Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 60: Ravintola Wolkoff; suuri suositus Lappeenrannassa liikuskeleville

IMG_3425Kesälomailu Itä-Suomessa vei meidät viime viikolla Lappeenrantaan, jossa vietimme yhden illan ja yön. Edellisenä päivänä yhden vuoden iän saavuttanut Pikku-Kokki ansaitsi toki juhlintaa vielä toisenkin päivän; virallisena merkkipäivänään 1-vuotiaamme sai maistella pullakakkua, jonka päältä hän onnistuneesti puhalsi ensimmäisen kynttilänsä. Nyt kuitenkin valikoimme kaupungin parhaimmalta vaikuttavan ravintolan ja jatkoimme juhlintaa illallisen merkeissä. Onnistunut valinta, totean heti alkuun. Voipi nimittäin hyvinkin olla, että löysimme ensi yrittämällä kaupungin maukkaimmat antimet.

Yhdessä Lappeenrannan vanhimmista rakennuksista sijaitseva ravintola Wolkoff houkuttelee tunnelmallisella ulkonäöllään. Reilut 160 vuotta idyllistä lappeenrantalaiselämää ympärillä, mikäs siinä. Odotukset ruoankin suhteen uskaltaa asettaa melko korkealle.

 

 

Huolimatta rakennuksen viehättävyydestä haluamme viettää tämän illan taivasalla ja asetumme ravintolan sisäpihan puutarhaterassille. Lämpimänä torstai-iltana terassi täyttyy pikkuhiljaa ja pian kaikki pöydät on kansoitettu. Wolkoff näyttäisi olevan suosiossa myös juomatarpeitaan täyttävien keskuudessa. Valikoiman uskoisi olevan kattava, sillä ravintolan pihapiirissä on myös viini- ja olutkellari. Me kuitenkin keskitymme syömiseen.

À la carte -listauksen ohella tarjoilija esittelee meille ravintolan tarjoaman valmiiksi suunnitellun kolmen ruokalajin kesämenun (43,00€), jossa on kaksi pääruokavaihtoehtoa, kalaa tai kukkoa. Päädymme molemmat tähän kokonaisuuteen, kukkoa kehiin! Menuun olisi tarjolla myös suositusviinipaketti (34,00€), mutta tällä kertaa valikoimme tarjoilijan avustuksella ainoastaan pääruoalle sopivaa viiniä, minulle valkoista ja Aleksille punaista.

Alkuruokaa odotellessamme saamme makusteltavaksi vallan mainiota leipää, joka harmiksemme jää kuitenkin esittelemättä. Uskoisin itse leivotuksi. Tässä vaiheessa on myös hyvä analysoida tällaisten nättien terassien vaikutusta ravintolakokemukseen ja kaipailla vastaavia myös pääkaupunkilaiseen tarjontaan. Samantyyppinen ilta tulee mieleen viime kesältä, kun ruokailimme Raumalla ravintola Goton terassilla.

IMG_3453IMG_3445Kesämenun ensimmäinen osa, avomaan kurkkukeitto, on todella hyvää. Kolatun chevre, fritattu lehtikaali ja kurkkugranite elävöittävät ja tekevät annoksesta vieläkin maukkaamman. Tämä aloitus kerää molemmilta täydet pisteet. Kuten sanottua, valikoimme kahdesta pääruokavaihtoehdosta molemmat kukkoa. Viskilän tilan kukonpoika on loihdittu huikean hyväksi annokseksi, jonka täydellistävät salviavoi gnocchit, krassi ja sitruunatimjamikastike sekä fritatut salvianlehdet. Eipä tähän oikein muuta sanottavaa keksi.

IMG_3460Jälkiruoka, mansikkaa ja ”maitoa”, tarkoittaa mansikoita, maitojäätelöä, crumblea ja mansikkavaahtoa. Taas onnistuminen, mitä nyt omalta kohdaltani pieni miinus tulee mansikkavaahdosta, joka maistui mielestäni hiukan teolliselta. Mutta mutta, poikkeus vahvistaa säännön, Wolkoffin erinomaisuus ei tästä kolahduksesta kärsi.

Näin. Todella hyvää ruokaa, ehdottomasti suosituksen arvoista. Palvelun suhteen Wolkoff ei yllä korkeimpaan kastiin, vaikka sangen ystävällistä onkin. Todellisen huippupalvelun toteutumiseksi olisimme kuitenkin kaivanneet niin ruoille kuin juomillekin hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä. Joka tapauksessa ilta oli kaikin puolin onnistunut ja Wolkoff todellinen löytö. 120,00€ tästä illallisesta juomineen (molemmille lasit kuohuvaa ja viiniä) ei ole ollenkaan paha yhtälö, pikemminkin päinvastoin.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 59: Bistro Vilee; maukkaita terveisiä Saimaan rannalta

Joitakin aikoja sitten Helsingin Sanomat toi välissään Pure Saimaa -lehtisen, jonka innoittamina lähdimme makumatkalle Mikkeliin. No, ensisijaisesti lähdimme toki mökkeilemään, mutta koska Mikkeli kesäasumuksemme lähimpänä kaupunkina kuuluu lähes joka kesä ohjelmaan, päätimme tällä kertaa tutustua siihen hiukan pidemmän kaavan mukaan. Yövyimme kaupungissa, piipahdimme Ollinmäen viinitilalla ja nautimme neljän ruokalajin illallisen Bistro Vileessä, joka ainakin edellä mainitun lehtisen mukaan lukeutuu kaupungin ravintolakärkeen. Oikein maukas retki, sanoisin. Sellainen kesäloman makuinen.

