Paahdettu tomaattikeitto

Vaikka päiväkotiruoka – tai voihan se olla ikäkin – sinänsä onkin vaikuttanut perheemme pikkuruokailijoihin hieman negatiivisella tavalla tehden heistä huomattavasti entistä nirsompia, on se myös opettanut jotain. Nimittäin syömään sosekeittoja, joita Neiti-Kokki ei vielä joitakin aikoja sitten suostunut edes maistamaan. Näinpä olen innostunut keittelemään niitä viikottain ja jopa hieman tottunut omaan tapaani syödä ihan itseksenikin usein kahden ruokalajin lounas etätöitä tehdessäni. Pieni annos keittoa alkuun saa ihan tavallisenkin aterian tuntumaan jotenkin erityislaatuiselta.

Tällä kertaa keittelin paahteisen tomaattikeiton, olisiko seassa ollut yksi paprikakin, jonka maustoin yksinkertaisesti balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Halukkaat voivat toki ripauttaa annokseensa sopivasti chiliä, mutta lasten takia minä suosin tällä hetkellä chilitöntä ruokaa. Sitä on sitä paitsi niin helppo lisätä jälkikäteen.

Sosekeitot ovat muuten siitäkin syystä mainio juttu, että niissä hieman nuhjaantuneetkin kasvikset pääsevät näyttämään parhaat puolensa. Itseni kaltainen ekologinen kokki myös ajoittaa tällaisten paahdettuja kasviksia sisältävien keittojen teon aina jonkin toisen uuniruoan yhteyteen. Ei, minä en lämmitä uunia vain tomaatteja paahtaakseni. Paahdetut kasvikset säilyvät muutenkin jääkaapissa päivän pari, jolloin aikaa vievin osuus on valmiiksi tehty ja sopivan ajan tultua keitto on nopeasti saateltavissa lopulliseen muotoonsa. Siis mainiota monella tapaa.

Paahdettu tomaattikeitto

4 annosta

1 kg tuoreita tomaatteja
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
mustapippuria myllystä

2-4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
0,5-1 tl paprikaa
1 rkl balsamicoa
(chiliä)
0,5-1 dl kaurakermaa
(suolaa)

Pese tomaatit ja leikkaa ne lohkoiksi. Leikkaa myös sipuli isoiksi lohkoiksi. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita tomaatit, sipulit ja valkosipulit uunipellille tai vuokaan. Lorauta tomaattien ja sipulien päälle oliiviöljyä ja mausta vihannekset suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Paahda uunin keskitasolla noin 30 min.
Siirrä paahtuneet vihannekset ja niiden nesteet kattilaan. Soseuta ne sauvasekoittimella.
Kiehauta keitto kattilassa. Lisää 2-4 dl vettä, kunnes keitossa on mielestäsi sopiva koostumus. Mausta keitto liemikuutiolla, sokerilla, paprikajauheella ja balsamicolla sekä mahdollisella chilillä. Voit halutessasi antaa keiton poreilla miedolla lämmöllä puolisen tuntia, mutta keiton voi tarjoilla myös heti kun se on lämmennyt.
Lisää lopuksi noin dl kaurakermaa. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita ja suolaa.

Kolmen tomaatin keitto

Alkuviikosta minun ei pitänyt puuhastella keittiössä. Minun piti pakata, valmistautua tulevaan juhannukseen. Kun huomasin kuitenkin kantaneeni kaupasta kotiin kaksi hyvikkihevilaatikkoa, ei auttanut muu kuin ruveta suunnitelmistani poiketen keittiöpuuhiin. Eipä haitannut yhtään siirtää itselleni ei niin mieluinen pakkauspuuha tulevaisuuteen ja keskittyä siihen, mitä rakastan, loihtimaan ruokaa hyvikkikasviksista ja ruokavarastoistamme löytyvistä raaka-aineista.

Käytettävyydeltään kiireisimmiltä vaikuttivat tomaatit, joten päädyin tomaattikeittoon, jonka väriä ja tomaattimaisuutta syvensi pyree, makua kermaisemmaksi pyöristi tuorejuusto. Minulla tuorejuuston makuna oli aurinkokuivattu tomaatti, joten keitosta tuli niin sanotusti kolmen tomaatin keitto. Maku twistasikin melko voimakkaasti aurinkokuivatun tomaatin suuntaan, joten voit hyvin valita keittoosi myös maustamattoman tuorejuuston. Meillä joka tapauksessa tykättiin tästäkin.

