Rapuja lasissa ja broileria vartaassa; Kotikolossa tuoksuu retroruokailu

Pikku-Kokki täytti taas viikkoja, joten me vanhemmat saimme hyvän syyn valmistaa maukkaan aterian. Popsimme siis muutaman ruokalajin verran herkullisuuksia, mutta mitä tekikään päivänsankari? Nukkui onnensa ohi. Miten epäoikeudenmukaista tuo elämämme alku näin sivullisen silmin onkaan?! No, uni, maito ja lämpö, siinä pienokaisemme pyhä kolminaisuus – toistaiseksi.

IMG_8246Näin jälkikäteen ajateltuna suhteellisen simppeli ateriamme henki mielestäni vahvasti kultaista kahdeksankymmentälukua, ainakin mitä alkuruokaan tulee. Katkarapu, avokado ja majoneesi, siinä niitä oman lapsuusaikani uutuuksia, harvinaisempaa herkkua. Broilerivartaat halloumeineen ovatkin sitten enemmän tätä päivää.

Kasari tai ei, ateriamme oli joka tapauksessa onnistunut. Rapujen ja avokadon suurena ystävänä alkucocktailimme viehätti ilman muuta, mutta myös vartaat olivat erityisen mainioita. Mitään sen kummallisempaa niissä ei ollut, mutta meille uusi grillituttavuus, viinirypäle, vakuutti niin vahvasti, että nosto blogiin on paikallaan.

Eipä siis muuta kuin grillin ääreen ja retroilemaan.

P.S. Jos ei kutsua rapujuhliin satu tänä vuonna saapumaan – tai toki muutenkin – katkaravut voi vaihtaa vaikkapa jokirapuihin ja ”hienostella” vielä himpun verran enemmän…

Katkarapu-avokadococktail

Jätän tällä kertaa ainesosien määrät mainitsematta, jokainen valitkoon itse, kuinka haluaa niitä suhteuttaa. Lopputulos on varmasti maukas. Ehkä pientä osviittaa tarjoaa se, että itse käytin kahteen alkupala-annokseen puolikkaan avokadon.

IMG_8243katkarapuja / jokiravunpyrstöjä (suolaliemessä)
avokadoa
kurkkua
rucolaa
tilliä

Kastike:
majoneesia (minä kevensin hieman jogurttirahkalla)
sitruunan kuorta ja mehua
suolaa
mustapippuria

Kumoa ravut siivilään. Painele lusikalla liemi mahdollisimman tarkasti pois. Taputtele loput kosteudesta paperiin. Kumoa ravut kulhoon.
Halkaise avokadot ja poista kivet. Leikkaa hedelmäliha kuutioiksi, samoin kurkku. Sekoita rapujen joukkoon kevyesti nostellen.
Silppua rucola sekä tilli ja sekoita ne muiden joukkoon.
Mausta majoneesi sitruunankuoriraasteella ja mehulla. Lisää suola ja pippuri. Tarkista maku.
Sekoita kastike rapucocktailin joukkoon tai tarjoa erikseen.
Jaa rapuseos alkupalalautasille tai -laseihin.

Rypäle-broilerivartaat

6 annosta

IMG_8251500 g broilerin marinoituja fileepihvejä
200 g halloumia
200 g viinirypäleitä

Laita puiset grillitikut veteen likoamaan.
Huuhtele broilereista ylimääräinen marinadi ja paloittele ne.
Paloittele halloumi. Pese ja irrota rypäleet tertuista.
Pujota broilerit, halloumi ja rypäleet grillitikkuihin.
Grillaa vartaita kypsennyksen aikana käännellen, kunnes liha on kypsää.

