Kesäkurpitsa-fetapiirakka hurmaa yksinkertaisella maukkaudellaan

Lyhyiden arki-iltojen ja viikonloppujen rientojen välillä tuntuisi leipomiselle jäävän tässä elämäntilanteessa häviävän vähän aikaa. Koska kuitenkin pidän leipomisesta, tulen melko usein leiponeeksi suolaisia juttuja. Suosikkini, suolainen piirakka on muunneltavuudessaan vertaansa vailla, jonka lisäksi sen valmistukseen on helppo hyväksikäyttää maitotuotteiden jämät, juustojen kannikat sekä jauhopussien pohjat. Luovuudesta ja ruokaa rippeistä -ideologiasta ammentava kokki on innoissaan.

Tällä kertaa leivoin kesäkurpitsa-fetapiirakan, joka hurmasi yksinkertaisuudellaan ja maukkaudellaan. Halutessaan kesäkurpitsat voi leikata myös kolikoiksi ja asetella piirakan päälle lomittain, mutta itse tykkään enemmän tästä raasteversiosta, joka myös miellyttää silmääni.

Valitse siis versiosi ja kokeile, pääasia, että kokeilet. Tee vaikka pikkujoulupiirakka.

Kesäkurpitsa-fetapiirakka

Vuoallinen (ø 24-26 cm)

Pohja:
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl paprikaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
100 g voita
1,5 dl juustoraastetta

Täyte:
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
(rypsi)öljyä kuullottamiseen
suolaa
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
1 tl timjamia
2 rkl sitruunamehua
150 g fetajuustoa

Sekoita leivinjauhe ja paprikamauste jauhoihin.
Kuutioi voi ja nypi se jauhojen ja juustoraasteen kanssa kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhotetuin käsin voideltuun vuokaan.
Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli.
Kuullota kesäkurpitsaraastetta ja sipuleita öljyssä, kunnes ne pehmevät hiukan. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita ruokakerma ja kananmuna keskenään. Mausta timjamilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
Levitä osa kesäkurpitsapaistoksesta piirakkapohjalle. Ripottele joukkoon osa fetajuustosta. Kaada sen päälle kerma-kanamunaseos ja lisää sitten vuokaan loppu paistos sekä fetajuusto.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min. Tarkkaile piirakan pintaa. Jos se tummuu liikaa, peitä piirakka loppuvaiheessa foliolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s