Tomaattikeitto on aina mainio aloitus aterialle, joten tällähän voisi starttailla juhannuksenakin. Kevyenä kesälounaana se toimii myös mainiosti. Tai ripotteiden kanssa vaikka juhlien buffeepöydän lämpimänä vaihtoehtona. Kannattaa kokeilla.

Kolmen tomaatin keitto

4 annosta

800 g tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3,5 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
50 g (aurinkokuivattu tomaatti)tuorejuustoa

Aloita kalttaamalla eli kuorimalla tomaatit. Laita pari litraa vettä kiehumaan. Tee kuhunkin tomaattiin ristiviilto leikkuuveitsellä. Upota kaikki tomaatit varovasti kiehuvaan veteen. Nosta tomaatit vedestä heti, kun niiden kuoret alkavat rypistyä ja irrota. Kuoren pitäisi nyt irrota helposti. Pilko kaltatut tomaatit pienemmiksi, samankokoisiksi paloiksi leikkuulaudalla.
Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulisilppua ja puserrettua valkosipulia hetken ajan paistinpannulla öljyssä.
Lisää joukkoon paloitellut tomaatit – muista myös leikkuulaudalle tomaattien paloittelusta jäänyt ”tomaattimehu” – ja anna seoksen kiehua keskilämmöllä kymmenisen minuuttia.
Lisää joukkoon vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyree.
Lisää lopuksi joukkoon mausteet sekä tuorejuusto.
Anna keiton kiehua hiljalleen vielä 15-20 min.
Soseuta kypsynyt tomaattikeitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Italialaisen illan avaus: paahdettu tomaattikeitto (ynnä DIY-jäätelö, joka on tekemisensä väärti ja sinänsä siis poikkeuksellinen)

Lauantaina vietimme italialaista iltaa, tai no, lähinnä valmistimme italialaista ruokaa. Siis tomaattikeittoa, pizzaa ja jäätelöä, aika klassinen setti. Mutta hyvä sellainen.

img_0742Mistä teille ajattelin tällä kertaa vinkata, on paahdettu tomaattikeitto, jota siis nautimme alkupalaksi. Keitto oli maukasta ja kuten tomaattikeitto nyt yleisestikin ottaen, erittäin helppo valmistaa. Ainoa mitä oikeastaan tarvitaan on aikaa, sellainen reilu tunti. Todettakoon kuitenkin, että ihan tällaisenaan keittoa ei kannata nautiskella, vaan se vaatii ehdottomasti rinnalleen kumppanin. Reseptin löysin Culinarista -blogista, jossa keitto tarjoiltiin buffalo mozzarellan kera. Minä valmistin sille pesto-ranskankermasilmän, joka toimi mainiosti sekin ja oli näin alkuruoasta puhuttaessa ihan riittävä vaihtoehto. Mikäli keittoa aikoo syödä pääruokana, tuo mozzarella lienee paikallaan. Ja jokin vaalea leipä. Vinkkinä vielä kesää ajatellen, että tämä toimii varmasti hyvin myös kylmänä, gazpacho-tapaan nautittuna. Ja pizzoista puheen ollen, me käytimme keittoa sen sopivan rakenteen vuoksi myös pizzapohjissa tomaattikastikkeen tilalta, joka teki pizzoista entistäkin parempia. Siis monipuolinen keitto, uskaltaisin väittää.

Keiton lisäksi esittelen teille vielä ekstrahelpon tavan tehdä jäätelöä, mikäli DIY-jäätelö kiinnostaa. Otan tämän ohjeen esiin ihan siitä syystä, että aikoinaan itse jäätelöitä tehtaillessamme totesimme homman kaikkea muuta kuin tekemisensä väärtiksi. Hankalaa ja lopputulokseltaan melko mitäänsanomatonta. Kun meille sitten iski toinen ”jäätelökausi”, ostimme ihan koneenkin, mutta se siitä, tuosta turhakkeesta luovuimme melko nopeasti. Alla oleva jäätelöohje toimi kuitenkin hienosti ja tuotti helposti hyvänmakuista jäätelöä. Maun lähteenä ovat maustetut rahkat eli niistä mieleisiään valikoimalla voi tuottaa paljonkin erilaisia jäätelöitä. Koska rahkat eivät kuitenkaan ole mauiltaan kovin voimakkaita, voi makua tosin lisätä esimerkiksi makuaromeilla tai mitä esimerkiksi itse käyttämääni sitruuna-lakritsiin tulee, lakritsijauheella. Mutta toimivat siis hyvin näinkin. Kiitos jäätelöideasta menee Pekoni ja porkkana -blogille.

