Saako jo ripustaa talvivalot?!

IMG_3394Melko päivälleen vuosi sitten kutsuimme joulun ensi kertaa keittiöömme sitten edellisen sellaisen. Nyt oli aika tehdä samoin, viettää sunnuntai-iltaa vaivihkaa lähestyvää joulua tunnelmoiden.

Mitään suureellisia joulumenoja emme vielä suorittaneet, mutta jotakin pientä kuitenkin. Aleksi, joka olisi halunnut tehdä sen jo muutamaa viikkoa aiemmin, sai vihdoin luvan asentaa talvivalot ikkunaan. Tunnelmointikausi on siis virallisesti avattu ja naapurit tehty kateellisiksi. Nyt meitä ei enää voi olla huomaamatta, jos Ulvilantiellä sattuu tallustelemaan… Tämän lisäksi johdattelimme itseämme kohti adventin aikaa Johanna Kurkelan ihastuttavaa joululevyä kuunnellen sekä joulun makuja osana ateriaamme maistellen. Glögikauden olemme avanneet jo joitakin viikkoja aiemmin.

Entäpä itse ateria sitten? Nyhtöpossupurilaisia – taivaallisia – kera rosollin ja piparinmakuista omenapiirakkaa. Hyvää piirakkakin, mutta riivitty possuparka, en tiedä voisiko se oikeastaan olla paljonkaan parempaa. Resepti oli osittain vanha tuttu, joskin maku.fi -sivuston nyhtöpossu -reseptiikasta poimimme siihen uusia vivahteita. Ohje vallattoman hyvään BBQ-kastikkeeseen on peräisin Pastanjauhantaa -blogista. Suuri kiitos tästä! Myös omenapiirakkaresepti löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta, tarkemmin sanottuna Liian hyvää -blogista.

Makoisaa pikkujouluaikaa ja adventin odotusta!

Pulled pork eli nyhtöpossu sekä BBQ-kastike

6-8 annosta (hampurilaisen välissä)

noin kilo kassleria tai porsaan lapaa (lavan kanssa huomioi luun paino)

Mausteseos:
2 rkl paprikajauhetta
2 rkl fariinisokeria
1 rkl ruokosokeria
1 rkl suolaa
1,5 tl mustapippuria
1 tl sinappijauhetta
2 tl inkivääriä

Liemi:
kuumaa vettä
0,5 dl ruokosokeria
2 punasipulia
öljyä
4 valkosipulin kynttä
kokonaisia mustapippureita

BBQ-kastike:
1 sipuli
25 g voita
1 dl tomaattipyreetä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
0,5 dl punaviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 pieni punainen chili
2 rkl worcestershirekastiketta

Hiero pintamausteen ainekset sekaisin morttelissa tai sekoita ne keskenään. Hiero maustetta reilusti possun pintaan ja anna maustua, vaikka yön yli. Jos aikataulu on tiukempi, lyhyempikin aika riittää.
Nosta maustettu liha lämpiämään noin tuntia ennen paistamista.

Asettele liha ja liemen ainekset vettä lukuun ottamatta pataan. Kaada kuuma vesi lihan päälle. Nesteen ei tarvitse peittää lihaa, noin puoleen väliin riittää mainiosti.
Paista pataa 110-asteisessa uunissa noin 7 tuntia, kunnes liha hajoaa helposti haarukalla.
Nosta liha padasta ja riivi säikeiksi, kaavi pois ylimääräinen maustekerros sekä rasva.

Padassa. Valmiina saunomaan.
Padassa. Valmiina saunomaan.
Nyhdettynä.
Nyhdettynä.

Valmista BBQ-kastike: Kuori ja silppua sipuli, paloittele chili. Freesaa sipulisilppua voissa. Lisää muut ainekset ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele miedolla lämmöllä ilman kantta noin tunnin verran, välillä sekoittaen. Kastikkeen tulee olla sakeaa, mutta jos se tuntuu kuivuvan liikaa, lisää vettä tai viiniä. (Oma lisäilymme käsitti noin desin verran viiniä.) Tarkista maku.

