Riisin uusi koti; eli säästeliään Pikku-Rouvan pinaatti-kinkkupiirakka riisipohjalla

img_0410Tässäpä taas oivallinen tapa käyttää ylijäänyttä riisiä – sillä kukapa sitä osaisi koskaan keittää juuri sopivasti. Samalla puhutaan ehkäpä maailmankaikkeuden helpoimmasta piirakkapohjasta eli kyseessä on todellinen säästeliään sekä tällä hetkellä rajallisesti ruoanlaittoaikaa omaavan Pikku-Rouvan riperuoka.

Hauska kokeilu, jonka täytettä suositan testaamaan, vaikka riisipohja ei tuntuisikaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pohjasta taas oiva lisä sinne gluteenittomien reseptien aarrearkkuun.

Reseptin, jonka itse nappasin Arlan sivustolta ja tallensin tänne muunnellen on kehitellyt Hannan soppa -blogisti Hanna.

Pinaatti-kinkkupiirakka riisipohjalla

Vuoallinen (ø noin 26 cm)

img_0412Pohja:
5 dl kypsää riisiä
2 rkl seesaminsiemeniä
1 kananmuna

Täyte:
3 kananmunaa
2 dl täysmaitoa (minä korvasin kevytmaidon ja kerman sekoituksella)
2,5 dl pinaatinlehtiä
100 g fetajuustoa
1 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
200 g (ylikypsää saunapalvi)kinkkua

Paahda seesaminsiemeniä hetki pannulla. Sekoita riisin sekaan seesaminsiemenet ja kananmuna, painele seos sitten voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 180 asteessa 15 min.
Vatkaa täytteen kananmunat ja maito sekaisin. Lisää seokseen pinaatinlehdet, hienonnettu fetajuusto ja juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuutioi kinkku. Levitä kuutiot esipaistetun piirakkapohjan päälle.
Kaada täyte kinkkukuutioiden päälle ja paista 180 asteessa noin 30 min. tai kunnes täyte on hyytynyt ja piiraassa on kaunis paistunut väri. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Jäähyväiset joulukinkulle vm. 2016 osa 2: vähän niin kuin italianpataa

Kuten näiden jäähyväisten ensimmäisessä osiossa tulin maininneeksi, arvioimme menneenä jouluna ruokatarpeemme huomattavasti edellistä paremmin. Tähteitä jäi varsin maltillinen määrä. Nyt käyttöön lähtikin se joulukinkun toinen ja viimeinen ylijäämäpalanen.

img_0247Kinkun rippeistä valmistin simppeliä pataruokaa, sellaista Italia-tyylistä. Joulukinkku istui uuteen rooliinsa melko hyvin, vaikka ehkäpä lähtökohtaisesti suosittelisin käyttämään tähän ruokalajiin jotakin vielä ylikypsempää. Ja pastan pitäisi kyllä ehdottomasti olla rakettispagettia, eikä käyttämääni tummaa Nalle-pastaa.

No juu, tällainen vaivaton pikaruoka tällä kertaa. Syntyi miltei Pikku-Kokin sitterissä viihtymisaikana.

Italianpata kinkusta

4 annosta

img_0233350 g ylikypsää kinkkua
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
4 dl lihalientä
2 dl rakettispagettia
300 g pakastekasviksia

Paloittele kinkku. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi.
Paahda kinkkupaloja hetki pannulla. Lisää sipulit ja öljy ja anna pehmetä.
Kaada seos kattilaan ja lisää tomaattimurska sekä -sose, lihaliemi ja spagetit.
Hauduta 5 min. Sekoita joukkoon kasvikset ja kuumenna pata.

Jäähyväiset joulukinkulle vm. 2016 osa 1: ainakin hiukan ranskalainen kinkkupiiras

Viime vuonna puuhastelin erilaisten jouluisten riperuokien parissa pitkälle kevääseen valmistaen laatikoista ja kinkusta mitä erilaisimpia uusioruokia. Tänä vuonna tilanne on hiukan toinen; laatikoita ei jäänyt tähteille yhtään, kinkkuakin vain suhteellisen vähän. Olemme siis oppineet arvioimaan tarpeemme.

img_0264No, koska kinkkua kuitenkin jonkin verran jäi, päätin aloittaa sen parissa hetimiten. Ensimmäisestä osasta valmistui piirakka, alkuperäisohjeessaan K-Ruoka -sivustolla harhaanjohtavasti Quiche Lorraineksi nimetty kinkku-juustopiirakka. Harhaanjohtavasti siinä mielessä, että klassinen Lorraine ei sisällä juustoa laisinkaan, vaan koostuu kinkun ohella pekonista, kananmunista ja kermasta. No, pilkunviilaus sikseen, pääasia että quiche saa mehevän ja runsaan täytteen. Seuraavaa ohjeistusta noudattamalla näin tapahtuu.

