Jo vihertää!

Ulkona jo miltei vihreää… No, tuo taisi olla melko pitkälti liioitelmaa, mutta ainakin pääsiäinen rairuohoineen on jo kulman takana. Näinpä ajattelin tällä kertaa omistaa artikkelin kahdelle vallattoman viekoittelevalle vihreälle, jotka sopivat lisäkkeeksi miltei lautaselle kuin lautaselle.

Pääraaka-aineina ovat kesäkurpitsa ja herneet, joita maustetaan lempeästi yrtein ja öljyin. Valmisteluihin tai valmistukseen ei aikaa liiemmin tarvita ja lopputuloksista voi nauttia joko kylmänä tai lämpimänä, joten nämä herkut sopivat moneen tilanteeseen. Itse tarjoilin näitä sienitäytteisten kaalikääryleiden kera ja yhdistelmä toimi mutkattomasti.

Korealaista alkuperää oleva kesäkurpitsaresepti, joka kantaa nimeä Hobak bokkeum, on peräisin korealaista ruokaa suomalaisesta näkökulmasta tarjoilevasta Pöytä koreaksi -blogista. Herneet taas valkosipuli-minttuhuntuunsa puin Virpi Mikkosen ohjeella, joka löytyi jo aiemmin esittelemästäni Kiitos hyvää Pikaruokaa -opuksesta.

Kuten tunnettua vihreää voidaan pitää yhtenä ruokamme väripaletin terveellisimmistä väreistä. Erityisesti se viestii keveydestä, joka sopii varmasti ainakin näin keväällä lähes jokaisen ruokafilosofiaan. Tässä siis muutama vinkki kohti vihreämpää lautasmallia.

On aika aloittaa matka kohti kesää…

Hobak bokkeum eli paistettua kesäkurpitsaa lisukkeeksi

2 annosta

IMG_62051 pieni kesäkurpitsa tai puolikas isosta
1 tl suolaa
1 valkosipulin kynsi
0,5 tl seesamiöljyä
ruokaöljyä paistamiseen
1 tl (paahdettuja) seesaminsiemeniä

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleiden päälle noin teelusikallinen suolaa ja kääntele niin, että suolaa on viipaleilla kauttaaltaan. Suola ”vetää” kesäkurpitsasta nestettä ulos, jolloin lopputuloksena on kiinteämpi ja maukkaampi paistettu kesäkurpitsa. Jätä suolatut viipaleet vetäytymään 15-30 minuutiksi.
Pyyhi suolatuista kesäkurpitsoista ylimääräinen neste pois. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi pieneksi.
Kuumenna loraus ruokaöljyä paistinpannulla ja lisää kesäkurpitsaviipaleet sekä hienonnettu valkosipuli pannulle. Paista noin viiden minuutin ajan, kunnes kesäkurpitsaviipaleet ruskistuvat.
Siirrä pannu pois liedeltä ja lisää viipaleiden joukkoon seesamiöljy sekä halutessasi paahdetut seesaminsiemenet ja sekoita kevyesti.
Tarjoile Hobak bokkeum kuumana tai kylmänä lisukkeena.

Valkosipuli-minttuherneet

4 annosta

IMG_62124 rkl voita
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl tuoreita mintunlehtiä
hyppysellinen merisuolaa
4 dl (pakastin)herneitä
1 tl hunajaa tai kookossiirappia
mustapippuria

Pehmitä voita hiukan. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi ja silppua mintunlehdet.
Sekoita voi, valkosipuli, minttu ja hyppysellinen merisuolaa pienessä kulhossa.
Laita pieneen kattilaan vettä ja hieman suolaa, kiehauta. Lisää sekaan herneet ja anna kiehua noin 3 min. Kaada vesi pois ja jätä herneet kattilaan. Sekoita joukkoon hunaja, (ehkä vielä pikkuisen merisuolaa) ja mustapippuria makusi mukaan.
Lisää reilu puolet tekemästäsi voiseoksesta ja hämmennä joukkoon.
Nosta tarjoiluastiaan, lisää jäljelle jäänyt voinokare annoksen päälle ja koristele mintunlehdillä.

Kameleonttiruokaa; siis piirakkaa

Jos tarkoituksena on tehdä jotakin todella helppoa, mutta samalla vallan maukasta, yhtä lailla pienelle kuin suurellekin ruokakunnalle, yksi parhaista vaihtoehdoista ovat erilaiset piirakat, jotka sopivat niin aterian alkuun, keskelle kuin loppuunkin.

