Erikoishyvä ja rikollisen helppo ”Kun keksit menivät pilalle” -kakku

Kevään ensimmäinen leivonnaistilaus tuli siskoltani, jonka valmistujaisia juhlitaan joidenkin viikkojen kuluttua. Koska päivät ovat tätä nykyä aina arvoituksia – en toisin sanoen koskaan voi tietää, kuinka intensiivisesti pystyn milloinkin keittiöpuuhiin syventymään – päätin aloittaa jo hyvissä ajoin herkkujen valmistuksen ja sijoittaa ne pakastimen uumeniin h-hetkeä odottamaan.

Aloitin rupeamani keksien parissa. Aikomuksenani oli valmistaa mutakakkucookieseja, joiden ohje pongahti silmiini Mamman leivontanurkassa vierailtuani. Koska minttu ei koskaan ole ollut ykkössuosikkini, päätin korvata sen Turkinpippurilla. Samaan syssyyn vaihdoin tumman suklaan valkosuklaasen ja tiedä sitten oliko syynä juuri tuo vaihdos, mutta aikaansaannokseni oli joka tapauksessa sangen kaukana mehevistä kekseistä. Ei, minulla oli leivontahetkeni tuloksena kaksi peltiä ohutta keksilevyä.

img_0869Koska valkosuklaa-Turkinpippurikeksini oli kuitenkin kaikesta huolimatta vallan maukasta, päätin väkertää siitä jäädytetyn keksi-sitruunalakritsikakun. Lopputulos oli niin mainio, että pilalle menneet keksit olivatkin oikeastaan hyvä asia.

Suosittelen testaamaan! Ja mikäli haluaa päästä vieläkin helpommalla, on mahdollista tietysti oikaista ja ostaa keksit kaupasta – valkosuklaa-salmiakkikeksejä ei kyllä ihan heti tule mieleen…

P.S. Yllä olevasta Mamman leivontanurkka -linkistä löytyy resepti alkuperäisiin minttuisiin mutakakkucookieseihin, mikäli niitä haluaa kokeilla ja saada mitä luultavammin aikaiseksi onnistuneita keksejä. Itse laitan kuitenkin alle ohjeen näihin ”ohukaisiini”, sillä saatanpa joskus uudestaankin haluta valmistaa juuri tällaista keksikakkua. Me Aleksin kanssa ainakin tykkäsimme erittäin paljon omasta maistiaisversiostamme, katsotaan mitä suuri yleisö sitten keväämmällä tuumaa.

Turkinpippuriset valkosuklaa”cookiesit”

15 kpl (somasti yhteen kasvaneina)

225 g valkosuklaata
60 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl Turkinpippuri crushia

Sulata suklaa yhdessä voin kanssa.
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat, fariinisokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita suklaasula ja kananmuna-sokeriseos keskenään. Lisää Turkinpippuri crush ja jauhot. Sekoita tasaiseksi.
Laita taikina pakkaseen puoleksi tunniksi.
Ota taikinasta 4-5 cm kokoisia palloja taikinakauhalla tai kahden lusikan avulla. Laita pallot leivinpaperin päälle uunipellille väljästi. Paista 9-12 min. ja jäähdytä ritilän päällä.

Jäädytetty keksi-sitruunalakritsi -kerroskakku

8-10 annosta

img_0873Pohja:
175 g keksejä (esim. Turkinpippuri-valkosuklaa)
50 g voita (yllä mainittujen keksien kanssa pienempikin määrä voita saattaa riittää)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
400 g sitruunalakritsaista makurahkaa
0,75 dl tomusokeria
175 g keksejä (samoja kuin pohjassa)

Pinnalle:
koristeita, kuten Turkinpippuri crushia, suklaata, kimalleströsseleitä

Hienonna pohjaan tulevat keksit tehosekoittimella hienoksi jauhelmaksi. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (ø noin 23 cm) pohjalle.
Tee sitten täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vispilöi kermavaahto, rahka ja tomusokeri sekaisin.
Lusikoi kolmannes täytteestä keksipohjan päälle. Asettele puolet kekseistä täytteen päälle. Lusikoi keksien päälle toinen täytekerros ja asettele loput kekseistä sen päälle. Lusikoi loput täytteestä vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä kakku kelmulla. Nosta pakastimeen ja jäädytä vuorokauden ajan.
Ota kakku hetkeksi huoneenlämpöön ja irrota se varovasti veitsen avulla reunoista. Viimeistele kakun pinta koristein.

