Helsinki – Sivu 2 – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 49: Ravintola Bellevue; ihan oikea karhurasti seinään

Kirjoitettu 9 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kihlapäivän – jo viidennen sellaisen – illallispaikkaa valikoidessamme juolahti mieleen jo useita kertoja harkinnan alla ollut ravintola Bellevue, yksi Helsingin venäläisklassikoista. Oikeastaan siitä asti, kun viime keväänä illallistimme pääkaupunkimme toisessa kuuluisassa venäläisessä, ullanlinnalaisessa ravintola Saslikissa, olemme etsiskelleet sopivaa Bellevue-hetkeä. No, nyt oli sen aika.

Vuonna 1917 perustettu Bellevue, ”kaunis maisema”, on nököttänyt nykyisessä sijainnissaan Katajanokan Rahapajankadulla jo vuodesta 1922. Ravintola on Euroopan, villimpien väitteiden mukaan jopa maailman, vanhin yhtäjaksoisesti Venäjän ulkopuolella toiminut venäläinen ravintola. Historiaa siis löytyy. Vakiovieraana mainitaan aikoinaan marsalkka Mannerheim.

Saapuessamme ravintolaan lauantai-iltana kuuden tietämissä on tunnelma kutakuinkin heräilevä, taidamme olla illan ensimmäiset asiakkaat. Pian kuitenkin saamme seuraa toisesta joukkiosta ja koko muutamatuntisen vierailumme ajan ravintolaan saapuu hiljakseltaan uusia seurueita. Kovinkaan täydeksi paikka ei kuitenkaan illan aikana ehdi.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy ravintolan sisustukseen, joka vastaa toki osittain odotuksiani, mutta on kuitenkin huomattavasti pelkistetympi. Samoin sekä aterimet että astiat noudattelevat samaa kruusailematonta linjaa. No, luulenpa että tämäkin ajatus olisi mahdollisesti jäänyt ajattelematta, mikäli verrokkina ei olisi aiemmin mainittu ravintola Saslik, lattiasta kattoon krumeluuri kokonaisuus. Näiden kahden vertailuahan ilta piti paljon sisällään, oli se sitten tarkoitus tai ei. Toisaalta eipä kai tuosta haittaakaan ole, ovat varmasti monesti toistensa kilpakumppaneina.

Mutta pääasiaan eli ruokaan. Alkuruoan kohdalla puntaroimme borštš-keiton ja zakuškalajitelman välillä. Päädymme molemmat zakuškalajitelmaan. Koska aikomuksenamme on ruokailla kolmen lajin verran, päätämme jakaa yhden lajitelman. Hyvä näin; annos on nimittäin suuri, alkupalaksi vieläkin hiukan normaalia suurempi, vaikka syöjiä on kaksi. Ruhtinaallisen kokonsa lisäksi lajitelma on myös makujensa puolesta vertaansa vailla. Löydämme edestämme ainakin suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa, hatšapuri-piirakkaa, pikku blinin ja mätimoussea, lämminsavustettua sekä graavattua lohta, naudankieltä, ankkaa, broileripateeta ja sieni- sekä hapankaalisalaattia. Muutamien lajikkeiden nimet eivät jääneet mieleeni, joten jätän ne mainitsematta. Yhteensä meitä hemmotellaan joka tapauksessa miltei parilla kymmenellä erilaisia makuja. Lajitelman hinta on 19,00€, ehdottomasti hintansa väärti. Enpä muuten ihmettele, miksi valtaosassa etukäteen lueskelemistani arvioista kirjoiteltiin pelkkää positiivista Bellevuen lauantaipäivisin tarjoilemasta zakuškapöydästä. Luulenpa, että se lukeutuu meidänkin ravintolalliseen tulevaisuuteemme…

Pääruokien kohdalla suurimmat odotuksemme kohdistuvat Aleksin karhuannokseen. Ruokalista lupailee pitkään haudutettua karhunpaistia taikinoidussa ruukussa (55,00€). Ja sitä se todella on, aivan oikeaa karhunpaistia, mureaa ja makoisaa, vallattoman hyvään kastikkeeseen käärittynä. Mutta: ei tätä karhuksi tunnistaisi, luulisimme naudaksi, jos pitäisi lähteä arvailemaan. Tämä ei tietenkään ole ravintolan vika, on vaan jotenkin hassua todeta, miten tavalliselta tuon metsiemme kuninkaan liha maistuu. No, nyt on ainakin oikeutettua piirtää se karhurasti seinään, vaikka jo Saslikin kohdalla näin taisimme tehdä. Aleksin silloin nauttimat karhufrikadellit eli eräänlaiset lihapyörykät eivät kuitenkaan olleet vielä näin ”oikeaa” karhunlihaa.

Mitä omaan pääruokaani, grillattuun siikaan yrttilapšan ja merirapukastikkeen kanssa tulee, olen ehkä himpun verran pettynyt. Lisäke, jota ravintola kutsuu lapšaksi on hauska uusi pastatuttavuus. Tätä ulkonäöltään riisimäistä orzo-pastaa haluan ehdottomasti valmistaa itsekin. Myös kastike on hyvää, mutta itse kala jää hieman vaatimattomaksi esitykseksi. Hintaansa (27,80€) nähden kovin pienikin tuo palanen mielestäni on.

Jälkiruoaksi valikoimme molemmat uunijäätelöä Malakov (9,80€). Annos on jättihyvä suklaakakkupohjineen ja marenkeineen. Kuoren pinnalla vielä kruunuksi kinuskikastiketta. Nam! Kyytipojaksi jälkiruoalle tilaan teetä venäläiseen tapaan hunajan ja vadelmahillon kera (3,50€).

Tällainen kokemus siis tällä kertaa. Muutaman viinilasilisäyksen jälkeen illallisen hinnaksi tulee 162,50€, joka on mielestäni melko maltillinen. Ainoa tyyris annos on karhu, mutta se sallittakoon. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi – pääruoka-annoksen pienuudesta huolimatta. Sitä paitsi totinen tosi on se, että kuitenkin pahinta on lähteä ravintolasta kotiin liian täydellä vatsalla. Tästä siis pisteet Bellevuelle; Saslikin kohdalla tilanne oli juuri tuo edellä mainittu, vaikka annoksia ei syönyt edes kokonaan.

Lopuksi en voi vastustaa pientä venäläisklassikoidemme vertailua. Pisteet tunnelmasta ja palvelusta menevät Saslikille sen autenttisuuden, sykähdyttävän miljöön sekä trubaduuriesitysten vuoksi. Ei palvelussa tosin Bellevuenkaan kohdalla moittimista ole, pikemminkin päinvastoin. Ja mainittakoon tässä kohtaa, että lämpimästi voin suositella paikkaa myös lastenvaunujen kanssa liikkuville. Pikku-Kokki menopeleineen huomioitiin oikein hienosti. Parempaa ruokaa yhden kokemuksen perusteella saa Bellevuessa – vaikka ei se tosin huonoa Saslikissakaan ollut. Molemmissa voisin vierailla uudestaan; Bellevuessa kokeilisin tosin lauantain zakuškapöytää.

Kyllä venäläinen ruoka on hyvää. Seuraavaksi täytynee kääntää nokka kohti Caloniuksenkatua ja astella sisään ravintola Troikkaan, Helsingin kolmanteen mieleen tulevaan venäläiseen.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 45: Eatos Mexican Diner; melkein kuin Mexico Cityssä makustelisi – voisin kuvitella

Kirjoitettu 25 syyskuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Entisinä erilaisten ruokadiilien suurkuluttajina olemme olleet positiivisesti yllättyneitä, kun kuluneiden kuukausien aikana hieman vastaavanlaisia palveluita on jälleen alkanut ilmaantua saataville. Vaikka ainakaan tähän mennessä eivät nykydiilit ole olleet entisten Chez Dominique- tai Luomo-diilien kaltaisia elämyksiä, on silti mukava silloin tällöin käydä syömässä niin sanotusti ”puoleen hintaan”. Näinpä taas nappasin diilistä kiinni ja otin äitini mukaan kokeilemaan Eatos-nimistä meksikolaista ravintolaa, jossa homman nimi oli nauttia kolmen ruokalajin vapaavalintainen ateria hintaan 22,50€ / ruokailija.