Kyllä ne italialaiset osaavat – ainakin ruokarintamalla.

Paahdettu tomaattikeitto

4 pääruoka- / 6 alkuruoka-annosta

img_07341,5 kg kypsiä tomaatteja
3-4 punaista paprikaa
4 valkosipulinkynttä
2 keltasipulia
1 mieto punainen chilipalko
oliiviöljyä
sokeria
suolaa
mustapippuria
iso nippu tuoretta basilikaa
(vettä, 1 kasvisliemikuutio)

Lisäksi:
buffalo mozzarellaa / pestolla maustettua ranskankermaa
vaaleaa leipää

Huuhtele tomaatit ja leikkaa puoliksi. Asettele puolikkaat leikkauspinta alaspäin leivinpaperilla vuoratulle pellille. Tomaateista saattaa valua nestettä paiston aikana, joten kannattaa valita pelti, jossa on reunat.
Kuori valkosipulinkynnet, leikkaa ne keskeltä kahtia ja lyö niitä kevyesti veitsen lappeella. Laita kynnet tomaattien päälle. Lorauta päälle kunnolla oliiviöljyä ja ripottele hieman suolaa ja sokeria.
Huuhtele paprikat ja chili, poista siemenkodat ja leikkaa paloiksi.
Kuori sipulit ja leikkaa paloiksi.
Laita paprikat, chili ja sipulit uunivuokaan ja lorauta päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa.
Laita tomaattipelti uunin keskitasolle ja paprika-sipuli vuoka uunin alaosaan. Paista kasviksia uunissa 200 asteessa noin tunti. Tomaattien kuuluu paahtua pinnasta, mutta jos ne alkavat tummua liikaa, laske lämpötilaa.
Ota kasvikset uunista ja kaada ne kattilaan. Lisää nippu basilikaa ja aja keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua hetken aikaa ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja/tai sokeria.
Annostele keitto lautasille, lorauta pinnalle oliiviöljyä ja nauti valitsemiesi lisukkeiden kera.

Helppo jäätelö

8 annosta

img_07933,3 dl kuohukermaa
400 g maustettua rahkaa
1 dl glukoosisiirappia
0,5 dl sokeria

Lisäksi makua vahvistamaan:
nestemäistä aromia / sopivaa jauhetta, kuten lakritsijauhetta / vaniljan siemeniä

Vaahdota kerma. Lisää rahka, glukoosisiirappi ja sokeri. Sekoita.
Kaada seos pakastuksen kestävään muovirasiaan tai vuokaan (tilavuus noin 1,5 l). Voit pakastaa jäätelön myös pienemmissä annoksissa, esimerkiksi silikonisissa muffinssivuoissa, kuten itse tein. Näistä annokset on helppo irrottaa suoraan tarjolle esimerkiksi jäätelöannoksiin.
Pakasta peitettynä vähintään 4 h. Nosta jäätelö huoneenlämpöön noin 15 min. ennen tarjoilua.

Inkivääri ja maissi tupsahtavat tomaattikeittoon

img_8573Sunnuntaipäivällisemme – sen jolla tarjoilimme pääruoaksi aiemmin esittelemääni munakoiso-kesäkurpitsalasagnea – alkuruoaksi valmistui inkiväärillä ja maissilla säväytetty tomaattikeitto. Kuten lasagneen myös keittoon reseptiikka löytyi Kasvisruokaa koko perheelle -teoksesta, jota nyt, neljä kertaa opusta käytännössä testanneena, voin hyvillä mielin suositella. Niin kasvissyöjille kuin erityisesti muille, kasvisruoan valmistusta hieman heikommin tunteville, niin perheellisille kuin perheettömille. Mutta teoksesta tarkemmin tuonnempana.

img_8586Keitto oli hyvää, inkivääri ja maissi toivat siihen tavanomaisesta tomaattikeitosta hieman poikkeavaa makumaailmaa. Lisäksi sen valmistus oli niin mutkaton ja nopea, että keiton keittää vaikka vauva toisessa kainalossa. Voin suositella!