Ennen syömistä sekoita possun joukkoon BBQ-kastiketta ja hauduta pannulla kunnes seos lämpenee. Osa BBQ-kastikkeesta kannattaa jättää tarjolle, jotta kukin voi säädellä lihan makua oman makunsa mukaan.
Nauti esimerkiksi hampurilaisten välissä.

Piparinmakuinen omenapiirakka

Annoksesta tulee todella suuri piirakka; mikäli haluat tehdä ”tavallisen” kokoisen, suosittelen puolittamaan ainesten määrän

IMG_3408Pohja:
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
0,5 dl siirappia
4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl maitoa

IMG_3404Täyte:
2-3 omenaa
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl piparkakkumaustetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää sekaan siirappi ja sekoita hetki.
Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan ja sekoita ainekset kunnolla.
Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi ja laita kulhoon. Kaada sekaan piparkakkumauste ja fariinisokeri, sekoittele mausteet kunnolla viipaleiden kanssa, niin että kaikki viipaleet saavat maustekerroksen pintaansa.
Kaada taikina paperoituun uunivuokaan tai pienelle uunipellille. Levitä taikina tasaiseksi. Painele maustetut omenaviipaleet pystyasennossa piirakan sisään. Lado viipaleita melko tiiviisti vieretysten, kunnes koko piirakkavuoka on täytetty omenaviipaleilla.
Paista 190-200 asteessa uunin keskitasolla noin 35 min. Säädä paistoajan pituutta paistovuoan mukaan. Jos teet pienen, mutta paksun piirakan, paista miedommalla lämmöllä pitempään, jopa 45 min. Jos teet ohuen piirakan, paista vain 25-30 min. Älä epäröi paistaa kunnolla tummaksi; meidän versiomme jäi ehkä hiukan vaaleaksi ja parhaita olivat juuri nuo hyvin paistuneet, rapeat kohdat. Lisäksi piparkakkumausteen väri saa piirakan näyttämään tummemmalta. Kokeile tikulla piirakan keskeltä, että piirakka on varmasti kypsää.
Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Keltainen keskiviikkoillallinen

Vapaapäivä keskellä viikkoa ja kalenteri käytännössä tämän päivän osalta tyhjillään; siis oiva mahdollisuus hieman pidemmän kaavan mukaisen arki-illallisen valmistamiseen.

Ehkäpä alitajuntaisesta auringonkaipuusta tai d-vitamiinin puuttesta johtuen – tai ihan vaan sattumalta – kolmen ruokalajin illalliseni, jonka Aleksille tarjoilin, näytti kovin keltaiselta.

Eilisen Koko Suomi leipoo -finaalin innoittamana sain ajatuksen valmistaa alkupalaksi suolaisen petit four suupalan. Korjatkaa toki minua, mikäli tarve vaatii, enhän oikeastaan tiedä, voidaanko suolaisia ruokalajeja edes kutsua termillä petit four… Joka tapauksessa alkupalalautasillemme eksyivät täytetyt kananmunat curry-tuorejuustotahnalla. Hyviä, tosin ehkä mieluummin kahden suupalan annoksia.

Täytetyt kananmunat curry-tuorejuustotahnalla

Vinkki: Mikäli seinälautaset eivät miellytä seinillä, niistä on lupa myös syödä.
Vinkki: Mikäli seinälautaset eivät miellytä seinillä, niistä on lupa myös syödä.

2 annosta

1 kovaksi keitetty kananmuna
2 tl ranskankermaa
2 tl yrttituorejuustoa
currya
kapriksia

Lisäksi:
tilliä

Kuori ja halkaise kananmuna. Erottele keltuainen puolikkaista.
Sekoita keltuainen, ranskankerma ja tuorejuusto. Mausta currylla ja kapriksilla.
Lusikoi täyte kananmunan puolikkaisiin ja koristele tillillä.

