Projektina pakastin osa 4: viimeistä viedään eli porkkanalaatikon uusi elämä

IMG_6906Mukavan maukkaasti edennyt pakastimen siivousoperaationi on nyt tullut siihen pisteeseen, että eilen oli aika ottaa käsittelyyn joululaatikoista viimeinen, porkkanalaatikko. Ensimmäisenä jatkojalostusideana tulivat mieleen rieskat, sämpylät ja kasvispihvit, joista ensin mainitut päätyivätkin toteutukseen. Hetken arveltuani käytin loppuosan laatikosta piirakkapohjaan. Tuo kannatti; pohjasta tuli todella maukas ja ruokaisa, juuri kuten aiemmin valmistamastani perunalaatikkopohjasta. Suosittelen testaamaan! Ja mikäli tartutte toimeen hieman vähemmän kesän korvilla, vaikka joulun jälkimainingeissa, suosittelen tuhlaamaan joulukinkun rippeet seuraavaksi esiteltävään piirakkaan, joka toimi tosin vallan mainiosti myös kesäkinkusta valmistettuna.

IMG_6989Porkkanalaatikosta johdetut rieskat onnistuivat myös mukavasti. Kun ainoastaan jauhoja ja jokusen kananmunan lisäämällä saa aikaiseksi jotakin näin lähtökohdastaan poikkeavaa, suositan ehdottomasti kokeilemaan. Itse en ollut tainnut syödä saatikka ainakaan leipoa rieskoja sitten lapsuuden, joten tämä toimi samalla mukavana matkana menneisyyteen.

No nyt on joulu sitten vihdoinkin siivottu myös meidän pakastimestamme ja voi virallisesti julistaa kesän alkaneeksi. Ensi jouluna täytynee pohtia noita ruokamääriä hieman tarkemmin, mutta toisaalta sitten jäisi monta maukasta riperuokaa saamatta…

Suolainen piirakkapohja porkkanalaatikosta

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

3 dl porkkanalaatikkoa (tai perunalaatikkoa)
yhteensä 1 dl jauhoja (esim. graham-, ruis- ja / tai vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon porkkanalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-leipäjuustopiirakka

Vuoallinen

IMG_69081 annos pohjataikinaa
1 iso sipuli
tuoretta persiljaa
250 g kinkkua
1 kananmuna
1oo g ranskankermaa
1,5 dl sipuliruokakermaa
150 g juustoraastetta
mustapippuria

Pinnalle:
leipäjuustoa

Kuori ja hienonna sipuli, kuullota öljyssä pannulla.
Hienonna persilja ja kuutioi kinkku.
Sekoita kaikki täyteainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakkapohjan päälle.
Ota piparkakkumuotilla tai lasilla kuvioita leipäjuustosta ja paina ne varovasti täytteen päälle.
Paista 225 asteessa uunin alatasolla noin 30 min.

Porkkanarieskat

Noin 10 kpl

IMG_69934 dl porkkanalaatikkoa
1 kananmuna
1 tl suolaa (tarvittaessa)
6 dl erilaisia jauhoja, itse taisin käyttää lähinnä hiivaleipävehnä- sekä grahamjauhoja (myös jauhojen määrä saattaa poiketa edellä mainitusta suurestikin; lisää sen verran, että taikinasta tulee sopivan leivottavaa)

Sekoita kylmään porkkanalaatikkoon kananmuna, mahdollinen suola sekä jauhot.
Vaivaa vain sen verran, että taikina tuntuu sopivan pehmeältä, taikinaan ei tarvitse vaivata sitkoa.
Taputtele taikinasta pyöreitä rieskoja leivinpaperin päälle. Pistele rieskat haarukalla.
Paista rieskoja 230-asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Projektina pakastin osa 1: perunalaatikosta piirakkapohjaksi

Koska nyt sattui käymään niin, että lääkäri määräsi kevyeen kotioleiluun ainakin kuluvaksi viikoksi, ajattelin hyödyntää aikani ja käydä täydellisesti läpi pakastimemme sisällön, siis muuttaa sinne roikkumaan jääneet asiat hieman herkullisempaan muotoon. Liikkeelle lähden totta kai vanhimmasta päästä eli ensimmäisenä käsittelyyn pääsevät joululaatikot, joita pakastimessamme yhä majailee yksi kutakin, siis yksi imellytetty peruna, yksi porkkana ja yksi makaroni. Jotenkin näitä ei nyt kuitenkaan tee mieli popsia sellaisenaan, vaikka ne jouluna niin vallan maukkaita ovatkin…

IMG_6711Ensimmäisenä otin käsittelyyn perunalaatikon, josta syntyisivät tietysti yksinkertaisimmin pannulla paistuvat perunaletut, mutta koska ne kaipaisivat mieluusti rinnalleen jotakin muutakin, päädyin sellaisenaan ateriaksi kelpaavaan piirakkaan. Perunalaatikosta pohja, täytteet jääkaapin sekä kuivamuonavaraston aarteistosta.

