimittäin niittänyt mainetta ja kunniaa napolilaisella pizzallaan, sellaisella paksumpipohjaisella. Minä sen sijaan valikoin broilerisalaatin (16,00€), joka osoittautuu, no, broilerisalaatiksi, ei kovin kummoiseksi sellaiseksi. Onneksi perheestämme kaksi ovat kuitenkin pizzatuulella, joten saamme kokea myös paikan pääasiallisen osaamisalan.

Totisesti pizza onkin maukasta. Aleksin listalta valikoima Brutal (17,00€) on nimensä veroinen: parmesania, salamia, ylikypsää Hanger Steakia, grillattua broileria, Smoky BBQ-kastiketta, tuoretta chiliä ja kevätsipulia. Ainoastaan Hanger Steakin pienoinen kuivakkuus laskee pisteitä himpun verran, mutta muuten kyseessä on varsin laadukas pizzakokemus. Pikku-Kokin kahden täytteen lastenpizza (10,00€) taitaa olla paras tähän asti vastaan tullut sellainen.

 

Jälkiruoaksi minä ja Pikku-Kokki nautiskelemme pallot Edelman Gelaton jäätelöä (4,00€) – nam! – Aleksi taas brownien kirsikkakompotin ja limemoussen kera (9,00€). Brownie ei valitettavasti oikein iske, se on kuivakkaa ja lisukkeilla kikkailu ei tuota toivottua lopputulosta. Parempi ratkaisu olisi yksinkertainen vaniljajäätelöpallo.

Siis mikäpä tässä. Zillan takia kannattaa pyörähtää Tikkurilassa, mikäli sattuu olemaan pizzamielellä. Muita lämpimiä ruokia en kokemattomuudessani pysty arvioimaan ja salaatti ei oikeammin vakuuttanut. Joka tapauksessa ehdottoman positiivinen kokemus.

Ruoka: 3/5 (Pizzat: 4+/5)
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 67: Ravintolat Treffi ja Wanda’s; kaksi vallan maukasta lähiöburgeria

Kirjoitettu by Kaisa

Lähiaikoina ravintolavalintojamme ovat ohjailleet tietyt kriteerit. Olemme metsästäneet paikkoja, joissa tietysti olisi tarjolla maukasta ruokaa, mutta joissa myös koko perhe viihtyisi. Sillä mitä lasten kanssa ruokailuun tulee, on tullut todettua, että heidän viihtyvyytensä on vähintään puoli ruokaa. Joskus enemmänkin.

Se, että olemme metsästelleet lapsiystävällisiä ravintoloita, on vienyt meidät toisinaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin emme varmasti muuten olisi päätyneet; lauttasaarelaiseen Casa Mareen, joka selvästi on paikallisille asukkaille tärkeä, kodinomainen kohtaamispaikka, meilahtelaisklassikko White Ladyyn sekä myyrmäkeläiseen kahdesti kaksivuotisen elonsa aikana Vantaan parhaaksi ravintolaksi valittuun Wanda’siin. Näissä ravintoloissa ovat olleet leikkipaikat – ja ruoka – kohdallaan.

Mutta emme mekään sentään joka kerta, edes nykyään, vain leikkipaikkojen perässä ruokaretkeile. Yhä edelleen hyvä ruoka on se ykkösjuttu, mitä ravintolavalintoihin tulee. Mielenkiintoiset paikat sekä kehutut annokset ajavat kohti uusia kokemuksia, ruokalehdet sekä -blogit antavat ideoita ravintoloista, joita testata. Kuten nyt viimeisenä herttoniemeläinen Treffi, joka lienee tuokin naapurustonsa asukkaiden suosiossa.

Näin. Tämän ”johdannon” myötä haluan esitellä teille muutaman lähiöravintolan, joiden vuoksi kannattaa vaikka vähän matkustaa. Ottaa metro Herttoniemeen tai juna Myyrmäkeen, lähteä kokemaan vähintäänkin oivallinen lähiöpurilainen.

Kaksi hyvin erilaista lähiöravintolaa, jotka haluan tuoda esiin, ovat Wanda’s Vantaan Myyrmäessä ja Treffi Helsingin Herttoniemessä. Ne molemmat tarjoilivat nimittäin jättihyvän burgerin ja ovat sellaisia paikkoja, joihin tulee varmasti mentyä uudestaan.

