Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 55: Il Gabbiano; Italiaa ilmeessä, miksei makumaailmassakin

Kun lauantaina ruoka-aika on jo pitkälti todellisuutta, emmekä vieläkään ole tehneet elettäkään ruoanlaiton eteen, alkaa uhkaavasti vaikuttaa siltä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää ulkoruokinta. Mitäpä siis? Koska haluamme pysytellä kotikonnuilla ja nauttia jotakin helpohkoa, tarkoittaa tämä näin espoolaisnäkökulmasta katsottuna ajelua johonkin ympäröivistä kauppakeskuksista. Pikaisesti pähkäiltyämme suuntaamme Selloon ja hampurilaisten kuvat silmissämme valikoimme kohteeksemme ravintola Retron. Koska paikka kuitenkin on harvinaisen täynnä ja jonoakin keittiössä riittää, päätämme jatkaa matkaa päätyen naapurissa sijaitsevaan italialaisravintola Il Gabbianoon.

IMG_1415IMG_1414 - Versio 2Puna-valkoruudulliset pöytäliinat, seinällä komeileva Aatamin luominen sekä saapasmaan kuuluisimpia kohteita kuvaavat valokuvat toivottavat vieraat tervetulleeksi sellaisella Italia-buustilla, että ravintolan kohdekeittiöstä ei voi erehtyä. Tuntuu, että tasoltaan ravintola sijoittuu jonnekin La Famiglian ja Mamma Rosan välimaastoon. No, katsotaan.

Koska tarkoituksena on nauttia ainoastaan suhteellisen yksinkertainen päivällinen, jätämme alkupalalistan tällä kertaa huomiotta ja hyppäämme suoraan pääruokien pariin. Minä valikoin listalta kana-pinaattisalaatin, jossa grillattu kanafilee saa seurakseen salaattipedille herkkusieniä, avokadoa, paprikaa, kurkkua, pinaattia, sekä hunajakastiketta (16,50€). Sieniä olisi saanut olla enemmän ja luvatut leipäkuutiot puuttuvat kokonaan, mutta muuten annos on kelpo, mielestäni täysin hintansa väärti ja sellainen mukava salaattiannos, jonka jälkeen tuntuukin siltä, että on syönyt salaattia. Niin ikään Aleksin kana-pestorisotto chilillä ja paprikalla maustettuna (16,50€) on hyvää ja jättää jälkeensä sopivan pikku poltteen.

Näin. Pääruoat saavat osakseen positiivista palautetta ja toisiin pöytiin purjehtivat pasta-annokset sekä pizzat näyttävät maukkailta niin ikään. Luulen, että paluu lienee tulevaisuudessa paikallaan. Kun jälkiruoaksi nautittu yksi pallo italialaista suklaajäätelöä lisänään kinuskikastiketta (4,50€) osoittautuu kokonaiseksi kulholliseksi, päättyy ateria tyytyväiseen olotilaan.

Kauppakeskusravintolaksi Il Gabbiano on hyvin miellyttävä ja hinta-laatusuhde on kohdallaan. Voin suosittaa!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 51: Classic American Diner

Classic American Diner, klassinen amerikkalainen ruokapaikka. Juu, siltä vaikuttaisi, ainakin näin ensisilmäykseltä. Kovin muovista, kovin värikästä, ”Fast Cars, Fast Service” huutaa mainosplakaatti seinällä.

img_0592Olemme kauppakeskus Jumbossa Vantaalla ja odottelemme pienessä jonontyngässä vuoroamme. Tuntuu hassulta tämä jonottaminen, kun ravintolassa on tyhjiä pöytiä poikineen. No, menee kai kulttuurin piikkiin tämäkin, rapakon takana tyhjään ravintolaan jonottaminen on kuulemma ihan tavallista. Ja onhan noilla naapureillakin jono, heiltä tosin puuttuvat tyhjät pöydät. Leikki leikkinä, emme me kovin montaa minuuttia joudu odottelemaan, että meidät saatellaan pöytään perusystävällisen palvelun kera. Ja loppu onkin silkkaa ”fast service” -toimintaa. Juomatilaus tullaan tekemään heti, ruokatilaus hyvin pian niin ikään. Annokset purjehtivat pöytään todella nopeasti ja ainakin jälkiruokalautasia kuikuillaan takaisin muutamaan otteeseen jo ennen kuin allekirjoittanut on ehtinyt omaansa viimeistellä.