IMG_3236Ollinmäen viinitilalla maistelimme marja- ja hedelmäviinejä, jotka maistuivat… hmm… suomalaisilta viineiltä. Eli mitään viininmaistelijan huippuhetkiä emme kokeneet, mutta suhtauduimmekin tilanteeseen enemmän mielenkiinnolla. Kuusi neljän sentin maisteluannosta kympillä, hauska homma. Kotieväiksi ostimme vielä setin tilan neljää erilaista siideriä ynnä kahta kuohuviiniä – muut viinit jäivät näin ollen maisteluasteelle.

IMG_3274Illallinen Bistro Vileessä oli jo jäädä uudistuvien suunnitelmiemme jalkoihin, mutta satuimme kävelemään ravintolan ohi ja sen miellyttävä miljöö sai meidät muuttamaan iltaohjelmaamme toistamiseen. Teki mieli syödä astetta fiinimmin ja sitä uskalsi tältä ravintolalta odottaa. Lähdetään katsomaan.

IMG_3247Meille on varattu rauhallinen nurkkapöytä, jonka ympärillä Pikku-Kokilla on mukavasti tilaa temmeltää. Samoin ravintolasta löytyvä lelukori kulkeutuu piakkoin pöytämme välittömään läheisyyteen. Hienoa; tuntuu siltä, että niin ikään Pikku-Kokki on ravintolalle mieluisa vieras. Mitä Bistro Vileen kesäiseen torstai-iltaan tulee, on paikka sopivasti täynnä; joitakin seurueita mutta myös joitakin vapaita pöytiä. Kun puhutaan pikkukaupungin arki-illasta pidän ravintolaa melko eläväisenä. Ja mikäs tänne onkaan tullessa; sisällä tunnelmallinen tiiliseinämiljöö, edustalla kesäpäiviin soveltuva lasitettu terassi.

IMG_3262IMG_3250Ruokalistalta valitsemme neljän ruokalajin Suomi 100 -menun (à 45,00€) – hmm, mikähän tästäkin tekee niin maamme satavuotista historiaa syleilevän – jonka aloitus, kylmäsavulohitartar vierellään varhaiskaalikimchiä ja tillidressingiä, on todella maukas, ihan nappi, sanoisinko.  Eikä seuraavakaan, kukkakaalikeittoa ja vuohenjuustokasvispiirasta, hullumpi ole. Päinvastoin. Hauska idea laittaa pala piirakkaa keiton pohjalle; täytyy ehkäpä napata omaankin kokeiluun.

IMG_3267Pääruoan kohdalla eteen tulee pieni pettymys. Annoksen komponentit, ylikypsä härkä, palsternakkapyree, perunakakku ja punaviinikastike, ovat ihan moitteettomia, mitä nyt härkä päässyt himpun verran kuivahtamaan. Ongelma on kuitenkin annoksen mittasuhteissa; lihaa on jopa liian paljon, kastiketta ei oikein nimeksikään, jonka seurauksena koko annos muuttuu kuivaksi ja raskaaksi. Vähemmän lihaa, enemmän kastiketta, tuolloin tyytyväisyys olisi ollut taattu. Tilanne on täysin vastaava kuin Tampereen Pikkubistro Kattilassa, jossa söimme taannoin possunposkia niin ikään annokseen nähden alimitoitetun kastikemäärän kera. Harmi juttu.

IMG_3270Jälkiruoka, Vileen mansikkacocktail, on nimensä mukainen. Proseccossa marinoituja mansikoita cocktaillasissa, pinnalla valkosuklaamoussea ja ohut kaurakeksi. Ihan hyvää, ei kuitenkaan sen kummempaa.

Näin olemme läpikäyneet satavuotiaan kotimaamme nimikkomenun ja tutustuneet yhteen Mikkelin kärkiravintoloista. Ruoasta pidimme kyllä, joskin herkullisuuskäyrä olikin illan mittaan valitettavasti laskeva. Ei annoksista kuitenkaan yksikään huono ollut, ensimmäinen jopa melkolailla täydellinen. Palvelu oli ystävällistä ja kuten sanottua lapsiystävällistä. Mitä annoksiin tulee, olisimme kuitenkin kaivanneet hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, ravintola kun kuitenkin mainostaa itseään nimenomaan lähellä tuotettujen, sesonginmukaisten raaka-aineiden suosijana, kaikkien tuottajiensa tuntijana.

Joka tapauksessa suositus Bistro Vileelle.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

IMG_2704Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

IMG_2702 - Versio 2

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

IMG_2711IMG_2709Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea IMG_2716lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

IMG_2718Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

IMG_2723Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 57: Ravintola Ask; ensimmäinen Äitienpäivä tähden tuikkeessa

FullSizeRender-1Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.

Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.

Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.

Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.

Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.

IMG_2451Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.

Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.

IMG_2455IMG_2453Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.

IMG_2460Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.

Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.

IMG_2474IMG_2470Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.

Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.

IMG_2478Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 56: Ravintola Grillsson; mistä on hyvät diilit tehty

Kuten olen kertonut, ovat erilaiset ruokadiilit tarjoilleet meille vuosien saatossa sangen monenlaisia kulinaarisia elämyksiä. Melko ennakkoluulottomasti olemme lähteneet kokeilemaan niin tyylinsä kuin tasonsakin puolesta erilaisia makumatkoja aina lähiöiden burgeripaikoista kovimman tason fine dining -ravintoloihin. Paljon hyviä kokemuksia olemme näiltä retkiltä keräilleet, mutta mukaan on mahtunut myös pettymyksiä, sangen laadutontakin tarjontaa. Tässä se diilien houkutus ja hurma: Koskaan ei oikein voi olla varma, mitä tuleman pitää. Voi iskeä kultasuoneen, voi karauttaa pahemman kerran karille.

IMG_1697Myös ravintola Grillsson on meille tuttu nimenomaan diilikuvioista. Joitakin vuosia sitten päädyimme paikkaan jonkinlaisen pihvidiilin houkuttelemana. Pihvit olivat ihan hyviä, mutta tuolloin enemmän vakuutti itse paikka. Halusimme tulla koittamaan jotakin itse listalta valittua. Se kannatti; pihvidiilin jälkimainingeissa kävimme Grillssonissa muutaman kerran ja lähdimme aina pois tyytyväisin mielin. Tällainen on siis hyvä diili; saa asiakkaan palaamaan. On nimittäin koettu niitäkin, joissa hyvässä maineessa oleva ravintola tarjoaa diiliasiakkaalleen huonoa ruokaa. (Ei ehkä pitäisi, mutta mainitsenpa kuitenkin esimerkin pääkaupunkimme klassikkogenrestä: On valitettavasti käynyt niin, että kahdesta mahdollisuudesta huolimatta lähes kulttimaineessa kylpevä Mannerheimintien ranskalaisvanhus Lyon ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan, ei edes tyydyttävällä tasolla. Joten taitavat kokemukset tämän ravintolan kanssa olla luetut.)

1225Mutta takaisin Grillssoniin, jonne astelimme, nyt jo siis neljättä kertaa. Tällä kertaa olimme jälleen liikenteessä diilimielessä, kun lähdimme maistelemaan paikan kolmen ruokalajin menua, joka tarjoiltiin puoleen hintaan. Kaksi henkilöä ruokaili näin ollen alun, pään ja lopetuksen hintaan 50,00€.

Kuten kerrottua, ensimmäisellä kerralla meidät vakuutti paikan miljöö. Kurvin kupeessa sijaitseva Grillsson on olohuonehenkinen pihviravintola, jonka hämyinen tunnelma takkoineen ja kirjahyllyineen miellyttää silmää. Rento meininki, sellainen johon on mukava päätyä iltana kuin iltana, niin arkena kuin sunnuntaina.

IMG_1686Aloittelemme ruokailua rapujen parissa. Tarjolla on grillattuja jättikatkarapuja ja valkosipuliaiolia. Annos on herkullinen, oikein mallikas aloitus, joka pistää makuhermot sopivasti liikkeelle ja nostaa odotukset tulevasta korkealle.

Myös pääruoka-annos vakuuttaa. Pippuripihvi on omaan makuuni IMG_1691juuri sopivan medium, tryffeliperuna ja kauden kasvikset hyviä niin ikään. Annoksen kruunaa maukas jaloviina-pippurikastike, jota on annoksen kokoon nähden riittävästi; olennainen asia, mitä pihviannokseen tulee – eikä suinkaan aina toivotulla tavalla toteutettu. Täytyy joka tapauksessa todeta, että annoksen listahinta (32,00€) tuntuu hiukan suolaiselta.

IMG_1694Eipä löydy nokan koputtamista jälkiruoastakaan. No, vähän kuitenkin. Suklaabrownie on ihan hyvää – ei erinomaista – samoin sen kanssa tarjoiltava sorbetti. Yhteen ne eivät kuitenkaan minun mielestäni järin hyvin sovellu, mieluummin olisin ottanut brownien rinnalle jotakin vaniljaista tai kermaista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen maukas kokemus. Grillsson tarjoilee diiliruokailijoilleen annoksia suoraan senhetkiseltä listaltaan ilman alennetun hinnan tuntua. Tänne tulemme varmasti jälleen tekemään paluun, ihan oikeillakin hinnoilla. Näin sen pitäisi aina mennä, diilin toimia ravintolan positiivisena käyntikorttina.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 55: Il Gabbiano; Italiaa ilmeessä, miksei makumaailmassakin

Kun lauantaina ruoka-aika on jo pitkälti todellisuutta, emmekä vieläkään ole tehneet elettäkään ruoanlaiton eteen, alkaa uhkaavasti vaikuttaa siltä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää ulkoruokinta. Mitäpä siis? Koska haluamme pysytellä kotikonnuilla ja nauttia jotakin helpohkoa, tarkoittaa tämä näin espoolaisnäkökulmasta katsottuna ajelua johonkin ympäröivistä kauppakeskuksista. Pikaisesti pähkäiltyämme suuntaamme Selloon ja hampurilaisten kuvat silmissämme valikoimme kohteeksemme ravintola Retron. Koska paikka kuitenkin on harvinaisen täynnä ja jonoakin keittiössä riittää, päätämme jatkaa matkaa päätyen naapurissa sijaitsevaan italialaisravintola Il Gabbianoon.