Saapuessamme ravintolaan torstai-iltapäivänä puoli neljän tienoilla se kumisee tyhjyyttään. Eatos on yksi muutamia vuosia sitten Töölönlahdenkadulle avatuista ulkokuoreltaan moderneista ravintoloista ja ehkäpä juuri sijaintinsa takia näin lounas- ja illallisajan välimaastossa elelee näinkin autiota aikaa. No, tuskinpa täällä alati tämän kaltaisessa rauhallisuudessa vaelletaan. Ei, siitä saamme todistuksen jo oman vierailumme aikana paikan pikku hiljaa iltaa kohden kansoittuessa.

Miljööstä sen verran, että tällainen lasikompleksi ei lukeudu minun henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta kätkee kuitenkin kuorensa sisään tunnelmaltaan ihan miellyttävän ja, kuten jo mainittua, vallan modernin ravintolan. Hento säröisyys johonkin suuntaan ei tietenkään olisi pahitteeksi, kun klassisesta Mexico Cityn katuruoasta kumpuavasta ravintolasta puhutaan. Toisaalta tällä tavoin taas korostuu ravintolan idea tuoda tuota katuruokaa saatavillemme hieman korkealaatuisemmin, hieman tuoreemmin.

Mutta ruokaan. Menun alkuruoista en suoraan sanottuna suuremmin innostu, mutta valintani on joka tapauksessa helppo: jättikatkaravunpyrstöjä, chiliä, limeä, korianteria ja kurkkusipuli-salaattia. Äiti päätyy lajitelmaan, jossa herkkusieni-juustokastiketta, guacamolea ja pico de galloa tarjoillaan maissilastujen kera. Oma annokseni on minun makuaistimuksilleni aivan liian tulinen. Kaavittuani ravunpyrstöistä niitä kauttaaltaan verhoavan kastikkeen kykenen syömään itse pyrstöt, mutta kurkkuviipaleita lukuun ottamatta annos jää muutoin lautaselle. Harmi juttu, jotenkin sitä taitaa pitää oletuksena, että näin tulisista annoksista varoitettaisiin menussa meitä arkajalkoja. Alkuruoka-annoksista toinen kuitenkin miellyttää valitsijaansa. Sekä sienillä aateloitu juustokastike että guacamole ovat herkullisia. Jos itse olisin maksanut tulipyrstöistäni 11,90€ olisi harmittanut, ehkäpä 9,90€ kastikelajitelmasta olisi niin ikään tuntunut hiukan suolaiselta.

Pääruoan kohdalla tilanne onkin vallan toinen, ei moitteen sanaa. Koska valinta tuntuu vaikealta, tilaamme annoksen pinaatti-fetaquesadilloja sekä appelsiini marinoidulla nyhtöporsaalla täytetyn burriton ja jaamme ne kahtia. Vallan toimiva ratkaisu, vaikka näistä annoksista olisikin ilomielin syönyt kumman tahansa annoskateutta potematta. Vaikka Meksikossa en ole vieraillutkaan, tuntuu jotenkin siltä, että nyt ollaan suhteellisen autenttisten meksikolaisten makujen äärellä. Totuttuun – vaikkakin minusta maukkaaseen – tapaan burrito ei ui juustokastikkeessa, annokset on täytetty raikkailla mauilla, aineksilla, joita uskoisin aidostakin meksikolaisesta katukeittiöstä löytyvän. Hintatasoltaan pääruoat ovat alkuruokiin nähden järkevämpiä; 14,90€ tämän tason annoksesta olisi ollut ihan kohtuullinen hinta.

Jälkiruoaksi lipaisemme molemmat vaniljajäätelöannokset chili-suklaa- ja mansikkakastikkeilla koristeltuina. Hyvää, ei mitään maailmoja mullistavaa, mutta sopiva lopetus tämän tyyppiselle katuruokakeissille.

Kaiken kaikkiaan siis mielekäs kokemus, joka täyteen hintaan (kolmesta ruokalajista ilman juomia 33,70€ / ruokailija) maksettuna olisi ollut hiukkasen tyyris tyyliinsä nähden. Joka tapauksessa olisin valmis antamaan perusmukavaa palvelua tarjoilevalle ravintolalle suositukseni, mutta ehkäpä kehottaisin kokeilemaan sitä illalla ja yhdistämään vierailuun vaikkapa cocktailin jos toisenkin – esimerkiksi sen alkuruoan tilalle. Kehuvat nimittäin olevansa innovatiivista laatua mitä baarimestaruuteen tulee…

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 40: Ravintola Bystro, vienosti slaavilaista tunnelmaa, vahvasti maistuvia makuja

Kirjoitettu 21 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Minulle venäläiset ravintolat ovat melko selkeitä tapauksia. Taitaa nimittäin olla niin, että vielä en ole onnistunut sellaisesta huonoa ruokaa saamaan. En koskaan ihan elämäni ravintoloiden top-listalle sijoittuvaa, mutta en varsinkaan huonoa. Minä pidän venäläisistä mauista; borscht-keitosta, stroganovista sekä erilaisista piirakoista ja säilykkeistä, suolakurkusta ja hunajasta, tottahan toki smetanasta. Venäläinen ruoka on omalla tavallaan viettelevää, yksinkertaisuudessaan kaunista. Mutta muistutettakoon vielä, että seuraavassa puhutaan slaavilaisesta ravintolasta, ei yksin venäläisestä.

Nämä ovat ne lähtökohdat, joiden perusteella lähden arvioimaan toissapäiväistä sunnuntaipäivällistämme Bystrossa, Helsingin Etelärannassa keväällä avautuneessa slaavilaisravintolassa. Kyseessä on Henri Alénin ja Tommi Tuomisen perustama paikka, enkä näin ollen ravintolat Muru, Pastis, Demo ja Grotesk mielessäni, voi olla asettamatta Bystrolle jo tästä syystä, Alénin ja Tuomisen nimien vuoksi, jonkinlaisia ennakko-odotuksia. Siis slaavilainen keittiö ja kaksi suomalaista huippukokkia; katsotaan minkälainen soppa siitä syntyy.

Alkuun lienee syytä mainita, että kuten taannoin Momotokossa, myös Bystrossa ruokailemme Let’s Deal -lahjakortilla. Tällä kertaa kyseessä on diili, jonka puitteissa kaksi henkilöä ruokailee Chef’s Menun hintaan 58,00€ saaden näin normaalihinnasta 26% alennusta. Siis 29,00€ ja kolme ruokalajia, kuulostaa varsin kohtuulliselta.

Saavumme Bystroon sunnuntaina neljän tienoilla. Meidät vastaanottaa kaksi tarjoilijaa – sekä tyhjä ravintolasali. Olemme siis ainoat ruokailijat, vaikka ravintola on avannut ovensa jo puolilta päivin, eikä aukiolotuntejakaan ole enää jäljellä kuin muutama. Emme kuitenkaan ehdi tilausta pidemmälle, kun saamme seuraa toisesta pariskunnasta, jonka jälkeen seurueita saapuukin paikalle melko tasaisesti. Mitään ruuhkaa ei ravintolaan synny, mutta nyt eletäänkin sateisen harmaata sunnuntai-iltapäivää. Huh, tyhjä ravintola on aina jotenkin onneton, joten iloitsen suuresti ihmisistä ympärillämme. Mitä Bystron miljööseen tulee, on entisen Sundmans Krogin paikalle, 1800-luvun alkupuolen rakennukseen sijoitettu ravintola yksinkertaisuudessaan omalla tapaansa kodikas. Esimerkiksi Saslikista tuttu venäläinen mahtipontisuus loistaa toimivasti poissaolollaan, vaikka slaavilaisen kulttuurin siemeniä onkin selvästi kylvetty ympäriinsä. No, näitä tuskin kannattaa toisiinsa verrata.

