Varsiselleripestolla – joka ei muuten maistu varsiselleriltä – kuorrutetut broilerinfileet ja rapeiksi paahdetut vihreät pavut

Jonkin aikaa sitten vinkkasin itse tehdystä pestosta, jonka valmistaminen onnistuu helposti sellaisistakin raaka-aineista, joille muuten saattaisi olla vaikea keksiä käyttöä. Yksi tällainen on varsiselleri, joka ainakaan meidän perheessämme ei yleisesti ottaen herätä varsinaisia riemunkiljahduksia. Oli varsiselleristä sitten mitä mieltä tahansa, varsiselleripesto maistuu varmasti. Se ei nimittäin maistu varsiselleriltä laisinkaan.

Tämä resepti kannattaa siis ilman muuta tallentaa. Olen lisäksi melko varma, että en liene ainoa, joka tuskailee, kun muutaman varren takia ostetulle nipulle ei tuntuisi löytyvän jatkokäyttöä sitten millään.

Samaan sarjaan varsisellerin kanssa saattaisivat jonkun mielestä lukeutua vihreät pavut, jotka eivät myöskään herätä välttämättä kovinkaan positiivista mielikuvaa. Vihreät pavut ovat kuitenkin ihan huippujuttu – kunhan ne vaan valmistetaan oikein. Ei keittämällä niitä ylikypsiksi ja makunsa menettäneiksi lötköiksi pätkiksi, vaan paahtamalla ne uunissa maukkaiksi ja rapsakoiksi.

Seuraavat varsiselleripestolla kuorrutetut broilerifileet tarjoillaan uunissa paahdettujen vihreiden papujen sekä tomaattien kanssa. Niin hyvää! Ihanasti italialaista. Maista säkin!

Varsiselleripestolla kuorrutetut broilerifileet ja rapeiksi paahdetut vihreät pavut

4 annosta

Pestobroileri:
0,5-1 dl varsiselleripestoa (ohje alla)
400 g broilerin ohutleikkeitä
2 rkl rypsiöljyä
0,75 tl suolaa
0,25 tl rouhittua mustapippuria
1 dl juustoraastetta (esim. parmesania)
100 g kirsikkatomaatteja

Aloita peston valmistuksesta alla olevan ohjeen mukaisesti.
Paista broilerin leikkeisiin paistinpannulla öljyssä kaunis pinta. Mausta ne suolalla ja siirrä uunivuokaan.
Levitä broilereiden päälle sopivaksi katsomasi kerros pestoa. Ripottele pinnalle mustapippuri ja juustoraaste. Huuhtele kirsikkatomaatit ja lisää ne vuokaan.
Paista hieman uunin keskitason alapuolella noin 15-20 min. kunnes liha on kypsää.

Paahdetut vihreät pavut:
200–250 g tuoreita vihreitä papuja
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
suolaa
0,5-1 dl juustoraastetta (esim. pecorinoa)

Huuhtele ja kuivaa pavut, leikkaa niistä päät pois.
Levitä pavut leivinpaperin päälle uunipellille. Hiero niihin öljy ja ripottele päälle hieman suolaa.
Ripottele päällimmäiseksi pecorino.
Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 min. eli kunnes pavut ovat saaneet kauniisti väriä ja hieman rapeutta.

Varsiselleripesto:
1 dl auringonkukan siemeniä
2 dl sellerin lehtiä ja varsipaloja
0,5 dl ruohosipulisilppua
1 valkosipulinkynsi
0,75 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
50 g parmesaania

Paahda auringonkukan siemeniä kuumalla, öljyttömällä pannulla hetki niin, että ne alkavat tuoksua aromikkaasti. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja karkeaksi pestoksi.

Varsisellerikeitto – joka ei maistu varsiselleriltä

Varsiselleri, tuo useasti parjattu terveyspommi, on monesti tuottanut päänvaivaa myös meidän jääkaapissamme. Se ei ole hyvän makuista, turha tätä on kaunistella, mutta koska se tekee monille kastikkeille hyvää, on sitä silloin tällöin kuitenkin ostettava. Tarvittava määrä on lähes aina vain muutama varsi, mutta sitä on kuitenkin ostettava koko nippu, noin kymmenen vartta. Ärsyttävää; miksi niitä ei voida myydä vain tarpeeseen, jonka uskoisin monilla olevan pieni?!

