Vuoden eka: kermainen tomaattipasta

Vaikka uusi vuosi alkaa lomaillen ja rennosti ottaen, on arki ihan kohta täällä. Ihana, ihan tavallinen arki, jolloin päivät täyttyvät velvollisuuksista ja askareista, illat harrastuksista ja toisista askareista. Pikaisille, hyville ja helpoille aterioille on taas kysyntää.

Yksi uusista arkiruokasuosikeistani on nopea tomaattipasta, joka käy ateriaksi ihan sellaisenaan tai vaikkapa maustettujen soijapalojen tai lihapullien kera. Tätä kannattaa ilman muuta testata, ainakin meillä se maistuu koko perheelle.

Tomaattipasta

4 annosta

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
4 rkl öljyä
500 g kirsikka- tai muita pieniä tomaatteja
0,5 dl vettä
0,5 dl tomaattipyreetä
2 dl kaura- tai ruokakermaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
300 g pastaa

Lisäksi:
parmesaania tai auringonkukansiemenparmesaania, johon löydät reseptin täältä

Kuori ja hienonna sipulit. Mittaa öljy kattilaan. Kuullota sipuleita öljyssä hetki.
Lisää tomaatit ja vesi. Anna hautua kannen alla noin 10 min. keskilämmöllä.
Lisää tomaattipyree ja kerma, kun tomaatit näyttävät höyrystyneen. Mausta sokerilla ja suolalla, rouhi sekaan mustapippuria. Riko tomaatteja hieman ja jätä taas kannen alle kuplimaan.
Keitä pasta al denteksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsä pasta ja kääntele kastikkeen sekaan.
Tarjoile parmesaanin tai (vegaanisessa versiossa) auringonkukansiemenparmesaanin kera.

Kirsikkatomaatti-pestopasta

Jokin aika sitten kerroin varsiparsakaalipestosta, joka vakuutti. Kun nyt haeskelin sopivaa tapaa parittaa pesto kirsikkatomaattien kanssa, löytyi Viimeistä murua myöten -blogista mainio idea kirsikkatomaatti-pestopastaan.

Resepti on mitä yksinkertaisin mutta toimii todella hyvin. Itse en oikeastaan enää osta pestoa, koska tykkään tehdä sen itse, mutta en epäile, etteikö tästä tulisi hyvää valmiistakin pestosta tehtynä. Myhäilin tyytyväisenä, kun koko perhe piti pastasta – ja kerroin pestosalaisuuteni vasta jälkikäteen. Nimittäin vaikka lapset parsakaalista pitävätkin, parsakaalipesto ei varmuudella olisi houkutellut maistamaan.

Suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Ja jos pesto kiinnostaa, muita pestoreseptejäni voit kurkistaa täältä.

Kirsikkatomaatti-pestopasta

4 annosta

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
70 g lehtikaalia
öljyä kuullottamiseen
400-500 g kirsikkatomaatteja
4 rkl pestoa
2 tl kapriksia
300 g pastaa
1 dl parmesanraastetta
ripaus chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Revi lehtikaalinlehdet suupaloiksi.
Kuullota kattilassa öljyssä ensin sipulisilppua. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää sipulien kanssa pannulle. Lisää myös valkosipulit, pesto, kaprikset ja lehtikaalinlehdet. Jätä miedolla lämmöllä hautumaan.
Keitä pasta kattilassa al denteksi. Säästä noin 1 dl keitinvettä.
Sekoita kastikkeen joukkoon keitinvesi sekä parmesanraaste. Mausta chilihiutaleilla, suolalla, ja mustapippurilla.
Sekoita kastike pastan joukkoon.

Lihamureke tomaatti-fetatäytteellä ja paahdetut kirsikkatomaatit

Viime päivät ovat monesta syystä olleet hiukan tavallista täyteläisempiä. Töiden tekemistä ja arjen askareita on täytynyt rytmittää hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Uusien juttujen keksiminen on jäänyt vähemmälle ja olen tehnyt paljon ihan tavallisia ruokia.

Yksi perinteisistä kotiruoista, jonka olen ihan päässyt unohtamaan, on lihamureke. Näin ehkä siitäkin syystä, että pyrin käyttämään jauhelihaa vain harvoin, mutta nyt mureketta teki pitkästä aikaa mieli. Lihamureke on mielestäni parasta täytettynä, joten tein sen tälläkin kertaa niin. Paistamisen lopussa viimeistelin sen ketsuppiglaseerauksella ja tarjoilin uunissa paahdettujen kirsikkatomaattien kera. Kerrassaan maukasta!