Treffissä nauttimani vegeburger vietteli runsaalla makumaailmallaan. Pihvin roolia näytteli grillattu, mukavasti savuinen portobello, johon blue cheese creme sopi vallan mainiosti, puhumattakaan sen päälle sulaneesta halloumiviipaleesta. Kun näihin lisätään vielä perinteiset pikkelöity punasipuli, tomaatti, salaatti ja suolakurkku sekä sopiva majoneesi, on nautinto taattu. Yksi parhaista kokemistani burgereista. Myös Pikku-Kokki piti kana-kasvisannoksestaan, samoin Aleksi omasta juustoburgeristaan, joka ei kuitenkaan yltänyt oman kasvisherkkuni tasolle. Tämän kokemuksen perusteella tulemme varmasti jo ihan lähitulevaisuudessa testaamaan myös Treffin jokaviikkoisen, vaihtuvateemaisen sunnuntaibrunssin.

IMG_0573-1

Mitä Treffiin paikkana tulee, ei kannata säikähtää vastaanottoa, joka ainakin lauantai-iltapäivänä oli hiukkasen alkoholinhuuruinen, kun katrainemme kurvasimme terassin kautta sisätiloihin. Ravintolan ruokapuoli on kuitenkin viihtyisä, eikä siellä tunne tuoneensa lapsia syömään nuhjuiseen kapakkaan. Edes leikkipaikan puute ei ainakaan tällä kertaa Pikku-Kokkia häirinnyt, vaan hän viihtyi mainiosti alusta loppuun. Suosittelen.

IMG_9715Tunnelmaltaan hyvin erilainen Wanda’s tarjoili sekin purilaiskokemuksen, joka ansaitsee ilman muuta erityiskehuja. Koska tuosta vierailusta on ehtinyt vierähtää jo tovi, muistikuvani ovat hiukan jo haalistuneet, mutta kyseessä joka tapauksessa oli todella maukas kanahampurilainen, jossa pyhän kolminaisuuden muodostivat kana, halloumi ja paholaisen hillo. Tykkäsin todella paljon ja uusintakierros Wanda’siin onkin jo suoritettu. Eivätkä nuo kaksi kertaa varmasti jää ainoiksi.

Toisin kuin Treffissä tunnelma Wanda’sissa on molemmilla kerroilla ollut sangen rauhallinen, jopa ehkä aavistuksen hiljainen. Toisaalta Wanda’sissa olen joka kerta vieraillut arkena, siitä mitä siellä tapahtuu lauantaisin, en osaa sanoa mitään. Ravintolan leikkipaikka on yksi parhaita löytämiämme, joten siitä ehdottomia lisäpisteitä. Myös lapsiystävällinen, oikeasti pikkuasiakkaat huomioiva palvelu lämmitti sydäntä. Suositan.

Tällaista hampurilaisenhajuista lähiölöpinää tällä kertaa. Joka tapauksessa tarkoituksenani on tällä tekstillä rohkaista ruokaretkille omien tuttujen ympyröiden ulkopuolelle. Lopputulos voi olla yllättävänkin onnistunut.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 51: Classic American Diner

Kirjoitettu by Kaisa

Classic American Diner, klassinen amerikkalainen ruokapaikka. Juu, siltä vaikuttaisi, ainakin näin ensisilmäykseltä. Kovin muovista, kovin värikästä, ”Fast Cars, Fast Service” huutaa mainosplakaatti seinällä.

img_0592Olemme kauppakeskus Jumbossa Vantaalla ja odottelemme pienessä jonontyngässä vuoroamme. Tuntuu hassulta tämä jonottaminen, kun ravintolassa on tyhjiä pöytiä poikineen. No, menee kai kulttuurin piikkiin tämäkin, rapakon takana tyhjään ravintolaan jonottaminen on kuulemma ihan tavallista. Ja onhan noilla naapureillakin jono, heiltä tosin puuttuvat tyhjät pöydät. Leikki leikkinä, emme me kovin montaa minuuttia joudu odottelemaan, että meidät saatellaan pöytään perusystävällisen palvelun kera. Ja loppu onkin silkkaa ”fast service” -toimintaa. Juomatilaus tullaan tekemään heti, ruokatilaus hyvin pian niin ikään. Annokset purjehtivat pöytään todella nopeasti ja ainakin jälkiruokalautasia kuikuillaan takaisin muutamaan otteeseen jo ennen kuin allekirjoittanut on ehtinyt omaansa viimeistellä.

