Onpa taas vierähtänyt pitkä aika siitä, kun olemme viimeksi viettäneet lokoisaa viikonloppua kotikolossa. Grilli-parkakin on saanut seistä nököttää toimettomanana jo lähes kuukauden päivät ja pation pöytä on muuttunut ruokapöydän sijaan kukka- ja yrttitarhaksi. No, kesä on liikkuvaista aikaa – varsinkin tällaiselle itseni kaltaiselle ikiliikkujalle. Tämän viikonlopun Aleksin työt kuitenkin sitoivat meidät kotoilemaan ja niinpä minä valmistin meille lauantain kunniaksi päivällisen pidemmän kaavan mukaan. Ainakin ensimmäisen päivän osalta Aleksinkin päivystyspuhelin piti onneksemme mykkäkoulua, joten alkuillasta meillä oli sekä tyytyväisen täydet vatsat että putipuhtaat ikkunat. Kerrassaan hienoa! Ja huomenna vapautamme varmasti jo grillinkin toimettomuuden tilastaan.
Mutta se päivällinen. Alkuruoaksi söimme kookoksella maustettua linssikeittoa, jonka ohjeistuksen poimin uudesta Kasvisruokaa koko perheelle -opuksesta. Kiitos siis Sara Askille ja Lisa Bjärbolle tästä ensimmäisestä kosketuksestani kasvisruokien maailmaan heidän tavallaan, palaan teokseen varmasti mitä pikimmin uudelleen. Keitto oli siis hyvää, mitä nyt ulkonäköä hiukan haittasi se, että suositeltujen keltaisten linssien sijaan, minä käytin vihreitä. No, maku joka tapauksessa ratkaisee, joten tätä äärettömän helppoa keittovaihtoehtoa suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Joko näin alkuruoaksi tai yhtä lailla pääruoaksikin esimerkiksi leivän kera.
Pääruokareseptin sen sijaan vakoilin ihastuttavasta Kaikki äitini reseptit -blogista ja täytyykin todeta, että tällä ohjeistuksella broilerin koipireidet makoisine nahkoineen muuttuivat vielä tavallistakin paremmiksi. Muuttelin ainesosaluetteloa himpun verran korvaten punaiset viinirypäleet raparperilla sekä kuivan Rieslingin varastostamme löytyneellä alkoholittomalla valkoviinillä. Raparperi ja rypäleet sopivat mallikkaasti yhteen ja uskon, että korvikeviinimmekin oli tarkoitukseensa ihan passeli. Ainoa kohta, jonka ohjeesta muuttaisin poistamalla ne kokonaan ovat mantelit. Ne tekivät muuten raikkaaseen risottoon paikka paikoin hiukan tunkkaisen maun. Ja vielä viinirypäleistä; kuten reseptin laatijakin toteaa, uunissa paahdetut rypäleet toden totta maistuvat broilerin kanssa vähintäänkin ihanilta. Muutenkin ajattelin vastaisuudessa lisätä niitä risottoihin.
Siis nam ja maiskis jälleen kerran! Kyllä tämä ruoanlaitto vaan on niin mukavaa puuhaa – ja syöminen vielä ehkä hiukan mukavampaa…
Kookoksella maustettu linssikeitto
4 annosta
1 keltasipuli
1 iso porkkana
2-3- tl currya
1 tl kurkumaa
öljyä paistamiseen
4 dl kookosmaitoa
2 dl kuivattuja linssejä (valitse värisi itse)
7-8 dl vettä
suolaa ja pippuria
1 sitruunan tai limetin mehu
Pinnalle:
esim. paprikaa / krutonkeja oman maun mukaan
korianteria – sen ystäville
Silppua kuorittu sipuli. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi. Kuullota ne kattilassa curryn ja kurkuman kera.
Lisää kookosmaito, linssit ja suurin osa vedestä ja keitä kannen alla 15-20 min. kunnes linssit pehmenevät.
Soseuta keitto sileäksi ja ohenna vielä vedellä tarpeen mukaan. Mausta suolalla, pippurilla sekä sitruunalla tai limetillä.
Tarjoa valitsemiesi lisukkeiden kera.
Rapeanahkainen viinikana
4 annosta
4 broilerin maustamatonta koipireisipalaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
2 isoa valkosipulinkynttä
muutama timjaminoksa
suolaa
mustapippuria
3 dl risottoriisiä
2,5 dl kuivaa Rieslingiä (tai muuta valkoviiniä)
1,5 l kanalientä
1 sitruuna
1 dl kuorittuja manteleita (mielestäni nämä voi myös jättää pois)
2 dl vihreitä viinirypäleitä
2 dl punaisia viinirypäleitä (toisen puolen rypäleistä voi korvata raparperilla)
tuoretta timjamia
Kuivaa koipireisipalat huolellisesti talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi reilusti molemmin puolin.
Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy ja voi pannulla kuumaksi, murskaa valkosipuleita hiukan veitsen lappeella, heitä öljy-voiseoksen sekaan yhdessä timjamin kanssa. Ruskista kuumalla pannulla reisipalat kaksi kerrallaan molemmin puolin, niin, että nahka rapeutuu ja saa kauniin syvän kullanruskean värin. Valele paloja niiden ruskistuessa öljy-voiseoksella.
Laita reilun (Huom! nestettä tulee paljon, joten vuoan on oltava oikeasti suuri) uunivuoan pohjalle riisi ja sekoita siihen mahdolliset mantelit. Raasta joukkoon sitruunan kuori ja purista mehu.
Asettele koipireisipalat riisin päälle ja kaada vuokaan sekä viini että kanaliemi.
Paista 200 asteessa 30 min. Lisää vuokaan sitten rypäleet ja anna paahtua uunissa vielä 20 min.
Viimeistele tuoreella timjamilla.
One thought on “Lauantain kanainen, risottoinen ja linssinen herkkudinner”