Viinimarjastelua osa 1: vaniljaisen kardemummainen punaherukkahillo

Isomummin maukas ristiäislahja, purkki kaupalla kerättyjä ja perattuja viinimarjoja oli huippu. (Oi, jospa itsellänikin olisi energiaa vastaavaan vielä lähes 80-vuotiaana…)

Lahja, joka sujahti hetimiten pakastimeen – lukuun ottamatta karviaisia, jotka sujahtivat suuhun – otettiin eilen käyttöön, kun keittelin punaherukoista vallan herkullista hilloa. Mainittakoon tässä välissä, että mitä viinimarjoihin tulee, itse pidän juuri punaisista kaikista vähiten. Niitä en oikeastaan popsi sellaisenaan, kuten mustia tai karviaisia, mutta eri tavoin valmistettuna ne maistuvat kyllä hyvin. Keväällä keittelin muuten punaherukoista vispipuuroa, jota suosittelen suuresti kokeilemaan ja olemaan myös unohtamatta klassista mamman marjapiirakkaa.

IMG_8313Muutama sananen uusimmasta tekeleestäni. Hillosta tuli näillä sokerimäärillä tottahan toki erittäin makeaa, mutta ainakaan minua tämä ei haitannut. Parasta siinä on sen kardemummaisuus, joka yhdessä vaniljan maun kanssa siirtää sitä syödessä ajatukset jonnekin lettukestien, pannukakkujen ja korvapuustien maailmaan; siis oivallinen lisäkehillo näille herkuille. Tosin sopii tämä silmäksi aamupuuronkin päälle, testattu on.

Kannattaa tutustua tarkemmin, minä ainakin valmistan tätä tulevaisuudessakin.

Punaherukkahillo

5 dl (arviolta) valmista hilloa

IMG_83091 l punaherukoita
2 dl hillosokeria
0,5 dl vettä
2 tl vanilja-aromia / puolikas vaniljatanko
0,75 rkl kardemummaa

Mittaa punaherukat ja sokeri kattilaan. Lisää vesi, vanilja-aromi / halkaistu vaniljatanko ja kardemumma. Kiehauta ja keittele tämän jälkeen noin 10 min.
Kaada hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje kannet. Säilytä jääkaapissa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 43: Ravintola KW; ainakin yksi syy matkustaa Karjaalle

IMG_8281Hmm, mitäpä sitä olisi valmis tekemään burgerin eteen? Varmasti sitä sun tätä, mutta harvemmin kuitenkaan tulee ajettua pitkälti yli sataa kilometriä yhden – tai tässä tapauksessa kahden – purilaisen tähden. No, aurinkoisen maanantain kunniaksi me teimme sen, burgeriajelun. Matkan varrella tosin pistäydyimme katsomassa Raaseporin linnanraunioita ja Snappertunan mukavia maisemia, unohtamatta sitä, että tällä retkellä kartutimme myös kotimaisten paikkakuntien vierailulistaamme, olihan lopullinen päämäärämme Karjaa meille molemmille ennestään näkemätön kohde.

Aivan tuulesta temmattu tai oma äkkäyksemme tämä reissu ei kuitenkaan ollut, vaan karjaalainen ravintola KW tarttui haaviini joitakin aikoja sitten Sillä sipuli -blogia lueskellessani. Siellä kehuivat paikan hampurilaista loistoksi ja ajattelimme kyseisen herkun ystävinä jokunen päivä lähteä kokeilemaan itsekin. Kelpo kokeilu tuo KW kaiken kaikkiaan, joten kiitosta vaan Merituulille moottoripyörineen!

Käydäänpä siis kiinni omaan kokemukseemme. Maanantai-iltapäivänä ravintolaan astellessamme olemme ruokapuolen ensimmäiset vierailijat. Lounasaika tosin on jo takana, illallisaika vasta tulossa, joten tässä lienee osaselitys ravintolan autioon tunnelmaan. Kahvila-baarin puolella istuskelee silti jokunen.

Vastaanotto on lämmin ja valikoimme pöydän ravintolan ikkunan ääreltä. Yksinkertaisen tyylikäs sisustus on mieleeni ja tässä kohtaa onkin mainittava, että mitä ravintola KW:hen tulee ei kannata pelästyä sen karua ulkonäköä, kun sitä katukuvassa tarkastelee. Ruma kuori, kaunis sydän.

