Sitruunainen kana-orzopasta ja paistetut broccoliinit

Yksi suosikki pastoistani on sitruunainen inkiväärin ihanasti kyllästämä Pollo Limonello. Niinpä innostuin kovasti ideasta, jossa niin ikään sitruunainen kanakastike saa erilaista makumaailmaa muun muassa kurkumasta. Resepti, jossa huomioni ensimmäisenä kiinnittyi siinä käytettyyn orzo-pastaan on peräisin Kulinaari-blogista ja suosittelen ilman muuta kokeilemaan sitä. Kastikkeen täyteläinen maku valloittaa ja riisinjyvää muistuttava orzo sopii tähän täydellisesti.

Jos muuten et ole vielä testannut orzoa, tai risonia, kuten sitä myös kutsutaan, suosittelen ilman muuta ottamaan sen kokeilulistalle. Orzon koostumus on aivan omanlaisensa, yksi ehdottomia pastalaatusuosikkejani.

Koska kaipasin annokseen tapani mukaan myös jotakin tuoretta, kruunasin sen pikaisesti paistetuilla broccoliineilla. Nam! Tämä ateria tuo kevään lautaselle.

Sitruunainen kana-orzopasta ja paistetut broccoliinit

3 annosta

250 g orzo-pastaa
vettä ja suolaa pastan keittämiseen
500 g broilerin fileetä
1 sitruunan kuori ja mehu (0,75 dl)
(puolikas punainen paprika)
2 rkl öljyä
1,5 tl kurkumaa
1 tl umamia
mustapippuria myllystä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
2-2,5 dl ruoka- tai kuohukermaa

Lisäksi:
parmesaaniraastetta

Broccoliinit:
150 g broccoliinia
2 rkl öljyä
suolaa
pippuria

Keitä orzo-pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.
Valmista pastan kiehuessa kastike. Paloittele fileet suupaloiksi. Pese sitruuna hyvin, raasta sen kuori ja purista mehu. Pilko mahdollinen paprika pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna öljy kasarissa ja ruskista broileripalat. Lisää pannulle sitruunankuoriraaste, kurkuma, umami, pippuri, suola ja sokeri. Sekoittele hetki. Sekoita joukkoon sitruunamehu, kerma sekä mahdollinen paprika. Anna hautua hetki, maista ja säädä maku.
Valuta pasta hyvin ja sekoita kastikkeen joukkoon.
Huuhtele broccoliinit. Lämmitä paistinpannulla öljy ja lisää joukkoon broccoliinit. Mausta suolalla sekä pippurilla ja paista käännellen noin kolme minuuttia.
Tarjoile pasta parmesaaniraasteen sekä paistettujen broccoliinien kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s