img_0595Mitäpä meille sitten tarjoillaan? Pyrkimys täyttää periamerikkalaisuuden kriteerit heijastuu tottahan toki myös ruokalistalle. Ehdoton ykköstuote tuntuisivat olevan erilaiset hampurilaiset, joita pikaisen laskelman perusteella näyttäisi olevan saatavilla lähes 40 erilaista. Burgereita löytyy kokoluokissa S-XXXL, joista viimeksi mainittu tarkoittaa ainoastaan reilun kilon painoista ”Big Toweria”. Odotetusti sen syöjälle luvataan paikka suursyömäreiden kunniagalleriaan. Hampurilaisten ohella saatavilla on esimerkiksi siipiä, pihvejä, uuniperunoita, salaatteja ja voileipiä sekä tietysti jälkiruokia.

Päädymme molemmat purilaisiin, minä kana-halloumi -versioon (15,70€), Aleksi savuiseen Angus-pekoniin (17,70€). Ranskalaiset vaihtuvat lisäkesalaattiin, josta muuten veloitetaan euron – mielestäni mauton – lisähinta. Menee samaan ärsyttävyysluokkaan maksullisen hanaveden kanssa, jota täällä niin ikään nautitaan. Harmittaa, että unohdin tiedustella asiaa, olen nimittäin päättänyt juoda aina limonanttia tai jotakin muuta, mikäli vedestä täytyy maksaa.

img_0601Mutta ne purilaiset, ne ovat hyviä. Eivät mitään All-star -luokkaa, mutta hyviä kuitenkin. Oma kana-halloumini tarjoillaan avonaisena, toisin sanoen vain yhden sämpylän puolikkaan kera. Tämä on hyvä vaihtoehto, annoksesta tulee raikas, kun salaattia on paljon jo itse hampurilaisessakin. Myös lisäkesalaatti on kohtalaisen maukas ja annokseen kuuluva coleslaw minun makuuni, ei liian tönkössä majoneesissa uitettu. Grillattu halloumi nyt on aina hyvää ja chilihillo tuo mukavaa potkua annokseen. Ekstrapisteitä tulee sämpylästä, joka img_5035nuivasta ulkonäöstään huolimatta on todella pehmeää ja suussa sulavaa. Voisin syödä tätä uudestaankin. Myös Aleksi pitää annoksestaan, mitä nyt pekoni on osittain jätetty hiukan minimalistiselle paistoasteelle. ”Yksinkertaista ja hyvää sellaisenaan.” taisi olla hänen kommenttinsa.

img_0602Jälkiruokaosastolta valikoimme molemmat omenapiirakkaa (7,20€), lämpimänä vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa tarjoiltuna. Ei mitään huumaavan hyvää, mutta makoisaa. Oivallinen valinta.

Kyllähän tässä Dinerissa voi uudestaankin ruokailla. Se tarjoili maukasta purilaislinjaa ihan mukavassa miljöössä. Palvelu niin ikään oli perusystävällistä, ei onneksi mitään yltiöamerikkalaista ulkokultaisuutta hohkaavaa. (Tämäkin tuli joitakin vuosia sitten koettua, kun vierailimme Hard Rock Cafessa Helsingissä.) Jos ei välitä siitä, että annokset on esillepantu vähän niin ja näin tai siitä, että jälkiruokalautanen on täynnä sormenjälkiä, voin ihan mielelläni suositella American Dineria vaikkapa rentoon viikonloppuruokailuun.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 46: Ensimmäinen – mutta ei varmasti viimeinen – vierailu Makaronitehtaalla

