Korealaiset eli herkkulihapullat aikuiseen makuun

Lihapullia on silloin tällöin mukava piristää tuomalla niihin erilaisia makumaailmoja. Tällä kertaa pyörittelin palleroita, joiden parissa matkasimme Koreaan. Chiliä, soijaa ja inkivääriä sekä suolaisen makea ihanasti tahmainen kastike. Nämä ovat herkkulihapullat aikuiseen makuun.

Korealaiset lihapullat suolaisessa karamellikastikkeessa

5 annosta

500 g jauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
100 g kermaviiliä/turkkilaista jogurttia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
(öljyä kuullottamiseen)
1 kananmuna
2 rkl soijakastiketta
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl chilitahnaa

Kastike:
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
0,5 dl riisiviinietikkaa
1,25 dl ruokokidesokeria
1 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl chilitahnaa

Tarjoiluun:
(1 chili
nippu tuoretta korianteria
1 rkl seesaminsiemeniä)
riisiä

Aloita nostamalla jauheliha huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen ruoanlaiton aloittamista. Sekoita korppujauhot kermaviilin joukkoon ja anna turvota hetki.
Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Halutessasi voit käyttää ne sellaisinaan, mutta itse tykkään aina kuullottaa sipulit ennen taikinaan lisäämistä. Mikäli valitset kuullotuksen muista kuitenkin antaa sipuleiden viilentyä hetki ennen kuin lisäät ne taikinaan.
Sekoita jauheliha, sipulit, kananmuna, soijakastike ja mausteet keskenään tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta pyöreitä pullia ja nostele ne joko öljyttyyn uunivuokaan tai leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 15 min. pullien koosta riippuen tai kunnes ne ovat kypsiä.
Valmista kastike lihapullien kypsyessä. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta kunnes sokeri on sulanut. Keitä matalalla lämmöllä noin 15 min. kunnes rakenne hiukan paksunee. Nosta kattila liedeltä.
Nostele lihapullat tarjolle ja kaada päälle karamellikastike. (Halutessasi viimeistele sirottelemalla pinnalle seesaminsiemeniä, pilkottua chiliä ja tuoretta korianteria.)
Tarjoile esimerkiksi riisin kera.

Kun lapset saavat valita: italialainen lihapullakeitto

Kun samalle viikolle oli jälleen kerran sattunut monta ruokaa, joiden soveltuvuutta omaan ruokaympyräänsä nuorimmaisemme tarmokkaasti vastusti, päätin perjantain kunniaksi ilahduttaa häntä takuuvarmalla jauheliha-makaroni -yhdistelmällä.

Italialainen lihapullakeitto on juuri sitä, mitä odottaa saattaakin, keitoksi pukeutunutta pasta bolognesea. Erilaisia kasviksia lisäämällä siitä saa helposti muotoiltua omaan makumaailmaan sopivan ja pastan määrää muuttamalla enemmän tai vähemmän keittomaisen. Kannattaa joka tapauksessa valita jokin pieni pastalaji. Itse jouduin tällä kertaa tyytymään raketti spagettiin kaupan heikon valikoiman vuoksi, mutta mieluiten olisin käyttänyt orzoa, omaa pikkupasta suosikkiani.

Lihapullat voi minun tapaani mainiosti paistaa valmiiksi jo edellisenä päivänä, jolloin itse keitto valmistuu vieläkin nopeammin. Etukäteispaisto kannattaa myös siinä tapauksessa, jos pyöryköihin haluaa rapeamman ja värikkäämmän pinnan, pelkkä keitossa kypsyttäminen jättää ne melko vaaleiksi.

Siis oikein kiva ja varmasti krantumpaankin suuhun sopiva arkiruokasuositus. Ja jos lihapullat valmistaa vaikkapa kasvisjauhiksesta, saa tästä helposti kasvisruokavalioonkin sopivan version.

