Inkiväärin tuoksuinen bataatti-kukkakaalikeitto

Yhteen aikaan tuntui siltä, että Kotikolo oli muuttumassa pitkälti piirakkapajaksi. Leivoin erilaisia suolaisia piirakoita useita kertoja viikossa, kehittelin pohjareseptejä ja täytin tuotoksiani mitä erilaisimmilla yhdistelmillä. Nyt piirakkainnostus on hieman hiipunut; toki niitä yhä edelleen syntyy, onhan piirakka varmasti se kaikista paras vaihtoehto erilaisten rippeiden loppusijoituspaikaksi.

Ruokalaji, jonka erilaiset versiot kiehuvat keittiössämme tällä hetkellä sangen useasti, on sosekeitto. Piirakan tapaan siihen voi upottaa hyvin laajalla skaalalla erilaisia asioita ja se on terveellinen vaihtoehto päivän toiseksi lämpimäksi ateriaksi. Sosekeitto on helppo sekä nopea tehdä ja Pikku-Kokki osallistuu mieluusti sekä valmistus- että syömisprosesseihin. Siis vallan mainiota arkiruokaa. Ja oikeilla ripotteilla hyvinkin juhlavan aterian avaus.

Tällä kertaa parrasvaloihin päätyivät bataatti ja kukkakaali, joista bataatti antoi keitolle värin, kukkakaali tasapainotti herkkyydellään makua, jonka aateloi voimakas inkivääri. Tykkäsin kovasti. Kerman tilalta valitsin kookosmaidon, joten keitto sopii niin ikään vegaaniseen ruokavalioon. Toki näin se tekisi kaurakermaakin käytettäessä, mutta varsinkin bataatti tykkää mielestäni kookosmaidosta kaikista eniten.

IMG_0893

Bataatti-kukkakaali-inkiväärikeitto

6 annosta

800 g bataattia
2 sipulia
800 g kukkakaalia
1 rkl inkivääritahnaa
2 kasvisliemikuutiota
vettä
2 dl kookosmaitoa
mustapippuria
(suolaa)

Paloittele kuorittu bataatti ja sipulit sekä kukkakaali. Laita kasvispalat kattilaan. Lisää inkivääri, murenna liemikuutiot päälle ja valuta kattilaan kylmää vettä niin paljon, että kasvikset lähestulkoon peittyvät.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä. Soseuta keitto ja lisää kookosmaito. Mausta rouhitulla mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s