Pohjasta sanottakoon, että siitä tuli varsin maistuva. Siitäkin huolimatta, että pelkäsin suoraan sanottuna katastrofia sen jälkeen, kun olin ajattelemattomuuksissani pohjataikinan jauhovalintoja tehdessäni päätynyt muiden muassa korppujauhoihin. Taikina maistui raakana arveluttavalta, mutta kypsänä yhdistelmä miellytti niin maullisesti kuin koostumuksensakin puolesta. Talkkunajauhot taas toivat pohjaan mukavaa tummasävyisyyttä ynnä runsaasti lisää kuitupitoisuutta. Suosittelen siis kokeilemaan tätäkin erikoista piirakan kivijalkaa.

Maukas välipäiväherkku, jota voi hyvin valmistaa vaikkapa uudenvuoden rientoihin.

”Quiche Lorraine”

Vuoallinen (ø noin 26 cm)

Pohja:
1 dl talkkunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g voita
kylmää vettä

Täyte:
200 g kypsää (joulu)kinkkua
1 pieni sipuli
0,5 dl tuoretta persiljaa
0,5 dl tuoretta timjamia
150 g juustoraastetta
2 kananmunaa
2 dl (ruoka)kermaa
1 dl maitoa
0,5 tl mustapippuria
suolaa

Sekoita keskenään jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää voi nyppimällä se jauhoseokseen. Lisää murumaiseen seokseen hieman kylmää vettä ja vaivaa taikinaksi.
Painele taikina voideltuun vuokaan. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa noin 10 min.
Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi. Hienonna kuorittu sipuli ja tuoreet yrtit. Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon vielä puolet juustoraasteesta. Levitä seos esipaistetulle pohjalle.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma, maito ja loput juustoraasteesta. Mausta mustapippurilla sekä suolalla ja kaada seos piirakkavuokaan.
Paista uunin alatasolla noin 25 min. kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.

Pekoni-perunapiirakka, ei niin kaunis, mutta rakkaudella leivottu

img_0234Eilen huvituin taas tekemään niin sanottua riperuokaa, siis ruokaa, jonka valmistukseen ainesosaset kerätään kodin sen hetkisistä varannoista. Nyt nimittäin alkavat joulumuonat olla valmiina ja pakastin saanut tulevan juhlan myötä sen verran syödäkseen, että on hyvä laittaa vanhemmat varastot kiertoon. Näin syntyi – yllätys, yllätys – piirakka, tuo jämäkokin ainainen oljenkorsi.

Oudoin kokeilu tässä piirakassa oli taannoin kokkailemamme lihapadan valmistuksen sivutuotteena syntynyt kasvissilppu, jonka otin tuolloin talteen ja soseutin nyt sauvasekoittimella hienoksi. Mikäs siinä, ihan mukavasti tuo oheistuote toi makua ja koostumusta piirakkapohjaan ja jauhoja sai laittaa hiukan normaalia niukemmin. Ohjeeseen passaavat hyvin muuten myös laatikoiden rippeet, mikäli niitä sattuu joulusta jäämään yli. Samoin täyte, joka sisälsi tällä kertaa kirjaimellisesti purkkien ja pussien pohjallisia, onnistui sekin mainiosti. Mitä piirakoihin tulee kannattaa rohkeasti siis kokeilla melko erikoisiakin yhdistelmiä.