Italialainen lihapullakeitto

4 annosta

Lihapullat:
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
400g naudanjauhelihaa
200 g kermaviiliä
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua persiljaa
mustapippuria myllystä
1-2 tl suolaa

Keitto:
7 dl tomaattimurskaa
1 l liha- tai kasvislientä
1 rkl kuivattua lipstikkaa
2 tl kuivattua timjamia
1 rkl kuivattua persiljaa
1,5-2 dl pikkupastaa
1 paprika
2 dl pakasteherneitä
150 g pakastettuja vihreitä papuja

Pinnalle:
juustoraastetta maun mukaan

Aloita valmistamalla lihapullat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi keskilämmöllä. Anna jäähtyä.
Sekoita kulhossa lihapullien ainekset keskenään taikinaksi. Pyörittele kostutetuin käsin pienehköiksi pyöryköiksi. Mikäli valmistat lihapullat etukäteen, paista ne pannulla kypsiksi ja nosta viilentyneinä jääkaappiin odottamaan. Jos taas lisäät raa’at lihapullat suoraan keittoon, jätä ne tässä vaiheessa työtasolle.
Kuumenna tomaattimurska ja lihaliemi kattilassa. Mausta lipstikalla, timjamilla ja persiljalla. Jos lisäät lihapullat keittoon raakana, tee se tässä vaiheessa ja anna niiden hautua liemessä noin 5 min. Kuori tällöin reikäkauhalla pois pinnalle muodostunutta vaahtoa.
Lisää pasta sekä pilkottu paprika ja jatka haudutusta 5 min. Lisää pakastevihannekset ja hauduta vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää valmiiden keittoannosten pinnalle juustoraastetta.

Italialaishenkiset lihapullat tomaattikastikkeessa

Eipä liene montaakaan kotoisuudessaan lihapullia voittanutta ruokalajia. Valitsi sitten suomalaismummon ruskean- tai italialaisnonnan tomaattikastikkeen on lopputulos melko suurella todennäköisyydellä hurmaava. Lihapullat tuovat mieleen muistoja; kenet ne lennättävät isoäidin tai äidin ruokapöytään, kenet Kaunottaren ja Kulkurin maisemiin, kuka kruunaa niillä ostosretkensä huonekalujättiin. Lihapullavariaatioita lienee jokaisella ruokakulttuurilla, eikä näillä näkymin näytä siltä, että niiden suosio olisi missään määrin hiipumassa. Eräät ruokalajit ovat yksinkertaisesti luotu kestämään.

Nyt esittelemäni lihapullat henkivät italialaisuutta tietysti tomaattikastikkeensa mutta niin ikään taikinaan piilotettujen yrttien sekä parmesaanin puolesta. Kun ne tarjoilee perinteisesti spagetin kera ja pinnalle raastaa vielä sopivan keon lempijuustoraastettaan on nautinto melko varmasti taattu. Aivan kuin olisit Italiassa!

Lihapullat tomaattikastikkeessa

8 annosta

Lihapullat:
1 paahtoleipäviipale
2 dl kevytmaitoa
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
100 g parmesaaniraastetta
1 tl muskottipähkinää
1 rkl yrttimaustesekoitusta
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
750 g jauhelihaa (nautaa tai sika-nautaa)

Tomaattikastike:
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl oliiviöljyä
0,5 dl punaviiniä
800 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl vettä
1 pieni chili
1 tl sokeria 
5 oksaa tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl tuoretta lehtipersilijaa hienonnettuna
3 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna

