Laatikollinen broileria ja ohraa

IMG_4496Kaappien ulvoessa loman jäljiltä autioina oli Pikku-Kokille keksittävä jotakin lähes tyhjästä. Pakastimesta huuteli paketti broilerin jauhelihaa ja kuivakaapista ohraa, joten liikkeelle lähtö tapahtui näiden ainesosien kautta. Mausteeksi ja raikastukseksi tölkillinen ananasta ja se oli pitkälti siinä, superhelppo arkiruoka ja ihan maukaskin vielä. Kannattaa kokeilla.

Toki mikäli ruoasta haluaa hiukan eläväisempää, kannattaa mukaan sujauttaa vaikkapa tomaattia tai pinaattia. Varmasti myös jokin juusto voisi tuoda oman pikantin lisänsä, joten luulen, että ainakin itse kokeilen tehdä tätä hieman runsaamman kaavan mukaan. No, palaan asiaan, kun suunnitelmani etenee käytännön tasolle asti.

Ohra-broilerivuoka

4 annosta

IMG_4482400 g broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 tl currya
0,5 tl jauhettua korianteria
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
400 g (säilyke)ananasta
2 dl ohrasuurimoita
5 dl kasvislientä
2 dl kermaa

Paista jauheliha öljyssä. Mausta currylla, korianterilla, suolalla ja pippurilla. Siirrä uunivuokaan.
Lisää vuokaan myös ananas paloiteltuna sekä ohrasuurimot. Kaada päälle kasvisliemi ja kerma.
Kypsennä 175-asteisen uunin keskitasolla noin tunnin ajan, kunnes ohra on kypsää. Jos pinta saa liiaksi väriä, peitä se leivinpaperilla.

Kesäkeittiö kurkistaa Turkkiin – ja vähän Chileenkin

IMG_7083 - Versio 2Koska olen muutosta ja menoa kaipaava ihminen – pois lukien muutamat asiat, kuten rakas kotikolomme tai kaavoihin kangistunut aamupalani – haluan aina tilaisuuden tullen löytää myös lautaseltani uusia asioita. Grillaaminen on huippujuttu, kunhan se ei tarkoita sitä, että kerta toisensa jälkeen minulle lautaselta vilkuttavat pihvit tai broilerit, kesäkurpitsat ja sipulit. Ei, tuo on kyllä ihan parasta, mutta järven rannalla, pallogrillin parissa, kuikkia kuunnellen. Kotikesäkeittiöltämme on lupa vaatia enemmän.

Siis sanoista tekoihin. Eilen makumatkailimme grillimme äärellä turkkilaistyylisiin maisemiin valmistaessamme kebakkoja ja munakoisonyyttejä jogurttikastikkeella siivitettynä. Sangen hienosti rinnalle sopi hieman kauempaa, Chilestä, peräisin oleva maissimuhennos, joka osoittautui huomattavasti ennakko-olettamuksiani maukkaammaksi. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, eikä vain tämän tyyppisen ruoan kera, vaan esimerkiksi tacomaisuuksien ohessa, kuten Herkku & Koukku -blogissa uumoillaan tai miksei vaikka hyvän leivän kumppanina. Jälkiruoaksi nautittu appelsiini-vaniljakehitelmä sopi niin hellepäivään kuin ateriaamme hienosti, joten kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan mainio.

Makumatkailu avartaa!

P.S. Kebakot ja nyytit jäivät tällä kertaa kuvaamatta, jota pahoittelen suuresti – itse en pahemmin tartu kuvattomiin resepteihin – mutta ohjeistus löytyi K-ruoka.fi -sivustolta, joten ulkonäön voi käydä tarkastamassa täältä.

Maissimuhennos

4 pientä annosta

IMG_7056500 g (pakaste)maisseja
puoli ruukkua tuoretta basilikaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
pieni sipuli
1 rkl oliiviöljyä
0,75 tl paprikajauhetta
0,5 kasvisliemikuutiota

Lisäksi:
tomaatteja

Sekoita sulaneet maissit, basilika, suola ja valkopippuri kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella.
Kuori ja hienonna sipuli ja paista se pehmeäksi pannulla oliiviöljyssä. Lisää pannulle paprikajauhe ja murennettu kasvisliemikuutio ja paista vielä hetki. Lisää myös maissitahna ja paista pohjaan palamisen estämiseksi koko ajan sekoittaen noin 10 min. Tarjoile tomaattien kera.

