Chai-maustetut omenat ja syksyn 2022 paras omenapiirakka

Omenakausi innostaa vuosi vuodelta tarttumaan erilaisiin omenapiirakkaresepteihin. Tällä kertaa kokeilin piirakkaa, jonka täyte rakenneltiin tuorejuustosta ja kondensoidusta maidosta ja johon tulevat omenat aateloin aiemmin valmistamallani chai”siirapilla”.

Innostukseni kokeilla chain makuja leivonnassa kumpusi Teekauppa Chayan minulle tarjoamasta mahdollisuudesta päästä maistelemaan erilaisia teelaatuja. Chaya on kauppakeskus Triplassa sijaitseva teen erikoiskauppa, jonka valikoima pitää sisällään yli 250 eri teelaatua. Itse olen näin aluksi tutustunut erityisesti lempiteeheni chaihin, mutta lisääkin teeaiheista jutustelua lienee syksyn mittaan kylmeneviin päiviin luvassa.

Piirakasta tuli sekä makeaa, koska kondensoitu maito, maukasta, koska ihastuttava chai ja rapeaa, koska murupinta. Eli juuri sitä, mitä täydelliseltä omenapiirakalta on lupa odottaa.

Mitä omenoiden maustamiseen tulee, sen voi toki tehdä helpomminkin, mutta jos chain makumaailma miellyttää, suositan ilman muuta kokeilemaan käyttämääni chai-siirappia. Myönnettäköön tosin, että itse keitin siirappiani siinä määrin liikaa, että se jäähdyttyään kovettui, mutta siitä viis, hyvää se oli joka tapauksessa ja aion pian kokeilla uudestaan. Ja mikä parasta, kovettunut siirappi pääsi näin osaksi piirakkaa tehden siitä vieläkin maukkaamman. Sivumennen sanoen näitä omenoita voisi popsia ihan sellaisenaan vaikkapa vaniljajäätelön kera.

Tälle piirakalle ja näille chai-omenoille siis ehdoton suositukseni.

Omenapiirakka chai-omenatäytteellä

Vuoallinen (ø 20 cm)

Chai-siirappi:
Huom! Jos haluat tehdä piirakasta helpomman version, jätä siirappi valmistamatta ja mausta omenat alla olevan ohjeen mukaan. Mikäli taas päädyt pidemmän kaavan versioon, valmista chai-siirappi hyvissä ajoin, mieluiten jo edellisenä päivänä. Tällä reseptillä siirappia tulee runsaasti enemmän, mitä piirakkaomenoihin tarvitaan, mutta lopulle siirapille on helppoa keksiä muita käyttötarkoituksia ja tarvittaessa sitä voi jopa pakastaa.

5 tl chai-teen lehtiä
1 rkl rouhittua kardemummaa
ripaus rouhittua mustapippuria
1,5 dl vettä
100 g tummaa muscovadosokeria

Mittaa kattilaan chai-tee, kardemumma ja mustapippuri. Lisää vesi ja kiehauta seos. Vähennä hieman lämpöä ja keitä miedolla lämmöllä 4 min. Siivilöi tee ja mausteet liemestä ja kaada neste takaisin puhtaaseen kattilaan.
Lisää teen joukkoon muscovadosokeri. Kiehauta seos, vähennä lämpöä ja keitä siirappia noin 3 min. tai kunnes seos hiukan paksunee. Älä keitä liikaa, ettei seos jäähtyessään kovetu liikaa vaan pysyy siirappimaisena. Jätä chai-siirappiseos jäähtymään huoneenlämpöön.

Murutaikina:
3,5 dl jauhoja
1,75 dl fariinisokeria
75 g voita

Täyte:
2 omenaa
(0,25 tl kanelia
ripaus inkivääriä
1 rkl sokeria)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g kondensoitua maitoa
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoa
1 tl vaniljasokeria

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Sekoita murupohjan ainekset nyppien.
Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin sekä halutessasi reunoille. Painele 2/3 murutaikinasta tasaisesti vuoan pohjalle. Säästä loput taikinasta pintaa varten.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min. Anna jäähtyä.
Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita sopivaksi katsomasi määrä chai-siirappia – tai vaihtoehtoisesti kaneli, inkivääri ja sokeri – omenakuutioiden joukkoon.
Vispaa tuorejuusto sähkövatkaimella pehmeäksi ja lisää kondensoitu maito. Lisää vispaten myös kananmuna. Sekoita lopuksi joukkoon vehnäjauhot ja vaniljasokeri.
Kaada tuorejuustotäyte pohjan päälle ja ripottele omenakuutiot tasaisesti sen pinnalle. Ripottele päällimmäiseksi vielä loput murutaikinasta.
Paista uunin keskitasolla noin 20-30 min. kunnes täyte on jähmettynyt.
Ota uunista ja anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.
Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s