Tomaattikeitto maissista ja inkivääristä

4 annosta

img_85891 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 kg tomaattimurskaa
2-3 dl ruokakermaa
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
hyppysellinen paprikajauhetta
3 dl maissia
suolaa ja pippuria

Tarjoiluun:
rahkaa, jonka voit maustaa esimerkiksi wasabitahnalla tai raastetulla piparjuurella

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota kattilassa oliiviöljyssä.
Lisää kattilaan tomaattimurska, 2 dl kermaa, inkivääri, liemikuutio ja paprikajauhe. Anna kiehua hiljaa kannen alla muutaman minuutin ajan.
Halutessasi voit tässä vaiheessa soseuttaa keiton sileäksi ja tehdä siitä juoksevampaa vettä tai kermaa lisäämällä.
Huuhtele maissi, lisää keittoon ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kevättä ilmassa…

Viimeksi eletyn syys-talvisekoituksen, jota ajoittain on ollut vaikea kategorisoida tuntemiksemme vuodenajoiksi ollenkaan, aikana olen kaivannut aurinkoa aivan erityisen paljon – ja päättänyt kerran jos toisenkin, että ensi talvena on lähdettävä etelään, vähintään viikoksi. No, ensi viikolla meitä kutsuu Saksa; saa nähdä onko Berliinillä meille auringonsäteitä tarjottavanaan…

Siis lähenevä reissu makkaramaahan – kärjistetysti, kuuluuhan tuohon ruokakulttuuriin toki muutakin – sekä ilmassa pitkään ja hartaasti odotettu kevään tuoksu, siinä kaksi syytä valmistaa raikas keitto- ynnä salaattipäivällinen.

Keitto onnistui vallan mainiosti ja sen rinnalla hienon sivuroolin näytteli jo ennestään tuttu maissileipä. Ohje löytyi Keitot -kirjasta, johon tulen varmasti palaamaan tulevaisuudessa tarkemmin. Entäpä salaatti sitten? Se olisi voinut olla parempaakin, mutta sopivalla määrällä oma-aloitteisuutta saimme kehiteltyä tästäkin annoksesta mukiinmenevän. Tähän liittämäni resepti ei ole se, jota me käytimme, vaan varmasti toimiva vaihtoehto, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Meidän käyttämämme resepti sen sijaan löytyi eräästä salaattikirjasta, johon en tule enää palaamaan. Oikeastaan sillä voisi miltei heittää vesilintua; jätänpä kuitenkin nimen mainitsematta.

Eipä siis muuta kuin keittoa keittelemään ja salaattia loihtimaan. Päivä päivältä se on lähempänä, kesä.

Kermainen tomaatti-basilikakeitto

4 annosta

IMG_392725 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
900 g luumutomaatteja
7 dl kasvislientä
1,25 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl basilikanlehtiä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Koristeeksi:
kokonaisia basilikanlehtiä

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko tomaatit.
Sulata voi öljyn kanssa isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipuli ja kuullota sekoitellen 5 min. tai kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatit, liemi, viini ja tomaattipyree. Sekoita hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Peitä kattila osin kannella ja anna keiton hautua 20-25 min. ajan, kunnes ainekset ovat pehmeitä ja meheviä.
Siirrä kattila pois levyltä. Lisää basilikanlehdet revittyinä. Kaada keitto tehosekoittimeen ja soseuta. Soseutuksen voit suorittaa myös sauvasekoittimella.
Sekoita kerma keiton joukkoon ja lämmitä keitto varovasti uudelleen. Älä anna keiton kiehahtaa.
Koristele keitto tarjoiluvaiheessa kokonaisilla basilikanlehdillä.

Perunainen ulkofileesalaatti

4 annosta

IMG_3931500 g perunoita
225 g punajuuria
100 g kermaviiliä
1 rkl sinappia
viispippuria myllystä
(loraus konjakkia)
225 g kirsikkatomaatteja
erilaisia salaatteja
2 rkl balsamietikkaa
4 (500 g) naudan ulkofileepihviä, jotka voit joko maustaa itse suolalla ja erivärisillä pippureilla tai kuten me teimme tällä kertaa, ostaa valmiiksi maustettuna (merisuola-mustapippurimaustettua uskaltaisimme suositella)

Lisäksi:
punasipulihilloketta
paholaisen hilloa

Pese perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä. Kuori jäähtyneet perunat ja leikkaa ne tasakokoisiksi viipaleiksi.
Kuori, pilko ja keitä punajuuret. Anna jäähtyä.
Halkaise kirsikkatomaatit.
Pane kirsikkatomaatit, salaatit ja punajuuripalaset kulhoon. Valuta päälle balsamietikka ja sekoita varovasti.
Mausta kermaviili sinapilla ja viispippurilla sekä halutessasi konjakilla. Sekoita kastike perunaviipaleiden joukkoon.
Paista pihvit omaa kypsyystasoasi miellyttäväksi.
Jaa salaatti neljälle lautaselle ja lusikoi pinnalle perunasalaattia. Asettele päällimmäiseksi pihvi.
Tarjoile punasipulihillokkeen ja paholaisen hillon kera.