Lihamureke tomaatti-fetatäytteellä

6 annosta

1 sipuli
6 oksaa tuoretta/1 tl kuivattua timjamia
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl sinappijauhetta
800 g jauhelihaa

Täyte:
6 aurinkokuivattua tomaattia
10 kirsikkatomaattia
200 g fetajuustoa

Glaseeraus:
(Kastikkeen määrä on suuri, mutta lopun voi käyttää kypsän murekkeen kanssa.)
0,8 dl ketsuppia
2 rkl dijonia
1 rkl tummaa sokeria
2 tl worcestershire-kastiketta
(1 tl chilikastiketta, esim. Tabascoa)

Kuori sipuli ja raasta se raastimen isoimmalla terällä isoon kulhoon. Nypi timjaminoksista lehdet ja lisää kulhoon ne tai kuivattu timjami. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, maito, kananmunat, suola, mustapippuri ja sinappijauhe. Lisää jauheliha ja vaivaa se hellästi käsin taikinan joukkoon.
Tee massasta leivinpaperin päälle noin 30 x 30 cm levy.
Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja kirsikkatomaatit. Levitä ne jauhelihalevyn keskelle ja murustele päälle feta. Käännä reunat täytteen päälle leivinpaperin avulla. Sulje sauma sormin. Aseta täytetty mureke pellille leivinpaperin päälle sauma alaspäin.
Paista mureketta 190-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. Valmista sillä välin glaseeraus: sekoita kulhossa ketsuppi, dijonsinappi, sokeri, worcestershire-kastike ja mahdollinen chilikastike.
Ota mureke uunista ja levitä glaseeraus sen päälle lastan tai sudin avulla. Laita mureke takaisin uuniin vielä noin 10 minuutiksi, kunnes kastike on karamellisoitunut ja mureke sisältä kypsää.
Anna murekkeen vetäytyä hetki ja leikkaa se viipaleiksi. Tarjoile paahdettujen kirsikkatomaattien (ohje alla) kera.

Paahdetut kirsikkatomaatit

500 g kirsikkatomaatteja
0,5 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
4-5 timjamin oksaa
suolaa ja mustapippuria

Pese tomaatit ja asettele ne uunipellille.
Kaada öljy tomaateille.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet pieniksi paloiksi tomaattien sekaan.
Nosta timjamin oksat päällimmäiseksi.
Mausta hyppysellisellä suolaa ja mustapippuria.
Kääntele tomaatteja hiukan, että mausteet ja öljy sekoittuvat.
Paahda 150-asteisessa uunissa noin tunnin verran, ehkä pidempäänkin. Tavoittele kuvassa näkyvää rypistynyttä pintaa, joka kertoo tomaattien tulleen ihastuttavan makeiksi.

Uunissa paahdetut ja tomaattimurskaksi keitetyt: pari paikkaa parhaat päivänsä nähneille (kirsikka)tomaateille

Liekö mielikuvituksen tuotetta vai totta, mutta pastakastike tai muut tomaattijohdannaiset ruoat itse tehdystä tomaattimurskasta, maistuvat aina asteen paremmilta. Näinpä olenkin silloin tällöin ruvennut keittelemään tomaattimurskaa itse. Toinen vaihtoehto käyttää (jo parhaat päivänsä nähneitä) tomaatteja on paahtaa niitä uunissa. Molemmat valmistustavat vaativat onnistuakseen ainoastaan muutaman ainesosan, uunissa paahdetut tomaatit sen lisäksi jonkin verran aikaa.

Näitä reseptejä kannattaa ilman muuta kokeilla. Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit ovat makeita ja syvän makuisia, valmiita syötäviksi ihan sellaisenaan vaikkapa liharuokien lisukkeena tai juuston, kuten mozzarellan tai fetan kumppanina. Toki niistä voi halutessaan myös jatkaa esimerkiksi simppelin, mutta vallan maukkaan pastakastikkeen. Tomaattimurskasta voi tietysti johtaa lähes mitä vaan ja tarvittaessa myös pakastaa sitä.