No, pakastaminen on tietysti mahdollista ja sitä olenkin usein suosinut. Toiseksi selleri säilyy jääkaapissa pitkään, joten ongelma ei senkään suhteen ole kovinkaan suuri. Mutta kuitenkin.

Tällä kertaa päätin kuitenkin olla varastoimatta jäljelle jäänyttä nippua ja keittelin varsista sosekeittoa. Keitosta tuli varsin maukasta, ja mikä tärkeintä, se ei maistunut selleriltä. Hieno homma! Täytyy tehdä tätä toistekin.

IMG_2158-1

Varsisellerikeitto

4 annosta

350-400 g varsiselleriä
500 g perunaa
1 sipuli
25 g voita (mikäli haluat vegaanisen version, korvaa esimerkiksi parilla rkl:lla rypsiöljyä)
0,25 tl suolaa
5 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
1 dl tuoretta persiljaa

(Pinnalle:
ohuita omenaviipaleita)

Pese ja kuivaa varsisellerit ja pilko varret parin sentin paloiksi.
Kuori ja pilko perunat paloiksi. Kuori ja lohko sipuli.
Sulata voi kattilassa ja lisää varsisellerit, perunapalat ja sipulilohkot kattilaan. Kuullota kasviksia noin 5 min. ja ripottele päälle suolaa.
Lisää kasvisliemi sekä kookosmaito ja keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, eli 5–10 min. palojen koosta riippuen.
Lisää lopuksi hienonnettu persilja ja soseuta keitto sauvasekoittimella.
(Alkuperäinen Kotivinkistä napattu resepti, jota tosin muokkasin esimerkiksi vaihtamalla kerman kookosmaitoon, suositteli keiton pinnalle ohuita omenasiivuja. Meillä tämä yhdistelmä on toistaiseksi kokeilematta…)

Lehtiselleri pukeutuu parhaimpiinsa

Jääkaapissa nippu varsiselleriä, alias lehti- tai ruotiselleriä, ei mitään meidän kotitaloutemme suosikkipurtavaa. Mutta koska pääsiäisen lammasateria sitä vaati osakseen – peräti yhden varren verran – oli kyseinen kimppu ostettava, ja koska luontoni ei anna periksi jättää sitä käyttämättä, on keksittävä ongelmaan ratkaisu.

Keittoa? Eikö oikeastaan kaikesta voi tehdä keittoa… Avaan sen reseptikirjoista suurimman ja kirjoitan hakuun ”varsisellerikeitto”. Vaihtoehtoja löytyy mukava määrä ja valitsen ehdokkaista tottahan toki sen kauneimman. Tällä kertaa tuon tarjoilee Ilta-Sanomien Ruokala.

Lopputulos on oivallinen; lehtisellerin mielestäni yltiödominoiva maku on lähes tiessään tai ainakin muuttunut miellyttäväksi. Tämän – ja tietysti myös Waldorfinsalaatin – takia tätä kinkkistä kasvista kannattaa jopa ostaa.

Varsisellerikeitto

4 annosta

IMG_62732 rkl avokado- tai rypsiöljyä
500 g varsiselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 dl kasvislientä
4 dl kookosmaitoa
1 laakerinlehti
1 timjaminoksa
jauhettua mustapippuria
suolaa
2 rkl sitruunamehua
100 g babypinaattia

Tarjoiluun:
pähkinöitä ja / tai krutonkeja maun mukaan

Viipaloi lehtisellerin varret. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota viipaleet ja sipulit öljyssä. Lisää kookosmaito, kasvisliemi ja mausteet.
Hauduta keittoa kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes varsiselleri on pehmeää. Lisää pinaatti ja soseuta keitto.
Mausta sitruunamehulla ja tarkista maku. Siivilöi keitto ja annostele keittolautasille. Viimeistele keitto pähkinöillä ja krutongeilla.