Mutta kokin suosituksiin. Menussamme alku- ja jälkiruoat ovat etukäteen määriteltyjä, pääruoat saamme valita kolmesta vaihtoehdosta. Aloittelemme Zakuska-alkupaloilla, joka minun kohdallani tarkoittaa kylmää paprikakeittoa, kirkasta sienisalaattia, hatsapuri-leipää sekä suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Aleksin lajitelmassa sienisalaatti on korvattu hauenmätiruisleivällä. Alkupalat ovat toimivia ja sopivat mainiosti aloittamaan slaavilaisen päivällisemme. Erityismaininnan ansaitsevat hatsapuri-leipä sekä suolakurkku-hunaja-smetana -yhdistelmä, joka tosin taitaa olla melko mahdotonta saada epäonnistumaan. Zakuska-lautasemme näyttäisi olevan kavennettu versio ravintolan ”Idän ihmeitä” -alkupalalajitelmasta (20,00€).

Pääruoaksi valitsemme molemmat kukonpoika-saslikin, joka tarjoillaan munakoisohöystön sekä punaisen adjikan kera. Kukonpoika on todella hyvää, eikä lisukkeessakaan valittamista ole, vaikkakin kokonaisuuden kannalta heikkoa on, että adjikan sangen voimakas, chilillä viimeistelty maku varastaa hieman kukonpojan hennompaa makua.

Niin ikään jälkiruoaksi tarjoiltava Charlotte Russe tuoreine marjoineen edustaa kovan luokan klassikko-osastoa. Kakkupalanen on mukiinmenevä ja pintaa ympäröivä vaniljakerros tekee siitä jopa tavallista paremman, mutta johtuneeko sitten siitä, että minä nyt en ole kummoinenkaan Charlotte Russe -fanaatikko, joudun arvostelemaan jälkiruoan vain tyydyttäväksi.

Tällainen seikkailu siis tällä kertaa. Ruoka on alusta loppuun hyvää ja maukasta, mutta ei ihmeellistä, kaikki olisi voinut olla periaatteessa parempaakin. Bystro kuitenkin kutsuu itseään Bliniläksi ja mainostaa valmistavansa Suomen parhaat blinit. Harmiksemme näitä ei ole kokin suositusmenuun sisällytetty, joten ehkäpä blinimielinen uusintakierros voisi olla paikallaan.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 39: Momotoko; keltanokka kurkistaa japanilaiseen keittiöön

Kirjoitettu 15 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Vielä joitakin vuosia sitten vietimme kissanpäiviä mitä ravintolailtoihin tulee. Testasimme muiden muassa Chez Dominiquen ja Luomon, A21 Diningin ikimuistoista cocktailien siivittämää ruokaretkeä unohtamatta. Vähintään muutaman kerran kuukaudessa saimme kokea eritasoisia ja erityyppisiä illallisia, löysimme monia uusia ravintolasuosikkeja – ja toisaalta saimme tietää, mitä paikkoja vältellä. Kaikki tämä useimmiten puoleen hintaan, tai kaksi yhden hinnalla, kuten se diileissä tavattiin ilmaista. Niin, nämä olivat kultaisia diiliaikoja, ja me varmasti yksi uskollisimpia ruokadiilien suurkuluttajia. Mutta sitten ne loppuivat; kaikesta piti taas maksaa täysi hinta. Mikä takaisku. No, emme me kuitenkaan ravintolaharrastuksestamme luopuneet, vähän vain vähensimme.

Mitä ravintoladiileihin tulee, huomasin jokunen kuukausi sitten jälleen jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Muutama uusi yritys näytti diilirintamalla syntyneen, joten heitin verkot heti vesille. No, tähän mennessä saalis on jäänyt vielä melko laihaksi, mutta kaksi ravintoladiiliä on kuitenkin jo niin sanotusti plakkarissa. Yksi käytettynä, toinen vielä käyttämättä. Ja tämä on tarina siitä käytetystä yksilöstä.

Uuden diilikauden avaajana saa kunnian toimia ravintola Momotoko, viime syksynä Yliopistonkadulla Helsingissä ovensa aukaissut japanilainen ramen-ravintola. Kyseessä on lahjakortti, joka oikeuttaa kaksi henkilöä nauttimaan alku-, pää- ja jälkiruoat hintaan 26,00€. Ei paha.

Koska Aleksi ei tämäntyyppisestä aterioinnista yleensä tapaa innostua, lähden ensimmäiselle ramen-matkalleni ystäväni seurassa. Mitä japanilaiseen ruokaan tulee, olen itse sushia lukuun ottamatta keltanokka. Japanilaisessa ravintolassa en ole käynyt koskaan – paitsi niissä sushi-paikoissa – vaikka kiinnostusta olisi kovastikin. No, tällainen katuruokavaihtoehto lienee ihan hyvä näin alkajaisiksi, vaikka jos ihan tarkkoja ollaan taitavat ramenin juuret oikeastaan löytyä Kiinasta. Joka tapauksessa ramen, nuudeliruoka, on Japanissa suosittua pikaruokaa, jolle löytyvät omat variaationsa niin alueittain kuin raaka-aineittainkin.

Saavumme Momotokoon viiden tienoilla keskiviikkoiltapäivänä. Pienessä ravintolassa on runsaasti tilaa, mutta seuraa meillä kuitenkin on alusta loppuun, asiakasvirta tuntuisi olevan tasainen. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta minulta huomaamatta jäänyt paikka antaa itsestään heti positiivisen vaikutelman. Sisustus on yksinkertaisen siisti, tyyliin sopiva ja viihtyisä. Pikaruokatunnelmaa ei mielestäni ole, siitä kielivät vain palvelun nopeus ja suhteellisen tiiviisti vaihtuva asiakaskunta, muut tuntuvat syövän lähinnä pelkän pääruoan.

Alkuruoaksi valitsemme molemmat gyozan, siis paistettuja kana-vihannesnyyttejä japanilaisen seesamikastikkeen kera. Nyytit ovat todella hyviä, kiinalaisessa ravintolassa usein vastaan tuleva friteeraus ja uppopaistaminen ovat tästä kaukana, ja erittäin hyvä niin.

Momotokossa pääruoat on jaettu ramen-nuudeleihin sekä donburi-riiseihin. Ramen-ravintolassa kun ollaan, päädyn tottahan toki ramen-annokseen, pienen pohdinnan jälkeen kasvis sellaiseen. Annokseni miso vegetable sisältää nuudelien lisäksi rucolaa, kaalia, makeaa maissia, tofua, soijamarinoidun kananmunan ja paistettua valkosipulia. Merilevän joudun tällä kertaa poistattamaan annoksestani. Pidän keitostani paljon; sen liemi on maukasta ja muutkin raaka-aineet niin tuoreita kuin hyvänmakuisiakin. Annos on myös täyttävä, mutta samanaikaisesti kevyt, sen syötyään jää mukava olo. Rinnalla tarjoiltu kimchi-annos ei sen sijaan anna ainakaan minun kohdallani kokonaisuudelle lisäarvoa; kiinankaali ynnä liiallinen chili ovat muutenkin asioita, jotka minun puolestani voitaisiin heittää romukoppaan. Myös ystäväni pitää äyriäisiä, kalatofua ja kasviksia sisältävästä ramen-annoksestaan, joka kuulemma voittaa hänen toisessa helsinkiläisessä ramen-ravintolassa syömänsä samantyyppisen aterian mennen tullen.

