Muutama viikko sitten julkaisin ensimmäisen osan Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa -artikkelisarjastani. Se kertoo perheessämme nyt vallitsevasta määrittelemättömän ajanjakson kestävästä uudesta elämäntilanteestamme, jossa espoolainen kotikololaisuus on vaihtunut suurilta osin tamperelaisuudeksi. Viimeisen kuukauden aikana majapaikkamme on vaihtunut tiuhaan ja kotona olemme käyneet lähinnä pesemässä pyykkiä ja täyttämässä ruokavarantoja. Kyllä, valmisruokaa kartteleva ja omasta keittiöstään pitävä Pikku-Rouva valmistaa ruoat kotona valmiiksi, jotta valloitusreissuilla voidaan sitten nauttia toden teolla siitä itsestään, siis lomailusta.
Sillä vaikka tämä niin sanotusti arkea onkin, tuntuu koko ajan siltä, kuin olisi lomalla. Siitä pienestä yksityiskohdasta huolimatta, että Aleksi käy normaalisti töissä. Välillä hieman huolettaakin, että mitä sitten, kun tämä loppuu. Pitää palata takaisin oikeaan arkeen; omaan koti-kotipiha-leikkipuisto -kuvioon, siihen että ei enää asuta kaupungin keskustassa ja siihen, että joka päivä ei enää tulekaan vastaan uusia maisemia. Sillä niin se vaan on, että tähänhän alkaa vahingossa tottua…
Mutta artikkelisarjani viralliseen tavoitteeseen palatakseni, esittelen teille jälleen muutamia kohteita, joita suosia, mikäli satutte Tampereelle tupsahtamaan. Erityisesti ajatuksenani on kertoa suosituksia lapsiystävälliseen tekemiseen, mutta ainakin tällä kertaa nämä sopivat yhtä hyvin matkalaisille kuin matkalaisille, ikään sen kummemmin katsomatta. Kurkistakaa toki!
Amurin työläismuseokortteli sijoittuu nimensä mukaisesti Tampereen Amurin kaupunginosaan. Tampereen kasvavan työväestön tarpeisiin 1860-luvulta alkaen rakennetuista puutalokortteleista jäljellä on vain tämä työläismuseokortteli, johon on sisustettu koteja vuosien 1882 ja 1973 väliseen tyyliin. Koteihin on kuviteltu myös asujansa, heidän tarinansa löytyvät asuntojen ovista. Ideana on, että asunnot näyttäisivät siltä, että niiden asukkaat ovat poistuneet juuri äsken ja vain hetkeksi. Kotien lisäksi alueelta löytyvät myös esimerkiksi yleinen sauna, leipomo ja osuuskauppa.
Mielestäni tämä ulkomuseo on erittäinkin käymisen arvoinen kohde. Se sijaitsee vain reilun kilometrin päässä Keskustorista, vaikka sen nimestä voisi helposti päätellä muuta: nimi Amuri juontaa juurensa tamperelaisten 1800-luvun puolivälin ajatuksesta, jonka mukaan alue sijaitsi niin kaukana kaupungin keskustasta, että sitä oli vertauskuvallisesti hyvä verrata Siperian Amurinmaahan. Voi, voi, mitähän he meistä Espoon viimeisellä laidalla asuvista olisivatkaan ajatelleet!
Myös Pikku-Kokki viihtyi museokorttelissa hyvin; vilisti paikasta toiseen ja pyrki parhaansa mukaan pääsemään käsiksi mahdollisimman moniin asioihin, joten kieltosanat ottivat kierroksellamme valitettavan suuren roolin. Joka tapauksessa kohdetta voi hyvin suositella taaperon tai vaikka pienemmänkin kanssa koettavaksi – kunhan pikkuinen museovierailija vain selviää reissusta – ja sen hyvin monista portaista – joko omin jaloin tai esimerkiksi kantorepussa, rattaista ei alueella oikeammin ole hyötyä.
Alueella palvelee ympäri vuoden – Museokortteli itse on avoinna vain toukokuusta syyskuuhun – esimerkiksi aamiaista ja lounasta tarjoileva kahvila Amurin Helmi. Ja Huom! Mikäli haluaa museovierailla tarkan markan tyyliin, kannattaa hyödyntää perjantain ilmaistunnit kello 15-18.
Toinen kohde, jonka haluan tällä kertaa tuoda esille, on Hatanpään arboretum, 1970-luvulla perustettu puulajipuisto. Pyhäjärven rannalle sijoittuvan puiston alueelle on istutettu puita, pensaita ja kukkia, jotka on tunnistamisen helpottamiseksi varustettu nimikyltein. Kaunis alue tuntuisi olevan erityisesti piknik-seurueiden suosiossa, eikä ihme, korvamerkitsimme tämän paikan ehdottomana ehdokkaana, kun joku kerta Tampereella piknik-hammasta kolottaa.
Pikku-Kokille arboretumissa suurinta hottia oli juoksennella pieniä istutusten lomaan rakenneltuja polkuja. Myös aaltoileva järvi sekä ruusutarhan asukkaiden ihastuttava tuoksu kiinnostivat kovasti, joten niin meidän aikuisten kuin taaperonkin näkökulmasta Hatanpään arboretum ansaitsee ehdottomasti suosituksen.
Loppuun ajattelin vielä vinkata ravintolasta. Tampereen vanhin pizzeria Napoli osoittautui vallan mainioksi uudeksi tuttavuudeksi, joka sopi hyvin lauantain perhepäivälliselle. Päätellen siitä, että jonoa oli kolmelta iltapäivällä ulos asti, tarjoilee Napoli kelpo pizzaa myös paikallisten mielestä. Ja olihan se hyvää. Ei mitään maailman parasta, mutta varsin hyvää joka tapauksessa. Kun vielä vaihtoehtojakin on sata, lienee listalla miltei jokaiselle jotakin. Lisäksi tarjolla on pastaa sekä salaatteja, joten Napoliin voi tehdä makumatkan, vaikka ei niin pizzamielellä olisikaan. Leikkipaikkaa tai muutakaan erikoisesti lapsille suunnattua palvelua, lastenruokalistaa lukuun ottamatta, ravintola ei tarjoa, mutta ainakin meidän pikkumiehemme viihtyi mainiosti ensimmäisen oman pizzansa seurassa. Odotteluun toi suuren avun annoksiin sisältynyt salaattipöytä, joka ei kuitenkaan muuten ollut kovinkaan kummoinen vaan lähinnä perustylsällä herne-maissi-oliivilinjalla varusteltu. No, pääasia että Pikku-Kokki sai ajanvietettä.
Tällä kokemuksella totean, että voipi hyvinkin olla, että perheemme tekee Napoliin vielä paluun. Luultavasti ei ihan lähitulevaisuudessa, Tampereella kun riittäisi mielenkiintoisia ravintoloita vaikka joka illaksi, mutta joskus. Eiköhän tuo tuossa pysy. Tai ainakin on pysynyt jo vuodesta 1978.
Näin. Tällaista tällä kertaa. Nyt onkin hyvä palata muutamaksi päiväksi Kotikoloon seuraavia Tampere-päiviä odottelemaan. Listaan alle vielä linkit edellä esittelemistäni kohteista, mikäli onnistuin herättämään mielenkiintonne.
Amurin työläismuseokortteli
Hatanpään arboretum
Pizzeria Napoli
Tunnelmallisia makuja 