Vappu: kuumia koiria ja kylmää jäätelöpiirakkaa

Vappuaatto ja aurinko, mikä ihastuttava yhdistelmä! Mikä loistava päivä avata vihdoin kotikolon patiokausi, ja mikä täydellinen ilta grillata.

IMG_6627Nakit ovat se vapun ”juttu”, joten grillasimme niitä, puimme ne hienoihin hepeneisiin, siis hot dogeiksi, ja nautimme sitruunamarinoitujen bataattien sekä kirsikkatomaatti-avokadosalaatin kera. Hot dogit – joita sivumennen sanoen voi kutsua gurmee sellaisiksi – täyttyivät nakkien ohella jo esittelemälläni tomaattihillolla sekä savunmakuisella majoneesi-jogurttikastikkeella. Uusina resepteinä esittelen ohjeistukset grillattuihin bataatteihin ja hot dog -sämpylöihin sekä karamellisoituun sipuliin, joista kaksi ensimmäistä valmistuivat jo aiemmin mainitun Suuri suomalainen grillikirja -teoksen ohjeistuksen mukaan.

Mitä jälkiruokaan tulee, Emma Iivanaisen Emman makeat piirakat -opuksesta löytynyt kuningatarjäätelötorttu oli makean makoisaa, mutta johtuen omasta saamattomuudestani, onnistuin pilaamaan sen kauniin ulkonäon totaalisesti. Niinpä joudun valitettavasti esittelemään teille piirakan kirjan kuvituksen kera. No, uusi pursotinpussi sekä setti tyllia on jo hankittu seuraavaa kakkua varten…

Vappuaaton päivällinen ilta-auringossa maistui kaiken kaikkiaan sangen hyvältä, joten suosittelen tarttumaan ideoihin.

Bataatit sitruunamarinadissa

2 annosta

1 suuri bataatti

Marinadi:
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

(Pinnalle:
meiramin lehtiä)

Keitä bataatti melkein kypsäksi. Anna jäähtyä.
Sekoita marinadin ainekset yhteen.
Siivuta jäähtynyt bataatti varoen.
Grillaa siivuja noin 220 asteessa suoralla lämmöllä aina välillä pensselöiden marinadilla, kunnes saat kauniit raidat molemmin puolin.
Nosta bataattisiivut tarjoiluastiaan ja kaada päälle loput marinadista.
(Ripottele pinnalle meiramin lehtiä.)

Hot dog -sämpylät

10-12 kpl

IMG_66182,5 dl maitoa
35 g hiivaa
1,5 tl suolaa
25 g huoneenlämpöistä voita
6-7 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää suola ja huoneenlämpöinen voi.
Aloita lisäämällä jauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa taikinaa kunnolla. Lisää jauhoja, kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.
Jauhota työpöytä ja jaa taikina kahdeksi palaksi. Pyöritä kahdeksi pötköksi ja jaa pötköt 5-6 osaan. Pyöritä osista pitkulaisia noin 15 cm sämpylöitä. Nosta sämpylät leivinpaperoidulle pellille kohoamaan liinan alle noin tunniksi.
Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 10 min. uunin keskitasolla.

Karamellisoitu sipuli

4 annosta

2 isoa sipulia
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 rkl balsamietikkaa
ripaus suolaa

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi.
Sulata voi pannulla fariinisokerin kanssa. Lisää sipulit pannulle ja paista niitä niin, että ne saavat väriä. Lisää balsamietikka ja kiehauta. Mausta ripauksella suolaa.

Kuningatarjäätelötorttu

12 annosta

IMG_6603Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Jäätelö:
100 g vadelmia
100 g mustikoita
6 dl vispikermaa
300 g kondensoitua maitoa

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksimuruihin.
Painele keksiseos noin 24 cm kokoisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.
Soseuta marjat erillisissä kulhoissa ja painele marjasoseet tiheän siivilän läpi.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kondensoitu maito kermavaahdon joukkoon. Jaa kermavaahtoseos kahtia ja kääntele toiseen kulhoon vadelmasose ja toiseen mustikkasose.
Kiinnitä tähtitylla pursotinpussin kärkeen ja täytä pussi vuorotellen molemmilla jäätelöillä. Pursota ruusukkeita torttupohjan päälle.
Pakasta vähintään 2 tuntia. Mikäli valmistat tortun hyvissä ajoin, pakasta sitä ensin muutama tunti ja peitä sitten kelmulla pidempää pakastusta varten.
Anna piirakan lämmetä hiukan ennen tarjoilua, jotta sitä on helppo leikata.