IMG_1415IMG_1414 - Versio 2Puna-valkoruudulliset pöytäliinat, seinällä komeileva Aatamin luominen sekä saapasmaan kuuluisimpia kohteita kuvaavat valokuvat toivottavat vieraat tervetulleeksi sellaisella Italia-buustilla, että ravintolan kohdekeittiöstä ei voi erehtyä. Tuntuu, että tasoltaan ravintola sijoittuu jonnekin La Famiglian ja Mamma Rosan välimaastoon. No, katsotaan.

Koska tarkoituksena on nauttia ainoastaan suhteellisen yksinkertainen päivällinen, jätämme alkupalalistan tällä kertaa huomiotta ja hyppäämme suoraan pääruokien pariin. Minä valikoin listalta kana-pinaattisalaatin, jossa grillattu kanafilee saa seurakseen salaattipedille herkkusieniä, avokadoa, paprikaa, kurkkua, pinaattia, sekä hunajakastiketta (16,50€). Sieniä olisi saanut olla enemmän ja luvatut leipäkuutiot puuttuvat kokonaan, mutta muuten annos on kelpo, mielestäni täysin hintansa väärti ja sellainen mukava salaattiannos, jonka jälkeen tuntuukin siltä, että on syönyt salaattia. Niin ikään Aleksin kana-pestorisotto chilillä ja paprikalla maustettuna (16,50€) on hyvää ja jättää jälkeensä sopivan pikku poltteen.

Näin. Pääruoat saavat osakseen positiivista palautetta ja toisiin pöytiin purjehtivat pasta-annokset sekä pizzat näyttävät maukkailta niin ikään. Luulen, että paluu lienee tulevaisuudessa paikallaan. Kun jälkiruoaksi nautittu yksi pallo italialaista suklaajäätelöä lisänään kinuskikastiketta (4,50€) osoittautuu kokonaiseksi kulholliseksi, päättyy ateria tyytyväiseen olotilaan.

Kauppakeskusravintolaksi Il Gabbiano on hyvin miellyttävä ja hinta-laatusuhde on kohdallaan. Voin suosittaa!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 54: Pikku Kattila porisee, missäpäs muuallakaan kuin Tampereella

Totta kai talvilomaan yksi Tampere-päivä oli sujautettava. Ja totta kai Tampereen vierailuun yksi ravintolailta, onhan kyseessä ehkäpä jopa maamme ykköskaupunki, mitä ravintolakulttuuriin tulee; paljon hyvää ja maukasta olemme Tampereella kokeneet.

Tällä kertaa kohteeksemme valikoituu Pikkubistro Kattila, nimensä mukainen pienehkö, eräällä tapaa kodinomainen bistro. Suositus paikalle on saatu kulinaristisesti valveutuneelta tuttavapariskunnalta, jolta huonoja suosituksia ei tähän mennessä ole tullut, joten odotukset ovat korkealla. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Saapuessamme paikalle torstai-alkuillasta porisee Kattilassa jo mukavasti. Toinen puoli ravintolasta on jokseenkin täynnä, mutta tilaa on vielä reilusti jäljellä. Täyteen tupa ei tänään taidakaan tulla. Sisustuksesta silmiin pistävät ensimmäisenä jykevät tuolit sekä katosta riippuvat paksut havuköynnökset. Näistä elementeistä en voi valehdella pitäväni, vaikka muuten miljöö ihan miellyttävä onkin. Ensivaikutelma on joka tapauksessa kuitenkin selvästi plussan puolella.

Saamme palvelua pikaisesti ja teemme valintamme niin ruoka- kuin juomalistaltakin. Alkuun valitsen itse lakritsigraavattua lohta, joka tarjoillaan marinoidun fenkolin kera (11,50€). Annos on kaiken kaikkiaan maukas; lakritsi maistuu niin graavauksessa kuin IMG_5244rinnalle pirskotellussa kastikkeessakin. Jopa fenkoli, joka normaalisti ei sisälly erityisesti suosimiini raaka-aineisiin sopii kokonaisuuteen kuin nakutettu. Aleksin talvikurpitsakeitto sitruscremen kanssa (9,50€) toimii myös hyvin. Alkuruokaosiosta siis pelkkää positiivista sanottavaa.

