Juustoinen kukkakaali-kanavuoka

Edellisen kukkakaali-aiheisen postaukseni suosiosta johtuen esittelen jälleen idean maukkaaseen kukkakaalivuokaan. Tällä kertaa kukkakaali saa seurakseen kanaa, kesäkurpitsaa ja maun mukaan sulate- tai sinihomejuustoa, makuja, jotka sulavat ja sulautuvat yhteen juuri toivotulla tavalla.

Lopputulos on täyteläinen, ei tietysti kevyt tai raikas, mutta joka tapauksessa vallan maukas. Sellainen kylmänä talvipäivänä ihastuttavasti täyttävä kermainen vuokaruoka, joka raikkaan salaatin kanssa nautittuna muodostaa mainion kokonaisuuden. Ainesosat itsessään tuovat vuokaan siinä määrin vahvaa makua, että suolan ja pippurin lisäksi muita mausteita ei tarvita ja näin ollen ruoka sopii hyvin valmistettavaksi vähän yksinkertaisemmissakin keittiöolosuhteissa.

Juustoinen kukkakaali-kanavuoka

6 annosta

400 g maustamattomia kanafileitä
4 rkl vehnäjauhoja
1 rkl voita
1 rkl öljyä
200 g kesäkurpitsaa
1 purjo
3 dl kermaa
150 g (mozzarella)juustoraastetta
100 g sulatejuustoa/sinihomejuustoa
500 g kukkakaalia
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kanafileet suurehkoiksi paloiksi. Pyörittele kanapalat vehnäjauhoissa ja paista niihin pannulla voin ja öljyn seoksessa kullanruskea pinta.
Kuutioi kesäkurpitsa ja silppua purjo. Lisää ne pannulle kanan kanssa ja paista käännellen noin 5 min.
Kaada kerma pannulle. Lisää joukkoon noin puolet juustoraasteesta ja paloiteltu sulatejuusto tai murusteltu sinihomejuusto. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla pitäen mielessä juustojen suolaisuus.
Kaada seos uunivuokaan. Poista kukkakaalista kova kanta. Viipaloi kaali suuriksi, mutta melko ohuiksi siivuiksi. Lado kukkakaaliviipaleet kastikkeen päälle. Ripottele pinnalle loppu juustoraaste.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min.

Muutaman aineksen jättimaukas uunilohi

Supersimppeli mutta sangen herkullinen kalaruoka syntyy, kun maustekurkkukuutioista ja sulatejuustosta rakennellaan lohelle huntu, joka maustetaan yksinkertaisesti tillillä, suolalla ja mustapippurilla. Kun kokonaisuus vielä viimeistellään hunajalla, saadaan puolen tunnin päästä nostaa uunista ulos kerrassaan mainio, makeansuolainen kokonaisuus.

Tässäpä siis oivallinen vaihtoehto vaikkapa jouluviikon kiireiden keskellä, kun perusruoanlaittoon ei välttämättä ole ihan normaaliin tapaan aikaa tai innostusta. Mutta kannattaa tätä toki tehdä muutenkin. Tämä uunilohi sopii monenlaiseen tilanteeseen, miksei juhlapöydän keskipisteeksikin – helppoudestaan huolimatta.

Uunilohi sulatejuustokuorrutuksella

6 annosta

1 kg lohifileetä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
250 g maustekurkkua
250 g sulatejuustoa
1 dl kuohu-/ruokakermaa
1 rkl kuivattua tilliä
2 rkl juoksevaa hunajaa

Lisäksi:
perunoita

Nosta lohifilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kuutioi maustekurkut ja levitä kuutiot kalan pinnalle.
Sulata sulatejuusto varovasti mikrossa. Sekoita sulatusvaiheessa juuston joukkoon osa kermasta. Lisää sulaneen juuston joukkoon loppu kerma sekä tilli. Levitä seos kalan päälle.
Viimeistele paistos hunajalla.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20-30 min. lohen paksuudesta sekä halutusta paistoasteesta riippuen.
Tarjoile esimerkiksi perunoiden kera tai osana joulupöytää.

Linssejä lasagnessa, oi kyllä!

Koska edellisestä lasagnestani oli ennettänyt vierähtää jo tovi, päätin katkaista pikkuhiljaa esiin astelevalta lasagneinnostukseltani siivet heti alkuaan, ja valmistaa, mitäpäs muutakaan kuin lasagnea. Mitä kyseiseen italialaisklassikkoon tulee, olen huomaavinani, että tätä nykyä valmistan sen miltei aina kasvisversiona. Lapset tykkäävät lihattomasta lasagnesta vähintään yhtä paljon – jos eivät enemmänkin – ja minun mielestäni on hauska kokeilla lähes aina jotakin uutta.

Nyt esillä oleva linssilasagne kätkee sisäänsä mukavan määrän kasviksia. Mehevä kokonaisuus aateloidaan helposti valmistuvalla sulatejuustokastikkeella ja ainakin minä olen ilman muuta halukas suosittelemaan reseptiä, jonka pienin muutoksin nappasin Maku-lehdestä.

IMG_8846

Linssilasagne

6 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g kesäkurpitsaa (Itse laitoin noin puolet porkkanaa.)
1 paprika
1,5 dl punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
800 tomaattimurskaa
1 rkl oreganoa
2 tl basilikaa
2 tl sokeria
2 tl timjamia
(1 tl chilihiutaleita)
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria rouhittuna

Juustokastike:
2 dl ruokakermaa
2 dl kevytmaitoa
250 g sulatejuustoa (Minä korvasin osan juustoraasteella.)

Lisäksi:
lasagnelevyjä
tuoreita yrttejä koristeluun

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Raasta kesäkurpitsa (ja porkkana) karkeaksi. Halkaise ja pilko paprika. Huuhtele linssit siivilässä.
Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää muut kasvikset, linssit, tomaattimurska ja mausteet. Hauduta kannen alla keskilämmöllä 10 min.
Kuumenna kerma ja maito pinnoitetussa kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää paloiteltu sulatejuusto (sekä juustoraaste) koko ajan sekoittaen. Sekoita, kunnes juusto sulaa. Nosta kattila liedeltä.
Annostele uunivuokaan linssikastiketta, juustokastiketta ja lasagnelevyjä kerroksittain. Jätä päällimmäiseksi juustokastike. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min, kunnes linssilasagne on kypsää ja pinta saa kauniin värin.