IMG_8294Ruokalista on mielenkiintoinen ja KW:n toast skagenin osuessa silmääni alan jo empiä burgerivalintaani. Ehkäpä kuitenkin salaatti toast skagenilla aloiteltuna? Aleksin loistoidea napata skagen puoliksi saa minut kuitenkin unohtamaan salaatin, burgerin takiahan tänne oikeastaan tultiin. Kun puolikkaamme saapuvat, koemme iloisen yllätyksen. Odotimme molemmat jotakin enemmän puolitetun näköistä, mutta eteemme kannetaankin kaksi aivan oikeaa pikkuversiota annoksesta. Huippua! Skagen talon omalla mallaslimpulla on todella maukas. Rucola, marinoitu punasipuli ja paahdetut kirsikkatomaatit sekä tilliöljy viimeistelevät annoksen. 4,00€ mieheen ei tästä kirpaise.

IMG_3789IMG_8298Hampurilaisten kohdalla poikkean kuitenkin hiukan suunnitellusta. Aleksin pitäytyessä hampurilaisessa talon sämpylällä (15,00€), minä valitsen KW:n raasepurilaisen (15,00€) eli toisin sanoen niin ikään talon sämpylän, joka täytetään savustetulla lohella, pestomajoneesilla, marinoidulla sipulilla, tomaatilla ja salaatilla. Aleksin hampurilainen käsittää kaksi pihviä, pekonia, cheddarjuustoa, marinoitua sipulia ja aiolia ynnä tomaattia ja salaattia. Lisäkkeeksi minä valitsen salaatin, Aleksi puolikkaat lohkoperunat ja puolikkaan salaatin. Tässä kohtaa täytyy taas kiittää KW:n laadukasta asiakaspalvelua. Ei nimittäin ole ollenkaan sanottu, että tällainen puolet ja puolet -versiointi on mahdollista mitä lisäkkeisiin tulee (kokeiltu on), mutta KW:ssä se onnistuu ”totta kai”. Pidämme molemmat annoksiamme hyvinä. Raasepurilaisessani parasta on lohen savuisuus, myös pestomajoneesi on mainiota, sitä tosin saisi olla enemmän, hiukan miinusta siis tästä.

Jälkiruoaksi otamme molemmat kaksi palloa jäätelöä kinuskikastikkeella (5,00€). Hyvää ingmanilaista popsii mielellään ja kinuskikastikekin taitanee olla itse tehtyä. Mums!

IMG_8287Siis kaiken kaikkiaan mehevä päivällinen, jonka jälkeen ajelu Espoosta Karjaalle ei tuntunut hukkaan heitetyltä. Voipi olla, että tämä jää kuitenkin ainoaksi vierailuksemme KW:ssä, mutta syy tähän on ehdottomasti sen sijainti, ei ravintola itse. Jos se sijaitsisi lähempänä elinympyröitämme, paluu olisi varmasti taattu. Vaikka hampurilaiset itsessään eivät lopulta olleetkaan aivan huippuluokkaa, paikka palveluineen jätti mieleen vain ja ainoastaan positiivisen jäljen. Ja 50,00€ tällaisesta päivällisestä on vähintäänkin käypä hinta.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5 (väkirikkaampana hetkenä lukema olisi varmasti ollut toista luokkaa)
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 4/5

 

Kastekahvittelua

Eilen vietimme vihdoin Pikku-Kokin kastejuhlaa. No, vihdoin ja vihdoin – poikahan on vasta kuukauden – mutta kuitenkin, pääsimme ainakin nimen piinallisesta varjelusta. Juhlat sujuivat kaikin puolin mainiosti; päivänsankari tuhisi miltei alusta loppuun perintömekossaan sylistä syliin kiertäessään, rankkasadekin ukkosineen väistyi tilaisuutemme tieltä.