Piirakasta pohjineen tuli onnistunut ja suosittelenkin kokeilemaan tätä pohjareseptiä, johon törmäsin Leivontaa rakkaudella -blogissa. Siellä Neiti Leipuri tosin käyttelee pohjaansa ylitsejäänyttä perunamuusia, mutta imellytetty perunalaatikko toimi mainiosti myös. Piirakan sisuskalut sen sijaan syntyivät melko sitä sun tätä -mentaliteetilla, mutta sehän tässä oli tarkoituskin ja näin ollen, mitä täytteeseen tulee, kehotan teitäkin soveltamaan mielenne mukaan.

Testailkaapa ihmeessä, piirakalle löytyy aina käyttöä. Ja mielikin on entistä iloisempi, kun ateria syntyy ihan noin vain, kaupassa käymättä.

Suolainen piirakkapohja perunalaatikosta / -muusista

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

2-3 dl perunalaatikkoa
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon perunalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-tomaatti-ananaspiirakka

Vuoallinen

IMG_67141 annos pohjataikinaa
250 g kinkkua
(kirsikka)tomaatteja
ananaspaloja
150 g ranskankermaa
1 dl maitoa
3 kananmunaa
150 g juustoraastetta
1 dl persiljaa hienonnettuna
1 tl pizzamaustetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria

Tee ensin pohja esimerkiksi yllä esiteltyä ohjetta noudatellen.
Kuutioi kinkku ja pese sekä siivuta (kirsikka)tomaatit.
Sekoita ranskankerma, maito, kananmunat, juustoraaste, persilja ja mausteet kulhossa.
Levitä kinkkukuutiot, tomaattisiivut ja ananaspalat pohjan päälle ja kaada päällimmäiseksi ranskankermaseos.
Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 min.
Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Kevätsiivous pakastinkaapissa eli riperuoka kunniaan: tomaattinen makaroni-jauhelihapaistos

Kuten on tainnut tulla jo selväksi, minä kuulun pakastajien koulukuntaan. Kun jotakin jää yli, ihan mitätöntäkin, laitan sen pakastimeen odottamaan jatkokäsittelyä. Tämä on totta kai niin ekologista kuin taloudellistakin ja siinä mielessä järkevää, mutta ainoa syy pakastamiseeni ei kuitenkaan piile tässä. Minä pakastan myös sen takia, että silloin tällöin on hauskaa valmistaa ruokaa ihan vain noista pakastetuista ”aarteista”, kieltää itseltään kauppareissu ja katsoa mitä tällä kertaa saisi loihdituksi.

IMG_6533Seuraavaksi esiteltävä resepti jäljittelee etäisesti yhtä lapsuuden herkkuruokaani, lihapulla-spagettipaistosta, jossa lihapullat piiloutuivat pakastevihannesten kera valkokastikkeella ja spagetilla täytettyyn uunivuokaan. No, ajan muistoja kuultaavalla vaikutuksella saattaa olla osansa asiaan, tai sillä että äiti vain teki sen niin hyvin, mutta tuon klassikon rinnalla tämä uusi versio jäi kuin jäikin hieman laimeaksi. Tuli tästäkin joka tapauksessa ihan makoisaa, joten kannattaa kokeilla. Ja varioida omien rippeidensä mukaan.

Tällä kertaa tavallisista ohjeistuksistani poiketen, jätän tarkemman mittaamisen ja maistelun jokaisen omalle vastuulle, sillä itsekään en tullut tarkkoja määriä katsoneeksi ainesosia keitokseen valikoidessani. Neuvona kuitenkin teille vähemmän pakastaneille annan, että säilömispuuhiin ryhtyessänne, pitäkää aina keittiövaaka lähettyvillä. On huomattavasti helpompaa hyödyntää pakasteita jatkossa, kun purkin päälle on raaka-aineen nimen lisäksi kirjoitettu sen määrä. Näin tietää heti toteutettavaa reseptiä lukiessa, kuinka pitkälle rippeet riittävät.

Siis tähteet kunniaan! Jonakin päivänä ne voivat nousta arvoon arvaamattomaan – tai ainakin pelastaa kauppareissulta, mikäli se ei juuri satu sopimaan päivän agendaan tai mielentilaan.