Mitä jälkiruokaan tulee, se on hyvin yksinkertainen, pallo vihreä tee -jäätelöä. Jos totta puhutaan, tietämättä tästä olisi melko haasteellista tunnistaa vihreää teetä. Se maistuu lähinnä hiukan mauttomalta vaniljajäätelöltä, jonka vihreä väri paljastaa sen toki joksikin muuksi. No, mitä japanilaiseen, kiinalaiseen, intialaiseen, nepalilaiseen tai thaimaalaiseen jälkiruokakulttuuriin tulee, olen todennut, että ne eivät oikeammin sovi minun makumaailmaani. Minä olen eurooppalaisten ja amerikkalaisten herkkujen ystävä, joten tämä jäätelöpallo taitaa kuitenkin olla ihan hyvä vaihtoehto. Eipä Momotoko muita jälkiruokia näytä tarjoilevankaan.

Momotoko tarjoili kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävän kokonaisuuden. Jos unohdetaan hetkeksi se, että me ruokailimme erikoishintaan, kohtaavat hinta ja laatu muutenkin minusta kiitettävästi – jälkiruokaa lukuun ottamatta. Alkuruoasta 5,50€ ei minusta olisi ollut liikaa ja pääruoastani 14,50€ ei varsinkaan. Pienestä jäätelöpallosta tosin 4,50€ ei ole ollenkaan linjassa ravintolan muun hinnoittelun kanssa.

Tämä ei varmasti tule jäämään viimeiseksi kerrakseni Momotokossa ja lähtiessä silmään osunut pulled pork -riisiannos sai minut kiinnostumaan myös paikan riisiruoista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 38: Passio; Keittiö Ja Baari, jota kannatti unohtamatta odottaa

Kirjoitettu 13 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jo pian vuoden päivät olen haaveillut vierailusta ravintola Passiossa. Se oli viime kesänä, kun ensimmäisen hääpäivämme suunnitelmaa laatiessamme puntaroimme valitako illallispaikaksi Ludviginkadulla sijaitseva Ragu vai Kalevankadun Passio. Tuolloin päädyimme ensiksi mainittuun ja vietimmekin täydellisen illan mahtavien makujen äärellä. Makumatka Passioon on kuitenkin pyörinyt mielessäni lähes joka kerta spesiaalimpaa illallispaikkaa valikoidessamme ja kun Aleksi sitten johdatteli minut hieman etukäteen annetun syntymäpäivä-yllätyspäivän kruunuksi juuri Passioon sai ihastuttava päivä arvoisensa päätöksen.

Astelemme sisään Kalevankatu 13 lauantai-iltana melko tarkalleen kuudelta. Joitakin pöytiä on jo kansoitettu, mutta tilaa on vielä runsaasti – ei tosin pitkään. Noin nelikymmenpaikkainen ravintola täyttyy lähimpien tuntien aikana ja on itsestäänselvyys, että ilman varausta tänne ei ole asiaa. Itse asiassa varaus on suotavaa tehdä jo joitakin kuukausia aikaisemmin.

Meidät johdatetaan pöytään ja pian pääsemme tekemään valintoja. Täällä kun ollaan ei yllätysmenusta tietenkään voi kieltäytyä ja valitsemme sen pidemmän kaavan mukaan, viidellä ruokalajilla (69,00€). Lisäksi Aleksi ottaa annosten rinnalle suunnitellun viinipaketin, jonka hinta puolikkailla annoksilla on 27,50€. Itse lähden ruokaretkelle veden voimin, mitä nyt Lehtikuohulasillisesta (6,00€) kieltäytymättä. Tässä kohtaa olisin ehkä odottanut tämän tason paikalta hieman laajempaa valikoimaa; vaikka Lehtikuohu varmasti sitä parasta alkoholitonta onkin, olisi vaihtelu silloin tällöin paikallaan, eikä lasillinen jotakin vähemmän kuohuvaa ruoan kanssa olisi ollut pahitteeksi. No, tämä ei ole yksin Passion ongelma, alkoholittomia viinejä tuntuu ylipäätään olevan todella niukasti ravintoloiden valikoimissa.

Muutaman vuoden toiminut Passio eroaa ulkoiselta olemukseltaan jonkin verran tämänhetkiselle pohjoismaiselle fine dining -ravintolakulttuurille tyypillisestä mustavalkoisesta pelkistetystä linjasta. Vaikka samaakin on, sisustuksessa on mielestäni enemmän omalaatuista särmää. Mieleen tulee eniten Ludu, viihtyisä ja omalaatuinen turkulaisravintola. Vähiten syynä yhtenevään ilmeeseen ei varmaankaan ole molempien lattioitaan koristamaan valitsema silmiinpistävä ruutukuviointi. Tykkään.

Mutta ruokaan. Ensimmäisenä eteemme lasketaan kermainen parsakeitto. Tällä tervehdyksellään keittiö todella vakuuttaa; tämä erittäin maukas amuse bouche voisi hyvin olla jo yksi ”virallisista” ruokalajeista. Keittiön tervehdyksissään Passio panostaakin määrän sijasta laatuun. Vähemmän on täällä enemmän ja kaksi suurella panoksella tehtyä tervehdystä peittoavat helposti joidenkin paikkojen tervehdysarmeijan.

Alkuruoan kohdalla joudumme Aleksin kanssa eri leireihin, kun minulle tarjoillaan lohen sijaan gazpachokeittoa omalaatuiseen, maukkaaseen tyyliin. Lautaselta löytyy gazpachosorbeeta seurassaan tomaatti-pestosalaattia. Annoksen maut ovat vahvoja ja muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Itse olisin kuitenkin mieluummin makustellut lohiannoksen parissa, mutta hyvä näinkin.

Väliruoaksi saamme mureaksi haudutettua porsaanlihaa lihaliemimäisessä kastikkeessa rinnallaan paistettua kaalia, itusalaattia ja keltuaiskreemiä. Annos on makumaailmoiltaan siinä määrin täydellinen, että kohoaa raatimme yksimieliseksi suosikiksi. Ihan loistavaa!

Mahtavan väliruoan vanavedessä lautasillemme uiskentelee ensimmäinen pääruoka, kuhaa, fenkolia ja osittain mustakalan musteella värjättyä kastiketta. Jälleen hyvä ja rikas annos, jota valitettavasti en tämän tarkemmin osaa kuvailla. On se hassua, että vaikka kahdet korvat kuuntelevat tarjoilijan sanoja vähintäänkin höröllään, tuntuu ainesosien muistaminen vaan niin vaikealta. Tällä kertaa mysteeriksi jäävät annoksen pienet mädiltä näyttävät pallerot, jotka ovat koostumukseltaan suuta miellyttäviä, eivät mädin tapaan pureskeltaessa suuhun poksahtelevia. Lisäksi on annettava runsain mitoin pisteitä taidosta valmistaa fenkolia niin maukkaalla tapaa, että pidämme siitä molemmat – yleensä emme tee näin kumpikaan. Myös pääruoista toinen, amerikkalaisten rakastama flank steak eli naudan kuve linssien, sienten, pariisinperunamaisten perunoiden sekä choronkastikkeen kera on mainio. Punasipulista kastikkeelle rakennettu kuppi on oiva keksintö. Johtuen annoksen pohjalta löytyvästä erittäin voimakkaan makuisesta toisesta kastikkeesta, joka mielestäni dominoi annoksen makumaailmaa liikaa sekä siitä, että itse en arvosta chorontyyppisiä kastikkeita sinne kaikista korkeimmalle, pidän annosta tähänastisista heikoimmin onnistuneena, en kuitenkaan huonona.

Ennen jälkiruokaa saamme keittiöstä toisen ylimääräisen muistutuksen olemassaolostaan sen tervehtiessä meitä välijälkiruoan muodossa. Vaniljakastike, ananaskreemi ja rouhea mysli viettelevät, verigreippi, vadelmamousse sekä kuivattu omena olisivat sen sijaan ehkäpä voineet jäädä jopa laittamatta. Tällä kertaa olisin ollut tyytyväisempi hieman yksinkertaisempaan esitykseen, mutta joka tapauksessa keittiön tervehdyksenä kyseinen annos on omaa luokkaansa.