Pekoni-perunapiirakka

Vuoallinen (ø noin 23 cm)

img_0219Pohja:
1,5 dl jotakin ”ripettä”, kuten kastikekasviksia soseutettuna, sosekeittoa tai joululaatikkoa
1,5 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
40 g voita
1 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)

Täyte:
2 isohkoa perunaa (valmiiksi keitetyt tähdeperunat käyvät mitä parhaiten)
10 kuivattua luumua
140 g pekonia
1 sipuli
puolikas paprika
80 g turkkilaista jogurttia
1 dl (kuohu)kermaa
Huom! jogurtin ja kerman voit korvata ranskankermalla
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe ja mahdollisesti ripaus suolaa. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin odottamaan.
Mikäli perunat ovat raakoja, keitä ne kypsiksi. Kuori ja pilko perunat. Pilko myös luumut.
Paloittele pekoni, sipuli ja paprika.
Paahda pannulla pekonia, kunnes se saa hieman väriä. Lisää perunat, taatelit, sipulit ja paprika. Kääntele kunnes kasviksetkin saavat väriä. Siirrä jäähtymään.
Sekoita jogurtti, kerma, kananmuna, juustoraaste ja mausteet.
Pistele taikinapohja haarukalla ja valuta päälle puolet kananmunaseoksesta. Levitä päälle pekoniseos ja valuta päälle loppu kananmunaseos.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 min.

Kolmen sortin sipulirisottoa possulla ja kirsikkatomaateilla kuorrutettuna

Hmm. Aina ei ole se paras päivä, ei kai kenelläkään. Ei edes vaikka kotona seuraa pitää maailman suloisin karhuherra. Joskus voi jopa olla niin, että juuri tuo karhuherra pistää hiukan pakkaa sekaisin. Näin meillä tällä kertaa.

On nimittäin niin, että näinä päivinä Kotikolon yllä leijailee melkomoinen unipilvi, jonka ominaispiirteenä on sekoittaa kokeista pienimmän muutenkin olematonta unirytmiä entisestään. Näinpä elän itsekin päivästä toiseen jonkinasteisen väsymysverhon sumentamana, toisinaan ohuemman toisinaan paksumman. Mutta kuulunee asiaan, onhan se kuitenkin hyvä, että nallukkamme ei ole talviuneen vajonnut, pikemminkin päinvastoin.

img_0140No, ei tästä mitään tilitystä ole postautumassa, saattelinhan teidät vaan seuraavassa esiteltävän risoton maailmaan. Tarkoituksenani oli nimittäin valmistaa fiiniä risottoa, jonka rinnalla olisi ollut mukava nautiskella vaikkapa tilkkanen valkoviiniä. Mutta toisin kävi; syntyi arkinen pikarisotto, johon erilaiset sipulit sekä mausteet toivat kuitenkin mukavasti makua. Eli ihan hyvä torstairuoka tämäkin.

Helppo tapa muuten käyttää monia loppusuoralleen siirtyneitä asioita, kuten viimeisiä käyttöpäiviään läheneviä leikkeleitä tai hiukan nahistuneita kasviksia on lisäillä niitä risottoihin. Näin syntyi tämäkin, riperisotto.

Kolmen sipulin possurisotto

4 annosta

img_0140-versio-21 iso sipuli
hillosipuleita
kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä kuullottamiseen
1 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
5 dl lihalientä
5-7 dl kasvislientä / vettä, tai mahdollisesti valko-/ roséviiniä, myös kuivaa siideriä olen onnistuneesti käyttänyt risotoissa (Mikäli et lisää viiniä tai siideriä, pieni tilkka valkoviinietikkaa tuo mukavasti hapokkuutta.)
2-3 tl chilirouhetta
2-3 tl kurkumaa väriä antamaan
ripaus muskottipähkinää
150-200 g kinkkua
(aavistus suolaa tai soijakastiketta)

Kuori ja silppua sipuli, halkaise kirsikkatomaatit.
Kuullota suuressa kasarissa oliiviöljyssä sipulia muutama minuutti ja lisää sitten hillosipulit ja kirsikkatomaatit. Paista seosta muutama minuutti, mausta kevyesti suolalla ja nosta pannulta odottelemaan.
Kuori ja silppua valkosipuli.
Laita kasariin voi sekä valkosipulisilppu. Pyörittele hetki, älä kuitenkaan paista. Lisää riisiä vähän kerrallaan niin, että se kuullottuu ja voi ehtii imeytyä riisiin kauttaaltaan. Lisää tarvittaessa vähän voita, mikäli riisi näyttää kuivalta.
Aloita nesteen, lihaliemen ja viinin tai sen korvikkeen, lisääminen pikkuhiljaa. Aina kun neste näyttää imeytyneen riisiin, lisää jompaa kumpaa. Pienennä lämpöä hauduttavaksi, tässä vaiheessa menee riisilaadusta riippuen noin 15-20 min.
Suikaloi kinkku. Lisää risottoon mausteet ja paistettu sipuli-tomaattiseos sekä kinkku.
Maista suola ja lisää tarvittaessa hiukan sitä tai soijakastiketta.
Mikäli ruoka vaikuttaa kuivalta, lisää vielä hiukan nestettä.