Tällä kertaa esittelen teille kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäinen soveltuu mainiosti niin lounaaksi, päivälliseksi kuin illanistujaisiinkin, toinen arkisen aterian makeaksi päätökseksi tai juhlavaan kahvipöytään. Siinäpä piirakan erikoisuus; kameleontin tavoin se sulautuu pöytään kuin pöytään tuntumatta koskaan epäsopivalta vaihtoehdolta. Mietipä jauhelihakastiketta brunssipöytään tai nostapa kalaseljanka juhlivien vieraiden eteen illan hämyisinä tunteina, kun maljannostajat kaipaavat murua rinnan alle. Enpä usko… Mutta piirakka katoaa lautaselta kuin lautaselta aivan varmasti – alta aikayksikön.

Ohjeen parsakaali-hernequicheen tarjoili Richard McCormick Pariisi-keittokirjassaan. Kanelinen puolukkapiiras taas valmistui K-ruoka.fi -sivuston reseptiikkaa hiukan muunnellen, josta juontuikin mieleeni, että itse pidän piirakoista myös sen takia, että niitä leipoessa tällainen mitään-ruoaksi-kelpaavaa-ei-sovi-heittää-roskiin -ideologialla varustettu keittiökeiju onnistuu hienosti hyödyntämään kaappiin syystä tai toisesta jääneitä ainesosia esimerkiksi piirakkatäytteitä tai -pohjia sopivasti soveltamalla. Palkitsee mieltä ja ruumista.

Siispä jos piirakkahetki tuntuu lähestyvän, suosittelen lämpimästi harkitsemaan seuraavia.

Parsakaali-hernequiche

4-6 annosta

IMG_5195IMG_5185Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja / korvasin ruisjauhoilla
100 g voita
1 keltuainen
2 rkl vettä
suolaa
(kuivattuja papuja paistamiseen)

Täyte: (Näillä määrillä täytettä tuli valtavasti, uskoisin että puolikas annos riittäisi mainiosti. Tässä siis kuitenkin reseptin alkuperäiset määrät.)
100 g pakasteherneitä
1 dl ranskankermaa
3 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl cayennepippuria
aavistus muskottipähkinää
100 g (pakaste)parsakaalia
50 g gruyère-juustoa /korvasin mozzarella-edamraasteella

Sekoita taikinan ainekset (monitoimikoneessa) ja vaivaa sitten sileäksi palloksi. Kauli taikina pyöreäksi levyksi ja nosta halkaisijaltaan 23 cm:n vuokaan. Voit levittää taikinan vuoassa myös sormin, joka ainakin minusta on helpompi tapa. Laita vuoka pakastimeen 5 minuutiksi.
Ota vuoka pakastimesta (ja kaada taikinan päälle kerros kuivattuja papuja, jotta pohja ei kohoa uunissa). Itse pistelin papujen käytön sijaan haarukalla taikinaan reikiä, eikä pohja kohonnut näinkään. Paista 200 asteessa 15-20 min.
Sulata herneet ja jos käytät pakasteparsakaalia, myös parsakaalit.
Vispaa ranskankerma ja kerma kulhossa kevyesti ja kääntele joukkoon kevyesti vatkatut kananmunat. Mausta suolalla, cayennepippurilla ja muskottipähkinällä.
Leikkaa parsakaali ohuiksi viipaleiksi. Lisää parsakaali, herneet ja juustoraaste kermaseokseen. Sekoita hyvin ja kaada seos paistetulle piirakkapohjalle.
Alenna uunin lämpötila 180 asteeseen ja paista piirakkaa noin 25 min. tai kunnes sen pinta on kullankeltainen.

Kanelinen puolukkapiiras

Vuoallinen

IMG_5247Pohja:
2 dl vehnäjauhoja (itse käytin ruisjauhoja, joita olen lähiaikoina suosinut erilaisissa leipomuksissa hyvin lopputuloksin)
1 dl ruis- tai kaurahiutaleita (ruisjauhojen kanssa suosisin kaurahiutaleita)
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl sokeria
100 g leivontamargariinia / voita tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 kananmuna

Täyte:
200 g (pakaste)puolukoita
1 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
150 g ranskankermaa
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
0,75 dl sokeria
Huom! Ranskankerman ja maidon voit korvata 2 dl kermaviiliä.

Tarjoiluun:
vaahdotettavaa vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä (Tämä on oma luksuslisäni, varmasti toimii mainiosti ilmankin.)