Jos viimekertainen fine dining -kokemuksemme ravintola Naturassa huipentui jälkiruokaan, kävi nyt valitettavasti hieman päinvastoin. Syynä tähän on pitkälti se, että ranskalaisen keittiön ”lahja” maailmalle, kohokas, ei nyt vain satu olemaan minun juttuni ollenkaan. Meille tarjoiltu sitruunakohokas on varmasti juuri sellainen, kun kohokkaan kuuluukin olla, mutta joka tapauksessa hyvää se ei ole. Se maistuu kohokkaalta eli minun suussani sokeroidulta kananmunalta. Jälkiruokalautasen toiselle puolelle aseteltu litsisorbetti (aprikoosi?)hillon ja makeiden ”murujen” kera on kyllä hyvää, mutta ei onnistu pelastamaan jälkiruokaa kokonaisuutena. Lisäksi koristeeksi aseteltu syötävä orvokki on molempien annoksissa peittoutunut pahasti, jäänyt litsin litistyksiin.

Sellainen ruokaretki siis tällä kertaa. Erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Passio on hintansa väärti, kyllä, ja selvästi myös sellainen, että toisenlainen annoskimara olisi voinut tehdä kokemuksesta jopa liki täydellisen, olihan menussa tälläkin kertaa mukana niitä täydellisiä suorituksia. Myös ravintolan palvelu on todella ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta kaikista korkeinta tasoa sekään ei täysin saavuta. Asiantuntijatasolla kyllä, vielä pieni himppu henkilökohtaisuutta ja se olisi ollut siinä. Lisäksi useasti yhden tai kahden annoksen kohdalla ravintolasalin puolella näyttäytyvä kokki tuo annoksille uskottavuutta, joka tällä kertaa jäi näkemättä. Ehkä emme siis saaneetkaan sitä talon huippuannosta tai ehkä se ei kuulu täällä tapoihin, tiedä häntä.

Siis todella hyvä, mutta ei kuitenkaan paras. Ehdottomasti suosituksen arvoinen ravintola, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Viinipaketti, joka koostuu yhdestä portugalilaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kahdesta italialaisesta suosituksesta on Aleksin mukaan täysosuma, kannattaa siis luottaa Passion viinivalintoihin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 36: Ravintola Natura; pieniä annoksia, suuria makuja

Kirjoitettu 23 toukokuun, 2016 by Kaisa

Jälleen kerran takana mahtava ruokaretki täynnä uusia ja ihmeellisiä makuja. Jotakin täydellistä, jotakin erikoista, jotakin kyseenalaista ja paljon siitä väliltä. Makumuistoja, jotka jäävät elämään. Tätä kaikkea meille antoi ravintola Natura.

Helsingin keskustassa, Iso Roobertinkadulla, huhtikuun ensimmäisenä päivänä avautunut Natura perustuu omien sanojensa mukaan ajatukselle selkeistä ja puhtaista mauista, joita tuotetaan korkeatasoisia, ekologisia ja sesongin mukaisia raaka-aineita käyttäen. Espanjalaisista tapasbaareista tuttu asiakkaan läheisyydessä sijaitseva avokeittiö sekä etelä-eurooppalaiset tapas-, meze- ja pintxos-tyyliset annokset ovat merkittävä osa ravintolan konseptia, samoin tekniikat aina puuhiiligrillauksesta matalalämpökypsennykseen. Hienoja arvoja ja sangen viihtyisältä kuulostavaa tunnelmaa siis ainakin lupailevat. No, katsotaan.

Lauantai-iltana kuudelta Natura on jo puolillaan täynnä. Mainittakoon kuitenkin, että asiakaspaikkoja ravintolassa on laskelmieni mukaan vain noin kolmisenkymmentä. Joka tapauksessa seuraavien tuntien aikana paikka täyttyy kokonaisuudessaan, joten varaus lienee ainakin näin viikonloppuisin miltei vaatimus.

Vastaanotto on lämmin, eikä palvelun tasossa ole moittimista missään vaiheessa iltaa. Tarjoilijat ovat ystävällisiä ja asiantuntevia, eräs kokeistakin käy muutaman kerran pyörähtämässä pöydässämme ja tunnelma on alusta loppuun kiireetön ja miellyttävä. Puitteet ovat yksinkertaisen tyylikkäät, tämän hetken moderni, rentoa meininkiä huokuva fine dining -ilmapiiri on käsin kosketeltavaa.

Mutta pääasiaan, eli ruokaan. Valitsemalla ”Tradition & Innovation” -menun lähdemme keskipitkälle, seitsemästä yhdeksään ruokalajia käsittävälle vaellukselle (59,00€). Tarjolla olisi myös klassinen neljän ruokalajin (39,00€) tai kattava kaikki päivän annokset sisältävä menu (89,00€). Lisäksi Aleksi päätyy aterialle suunniteltuun viinipakettiin, tosin puolikkailla annoksilla (22,50€). Itse siivitän ateriaani sihisevällä seljankukkamehulla (6,50€). Juomista sanottakoon, että tällä kertaa Aleksi ei löydä yhteistä säveltä ravintolan sommelierin kanssa, mutta minä nostan mehuni yhdeksi tämän hetken suosikkijuomistani.

Ruokamatkalle lähdetään kokin viettelevällä tervehdyksellä, selleri-kevätsipulikeitolla sekä talon mahtavan makuisilla leivillä ja pekonirasvalla kruunatulla voilla. Aloituksesta ropisee paljon pisteitä.

Ensimmäinen ”virallinen” alkuruoka, sokeri-suolattua siikaa, piimää ynnä kyssäkaalia tarjoillaan ruokavaliostani johtuen vain Aleksille, minä sen sijaan aloitan ateriani paahdetulla avokadolla, greipillä ja savustetulla kotijuustolla. Itse tykkään todella paljon, Aleksi pitää annostaan mukiinmenevänä. Tällä kertaa täytyy myöntää, että en itsekään harmittele menettämääni kala-annosta. Sama ajatus pysyy yhä yllä, kun kohtaamme seuraavan annoskokonaisuuden, kolme alkupalatapasta. Saamme molemmat nauttia maittavin aiolein koristellusta keltajuurisalaatista sekä nokkoskeitosta paahdettujen porsaskuutioiden kera. Ensipuraisu nokkoskeittoa ei tuo kielelle välttämättä sitä kaikista miellyttävintä makuelämystä, mutta yhdistettynä porsaskuutioihin maku muuttuu huomattavasti paremmaksi. Kokonaisuutemme toisistaan erottavana komponenttina toimii osteri, jonka ”nautintaan” Aleksi saa yksinoikeuden. Itse saan onnekseni tyytyä hiillostettuun parsaan babypinaatin kera. Parsa-annos on melko tavallinen, osteri Aleksille suorastaan Fear Factor -osastoa. No, tuoksu ei viehätä minuakaan.

Pääruoaksi on 72 tuntia haudutettua Herefordin härkää, uusien perunoiden, grillatun varhaiskaalin, karamellisoidun päärynän ja salsa verden kera. Kokonaisuus on todella toimiva, on mielenkiintoista huomata, kuinka paljon aistikkaimmiksi suupalaset muuttuvat, kun komponentit yhdistetään toisiinsa.