Lisäksi:
pastaa
juustoraastetta

Aloita lihapullista. Minä paistoin ne pannulla, mutta taikina oli sen verran ”mureaa”, että kehotan vakavasti harkitsemaan uunikypsennystä. No, kyllä ne lopulta ihan hyvin pysyivät kasassa pannullakin ja saahan sillä tavalla kuitenkin aina makoisamman lopputuloksen.
Murenna leipä kulhoon ja kaada maito päälle. Sekoita ja anna seistä muutama minuutti.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna pannulla öljy, lisää sipulit ja paista pehmeiksi. Lisää loppuvaiheessa pannulle myös valkosipulit.
Lisää leipäseoksen joukkoon sipulit sekä kaikki loput mureketaikinan ainekset ja sekoita tasaiseksi.
Muotoile taikina lihapulliksi vedellä kostutetuin käsin. Nosta lihapullat vieri viereen leivinpaperille pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 25-35 min. Jos käytät vain nautaa, voit hieman lyhentää paistoaikaa. Voit myös paistaa lihapullat pannulla voi-öljyseoksessa kypsiksi.
Valmista sitten kastike. Kuori ja kuutioi sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi.
Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Lisää kuutioitu sipuli ja kuullota noin 5 min. keskilämmöllä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja kuullota vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää punaviini kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree ja vesi. Kuumenna tomaattikastike kiehuvaksi. Mausta chilillä, sokerilla, timjamilla, suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Poista timjamin oksat. Lisää hienonnetut yrtit ja tarkista maku. Lisää mausteita tarvittaessa.
Nosta lihapullat kastikkeeseen ja tarjoile pastan kera. Kruunaa annos mieleiselläsi juustoraasteella.

Lihapullat ja tomaattikastike yksinkertaisesti kuuluvat yhteen

Lihapullat, tomaattikastike ja pasta muodostavat yhden ruokamaailman suurista kolminaisuuksista. Näinpä en kyllästy kokeilemaan aiheesta uusia ja taas uusia reseptejä. Kuten tätä välimerelliseen makumaailmaan vivahtavaa kokonaisuutta, joka saa pientä tulisuutta punaisesta currytahnasta.

Reseptin, jota tietysti tapani mukaan hieman muuttelin, nappasin Kotiliedestä. Yksi alkuperäisohjeistuksen ideoista oli jättää käryyttäminen väliin ja kypsyttää lihapullat meheviksi yksin tomaattikastikkeessa, mutta koska halusin niihin kauniimman ja rapeamman pinnan, paistoin ne kuitenkin ensin nopeasti pannulla. No, kukin tehköön tässä kohtaa oman päätöksensä, hyviltä nämä varmasti maistuvat joka tapauksessa.

Siis suosittelen; hyviä lihapullareseptejä lienee aina paikallaan olla takataskussa yksi jos toinenkin.

Ai niin, kuten kuvasta näkyy, rinnalle paahdoin uunissa nipun mustajuuria. Kierittelin pestyt, kuoritut ja pilkotut juurekset oliiviöljyssä ja maustoin suolalla ja mustapippurilla. Yksinkertainen nam!

IMG_7232

Lihapullat tomaattikastikkeessa

4 annosta

Lihapullat:
4 rkl maitoa tai vettä
3 rkl korppujauhoja
2 tl kapriksia
1 tl punaista currytahnaa
4 rkl parmesaanijuustoa
1 kananmuna
400 g jauhelihaa
2 rkl tuoretta hienonnettua basilikaa
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
(voita ja öljyä paistamiseen)

Tomaattikastike:
400 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 dl lihalientä
1 valkosipulinkynsi
1 tl oreganoa
2 tl sokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
(tuoretta basilikaa)