img_8724Kun sunnuntaina tein katsastuskäynnin Espoon Ison Omenan syksyllä auenneeseen uuteen alueeseen, kiinnosti tietenkin eniten uusi ravintolamaailma. Ensisilmäykseltä tuo vaikuttikin ylipäätään tyylikkäältä kokonaisuudelta. Vaikka ravintoloista monet tulevat varmasti päätymään testauksemme kohteiksi, kiinnitti yksi huomioni aivan erityislaatuisella tavalla, Makaronitehdas. Ja olipa se tainnut tehdä näin monen muunkin kohdalla, sillä miltei kaikkien muiden alueen ravintoloiden näyttäessä sunnuntai-iltapäivänä kovinkin autioilta, riitti Tehtaalla väkeä lähes täydeksi asti.

Jo heti maanantaina istuimmekin autoon ja suoritimme testikäynnin. Sen kummemmin asiaa kiertelemättä, totean tulikokeen johtaneen siihen, että paluu lienee paikallaan. Eikä sitä luultavasti varrota kovinkaan pitkään.

img_8725Kun saavumme Makaronitehtaalle maanantai-iltapäivänä neljän tienoilla, kohtaamme tyhjähkön ravintolasalin, vaikka lisäksemme paikalle onkin jo löytänyt jokunen seurue. Asiakaskunta kuitenkin karttuu hetki hetkeltä ja poistuessamme ravintola on jo miltei täynnä. No, aiemmin yksin Hangon Makaronitehtaana tunnettu yritys on jo jonkin aikaa keräillyt mainetta ja kunniaa kyseisessä kaupungissa kesäravintolana.

Kärkeen on todettava, että miljöönsä puolesta Makaronitehdas taitaa olla ainakin yksi, jos ei se kaikkein tyylikkäin tapaamani kauppakeskusravintola. Sisustus miellyttää meitä kovasti ja mahdollisuus tarkastella kokkeja töissään avokeittiössä on sekin silkkaa plussaa.

img_8740img_8727Mutta puhutaanpa vihdoin ruoasta. Kun kerran makaronitehtaalla ollaan, syödään tietysti… salaattia. Joku – kuten vastapäätä istuva aviomieheni – saattaisi pitää outona haluta juuri makaroniravintolaan ja tilata sitten jotakin aivan muuta, mutta minkäs sitä mielihaluilleen mahtaa. Ruokalistalta esiin ponkaiseva caesar-salaatti jokiravuilla (14,00€) houkuttelee niin kovasti, että päätän jättää makaronit seuraavaan – jonka arvaan jo etukäteen olevan tulossa – kertaan. Ja hyvä näin, salaatti on jättihyvä ja jo yksin sitä kruunaavan mahtavan rapupinon nähtyäni tiedän tehneeni oikean valinnan. Tästä täydet pisteet.

img_8735Aleksi päätyy makkarapastaan (17,20€), jossa Makaronitehtaan omalla reseptillä valmistettu fenkolilla maustettu maalaismakkara saa seurakseen tomaattia, chiliä, valkosipulia, persiljaa, basilikaa ja parmesaania. Aleksi pitää sopivasti potkivasta lautasellisestaan erittäin paljon ja myös henkilökohtaisesti voin todeta makkaran sekä annoksen ylipäätään makoisaksi.

Kun annostemme, jotka jo itsessään ovat sangen reilulla koolla siunattuja, oheen tilaamme vielä ekstraleivät oliiviöljyllä, balsamicolla ja sormisuolalla, voi olon sanoa aterian jälkeen olevan kylläinen. Ja onnellinen; mukavaa että tällaisia helposti lähestyttäviä ja varmasti useita kertoja houkuttelevia paikkoja ilmiintyy omaan elinpiiriin.