Itsenäisyyspäivän illallinen, se joka alkoi ja päättyi vallan mainiosti

Suomi ysi ysi… ja meillä tietysti asiaankuuluva juhlaillallinen kahden kynttilän valossa. Niin, ja olihan kyseessä myös Pikku-Kokin ensimmäinen itsenäisyyspäivä, jona hän osoitti kohteliaasti kunnioitustaan vanhempiaan kohtaan vetelemällä sikeitä raikkaassa ulkoilmassa meidän nautiskellessa alku- sekä pääruoista. Jälkiruoan ajaksi saimme hänestä jo iloista seuraa. Satavuotisjuhlia vietetäänkin sitten jo saman pöydän ääressä.

Illallisemme, joka syntyi tällä kertaa alku- ja pääruokien osalta uusimman Glorian Ruoka ja Viini -lehden innoittamana, oli alku- sekä jälkiruokien juhlaa pääruoan jäädessä armotta tässä vertailussa kolmanneksi. Harmillista sikäli, odotukset kreikkalaista lihapataa, stifadoa, kohtaan olivat suhteellisen korkealla. No, padan parannelluista tähteistä muutamaa päivää myöhemmin syntynyt paimenen piiras oli joka tapauksessa maukasta ja vaikka en taidakaan teille stifadon reseptiikkaa jakaa, esittelen toki piiraani.

img_0031img_0018Alkuruoaksi keittelin juuriselleri-valkopapukeittoa, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Niin helppoa ja hyvää. Rinnalle istui mukavasti pakastimesta esiin kaivettu glögileipä, joka toi ateriallemme jo tervetulleen joulun henkäyksen. Jälkiruoaksi taas kehittelin pienen ”sotkun” – hienommin sanottuna triflen – jonka mahdollisuus epäonnistua oli jo yksin ainesosiensa vuoksi lähes olematon. Siis kahta erilaista kakkupohjaa, kinuskikastiketta, suklaakreemiä ja piparkakkumausteesta pontta saanutta kermavaahtoa kerroksittain sulassa sovussa viinilasin pohjalta nautittuna. Nam ja maiskis! Ei epäonnistunut, ei. Ja taas, kiitos pakastettujen tähdetähtien, jälkiruoka syntyi lähes huomaamatta.

Kohti kolmatta kynttilää jo kovaa vauhtia, iloisin mielin!

Juuriselleri-valkopapukeitto

6 alkuruoka-annosta

img_0022350 g juuriselleriä
1 sipuli
1 tlk (400 g) isoja valkoisia papuja
2 rkl öljyä
6 dl kasvislientä
2 dl soija- tai kaurakermaa (myös kuohukerma toimi mainiosti)
10 salvianlehteä (itse jätin nämä pois, joten makutakuuta tällä tavoin maustettuna ei ole)
1 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria

Kuori ja kuutioi juuriselleri ja sipuli. Valuta pavut.
Kuumenna öljy kattilassa. Paista sipulia keskilämmöllä 2 min. Lisää sellerikuutiot ja paista 2 min. Lisää pavut ja kaada kasvisliemi kattilaan. Keitä 15 min.
Soseuta keitto. Sekoita joukkoon kerma. (Hienonna salvianlehdet ja lisää ne keittoon.) Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kuumenna kiehuvaksi.

Paimenenpiiras

Perinteisesti paimenenpiiras käsittää muhevaa jauhelihakastiketta perunamuusilla kuorrutettuna, mutta minä valmistin piiraan pieleen menneestä stifadosta ja uskoisin minkä tahansa lihakastikkeen sopivan käyttöön hyvin.

img_0078annos liha-/ jauhelihakastiketta
annos perunamuusia
(maitoa)
1 kananmuna
(parmesaani)juustoraastetta

Levitä lihakastike uunivuoan pohjalle.
Mikäli perunamuusi on kovin paksua, vetreytä sitä hiukan maidolla. Riko joukkoon myös yksi kananmuna ja lisää seokseen juustoraastetta makusi mukaan.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 min.

