Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 3, kausi 5: vihis

O-ou, toista vuotta peräkkäin itselleni asettamani Koko Suomi leipoo -haaste laittoi minut jälleen epämukavuusalueelle, uppopaistamaan. Viime vuonna uppopaistetut donitsit olisivat mielestäni tätä lajia riittäneet. Mutta ei, tässä sitä taas oltiin, öljykattilan ääressä.

IMG_5638

Nyt tehtävän suoritettuani olen sitä mieltä, että onnistuin hyvin. Vihiksistä tuli hyviä ja ihan kivannäköisiäkin, minulle tuli jopa vähän sellainen olo, että tekisi mieli kokeilla tehdä ihan ”oikeitakin” lihapiirakoita. Kuten edellä mainitun donitsitehtävän jälkeenkin, totesin jälleen, että ei uppopaistaminen yhtään vaikeaa olekaan, vaan siitähän tulee ihan mukava vapputunnelma – ja tuoksu. No, tuskinpa tästä kuitenkaan tapa tulee. Lisäksi olin ylipäätään yllättynyt, kuinka hyviä vihikset olivat, niin taikinan kuin täytteenkin osalta; koko perhe tykkäsi. Neiti-Kokki tosin jäi vielä tästä makustelusta osattomaksi.

Mahtavaa! Tämä haaste on kyllä paras keksimäni ja laittaa leipurintaidot kunnolla koetukselle. Kannattaa ilman muuta lähteä kokeilemaan, tästä oppii varmasti lähes jokainen jotakin uutta. Minun taipalettani tähän asti voit käydä tutkailemassa täällä.

Laitan alle tarkan reseptin, kuinka itse toteutin vihikset. Mikäli haluat haastaa itsesi juuri kilpailijoille annetulla reseptillä, käy etsimässä se ohjelman nettisivuilta.

Vihis

10 kpl

Taikina:
Huom! Näillä määrillä taikinaa tulee todella paljon. Itse puolitin määrät ja sain silti leivottua 10 vihistä eli puolikas annos riittää myös mainiosti.
40 g hiivaa
400 g kauramaitoa
650 g vehnäjauhoja
40 g sokeria
1,5 tl suolaa
60 g öljyä

Täyte:
150 g porkkanaa
150 g kaalia (Minä korvasin palsternakalla.)
1 chili (tai maun mukaan)
50 g purjoa
puolikas sipuli
1 valkosipulin kynsi
öljyä kuullottamiseen
0,5 rkl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria
2,5 dl + 1,5 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
0,75 dl puuroriisiä
0,75 dl soijarouhetta
(30 g pinaattia)

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

IMG_5627

Aloita täytteestä. Kuori ja suikaloi porkkana. Suikaloi myös kaali, chili ja purjo. Kuori ja pilko sipulit.
Kuullota sipulit ja purjo öljyssä, lisää sokeri ja kun sokeri on sulanut, valkoviinietikka. Lisää vihannessuikaleet ja niiden tarpeeksi pehmennyttyä soijakastike, ripaus suolaa ja sopivasti mustapippuria. Silppua joukkoon myös tuoretta korianteria.
Keitä 2,5 dl vettä kiehuvaksi ja lisää kasvisliemikuutio. Keitä puuroriisi liemessä kypsäksi, noin 15-20 min.
Kiehauta 1,5 dl vettä. Lisää suolaa sekä soijarouhe ja keitä muutaman minuutin ajan. Valuta soijarouhe ja lisää riisin joukkoon.
Sekoita riisi-soijarouhe sekä vihannekset keskenään. Tarkista maku.
Aloita taikinan tekeminen liottamalla hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Lisää vehnäjauhot ja sokeri. Vaivaa taikinaksi. Lisää suola ja öljy ja vaivaa vielä muutaman minuutin ajan niin, että taikina on pehmeä ja kimmoisa. Anna taikinan levätä vähintään 15 min.
Kaulitse taikina alle 3 mm:n vahvuuteen. Ota pyöreällä stanssilla paloja (ø noin 12 cm). Venytä taikinapalaa hiukan. Laita toiselle puolelle täytettä. Taita pala kaksin kerroin ja paina kiinni. Laita piirakat öljyllä voidellun leivinpaperin päälle kohoamaan. Paista piirakat noin 180 asteisessa öljyssä kypsiksi. Paistoaika on noin 5 min. jonka aikana piirakat käännetään kerran.

Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 4: kinuskikuorrutteiset donitsit

Epäonnistuminen.