Siis suuresti suositellen ja jo paluuta odotellen!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 44: Parilla Steak House; perheystävällistä viihdekeskusruokailua Vantaalla

Eilen vietimme tältä erää viimeistä yhteistä vauvalomapäivää. Tänään kävi Aleksilla käsky sorvin ääreen, minä ja Pikku-Kokki jäimme siis oman onnemme nojaan. No, työpäivän mitta Ukkelin kanssa kuluu siivillä ja iltaisin saamme toki nauttia toisistamme koko perheen voimin  ❤

Mutta takaisin eiliseen. Aleksi toivoi viimeiselle lomapäivälleen rentoa ravintolaruokailua ja koska tiedossa oli sateinen päivä, ajattelimme että sen voisi mainiosti sijoittaa vaikkapa kauppakeskukseen. No, tämä oli tietysti huomattavasti alun alkaen puntaroimaamme Haukilahden Paviljonkia epäromanttisempi valinta, mutta tuonnehan ehtii, sitten kun saamme seuraa auringostakin. Ja olihan tämä sentään vauvaloman päätös, siis perheravintola sopi tilanteeseen mainiosti.

Koska espoolaiskauppakeskuksia on tullut koluttua melko runsaasti, päätimme tällä kertaa kurkistaa Vantaalle ja huristelimme Viihdekeskus Flamingoon. Siinä mielessä reissu oli myös paluu menneeseen, että seurustelumme alkutaipaleella vierailimme täällä jostakin syystä melko tiheään. Tällä kertaa valitsemamme ravintola Parilla lukeutuukin ensimmäisiin yhteisiin ravintolakokemuksiimme. Silloin se toimi hyvin, katsotaan mikä on tilanne tätä nykyä.

IMG_8361IMG_8362Kuten yleisesti ottaen aina, kun olemme Flamingossa vierailleet, sen ravintolat ovat jälleen sangen vähäväkisiä. No, maanantai-iltapäivä. Piakkoin paikalle saapuu myös toinen vauvapariskunta, mutta muuten saamme melkolailla henkilökohtaista palvelua. Paikan miljööstä todettakoon, että ollakseen näinkin ketjupaikan näköinen ja oloinen, se on mielestäni viihtyisä tapetteineen ja takkoineen.

IMG_8366Meille melkolailla harvinaiseen tapaan päädymme samaan pääruoka-annokseen valitessamme listalta lihaburgerit (15,90€). Ja hyvä näin, annoskateus olisi muussa tapauksessa voinut olla mahdollinen. Burgeri on jättihyvä alkaen focacciatyylisestä sämpylästä, joka kätkee sisäänsä jauhelihapihvin, cheddarjuustoa, bbq-kastiketta, aiolia, marinoitua punasipulia, tomaattia, suolakurkkua ja salaattia. Myös pekoni, jonka ystävä en suuremmin ole, solahtaa annokseen mainiosti tehden minusta jo toistamiseen tyytyväisen valintaani; pohdinnoistani huolimatta en jättänyt pekonia annokseni ulkopuolelle. Nokkaa täytyy kuitenkin hieman koputtaa, sillä annokseen sisältyvä coleslaw ei vakuuta meistä kumpaakaan. Majoneesivelliä. Samoin ranskalaisten tilalle valikoimamme salaatti on pienoinen pettymys ja punasipulista puuttuu marinoidun punasipulin makeus oikeastaan tyystin. Mutta nuo ovat sivuseikkoja, joita on burgerin herkullisuuden tähden mahdollista katsoa läpi sormien.

IMG_3846Mitä jälkiruokiin tulee, ne saavat myös kiittää onneaan maukkaan burgerin niille petaamasta sangen suvaitsevaisesta vastaanottokomiteasta. Toisin kuin olisi pääruoan perusteella voinut odottaa, jälkiruoat ovat korkeintaan tyydyttävää luokkaa. Aleksi pitää mutakakkuannostaan (6,90€) maukkaana, joskin melko varmasti ainoastaan ravintolan toimesta sulattamana tai paistamana valmiskakkuna. Minusta taas tuntuu pitkälti siltä, että minulle tarjoiltu valkosuklaa-mansikkapannacotta (6,90€) taitaa niin ikään olla jonkinlaisen valmispussin tuotosta. Pannacotan päälle rakenneltu mansikkakiille on löysää, kuin koostumuksetonta kiisseliä.