Turkkilaiset kebakot

6 kpl

500 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
1 dl tuoretta persiljaa, korianteria tai kirveliä hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl pinjansiemeniä

Lisäksi:
varrastikkuja

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää sipulit, kananmuna, mausteet sekä pinjansiemenet jauhelihan joukkoon tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta 6 grillimakkaran paksuista noin 15 cm:n pituista tankoa ja työnnä niihin vedessä liotetut varrastikut.
Kypsennä kebakoita 200-asteisessa uunissa noin 20 min. tai grillaa välillä käännellen, kunnes liha on kypsää ja kebakkojen väri kauniin ruskea.

Jogurttikastike

IMG_7050150 g kurkkua
0,5-1 chilipalko
2 dl turkkilaista jogurttia / 1 dl jogurttia ja 100 g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
(2-3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna)

Leikkaa kurkku kuutioiksi ja hienonna chili.
Mikäli käytät myös tuorejuustoa, sekoita se jogurtin kera. Mausta seos tai pelkkä jogurtti suolalla, pippurilla, hienonnetulla chilillä (ja korianterilla). Sekoita kurkkukuutiot joukkoon. Anna maustua kylmässä.

Munakoisonyytit

1 munakoiso
1-2 tomaattia
1-2 mozzarellapalloa
suolaa
mustapippuria
kuivattua basilikaa / tuoreita basilikan lehtiä
öljyä

Lisäksi:
cocktailtikkuja

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Ripottele viipaleille hieman suolaa, pippuria ja basilikaa.
Poista munakoisosta kanta. Leikkaa munakoiso pitkittäin kahtia. Leikkaa puolikkaista vielä pitkittäin ohuita, 2-3 mm:n paksuisia viipaleita. Levitä munakoisoviipale leikkuulaudalle ja toinen viipale ristikkäin sen päälle. Aseta keskelle tomaatti- ja mozzarellajuustoviipale. Sulje nyytit nostamalla munakoisoviipaleiden päät täytteen päälle ja kiinnittämällä ne cocktailtikuilla. Voitele kevyesti öljyllä ja ripottele päälle vielä hiukan suolaa ja pippuria.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-15 min. tai grillissä paistomaton tai folion päällä, jotta juustosta ja tomaatista valuva neste ei valu grilliin.

Appelsiini-ananas-vaniljakerrosjälkiruoka

2 annosta

IMG_7002IMG_6996muutama digestive- tai muu sopivaksi katsomasi keksi / hieman kuivakakkua tai muuta makeaa ”pohjamateriaalia”
(nokare voita)
3,5 dl appelsiinituoremehua
0,25 dl perunajauhoja
0,25 dl sokeria
250 g ananasta
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Tee ensin appelsiini-ananaskiisseli.
Kaada kattilaan appelsiinimehu. Lisää perunajauhot ja sokeri hyvin sekoittaen. Kuumenna koko ajan rauhallisesti sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa pari kertaa. Kaada kulhoon jäähtymään. Ripottele pinnalle sokeria.
Kiisselin jäähtyessä tee annoksiin pohjat. Murskaa keksit käsin tai tehosekoittimella ja sekoita joukkoon hiukan sulatettua voita. Itse käytin pohjaksi kuivakakkua, joten voi ei ollut tarpeen. Painele pohjiksi laseihin tai muihin sopiviin tarjoiluastioihin. Nosta pohjat jääkaappiin odottamaan.
Kun kiisseli on jäähtynyt, paloittele ananas pieniksi kuutioiksi ja lisää kuutiot kiisseliin.
Sekoita vaniljakastike vaahdoksi.
Tee annokset laittamalla laseihin vuorotellen kiisseliä ja vaniljavaahtoa kiisselillä aloittaen. Koristele haluamallasi tavalla.

Projektina pakastin osa 1: perunalaatikosta piirakkapohjaksi

Koska nyt sattui käymään niin, että lääkäri määräsi kevyeen kotioleiluun ainakin kuluvaksi viikoksi, ajattelin hyödyntää aikani ja käydä täydellisesti läpi pakastimemme sisällön, siis muuttaa sinne roikkumaan jääneet asiat hieman herkullisempaan muotoon. Liikkeelle lähden totta kai vanhimmasta päästä eli ensimmäisenä käsittelyyn pääsevät joululaatikot, joita pakastimessamme yhä majailee yksi kutakin, siis yksi imellytetty peruna, yksi porkkana ja yksi makaroni. Jotenkin näitä ei nyt kuitenkaan tee mieli popsia sellaisenaan, vaikka ne jouluna niin vallan maukkaita ovatkin…

IMG_6711Ensimmäisenä otin käsittelyyn perunalaatikon, josta syntyisivät tietysti yksinkertaisimmin pannulla paistuvat perunaletut, mutta koska ne kaipaisivat mieluusti rinnalleen jotakin muutakin, päädyin sellaisenaan ateriaksi kelpaavaan piirakkaan. Perunalaatikosta pohja, täytteet jääkaapin sekä kuivamuonavaraston aarteistosta.