Lisäksi:
pastaa

Valmista ensin lihapullat. Sekoita kulhossa maito, korppujauhot, hienonnetut kaprikset, currytahna, parmesaaniraaste ja kananmuna. Anna seoksen turvota noin 5 min.
Sekoita joukkoon jauheliha ja hienonnettu basilika. Mausta kevyesti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Sekoita tasaiseksi lihapullataikinaksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin lihapullia.
Halutessasi paista lihapullia hetki pannulla voi-öljyseoksessa niin, että ne saavat kauniin ja rapean paistopinnan. Nosta ne sitten hetkeksi sivuun odottamaan. Mikäli haluat jättää paistamisen väliin, jatka suoraan kastikkeen valmistukseen.
Kaada pannulle tomaattimurska ja -pyree sekä lihaliemi. Mausta kastike hienonnetulla valkosipulinkynnellä, oreganolla, sokerilla, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Keitä kastiketta muutama minuutti.
Nosta lihapullat varovaisesti kiehuvan tomaattikastikkeen joukkoon. Keitä lihapullia miedolla lämmöllä poreillen noin 10 min.
(Koristele tuoreella basilikalla.)
Tarjoile esimerksi pastan kera.

Lihapullat tykkäävät salviasta

Salvia, alunperin Välimeren alueelta kotoisin oleva liharuokien voimakas, hieman minttumainen, mutta kuitenkin pistävämpi maustaja on omissa kokeiluissani jäänyt huomattavan pienelle käyttöasteelle. Nyt kuitenkin tulin erehdyksen kautta salvian kanssa taas askelen verran tutummaksi ostaessani sitä vahingossa ruukullisen rakuunaa havitellessani. Pidin kuitenkin kokemastani eli vahinko kääntyi voitoksi.

Salvialihapullat, joiden reseptiin törmäsin Kokkeillaan-blogissa olivat hyviä ja koska yrtti on todella vahvan makuinen ja sitä kautta riittoisa, jäi minulle ruukusta vielä runsas annos pakastimeenkin säilöttävää. Eipä siis muuta kuin uusia salviareseptejä metsästämään…

Kannattaa kokeilla, ehkä salvia sattuu sopimaan sinunkin makunystyröillesi.

IMG_6907

Salvialihapullat

20-25 kpl

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä kuullottamiseen
400 g jauhelihaa
2 rkl korppujauhoja
2 rkl maitoa (tai vettä)
1 dl parmesaaniraastetta
1 kananmuna
8-10 salvianlehteä (tai maun mukaan hiukan runsaammin)
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä
1 tl suolaa

Paistamiseen:
öljyä ja voita

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Makujen pehmittämiseksi kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Jos aiot paistaa lihapullat pannulla, älä pese sitä, jotta saat kaupan päälle hyvää sipulinmakua.
Sekoita sipulit, jauheliha, korppujauhot, maito, parmesaani, kananmuna, silputut salvianlehdet, pippuri ja suola tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile lihapulliksi; pienemmiksi, jos paistat paistinpannulla, suuremmiksi jos uunissa. Itse suosittelen paistamista paistinpannulla rapsakan kuoren ja kauniimman värin saavuttamiseksi, mutta eri tavalla mehevä lopputulos saavutetaan myös uunissa.
Valmista lisäkkeeksi vaikkapa sipuli-kermakastike ja tarjoile esimerkiksi pastan kera.

Marokon makuiset lihapullat ja mausteinen tomaattikastike

Aiemmin tehtailemani Ras el Hanout -mausteseos pääsi pikaiseen uudelleenkäyttöön, kun kokeilin sitä naudanjauhelihapulliin. Ja mikäs siinä, hyvin tuntui myös nauta viihtyvän mausteen seurassa – viimeksi käytin broileria.

Lihapullien rinnalle valmistin tomaattikastiketta, joka tällä kertaa tosin lipsahti siinä määrin tuliseksi, että Aleksi sai kunnian popsia sen kokonaisuudessaan. Kastikkeen tulisuus kuitenkin jäi mysteeriksi, sillä lisäsin siihen ainoastaan puolikkaan punaisen chilin. Enpä tiedä, mitä chilejä on tullut ostettua, mutta uskon, että mieto punainen chili ei tällaista lopputulosta aikaansaisi. Uskallan siis suositella reseptiä kokonaisuudessaan, vaikka ei mikään tulisen ruoan ystävä olisikaan.