Joka tapauksessa lähdemme Parillasta tyytyväisin mielin ja luulenpa, että vierailumme eivät lopu tähän. Burgerin kohdalla hinta-laatusuhde oli hyvä, jälkiruoan voi ensi kerralla jättää väliin – tai vaihtoehtoisesti nauttia vaikkapa varmasti hyvän jäätelöannoksen viereisestä Spice Ice -kojusta.

Parillalle siis osittain hieman varovainen suositus. Burgerimaistereita kehotan kuitenkin lämpimästi tutustumaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 32: Chico’s Sello, rehellistä kauppakeskusmuonaa lampaasta lampaaseen liidettäessä

Koska pitkäperjantai hurahti pitkälti patojen ja kattiloiden ääressä ja sunnuntaina pääsimme nauttimaan vanhempieni pääsiäispöydän antimista, päätimme viettää lankalauantaita maallisissa merkeissä, siis kauppakeskuksessa maleksien, murkinoiden ja liikkuvia kuvia katsellen. Päivän saldo oli mukava ja maukas; kotimainen uutuus, Onnenonkija, viihdytti toivotulla tavalla ja ravintola Chico’s tarjoili niin ikään tunnelmaan passelin päivällisen.

Chico’sissa olemme toki vierailleet ennenkin, mutta päätin kuitenkin, että tämäkin vielä noteeraamatta jäänyt ketju ansaitsee paikkansa ravintolakokemuksiamme esittelevien postausten jonossa, ovathan siellä jo ravintolat Base ja Retrokin, molemmat Sellosta tuttuja ”ravitsemusliikkeitä”.

Lauantai-iltapäivänä kauppakeskus vilisee innokkaita, rahoistaan eroon pyrkiviä ihmisiä. Myös alueen ravintoloissa asiakkaita riittää mukavasti, mutta vapaita pöytiä ainakin Chico’sista löytyy odottamatta. Palvelu on alusta loppuun erittäin ystävällistä, omien sanojensa mukaan vastikään aloittaneelle tarjoilijattarelle on annettava tästä tyylipisteet.

Koska hampurilaishammasta kolottaa (yllättäen), päädymme molemmat valikoimaan jotakin menun kattavasta burgeriosiosta. Vaihtoehtoja listalla on tarjolla kymmenkunta, joiden lisäksi on mahdollista kokeilla ravintolan pääsiäisekstraa, lammasburgeria. No, näin lammasruokailun välipäivänä tämä jää maistamatta. Itse päädyn Guacamole Chicken Burgeriin (17,00€), jossa Roslundin jauhettu broileripihvi on puettu guacamole-, sitruuna-aioli- sekä tuoretomaattisalsaviittoihin rinnallaan salaattia mangosalsalla kruunattuna sekä paahdettuja kasviksia. Oikein maukasta ja mehevää, sanoisin. Myös Aleksi on tyytyväinen valintaansa, Smokey Pork Burgeriin (17,00€), ylikypsää savuporsasta kolmella kastikkeella käsittävään esitykseen, vaikka miedommat omena- ja pekonimajoneesi kuulemma jäävätkin pitkälti BBQ-kastikkeen jalkoihin. Lisäkkeeksi sopivat mainiosti tarjoilijan suosittelemat bataattiranskalaiset Chico’s-majoneesilla, joiden maku on huomattavasti kuivan koppuraista ulkonäköä parempi.

Jälkiruokaosiosta valitsen kestosuosikkiani jäätelöä, josta tämän ravintolan kohdalla voi todeta, että se kattaa niin jäätelön-, suklaan- kuin ylipäätään makeanhimonkin mennen tullen. Pallo vadelma-chilisalmiakkijäätelöä (nam!) saapuu popsittavassa suklaakuoressa vaahtokarkkien, muiden suklaakomponenttien, kermavaahdon ja toffeekaramellikastikkeen kera (6,00€). Ehkä jonkun mielestä hieman yltiömakeaakin… No, makeanmieli taittuu varmasti Aleksillakin, kun pöytään saapuu niin ikään kermavaahdon, toffeekaramellikastikkeen ja suklaaherkkujen kanssa tarjoiltava Rockslide Brownie (7,00€), joka on koristeltu kauniisti ruusun terälehdillä ja ruiskukilla.

