Broileri-broccoliinikastike sekä itse tehty kanaliemi

Kun lauantaiaamuna on pieni hetki aikaa valmistaa pikainen lounasruoka, joka tulee tarpeeseen hetimiten ulkoilun jälkeen, on erityisen palkitsevaa onnistua. Seuraava broileri-broccoliinikastike on juuri tällainen, pienellä vaivalla ja nopeasti syntyvä, mutta varsin maukas ruoka. Se sopii hyvin arkivaihtoehdoksi, mutta mikä jottei myös hienommalle aterialle vaikka väliruoan rooliin.

Erityisen kivalta tuntui valmistaa kastike itse keitetystä kanaliemestä. Olen nimittäin ottanut tavoitteekseni päästä eroon erilaisista liemikuutioista ja onnistunutkin siinä ihan hyvin. Tähän alle laitan kanaliemireseptini, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Vaikka minä käytin tällä kertaa kevään kunniaksi broccoliinia, voi kastikkeen yhtä hyvin tehdä parsakaalista tai vihreästä parsasta. Valitse omasi kauden ja makusi mukaan.

Broileri-broccoliinikastike

4 annosta

400 g broilerin fileetä
0,5 rkl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
3-4 valkosipulinkynttä
200 g broccoliinia/parsakaalia/parsaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 dl kanalientä
1 tl oreganoa
1 dl ruokakermaa
3 rkl kapriksia

Lisäksi:
pastaa
parmesanraastetta

Paloittele broilerin fileet ja ruskista ne öljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta palat sivuun odottamaan.
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Paloittele broccoliinit sopiviksi suupaloiksi.
Lisää pannulle tomaattipyree ja valkosipuli, pyörittele hetki. Lisää sitten kanaliemi ja keitä muutama minuutti. Lisää oregano, ruokakerma, broccoliinit ja broilerin palat.
Anna kypsyä muutama minuutti, tarkista broilerin kypsyys ja lisää kaprikset.
Tarjoile pastan ja parmesanraasteen kera.

Kanaliemi

1 kypsän broilerin luut, nahat ja syömättä jääneet osat
15 dl vettä (tai niin, että luut peittyvät)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
100 g juuriselleriä tai palsternakkaa
3 laakerinlehteä
5 maustepippuria
1 rkl tuoretta/1 tl kuivattua rosmariinia tai timjamia
1 rkl suolaa (tai maun mukaan)

Laita broilerin luut ja nahat kattilaan. Kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät.
Lisää kuoritut ja lohkotut sipulit ja juurekset sekä laakerinlehdet ja maustepippurit.
Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta keskilämmöllä kannen alla 45 min. Kuumennuksen alussa voit halutessasi kuoria liemen pinnalta siihen kertyvää vaahtoa esimerkiksi reikäkauhalla.
Lisää yrtit ja keitä vielä vartti.
Siivilöi liemi ja tarkista maku. Lisää suolaa makusi mukaan.
Jäähdytä ja kuori pinnalta halutessasi rasva pois.
Jos liemelle ei löydy käyttöä heti, voit myös pakastaa sen myöhempää käyttöä varten.



Suolainen ja makea kanapannu kauden kasviksilla

Teki mieli kanaa. Jääkaapissa syöjäänsä odottelivat pieni nippu tankoparsaa sekä puolikas pussi broccoliinia. Näinpä valmistui superhelppo ja nopea kiinalaishenkinen kanapannu, jonka suolaisen makea makumaailma syntyi soija- ja hoisinkastikkeita sekä valkosipulia ja inkivääriä yhdistelemällä. Nam, mitä tahmeaa herkkua!

Suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Ja jos parsa tai broccoliini sattuvat uupumaan, kokeile jotakin muuta. Tätä reseptiä voi ilman muuta muokata mieltymystensä tai satokauden mukaan, kunhan muistaa huomioida kasvisten kypsymisnopeuden ja pilkkoa niitä tarpeen mukaan melko pieniksikin palasiksi.