IMG_1290Pääruoaksi tilaamme molemmat porsaanposkea omena-inkiväärikastikkeella kruunattuna (22,00€). Poskien seurana on kaskinauris-purjokakku sekä porkkanapyrettä. Komponenteista jokainen on maukas, mutta nyt löytyy jo jotakin huomautettavaakin. Annoksen suhteet ovat pahemman kerran pielessä. Lihaa on paljon – ja sitä todella on PALJON siinä vaiheessa, kun Aleksikin on valmis tämän myöntämään. Neljä poskipalaa, jotka saavat rinnalleen aivan liian vähän kastiketta. Myös nauriskakku on suhteellisen kookas, joten kokonaisuutena pääruoka-annos on vähintäänkin tarpeeksi iso. Tarpeeksi kaikkea, paitsi kastiketta. Molemmat olisimme luopuneet ainakin yhdestä poskesta ja toivoneet kastikekauhan käyttelijälle hiukan höllempää otetta.

IMG_1292IMG_5247Myös jälkiruokalistalta iskemme silmämme samaan annokseen ja pian pöytäämme kannetaan leipäritarit rinnallaan mallasjäätelöä, marjoja ja suklaakakkucrumblea (8,50€). Annos on ihan hyvä, ei missään mielessä erikoinen, ja jää eittämättä edeltäjiensä varjoon. Olisin odottanut parempaa ja totean vielä itseriittoisesti, että kotona saa parempia köyhiä ritareita.

Tällaista siis tällä kertaa. Miljöön ja ruokien lisäksi muutama sananen vielä palvelusta. Palvelua on, mutta siinäpä se. Ruoat tuodaan pöytään turhia turisematta ja vaikka pitkällinen odottelu ei koskaan hyväksi olekaan, saapuvat annokset ehkäpä jopa liian tiuhaan tahtiin. Välissä voisi hengähtää hiukan enemmänkin. Lisäksi on hassua, että vaikka Kattila mainostaa itseään ravintolana, joka valitsee kaikki raaka-aineensa vain parhaista tuotteista, näistä raaka-aineista ei kuitenkaan kerrota oikeastaan mitään. Viinit mainitaan luomuiksi. Mitä viineihin tulee, ne ovatkin vallan hyviä, huolimatta siitä, että pääruoalle tilaamani valkoviini kannetaan pöytään jo aivan turhan aikaisin, ennen alkuruokaa, jonka seurauksena saan nauttia viinini lämpimänä. Tästä siis hiukan miinusta niin ikään.

Vaikka Kattila ei kipuakaan koluamiemme tamperelaishelmien tasolle, tarjoilee sekin kuitenkin miellyttävän illallishetken. Pakko myöntää, että vähän olin pettynyt palvelun tasoon ja ruokaankin osittain, mutta odotukset olivatkin sangen korkealla, eihän Pikkubistro Kattila kuitenkaan nimensäkään perusteella fine dining -tasoa tavoittele. Kun kolmen ruokalajin ateria alkujuomilla ja viinilasillisilla kustantaa 114,50€, on mielestäni myös hinta-laatusuhde kunnossa ja Kattilalle kelpaa antaa suosituksen. Testatkaa toki!

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 53: Maagista grillailua Tukholmassa

Talviloman päivä Tukholmassa -risteilymme vaihtui hieman pidemmäksi retkeksi, kun päätimme jäädä kaupunkiin muutamaksi yöksi ja laivan sijaan palata kotiin lentäen. Kuningasidea, totesimme jo menomatkalla yhteen ääneen istuessamme alkuillasta Atlantis-yökerhossa ”upean” Midnight Shown lyhyttä mitä-tuleman-pitää -esittelyesitystä silmäillessämme. Katselimme ensi kertaa pallomereillyttä ja nyt rattaissaan tuhisevaa Pikku-Kokkia ja vatsat täynnä seisovan pöydän antimia mietimme, että hyväähän se taas oli, mutta seuraavaa kertaa sietää hyvin odottaa vuoden päivät, jos ja kun Silja Line perinteisesti muistaa meitä joululahjakupongillaan ja ajatus tästä kelluvasta kaaoksesta alkaa jostakin syystä kiehtoa jälleen kovasti. Yksi ilta tätä on ehdottomasti tarpeeksi, vastaisuudessa paluu lentäen muodostuu toivottavasti enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi.

Tapani mukaan keskityn esittelemään kaupunkia mistäpä muustakaan kuin sen ravintolatarjonnasta käsin. Otan esittelyyn kahdesta testaamastamme tukholmalaisravintolasta toisen, maagista sirkuspölyä höyryävän Grillin, jonka jokaisen annoksen valmistukseen on käytetty jotakin talon viidestä erilaisesta grillausmetodista.

Astellessamme sisälle Grilliin mietin hetken ravintolan nimivalintaa, itse olisin ehkä valinnut jotakin hieman omalaatuisempaa, jotakin maagisempaa, onhan ravintola lattiasta kattoon sisustettu tummanpuhuvan eksoottisesti, ehkä hieman pelottavaakin pimeyttä huokuen. Ainakin Pikku-Kokin herätessä – tapansa mukaan juuri yhtäaikaisesti alkupalojemme saapumisen kanssa – on hän selvästi paikasta vähintäänkin hämillään, ehkäpä jopa pikkuruisen peloissaan. Jännittävä ja mieleenpainuva miljöö joka tapauksessa, ruokalistakin lupailee maagista iltaa. Ja aivan täysi ravintola, vaikka tilaa on enemmän kuin paljon. Uskon löytäneemme jotakin paikallisväestön suosimaa.