IMG_8264Mutta postaukseni pääasiaan, siis kastekahveihin. Koska suolaisena purtavana tarjoilimme ainoastaan pinaattilettuja erilaisin sisuksin ynnä salaattia, keskityn tällä kertaa esittelemään kahvipöytämme makeita luomuksia. Muut olenkin tuonut ulottuvillenne jo aiemmin, mutta minttuinen vaahtokarkkipiirakka, joka sai kunnian kantaa kastekoristettamme, vauvaewokkia Kuolontähtikorissaan, pääsee tarkastelun kohteeksi vasta nyt. Tästä huolimatta linkitän myös muut kolme tähän tarinaani uudelleen johtuen siitä, että kaikkia niitä en vielä postaushetkellä ollut kunnolla päässyt maistamaan. Vieraat nauttivat kakuista kovasti, ja vaikka itse sanonkin, olivat ne kyllä herkullisia. Oma henkilökohtainen ykkössuosikkini oli valkosuklaalla kruunattu raparperipiirakka, ehdottomasti suurin yllättäjä taas sisältä ihanan taikinainen keksipiirakka. Puolukka-toffeepiirakka taas osoittautui yleisön suosikiksi, jota onnistuin nappaamaan vain pikkuruisen palasen. Myös minttuinen vaahtokarkkipiirakka vakuutti, joten kaiken kaikkiaan kakkukattaukseni onnistui mainiosti.

Resepti vaahtokarkkipiirakkaan löytyi Emman makeat piirakat -teoksesta, jota voin kutsua ainakin tämän hetken luottokirjakseni, mitä leivontapuuhiin tulee. Edellä mainituista myös keksi- sekä puolukkapiirakat valmistuivat Emman avuin.

Ihanat juhlat, ihanat piirakat   ❤

Minttuinen vaahtokarkkipiirakka

12 annosta

IMG_8058IMG_8257Täyte:
150 g vaahtokarkkeja
1,5 dl maitoa
2 tl piparminttuaromia
4 dl vispikermaa
vihreää elintarvikeväriä

Pohja:
225 g Oreo-keksejä
3 rkl voita

Kuumenna kattilassa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen vaahtokarkit, maito, piparminttuaromi ja hieman vihreää elintarvikeväriä. Jatka kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Murskaa keksit. Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita keksimuruihin. Painele keksimuruseos noin 24 cm kokoisen vuoan pohjalle ja reunoille.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja vatkaa nopeasti vaahtokarkkiseos kermavaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja hyydytä piirakkaa jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 42: The Grill; kyllä ne tamperelaisetkin vaan hapuilevat (sekä suuren suuri aamiaissuositus)

Viime vuosina tamperelaisiin ravintoloihin suorittamamme testikäynnit ovat olleet selkeä osoitus siitä, että kaupungissa todella osataan tehdä ruokaa. Ravintolat C, Hella & Huone ja Bertha ovat jokainen olleet kokemuksia, jotka eivät ihan heti – jos koskaan – hautaudu unohduksen aallokkoon. Fine dining ja Tampere, ne kuuluvat yhteen.

Tällä kertaa ruokapaikkaa etsiskellessämme tähtäimessämme oli löytää rento tapa nauttia tottahan toki maukasta ruokaa. Valitsimme Frenckellinaukiolla sijaitsevan The Grillin omien kokemustemme perusteella; olimme muutaman kerran aiemmin viettäneet paikassa laadukkaita mojiton makuisia hetkiä.

Mutta ennen siirtymistä Grillin ääreen haluan lausua ehdottoman suositukseni niille, jotka nauttivat aamiaisista pitkän kaavan mukaan. Hotelli Tammer Tammerkosken kupeessa tarjoilee aamupalaa, jota voi yhtä lailla tituleerata brunssiksi. 21,00€ tästä makujen ja lajien kavalkaadista ei ole suinkaan liikaa ja kauniista pohjoismaista 1920-luvun klassismia edustavasta miljööstä sekä taustalla soivasta tunnelmaan sopivasta jazzmusiikista maksaisi mielellään vaikka muutaman euron enemmänkin. Siis mikäli Tampereella sattuu aamiaishammasta kolottamaan, suositukseni lienee selvä. Mustat makkarat, munakokkelit, jättimaukas tyrni-ruispuuro sekä mehevät suklaacookiet odottavat ottajaansa. Me ainakin tulemme tekemään paluun.