Sekoita jauhot, hiutaleet, sokeri ja leivinjauhe kulhossa. Lisää sulatettu margariini ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja levitä voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Levitä päälle puolukat. Sekoita 1 rkl sokeria ja 0,5 tl kanelia keskenään. Ripottele seos puolukoiden päälle.
Sekoita ranskankerma, maito, kananmuna ja sokeri kulhossa. Kaada seos piirakan pinnalle.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 min.

How Sweet! Eli Todella ihastuttavan Käytännölliset Laatikot

IMG_5279IMG_5274Olen jo pitkään ihastellut näitä söpöläisiä, mutta nimestään huolimatta, en ole keksinyt niille niin sopivaa käyttötapaa, että olisin tuonut niitä kotiin asti. Kun sitten kuulin, että niissä voi säilyttää myös elintarvikkeita, en enää tyytynyt pelkkään katseluun, vaan kotiutin yhden paketin. Tässä siis pieni mainos: näitä minilaatikoita sangen erilaisine ja -kokoisine sisaruksineen myydään ainakin Suomalaisessa Kirjakaupassa… Laajemmin valikoimaa voit tarkastella täällä.

IMG_5231Koska omani ovat pikkuruisia, ne soveltuvat parhaiten dippien tai pienten lisäkkeiden esillepanoon. Laatikoiden lisäksi esittelen tällä kertaa monikäyttöisen herne-vuohenjuustojogurtti -reseptin, joka löytyi Richard McCormickin Pariisi -keittokirjasta. Teos ehdottaa jogurttia käytettäväksi uunibataattien kera, me söimme sitä hyvällä menestyksellä pihvien seurana. Myös uunibataatit nauttisivat varmasti tämän jogurtin seurasta, mikseivät yhtä lailla uuniperunatkin.

Nauttikaa kesän ehkä – toivottavasti kuitenkaan ei – viimeisistä lämpimistä, grillatkaa ja menkää ainakin katsomaan Todella Käytännöllisiä. Ne laittavat mielikuvituksen liikkeelle…

Herne-vuohenjuustojogurtti

Uunibataattien täytteenä annos riittää kahdelle, pihvien kera useammalle

IMG_52401 dl pakasteherneitä
100 g vuohenjuustoa
1 dl kreikkalaista / turkkilaista jogurttia
2 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Sulata herneet. Sekoita herneet, jogurtti, sitruunamehu ja oliiviöljy tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella paksuksi pyreeksi.
Murustele sekaan vuohenjuusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
Nosta hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

IMG_5254

Juhla jatkukoon kera Ahdin antimien

IMG_4128Koska tänä pääsiäisenä olimme erinäisistä syistä estyneitä lähtemään omaa kotikoloamme edemmäs juhlanviettoon, jatkoimme myös toisena pääsiäispäivänä juhlapäivällistemme sarjaa. Tällä kertaa kutsuimme vieraaksemme Ahdin, joka ilahduttikin meitä makoisin antimin.

Tässä kohtaa täytyykin kertoa iloinen asia, jonka viimeiset vuodet ovat aikaansaaneet. Pitkällisen ja rauhallisen työn tuloksena olen tutustuttanut Aleksin jälleen merelliseen ravintoon, ja saanut hänet jopa nauttimaan siitä. Ravut ovatkin olleet osa ruokaympyräämme jo pitkään, samoin lohi alkupalojen muodossa. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni ja ehdotin kokonaisen kala-aterian valmistusta. Lopputulos oli todella maukas, molempien mielestä, josta iloitsin erityisen suuresti, onhan nimittäin niin, että edellä mainitusta syystä myöskään omat kalankäsittelytaitoni eivät lähivuosina ole päässeet kehittymään, sillä toiselle epämieluisten ruoka-aineiden käyttö on taloudessamme pyritty minimoimaan. Näin se siis kasvattaa, yhteiselo, kohti uusia makumaailmoja, kohti kompromisseja!

Ateriamme koostui katkarapupitoisesta alkupalasta sekä uunilohesta, jota natustimme yhdessä keitetyn parsan ja jo tutuksi tulleen herne-perunapyreen kera. Tällä kertaa uusista reseptiikoista vastasivat kilpurikumppanit, kun alkuruoka valmistui Yhteishyvä-lehden, pääruoka k-ruoka.fi -sivuston mallin mukaan. Ja molemmat toimivat siis hyvin, suosittelemme testaamaan!

Ei kun kala-altaalle mars, makoisa ateria odottaa jo onkijaansa!