IMG_0792-1

Lihapullat muokkasin Andalusian auringossa -blogin lammasköfte -reseptiikasta, tomaattikastikkeen nappasin Kotiliedestä. Oiva kokonaisuus.

Marokon makuiset lihapullat ja mausteinen tomaattikastike

4 annosta

6 siivua paahtoleipää
noin 1 dl lihalientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2,5 rkl Ras el Hanout -mausteseosta (Mikäli haluat tehdä seoksen itse, kurkista resepti täältä.)
500 g naudan jauhelihaa
puolikas ruukku persiljaa
suolaa
mustapippuria

Tomaattikastike:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
puolikas punainen chili
0,5-1 rkl punaviinietikkaa
1 dl vettä
400 g tomaattimurskaa
0,5 dl tomaattipyreetä
1 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

IMG_0797

Tee ensin lihapullat. Leikkaa paahtoleivästä reunat pois ja liota sitä lihaliemessä, kunnes se hajoaa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä, kunnes se on pehmennyt. Lisää valkosipuli ja Ras el Hanout. Lisää leipäseokseen. Sekoita joukkoon jauheliha ja persilja. Mausta ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia.
Muotoile taikinasta suurehkoja lihapullia ja paista niitä 225-asteisessa uunissa noin 10-15 min. halutun kypsyysasteen mukaan.
Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynsi. Anna kuullottua muutama minuutti. Halkaise puolikas chili (ja poista siemenet). Mikäli haluat tulisemman kastikkeen, jätä siemenet poistamatta. Hienonna chili ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Lisää joukkoon punaviinietikka, vesi, tomaattimurska ja -pyree sekä sokeri, suola ja pippuri. Anna tomaattikastikkeen kiehua noin 10 min.
Nosta lihapullat tomaattikastikkeeseen.

Molekyyligastronomiaa: kreikkalaiset lihapullat sitruunakastikkeessa

Hmm. Aina ei voi onnistua – ei edes joka kerta. Vähän tähän tapaan pistivät ajattelemaan eilen valmistamani kreikkalaiset lihapullat ja sitruunainen kananmunakastike, klassinen kreikkalainen ruokalaji, joka tunnetaan nimellä youvarlakia avgolemono. Kävi nimittäin niin, että vaikka maku olikin mielestäni ihan kohdillaan, lopputulos ei hivellyt silmää, ei missään mielessä.

Koska lihapullat kuitenkin olivat hyviä ja hiukan tavallisista poikkeavia, haluan jakaa reseptin kanssanne, parannusehdotuksin toki. Luulen nimittäin syyn siihen, että kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, piilevän käyttämässäni reseptissä, ei omassa osaamattomuudessani. Melko klassinen esimerkki molekyyligastronomiasta on lämpötilan vaikutus kananmunan koostumukseen ja epäilen, että juuri tästä syystä kastikkeeni epäonnistui. Epämääräinen resepti ei maininnut lämpötiloista mitään, kun taas muissa tutkimissani ohjeistuksissa siitä puhuttiin paljon. Kananmuna-sitruunaseos on totutettava liemen lämpöön, jotta lopullisen kastikkeen koostumus on kiiltävä ja samettinen. No, tätä täytyy ilman muuta yrittää uudestaan.

Mitä lihapulliin tulee tuntui minusta erikoiselta laittaa taikinaan kypsentämätöntä riisiä, mutta mikäs siinä. Ne kypsyivät ja toimivat lihapullissa hyvin. Taidan tehdä näin uudemmankin kerran.

Siis hauska ja haasteellinen reseptiikka. Suositan yrittämään.