IMG_1211Mutta ruokaan. Koska ravintola tarjoilee maailmankuulua japanilaista Wagyu-lihaa, emme malta pitää tuosta näppejämme erossa ja tilaamme sitä alkupalaksi. Pakko tietää miltä maistuu oluella juotettu, hierottu, klassista musiikkia kuunnellut ja muutenkin kaikin tavoin stressitöntä elämää viettänyt härkä. Hyvältähän tuo maistuu, mutta hintakin on toki suolainen, 22,60€ muutamasta pienestä palasesta. Kun tämä huuhdellaan alas cava-lasillisilla (à 11,00€) voidaan puhua jo melko tyyristä paikasta. No, näillä mennään.

IMG_1218Pääruoaksi valikoin paahdettua turskaa, soijapapupyreetä, tapiokaa ja riisipalloja (36,30€). Annos on näyttävän näköinen ja monipuolinen. Turskaa en ole tainnut syödä sitten viiden vuoden takaisen Portugalin matkamme ja täytyy myöntää, että ensi puraisu on mieleenpainuva, kun tajuan syöväni lipeäkalaa. Tai eihän turskaa enää Suomessa taideta lipeäkalaksi valmistaa, mutta kuitenkin. Pidän kyllä lipeäkalasta – runsaan valkokastikkeen kera – mutta ehkäpä en kuitenkaan tilaisi sitä ravintolassa. Annos on joka tapauksessa maukas; erityismaininnan saavat riisipallot ja tapiokankin hauska helmimäinen koostumus miellyttää minun suutani.

Aleksin ulkofileepihvi bearnaise- ja punaviinikastikkeiden, salaatin ja Gotlannin perunoiden kanssa on myös ihan moitteeton, mitä nyt jälleen hinta (40,45€) hieman kirpaisee. Ei tämä kuitenkaan mikään tavallista kummempi suoritus ole.

Jälkiruoaksi Aleksi popsii suklaafondantin, minä vaahtokarkkeja suklaan, jogurttijäätelön ja crumblen kera. Minun annoksessani juttu on sen tarjoilu; minulle tuodaan tuohia, ne sytytetään palamaan ja pääsen grillailemaan karkkejani kuin nuotiolla ikään. Hauska ja näyttävä idea, mitä nyt itse vaahtokarkit ovat koostumukseltaan melko mitäänsanomattomia, eikä grillaaminen sinänsä tee niille mitään – paitsi polttaa. Jogurttijäätelö sekä crumble ovat kuitenkin vallattoman maukkaita ja nousevat annokseni päätähdiksi. Jälkiruoka-annokset kustantavat 12,60€ kappaleelta.

Kun edellä mainittuihin ruokiin lisätään juomalasku – kaksi särvintä molemmille – tulee loppusummaksi 190,60€. Melko liioiteltua, taitaa sirkustirehtööri olla heittänyt hintoihin hiukan ylimääräistä sirkuspölyä. No, kuten sanottua, paikka on kuitenkin ääriään myöten täynnä, joten Grill tuntuisi puolustavan ihan hyvin paikkaansa. Mikäs siinä, olihan tämä kuitenkin sangen erikoinen kokemus, vaikka ruoan hinta-laatusuhde nyt ei ollutkaan ihan kohdallaan ja makumaailman maagisuus jäi toistaiseksi vielä hieman vaillinaiseksi.

Lopuksi on naputettava vielä hiukan palvelusta, jota ravintola kehuu nettisivuillaan korkealuokkaiseksi. No, meistä siinä ei ollut mitään tavallisesta paremman luokan franchising-ravintolan palvelusta poikkeavaa. Odottaakin saimme vähintäänkin tarpeeksi – mutta se menköön täyden ravintolan piikkiin.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 52: Krog Madame, välimerellistä hyvää

img_0967-versio-2Meille muutaman kalliolaishelmen (Gastro Cafe Kallio ja Kolmon3n) esitellyt tuttavapariskuntamme ehdotti tällä kertaa ”ravintolakerhomme” kokoontumiselle Lapinlahdenpuiston laitamille sijoittuvaa Krog Madame -bistroa. Paikka oli meille kaikille ennestään tuntematon, joskin siellä sun täällä aika ajoin esille tullut. Itsekin olin muutamaan otteeseen harkinnut kyseistä ravintolaa, mutta jättänyt jostakin syystä kokeilematta. Ehdotuksen tultua pieni vilkaisu ruokalistaan ja päätös oli helppo: testataan!

img_0980img_0981Tiistai-alkuillan aikana paikka ei koe kovinkaan suurta yleisöryntäystä, mutta ihmekös tuo, talvitiistai ja Helsinki. Haittaa tämä ei tee ja toisaalta pyynnöstämme meidät on joka tapauksessa sijoitettu rauhalliseen vauva- ja vaunuystävälliseen nurkkaan. Tästä syystä paikan ilmeen arviointi jää melko hataralle pohjalle, mutta pikaisen vilkaisun perusteella miljöö vaikuttaa mukavalta. Sohvilla makoilevat erilaiset tyynyt eivät miellytä erityisesti omaa silmääni, mutta tauluista sen sijaan pidän paljon. Kaiken kaikkiaan Krog Madame on olemukseltaan sellainen simppeli, niin kuin bistrotyylille nyt usein on ominaista.