Katkarapu-herneleipäset

2 annosta

IMG_41782 palaa (ruis)leipää
yrttituorejuustoa voiteluun

Hernelevite:
50 g pakasteherneitä
0,5 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl hienonnettua minttua
hieman raastettua limen kuorta ja puristettua mehua
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
75 g kuorittuja katkarapuja
puristettua limemehua
ripaus mustapippuria

Sulata katkaravut.
Valmista levite. Kiehauta herneet. Huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja valuta. Siirrä kulhoon ja lisää loput ainekset. Soseuta sauvasekoittimella niin, että osa herneistä jää hieman rouheisiksi.
Mausta valutetut katkaravut limemehulla ja pippurilla.
Voitele leipäpalaset tuorejuustolla ja leikkaa haluamaasi muotoon.
Levitä leiville hernelevitettä ja lisää pinnalle katkarapuja.

Tuorejuustotäytteinen uunilohi

4 annosta

IMG_4161500 g lohifileetä
0,25 dl sitruunanmehua
0,75 tl suolaa
90 g pieniä katkarapuja
60 g tomaattia
90 g yrttituorejuustoa (esim. Pirkan Kevyt Italian yrtit)
0,25 dl tilliä
0,25 tl mustapippuria

IMG_4168Pyyhi filee kuivaksi talouspaperilla. Poista ruodot. Viillä fileeseen pyrstöstä alkaen parin sentin välein taaksepäin kulkevia vinoja taskuja, jotka ulottuvat nahkaan asti. Nosta filee pellille leivinpaperin päälle. Voitele filee ja taskut sitruunanmehulla sekä mausta suolalla.
Sulata ja valuta katkaravut. Kuutioi tomaatti. Sekoita keskenään katkaravut, tomaatti, tuorejuusto, tilli ja pippuri.
Jaa täyte tasaisesti taskuihin. Kypsennä kalaa uunissa 200 asteessa noin 25 min. kalan paksuudesta riippuen.

Tähtiruokaa kotikeittiöstä

IMG_3386 IMG_3384Marraskuu = pimeys. Torstai = toivoa täynnä. Vapaapäivä = aikaa. Uusi keittokirja = uusia makuja. Siis aikaa tuoda valoa ja väriä lautaselle ja toivoa, että vielä tuntematon makumaailma osoittautuu rikkaaksi ja kokemisen arvoiseksi. Sellaiseksi johon on miellyttävä sukeltaa ja kutsua toinenkin seuraksi, lopputuloksesta nauttimaan. Minä sain kukkia ja superhienoja lautasliinoja, Aleksi aterian Ferran Adriàn tyyliin. No, ehkä tämä ei ihan kolmen Michelin-tähden ateria ollut, mutta makoisa joka tapauksessa, perheateriaanhan tässä pyrittiinkin.

IMG_3380Reseptit jauhelihapihvejä lukuun ottamatta ovat peräisin legendaarisen katalonialaisen elBulli -ravintolan pääkokin kauhasta, niitä ruokia, joita hän rakkaalle henkilökunnalleen päivittäin ”perheaterian” muodossa tarjoili. Kirjan tulen esittelemään tuonnempana, todettakoon tähän väliin ainoastaan, että kyllä näillä aterioilla työpäivänsä aloittaisi, vieläpä sangen mieluusti, hymy huulilla.

Erityisen maukas makukokemus oli klassinen vichyssoise, jota kehotan ehdottomasti kokeilemaan, vaikka annos ei kovin kuvaukselliseksi osoittautunutkaan. Ja tuo kananmuna, ehdoton kruunu, ehdottomasti löysänä.

Myös hernelisäke kannattaa nostaa kokeilulistalle, mutta kukkakaaligratiinin reseptiikan jätän tällä kertaa kirjoittamatta. Lopputulos oli hiukan liru, johtuneeko sitten liian kevyestä maidostani (käytin sinistä punaisen sijaan) tai ujosta juustokädestäni. Mielestäni ohjeessa kuitenkin oli liian vähän jauhoja. Kokeilkaa itse tai etsikää toinen gratiiniohje, niitä kyllä löytyy vaikka viikon jokaiselle päivälle. Annoskokonaisuuteen gratiini nimittäin sopi hienosti.

Pihvit ovat perusjenkkiläistä tyyliä, niitä jotka sukeltavat mainiosti hampurilaissämpylöiden väliin, kun vietetään amerikkalaista Bbq partya takapihoilla, jotka toistavat toinen toisiaan ja joilla isäukot kilpailevat siitä, kenen grillistä nousee herkullisin tuoksu. Toimii varmasti siellä, toimii suomalaisuuninkin voimin. Kirja, josta tämän pihvireseptin nappasin on Amerikan keittokirja, johon yhtä lailla palaan tarkemmin lähitulevaisuudessa.