IMG_1307 - Versio 2

Kreikkalaiset lihapullat sitruunakastikkeessa

4 annosta

Lihapullat:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
500 g jauhelihaa
1 dl kypsentämätöntä riisiä (tai orzo-pastaa)
1 kananmuna
2 tl kuivattua tilliä
mustapippuria
suolaa

(oliivi)öljyä kuullottamiseen ja paistamiseen
7 dl lihalientä

Sitruunakastike:
1 kananmuna
0,5 dl sitruunamehua
(suolaa)

Tee ensin lihapullat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki (oliivi)öljyssä paistinpannulla.
Sekoita sipulit, riisi ja kananmuna sekä tilli, mustapippuri ja suola jauhelihan joukkoon.
Sekoita taikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pulliksi.
Kuumenna pannussa öljyä ja paista lihapulliin kauniin ruskea pinta.
Lisää tämän jälkeen lihaliemi pannulle niin, että lihapullat peittyvät. Nosta kansi päälle ja anna hautua noin 20 min.
Valmista sitten sitruunakastike. Tässä ohjeistusta, jonka avulla uskoisin kastikkeen onnistuvan.
Vatkaa kananmuna kevyesti kulhossa. Sekoita joukkoon sitruunamehu.
Nosta lihapullapannu liedeltä. Lisää kananmuna-sitruunaseoksen joukkoon pieni määrä kuumaa lientä koko ajan hämmentäen. Näin seos totutetaan liemen lämpöön.
Lisää sitten kananmuna-sitruunaseos pikkuhiljaa pannulle, joka ei ole kuumalla liedellä, edelleen hämmentäen.
Siirrä pannu takaisin jälkilämpöiselle liedelle hetkeksi niin, että kastike lämpiää. Älä kuitenkaan enää keitä. Tarkista suola sekä sitruuna ja lisää tarvittaessa.

Oikein maukkaat lihapullat – vaikkapa vapun buffetpöytään tai piknik-koriin

Vappu, tuo kevään juhlista kuplivin lähestyy jälleen kovaa vauhtia. Enää kolme yötä aattoon. Vaikka meillä tänä vuonna vietetäänkin ”hieman” erilaista vappuaattoa – tuosta varmasti lisää tuonnempana – aiomme joka tapauksessa juhlistaa sitä piknik-tyyliin, Kotikolon patiolla tosin. Eivät sitten sadepisarat tai kylmät viimat haittaa, kun on yltä päältä lasin ja lämpölamppujen varjelema. Voi, miten ihastuttavaa onkaan, kun olemme pitkän odotuksen jälkeen saaneet taas rakkaan kesähuoneemme käyttöön ❤

IMG_8538Seuraavat lihapullat, jotka valmistuivat Perinneruokaa Prkl -blogin ohjeistuksella saivat oivallisen makunsa hunajalla maustetusta teriyaki BBQ-kastikkeesta. Itselleni kastike oli uusi tuttavuus, mutta siinä määrin makoisa, että sille tulee varmasti käyttöä jatkossakin. Muutenkin lihapullaohje vaikutti niin toimivalta, että näitä tulee varmuudella valmistettua tulevaisuudessakin. Meillä nämä pääsevät nyt ensiesittelyssään perunasalaatin ja mausteisten makkaroiden rinnalle vappupöytään, mutta yhtä hyvin ne varmasti toimisivat esimerkiksi perinteisesti perunamuusin kumppanina.

Tällä kertaa otin itseäni niskasta kiinni ja paistoin pullat pannulla yleisesti käyttämäni uunikypsennyksen sijaan. Niin paljon parempaa! Näin ollen päätinkin, että enää en lihapulliani uuniin laita, sillä onhan se totta, että pannulla syntyvä rapea pinta, on yksi niistä lihapullien kohokohdista. Eikä vaiva edes ole suuri.

Näin. Eipä muuta tällä kertaa kuin iloisia vapputunnelmia!