Mutta ruokaan. Välimerellistä makumaailmaa johtotähtenään pitävä Krog Madame tuntuisi ruokalistansa valossa noudattavan linjaansa uskollisesti: tapas-listalla koreilevat sulassa sovussa niin etanat, mozzarella kuin falafelitkin, totta kai valittavana on myös annosklassikoita, kuten bouillabaissea, tartarpihviä ja crema catalanaa, pizzoja unohtamatta. Tarjolla on siis kattava valikoima, jossa kaikki Välimeren alueen keittiöt ovat mukavasti edustettuina. Uskoisin täältä löytyvän suosikin nirsommallekin ruokailijalle.

Aloitamme aterian kahden hengen tapas-lajitelmalla. Valinta on kerrassaan mainio; 25 eurolla kaksi henkilöä saa viisi tapasta, jotka ovat reilun kokoisia ja mikä tietysti tärkeintä, myös erittäin maukkaita. Eteemme kannetaan lohiceviche, savustettua vasikkaa parmesankastikkeella, falafelia, vuohenjuustoa punajuuritahnan kera sekä annos bufala-mozzarellaa lisukkeineen. Alkupalalle täydet pisteet.

img_1002Jo tapaksia nautiskellessamme harmittelen kuitenkin pääruokavalintaani, Krog Madamen falafelia (20,00€). Tapas-lajitelmaan sisältynyt yksilö olisi hyvin tätä lajia riittänyt; falafel on harmillisen kuivaa, miltei pomppaa leikattaessa lautaselta. No, panen toivoni lisäkkeisiin, jotka muutenkin yleensä ovat ne falafel-annoksia kannattelevat kivijalat, tekevät niistä mahtavan maukkaita. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole; annos sisältää pääasiansa ohella ainoastaan couscoussalaattia, tabboulehia ja harissakastiketta. Pakko sanoa, että Krog Madame häviää tässä monelle. Muutamia mainitakseni niin Antiokia Atabarin, Levantin kuin Fafa’sinkin falafel-annokset peittoavat sen mennen tullen.

Myöskään Aleksin pääruokavalinta ei mene niin sanotusti kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Etukäteen tiedusteltaessa selviää, että annos hitaasti kypsennettyä villisikaa, tryffeli-perunamuusia ja tummaa valkoviinikastiketta, joka listalta puhuttelee, sisältää edellä mainittujen lisäksi myös portobelloa. Aleksi päättää kuitenkin ottaa annoksen ilman portobelloa. Tämä kuulemma käy päinsä. Kun annos sitten saapuu, se todella saapuu portobelloitta – tilalla ei tosin ole mitään muutakaan. Melko lihaisaa, jopa Aleksin kaltaisen lihamiehen makuun. Suuri lautanenkin on miltei tyhjä. Kyllä sitä jotain vastinetta odottaisi poistetun raaka-aineen tilalle saatavan, varsinkin kun tilaa listan kalleimman annoksen (28,00€). Erikoista palvelua. Palvelusta puheen ollen tarjoilija on koko ajan niin sanotusti ystävällinen, mutta jotain kytee pinnan alla. Ihan täysin en voi luottaa hänen hymyynsä.

Jos pääruoat saavat moitteita osakseen, jälkiruoat keräävät kiitosta senkin edestä. Itse valikoin jäätelöä ja vadelmaa (6,50€) – suunnitelmissani oli tosin ollut crema catalana, mutta oloni on jo sen verran täyteläinen, että tämä riittänee. Aleksi päätyy financierleivokseen zabaionen ja mustaherukan kera (10,00€) silläkin uhalla, että mantelileivos saattaa olla todellinen no-no. Mutta eipä ole ei. Pienen pienten leivoskaksosten vanavedessä pöytäämme saapuu niin ikään hurmaava uunituoreuden tuoksu. Annoksen muut komponentit, joita suhteessa leivosten kokoon on ruhtinaallisen paljon, ovat ihastuttavia nekin. Todella ensiluokkainen jälkiruoka-annos, sellainen ”leivos”, jonka itsekin popsisin ilomielin. Myös oma jäätelöni on tavallista parempaa, pohjalla mukavaa suklaarouhetta ja päällä kinuskikastiketta – ihan pyytämättä muuten.

Siis näin. Kolme ruokalajia kahdelta henkilöltä tekee yhteensä 89,50€. Ei paha. Kun pakettiin lisätään vielä lasilliset kuohuvaa ja puoli pullollista punaviiniä, jotka Krog Madame tarjoilee nekin sangen huokeaan hintaan CityShopparia vilauttamalla, ollaan edelleen 115,00€ paremmalla puolella ja pääruoista huolimatta hinta-laatusuhde on varsin mainio.