Mutta se Grilli. Ystäväpariskunnalta viime tingassa saatu negatiivissävytteinen arvio ravintolan viime aikaisesta heikentymisestä vaikutti toki ennakkoasenteisiimme, mutta halusimme joka tapauksessa antaa paikalle mahdollisuuden. Etukäteen tutkittu ruokalista houkutteli, eikä paikan aiemmin mukavaksi todettu miljöö sekään tuntunut huonolta vaihtoehdolta.

Paikan päälle saapuessamme ravintola on suhteellisen autio. No, ihmekös tuo, kun tiistaialkuillasta puhutaan. Emme kuitenkaan ruokaile täysin keskenämme vaan muutamia muitakin seurueita on löytänyt tiensä Grillille. Paikan rento tunnelma on entisellään, miljöö silmää miellyttävä.

IMG_3657IMG_8237Entäpä ruokapuoli sitten? Alkuruoaksi tilaan valkosipuli-chiliöljyssä paistettuja jättikatkaravunpyrstöjä (9,90€), jotka tarjoillaan mangosalsan ja rucola-fenkolisalaatin kera. Annos on tasoltaan vaihteleva, ravut maukkaita, salsa jotenkin muhjuista. Aleksi sen sijaan on aloitukseensa kaikin puolin tyytyväinen; annos chorizomakkaraa, balsamico-paahdettuja kirsikkatomaatteja, marinoitua punasipulia, kevätsipuli-perunasalaattia ja romescokastiketta (9,50€) viettelee.

IMG_3659IMG_8242Pääruokien pariin lähdemme burgerien kuvat silmissä. Itse tilaan annoksen, jossa grillatulle briossisämpylälle on taiteiltu cheddarjuustolla gratinoitu Black Angus -härän jauhelihapihvi, jääsalaattia, tomaattia, marinoitua punasipulia ja aiolia (19,90€). Lisäkkeeksi tarjotut valkosipuli-persiljaranskalaiset vaihtuvat ketterästi vihersalaattiin. Jälleen kerran totean annokseni lopputulokseltaan vaihtelevaksi. Vihersalaatti hedelmineen on odotettua parempi, purilainenkin muuten mallikas, mitä nyt itse pihvi on mielestäni miltei karrelle käristetty. Kyllä Aleksi paistaa meidän Weberillämme maukkaammat jauhelihapihvit… Aleksia grillatulle focaccialeivälle sijoiteltu bbq-kastikkeella glaseerattu härkä (19,90€) ei vakuuta. Kastiketta on annoksessa pihistelty, tässä syy sen kuivuuteen ja sitä kautta mauttomuuteen. Harmi juttu, tässä kohtaa olisi ollut helppo pelastaa tilanne.

IMG_3660Jälkiruokien parissa viihdymme jälleen mainiosti. Aleksin appelsiinilla maustettu suklaakakku (9,50€) sekä oma kahden pallon jäätelöannokseni (7,00€) maistuvat valitsijoilleen hyvin. Vaniljajäätelö on tavallista parempaa, myös mangosorbetti viettelee pehmeydellään.

Hmm. The Grillin lopullinen arvioiminen ei ole ihan helppo tehtävä. Toisaalta ruoka on perushyvää, toisaalta se kompuroi pieniin asioihin, jotka olisi ollut helppo korjata. Hintatasoltaan paikka on ehkä laatuunsa nähden hiukan tyyris. Paikan viihtyisyys on tietysti plussaa, palvelun laatu sitä vastoin ei herätä tunteita, ei niin myötä- kuin ei vastenmielisiäkään. No, todettavissa on ainakin, että tulisin tänne uudestaan – mutta saattaisin keskittyä maljojen nosteluun.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Hääpäivä nro 2 : onnea on kotikeittiö – sekä matka kauppakeskukseen

