Puolukka-kinuskiboston (eli Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 2, kausi 9: rypytetty punnuspulla)

Pari viikkoa sitten elvytin innoissani muutamien vuosien takaisen Koko Suomi leipoo -kilvoitteluni, jossa tarkoituksena on toteuttaa kaikki ohjelmassa vaaditut tekniset tehtävät. Alku olikin ihan lupaava, kun leivoin aika lailla onnistuneita Rönttösiä. Mutta sitten, jo toisen tehtävän kohdalla, kun piti leipoa rypytettyjä punnuspullia, kompuroin siinä määrin pahasti, että katsoin suoritukseni hylätyksi. No, sitten syntyi tämä bostonkakku. Ei ihan huono lopputulos tämäkään. Oli nimittäin hyvää.

Yritin leipoa punnuspullia kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla käytin kilpailijoille annettua ohjetta, enkä onnistunut ollenkaan. Taikina ei noussut ja kinuski juoksettui. Toisella kerralla, kun käytin tuttuja ohjeita, taikina ja kinuski onnistuivat molemmat, mutta rypyttämisestä ei tullut mitään. Niinpä päätin kahdentoista punnuspullan sijaan leipoa yhden bostonkakun. Se kannatti.

Tykkään bostonkakusta yleensäkin, eikä tämä kinuskilla aateloitu tehnyt poikkeusta asiaan. Puolukat toivat mukavasti kirpeyttä kokonaisuuteen ja paistokin osui aika lailla nappiin. Itse tykkään, että lopputulos jää himpun verran taikinamaiseksi ja nyt kävi juuri niin.

Näin tällä kertaa. Jatkoni leipojien rinnalla lienee vaakalaudalla.

Puolukka-kinuskiboston

Vuoallinen (ø 24 cm) ja lisäksi pari pullaa
Huom! Alla olevat resepti ei ole kilpailijoille annettu. Jos kilpailun resepti kiinnostaa, sen voi käydä lukemassa täällä.

Pullataikina:
100 g voita
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa/1 pss (11 g) kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
0,5 rkl vaniljasokeria
0,75 tl suolaa
0,5 kananmunaa (säästä loput pullan voiteluun)
noin 8 dl vehnäjauhoja

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Lisäksi:
100 g puolukoita
(raesokeria)
tomusokeria

Sulata voi kattilassa tai mikroaaltouunissa.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta). Jos käytät kuivahiivaa, maidon suosituslämpötila on 42 astetta.
Murenna hiiva maidon joukkoon. Sekoita käsivispilällä, kunnes hiiva on liuennut.
Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, vaniljasokeri ja suola. Lisää muna käsivispilällä nopeasti sekoittaen.
Aloita jauhojen lisääminen. Lisää noin puolet jauhoista ja vatkaa sitten käsivispilällä. Jatka tämän jälkeen jauhojen lisäämistä noin desi kerrallaan ylesikoneella tai kädellä vaivaten. Sekoita hyvissä ajoin joukkoon myös voisula, jotta taikina ei jää rasvaiseksi möykyksi. Voisula on hyvä lisätä siinä vaiheessa, kun jauhoista on lisätty noin kaksi kolmasosaa.
Vaivaa taikinaa noin 10 min. kunnes se on kimmoisaa.
Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 min. Itse tapaan nostattaa taikinaa mikroaaltouunissa.
Taikinan kohotessa valmista kinuski. Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Keitä kinuskia lieden keskiteholla välillä sekoitellen 15-20 min. Valmis kinuski sakenee nestemäisestä kastikemaiseksi ja tummuu hieman väriltään. Voit myös testata kinuskin tilannetta tiputtamalla pisaran kinuskia jääkylmällä vedellä täytettyyn lasiin. Jatka keittämistä, jos pisara hajoaa veteen pudotettaessa. Mikäli pisara putoaa lasin pohjalle ehjänä, kinuski on valmista.
Kaavi kohotettu taikina jauhotetulle pöydälle ja kaulitse ohueksi levyksi (noin 35×70 cm).
Levitä päälle kinuski ja ripottele puolukat.
Kieritä taikina rullalle pidemmältä sivulta alkaen ja nipistä saumakohta huolellisesti umpeen. Leikkaa rullasta noin 14 palaa. Nosta palat pystyyn leivinpaperilla vuorattuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Muista jättää palojen väliin leviämisvaraa. Ihan kaikki palat eivät vuokaan mahdu, mutta ne voi paistaa erikseen.
Anna kohota liinalla peitettynä 20-30 min. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle halutessasi raesokeria.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 min. Suojaa pinta foliolla, kun kakku on saanut sopivasti väriä.
Koristele valmis ja hieman jäähtynyt kakku tomusokerilla.

Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 5, kausi 6: Kun joulu on!