Modernisoitu kasvisgratiini ynnä siitä jatkettu ”Yrittänyttä ei laiteta” -piirakka

Tapaamme mahdollisuuksien  mukaan juhlistaa adventin aikaa sunnuntaisten tavallista juhlallisempien päivällisten parissa. Tänä vuonna piti ottaa varaslähtö, sillä ensimmäisen adventtisunnuntain vietimme molemmat omilla tahoillamme. No, maukas varaslähtö tästä tulikin, alusta loppuun.

img_9865Alkuruoaksi nautiskelimme Toast Skagenia tällä kertaa lasipurkkeihin kerrostetussa muodossa. Pääruoaksi Aleksi paistoi – ja hyvin paistoikin, juuri niin mediumiksi, kuin kumpainenkin tunsi itsellensä sopivaksi – meille naudan pihvit valkosipulivoissa. Pihvien rinnalle lihamestarimme niin ikään keitteli punaviinikastikkeen, jonka alta löytyvää reseptiikkaa sietää hyvällä omalla tunnolla suositella. Pihvit ja kastike saivat kumppanikseen kasvisgratiinia, johon reseptiikka löytyi jo monesti hyväksi havaitusta Asia on pihvi -opuksesta. Eikä Äijäruoka pettänyt tälläkään kertaa. Gratiini oli hyvää, viineineen ja tuoreyrtteineen mukavan modernisoitua, samoin Maku-lehden opastuksella syntynyt punaviinikastike. Aterian päättänyt jättikeksi, jonka esittelin jo aiemmin, sinetöi herkullisuudellaan ensimmäisen adventtiateriamme ja saimme kääriytyä tyytyväisyyteen. Hyvää kerta kaikkiaan.

Onnellista joulunodotusta hehkuen. Pian sytytämmekin jo toisen kynttilän – emmekä muuten silloinkaan istu rakkaan ruokapöytämme ympärillä.

Ja niin, kasvisgratiinin lopusta syntyi oivallinen piirakka, jonka esittelen alla niin ikään. Jälleen yksi todiste siitä, että maukasta saa mitä hassuimmista yhdistelmistä, kuten kasvisgratiinista, palvikyljestä ja piirakkapohjasta. Aina kannattaa siis yrittää, vaikka asetelma aluksi oudolta vaikuttaisikin…

Punaviinikastike

4 annosta

puolikas porkkana
1 salottisipuli
0,5 rkl voita
1 rkl sokeria
4 dl punaviiniä
0,5 rkl tuoretta rosmariinia
0,5 rkl tuoretta timjamia
2,5 dl kastikepohjaa (demi-glace)
ripaus mustapippuria ja suolaa

Kuori ja kuutioi porkkana, kuori ja silppua sipuli. Kuullota niitä ruskistamatta voissa laakeassa paistokasarissa. Lisää sokeri ja anna karamellisoitua hetki.
Lisää punaviini, rosmariini ja timjami. Anna kiehua melko voimakkaasti. Keitä seosta kasaan niin, että sitä on jäljellä enää puolet.
Lisää demi-glace ja anna jälleen kiehua noin puolet kasaan. Kiehuessaan kastike paksuuntuu.
Mausta punaviinikastike pippurilla ja suolalla. Tarkista kastikkeen maku ja siivilöi kattilaan odottamaan.

Kasvisgratiini

4 annosta

img_9820600 g valitsemiasi kasviksia (ohjeessa käytettiin yksinomaan kukkakaalia, mutta me korvasimme sen bataatilla, palsternakalla ja porkkanalla)
suolaa
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 laakerinlehti
4,5 dl maitoa
25 g voita
2,5 rkl jauhoja
70 g cheddarraastetta
40 g parmesaaniraastetta
1 tl (englantilaista) sinappia
1 rkl tuoretta ruohosipulia
1 rkl tuoretta persiljaa
suolaa