Tomaattinen makaroni-jauhelihapaistos

Vuoallinen

IMG_65371 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
noin tölkillinen tomaattimurskaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
suolaa
noin 100 g maustamatonta tuorejuustoa
300-400 g jauhelihapihvejä tai lihapullia
muutama annos keitettyä makaronia
juustoraastetta (itse käytin parmesan-, cheddar- ja mozzarellaraasteita sekaisin)

Valmista ensin tomaattikastike. Kuori ja hienonna punasipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota ne pannulla oliiviöljyssä. Lisää sipulien joukkoon tomaattimurska ja sopivasti mausteita sekä tuorejuustoa. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä.
Kastikkeen valmistuttua sekoita makaronit sen sekaan.
Asettele jauhelihapihvit tai lihapullat uunivuoan pohjalle. Mikäli käytät pihvejä tai lihapullat ovat suuria, niitä kannattaa hieman pilkkoa.
Kaada kastike jauhelihan päälle ja kuorruta paistos sopivaksi katsomallasi määrällä juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min. ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Reseptikuningatar : tähteistä tähdiksi

Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar : tähteistä tähdiksi
Kuvat: Kaisa ja Jukka Sillanpää
Readme.fi, 2015

kaisa_sillanpaa_kirjankansiNyt kun syksyn mittaan olen useampaan otteeseen ehtinyt testailla Kaisa Sillanpään Tähteistä tähdiksi -keittokirjaa, on vihdoin aika arvioida sen toimivuutta. No, mitäs sitä kiertelemään; toimiihan tämä, ainakin mikäli suhteellisen helppo ja varmasti keskimääräistä ekologisempi ruoanlaitto kiinnostaa. Tarkoituksena on nimittäin hyödyntää tähteeksi jääneitä ruoanloppuja, toisin sanoen takoa tähteistä tähtiä.

Kyseessä on perheenäiti ja ruokablogisti Sillanpään, joka ainakin reseptikilpailuissa tunnetaan, toinen keittokirja. Hänen ensimmäisensä, Reseptikuningatar : palkittua kotiruokaa, ilmestyi viime vuonna. Siinä tämä yli 70 reseptikilpailussa menestynyt kotiruokainnovaattori esittelee muiden muassa voitokkaita ideoitaan. Varsin suositeltava kirja tuokin.

Ja innovoinnin teemalla ratsastetaan jälleen. Mikäpä olisikaan parempaa mielikuvitustyötä, kuin haastaa itsensä loihtimaan uusia ruokia edellisten keitosten tai muuten vaan ylijääneiden raaka-aineiden puitteissa. Ihan loistavaa, tästä minä todella tykkään, voin todeta jo pitkään tämän tyyppistä toimintaa itsekin suosineena. Se määrä, jonka jokainen suomalainen keskimäärin heittää vuodessa syömäkelvottomaksi päästettyä ruokaa roskakoriin, 24 kiloa, ei nimittäin mieltä ylennä. Itse olenkin pyrkinyt minimoimaan tuon jätteen määrän ja tiedän, että luku ei kohdallani ole lähelläkään tuota edellä mainittua.

Tämän kirjan resepteissä Reseptikuningatar on pyrkinyt käyttämään juuri ruoka-aineita, joita kotiemme kaappeihin kaikkein helpoiten jää: päiväysvanhoja maitotuotteita, kuivahtanutta leipää tai pullaa, nahistuneita kasviksia ja hedelmiä, keitettyä riisiä, pastaa, perunaa ja puuroa sekä paljon, paljon muuta. Reseptejä löytyy niin salaatteihin, keittoihin, liha-, kala- ja kasvisruokiin, leipiin ja muihin leivonnaisiin, kuten myös herkutteluun sekä säilykkeisiin. Siis sangen kattavan kattauksen tähderuokaa Sillanpää meille tarjoilee.

Mitä käytännön kokemukseeni tulee, olen tähän mennessä viipynyt kirjan parissa jo melko pitkään ja testannut ainakin seuraavat reseptit: tomaatti-sipulileipä, mehevä riisikakku, voileipäkuppikakut, tomaattisämpylät ja pappilan hätävara. Maukkaita ja helppoja valmistaa ihan jokainen. Leipomusten parissa siis tähän asti, mutta moniin muihinkin mielenkiintoisuuksiin olen jo ehtinyt tutustua ja tämän kirjan kanssa tulee varmasti vielä useaan otteeseen tehtyä tähteistä tähtiä.