Teriyaki BBQ-lihapullat

30 kpl

IMG_85291 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1,5 dl vichyä
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl teriyaki BBQ-kastiketta (Kikkoman)
1 kananmuna
700 g naudan jauhelihaa
1 ruukku lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Hienonna sipulit ja kuullota niitä paistinpannulla voissa, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Kaada paistetut sipulit kulhoon.
Lisää päälle vichy ja korppujauhot. Mittaa joukkoon teriyaki BBQ-kastike ja kananmuna.
Lisää jauheliha ja hienonnettu lehtipersilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita taikina hyvin.
Pyörittele taikinasta noin 30 lihapullaa ja paista ne pannulla öljy-voiseoksessa kolmessa erässä. Muista, että pannu kannattaa pitää melko miedolla lämmöllä, jolloin lihapullien pinta ei pala ja ne kypsyvät myös sisältä. Pannua ei myöskään kannata täyttää liian täyteen, jolloin se jäähtyy ja lihapullat alkavat kiehua nesteessä.
Jos kuitenkin haluat paistaa lihapullat uunissa, paista niitä 225 asteessa noin 15 min.

Sisilialainen lihapullakeitto ja uusi ystäväni orzo

Harvemmin ostan broilerin jauhelihaa. Nyt sitä kuitenkin Pikku-Kokkia varten tulin hankkineeksi ja kun muonitussuunnitelmani sitten muuttuivat, oli lihalle keksittävä uutta käyttöä. Kun samanaikaisesti kaapissa houkutteli uusi tuttavuuteni orzo, iskin heti kiinni muistaakseni Glorian Ruoka & Viini -lehdestä bongaamaani sisilialaisen lihapullakeiton ohjeeseen.

IMG_1530Keitosta tuli hyvää ja samalla tuli todetuksi, että hauska riisinjyvän muotoinen orzo-pasta sopii keittoihin vähintäänkin mainiosti. Sitä kannattaa siis suosia keitoissa laajemminkin. Lisäksi – toisin kuin jostakin syystä odotin – keiton pinnalla uiskentelevat broileripullat olivat yllättävän maukkaita. Kun edellä mainittuihin lisätään, että keitto valmistui miltei huomaamattoman helposti, ei tätä voi kuin suositella kokeilemaan.

P.S. Orzon löytäminen saattaa tuottaa hiukan ongelmia. Itse onnistuin löytämään sitä Mankkaan K-Supermarketista ja jostakin luin, että ainakin Stockmannin Herkussa sitä olisi saatavilla.

Sisilialainen lihapullakeitto

4 annosta

IMG_1527Broilerilihapullat:
400 g broilerinjauhelihaa
1 kananmuna
2 rkl korppujauhoja
1 tl kuivattua oreganoa
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Keitto:
1 (salotti)sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g myskikurpitsaa (Korvasin porkkanalla, mutta suosittelen käyttämään kurpitsaa. Myös bataatti voisi toimia hyvin…)
1 rkl oliiviöljyä
12 dl kanalientä
400 g tomaattimurskaa
1,5 dl orzo-pastaa
200 g kesäkurpitsaa

Pinnalle:
parmesaaniraastetta

Sekoita kulhossa jauheliha, kananmuna, korppujauhot ja oregano. Lisää sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina kylmään odottamaan keiton valmistumista.
Hienonna kuoritut sipuli ja valkosipuli. Kuori ja leikkaa kurpitsa noin sentin kuutioiksi. Kuutioi myös kesäkurpitsa. Kuullota sipuleita ja kurpitsaa kattilassa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää kanaliemi, tomaattimurska ja pasta. Keitä hiljalleen noin 5 min. ja lisää sitten kesäkurpitsakuutiot. Keitä vielä toiset 5 min. tai kunnes pasta on juuri ja juuri kypsää.
Keiton kiehuessa pyörittele lihapullataikinasta kostutetuin käsin pieniä, noin 2 senttiä halkaisijaltaan olevia pullia. Lisää pullat liemeen, nosta lämpöä ja anna keiton kiehua vielä noin 5 min. niin että lihapullat kypsyvät.
Maista keittoa ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa keiton kanssa raastettua parmesaanijuustoa.