img_0595Mitäpä meille sitten tarjoillaan? Pyrkimys täyttää periamerikkalaisuuden kriteerit heijastuu tottahan toki myös ruokalistalle. Ehdoton ykköstuote tuntuisivat olevan erilaiset hampurilaiset, joita pikaisen laskelman perusteella näyttäisi olevan saatavilla lähes 40 erilaista. Burgereita löytyy kokoluokissa S-XXXL, joista viimeksi mainittu tarkoittaa ainoastaan reilun kilon painoista ”Big Toweria”. Odotetusti sen syöjälle luvataan paikka suursyömäreiden kunniagalleriaan. Hampurilaisten ohella saatavilla on esimerkiksi siipiä, pihvejä, uuniperunoita, salaatteja ja voileipiä sekä tietysti jälkiruokia.

Päädymme molemmat purilaisiin, minä kana-halloumi -versioon (15,70€), Aleksi savuiseen Angus-pekoniin (17,70€). Ranskalaiset vaihtuvat lisäkesalaattiin, josta muuten veloitetaan euron – mielestäni mauton – lisähinta. Menee samaan ärsyttävyysluokkaan maksullisen hanaveden kanssa, jota täällä niin ikään nautitaan. Harmittaa, että unohdin tiedustella asiaa, olen nimittäin päättänyt juoda aina limonanttia tai jotakin muuta, mikäli vedestä täytyy maksaa.

img_0601Mutta ne purilaiset, ne ovat hyviä. Eivät mitään All-star -luokkaa, mutta hyviä kuitenkin. Oma kana-halloumini tarjoillaan avonaisena, toisin sanoen vain yhden sämpylän puolikkaan kera. Tämä on hyvä vaihtoehto, annoksesta tulee raikas, kun salaattia on paljon jo itse hampurilaisessakin. Myös lisäkesalaatti on kohtalaisen maukas ja annokseen kuuluva coleslaw minun makuuni, ei liian tönkössä majoneesissa uitettu. Grillattu halloumi nyt on aina hyvää ja chilihillo tuo mukavaa potkua annokseen. Ekstrapisteitä tulee sämpylästä, joka img_5035nuivasta ulkonäöstään huolimatta on todella pehmeää ja suussa sulavaa. Voisin syödä tätä uudestaankin. Myös Aleksi pitää annoksestaan, mitä nyt pekoni on osittain jätetty hiukan minimalistiselle paistoasteelle. ”Yksinkertaista ja hyvää sellaisenaan.” taisi olla hänen kommenttinsa.

img_0602Jälkiruokaosastolta valikoimme molemmat omenapiirakkaa (7,20€), lämpimänä vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa tarjoiltuna. Ei mitään huumaavan hyvää, mutta makoisaa. Oivallinen valinta.

Kyllähän tässä Dinerissa voi uudestaankin ruokailla. Se tarjoili maukasta purilaislinjaa ihan mukavassa miljöössä. Palvelu niin ikään oli perusystävällistä, ei onneksi mitään yltiöamerikkalaista ulkokultaisuutta hohkaavaa. (Tämäkin tuli joitakin vuosia sitten koettua, kun vierailimme Hard Rock Cafessa Helsingissä.) Jos ei välitä siitä, että annokset on esillepantu vähän niin ja näin tai siitä, että jälkiruokalautanen on täynnä sormenjälkiä, voin ihan mielelläni suositella American Dineria vaikkapa rentoon viikonloppuruokailuun.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 44: Parilla Steak House; perheystävällistä viihdekeskusruokailua Vantaalla

Kirjoitettu by Kaisa

Eilen vietimme tältä erää viimeistä yhteistä vauvalomapäivää. Tänään kävi Aleksilla käsky sorvin ääreen, minä ja Pikku-Kokki jäimme siis oman onnemme nojaan. No, työpäivän mitta Ukkelin kanssa kuluu siivillä ja iltaisin saamme toki nauttia toisistamme koko perheen voimin  ❤

Mutta takaisin eiliseen. Aleksi toivoi viimeiselle lomapäivälleen rentoa ravintolaruokailua ja koska tiedossa oli sateinen päivä, ajattelimme että sen voisi mainiosti sijoittaa vaikkapa kauppakeskukseen. No, tämä oli tietysti huomattavasti alun alkaen puntaroimaamme Haukilahden Paviljonkia epäromanttisempi valinta, mutta tuonnehan ehtii, sitten kun saamme seuraa auringostakin. Ja olihan tämä sentään vauvaloman päätös, siis perheravintola sopi tilanteeseen mainiosti.