Poistumme ravintolasta kaikin puolin tyytyväisinä, kuta kuinkin 50,00€ tästä ateriasta kahdelta henkilöltä tuntuu suhteellisen sopivalta sijoitukselta. Uskallan siis suositella, mikäli ajatus ”Amerikasta lautasella” tuntuu kiehtovalta vaihtoehdolta. Sen täällä nimittäin maistaa.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

 

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 8: La Famiglia, punavalkoisia ruutuliinoja ja burgereita

Pesänrakennuspuuhat jatkuvat, samoin normaalia tiheämmät ulkoruokinnat. Sunnuntaina seikkailimme Vantaalla ja päivällistauon kohteeksemme valikoitui viihdekeskus Flamingo. Tämä vapaa-ajan keidas kauppakeskus Jumbon kyljessä on siinä mielessä muistorikas paikka, että täällä vietimme muutamia ensimmäisistä yhteisistä ravintolahetkistämme. No, sittemmin olemme nautiskelleet melko lailla romanttisemmissa ruokamiljöissä. Mutta aika aikaansa kutakin, vallan mieleenpainuvia hetkiä olivat nämäkin.

Nyt pistäydyimme La Famigliaan. Tämä pieneksi Italiaksi itsensä tituleeraava amerikanitalialainen ravintola kieltämättä huokuu saapasmaan henkeä punavalkoisine ruutuliinoineen. Myös alkupaloiksi tuotava leipä kera suolatun ja pippuroidun oliiviöljyn on Italian makuista, lämmintä, pehmeää ja vaaleaa. Täytyykin todeta, että tällaiseksi kauppakeskuksessa sijaitsevaksi ravintolaksi, joka vielä on osa ketjua, paikka on vallan viihtyisä. Amerikka-aspekti taas tulee enemmän esille, kun kurkistaa ruokalistaa.

Ruoan suhteen koimme molemmat pienen pettymyksen johtuen siitä, että meillä, ainakin minulla, oli jonkinlaisia odotuksia. Kun reilu vuosi sitten vierailimme samaisen ketjun Helsingin Keskuskadulla sijaitsevassa ravintolassa diili-aterian merkeissä, rekisteröimme omaa keskinkertaista, diilinmakuista illallistamme popsiessamme naapuripöydän herkullisen näköiset burger- ja pizzalautaset. Jo tuolloin mietimme paluuta tämän tyyppisin valinnoin.

Siis burgertilaus vetämään. Itse tilaan punajuuriburgerin, Aleksi BBQ-tyylisen. Molemmat päädymme vaihtamaan lankkuperunat lisäkesalaattiin, itse sävellän vielä burgerinikin kanssa vaihtaen vuohenjuuston mozzarellaan. Tiedustelemaani halloumia ei ole saatavilla.

Lieneekö syynä tyytymättömyyteni valita alkuperäinen annos, mutta mielestäni burgeriini ei ole panostettu kovinkaan kummoisesti. Sämpylä tosin on itsetehty jonkinlainen maukas yrttileipä, mutta uunipunajuuri maistuu lähinnä keitetyltä ja sämpylän väliin viipaloidulta. Mozzarella sitä vastoin on kylmää. Balsamicosiirappi ja rucola sekä majoneesi tuovat kuitenkin annokseen hyviä makuja ja jo pelkkä mozzarellan pikainen lämmitys olisi merkinnyt paljon annoksen onnistumisen kannalta. Lisäkesalaatti on keskinkertainen.