Kuori ja paloittele kasvikset. Keitä niitä kevyesti suolatussa vedessä noin 6-8 min. kunnes ne ovat vielä kovankypsiä. Valuta ja nosta sivuun.
Pane viini ja laakerinlehti toiseen kattilaan. Keitä nopeasti, kunnes viini kiehuu puoleksi. Lisää maito, voi ja jauhot ja vatkaa vispilällä, kunnes voi sulaa. Jatka vatkaamista, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Hauduta 1 min.
Nosta kattila liedeltä. Sekoita juustot yhteen ja hämmennä kaksi kolmannesta seokseen, kunnes kastike on sileää. Hämmennä sitten kastikkeeseen sinappi, ruohosipuli ja persilja. Heitä laakerinlehti pois.
Lusikoi hiukan kastiketta matalan uunivuoan pohjalle. Laita kasvikset vuokaan ja levitä tasaiseksi. Lusikoi loppu kastike päälle ja ripottele pinnalle loppu juusto.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min. kunnes pinta kuplii ja on vaalean kullanruskea.

Piirakka kasvisgratiinin jäämistöstä

Vuoallinen

img_9846Pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja (tai muita jauhoja mielen ja / tai oman varastotilanteen mukaan)
1,5 tl suolaa
50 g juustoraastetta
0,5 dl ruoka- / kuohukermaa

Täyte:
1 iso sipuli
50 g ylikypsää palvikylkeä (myös pekoni toimii varmasti)
kasvisgratiinia
fetajuustoa
mustapippuria myllystä

Sekoita pehmeähköön voihin keskenään sekoitetut jauhot ja suola, juustoraaste sekä kerma.
Anna taikinan levätä jääkaapissa puolen tunnin ajan.
Taputtele taikina piirakkavuoan (ø noin 28 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. Kuutioi palvikylki.
Kuullota pannulla ensin sipulia hetki ja lisää sitten palvikylkikuutiot. Paista kunnes sipulit ovat mukavasti kuullottuneet ja palvikylki sopivan rapeaa. Nosta talouspaperin päälle kuivumaan.
Erottele gratiinista kasvikset ja pilko ne tarvittaessa pienemmiksi palasiksi. Levitä piirakkapohjan päälle ensin gratiinin kastike, sitten pilkotut kasvikset ja sipuli-palvikylkiseos. Ripottele päällimmäiseksi fetajuustoa ja rouhi pinnalle mustapippuria myllystä.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 25–30 min. tai kunnes piirakka näyttää kypsältä.

Voiko x:n korvata y:llä? -piirakka

Taas teki mieli leipoa piirakka. Syitä siihen oli muutamia: 1) erinäiset ainesosat jääkaapissa huutelivat jo tarpeestaan tulla käytetyiksi, 2) kuivamuonavarastosta tekemäni löydökset houkuttelivat minua päästä käyttämään näitä oudohkoja hankintoja, kuten riisijauhoja, joita erehdyimme vuosia sitten keskiaika-teemaisia aterioita valmistaessamme ostamaan ja 3) ihan vain leipomisen ja Aleksin ilahduttamisen ilosta.

Jonkin aikaa asiaa pähkäiltyäni päädyin Ulla Svenskin Suloiset suolaiset -opuksesta bongautuneeseen meetvurstipiirakkaan, koska jääkaapissa majaillut metukkatangon pätkä ei tuntunut muuten tulevan käytetyksi. No, entinenhän tuo jo sitten olikin, joten se siitä meetvurstipaistoksesta, teinpä alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen jauhelihapiirakan. Sama laulu jatkui tehdessäni kerta toisensa jälkeen huomioita puuttuvista ainesosista. Näin pohjataikinan ruokakerma korvautui vispikermalla, täytteen ranskankerma kreikkalaisella jogurtilla ja vihreä paprika keltaisella vastaavalla.

Korvaustoimenpiteistäni kaikki tuntuivat toimivan mainiosti, ainoa jota jäin hieman pohtimaan oli se, että korvasin puolet vehnäjauhoista maissi- sekä riisijauhoilla. Piirakan pohja oli nimittäin maukkaudestaan huolimatta sangen hajoileva, josta taidan syyttää riisijauhoja. No, eihän sitä kuitenkaan purematta niellä, joten taidan joka tapauksessa jatkossakin upottaa riisijauhoja piirakkapohjiin.

Näin syntyi siis Voiko x:n korvata y:llä? -piirakkani, toisin sanoen sangen tavanomainen Ruokaa rippeistä -tuotokseni. Ja jauhelihapiirakaksi tämä oli muuten alusta loppuun koko lailla maukasta, joten taitanee pian täytyä päästää tuo poloinen huonosta maineestaan, mitä piirakoihin tulee.