Koko Suomi leipoo -haasteeni eteni eilen neljänteen vaiheeseensa, kun otin aamulla esiin toissapäivänä julkaistun donitsireseptin. Alun alkaen suhtauduin tehtävään sangen epäluuloisesti; kun mainitaan uppopaistaminen, mielenkiintoni pääsääntöisesti häviää, enkä muutenkaan pidä donitseista.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Alku sujuikin mainiosti. Sain aikaiseksi mielestäni onnistuneen taikinan ja uppopaistaminenkin hoitui olettamaani helpommin. Vaiheista viimeisin, kinuskin keittäminen, kuitenkin osoittautui siksi tehtävän haastavimmaksi osuudeksi. Vaikka tein kuten aina ennenkin kinuskia valmistaessani, lopputulos oli todella ”tanakka” ja kinuskin levittäminen donitsien päälle täysi mahdottomuus. Niinpä jätin donitsit pinnoittamatta ja pettyneenä arvioin tehtävän tällä kertaa hylätyksi.

IMG_2068

Vaikka kävi kuin kävi, uskon että lopulta saamme uurastuksestani maukkaan palkinnon. Ajattelin nimittäin upottaa ainakin osan donitseista sekä kinuskista – joka oli joka tapauksessa hyvää – pullavanukkaaseen, jonka veikkaan näillä elementeillä nousevan melko korkealle maukkaustasolle.

Tällä kertaa siis tällainen seikkailu.

Kinuskikuorrutteiset donitsit

20 kpl

Taikina:
50 g voita
80 g sokeria
100 g kananmunaa
450 g vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 tl sitruunan kuoriraastetta
200 g maitoa

Paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

Kinuskikuorrute:
250 g kuohukermaa
100 g fariinisokeria
100 g sokeria
50 g valkosuklaata
merisuolaa myllystä

Koristeluun:
suklaaströsseliä (ja tummaa suklaata)

Valmista ensin donitsit.
Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne sekä sitruunan kuoriraaste taikinaan.
Lisää lopuksi maito. Sekoita tasaiseksi.
Kaulitse taikina noin 1,5 cm paksuiseksi matoksi, josta otat pyöreällä muotilla halkaisijaltaan noin 8 cm kokoisia paloja. Tee reiät donitsien keskelle.
Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Kypsennä donitsit molemmilta puolilta rasvassa kullan ruskeiksi.
Valuta ylimääräinen rasva ja jäähdytä donitsit.
Valmista sitten kinuskikastike. Keitä kuohukerma, fariinisokeri ja sokeri kinuskiksi.* Lisää lopuksi valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi niin, että suklaa sulaa. Lisää lopuksi muutama pyöräytys merisuolaa myllystä.
Kuorruta jäähtyneet donitsit kinuskikuorrutteella ja koristele suklaaströsselillä (sekä tummalla suklaalla).

*Jos kinuskin keittäminen ei ole tuttua, kannattaa etsiä tarkempaa ohjeistusta. Omaa tapaani en tähän viitsi kirjoittaa, sillä tällä kertaa se ei tuottanut toivottua lopputulosta.

Onnea on…

Kesäloma uhkaa loppua. Seitsemästä kolmisin vietetystä lomaviikosta on jäljellä enää yksi viikonloppu, jonka senkin vietämme Pikku-Kokin kanssa kahden, Aleksin mökkeillessä poikaporukalla jossakin Tampereen tienoilla.

IMG_3685Takana on todella hyvä loma, johon mahtui sopivasti niin retkeilyä kuin kotoiluakin. Tutkimme monia kotimaisia kaupunkeja, yritimme tehdä paljon yksivuotiasta ilostuttavia asioita, mökkeilimme ja piipahdimme Tallinnassa. Juhlimme Pikku-Kokin ensimmäistä syntymäpäivää niin pienesti kuin suurestikin, istuimme paljon hiekkalaatikon reunalla ja kannustimme rakkaimpaamme hänen ottaessa ensimmäisiä horjuvia askeliaan. Keitin myös enemmän puuroa, kuin minään elämäni aikaisemmista kesistä. Paljon ihania muistoja.

IMG_3948IMG_3695Tunnelmalliset tuntien voinette arvata, että lomaamme kuului paljon ruokaa. Herkutteluhetkiä niin Kotikolossa kuin sen ulkopuolellakin, luonnonhelmassa sekä ravintolamaailmassa. Huippujuttu on ollut tarkkailla Pikku-Kokin kehitystä omalla ruokapolullaan; perheaterialle katetaan nykyään kolme lautasta ja niiden sisältökin on yhä useammin vähintäänkin samankaltainen. Joistakin aterioista Pikku-Kokki selviytyy jo miltei omin avuin ja viihtyy ruokailun parissa toisinaan jopa meitä aikuisia pidemmän kaavan mukaan. Oikeastaan kaikki maut ovat mieleisiä. Nyt toivonkin, että alkava syksy ei kiireineen ryöväisi meiltä näitä rakkaita perheaterioita.

Mutta on tässä artikkelissa taas se ”virallinen” sisältökin. Tällä kertaa jaan kanssanne reseptin, jonka toteuttamisesta minulla itselläni ei tosin ole kokemusta, mutta jonka ohjeistuksella melko haasteelliselta vaikuttanut ruoka Aleksin mukaan oli ennalta odotettua helpommin valmistettavissa. Kävi nimittäin niin hyvin, että Aleksi halusi valmistaa minulle aterian, alusta loppuun itsekseen. Mikäs siinä, oma kokki ja tarjoilija, se on onnea se.