Pääruokakeitto sai oivan seuralaisen porkkanafocacciasta. Keitosta todettakoon, että annos olisi kernaasti saanut sisältää enemmän broileria ja vähemmän riisiä. Näillä eväillä kannattaa kuitenkin kokeilla.

Broileri-riisikeitto

IMG_19426 annosta

2 dl riisiä (suosituksemme 1 dl)
300 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita (suosituksemme 600 g)
öljyä
1 sipuli
1,5 l vettä
3 kanaliemikuutiota
450 g pakastekeittojuureksia (voit toki suosia tuoreitakin)
200 g pakastemaissia
0,5 dl sitruuna- tai limemehua
1 tl kuivattua korianteria
1 tl kuivattua timjamia
ripaus chilijauhetta

Tarjoiluun:
ranskankermaa

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Paista broilerinsuikaleet öljyssä pannulla.
Kuori ja paloittele sipuli.
Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot, sipuli, keittojuurekset ja maissi. Anna kiehua noin 10 min. Soseuta sauvasekoittimella.
Lisää keittoon kypsä riisi, broilerinsuikaleet, sitruunamehu ja mausteet. Anna kiehua noin 5 min.
Tarjoile ranskankerman kera.

Porkkanafocaccia

IMG_1940noin 6 palaa

125 g porkkanoita
1,75 dl vettä
12,5 g tuorehiivaa / 5,5 g kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl sokeria
noin 4 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Pinnalle:
0,5 rkl oliiviöljyä
ripaus hiutalesuolaa

Pese, kuori ja paloittele porkkanat. Keitä suolalla maustetussa vähässä vedessä kypsiksi. Valuta vesi ja soseuta porkkanat.
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. (Mikäli käytät kuivahiivaa huomioi sen toisenlainen käyttötapa. Sekoita kuivahiiva jauhoihin jne.) Lisää porkkanasose, mausteet, puolet öljystä ja alusta joukkoon jauhot. Anna taikinan kohota noin 45 min.
Sivele loppu öljy uunivuokaan. Valuta pehmeä taikina vuokaan. Pirskota öljyä ja ripottele hiutalesuolaa pinnalle. Painele pintaan koloja, jotta maut imeytyvät leivän sisään. Anna kohota 15 min.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 min.

Jälkiruoka rakentui aiemmin valmistamani omena-inkiväärihillokkeen ympärille. Halusin tehdä joulunmakuisen rahkan ja tällä tavalla maustettuna siitä syntyikin melko raikas, kevyt arkijälkiruoka. Omena-inkiväärihilloke täydensi rahkaa mainiosti ja miellytti myös Aleksin hillohermoja olemalla sopivan, siis maltillisen, makeaa. Itse olen tunnetusti sokerihiiri sekä hillojen ylin ystävä, joten omaan mielipiteeseeni en aina uskalla täysin näissä asioissa luottaa…

Joulunmakuinen rahka

IMG_19252 annosta

125 g maitorahkaa
2 rkl turkkilaista jogurttia
1 tl sokeria
0,2 tl piparkakkumaustetta
vaniljasokeria
kardemummaa

Lisäksi:
omena-inkiväärihilloketta
persimonviipaleita

Sekoita ainekset keskenään. Mausta sopivalla määrällä vaniljasokeria ja kardemummaa.
Kokoa annokset kulhoihin: pohjalle omena-inkiväärihilloketta, keskelle rahkaa ja kruunuksi muutama persimonviipale.

Omena-inkiväärihilloke

IMG_19473,5 dl valmista hilloketta

500 g omenoita
2 rkl limemehua
2,3 dl intiaani- / ruokosokeria
20 g inkivääriä
1 kanelitanko

Kuori omenat. Poista siemenkodat. Pilko ja nosta kattilaan. Halutessasi voit jättää omenat myös kuorimatta.
Mittaa omenanpalojen joukkoon limemehu, sokeri, kuorittu ja paloiteltu inkivääri sekä kanelitanko.
Keitä 15 min. Lado hilloke kuumana puhtaaseen lasipurkkiin. Sulje kannella ja jäähdytä.