Leipokaa piirakoita, tyhjentäkää kaappeja ja korvatkaa x huoletta y:llä. Kyllä siitä hyvä tulee!

Jauhelihapiirakka

Vuoallinen

img_9470Pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja (tai muita jauhoja mielen ja / tai oman varastotilanteen mukaan)
1,5 tl suolaa
50 g juustoraastetta
0,5 dl ruokakermaa (vispikerma toimi myös hyvin)

Täyte:
150 g ranskankermaa (korvautui hyvin kreikkalaisella jogurtilla)
1 kananmuna
1 tl timjamia
200 g jauhelihaa (alkuperäisessä ohjeistuksessa 150 g meetvurstia)
suolaa ja mustapippuria (mikäli käytät jauhelihaa)
pala purjoa
puolikas keltainen / vihreä paprika
(ripaus mustapippuria)

Sekoita pehmeähköön voihin keskenään sekoitetut jauhot ja suola, juustoraaste sekä kerma.
Anna taikinan levätä jääkaapissa puolen tunnin ajan.
Taputtele taikina piirakkavuoan (ø noin 28 cm) pohjalle ja reunoille.
Sekoita ranskankerma, kananmuna ja timjami keskenään, levitä seos pohjan päälle.
Ruskista jauheliha pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele ranskankermaseoksen päälle.
Leikkaa purjo renkaiksi, kuullota hieman pannulla ja lisää renkaat piirakkavuokaan.
Leikkaa paprika pieniksi paloiksi ja ripottele vuokaan. Mikäli teet meetvurstiversion, etkä ole vielä lisännyt mustapippuria, lisää sitä nyt piirakan pinnalle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 25–30 min. tai kunnes piirakka näyttää kypsältä.

Juurespihvejä ja jauhelihaa

Mitä koti- ja ravintolaruokailuun tulee, meillä on hyvä systeemi. Minä käytän leijonanosan Pikku-Kokin minulle suvaitsemasta vapaa-ajasta keittiöpuuhiin, Aleksi tarjoilee minulle vastineeksi ihastuttavia ravintolailtoja. Siis kaikki hyötyvät, kaikki nauttivat. Aleksin ei tarvitse natustella töissä valmisruokia, minä saan toteuttaa rakasta harrastustani ruoanlaittoa.

img_9461Se siitä diilistä, mennäänpä asiaan. Tällä kertaa esittelen kaksi reseptiä. Toisen jonka luokittelen niin sanottuun Ruokaa rippeistä -kategoriaani, toisen jossa arkinen jauhelihakastike saa uudenlaista aasialaista twistiä. Suosittelen molempia maukkaita tekeleitäni; juurespihveihin uppoavat mukavasti erinäiset kasvisten loput tai vaikkapa lihapatojen mausteena käytetyt juurekset, jotka muuten päätyisivät kompostiin, jauheliha taas saa seuraavalla tavalla maustettuna aivan uudenlaista ilmettä.

Juurespihvit kehittelin Pirkan ohjeistukseen nojaten, jauhelihareseptiikasta taas kiitän Tamarind Heaven -blogia. Niin, onhan tällä jauheliharuoalla ihan oikea nimikin, Keema, jolla tarkoitetaan, mitäpäs muutakaan kuin jauhelihaa. Jauhelihan ohella Keema koostuu joko herneistä tai perunasta ynnä suuresta määrästä mausteita. Sen alkulähde sijoittuu Etelä-Aasiaan: Intiaan, Pakistaniin, Bangladeshiin ja Nepaliin. Keemaa tavataankin useimmiten nauttia intialaisten leipien kera, mutta istui se mainiosti näiden juurespihvienkin rinnalle. Tämä ruokalaji onkin hyvä pitää mielessä, mikäli edellä mainitut maat tuottavat ongelmia mitä Matkailu avartaa -haasteeseeni tulee…

Juurespihvit

4 annosta

img_9412500 g kypsiä juureksia (minulla oli palsternakkaa, porkkanaa ja sipulia)
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl perunajauhoja
100 g sipulia
2 kananmunaa
1 tl yrttisekoitusta, esim. Provencen mix
0,25 tl suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Soseuta juurekset.
Sekoita juuressose, kaurahiutaleet ja perunajauhot. Anna turvota noin 5 min. välillä sekoittaen.
Kuori ja kuutioi sipuli ja lisää kuutiot taikinaan. Sekoita joukkoon kananmunat ja mausteet.
Paista taikinasta ohukaispannulla pihvejä miedolla lämmöllä.