IMG_3578Pääruokana tuolla maukkaalla ja rakkaudella valmistetulla aterialla nautimme Tomi Björckin kuuluisaa karamellisoitua possua. Ihan kuin Farangissa se ei kuitenkaan ollut, vaan Tomi itse oli soveltanut reseptin hieman enemmän kotikeittiöihin sopivaksi, lähinnä kai poistanut ja korvannut kaikkein erikoisimpia ainesosia. Reseptin, joka tuntuisi kuluneen yhden jos toisenkin bloggarin hyppysissä, Aleksi oli napannut Hyvää ruokaa ja annoskateutta -blogista, mutta alkuperäisimmillään se löytyy Björckin kirjasta Huippukokin kotiruokaa – täytyypä muuten napata opus testaukseen.

Nam ja maiskis!

P.S. Olisipas kiva taas joskus päästä maistamaan tuota alkuperäistä ”klassikkoa”. Kerran olen sitä syönyt, vuosia sitten, ja olihan se hyvää – mutta niin oli kyllä tämä Aleksinkin luomus. Kokeilkaa tekin ihmeessä.

Karamellisoitu possu

Huom! Valmistukseen vaaditaan aikaa kaksi päivää.

IMG_35801-1,5 kg possun kassleria

Haudutusliemi:
5 cm:n pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
4 dl (vähäsuolaista) soijakastiketta
2 dl valkoviiniä
1 dl osterikastiketta
1 dl sokeria
1 rkl korianterinsiemeniä
2 valkopippuria
2 kanelitankoa
4 tähtianista

Karamellikastike:
1,5 dl haudutuslientä
2 tähtianista
2 kanelitankoa
2 tl chilirouhetta
0,5 dl vettä
200 g palmusokeria (tämä korvautui kookossokerilla, joka toimi sekin hyvin)
0,5 dl fariinisokeria

1 l rypsiöljyä paistamiseen

Lisäksi:
ruukku tuoretta korianteria
1-2 punaista keskivahvaa chiliä

Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Suolaa sen pinta kevyesti. Kuori ja siivuta inkivääri sekä valkosipuli. Yhdistä kaikki liemen aineet padassa ja kiehauta kuumaksi. Nosta liha liemeen.
Kuumenna uuni vähän alle sataan asteeseen, ja nosta pata uuniin. Hauduta lihaa kannen alla noin 4-5 tuntia.
Nosta liha liemestä, ja anna jäähtyä. Kääri liha leivinpaperiin tai folioon ja pane jääkaappiin painon alle. Liha voi hyvin levätä jääkaapissa yön yli.
Ota lihan haudutuslientä talteen 1,5 dl erilliseen kulhoon jääkaappiin karamellikastikkeen valmistusta varten. Karamellikastike kannattaa valmistaa vasta hetki ennen tarjoilua.
Aloita karamellikastikkeen valmistus kuorimalla jääkaapissa kylmenneen haudutusliemen päältä pois rasva ja kaada neste kattilaan. Lisää joukkoon tähtianikset, kanelitangot ja chilirouhe. Kiehauta ja ota pois liedeltä.
Sekoita toisessa kattilassa vesi ja palmu- sekä fariinisokeri. Kuumenna sokeri-vesi -seosta miedolla lämmöllä, kunnes sokeri alkaa tummua ja tuoksua paahtuneelta. Kannattaa muistaa mieto lämpö, ettei sokeri pala. Poista haudutusliemestä kanelitangot sekä tähtianikset ja lisää haudutusliemi varovasti sokeriliemeen.
Keittele kastiketta hiljalleen, kunnes se alkaa paksuuntua. Puoli tuntia riittää hyvin. Jäähdytä kastiketta hiukan ennen tarjoilua.
Ota levännyt liha jääkaapista ja leikkaa se arpanopan kokoisiksi kuutioiksi. (Näin ohjasti alkuperäinen resepti, toisintaja oli tehnyt kuutioista noin 3×3 cm:n kokoisia estääkseen niitä kuivumasta liikaa.)
Kuumenna öljy kattilassa tai rasvakeittimessä noin 180 asteeseen ja uppopaista lihat öljyssä kullanruskeiksi. Lihapalat ruskistuvat ja rapeutuvat nopeasti, noin puoli minuuttia riittää. Nosta lihat hetkeksi talouspaperin päälle, jotta turha rasva valuu pois.
Kaada karamellikastike tarjoiluastiaan uppopaistettujen lihapalojen päälle. Ripottele päälle hienonnettua tuoretta korianteria ja chiliä.
Tarjoile esimerkiksi riisin kera. Mahtavan hyvää riisiä syntyy, kun kuivat riisinjyvät paahtaa voissa ennen keittämistä. Keitinveteen kannattaa myös lisätä yksi laakerinlehti.