Koska espoolaiskauppakeskuksia on tullut koluttua melko runsaasti, päätimme tällä kertaa kurkistaa Vantaalle ja huristelimme Viihdekeskus Flamingoon. Siinä mielessä reissu oli myös paluu menneeseen, että seurustelumme alkutaipaleella vierailimme täällä jostakin syystä melko tiheään. Tällä kertaa valitsemamme ravintola Parilla lukeutuukin ensimmäisiin yhteisiin ravintolakokemuksiimme. Silloin se toimi hyvin, katsotaan mikä on tilanne tätä nykyä.

IMG_8361IMG_8362Kuten yleisesti ottaen aina, kun olemme Flamingossa vierailleet, sen ravintolat ovat jälleen sangen vähäväkisiä. No, maanantai-iltapäivä. Piakkoin paikalle saapuu myös toinen vauvapariskunta, mutta muuten saamme melkolailla henkilökohtaista palvelua. Paikan miljööstä todettakoon, että ollakseen näinkin ketjupaikan näköinen ja oloinen, se on mielestäni viihtyisä tapetteineen ja takkoineen.

IMG_8366Meille melkolailla harvinaiseen tapaan päädymme samaan pääruoka-annokseen valitessamme listalta lihaburgerit (15,90€). Ja hyvä näin, annoskateus olisi muussa tapauksessa voinut olla mahdollinen. Burgeri on jättihyvä alkaen focacciatyylisestä sämpylästä, joka kätkee sisäänsä jauhelihapihvin, cheddarjuustoa, bbq-kastiketta, aiolia, marinoitua punasipulia, tomaattia, suolakurkkua ja salaattia. Myös pekoni, jonka ystävä en suuremmin ole, solahtaa annokseen mainiosti tehden minusta jo toistamiseen tyytyväisen valintaani; pohdinnoistani huolimatta en jättänyt pekonia annokseni ulkopuolelle. Nokkaa täytyy kuitenkin hieman koputtaa, sillä annokseen sisältyvä coleslaw ei vakuuta meistä kumpaakaan. Majoneesivelliä. Samoin ranskalaisten tilalle valikoimamme salaatti on pienoinen pettymys ja punasipulista puuttuu marinoidun punasipulin makeus oikeastaan tyystin. Mutta nuo ovat sivuseikkoja, joita on burgerin herkullisuuden tähden mahdollista katsoa läpi sormien.

IMG_3846Mitä jälkiruokiin tulee, ne saavat myös kiittää onneaan maukkaan burgerin niille petaamasta sangen suvaitsevaisesta vastaanottokomiteasta. Toisin kuin olisi pääruoan perusteella voinut odottaa, jälkiruoat ovat korkeintaan tyydyttävää luokkaa. Aleksi pitää mutakakkuannostaan (6,90€) maukkaana, joskin melko varmasti ainoastaan ravintolan toimesta sulattamana tai paistamana valmiskakkuna. Minusta taas tuntuu pitkälti siltä, että minulle tarjoiltu valkosuklaa-mansikkapannacotta (6,90€) taitaa niin ikään olla jonkinlaisen valmispussin tuotosta. Pannacotan päälle rakenneltu mansikkakiille on löysää, kuin koostumuksetonta kiisseliä.

Joka tapauksessa lähdemme Parillasta tyytyväisin mielin ja luulenpa, että vierailumme eivät lopu tähän. Burgerin kohdalla hinta-laatusuhde oli hyvä, jälkiruoan voi ensi kerralla jättää väliin – tai vaihtoehtoisesti nauttia vaikkapa varmasti hyvän jäätelöannoksen viereisestä Spice Ice -kojusta.