Suosittelen kaikille, jotka kokevat, että kaupasta on joskus vaikea ostaa tai ruokaa valmistaa juuri sitä oikeaa määrää tai että vaikka kuinka taistelisi sitä vastaan, kaappien syövereihin tuppaa aina hautautumaan tuote jos toinenkin, jota ei sitten tulekaan käytettyä. Siis suositus meille kaikille, uskaltaisin väittää.

P.S. Reseptikuningatar kokkailee myös ruokablogien maailmassa, josta hänet löytää resepteineen Tuulikummun keittiöstä.

Ajatusta arkiruokaan! : Herkkuja rippeistä

AJATUSTA ARKIRUOKAANUlla Liukkonen, Helena Lylyharju & Kari Martiala: Ajatusta arkiruokaan! : Herkkuja rippeistä
Valokuvat: Kari Martiala
Karisto, 2015

24 kiloa ruokaa; se on keskimäärin kuusi prosenttia yhden suomalaisen vuosittaisista ruokaostoksista. Tämän lisäksi se on kilomäärä, jolla jokainen suomalainen ruokkii roskakoriaan vuosittain. Se on paljon, se on liikaa. Tätä mieltä ovat keittiömestarit Ulla Liukkonen ja Helena Lylyharju sekä ruokatoimittaja Kari Martiala, kolmikko tämän teoksen takana. Ja tätä mieltä olen myös minä.

Ajatusta arkiruokaan! on opus, joka jokaisen kannattaisi lukea, tai ainakin selailla läpi. On nimittäin enemmän kuin pöyristyttävää, kuinka mitättömin perustein ruokahävikkiä kotitalouksissamme syntyy: nälkäinen kantaa kauppareissultaan kotiin kahmalokaupalla ylimääräisiä ja suunnittelemattomia impulssiostoja, tarjoushaukka sortuu helposti ylisuuriin raaka-aine määriin, joku kokee vanhentuvan elintarvikkeen hetimiten hengenvaaralliseksi ja joku yksinkertaisesti unohtaa ostoksensa jää- tai kuivakaapin syövereihin. Näihin ongelmiin teos esittää  järkeviä ratkaisukeinoja, jotka ovat tiivistettävissä seuraavasti: osta oikein ja säilytä huolella. Toisin sanoen tee aina suunnitelma kauppareissua ja tulevaa ruoanvalmistusta varten kotona, älä sorru heräteostoksiin ja kiinnitä erityistä huomiota sekä raaka-aineiden että jo valmistettujen aterioiden säilytykseen kotona niin jää- kuin kuivakaapissakin, pakastinta unohtamatta.

Kirjan tarjoamat vinkit ruokahävikin minimoimiseen ovat mielestäni hyviä, mutta itse sain teoksesta suhteellisen vähän uutta tietoa. Jotain toki tarttui myös minun haaviini, kuten mielenkiintoinen ja ehdottomasti kokeilunhalun nostattanut neuvo lisätä ylijääneen kerman sekaan suolaa, ravistaa purkkia ja kohdata näin muodonmuutoksen seurauksena syntynyt annos hyvää voita. Toki muutakin hyödyllistä sain lukeakseni, tutustukoon kukin siis omista lähtökohdistaan käsin.

Edellä kuvatut hävikin torjuntavinkit ovat kuitenkin vain pieni osa teoksen sisällöstä. Valtaosa sen sivumäärästä on keskittynyt esittelemään reseptejä, joissa edellispäivän rippeistä tai käyttämättä jääneistä raaka-aineista loihditaan uusia aterioita helposti ja huokeasti. Mukaan mahtuvat niin keitot, salaatit kuin pääruoatkin, rinnallaan pikkulämpimät, jälkiruoat ja muut leivonnaiset sekä juomat.

Vaikka henkilökohtaisesti, jo mummon- ja äidinmaidossa järkevän sekä taloudellisen ruoanvalmistuksen opin saaneena, koinkin kirjan hieman vanhan tiedon toistoksi, uskon että siitä on vallan paljon hyötyä sangen monelle.

Jos minun ruokaa rippeistä -aikaansaannokseni kiinnostavat, muutamaa niistä voi vilkaista täältä, mutta erityisesti suosittelen kokeilemaan ikijälkiruokasuosikkiamme pappilan hätävaraa, jonka myös nyt käsitelty teos esittelee.

Ajatelkaa arkiasioita! Pienistä puroista kasvaa suuri meri.

P.S. Samainen tekijätrio löytyy myös Karjalainen keittiö -teoksen takaa, johon suosittelen tutustumaan, mikäli tämän tyyppinen ruokakulttuuri kiinnostaa.