Jotakin uutta, jotakin vanhaa ja jotakin tuunattua

Vapaapäivän kunniaksi päätin valmistaa meille hieman spesiaalimman arki-illallisen. Se onnistui maukkaasti, kiitos uusimman ruokaopukseni. Kyseessä on Helsingin Sanomien ruokatoimittaja Katja Bäcksbackan teos Ensimmäinen ruokakirja, johon suosittelen ilolla tutustumaan. Sieltä löytyivät tälle aterialle tomaatti-papukeitto sekä uuniomenat.

Alkuun nautimme siis tomaatti-papukeittoa, sitä uutta, keskelle aina maukkaita katkarapukreppejä, sitä vanhaa, ja loppuun uuniomenoita täysin uusilla tuulilla, sitä tuunattua.

Kreppeihin valmistin lisäksi kinkkutäytettä, sillä alla olevasta taikinamäärästä syntyy melko monta yksilöä, tietysti kreppien paksuudesta riippuen. Itse paistoin reilut kymmenen onnistunutta, se ensimmäinenhän perinteisesti on tuhoon tuomittu.

Pieni vinkki kreppejä ja kesää ajatellen: edellispäivästä jäljelle jääneet krepit maistuvat taivaallisen hyvältä luonnon helmassa, kun ne käärii folioon ja lämmittää grillissä tai nuotiolla. Kesää odotellen…

Tomaatti-papukeittoIMG_0808

2/4 annosta (pää-/alkuruokana)

0,5 rkl oliiviöljyä
puolikas sipuli
1 tlk (á 400/240 g) kuorittuja tomaatteja
1 tlk (á 420 g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl rakuunaa
ripaus chiliä
0,5 dl kuohukermaa
0,5 dl maitoa

Kuori ja silppua sipuli. Lämmitä öljy kattilassa. Kuullota sipulia ja mausteita miedolla lämmöllä noin 5 min.
Lisää tomaatit ja kuumenna kiehuvaksi. Soseuta tasaiseksi.
Sekoita keittoon pavut ja anna kiehahtaa. Lisää vielä kerma sekä maito ja kuumenna.

Krepit katkarapu- ja kinkkutäytteellä

Lettutaikina:IMG_0810
3 kananmunaa
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Katkaraputäyte:

Raikas salaatti on kreppien ystävä.
Raikas salaatti on kreppien ystävä.

300 g katkarapuja
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 tl sokeria
2 rkl limetti- tai sitruunamehua
1 dl tilliä hienonnettuna
200 g raejuustoa
2 dl kevyt ranskankermaa
sitruunapippuria

Kinkkutäyte:
200 g kesäkurpitsaa
100 g raejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
100 g kinkkua
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
herkkukurkkua oman maun mukaan
viispippuria

Pinnalle:
juustoraastetta

Valmista lettutaikina ja anna sen turvota puolisen tuntia. Paista letut.
Sulata ja valuta katkaravut. Yhdistä kaikki katkaraputäytteen aineet keskenään.
Raasta kesäkurpitsa. Sekoita samoin kinkkutäytteen aineet keskenään.
Täytä letut ja muotoile ne rulliksi. Asettele rullat uunivuokaan ja sirottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 7 min.

Uuniomenat

Uuniomena tykkää jäätelöstä!
Uuniomena tykkää jäätelöstä!

2 kpl

2 hapahkoa omenaa

Täyte:
0,75 dl cashewpähkinöitä
0,5 dl rusinoita
0,25 dl siirappia
0,25 dl kermaa
0,5 tl kanelia
10 g voita
0,5 rkl vehnäjauhoja

Päälle:
siirappia

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Pese omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenoilta ”hatut” pois. Asettele omenat leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan.
Mittaa pannulle täytteen ainekset ja kuumenna sekoittaen. Anna seoksen kiehahtaa.
Levitä seos omenoille ja asettele hatut päällimmäiseksi. Kaada päälle hieman siirappia.
Nosta vuoka uunin alaosaan ja paista noin 20 min.
Tarjoa lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.