Kiinalaishenkinen kanapannu kauden kasviksilla

4 annosta

400 g broilerinfileetä
2-3 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
250 g vihreää tankoparsaa
200 g broccoliinia
2-3 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
3 rkl Hoisin-kastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 tl seesamiöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
2 tl sokeria
öljyä paistamiseen
kanalientä
1 rkl maissitärkkelystä
0,5 dl kylmää vettä

Lisäksi:
basmati- tai jasminriisiä

Pilko kanafileet suupaloiksi ja laita kulhoon.
Sekoita keskenään 2-3 rkl soijakastiketta ja 1 rkl riisiviinietikkaa. Kaada kanapalojen päälle, sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa noin puolen tunnin ajan.
Huuhtele parsat, napsauta kova tyvi pois ja pilko jäljelle jäänyt osa noin 3 cm pituisiksi paloiksi. Huuhtele ja siisti myös broccoliinit.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, kuori ja raasta inkivääri.
Sekoita pienessä kulhossa Hoisin-kastike, 1 rkl soijakastiketta, seesamiöljy, 1 rkl riisiviinietikkaa ja sokeri.
Paista kanat kuumalla pannulla öljyssä. Nosta kypsät kanat lautaselle odottamaan.
Paista hetki parsoja, broccoliineja, valkosipulia ja inkivääriä.
Lisää hieman kanalientä ja anna kiehua sekoitellen muutaman minuutin ajan.
Lisää kanat takaisin pannulle. Kaada joukkoon Hoisin-kastike -seos, sekoita ja anna kiehua hetki.
Suurusta kastike kylmän veden ja maissitärkkelyksen seoksella.
Tarjoile valitsemasi riisin kera.

Sitruunainen kana-orzopasta ja paistetut broccoliinit

Yksi suosikki pastoistani on sitruunainen inkiväärin ihanasti kyllästämä Pollo Limonello. Niinpä innostuin kovasti ideasta, jossa niin ikään sitruunainen kanakastike saa erilaista makumaailmaa muun muassa kurkumasta. Resepti, jossa huomioni ensimmäisenä kiinnittyi siinä käytettyyn orzo-pastaan on peräisin Kulinaari-blogista ja suosittelen ilman muuta kokeilemaan sitä. Kastikkeen täyteläinen maku valloittaa ja riisinjyvää muistuttava orzo sopii tähän täydellisesti.

Jos muuten et ole vielä testannut orzoa, tai risonia, kuten sitä myös kutsutaan, suosittelen ilman muuta ottamaan sen kokeilulistalle. Orzon koostumus on aivan omanlaisensa, yksi ehdottomia pastalaatusuosikkejani.

Koska kaipasin annokseen tapani mukaan myös jotakin tuoretta, kruunasin sen pikaisesti paistetuilla broccoliineilla. Nam! Tämä ateria tuo kevään lautaselle.

Sitruunainen kana-orzopasta ja paistetut broccoliinit

3 annosta

250 g orzo-pastaa
vettä ja suolaa pastan keittämiseen
500 g broilerin fileetä
1 sitruunan kuori ja mehu (0,75 dl)
(puolikas punainen paprika)
2 rkl öljyä
1,5 tl kurkumaa
1 tl umamia
mustapippuria myllystä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
2-2,5 dl ruoka- tai kuohukermaa

Lisäksi:
parmesaaniraastetta

Broccoliinit:
150 g broccoliinia
2 rkl öljyä
suolaa
pippuria

Keitä orzo-pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.
Valmista pastan kiehuessa kastike. Paloittele fileet suupaloiksi. Pese sitruuna hyvin, raasta sen kuori ja purista mehu. Pilko mahdollinen paprika pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna öljy kasarissa ja ruskista broileripalat. Lisää pannulle sitruunankuoriraaste, kurkuma, umami, pippuri, suola ja sokeri. Sekoittele hetki. Sekoita joukkoon sitruunamehu, kerma sekä mahdollinen paprika. Anna hautua hetki, maista ja säädä maku.
Valuta pasta hyvin ja sekoita kastikkeen joukkoon.
Huuhtele broccoliinit. Lämmitä paistinpannulla öljy ja lisää joukkoon broccoliinit. Mausta suolalla sekä pippurilla ja paista käännellen noin kolme minuuttia.
Tarjoile pasta parmesaaniraasteen sekä paistettujen broccoliinien kera.

Kevättä lautasella: mehevä yrttinen uunilohi sekä kauden kasvikset

Kun takatalvi kurittaa, voi kevään toivottaa tervetulleeksi ainakin lautaselle. Seuraava supersimppeli uunilohi, jonka voi kuorruttaa juuri itselleen mieleisellä yrtillä syntyy helppoakin helpommin ja kalan kypsyessä ehtii valmistella kasvikset. Minä valitsin tällä kertaa omaan uuniini parsaa, broccoliinia ja varhaiskaalia. Voisiko tämän keväisempää ollakaan!

Loppujen lopuksi ihan tavalliseksi lounasateriaksi valmistunut annos olisi istunut vähän hienompaankin päivällispöytään, niin ihastuttavalta se vihreydessään näytti.

