Lasagne on oiva (karanteeni)ruoka

Lasagnea pitäisi tehdä huomattavasti useammin. Se on hyvää ja aika helppoakin, sekä riittoisaa. Siis oikein mainio vaihtoehto juuri tähän hetkeen, kun koko perhe sattuneista syistä on joka päivä liki aamusta iltaan kotona ja ruokaa kuluu normaaliolosuhteita enemmän.

Viimeaikaiset onnistumiseni soijarouheen kanssa rohkaisivat minua kokeilemaan niin ikään tätä soijarouhelasagnea, jonka reseptin tulin löytäneeksi Chocochili-blogista. Ihan täysin en ohjetta noudatellut, vaan muuntelin niin ainesosien määriä kuin itse aineitakin esimerkiksi käyttämällä ruokaan tavallista juustoa ja kermaa vegaanisten sijaan.

Lopputulos oli hyvä, jopa niin hyvä, että ei tarvitse olla edes kasvissyöjä tästä pitääkseen. Näin ollen suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Ja mikäli Chocochilin alkuperäinen vegaaninen resepti kiinnostelee, sitä voi käydä kurkistamassa täällä.

IMG_6995-1

Soijarouhelasagne

6 annosta

Tomaattikastike:
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 dl tummaa soijarouhetta
3 rkl vihreää pestoa (Alkuperäisessä reseptissä käytettiin punaista ja huomattavasti suurempi määrä, 135 g.)
2-3 dl vettä
500 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta basilikaa
mustapippuria myllystä

Juustokastike:
250 g juustoa
2 dl (sipulinmakuista kaura)kermaa
1 dl (kaura)maitoa
2 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
1 pieni kesäkurpitsa
500 g terttukirsikkatomaatteja
(pinaatti)lasagnelevyjä

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki oliiviöljyssä ja lisää kattilaan sitten kuiva soijarouhe ja pesto. Kääntele seosta pannulla hetki ja lisää sitten pari desiä vettä parissa erässä.
Kaada kattilaan tomaattimurska, huuhtele tölkki 1 dl:lla vettä ja lisää se kattilaan. Mittaa joukkoon vielä tomaattipyree ja sokeri. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä juustokastikkeen valmistamisen ajan.
Raasta juusto kulhoon. Lisää kerma, maito ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Silppua basilika ja lisää se tomaattikastikkeen joukkoon. Mausta mustapippurilla.
Viipaloi kesäkurpitsa.
Kokoa lasagne: laita alimmaiseksi lasagnelevyjä, sitten kesäkurpitsaviipaleita, tomaattikastiketta ja juustokastiketta. Jatka, kunnes kastikkeet on käytetty. Muista säästää juustokastiketta päällimäiseksi. Laita kirsikkatomaatit lasagnen päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 45 min. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s