Koska olennaisen osan ruokatunnelmointiamme ruoan valmistamisen ja sen kotioloissa nauttimisen ohella muodostaa seikkailu ravintolamaailmassa, olen päättynyt ryhtyä jakamaan näitä kokemuksia myös tässä ympäristössä.
Tämän myötä sulkeutuu samalla jo kolmisen vuotta ahkerasti ylläpidetty paperinen ravintolapäiväkirjamme Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa, jonka kannet kätkevät sisälleen kymmenittäin ihastuttavia ja ikimuistoisia hetkiä ja makuja, pettymyksiäkään peittelemättä. Hieman haikeaa, mutta aika aikaansa kutakin; tänään alkaa uusi luku. Ja ehkäpä joku teistäkin, rakkaista lukijoista, hyötyy kokemuksistamme näin enemmän. Katsotaan.
Malttamaton kun olen, haluan idean saatuani aloittaa heti. En vasta viikonloppuna, jolloin tiedossa on luullakseni aivan erityislaatuinen ravintolakokemus, kun sukellamme illalliselle pimeään. Mutta siitä myöhemmin lisää… Joka tapauksessa siitä johtuen, että kirjoitan tämän artikkelin ravintolasta, jossa vierailimme jo ennen kuin päätin lähettää paperipäiväkirjamme eläkkeelle, eivät tarinan päähenkilöt, eli ruoat, ole päässeet parrasvaloihin. No, jostakin pitää aloittaa. Ja niin, eivät ne ruoat välttämättä aina ole se paras tai mieleenpainuvin juttu. Joskus hyvä tarjoilija pelastaa kokin heikommankin esityksen, joskus yksin ravintolan tunnelma. Toisaalta joskus voi käydä päin vastoin, huono palvelu tai tunnelmaton tila saa hyvänkin ruoan maistumaan lattealta tai viinin vetiseltä. Se on se kokonaisuus, joka ratkaisee.
Mutta se Primula. Kyseessä on ravintola, jonka pistimme merkille ensi kertaa jo muutama vuosi sitten, kun erään sangen maukkaan ravintolaillan jälkeen etsimme paikkaa pienelle digestiivin digestiiville. Tuolloin emme kuitenkaan Primulaa valinneet, halusimme mennä sinne mieluummin syömispuuhiin. Näiden parin vuoden aikana olemme puhuneet paikasta useasti, mutta vasta nyt, viime sunnuntaina, veimme hankkeemme loppuun asti ja astelimme sisään tuohon Viiskulmassa sijaitsevaan kortteliravintolaan.
Paikka oli odotetunlainen, rento ja tunnelmallinen. Puoli viideltä asiakkaita oli melko vähän, sellainen perinteinen sunnuntai-iltapäivän lunkius leijui senkin osalta ravintolan yllä. Myös palvelu noudatteli pitkälti samaa linjaa ollen perusystävällistä ja huoletonta. Pääruokaa tosin odottelimme tilanteeseen nähden melko kauan.
Ruoaksi valitsimme hampurilaiset, kumpikin omalla tyylillämme, tällaisia gourmetburger-ihmisiä kun olemme. Aleksi tilasi Black Angus -version, minä kasviksen tosin vaihtaen vuohenjuuston halloumiin. Ranskalaisten tilalle me molemmat toivoimme salaatin.
Annokset olivat hyviä mutta eivät kuitenkaan erityisiä. Näinä päivinä kun lähes jokainen ravintola miltei tasostaan ja tyylistään huolimatta jonkinlaisia burgereita tarjoilee, on kilpailu kovaa ja itsekin paljon näitä kokeilleena, en enää ihan helposti pidä esitystä kunniamaininnan arvoisena. Itse kasvispihvi, porkkanapohjainen, oli hiukan ihmeellisen makuinen, mutta kiitosta ehdottomasti annoksen monipuolisuudesta. Burgerleivän välistä löytyi porkkanapihvien ohella halloumijuustoa, paistettua munakoisoa ja kesäkurpitsaa, tomaattia, guacamolea, punasipulihilloketta, salaattia, suolakurkkua ja majoneesia, jotka yhdessä muodostivat mainion combon. Lisäkesalaatti oli mielestäni hiukan tylsä, Aleksi tosin oli asiasta vähän toista mieltä. Black Angus Burger oli jonkin verran yksinkertaisempi sisältäen jauhelihapihvin, cheddarjuustoa, salaattia, tomaattia, suolakurkkua ja majoneesia.
Jos hinta-laatusuhde pääruokien kohdalla oli menettelevä, kasvisburger kustansi 17,60€, Black Angus 18,90€, olivat jälkiruoat sen sijaan ylihinnoiteltuja. Itse söin pallon lakritsiluomumaitojäätelöä suklaakastikkeen kera (5,00€) ja Aleksi palan lämmintä suklaakakkua mustaherukkamelban ja talon sorbetin kera (9,00€). Kakut nyt yleisesti ottaenkin maksavat tätä luokkaa, mutta koska kakku oli selvästi viettänyt uunissa jokusen hetken liian pitkään – toisin sanoen palanut – se tuntui erityisen kalliilta. Sisältä onneksi löytyi hieman sitä, mihin varmasti oli pyritty, fondantmaista kuohkeutta. Jäätelö sitä vastoin ei ollut erikoista ja kastiketta oli vallan niukasti, joten 5,00€ tuntui sangen suolaiselta hinnalta.
Loppukaneettina siis seuraavaa: Ravintola oli mukava ja ehdottomasti käymisen arvoinen leppoisa sunnuntaipäivällispaikka, miksei hienompaankin illanviettoon sopiva. Pääruoka oli makoisaa, burgereita nyt vaan on saanut NIIN hyviä, että tämän taso ei aivan riittänyt parhaaseen. Jälkiruoista miinus. Suosittelemme joka tapauksessa!
Ruoka: 3/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3/5
Kokonaisuus: 3+/5
Alle kuukausi sitten kahden naisen kulttuurikerhomme makusteli vallattoman maukasta falafelia ravintola Fafa’sissa. Pian tämän jälkeen huomasin Bulevardille avautuneen syyrialais-libanonilaista katuruokaa tarjoilevan ravintolan, jonka Helsingin Sanomien Nyt-liite kuvaili olevan ”vähän kuin Fafa’s”. Siis aivan pakko kokea.
Vaikka lopullinen arvio olisi ehkä tyylikästä säästää loppuun, en malta olla kirjoittamatta tätä heti kärkeen: tämä ei jää tähän, tätä on saatava uudestaan. Siis mitä? Rapeaa, hyvin paistettua, mutta ei kuitenkaan rasvaisen makuista falafelia jogurttikastikkeen ja rucolan kera, hummusta, baba ganoushia eli munakoisotahnaa, tabbouleh-salaattia ja härkäpapuja tomaattikastikkeessa. Sekä tietysti leipää. Nam, nam ja nam, tämä on ravintola Levantin nimikkoannos Meze Levant.
Kun astumme ravintolaan torstaina siinä neljän maissa, olemme ainoat asiakkaat. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä, pikkuruisen ravintolan viisi tai kuusi pöytää ovat simppelisti katettuina. Lounasaikana voi kuitenkin kuvitella paikansaamisen olevan lottovoitto. Teemme tilauksemme ja istumme ikkunapöytään odottelemaan. Pienet hauskat yksityiskohdat, kuten mintunoksat vesipulloissa, kiinnittävät huomiomme.
Tunnelmallisia makuja 