Viime viikolla tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun lausuimme toisillemme nuo maagiset tahtosanat, saimme papin amenen ikuiselle yhteiselollemme; oli siis aika juhlistaa hääpäivää. Vielä sunnuntaiaamuna mielissämme siinteli kirkkaana aiemmin laatimamme suunnitelma viettää pikkuperheinemme ihastuttava brunssihetki Liuskasaaressa, ravintola Boathousen antimista nautiskellen. Toisin kuitenkin kävi Pikku-Kokin päättäessä, että näinkin monimutkainen ruokailuprojekti olisi tällä kertaa syytä jättää väliin. No, missäpä muuallakaan sitä espoolaisperhe sunnuntai-iltapäiväänsä viettäisi kuin paikallisessa kauppakeskuksessa… Näin nämä vuodet ovat erilaisia; viime vuonna yksi täydellisimmistä aterioistamme ravintola Ragussa, tänä vuonna kauppakeskusmuonaa – joskin parasta mahdollista sellaista – ravintola Retrossa. Mutta ei se mitään, ruoka oli hyvää, saimme lasit kuohuvaa ja uusia hääpäiviä tulee, Pikku-Kokki on pikkuruinen vain kerran   ❤

Kauppakeskusvierailumme lisäksi ehdin mukavasti viettää hetkisen – tai monta pientä keskeytettyä hetkeä – kotikolomme sydämessä uutta keittokirjaani testaillen. Kyseessä on ranskalaisen keittiön 100 parasta perunareseptiä esittelevä Herkuttele perunoilla, joka ensisilmäyksen perusteella herätti minussa hienoisia epäilyksiä. Tämä ensikokeiluni kuitenkin osoittautui positiiviseksi, joten testailu jatkukoon. Tällä kertaa valmistui liha-perunapiirakkaa, sangen maukasta sellaista. Tiedä häntä, oliko onnistumisen salaisuus piirakassa käyttämäni viskiglaseerattu ribsiliha, mutta joka tapauksessa suosittelen kokeilemaan ohjetta, joko kirjan ohjeen mukaisesti porsaan lapaa käytellen tai lisäten piirakkaan jotakin muuta lihaa. Liitän alle ohjeen kokonaisuudessaan, vaikka tietoa lavan toimimisesta minulla ei olekaan. Lisäksi lisään reseptiin käyttämäni voitaikinaohjeen, mikäli haluat tehdä taikinan itse valmiina ostetun sijaan.

Mukavaa elokuista viikkoa toivotellen!

Liha-perunapiirakka

Vuoallinen / 5 annosta

IMG_8199Voitaikina (mikäli teet sen itse):
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kylmää vettä

Täyte:
puolikas kevyesti suolattu porsaan lapa (me käytimme tähteille jäänyttä viskillä glaseerattua ribsilihaa)
600 g kiinteitä perunoita
suolaa
3 salottisipulia
mustapippuria
200 g voitaikinaa (mikäli käytät valmista)
1 kananmunan keltuainen
2 dl kuohukermaa

Laita liha kattilaan, kaada päälle kylmää vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua 5 min. ja kaada liemi pois. Kaada lihan päälle uusi kylmä vesi, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1,5 tuntia laskien siitä, kun vesi alkaa jälleen kiehua.
Lihan kypsyessä tee ensin voitaikina. Sekoita pehmeä voi ja jauhot kulhossa. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Kaulitse taikina reilusti jauhotetulla pöydällä noin sentin paksuiseksi. Taita taikina kolminkerroin, käännä pituussuuntaan ja kaulitse uudestaan. Toista vielä muutaman kerran. Anna taikinan kovettua hieman jääkaapissa.
Huuhtele seuraavaksi perunat. Laita ne kylmään suolalla maustettuun veteen ja keitä noin 15 min. tai kunnes ne ovat kypsiä. Anna perunoiden jäähtyä, kuori ne ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi.
Ota liha liemestä, anna jäähtyä ja revi pieniksi paloiksi.
Kuori ja hienonna salottisipulit.
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele vuoka huolellisesti. Lado vuokaan kerroksittain perunaviipaleita ja lihaa ja ripottele kerrosten väliin salottisipulia ja mustapippuria.
Levitä voitaikina juuri ennen paistoa kanneksi vuoan pinnalle. Tee taikinan keskelle reikä ja työnnä siihen taiteltu leivinpaperin pala, jotta reikä pysyy avoimena paiston ajan. Voitele kansi keltuaisella ja kypsennä uunissa 20 min.
Kaada tämän jälkeen kerma kannessa olevasta aukosta ja kypsennä vielä 20 min.
Tarjoa piirakka lämpimänä.