Seuraavaksi siirrymme kolmen tapaksen välijälkiruokakokonaisuuteen, joka herättää meissä kahtalaisia tunteita. Aleksin minulta kielletty syötävä keittiön sangria sekä oma sorbettini ovat kohtalaisia. Ihastuttavan caramel-kreemin sisäänsä kätkevä tuulihattu ei kuoren kuivakkuudesta johtuen kerää raadiltamme pisteitä, mutta ”hollantilainen aamiaisleipä” suklaalla kuorrutettuna on mainio. Paras on kuitenkin ehdottomasti edessä…

Kun olemme päässeet käsiksi ruokaretkemme viimeiseen viralliseen osuuteen, minulle tulee tunne, että olen varmasti yhden elämäni parhaimman jälkiruoka-annoksen kimpussa. Kyseessä on nimeä ”Frozen Yogurt” kantava kokonaisuus, jonka lumikinosmainen ulkonäkö saa veden nousemaan kielelle. Päällimmäinen kerros, raikas jogurttisorbee, kätkee sisäänsä taivaallisen makuisen hunajamoussen, jonka kruunaavat makeat hunajakennon palaset sekä orvokkihillo. Annos on suuri, mutta kepeydessään juuri sopivan kokoinen, täydellinen päätös erinomaiselle vaelluksellemme. Mitä maistelumenuihin tulee, melko harvoin jälkiruoka korjaa sitä suurinta pottia, mutta tällä kertaa asiasta ei ole epävarmuutta. No, näytelmän loppukohtauksessa tarjoilijan tiedustellessa annossuosikkiamme selviää, että emme suinkaan ole mielipiteemme kanssa yksin; ”Frozen Yogurt” on noussut talon vielä lyhyen historian ykkössuosikiksi.

Lopuksi saamme vielä pienet, erittäin hyvän maun suuhun jättävät tummaa rommia, vaniljaa ja mehiläisvahaa sisältävät canelles-leivokset, joiden jälkeen poistumme ravintolasta sangen tyytyväisin mielin. Pienen TableOnline -alennuksen jälkeen hintaa kolmituntisellemme kertyy 137,00€, jota emme pidä lainkaan liioiteltuna. Ravintola Natura tuo mallikkaan lisänsä Helsingin fine dining -tarjontaan ja olisin ehdottoman valmis suosittelemaan sitä kaikille ruokanautiskelijoille. Toivotan uutukaiselle onnea ja menestystä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 33: Ravintola Saslik, from Russia with Love

Kirjoitettu 4 huhtikuun, 201621 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Ravintola Saslik on oman alansa klassikko – ja klassikko ylipäätään mitä Helsingin ravintoloihin tulee. Ullanlinnan Neitsytpolulla jo vuodesta 1972 makumatkoja tsaarin aikaan tarjoillut Saslik on yksi harvoista Helsingin venäläisistä ravintoloista, ja ainoa, jossa itse olen vieraillut. Tämä nyt arvioitava ravintolailta on kuitenkin täällä tavallaan ensimmäiseni, sillä edellisellä kerralla juhlin yhdessä sen kabineteista ystävieni häitä ja tilanne oli kaikin puolin erityislaatuinen. No, eniten mieleenpainuneita faktoja oli kolme: paikka oli hieno, ruoka oli hyvää ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Nyt lähdimme Aleksin kanssa selvittämään, josko muistoni olivat edelleen paikkansapitäviä…

Lauantai-iltana kuuden tietämillä Saslik on vielä melko vähäväkinen. Emme kuitenkaan päädy tyhjään ravintolaan; joitakin seurueita on jo saapunut paikalle, toiset saapuvat kanssamme miltei samalla ovenavauksella. Pikkuhiljaa täyttyvä ravintolasali tuntuu muutaman tunnin päästä olevan jo miltei täynnä, joten varaus lienee ainakin näin lauantaisin suositeltava.

Jo ensisilmäys puhuu sen puolesta, että muistoistani ensimmäistä, ravintolan hienoa ulkonäköä, ei ole kiistäminen. Lattiasta kattoon teemaansa noudatteleva miljöö on mielestäni sykähdyttävä; Helsingissä näitä loppuun asti vietyjä ”teemaravintoloita” ei mielestäni ole ainakaan liikaa. Hieman myöhemmin alkavat trubaduuriesitykset viimeistelevät paikan autenttisuuden, eikä sen mainetta nähtävyytenä niin kotimaisesta kuin kansainvälisestäkään näkökulmasta katsottuna ole ihmetteleminen.

Suhteellisen laajasta annosvalikoimasta, joka koostuu niin venäläisistä makuklassikoista kuin ravintolan omista kestosuosikeista, ei ole aivan helppo tehdä päätöstä, paljon olisi mieleistä maistettavaa. Päädymme molemmat avaamaan venäläisen iltamme klassikolla, bortsts-keitolla, joka tarjoillaan smetanan ja lammas-kaalipiirakan kera (10,40€). Annos on maukkaassa yksinkertaisuudessaan varsin suositeltava – ja pienikokoisuudessaan juuri sopiva, mitä seuraaviin ruokalajeihin tulee…

Pääruoaksi minä tilaan rahkavoitaikinaan käärityn merilohi-sieninyytin, joka tarjoillaan pähkinä-ohrakashan, fenkolihaudukkeen ja Jajik-kastikkeen kera (24,60€). Aleksi päätyy kokeilemaan yhtä ravintolan karhuerikoisuuksista, karhufrikadelleja vartaassa hunajapaahdettujen juuresten ja mallaskastikkeen kera (42,40€). Molemmat annokset tuodaan pöytään tirisevän kuumalla suurella parilalla, joka annoksiin kuuluvien lisäkkeiden lisäksi notkuu muita venäläisiä lisukkeita, erilaisia kaaleja, sipuleita, suolakurkkuja ja papuja. Ruokaa on valtavasti. Omasta annoksestani olen sitä mieltä, että se on hyvä, ehdottomasti kaiken hintansa väärti. Myönnettävä on, että olen useasti saanut parempaakin ruokaa, tässä annoksessa mikään ei ole kovinkaan ihmeellistä, mutta tapa jolla se tarjoillaan sekä lisäkkeiden monipuolisuus tekevät siitä erityislaatuisen. Myös Aleksi pitää valintaansa hyvänä, vaikka pöytään saapuvat kolme lihapyörykkää ensisilmäyksellä vaikuttavatkin melko vaatimattomalta esitykseltä näinkin tyyriiksi annokseksi. Pyöryköiden vahva maku sekä todella tiivis koostumus kertovat kuitenkin, että nyt syödään oikeaa karhua, eikä mitään säilykelihaa, kuten taannoin Tallinnassa vierailtuamme. Nyt on oikeutettua piirtää rasti kohtaan karhunliha.

Jälkiruokana nautimme kahden henkilön annoksen, joka kantaa nimeä ”Uunijäätelö Katariina Suurelle” (26,60€). Makean marenkikerroksen alle on haudattu vaniljajäätelöä sekä mansikkasorbettia, koko komeus koristeltu Romanovin mansikoin. Hyvää. Ja taasen vähintäänkin riittävästi.

Kun ruokalaskuumme lisätään vielä lasi punaviiniä (13,30€), lasi alkoholitonta valkoviiniä (5,10€) ja annos jälkiruokaviiniä (11,00€) saadaan lopputulokseksi reilut 140,00€. Meillä sattuu olemaan ravintolaan 20% alennukseen oikeuttava kuponki, jonka jälkeen meille jää maksettavaa 115,04€, mutta edes tuo alkuperäinen loppusumma ei näin kokonaisvaltaisesta kokemuksesta tuntuisi lainkaan liioittelulta. Saslik saa ehdottoman suositukseni ja nostaa kiinnostukseni korkeaksi myös muita kaupunkimme venäläisravintoloita kohtaan. Loistoilta ja illallinen!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 30: Ravintola Macu, hyvää – joskaan ei kuninkuusluokkaa

Kirjoitettu 22 helmikuun, 2016 by Kaisa

Royal-ravintolat ovat tulleet meille tutuiksi pikkuhiljaa. Läheskään kaikissa emme ole vierailleet, käsittäähän ketju tällä hetkellä jo runsaat 30 ravintolaa, mutta melko hyvän käsityksen olemme tästä ”laadukkaan ravintolakulttuurin yhteisöstä” – kuten yritys itse itseään tituleeraa – saaneet. Ne kaikista parhaimmat Royal-kokemuksemme olemme saaneet ravintoloiden buffetpöydissä, joita olemme testailleet jo useina vappupäivinä sekä kahdesti joulunaikaan. Vappumaljoja olemme nostelleet Savoyssa, Sipulissa, Finlandia-talolla sekä Vanhalla Ylioppilastalolla, joulupöytien antimiin taas tutustuneet Pörssissä sekä Kulosaaren Casinolla. Koskaan eivät nämä pöydät ole tuottaneet pettymystä, eivät antimiltaan, mutta eivät myöskään tunnelmaltaan.