Piirakasta pohjineen tuli onnistunut ja suosittelenkin kokeilemaan tätä pohjareseptiä, johon törmäsin Leivontaa rakkaudella -blogissa. Siellä Neiti Leipuri tosin käyttelee pohjaansa ylitsejäänyttä perunamuusia, mutta imellytetty perunalaatikko toimi mainiosti myös. Piirakan sisuskalut sen sijaan syntyivät melko sitä sun tätä -mentaliteetilla, mutta sehän tässä oli tarkoituskin ja näin ollen, mitä täytteeseen tulee, kehotan teitäkin soveltamaan mielenne mukaan.

Testailkaapa ihmeessä, piirakalle löytyy aina käyttöä. Ja mielikin on entistä iloisempi, kun ateria syntyy ihan noin vain, kaupassa käymättä.

Suolainen piirakkapohja perunalaatikosta / -muusista

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

2-3 dl perunalaatikkoa
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon perunalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-tomaatti-ananaspiirakka

Vuoallinen

IMG_67141 annos pohjataikinaa
250 g kinkkua
(kirsikka)tomaatteja
ananaspaloja
150 g ranskankermaa
1 dl maitoa
3 kananmunaa
150 g juustoraastetta
1 dl persiljaa hienonnettuna
1 tl pizzamaustetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria

Tee ensin pohja esimerkiksi yllä esiteltyä ohjetta noudatellen.
Kuutioi kinkku ja pese sekä siivuta (kirsikka)tomaatit.
Sekoita ranskankerma, maito, kananmunat, juustoraaste, persilja ja mausteet kulhossa.
Levitä kinkkukuutiot, tomaattisiivut ja ananaspalat pohjan päälle ja kaada päällimmäiseksi ranskankermaseos.
Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 min.
Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Vuoden ensimmäinen päivällinen kotikolossa

Muutaman matkapäivän jälkeen valmistimme yhdessä kotikutoista lauantairuokaa. Tähtäimessä oli nimenomaan lauantairuoka, siis jotakin hyvää, mutta suhteellisen helppoa. Vastaus löytyi äijäruokailun maailmasta, Asia on pihvi -opuksesta, jonka muistanette tulikokeestaan täytettyjen pihvien sekä minttukuskuksen kera. Tuo oli suorastaan ilmiömäisen maukasta, mutta ei kirja pettänyt taaskaan, saimme kuin saimmekin sen reseptiikoilla luotua vallan herkullisen päivällisen.

Kovinkaan täydellisestä äijäilystä ei kuitenkaan nyt voida puhua, sillä poimimme kirjasta ainoastaan kaksi lisäkereseptiä broilerin koipiemme rinnalle, mutta niin tai näin, toimivat äijämuonat hyvin pihveittäkin. Päivällispöytäämme astelivat siis kukkakaalipaistos sekä pinaattimuhennos, joita molempia suosittelen kokeilemaan – joko pihvien kanssa tai ilman. Ainakin broileri osoittautui oivalliseksi kumppaniksi tälle kaksikolle.

Kirjaesittelyn saan loihdittua toivottavasti tuota pikaa, mutta joka tapauksessa maukasta vuoden alkua itse kullekin, niin äijälle kuin ei-äijällekin!

P.S. Pakko laittaa oheen myös terveellinen ja aina niin maukas kaalisalaattiresepti, jota pureksiessa ei voi ajatella lämmöllä kuin perheaterioitamme lapsuudenkodissani niin ennen kuin nykyäänkin. Tämä on äitini ruokapöydän vakiokalustoa, kiitos siis hänelle tästä(kin).