Jättihyvä salaatti uusista perunoista – ja hieman erikoinen porkkanakokeilu

Mitä perunoihin tulee, olen niiden ystävä – siis mikäli ystäväksi voi kutsua asiaa, jota käyttää mielellään ravintonaan. Joka tapauksessa syön niitä mielelläni, lähes muodossa kuin muodossa. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, nimittäin uudet perunat. Niitä popsii läpi kesän, vaikka useamman kerran viikossa.

Tällä kertaa valmistimme uusia perunoita tavalla, jota emme olleet aiemmin kokeilleet, uunissa paistettuina. Ohjeen nappasin jo aiemmin mainitsemastani Kasvisruokaa koko perheelle -teoksesta ja aivan kuten sen laatijatkin toteavat, tällä tavalla valmistettuina uudet perunat muuttuvat ”lähes laittoman hyviksi”. Emme tietenkään syöneet perunoita sellaisinaan, vaan ne kruunasivat salaatin, jota valmistimme edellä mainittua opusta hyväksi käyttäen. Todella maittava kokonaisuus, jota suositan ehdottomasti kokeilemaan.

IMG_8173Perunamaan lisäksi poikkean tällä kertaa myös porkkanapellon laitamilla ja esittelen teille ohjeen porkkanahillokkeeseen. Ihan kokemisen arvoinen sekoitus tämäkin, mitä nyt itse menin säätämään sokerin määrää ohjeistusta pienemmäksi, joka mahdollisesti vaikutti lopputulokseen hieman negatiivisesti. No, kokeilkaa, mikäli uskallatte. Reseptissä tätä suositeltiin leipäjuuston kera ja uskoisinkin tämän yhdistelmän toimivaksi; mikseipä hilloke tykkäisi myös muiden juustojen seurasta.

Popsikaa siis perunaa ja porkkanaa!

Salaatti paistetuilla uusilla perunoilla

4 annosta

IMG_81931 kg uusia perunoita
2-3 rkl oliivi- tai rapsiöljyä
pinaatinlehtiä
rucolaa
3 dl (1 tlk) mustapapuja
puolikas vesimeloni
150 g fetajuustoa
suolaa ja pippuria
basilikanlehtiä

Pese, halkaise ja levitä uudet perunat pellille. Valuta päälle hieman öljyä ja työnnä pelti 225-asteiseen uuniin. Paista 20-30 min.
Huuhtele perunoiden paistumisen aikana pinaatinlehdet, rucola ja mustapavut ja kaada kulhoon. Halkaise ja kuutioi meloni, sekoita salaattiin. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla.
Kun perunat ovat valmiita, asettele ne yhdessä fetan kanssa salaatin päälle.

Porkkanahilloke

5 dl

IMG_8181500 g porkkanoita
2 dl vettä
1 kanelitanko
2 dl hillosokeria (itse vähensin määrän 1 dl, mutta ainakaan näin suurta vähennystä en suosittele välttämättä tekemään)
puolikas sitruuna

Kuori ja paloittele porkkanat pieniksi. Siirrä kattilaan veden ja kanelitangon kanssa. Keitä hiljalleen 15 min. tai kunnes porkkanat ovat täysin pehmeitä.
Poista kanelitanko ja soseuta porkkanat. Lisää hillosokeri ja pestyn sitruunan raastettu kuori. Keitä 5 min. välillä sekoittaen. Mausta sitruunan mehulla.
Kaada kuuma hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje kannet heti. Säilytä viileässä.