À la carte -ruokailua olemme kokeilleet Prestossa sekä Ravintola Teatterissa, sunnuntaibrunssia Töölönrannassa ja ehkäpä muistorikkaimpana kaikista Dinner in the Dark -elämystä Katajanokan Kasinolla. Maukkaita hetkiä nämäkin kaikki tyynni.

Loskaisena lauantai-iltana oli siis vuoro yhdennentoista Royal-retkemme. Valitsimme kohteeksemme Helsingin Crowne Plaza -hotellin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan ravintola Macun, joka lupailee reiluja ja mutkattomia makuja.

Ensivaikutelma on hyvä. Omalla tavallaan japanilaishenkisyyttä huokuva modernin tyylikäs ja tummanpuhuva sisustus miellyttää silmää, hienoinen hämyisyys mieltä. Kaikki tuntuisi olevan kohdallaan ja kanssaruokailijoitakin on mukavasti. Pian intiimi tunnelma saa kuitenkin vähintäänkin särön osakseen, kun hätäinen ja sangen suorapuheinen tarjoilija purjehtii noutamaan tilaustamme. No, illan mittaan tapaamme heitä useitakin, osaltaan mukaviakin, mutta kaiken kaikkiaan palvelu ei nouse tasolle, jota tällaiselta paikalta uskaltaisi odottaa. Ruoat kannetaan pöytään, kysytään kerran se pakollinen ”Onko täällä kaikki hyvin?” ja siinäpä se, tällä saralla Macu ei tee vaikutusta.

Entäpä sitten ruoka? Aloittelemme molemmat maa-artisokkakeitolla (9,70€), jonka pehmeä kermaisuus yhdistettynä pinnalla kelluviin näkkileivän palasiin on viehkeä makuelämys. Vaikka annos itsessään onkin täysin moitteeton, tuntuu joka tapauksessa oudolta, että jopa alkuruoaksi pienen keittoannoksen kumppanina ei tarjota ollenkaan leipää, jota odottaisi joka tapauksessa saatavan jo ennen virallisten tilausten saapumista. Miinusta siis leivättömyydestä, josta syystä annoksen pienikokoisuus saa sen vaikuttamaan jopa hieman ylihinnoitellulta.

Pääruokien kohdalla teen itse pienoisen virhevalinnan päätyessäni grillatun broilerinrinnan kera tarjoiltuun caesarsalaattiin (16,60€). Annos on ihan hyvä, mutta täysin peruskaavasta poikkeamaton, monia runsaasti mieleenpainuvampia caesarsalaatteja olen ravintoloissa saanut purtavakseni. Ja leivässä säästellään taas; krutonkeja annoksesta löytyy vain jokunen pari. No, alkuperäinen suunnitelmani olikin tilata salaatti hiillostetulla lohella, mutta tarjoilijan kutsuttua annosta vaatimattomaksi, teen tämän pikaisen (virhe)vaihdoksen. Hmm.

Aleksi sen sijaan pitää lammas-vuohenjuustoburgeriaan paahdetun munakoison ja fetan kera (20,90€) oivallisena valintana, jonka kruunaa tarjoilijan ammattitaitoisesti suosittelema maukas punaviini. Tästä siis pisteitä tarjoilijalle. Kuten myös varastosta metsästetystä alkoholittomasta valkoviinistä; onhan ensimmäinen vastaus kyselyyni, että kaikki alkoholittomat viinit ovat loppu. Mutta tässä kohtaa Macu ei suinkaan ole poikkeus: joko alkoholittomat ruokailijat ovat lisääntyneet tai ravintolat eivät vielä(kään) panosta tähän tarpeeksi; erityisesti tämän saran kuohuviini tuntuu hyvin usein olevan loppu – jos sitä sitten koskaan on hankittukaan…

Kun siirrymme jälkiruokaosastolle, minä valitsen suklaajäätelöä kinuskikastikkeen kera (6,10€). Annos on maukas ja molemmat tuntuvat itse tehdyiltä. Ehkä hieman tyyristä pitkälti vain jäätelöpallosta, mutta menköön. Aleksin crème brûlée (9,50€) miellyttää sekin, mitä nyt hieman huvittaa, että listalla annos on nimetty ”crème brûlée ja marinoitua mangoa”, joka käytännössä tarkoittaa, että annoksen pinnalta löytyy muutama pienen pieni mangon palanen. Ehkäpä mangon mainostamista voisi miettiä hieman tarkemmin.

Kaikesta huolimatta kotiudumme tyytyväisinä. Macu on melko pitkälti hintansa väärti, kun laskumme loppusummaksi tulee 86,50€. Palvelussa on kuitenkin vielä parantamisen varaa ja tässä kohtaa Macu vaikuttaa lähinnä ketjuravintolalta. No, sitähän se onkin mutta kuninkaalliselta ketjulta uskaltaisi odottaa hiukan enemmän.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 27: Ravintola Presto, muistutus italialaisen keittiön ihanuudesta

Kirjoitettu 15 tammikuun, 2016 by Kaisa

Kun kihlapäivää juhlistaaksemme valikoimme kohdetta täydellistää päiväämme kulinaarisin houkutuksin, päädyimme ravintola Prestoon, eteläisen Esplanadin italialaistrattoriaan. Paikka oli meille ennalta tuntematon, vaikka ilmeisesti sijainnut osoitteessaan jo muutaman vuoden ajan.

Sisään astuessamme, siinä kuuden tietämillä lauantai-iltana, kohtaamme meluisan, jopa hieman rauhattoman tunnelman. Eipä ihme, miltei täyden ravintolasalin etuosa on kansoitettu muutamilla suurehkoilla seurueilla. Onneksi tarjoilija kuitenkin ohjaa meidät eräänlaiselle korokkeelle ravintolan takaosaan. Täällä tunnelma on sopiva; eläväinen mutta kuitenkin keskustelu ääntä korottamatta onnistuu mainiosti.

Englanninkielinen palvelumme on alusta loppuun ystävällistä ja kiireetöntä, vaikka paikka tuntuisi olevan koko miltei kolmituntisemme lähestulkoon pullollaan. Pidän myös paikan tunnelmasta, joka on rento mutta kuitenkin omalla tavallaan juhlava, sellainen tämän tyyppiseen tunnelmointiin sopiva.

No entäpä se pääasia sitten eli ruoka? Nam ja maiskis, kyllä ne italialaiset maut vaan vievät kielen mennessään. Neljän ruokalajimme kokonaisuudet ovat kerrassaan huippuja, mitä nyt pientä mainittavaa lukuun ottamatta.

Alkuruoaksi valitsemme molemmat haudutettua kylmää vasikanpyöröpaistia, tonnikala-kapriskastikkeen, parmesaanin ja rucolan kera (14,30€). Annos olisi muutoin kerännyt täydet pisteet, mutta miinus on annettava suolaisuudesta. Annoksen päälle on ujutettu liikaa kapriksia sekä sormisuolaa, jota maukas annos ei olisi vaatinut laisinkaan.