Aleksilla tilanne on leivän suhteen huomattavasti huonompi, selkeä valmisversio. Muutenkin annos on keskinkertainen, kuitenkin ihan maukas. Viimeisten päivien burgereista (verrokkeina Retro ja Base) tämä joka tapauksessa on Aleksin mielestä se heikoin esitys ja ollessaan samalla kallein (18,40€), täytyy hinta-laatusuhteesta hiukan marista. Punajuuriesityksestä 15,90€ on kuin myös pikkuisen liikaa.

Sangen suolaisesti hinnoiteltu suklaafondant (10,90€) jätetään suosiolla tällä kertaa väliin. Naapurin Spice Ice pyörremyrskyineen houkuttelee juuri nyt huomattavasti enemmän. Pitkä miinus tälle perheravintolalle myös ”jääveden” – eli ilmiselvän kraanaveden – maksullisuudesta. Euro on pieni raha, mutta ärsyttää se kuitenkin, ihan periaatteesta.

No, ehkä se on kuitenkin se pizza. Senhän ne italialaiset taitavat. Olisimme siis vieläkin valmiita antamaan mahdollisuuden.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 7: Base, astetta fiinimpää ruokailua espoolaisella markkinapaikalla

Edellisen päivän kauppakeskusruokailu sai oivallista jatkoa, kun ”nopea, valmiiksi suunniteltu” kierros eräässä huonekalujättiläisessä muuttuikin kokopäiväiseksi projektiksi. Kieltämättä tuloksekas reissu; nyt Aleksilla on talo täynnä isojen poikien legoja ja tavaratkin saavat pian nauttia uusista kodeistaan.

Maanantai-iltapäivänä ravintola Base, kauppakeskus Sellon hieman fiinimpää ravintolakulttuuria edustava kaksi erilaista puolta käsittävä kokonaisuus on hiljainen. Baari on kerännyt pöytiinsä pienen joukon ihmisiä, ViiniBase on tyhjillään. Valitsemme silti jälkimmäisen, suuri ruutu jääkiekko-otteluineen ei tunnu houkuttelevalta ruokaseuralaiselta. Emme me kuitenkaan koko parituntistamme kaksin vietä, pieniä seurueita kertyy muutamia ympärillemme. Ravintolan tunnelma on mukava, pienillä parannuksilla siitä saisi jo vallankin viehättävän.

Mutta ruokaan: Se on hyvää, oma scampi-caesarini suorastaan loistoa. Myös Aleksi arvostaa tuplajuusto-pekoniburgerinsa melko korkealle. Lisäkesalaatti sen sijaan on tylsä, sen suunnitteluun ei aikaa ole tuhlattu, jäävuorisalaatti ”kruunattu” punasipulein, kurkuin ja tomaatein. Retro – ja moni muu – tekee sen paremmin.

Jälkiruoka, kun sitä vihdoin saamme, on hyvää myös. Aleksille suklaafondant kera vaniljajäätelön, itselleni pallo suklaajäätelöä kinuskikastikkeella kuorrutettuna. Tätä kokonaisuutta saamme tosin odotella reilut puoli tuntia varoitetun vartin sijaan johtuen kokin liian hanakasta uunisormesta, jonka seurauksena ensimmäinen fondant saa kuulemma liian tumman kuoren. No, hyvityksenä jäätelö ja kahvi jätetään veloittamatta. Huomaavainen ele.

Kokonaisuutena kokemus on positiivinen. Voisin tulla uudestaankin ja pidän myös hinta-laatusuhdetta käypänä hamppariannoksen kustantaessa 17,90€ ja salaatin 15,00€. Fondantistakin maksaa tällä kertaa mieluummin, kun se ainakin vaikuttaisi olevan itsetehty – tai ainakin paistettu. Jäätelö olisi maksanut 4,50€.

Tämän kokemuksen perusteella kelpo kauppakeskuskauraa saa täältäkin. En ehkä suosittelisi sen kaikkein tärkeimmän juhlapäivän viettoon, mutta voisi tänne illallakin tulla ja kokeilla vaikka, kuinka onnistuvat ViiniBasessa viinivalinnoissaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5