Keema matar

4 annosta

img_94422 sipulia
parin sentin pala tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
kardemummaa
kanelia
1-1,5 tl suolaa
1 tl korianterijauhetta
1 tl juustokuminaa
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl kurkumaa
400-500 g jauhelihaa
2 tomaattia
2 rkl paksuhkoa jogurttia, esim. turkkilaista tai kreikkalaista
2 dl (pakaste)herneitä (tuoreet esikeitettyinä)
(tuoretta korianteria)

(Lisäksi:
intialaista leipää)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori myös inkivääri sekä valkosipulinkynnet ja valmista niistä tahnaa esimerkiksi morttelissa tai raastaen.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää siihen kardemummaa ja kanelia. Kun ne alkavat tuoksua, lisää sipuli. Anna sipulien ruskistua melko mukavasti ja lisää valkosipuli-inkivääritahna. Jatka paistamista muutaman minuutin ajan.
Lisää suola, korianterijauhe, juustokumina, chilijauhe ja kurkuma ja pyöräytä mausteet sipulien kanssa hyvin sekaisin. Lisää jauheliha ja anna lihan ruskistua kovahkolla lämmöllä. Riko lihaa samalla lastalla pienemmiksi nokareiksi.
Lisää tomaatit ja paistele edelleen melko kovalla lämmöllä noin 5 min. tai kunnes tomaatit alkavat hajota. Pienennä lämpöä, lisää jogurtti ja hauduttele kannen alla noin 10-15 min. Sekoita muutaman kerran.
Sekoita joukkoon herneet ja paistele ilman kantta vielä viitisen minuuttia. Nesteen tulisi haihtua pannulta lähes kokonaan. Tarkista maku ja koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

Jauhelihakastike muuttaa piirakkaan

Alkuviikosta keittelemäni hieman erilaisen jauhelihakastikkeen loppu pääsi muutama päivä valmistuksensa jälkeen jatkojalostukseen. Sen sijaan, että olisin keittänyt yhden annoksen pastaa kastikkeen kumppaniksi sijoitin sen osaksi piirakkatäytettä. Valinta oli hyvä ja luulen, että miltei mikä tahansa jauhelihakastike toimisi tässä Smoothiempaa Menoa -blogista lainatussa piirakkareseptissä. Itse en yleisesti ottaen arvosta jauhelihaa piirakan täytteenä kovinkaan korkealle, mutta tällä tavalla kastikemuodossa ja oikealla tavalla jatkettuna lopputulos oli maukas. Myös reseptin pohjataikina, johon itse tosin käytin jauhoja hieman laveammalla valikoimalla, oli hyvä.

img_9345Siis mikäli jauhelihakastiketta sattuu jäämään tähteille, kokeilkaa toki seuraavaa. Ja niin, mistään kaunottaresta ei tämän piirakan kohdalla voida puhua, joten kuvasin tällä kertaa vain todistusaineistoa siitä, että kaikki meni – hyvällä ruokahalulla.

Jauhelihakastikepiirakka

Vuoallinen

img_9344Pohja:
3 dl jauhoja (minulla oli 2 dl vehnä- ja 0,5 dl durum- sekä maissijauhoja kumpaistakin)
75 g voita
75 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
3 dl jauhelihakastiketta
6 rkl kermaviiliä (minulla oli kreikkalaista jogurttia, joka toimi hyvin sekin)
1 rkl balsamicokastiketta
2 tomaattia
2 dl juustoraastetta

Tee ensin pohja. Nypi voi, tuorejuusto sekä jauhot kulhossa. Lisää suola sekä vesi.
Vaivaa taikina valmiiksi ja laita hetkeksi jääkaappiin. Tee sillä välin täyte.
Sekoita kermaviili ja balsamico jauhelihakastikkeeseen. Leikkaa tomaatit viipaleiksi.
Taputtele taikina piirakkavuokaan reunoille asti. Esipaista 10 min. 200-asteissa uunissa.
Levitä jauhelihatäyte pohjan päälle ja asettele tomaattiviipaleet täytteen pinnalle. Sirottele päällimmäiseksi juustoraaste ja paista noin 25 min. uunin keskitasolla.