Joulun ensimmäinen kuiskaus

IMG_1901Kun joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamiseen on aikaa enää kutakuinkin kaksi viikkoa, voi hyvällä omallatunnolla aloittaa pikkujoulukauden, siis toisin sanoen ripustaa talvivalot ikkunaan, kuunnella Johanna Kurkelan uutta joululevyä ja keittää glögiä. Näin juuri me lauantai-illan kunniaksi teimme.

Edellä mainittujen lisäksi valmistimme pikkujouluillallisen, jonka tarkoituksena oli lähinnä mausteiden kautta kutsua joulu tervetulleeksi myös keittiöömme sekä kieliemme päälle. Tulokset olivat vaihtelevia; joulu sekä maistui että ei maistunut. Osittain onnistuimme mainiosti, osittain ruokalajit eivät oikein tuntuneet sopivan samalle lautaselle ja osittain joulun tuoksua oli ehkä jopa liikaakin ilmassa.

Tällä kertaa alkuruoka, joka muista poiketen ei pyrkinytkään olemaan makumaailmaltaan joulumainen, vaan enemmänkin talveen sopiva, vei ehdottomasti pisimmän korren. Tätä keittoa suosittelemme ilolla kylmiä talvi-iltoja lämmittämään.

Juustoinen porokeitto

IMG_18814 alkuruoka-annosta

7,5 dl vettä
100 g Koskenlaskija (voimakas) sulatejuustoa
50 g kylmäsavuporoa
0,75 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa
0,5 rkl riista- / härkäfondia
mustapippuria myllystä
0,5 dl persiljaa

Kiehauta kattilassa 6 dl vedestä. Lisää veteen kuutioitu juusto ja sauvasekoittimella tai monitoimikoneella hienonnettu poro. Sekoita kunnes juusto on sulanut.
Sekoita vehnäjauhot 1,5 dl:aan kylmää vettä. Kaada suurus ohuena nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Keitä 2 min. sekoittaen. Lisää ruokakerma ja fondi.
Mausta mustapippurilla ja hienonnetulla persiljalla.

Pääruoaksi valmistimme Pullantuoksuinen koti -blogista bongattuja jouluisia lihapullia kera glögimausteisen punaviinikastikkeen sekä Saran vegejoulugratiinia, jonka ohje löytyi jälleen Healthy kitchen -opuksesta.

Muutamia huomioita: lihapullat ja punaviinikastike kannattaa kyllä molemmat kokea, mutta samanaikaisesti nautittuna molemmat kärsivät tappion. Siis glögikastiketta joulukinkun kera, kuten Pirkka -lehti neuvookin tekemään ja lihapullille jotakin muuta, ehkäpä esimerkiksi jouluisesti maustettu ruskeakastike. Vegegratiini tällä tavoin maustettuna sen sijaan sopisi paremmin joulupöytään osaksi suurempaa kokonaisuutta, näin ainoana lisäkkeenä se jäi aavistuksen tylsähköksi. Lisäksi ajattelimme ensi kerralla hurauttaa ylijääneen gratiinin sauvasekoittimella soseeksi ja paistaa siitä perinteisen laatikon, ehkä se tässä muodossa toimisi jonkin verran paremmin.

Lihapulliin kannattaa neilikkaa ja maustepippuria ripauttaa rohkeasti, omamme jäivät melko ”jouluttomiksi” mauiltaan, vaikka hyviä ne olivat joka tapauksessa. Kastike ja gratiini sitä vastoin maistuivat hyvinkin jouluisilta.