Kukkakaalipaistos

6 annosta

IMG_5789600 g kukkakaalia
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 laakerinlehti
4,5 dl maitoa
25 g voita paloina
3 rkl jauhoja
70 g cheddarraastetta
40 g parmesaaniraastetta
1 tl (englantilaista) sinappia
1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
1 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa

Keitä paloiteltua kukkakaalia kevyesti suolatussa vedessä noin 4-6 minuuttia, kunnes se on vielä kovankypsää. Valuta ja nosta sivuun.
Pane viini ja laakerinlehti toiseen kattilaan. Keitä nopeasti, kunnes viini kiehuu puoleksi. Lisää maito, voi sekä jauhot ja vatkaa vispilällä, kunnes voi sulaa. Jatka vatkaamista, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Hauduta 1 min.
Nosta kattila liedeltä. Sekoita juustot yhteen ja hämmennä kaksi kolmannesta seokseen, kunnes kastike on sileää. Lisää sitten kastikkeeseen sinappi, ruohosipuli ja persilja. Heitä laakerinlehti pois ja mausta makusi mukaan suolalla.
Lusikoi hiukan kastiketta matalan uunivuoan pohjalle. Kaada kukkakaali vuokaan ja levitä tasaiseksi. Lusikoi loppu kastike päälle ja ripottele pinnalle loppu juusto.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min. tai kunnes pinta kuplii ja on vaalean kullanruskea.

Pinaattimuhennos

4 annosta

IMG_577515 g voita
900 g pinaatinlehtiä
4 rkl ruokakermaa
0,5 tl muskottia
suolaa ja pippuria

Sulata voi paistinpannussa, lisää pinaatti ja kuumenna hämmentäen, kunnes lehdet nuukahtavat.
Jatka kuumentamista keskiteholla välillä sekoitellen, kunnes suurin osa nesteestä haihtuu.
Sekoita joukkoon kerma ja muskotti sekä maun mukaan suolaa ja pippuria.

Kaalisalaatti

IMG_5772keräkaalia
ananasta
maissia
pieni pala sipulia

Tarjoiluun:
salaatinkastiketta maun mukaan

Pilko ja sekoita ainekset. Se on sitten siinä, mutta pienenä vinkkinä mainittakoon, että tämä salaatti vaatii hyvän kastikkeen parhaiten toimiakseen. Yksikseen se saattaa olla hiukkasen yltiöterveellisen oloista.

Synttärit: hemmottelua, grilliburgereita, ananaskakkua ja kaksi uutta ystävää

Tähän astisella yhteistaipaleellamme meillä on ollut tapana viettää syntymäpäiviämme – jotka sijoittuvat mukavasti peräkkäisille päiville – Turun suuntamilla keskiaikaisten markkinoiden tiimellyksessä. Tänä vuonna päätimme kuitenkin toisin ja juhlistimme merkkipäiviämme kotikulmilla.

Kaksipäiväisen juhlahumun ensimmäinen osa sijoittui tosin jälleen kotikaupunkimme ulkopuolelle, kun teimme Helsinkiin todellisen nautiskelumatkan. Päivän ehdoton kohokohta oli Aleksin yllätys minulle, yhteinen hemmotteluhetki hotelli Tornin Living Day Spassa, jota seurasivat lasillinen kuohuvaa Helsingin kattojen yllä sekä illallinen edellä esitellyssä ravintola Lusikassa. Elämä on ihanaa!

IMG_4727IMG_4673Sunnuntaina jatkoimme juhlintaa Espoon auringon alla. Aleksi paistoi ensimmäistä kertaa jauhelihapihvejä grillissä onnistuen siinä sangen mallikkaasti. Minä valmistin kakun roolia näyttelemään paahdetun ananasyllätyksen, johon resepti löytyi taannoin esittelemästäni keittokirjasta Kesäruokaa paratiisista. Kun lauantaina lelukaupasta matkaamme lähteneet kaksi uutta ystävää liittyivät juhlapäivällisseurueeseemme, oli tunnelma näin taattu. Hip hei!

Burgereihin vielä tarkemmin palatakseni: Pihveiksi paistoimme jo useasti esiteltyjä välimeren jauhelihapihvejä, jotka soveltuivat tarkoitukseen hyvin. IMG_4717Leiviksi valitsimme Oululaisen Tosi Tummaa Reissumiestä, jota pidämme yhtenä parhaista burgerleivistä. Grillattuna sen kanssa sietää tosin olla valppaana; grillausaika on lyhyt, leivistä tulee helposti liian kovia. Ne myös kannattaa ehdottomasti voidella ennen grillaamista tai pannulla paistamista. Lisäksi burgerimme pitivät sisällään perinteisyyksiä: salaattia, tomaattia, maustekurkkua, valkosipuli-basilika-jogurttikastiketta ja cheddar-juustoa, uutena tulokkaana makeaa sipulikompottia, jonka resepti löytyi vielä esittelyäni odottelevasta Viiden tähden hampurilainen -opuksesta. Mainio kokonaisuus, suosittelen!