Juhlahumua

Kotikolomme on nyt selvittänyt tulikasteensa juhlatilana ja todettu vallan toimivaksi sellaiseksi. Kolmisenkymmentä juhlijaa mahtuivat paikalle paremmin kuin hyvin – tilaakin jäi yllin kyllin. Voin siis hyvillä mielin aloittaa seuraavien kestien suunnittelun…

Myös tarjoiluni niittivät kiitosta ja onnistuin yllättävän hyvin mitoittamaan niiden määrän kutsuvieraille sopivaksi. Osa tekeleistäni oli hyväksi havaittuja vanhoja tuttuja, mutta uusiakin ystävyyksiä syntyi ja tällä kertaa postailenkin näistä. Reseptit olen tapani mukaan metsästellyt sieltä sun täältä. Kiitokset tsatsikikakusta Patalinnulle ja turkinpippuri-muffinsseista Mau!kkaalle ruokablogille. Myös jo aiemmin esitellyt marianne-muffinssit saivat lopullisen asunsa, kun hunnutin ne vihreällä sokerikuorrutteella.

IMG_4914IMG_491335-vuotiaan Darth Vader -kakkuna toimi oivallisesti jo pääsiäisen tienoilla testattu omenapiirakka. Sen kanssa tarjoilin tällä kertaa vaniljasokerilla ja kanelilla maustettua kermavaahtoa; vallan maukas yhdistelmä.

Kuvauksen kohteeksi ei koskaan ehtinyt jäädytetty mokka-toffeekakku, mutta suosittelen silti ehdottomasti kokeilemaan. Näistä aineksista ei kovin helposti pahaa saa aikaiseksi. Tulen varmasti tekemään kyseistä kakkua toistamiseen.

IMG_4918Kuvaushetkellä jo miltei syödyksi joutunut valkosuklaa-limejäädyketorttu sen sijaan on bravuurini jo vuosien takaa, jonka tällä kertaa valmistin kauppaan unohtuneiden Daim-rakeiden sijaan Brunbergin maitosuklaasta ja koristelin jälleen yhdellä Berliinin tuliaisella, hienoilla Star Wars sokeritarroilla. Alkuperäinen ohje kakkuun löytyy täältä.

Eipä sitten muuta, kuin juhlia järjestelemään. Nämä reseptit ovat kaikki äärettömän helppoja ja tuottavat varmasti makoisan lopputuloksen.

Tsatsiki-kakku (kreikkalaisella salaatilla)

1 vuoallinen (halkaisija 24 cm)

IMG_4907Pohja:
200 g hapankorppuja (itse tein gluteiinittoman version käyttämällä gluteiinitonta näkkileipää)
80 g sulatettua voita
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g kurkkua
ripaus suolaa
10 kalamataoliivia hienonnettuna (korvasin pienillä kapriksilla)
1 tl sitruunapippuria
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna tai raastettuna
2 tl hunajaa
400 g raejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunan mehua

Koristeluun:
herneenversoa / salaatinlehtiä maun mukaan
kurkkua
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
(kalamataoliiveja)
fetajuustoa

IMG_4856Murskaa korput ja sekoita murusiin sulatettu voi sekä ruohosipuli. Taputtele massa leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan.
Raasta kurkku karkealla terällä, ripsauta päälle vähän suolaa ja laita hetkeksi siivilään valumaan (kurkuista ei ole tarkoitus saada rutikuivia, vaan enimmät ensimmäiset vedet vaan pois).
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen, vähintään 5 minuutiksi.
Sekoita kaikki täytteen ainekset kermaa, liivatelehteä ja sitruunaa lukuunottamatta yhteen.
Vatkaa kerma toisessa astiassa vaahdoksi ja sekoita varovasti täytteen joukkoon. Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatteet sen joukkoon. Kaada mehu ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita.
Levitä täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota kakku vuoasta ja laita se tarjoilualustalle. Koristele mieleiseksi.