Voisin tulla tänne uudestaankin. Tuo tarkoittanee siis suositusta, kyllä täällä Välimeren maistaa.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 51: Classic American Diner

Classic American Diner, klassinen amerikkalainen ruokapaikka. Juu, siltä vaikuttaisi, ainakin näin ensisilmäykseltä. Kovin muovista, kovin värikästä, ”Fast Cars, Fast Service” huutaa mainosplakaatti seinällä.

img_0592Olemme kauppakeskus Jumbossa Vantaalla ja odottelemme pienessä jonontyngässä vuoroamme. Tuntuu hassulta tämä jonottaminen, kun ravintolassa on tyhjiä pöytiä poikineen. No, menee kai kulttuurin piikkiin tämäkin, rapakon takana tyhjään ravintolaan jonottaminen on kuulemma ihan tavallista. Ja onhan noilla naapureillakin jono, heiltä tosin puuttuvat tyhjät pöydät. Leikki leikkinä, emme me kovin montaa minuuttia joudu odottelemaan, että meidät saatellaan pöytään perusystävällisen palvelun kera. Ja loppu onkin silkkaa ”fast service” -toimintaa. Juomatilaus tullaan tekemään heti, ruokatilaus hyvin pian niin ikään. Annokset purjehtivat pöytään todella nopeasti ja ainakin jälkiruokalautasia kuikuillaan takaisin muutamaan otteeseen jo ennen kuin allekirjoittanut on ehtinyt omaansa viimeistellä.

img_0595Mitäpä meille sitten tarjoillaan? Pyrkimys täyttää periamerikkalaisuuden kriteerit heijastuu tottahan toki myös ruokalistalle. Ehdoton ykköstuote tuntuisivat olevan erilaiset hampurilaiset, joita pikaisen laskelman perusteella näyttäisi olevan saatavilla lähes 40 erilaista. Burgereita löytyy kokoluokissa S-XXXL, joista viimeksi mainittu tarkoittaa ainoastaan reilun kilon painoista ”Big Toweria”. Odotetusti sen syöjälle luvataan paikka suursyömäreiden kunniagalleriaan. Hampurilaisten ohella saatavilla on esimerkiksi siipiä, pihvejä, uuniperunoita, salaatteja ja voileipiä sekä tietysti jälkiruokia.

Päädymme molemmat purilaisiin, minä kana-halloumi -versioon (15,70€), Aleksi savuiseen Angus-pekoniin (17,70€). Ranskalaiset vaihtuvat lisäkesalaattiin, josta muuten veloitetaan euron – mielestäni mauton – lisähinta. Menee samaan ärsyttävyysluokkaan maksullisen hanaveden kanssa, jota täällä niin ikään nautitaan. Harmittaa, että unohdin tiedustella asiaa, olen nimittäin päättänyt juoda aina limonanttia tai jotakin muuta, mikäli vedestä täytyy maksaa.

img_0601Mutta ne purilaiset, ne ovat hyviä. Eivät mitään All-star -luokkaa, mutta hyviä kuitenkin. Oma kana-halloumini tarjoillaan avonaisena, toisin sanoen vain yhden sämpylän puolikkaan kera. Tämä on hyvä vaihtoehto, annoksesta tulee raikas, kun salaattia on paljon jo itse hampurilaisessakin. Myös lisäkesalaatti on kohtalaisen maukas ja annokseen kuuluva coleslaw minun makuuni, ei liian tönkössä majoneesissa uitettu. Grillattu halloumi nyt on aina hyvää ja chilihillo tuo mukavaa potkua annokseen. Ekstrapisteitä tulee sämpylästä, joka img_5035nuivasta ulkonäöstään huolimatta on todella pehmeää ja suussa sulavaa. Voisin syödä tätä uudestaankin. Myös Aleksi pitää annoksestaan, mitä nyt pekoni on osittain jätetty hiukan minimalistiselle paistoasteelle. ”Yksinkertaista ja hyvää sellaisenaan.” taisi olla hänen kommenttinsa.

img_0602Jälkiruokaosastolta valikoimme molemmat omenapiirakkaa (7,20€), lämpimänä vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa tarjoiltuna. Ei mitään huumaavan hyvää, mutta makoisaa. Oivallinen valinta.

Kyllähän tässä Dinerissa voi uudestaankin ruokailla. Se tarjoili maukasta purilaislinjaa ihan mukavassa miljöössä. Palvelu niin ikään oli perusystävällistä, ei onneksi mitään yltiöamerikkalaista ulkokultaisuutta hohkaavaa. (Tämäkin tuli joitakin vuosia sitten koettua, kun vierailimme Hard Rock Cafessa Helsingissä.) Jos ei välitä siitä, että annokset on esillepantu vähän niin ja näin tai siitä, että jälkiruokalautanen on täynnä sormenjälkiä, voin ihan mielelläni suositella American Dineria vaikkapa rentoon viikonloppuruokailuun.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5