IMG_4711P.S. Mikäli jauhelihapihvien paistaminen grillissä ei vielä ole tuttua puuhaa, kannattaa ehdottomasti hankkia grilliin tarkoitettu teflontyyppinen paistomatto, jonka avulla paistaminen sujuu helposti.

Sipulikompotti

2-4 annosta

1 sipuli
2 rkl sokeria
tilkka oliiviöljyä

Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja anna kuutioiden karamellisoitua paistinpannulla oliiviöljyssä keskilämmöllä 10 min. Lisää sokeri, kun sipuli alkaa muuttua kullankeltaiseksi.

Paahdettu ananasyllätys

4 annosta

IMG_47191 tuore ananas
6 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl ananasmehua (jonka saat helposti puristettua ananaksesta valmistuksen aikana)

Pinnalle:
4 rkl ruskeaa sokeria

Puolita ananas ja koverra hedelmäliha pois. Ota erikseen 2 rkl ananaksen mehua. Vuoraa ananaksen kuoret kelmulla.
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään 10 minuutiksi.
Vaahdota kuohukerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri.
Kuumenna ananasmehu kiehuvaksi. Purista liivatelehdet ananasmehun joukkoon ja anna sulaa. Anna seoksen jäähtyä pari minuuttia ja lisää se ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon. Kaada seos ananaksen kuoriin.
Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Kumoa ananas ja ota kelmu pois. Laita hyytynyt jälkiruoka takaisin kuoreen.
Ripottele jälkiruoan pinnalle ruskeaa sokeria ja paahda se joko kaasupolttimella tai laita grillivastusten alle pariksi minuutiksi, älä polta.
Tarjoile kuoresta koverretun ananaksen ja ananaksesta raaputetun murskan kera.

Oikeaa kesää odotellessa

Uudet kalusteet patiolla (vielä kotiinkuljetus asuissaan), grilli (vielä kaupassa), aurinko (vielä sadepilven takana), mutta joka tapauksessa ajatukset jo tulevassa kesäkeittiössämme. Olihan yksi seikka, johon me molemmat tässä asunnossa ensisilmäyksellä rakastuimme lasitettu patio, kuin luotu tunnelmallisiin herkkuhetkiimme.

IMG_4394IMG_4392Näinpä olen jo pitkään reseptiikkoja etsiskellessäni kiinnittänyt erityistä huomiota erityyppisiin grillillä valmistettaviin ruokiin. Tällä kertaa alkuperäinen ohje löytyi Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista. Vaikka niin paistopuuhat kuin ruokailukin hoituivat vielä toistaiseksi sisätiloissa, lopputulos oli raikkaan maukas ja pirteä, vallan kesäinen broileriburgeri.

IMG_4368Myös alkuruoka istui kokonaisuuteen mainiosti, tiraus Italiaa ei ole koskaan pahasta. Samalla näiden tomaatticocktailien kautta sukelsimme menneisiin aikoihin, sinne Tunnelmallisien historian aamuhämäriin.

Pääruoan broileri-banaanimajoneesi-ananassalsa -combo toimi mainiosti ja suosittelemmekin testaamaan sitä niin yhdessä kuin erikseenkin. Ananassalsan uskoisi palvelevan miltei rajoituksetta grilliruoan kumppanina, banaanimajoneesi curryineen on oiva pari broilerille.

Siis viritelkäähän grillinne kesäkuntoon, kyllä mekin viimeistään ensi viikolla omamme sieltä kaupasta patiollemme noudamme. Ja herra Vaderkin saanee päivällisseuraa…

Broilerihampurilaiset banaanimajoneesin ja ananassalsan kera

4 annosta

sopivasti broilerin leikkeitä / pihvejä
1 hampurilaissämpylä / ruokailija oman maun mukaan (maukas systeemi on rakentaa hampurilainen suolaisten köyhien ritarien väliin, johon ohjeen löydät täältä)
cheddarjuustoa, herkkukurkkuviipaleita tai muita omia hampurilaistäytesuosikkeja

Banaanimajoneesi:
puolikas kypsä banaani
1 dl majoneesia
0,25 dl sitruunamehua
IMG_43791 tl curryjauhetta
0,5 tl kurkumaa
suolaa