Väliruokana nautimme artisokka-pinaattiravioleja ja tryffelivoita. Annos on todella hyvä ja näin puoliksi syötynä sopivan kokoinen sekä hintainen. Jos tämän söisi pääruokana, saattaisi 20,80€ pelkästä raviolipinosta tuntua hiukan kalliimman puoleiselta, vaikka maku onkin mitä parhain. No, se taitaa olla se tryffeli…

Pääruokien kohdalla teemme omat valintamme ja taidamme molemmat olla sitä mieltä, että ateria vain paranee edetessään. Itse valitsen valkosipulin ja rosmariinin kera paistettua maalaiskanaa, portobelloa ja appelsiini-aiolia (22,80€), Aleksi karitsan sisäfileetä, gremolataa ja hauskasti pallon muotoon leivottua rapeaa vuohenjuustorisottoa (26,50€). Annokset ovat monipuolisia niin komponenteiltaan kuin mauiltaankin, mutta jälleen se suola. Aleksin annoksessa ylisuolaista on risotto, omassani sienten ja yrttien pinnalle siroteltu sormisuola olisi mieluusti voitu jättää sirottelematta. Mutta muuten, nappi suoritus.

Jälkiruoaksi yritän valita itse tehtyä jäätelöä (6,50€), mutta tarjoilija ymmärtää minun haluavan annoksen vaniljajäätelöä ja kuumaa espressoa (8,50€). Koska en heti annoksen saavuttua noteeraa virhettä – vaan luulen espressoa suklaakastikkeeksi – en vaivaudu korjaamaan virhettä. Vaniljajäätelö sekä keksit ovat kuitenkin hyviä, espresso jää tällä kertaa siemailematta. Aleksi valikoi palan päivän piirasta (10,80€), siis kuohkeaa suklaakakkua, ja nauttii valinnastaan.

Näin on ateriamme tullut päätökseensä ja olemme kaiken kaikkiaan vallan tyytyväisiä. Ruokien lisäksi Aleksi nauttii kaksi lasia punaviiniä, molemmat tarjoilijan suosituksen mukaan, ja pitää niitä oivallisina. Pisteitä siis tästäkin.

Illallisen kokonaishinnaksi tulee 141,00€, aivan sopivasti siis. Hieman – tai hieman enemmän – kevennystä suolasormeen ja se olisi ollut siinä, täysin moitteetta. Joka tapauksessa paikka, johon varmasti tulee palattua, seuraavaksi ehkäpä pizzan merkeissä. Näyttivät nimittäin sen verran houkuttelevilta… Prestoa haluan kiittää myös muistutuksesta, että kyllä nämä hyvät italialaiset ravintolat vaan ovat paikkansa ansainneet. Ihmeellisen vähän olemme niitä kolunneet, mutta nyt asiaan taitaa tulla muutos.

Grazie e arrivederci!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 26: Memphis Kamppi ja oivallinen johdatus nyhdettyyn viikonloppuun

Kirjoitettu 21 joulukuun, 2015 by Kaisa

Ihan kivoja, mukavan maukkaita, sellaisia simppeleitä silloin tällöin -ravintoloita. Tällainen on minun ajatukseni Memphis-ketjun ravintoloista ja täytyykin sanoa, että tällä kertaa odotukseni ylitettiin.

Elokuvaa edeltävää ravintolaa valikoidessamme päädyimme Memphis Kamppiin lähinnä sen sijainnin vuoksi, toki olimme myös tehneet pienen etukäteisvilkaisun paikan ruokalistaan ja todenneet sieltä löytyvän jotakin sopivaa sekä tilanteeseen että mielihaluun. Ja olihan edellisestä visiitistä ehtinyt vierähtääkin jo jokunen vuosi, minkä vuoksi ajattelin kirjoittaa teillekin paikasta muutaman sanasen.

Miljööstä minulla ei oikeastaan ole mitään sen suurempaa sanottavaa; sopii ruokailuun ja baareiluun, vähän kenen kanssa ja milloin vain, aukioloajatkin taitavat kattaa niin toiminnan kuin toiminnan. No, mitään kovin hienoa en tulisi tänne juhlistamaan, mutta se nyt lienee kaikille selvä. Palvelu on mielestäni ripeää, sillä saapuessamme paikalle perjantai-iltapäivällä nappaamme miltei viimeisen vapaan pöydän, emmekä kuitenkaan joudu missään vaiheessa odottelemaan kovinkaan pitkään.

Mutta se ruoka. Aleksi tekee valintansa nopeasti ja hieman harkittuani uskallan itse päätyä samaan, vaikka jostakin syystä, ehkäpä appelsiinimajoneesista, minua hieman arveluttaa. Hetken kuluttua eteemme kuitenkin kannetaan kaksi pulled duck burgeria (20,20€) ja heti ensipuraisusta lähtien tiedämme molemmat tehneemme oikean valinnan. Ylikypsä nyhdetty ankka on mielettömän hyvää, sellaista ankkamaisen rasvaista, kuin sen pitääkin olla appelsiinimajoneesin sopiessa pakettiin oikeastaan täydellisesti. Myös täysjyväleipä on maukas ja lisäkesalaatti mukiinmenevä, ehkä hieman pienehkö. Suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan!

Jälkiruoista sen verran, että oma ”perinteiseni”, tällä kertaa suolainen kinuskijäätelö kinuskikastikkeen kera (3,00€) on hyvää ja kastiketta on riittämiin. Tässä ei sinänsä ole mitään sen kummempaa, mutta mainitsemisen arvoiseksi nousee Aleksin mutakakku vaniljajäätelön ja mansikkakastikkeen kera, joka totuttuihin vastaaviin verrattuna on sangen vähäteollisen oloista, joskin kotikutoisuus on tästäkin esityksestä vielä jokseenkin kaukana. Aletaan kuitenkin olla jo lähellä hintansa (8,20€) väärtiä.

Tämä siis Memphiksestä, jonka kanssa vietimme onnistuneen jälleennäkemisen ja johon taitaa olla paikallaan tehdä seuraava visiitti jo hieman nopeammin.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 4/5

Tämä postaukseni ei kuitenkaan ollut vielä tässä, sillä haluan kehua rakasta aviomiestäni, joka kuitenkin valmistaa sen maailman parhaimman nyhdetyn. Tätä herkullisuutta nautimme lauantai-iltaisissa pikkujouluissamme, tällä kertaa cannelonien muodossa. Reseptin itse pulled porkiin löydät täältä, canneloniversioon taas täältä. Kun Aleksi vielä paistoi meille jälkiruoaksi köyhiä ritareita vaniljakastikkeella ja hillolla kruunattuna oli illallinen kerrassaan täydellinen ❤

Jos joku kaipailee ohjetta köyhiin ritareihin esimerkiksi alla esitelty, Armas aika -keittokirjasta poimittu resepti tuottaa maukkaan tuloksen. Tämä kulkee nimellä Brasilialaiset köyhät ritarit siitä syystä, että kyseinen herkku kuuluu Brasiliassa tärkeisiin jouluperinteisiin, niin tärkeisiin, että maassa myydään joulun tienoilla jopa erityisesti niiden tekemiseen tarkoitettua leipää.

Nautinnollisia joulunalushetkiä toivotellen!

P.S. Perjantai-iltainen elokuva oli muuten uusi Star Wars, jota suosittelen suurella sydämellä!

Brasilialaiset köyhät ritarit

12 kpl / 6 annosta

2 dl sokeria
4 rkl kanelia
4 kananmunaa
6 dl maitoa
12 pullan tai ranskanleivän siivua
voita paistamiseen

Tarjoiluun:
kermavaahtoa, vaniljakastiketta tai hilloa maun mukaan.

Sekoita sokeri ja kaneli lautasella.
Vatkaa kananmunat ja sekoita joukkoon maito.
Kasta ranskanleipä- tai pullasiivut munamaidossa ja paista paistinpannulla voissa kullanruskeiksi.
Kääntele paistetut pullapalat kanelisokerissa ja tarjoa kermavaahdon, vaniljakastikkeen ja / tai hillon kera.