Nyt ei kun nautiskelemaan, pöytä on katettu.

Vichyssoise

4 annosta

Sisäinen kauneus ei näy, se maistuu.
Sisäinen kauneus ei näy, se maistuu.

1 peruna (n. 130 g)
1 punasipuli
2 pientä / 1 iso purjo
3 rkl voita
8 dl kanalientä
4 kananmunaa
0,8 dl vispikermaa

Pinnalle:
krutonkeja

Kuori ja pilko peruna, laita kylmään veteen odottamaan.
Kuori sipuli, leikkaa ohuiksi siivuiksi.
Poista purjoista tummanvihreä osa ja halkaise jäljelle jäänyt varsi pituussuunnassa. Huuhdo hyvin. Leikkaa purjo ohuiksi siivuiksi.
Kuullota sipuleita voissa, kunnes ne ovat pehmenneet, mutta eivät ruskistuneet. Lisää sipuleiden sekaan purjot ja jatka paistamista miedolla lämmöllä, kunnes molemmat ovat täysin pehmenneet.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi.
Lisää perunat purjo-sipuliseoksen joukkoon. Kaada päälle kuuma kanaliemi ja anna kiehua hiljalleen 30 min. Kun keitto on kiehunut 30 min, soseuta se sauvasekoittimella pehmeän kermaiseksi. Siivilöi keitto ja anna jäähtyä. Laita jäähtynyt keitto kylmenemään jääkaappiin.
Ennen tarjoilua sekoita keiton sekaan kerma ja lisää maun mukaan suolaa ja mustapippuria.
Keitä yksi kananmuna jokaista ruokailijaa kohden. Keitä niin sanottuja kolmen minuutin munia, jotka jäävät sisältä löysiksi. Säikäytä ja kuori munat.
Laita jokaiselle lautaselle kuorittu, keitetty kananmuna ja annostele päälle keittoa. Ripottele höysteeksi krutonkeja.

Ilmakuivattua kinkkua ja herneitä

4 pientä lisäkeannosta

IMG_33732 tl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
2 siivua ilmakuivattua kinkkua
10 g pekonia (ohjeessa tosin käytettiin silavaa)
300 g pakasteherneitä
1 kanelitanko
muutama oksa tuoretta minttua
5 rkl kasvis-, kana- tai lihalientä

Kuori ja silppua sipuli. Leikkaa kinkku ohuiksi, 3 cm:n pituisiksi siivuiksi ja silppua pekoni.
Kuumenna öljy pannulla, lisää sipulit ja kuullota miedolla lämmöllä pehmeiksi. Lisää kinkku ja pekonisilppu sipulien sekaan. Paista muutama minuutti, kunnes ainesosat ovat kullanruskeita.
Sekoita joukkoon herneet ja jatka kypsentämistä 4 min.
Lisää kaneli ja minttu, laita kansi päälle ja anna kypsyä keskilämmöllä 5 min. Kaada sekaan liemi ja hauduta vielä 5 min. kannen alla, kunnes herneet ovat hiukan pehmenneet.
Nosta pannu liedeltä ja anna seistä 5 min. Soseuta sauvasekoittimella kymmenesosa herneseoksesta. Tähän kohtaan me tunnelmalliset makustelijat haluamme esittää parannusehdotuksemme: koska hernesose on erittäin hyvää, kannattaa harkita suuremman osan soseuttamista. Mitä jos jättäisikin vain tuon kymmenesosan soseuttamatta?
Sekoita seos ja herneet. Mausta tarvittaessa suolalla.

Perinteiset hampurilaispihvit

4-6 annosta

IMG_3377400 g naudan jauhelihaa
50 g tuoreita vaalean leivän muruja
1 munankeltuainen
puolikas punasipuli
0,5 tl kuivattua sinappijauhetta
0,5 tl sellerisuolaa
1 tl worcester -kastiketta
mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna sipuli.
Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi.
Jaa massa pihvien halutun koon mukaisesti ja muotoile kostein käsin pihveiksi. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 min.

Nämä pihvit voit paistaa myös grillissä. Tällöin laita muotoillut pihvit lautaselle, peitä muovikelmulla ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Näin ne säilyttävät muotonsa paremmin paistettaessa. Paista kuumassa grillissä 6-8 min. Kääntele tarpeen mukaan, kunnes liha tuntuu joustavalta painettaessa ja reunat ovat hieman hiiltyneet.