Jouluiset lihapullat

IMG_1889400 g naudan jauhelihaa
0,5 dl maitoa (tai muuta nestettä)
2 rkl korppujauhoja
1 tl pippurisekoitusta
1 tl suolaa
kuivattua ruohosipulia
ripaus neilikkaa ja maustepippuria
1 keltuainen

Laita korppujauho turpoamaan maidon joukkoon.
Sekoita kaikki ainekset jauhelihan joukkoon ja lisää lopuksi korppujauho-maito seos.
Pyörittele taikinasta pieniä pullia ja paista pannulla tai 200-asteisessa uunissa noin 10 min.

Glögimausteinen punaviinikastike

IMG_18856 dl punaviiniä
1 kanelitanko
10 maustepippuria
10 neilikkaa
1-2 laakerinlehteä
2 rkl härkäfondia
2 rkl hunajaa
1,5 rkl vehnäjauhoja
tilkka vettä

Mittaa punaviini ja kuivat mausteet kattilaan. Keitä niitä ilman kantta noin 15 min. tai kunnes neste on haihtunut puoleen (noin 3 dl).
Siivilöi liemi takaisin kattilaan. Mausta fondilla ja hunajalla maun mukaan. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan vettä ja kaada poreilevan liemen joukkoon. Anna kiehua pari minuuttia ja tarkista maku.

Vegejoulugratiini

IMG_18724-5 annosta

1 bataatti
3 porkkanaa
2 palsternakkaa
öljyä
himalajansuolaa

Mausteseos:
2,5 dl ruokakermaa (tai 2 dl ruokakermaa + 0,5 dl maitoa)
1 rkl hunajaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl pomeranssinkuorta
ripaus maustepippuria
ripaus muskottia
0,5 tl inkivääriä
himalajansuolaa
mustapippuria

Pinnalle:
0,5 dl korppujauhoja

Kuori ja lohko kasvikset.
Laita kaikki kasvikset voideltuun uunivuokaan, ripottele päälle öljyä ja suolaa. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 min. Voit myös aloittaa paistamisen uunipellillä, jolloin paistoaika varmasti riittää tai on jopa tätä lyhyempi. Vuoassa tämä aika ei meillä riittänyt.
Sekoita mausteseoksen kaikki ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan kasvisten päälle. Ripottele pinnalle korppujauhot. Kypsennä vielä noin 20-30 min, kunnes gratiini on saanut kauniin värin pintaan.

Illallispöytäämme viimeisenä vieraana saapui jouluinen omenapiirakka, jonka reseptistä kiitämme Kakkukekkereiden Sanjaa. Piirakka oli hyvää, mutta lopullista mielipidettämme emme vielä uskalla julkilausua, sillä versiostamme unohtuivat täytteen kolme viimeistä ainesosaa, ne jouluiset mausteet siis. Koska tämä kelpasi meille hyvin näinkin, mausteiden kanssa se olisi varmasti ollut todella makoisa kokemus. Suositellaan erityisesti rahkapiirakoiden ystäville!

Jouluinen omenapiirakka

IMG_1893valmistetaan halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan, itse tein puolikkaan annoksen, josta valmistui kolme pikku piirakkaa

Pohja:
50 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 tl vettä

Täyte
3 keskikokoista omenaa
2 dl glögiä
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl kermaviiliä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
2 tl glögiä (omenoiden mausteliemestä)
kardemummaa, vaniljasokeria, kanelia

Nypi jauhot sekä sokerit margariinin joukkoon ja lisää vesi tl kerrallaan. Sekoita tasaiseksi ja painele vuodeltuun irtopohjavuokaan.
Kuori ja paloittele omenat. Laita ne glögin sekaan ja kiehauta, sammuta levy ja anna maustua vähintään puoli tuntia.
Sekoita turkkilaisen jogurtin ja kermaviilin joukkoon kananmuna ja sokeri sekä mausteet ja glögi.
Lado omenat pohjan päälle ja kaada täyteseos kruunuksi.
Paista uunissa 225 asteessa noin 20 min.