Ananassalsa:
puolikas tuore ananas
puolikas (suippo)paprika
1 rkl punasipulisilppua
puolikas punainen chili
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna (itse korvasin basilikalla)
1 rkl limemehua
suolaa

Kuori ananas ja poista keskeltä puumainen osa. Leikkaa ananas ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua punasipuli, hienonna chili. Yhdistä kaikki salsan ainekset ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia.
Valmista seuraavaksi banaanimajoneesi. Kuori banaani ja pilko se kulhoon. Mittaa kulhoon muut majoneesin ainekset ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan viidentoista minuutin ajaksi.
Paista tai grillaa broilerit kypsiksi, käsittele myös hampurilaissämpylät valmiiksi.
Kokoa hampurilaiset banaanimajoneesilla, ananassalsalla ja grillatulla broilerilla täyttäen. Itse rikastimme lopputulosta vielä salaatinlehdillä, herkkukurkkuviipaleilla ja cheddarjuustolla.
Nauti heti esimerkiksi salaatin kera.

Paluu grillin äärelle

Jälleen helteinen kesäviikonloppu Kaakkois-Suomessa, Kuolimojärven rannalla. Jälleen ohjelmassa hyvin pitkälti ulkona oleilua, olennaisena osana tietysti ruoanlaittoa – tietysti pallogrillillä. Tällä kertaa onnistuimme tuottamaan vallan mainion kesäaterian alusta loppuun, mitään polttamatta, mitään ylikypsentämättä.

Illallisen ideana oli testata erilaisia lihoja huonoista hienompiin. Maistelumme kohteet olivat härän entrecote, porsaan ulkofile sekä kassler. Kuinka ollakaan halvin ja huonomaineisin – eli kassler – osoittautui herkuimmaksi. Marinadeilla toki oli osuutta asiaan, mutta niistä ei sen enempää, sillä ne eivät olleet omien kätösiemme tuotetta.

Lihan rinnalle valmistimme nektariinisalsaa, erittäin raikasta, sekä kasvisnyyttejä, joita kelpaa suositella myös; helposti grillatessa ylitummuvat kasvikset pääsivät oikeuksiinsa ja karsinogeenitkin jäivät tällä kertaa nauttimatta.

Jälkiruoaksi paistoimme ananasta, jota makustelimme jäätelön kera. Kesäisessä makumaailmassa siis alusta loppuun!

Nektariinisalsa

Nektariinit kuuluvat kesään.
Nektariinit kuuluvat kesään.

4 annosta

3-4 nektariinia
2 isoa tomaattia
1 punasipuli
1 mieto punainen chilipalko
2 dl persiljaa hienonnettuna
1-2 limeä (3 rkl mehua)
1 rkl öljyä
1 rkl hunajaa
0,25 tl suolaa

Kuutioi nektariinit ja tomaatit. Kuori ja hienonna sipuli sekä halkaistu chili, josta on poistettu siemenet. Purista limestä mehu salsan joukkoon, lisää myös öljy, hunaja ja suola. Nosta viileään tekeytymään.

Kasvisnyytit grilliin

4 annostaIMG_1515

200 g porkkanaa
500 g kukkakaalia
300 g kesäkurpitsaa
2 nippusipulia
yrttituorejuustoa / Koskenlaskija sulatejuustoa, esim. sipuli-ruohosipuli
1 tl pizzamaustetta
mustapippuria

Levitä neljä isoa foliopalaa pöydälle.
Kuori porkkanat ja leikkaa ne kuorimaveitsellä pitkittäin ohuiksi lastuiksi. Paloittele kukkakaali varsineen pieniksi paloiksi. Kuutioi kesäkurpitsa ja viipaloi sipulit varsineen.
Jaa kasvikset folioiden päälle. Mausta ja sekoittele. Asettele kasvisten päälle juustonokareita makusi mukaan. Sulje folionyytit tiukasti.
Grillaa nyyttejä noin 20 min. tai kypsennä uunissa 225 asteessa 20-30 min.

Paistettu ananas

Valion perinteinen vaniljatuutti lisäkejäätelöksi naamioituneena.
Valion perinteinen vaniljatuutti lisäkejäätelöksi naamioituneena.

2 annosta

4 viipaletta tuoretta ananasta
voita
mustapippuria

Pieni ananasviipaleet lohkoiksi, poista kova keskusta.
Paista lohkoja käännellen pannulla rasvassa muutaman minuutin ajan, kunnes ne saavat kauniin värin.
Mausta mustapippurilla.
Tarjoile lämpiminä jäätelön kera.