Turkinpippuri-muffinssit

15-20 kpl

IMG_4853IMG_48444 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita tai margariinia
150 g turkinpippurimurskaa

(Tarjoiluun:
lakritsikastiketta)

Taikinavaras; eikä ihme...
Taikinavaras, eikä ihme… Leipomisen ehkä paras asia: taikinakulhon viimeistely omiin suihin.

Sulata voi / margariini.
Sekoita leivinjauhe kuiviin aineisiin ja sen jälkeen joukkoon loput ainekset turkinpippurirouhetta lukuun ottamatta. Lisää lopuksi turkinpippurirouhe ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 min.
Koristele muffinssit halutessasi valuttamalla niiden päälle lakritsikastiketta.

Kuorrutus (esim. Marianne-muffinsseille)

Annos riittää noin 10 isohkoon muffinssiin

IMG_4902130 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
(vihreää) elintarvikeväriä
Marianne Crushia / muita ”hippusia”

Vaahdota nopeasti huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri.
Lisää vettä, jotta massasta tulee notkeaa ja elintarvikeväriä oman maun mukaan. Kuorruta muffinssit ja koristele mielesi mukaan. Säilytä jääkaapissa.

Jäädytetty mokka-toffeekakku

10 annosta

60 g ohuita piparkakkuja / muita ohuita keksejä (myös tästä saa helposti gluteiinittoman valitsemalla gluteiinittomia keksejä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
0,5 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa
0,5 dl toffeeta
50 g suklaata
0,5 tl kaakaojauhetta
0,5 rkl kahvia

Vuoraa pitkä vuoka kelmulla. Tämä annoskoko sopii hyvin 21 x 11 cm vuokaan.
Käytä kolme keksiä koristeluun. Laita ne vuoan pohjalle kelmun päälle.
Vatkaa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot. Jaa vaahto kolmeen kulhoon kolmea kerrosta varten.
Ensimmäinen kerros valmistetaan kahvista. Sekoita kahvi ja kaakaojauhe kerma-juustoseokseen.
Sulata suklaa toista kerrosta varten. Yhdistä jäähtynyt suklaa vaahtoon.
Sekoita kolmatta kerrosta varten paloiteltu toffee vaahtoon.
Kokoa kakku. Kaada vuokaan ensimmäisenä kahvivaahto. Levitä vaahto vuokaan tasaisesti. Lisää puolet kekseistä vieri viereen vaahdon päälle.
Kaada suklaavaahto keksien päälle ja levitä. Lisää uusi kerros pipareita.
Kaada toffeevaahto päällimmäiseksi.
Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään neljä tuntia.
Ennen tarjoilua kumoa kakku tarjoiluastiaan ja poista kelmu. Anna pehmentyä 5-10 min. ennen tarjoilua.

Iloistuksia toinen toisillemme ja kakku ystävälle

Viikonloppuna halusin jälleen miellyttää muutamia läheisiäni, Aleksia aamupalan, Suvia läksiäiskakun muodossa. Aleksi sai osakseen melko perinteisen leipäaamiaisen, jota tällä kertaa ryyditin terveellisellä avokadosmoothiella. No, saihan miekkoseni myös oman minikakun, joten ehkä aamiainen ei ihan niin perinteinen ollutkaan… Minä sitä vastoin sain sunnuntaina nauttia ihastuttavasta ja ah, niin kovin makoisasta Aleksin valmistamasta broileri-persikka-vuohenjuustosalaatista. Asiat siis sangen hyvin tällä pikku perheellä.

IMG_2580

Vinkki vuohenjuuston paistajalle: suorita paisto puhtaalla, kuumalla paistinpannulla ilman öljyä tai rasvaa.

 

 

Mitä läksiäiskakkuun tulee, on sen reseptiikka tuttu ja turvallinen, jo useaan otteeseen hyväksi todettu. Toisaalta, kun sekoittaa valkosuklaata, limeä ja Daim-rakeita, ei kovin helposti taida mitään pahaa saadakaan aikaiseksi. Jättimakea kakku, iloinen mieli, vaikka läksiäisistä onkin kyse. No, onneksi puhutaan ainoastaan työtoveruuden päättymisestä, ystävyys ja yhteydenpito eivät toki tähän kakkuun lopu.