Jos oikein muistan, on jokaiseen Koko Suomi leipoo -kauteen ujutettu ohjelman esitysajankohdan vuoksi jonkin sortin ylimääräinen joulujakso. Näissä jaksoissa ei kilpailla tosissaan, eikä ketään lähetetä kotiin. Aiemmin olen jättänyt omassa Koko Suomi leipoo -haasteessani nämä joulujaksot huomiotta, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jakson teknistä osiota, kuusipullaa.

Koska en koskaan ole erityisemmin nauttinut leipomusteni koristelusta, eivätkä isot kuusipullat muutenkaan näyttäneet vallattoman hienostuneilta, päätin taikinan ja täytteet tehtyäni kääntää kelkkani ja leipoa yhden ison kuusen sijasta pienen joulubostonin ja jouluisia kierrepullia muffinssivuoissa.

Leivontatuokioni tuotti oivan lopputuloksen. Sekä taikina, että täytteet onnistuivat hyvin, paistoaika oli sopiva. Pullat olivat nippa nappa kypsiä, vielä hieman taikinamaisia, eli paistoasteeltaan juuri omaan makuuni. Ainoa virhe, jonka tulin tehneeksi oli unohtaa jättää välit bostonkakun pullien väliin, jolloin se turposi muodostaan melko lailla, mutta tuokin vaikutti ainoastaan ulkonäköön ja jopa korjautui pienellä fiksauksella.

Siis oikein onnistunut jouluinen pulla, jota voi toki nautiskella milloin tahansa muulloinkin.

Joulunmakuinen bostonkakku ja pienet kierrepullat

Taikina riittää ainakin kahteen pieneen (ø 20 cm) kakkuun tai kakkuun ja 12 kierrepullaan.

Pullataikina:
0,5 pss sahramia
180 g maitoa
40 g maitorahkaa
30 g tuorehiivaa
85 g sokeria
8 g suolaa
8 g rouhittua kardemummaa
400 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
85 g voita

Puolukkamarmeladi:
150 g pakastepuolukoita
110 g hillosokeria

Jouluinen fariinisokeritäyte:
100 g pehmeää voita
100 g fariinisokeria
20 g vehnäjauhoja
1 rkl kanelia
0,5 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1 tl rouhittua kardemummaa
1 appelsiinin kuori raastettuna

Voiteluun ja pinnalle:
1 kananmuna
raesokeria

Tee ensin pullataikina. Liota sahrami maitoon. Sekoita joukkoon maitorahka ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Alusta joukkoon jauhot ja loppuvaiheessa kananmuna sekä hieman sulatettu voi.
Vaivaa taikinaa, kunnes siinä on hyvä sitko, se tuntuu pehmeältä ja elastiselta sekä on hieman kiiltävää. (Jos käytät yleiskonetta, vaivaa taikinaa taikinakoukulla noin 15 min.)
Anna taikinan levätä ja kohota peiteltynä noin 20-30 min.
Tee odotellessa täytteet. Laita puolukkamarmeladia varten sulaneet marjat nesteineen kattilaan ja kiehauta. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen ja keitä marmeladia hiljalleen kiehuen noin 15-20 min. Soseuta valmis marmeladitäyte sauvasekoittimella ja jäähdytä viileäksi ennen käyttöä.
Sekoita kaikki fariinisokeritäytteen ainekset tasaiseksi tahnaksi ja käytä valmis täyte huoneenlämpöisenä.
Jaa levännyt pullataikina kahteen yhtä suureen osaan. Käsittele ensin toinen osa. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (35×50 cm).
Levitä ensin puolet fariinitäytteestä ohueksi tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle ja tämän jälkeen puolet puolukkamarmeladista fariinitäytteen päälle.
Kieritä taikinalevy rullalle ja leikkaa rulla paloiksi. Nosta palat pystyyn leivinpaperilla vuorattuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Muista jättää palojen väliin leviämisvaraa.
Anna kohota liinalla peitettynä 20-30 min. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min. Suojaa pinta foliolla, kun kakku on saanut sopivasti väriä.
Jos teet taikinan toisesta osasta pikkupullia, kaulitse siitä samaan tapaan levy, täytä se puolukka- ja fariinitäytteillä, rullaa ja leikkaa paloiksi. Kohota liinalla peitettynä, voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Nosta palat pystyssä muffinssivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes pullat ovat kypsiä ja paistoväriltään kauniita.

Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 1, kausi 6: pehtoorin pusupullat

Jälleen kerran elämme sitä aikaa vuodesta, jolloin Koko Suomi leipoo – tai ainakin ne kaksitoista oman elämänsä tähtileipuria, jotka on valittu MTV:llä jo kuudetta kertaa nähtävään Koko Suomi leipoo -kilpailuun tavoittelemaan Suomen parhaan kotileipurin titteliä.