 

Kohti haamuja ja Halloweenia: lihapullatäytteiset myskikurpitsat

img_9114Sieltä se taas saapuu, Halloween kurpitsoineen ja keppostelijoineen. Kurpitsat ja kummitukset ovat toki kuuluneet meidänkin perinteisiimme, kun loka-marraskuussa olemme tavanneet viettää pienimuotoista kurpitsajuhlaa, lähinnä teema-aterian merkeissä. (Aikaansaannoksiamme voit muuten kurkistaa täältä.) Keppostelijat sen sijaan olivat minulle vielä ennen viime vuotta ihan tuntematon juttu ja ihmetys olikin aika suuri, kun tuollaisia ovellemme ilmestyi. Vahingoilta säästyimme, kiitos sokeriaddiktioni. Tänä vuonna täytynee kuitenkin aseistautua astetta vahvemmin, etteivät pääse keppostelemaan, mikäli villitys on tarttunut laajempaankin joukkoon pikkuihmisiä. Suhteellisen nuoria nuo nimittäin onneksi olivat; mitään pelottelevia klovneja en toivoisi ovellamme nähtävän.

img_9116Mutta se toistaiseksi tuosta juhlasta, tulipa vain mieleen, että tämäkin nyt esiteltävä kurpitsaruoka voisi olla yksi vaihtoehto kyseiseen juhlapöytään. Mutta asiaan; nämä lihapullatäytteiset myskikurpitsat, idea josta kiitän Vaimomatskuu-blogin Juuliaa, eivät valmistuneet ihan ongelmitta. Ainakaan meidän uunimme ei alkuperäisohjeen mukaisessa kypsennysajassa saanut aikaiseksi oikeastaan alkua kummempaa ja nyt reseptin toteuttaneena muuttelisin sitä hiukan muutenkin. Paistoajat alla olevassa ohjeessa ovat nyt siis tarkistettuja oman kokemukseni mukaan. Tärkeintä kuitenkin, että ajatus lihapullasta myskikurpitsan siemenkolosessa on mielestäni hauska. Kurpitsaa oli kuitenkin lihapullan kokoon nähden mielestäni liikaa ja olisin kaivannut annokseen hieman monipuolisempaa lisäkettä. Osan kurpitsasta olisi siis voinut katkaista toiseen käyttöön ja valmistaa samalla uunipellillä vaikkapa monipuolisempia uunijuureksia.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen kokeilu, bloggaamisen ja kokkaamisen arvoinen!

Lihapullatäytteiset myskikurpitsat

2 annosta

img_91181 myskikurpitsa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
timjamia
juustoraastetta

Lihapullat:
reilu 200 g jauhelihaa
puolikas sipuli
oliiviöljyä kuullottamiseen
1,5 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
0,5 rkl yrttiseosta (esim. provencale)
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
0,5 rkl Dijon-sinappia

Halkaise myskikurpitsa kahtia ja poista siemenet. Aseta kurpitsan puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle halkaisupinta ylöspäin ja sivele päälle hiukan oliiviöljyä. Ripottele pinnalle suolaa, mustapippuria ja timjamia.
Paista kurpitsoita ensin sellaisinaan 200-asteisessa uunissa noin 30 min.
Kun kurpitsat ovat uunissa, valmista lihapullat.
Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota öljyssä hetken aikaa. Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon sipulit, hienonnettu basilika, yrttiseos, kananmuna, suola ja sinappi.
Muotoile massasta kaksi isoa lihapullaa.
Kun kurpitsat alkavat hieman pehmetä, haarukka uppoaa niihin, ota ne uunista ja upota lihapullat niiden siemenkolosiin. Paista kunnes kurpitsa on jo miltei täysin kypsää, ehkä noin 20 min.
Ota kurpitsat vielä kerran uunista ulos, ripottele pinnalle juustoraaste ja ruskista vielä hetki.