Parillalle siis osittain hieman varovainen suositus. Burgerimaistereita kehotan kuitenkin lämpimästi tutustumaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 8: La Famiglia, punavalkoisia ruutuliinoja ja burgereita

Kirjoitettu by Kaisa

Pesänrakennuspuuhat jatkuvat, samoin normaalia tiheämmät ulkoruokinnat. Sunnuntaina seikkailimme Vantaalla ja päivällistauon kohteeksemme valikoitui viihdekeskus Flamingo. Tämä vapaa-ajan keidas kauppakeskus Jumbon kyljessä on siinä mielessä muistorikas paikka, että täällä vietimme muutamia ensimmäisistä yhteisistä ravintolahetkistämme. No, sittemmin olemme nautiskelleet melko lailla romanttisemmissa ruokamiljöissä. Mutta aika aikaansa kutakin, vallan mieleenpainuvia hetkiä olivat nämäkin.

Nyt pistäydyimme La Famigliaan. Tämä pieneksi Italiaksi itsensä tituleeraava amerikanitalialainen ravintola kieltämättä huokuu saapasmaan henkeä punavalkoisine ruutuliinoineen. Myös alkupaloiksi tuotava leipä kera suolatun ja pippuroidun oliiviöljyn on Italian makuista, lämmintä, pehmeää ja vaaleaa. Täytyykin todeta, että tällaiseksi kauppakeskuksessa sijaitsevaksi ravintolaksi, joka vielä on osa ketjua, paikka on vallan viihtyisä. Amerikka-aspekti taas tulee enemmän esille, kun kurkistaa ruokalistaa.

Ruoan suhteen koimme molemmat pienen pettymyksen johtuen siitä, että meillä, ainakin minulla, oli jonkinlaisia odotuksia. Kun reilu vuosi sitten vierailimme samaisen ketjun Helsingin Keskuskadulla sijaitsevassa ravintolassa diili-aterian merkeissä, rekisteröimme omaa keskinkertaista, diilinmakuista illallistamme popsiessamme naapuripöydän herkullisen näköiset burger- ja pizzalautaset. Jo tuolloin mietimme paluuta tämän tyyppisin valinnoin.

Siis burgertilaus vetämään. Itse tilaan punajuuriburgerin, Aleksi BBQ-tyylisen. Molemmat päädymme vaihtamaan lankkuperunat lisäkesalaattiin, itse sävellän vielä burgerinikin kanssa vaihtaen vuohenjuuston mozzarellaan. Tiedustelemaani halloumia ei ole saatavilla.

Lieneekö syynä tyytymättömyyteni valita alkuperäinen annos, mutta mielestäni burgeriini ei ole panostettu kovinkaan kummoisesti. Sämpylä tosin on itsetehty jonkinlainen maukas yrttileipä, mutta uunipunajuuri maistuu lähinnä keitetyltä ja sämpylän väliin viipaloidulta. Mozzarella sitä vastoin on kylmää. Balsamicosiirappi ja rucola sekä majoneesi tuovat kuitenkin annokseen hyviä makuja ja jo pelkkä mozzarellan pikainen lämmitys olisi merkinnyt paljon annoksen onnistumisen kannalta. Lisäkesalaatti on keskinkertainen.

Aleksilla tilanne on leivän suhteen huomattavasti huonompi, selkeä valmisversio. Muutenkin annos on keskinkertainen, kuitenkin ihan maukas. Viimeisten päivien burgereista (verrokkeina Retro ja Base) tämä joka tapauksessa on Aleksin mielestä se heikoin esitys ja ollessaan samalla kallein (18,40€), täytyy hinta-laatusuhteesta hiukan marista. Punajuuriesityksestä 15,90€ on kuin myös pikkuisen liikaa.

Sangen suolaisesti hinnoiteltu suklaafondant (10,90€) jätetään suosiolla tällä kertaa väliin. Naapurin Spice Ice pyörremyrskyineen houkuttelee juuri nyt huomattavasti enemmän. Pitkä miinus tälle perheravintolalle myös ”jääveden” – eli ilmiselvän kraanaveden – maksullisuudesta. Euro on pieni raha, mutta ärsyttää se kuitenkin, ihan periaatteesta.

No, ehkä se on kuitenkin se pizza. Senhän ne italialaiset taitavat. Olisimme siis vieläkin valmiita antamaan mahdollisuuden.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5