Myös minulle tämä marraskuun puolivälistä helmikuun alkupuolelle kestävä ”kilpailukausi” on jo muutamana vuonna tarkoittanut aktivoitumista leivontasaralla, kun olen haastanut itseni toteuttamaan ohjelmassa kilpailijoilta vaaditut tekniset tehtävät. Viime vuonna kisakuntoni ei tosin riittänyt loppuun asti, joten katsotaan kuinka tänä vuonna käy. Joka tapauksessa haasteeni on antanut ja opettanut minulle paljon ja haluan ehdottomasti ainakin yrittää. Sitä paitsi on erittäin tervetullutta upottaa kätensä vaihteeksi taikinaan, sillä jostakin syystä leipomiseni on tällä hetkellä vähentynyt liki olemattomiin. Olenpas taas innoissani!

Kuten niin ikään viime vuonna aloitettiin uusi kausi pullan parissa. Pehtoorin pusupulla oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Ja kuten vuosi sitten tähtikranssia leipoessani, jännitin pusujenkin kohdalla oikeastaan vain pullataikinan onnistumista. Mutta onnistuihan se, aivan kuten viimeksikin. Taitaa muuten olla, että sitten tuon tähtikranssin en ole pullaa leiponutkaan. Ehkäpä vihdoin voisi siis päästää irti tästä hiiva ja minä emme tule toimeen -ajattelusta, sillä ihan hyvinhän meillä kuitenkin menee. Ja onhan pulla joka tapauksessa yksi ehdottomia herkkusuosikkejani.

Pehtoorin pusupullat onnistuivat mielestäni ihan hyvin. Pullien rakenne oli pehmeä, ne kohosivat mukavasti ja olivat melko tasakokoisia. Täytteet onnistuivat mainiosti. Muutamat huulet tosin aukesivat uunissa ja täyte tursusi pellille, mutta kokonaisuudessaan selvisin odottamaani paremmin. Kilpailijoille annettuun puolentoista tunnin leivonta-aikaan en kyllä olisi tainnut yltää, mutta ainakaan toistaiseksi en olekaan lähtenyt haasteessani kilpailemaan kelloa vastaan.

Mielestäni pusupulla ei ylipäätään leivonnaisena ole kovinkaan kaunis, mutta ainakin näillä täytteillä se sopii mainiosti omaan makeaan makumaailmaani. Näistä pullista ei sokerihiirikään varmasti jää kylmäksi.

Ja niin, aiempia suorituksiani voit käydä tutkimassa täällä.

Pehtoorin pusupullat

10 kpl

25 g tuorehiivaa
175 g täysmaitoa
1 kananmuna
70 g kidesokeria
6 g suolaa
8 g rouhittua kardemummaa
400 g vehnäjauhoja
70 g voita huoneenlämpöisenä

Lemoncurd:
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
160 g tomusokeria
0,5 rkl maizenaa
1 kananmuna
40 g voita

Vadelmahillo:
125 g pakastevadelmia
2 tl vettä
60 g hillosokeria

Voiteluun:
1 kananmuna (Tulin testanneeksi, että maito-sokeriseos toimii tässä tehtävässä niin ikään mainiosti.)

Koristeluun:
voisulaa
kidesokeria

Aloita täytteistä, jotta ne ehtivät jäähtyä.
Lemoncurdia varten yhdistä kattilassa sitruunan mehu ja kuori, tomusokeri, maizena ja kananmuna. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja anna kypsyä, kunnes seos sakenee. Lisää joukkoon voi ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä. Sekoita rakenne auki ennen käyttöä (ja laita halutessasi pursotinpussiin).
Kiehauta vadelmat kattilassa veden kanssa. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen ja keitä hiljalleen poristen 15-20 min. Jäähdytä kylmäksi ennen käyttöä.
Alkuperäisessä reseptissä pullataikina tehtiin yleiskoneella. Minä kuitenkin tein taikinan käsin, joten laitan oheen molemmat ohjeet.
Käsin leivottaessa murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita. Lisää kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. Lisää voi jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Kohota leivinliinan alla.
(Yhdistä kaikki pullataikinan ainekset yleiskoneen kulhossa ja vaivaa ensin 5 min. hiljaisella teholla. Nosta tehoja hieman ja vaivaa vielä noin 8-10 min. kunnes taikinassa on hyvä sitko. Siirrä taikina hetkeksi liinan alle lepäämään.)
Jaa levännyt taikina kymmeneen osaan. Pyörittele palloiksi ja anna taas kohota.
Kaulitse pallo soikeaksi ja keskeltä ohueksi siten, että etu- ja takareuna jäävät paksuiksi. Pursota tai laita lusikalla pullan keskelle lemoncurdia ja vadelmahilloa. Taita soikio kaksinkerroin. Voit kevyesti painaa reunan lautasella kiinni. Kohota vielä kerran.
Voitele pullat kauttaaltaan kananmunalla ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10 min. tai kunnes pullat ovat kypsiä ja kauniin värisiä.
Kasta hieman jäähtyneiden pullien pusureunat voisulassa ja kidesokerissa.