Avokadosmoothie

1 annos

IMG_2577puolikas avokado
paksua maustamatonta jogurttia / rahkajogurttia (esim. Ehrmann)
pakastemarjoja maun mukaan
sokeria
vaniljasokeria

Kuori ja paloittele avokado. Sekoita sopivaksi kokemasi määrä muita ainesosia avokadon joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista sokerin määrä ja testaa vastaako koostumus mieltymyksiäsi.
Nauti esimerkiksi osana aamiaista.

Daim-valkosuklaa-limejäädyketorttu

8-10 annosta
Valmistetaan halkaisijaltaan 20-22 cm irtopohjavuokaan

IMG_25651 pötkö Domino-keksejä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g valkosuklaa-limerahkaa
yhden limetin raastettu kuori
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl tomusokeria
200 g Daim-rakeita

Koristeluun:
100 g Daim-rakeita

Murusta Domino-keksit ja laita ne leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vaahdota vaniljakastike ja lisää joukkoon valkosuklaa-limerahka, sekä yhden limetin raastettu kuori, vaniljasokeri, tomusokeri ja Daim-rakeet. Tarkista maku. Kaada täyte vuokaan keksimurujen päälle.
Jäädytä pakastimessa vähintään yön yli. Irroita jäädyke vuoasta ja nosta tarjolle. Ripottele pinnalle Daim-rakeita ja koristele halutessasi limettilohkoilla tai viipaleilla.

Kurkistus sisuksiin nostaa veden jokaisen suklaanystävän kielelle.
Kurkistus sisuksiin nostaa veden jokaisen suklaanystävän kielelle.

Kakku isille

Isänpäivän kunniaksi päätin leipoa kakun omalleni. Koska valmistus oli sattuneista syistä johtuen ajoitettava jo perjantai-iltaan, päädyin jäädytettyyn juustokakkuun, joka lisäksi on helppo kuljettaa paikasta toiseen. Kakun maun sen sijaan valitsin päivänsankarimme mieltymyksiä kunnioittaen: jotakin makeaa. Pienistä ennakkoaavisteluistani huolimatta kakku onnistuikin erittäin hyvin, eikä kukaan pitänyt sitä liian makeana.

Tässä kohtaa on varmasti syytä mainita, että alkuperäisestä reseptistä poiketen, valmistin kinuskikastikkeen itse, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa kakun makeuteen tai oikeammin siihen, että lopputulos ei ollut ällömakea – vaikka itseni kohdalla näin on tosin harvemmin päässyt käymään…

IMG_1863Koristeet on valmistettu Kick -patukasta lukuun ottamatta Darth Vadereita, jotka ovat mustaa marsipaania. Mainittakoon muuten, mitä silikonimuotteihin tulee, marsipaani toimii niiden yhteydessä mainiosti. Massa irtoaa hyvin ja kuviot piirtyvät siihen hienosti.

Jäädytetty kinuski-juustokakku

IMG_186710 annosta

12 Digestive -keksiä
40 g voita
2 keltuaista
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g tuorejuustoa
2,5 dl kuohu- / vispikermaa
1 sitruunan mehu

Kinuskikastike:
1 dl sokeria
1 dl kuohu- / vispikermaa
1 rkl voita
(0,25 tl kanelia
0,5 rkl Amarettoa / pähkinä-toffeelikööriä)

Valmista ensin kinuskikastike. Kaada sokeri paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa ja ruskistuu. Kaada kerma yhdellä kerralla joukkoon. Anna kiehua tasaisesti kuplien 5–8 minuuttia. Vatkaa joukkoon voi.
Mikäli haluat laillani muokata kastikkeen kinuski-kanelikastikkeeksi, lisää joukkoon kanelia ja Amarettoa tai pähkinä-toffeelikööriä.

Jauha keksit muruiksi, sulata voi ja sekoita muruihin voisula. Painele taikina leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle.
Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Lisää sekaan tuorejuusto. Vaahdota kerma ja yhdistä juustoseokseen. Mausta sitruunamehulla ja kaada vuokaan pohjan päälle. Lisää noin 1dl kinuskikastiketta kakun päälle ja sekoita lusikalla niin, että kinuski jää raidoiksi täytteeseen. Peitä kelmulla ja pakasta.