Paahdetut kirsikkatomaatit

500 g kirsikkatomaatteja
0,5 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
4-5 timjamin oksaa
suolaa ja mustapippuria

Pese tomaatit ja asettele ne uunipellille.
Kaada öljy tomaateille.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet pieniksi paloiksi tomaattien sekaan.
Nosta timjamin oksat päällimmäiseksi.
Mausta hyppysellisellä suolaa ja mustapippuria.
Kääntele tomaatteja hiukan, että mausteet ja öljy sekoittuvat.
Paahda 150-asteisessa uunissa noin tunnin verran, ehkä pidempäänkin. Tavoittele kuvassa näkyvää rypistynyttä pintaa, joka kertoo tomaattien tulleen ihastuttavan makeiksi.

Tomaattimurska

1 kg tomaatteja
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl sokeria
0,75 tl suolaa
0,5 rkl valkoviinietikkaa

Poista tomaateista kannat ja leikkaa neljään osaan, kirsikkatomaatit voit puolittaa. Kuori ja lohko sipulit.
Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja paista sipuleita ja tomaatteja pari minuuttia. Lisää sokeri, suola sekä etikka ja keitä murskaa keskilämmöllä ilman kantta noin puoli tuntia. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana.
Siirrä kattila syrjään liedeltä ja soseuta murska sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä sattumia.

Itämaiset lammaspyörykät kirsikkatomaattikastikkeessa

Lähi-idän tyyliin maustetut lammaspyörykät sopivat mitä parhaiten pääsiäispöytään. Ne saavat mukavaa rouheutta siemenistä ja runsasta itämaista makua mausteista. Kun pyörykät lopuksi upotetaan vielä kirsikkatomaattikastikkeeseen, on ateria riisiä vaille valmis. Annoksen täydellistää nokare turkkilaista jogurttia ja korianterista pitävät hienontavat pinnalle vielä sitäkin.

Kannattaa ilman muuta kokeilla, vaikka pääsiäisen lammasreseptit olisivatkin jo suunniteltuna. Tällä reseptillä valmistetut pyörykät maistuvat kyllä muutoinkin.

Itämaiset lammaspyörykät kirsikkatomaattikastikkeessa

4 annosta

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl auringonkukan- tai pinjansiemeniä
2 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
1 rkl öljyä
1 kananmuna
400 g karitsan jauhelihaa
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2 rkl tuoretta lehtipersiljaa ja/tai korianteria
öljyä paistamiseen

Tomaattikastike:
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g säilykekirsikkatomaatteja
1 dl vettä
0,5 dl tomaattipyreetä
1 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
riisiä
turkkilaista jogurttia
tuoretta korianteria

Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna siemenet.
Kuullota sipulit, siemenet ja mausteet öljyssä pannulla pehmeiksi. Laita seos kulhoon ja anna hieman jäähtyä. Lisää kanamuna, jauheliha sekä suola, pippuri ja hienonnetut yrtit. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Pyörittele taikinasta pieniä lihapullia ja kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 12 min. tai paista öljyssä pannulla käännellen.
Valmista seuraavaksi kastike. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna kattilassa öljy ja kuullota ensin punasipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit liemineen, vesi, tomaattipyree ja mausteet. Anna kastikkeen kiehua 10-15 min.
Painele tomaatteja haarukalla hieman murskaksi ja nostele kastikkeen joukkoon lihapullat.
Tarjoile riisin, turkkilaisen jogurtin ja tuoreen korianterin kera.

Kermainen uunilohi; kukapa ei siitä pitäisi

Vaikka tuntuukin siltä, että viime aikoina rikollisen suuri osa täällä jakamistani resepteistä on ollut luokiteltavissa kategoriaan jotakin helppoa ja nopeaa, ei seuraavasta uunilohestakaan oikeastaan muuta voi todeta. Mutta toisaalta, jos helposti saa myös hyvää, mitä pahaa siinä voi olla. Ei tuskin mitään.

Eipä siis tällä kertaa muuta kuin kala kumppaneineen uuniin. Lopputulos on kaunis ja maukas, suositan kokeilemaan.

IMG_4620

Kermainen uunilohi tomaatin ja purjon kera

4 annosta

600 g lohifileetä
suolaa ja sitruunapippuria
1 purjo
250 g kirsikkatomaatteja
2,5 dl ruokakermaa
tilliä
sitruunamehua

Laita lohi uunivuokaan ja mausta se suolalla sekä sitruunapippurilla.
Pese purjo ja kirsikkatomaatit ja pilko ne mukaan uunivuokaan. Kaada päälle ruokakerma. Lisää pinnalle vielä tilliä ja sitruunamehua.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 min.