Uunilohi yrttikuorrutuksella

4 annosta

600 g lohifileetä
0,25 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Yrttikuorrutus:
1 ruukku valitsemaasi yrttiä (esim. persiljaa)
1 rkl pieniä kapriksia
20 g juustoraastetta
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua

Laita fileepala uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja poista mahdolliset ruodot. Mausta suolalla ja pippurilla.
Hienonna yrtti ja yhdistä kaikki yrttitahnan ainekset sauvasekoittimen kulhossa. Soseuta tahnaksi ja levitä kalan päälle.
Kypsennä uunilohta 175-asteisessa uunissa 20-30 min. fileen paksuuden mukaan.

Uunikasvikset

4 annosta

1 kg kasviksia (Oma keväinen versioni syntyi parsasta, broccoliinista ja varhaiskaalista, mutta voit yhtä hyvin valita esim. perunaa, porkkanaa, bataattia, parsakaalia, sipulia, kukkakaalia, paprikaa tai kesäkurpitsaa.)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1 rkl tuoretta / 1,5 tl kuivattua timjamia
0,5 tl (yrtti)suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Valmistele kasvikset pesemällä ja mahdollisesti kuorimalla ne. Halutessasi voit kuoria esim. perunat ja porkkanat, mutta itse tykkään vain pestä ne huolellisesti.
Kuori ja hienonna valkosipuli.
Leikkaa kasvikset lohkoiksi ja pane ne isoon kulhoon. Ota huomioon, että mitä isompia lohkoja teet, sitä kauemmin kasvisten kypsyminen kestää. Jos sinulla taas on kasviksia, jotka vaativat kypsyäkseen eri ajan, jaa ne kahteen eri kulhoon.
Sekoita kasvisten joukkoon valkosipuli, öljy, balsamico ja mausteet niin, että kasvikset maustuvat kauttaaltaan.
Levitä kovat kasvikset (perunat, porkkanat, bataatit) leivinpaperilla peitetylle pellille. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 10 min. Lisää loput kasvikset ja paista toiset 10 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kääntele kerran paistamisen aikana. Keväiset kasvikseni paistuivat kypsiksi noin 10 minuutissa.

Rikollisen helppo broccoliinigalette

Leivon suolaisia piirakoita melko paljon. Ne ovat mielestäni monella tapaa hyvä juttu: niiden parissa voi aina keksiä uutta, niihin saa upotettua pussien ja purkkien pohjallisia ja mikä parasta, esimerkiksi salaatin kanssa ne sopivat niin brunssi-, lounas kuin iltapalapöytäänkin. Piirakat valmistuvat helposti ja onnistuvat oikeastaan aina. Siinä tarpeeksi syitä leipaista piirakka silloin toinen tällöin.

Vaikka piirakat ylipäätään ovat helppo vaihtoehto, seuraava galette valmistuu miltei rikollisen helposti. Pohjaan tarvitaan muutama ainesosa, täytteeseen muutama lisää. Ja silti lopputulos on mitä maistuvin. Tälle galetelle annan ehdottoman suositukseni. Ja tulen aivan varmasti palaamaan sen äärelle uudelleenkin.

Broccoliini-fetagalette

4-8 annosta

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja (Tai joitakin muita, mitä nyt sattuu olemaan.)
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl kylmää vettä

Täyte:
400 g broccoliinia
100-200 g tuorejuustoa
mustapippuria myllystä
suolaa
90 g fetaa
rosépippuria
(1 kananmuna)

Aloita pohjataikinasta. Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Lisää öljy ja vesi. Vaivaa taikinasta kimmoisa pallo. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Laita isoon kattilaan vettä ja keitä se kiehuvaksi. Lisää suolaa ja siistityt broccoliinit. Keitä, kunnes broccoliinit muuttuvat kauniin vihreiksi, noin minuutin verran ja nosta lautaselle kuivumaan.
Kaulitse taikinasta pyöreä levy.
Mausta tuorejuusto kevyesti mustapippurilla ja levitä sitä sopivaksi katsomasi kerros taikinalevylle niin, että reunoille jää noin kolme senttiä tyhjää.
Mausta broccoliinit suolalla ja pippurilla ja asettele tuorejuuston päälle. Murustele päällimmäiseksi feta ja ripottele pinnalle rosépippuria.
Taittele piirakan reunat ylös ja voitele ne halutessasi kananmunalla.
Paista galettea 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 35 min. Jos täyte tummuu liikaa, peitä galetten keskiosa foliolla noin puolessa välissä paistoaikaa.