Kerrosleikkejä

Viime viikolla kehittelin illallisvieraillemme alku- sekä jälkiruoaksi annoksia, joita valmistaessani pääsin sekä leikittelemään kauniilla väreillä että hyödyntämään yhtä ruoanlaiton mieliosioistani, sitä ruokaa rippeistä -periaatetta.

IMG_8153IMG_8142Mitäpä siis? Alkupaloiksi kahden kerroksen pannacottaa, jälkiruoaksi juustokakkua, joka niin ikään noudatteli samaista kahden kerroksen tematiikkaa. Pannacotta valmistui jo muutamaan kertaan esittelemäni reseptin pohjalta, tällä kertaa porkkanan ja kukkakaalin makuisena. Juustokakussa sen sijaan uudelleen käyttöön pääsivät aiemmin valmistamieni Kiss-Kiss -tortun sekä minttuisen vaahtokarkkipiiraan (tämän tulen esittelemään myöhemmin) karkkiset kermatäytteet, joita molempia oli niiden suuren määrän vuoksi päätynyt pakastimeemme odottelemaan uudestisyntymää.

Kerrostetuista tuotoksistani molemmat onnistuivat vallan mainiosti ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä juhlavat tarjottavat on kaiken lisäksi todella helppo valmistaa, ainoa jota tarvitaan on aika.

Kahden kerroksen pannacotta

4 annosta

IMG_8141öljyä
2 pientä valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
kahta valitsemaasi kasvista (esim. herneitä, porkkanaa tai kukkakaalia) 100 g kumpaistakin
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
3 liivatelehteä

Tarjoiluun:
jotakin suolaista; esim. suolattuja pähkinöitä, krutonkeja, paistettua ja rouhittua pekonia

Annokset valmistetaan kahdessa osassa, joten aikaa hyytymiselle on varattava reilusti, noin kahdeksan tuntia. Aineksista puolet käytetään ensimmäiseen, puolet toiseen kerrokseen.
Aloita ensimmäisen kerroksen valmistus laittamalla 1,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan.
Kuori ja hienonna 1 valkosipulin kynsi sekä puolikas salottisipuli. Kuullota sipulit öljyssä pannulla.
Paloittele valitsemasi kasviksista ensimmäinen.
Kuumenna desi kermaa ja desi maitoa. Lisää kasviksen palaset ja kuullotetut sipulit. Keitä 5-10 min.
Soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita joukkoon liivatteet, joista on puristettu hyvin vesi pois.
Kaada annoskuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.
Kun ensimmäisen kerroksen hyytyminen on loppusuoralla, aloita toisen kerroksen valmistus ensimmäisen tapaan.

Kiss-Kissin ja minttuisen vaahtokarkin makuinen juustokakku

8 annosta
pieni irtopohjavuoallinen (halk. 17 cm)

IMG_8149Pohja:
100 g keksejä valintasi mukaan, esim. Digestivejä
50 g voita

Vaahtokarkkitäyte:
40 g vaahtokarkkeja
0,4 dl maitoa
0,75 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä
2,5 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Kiss-Kiss -täyte:
Huom! Kiss-Kiss -kerma valmistetaan jo edellisenä päivänä.
65 g Kiss-Kiss -karkkeja (ainakin CandyTownista löytyi erikseen myytävinä)
1 dl kuohukermaa
2,5 liivatelehteä
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Valmista Kiss-Kiss -kerma edeltävänä päivänä. Leikkaa tai väännä sormilla karkit kahtia, jotta ne sulavat nopeammin.
Laita karkit ja kerma kattilaan. Kuumenna lieden keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet. Älä keitä tämän kauempaa. Kaada karkkikerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli.
Seuraavana päivänä tee ensin vaahtokarkkitäyte. Laita vaahtokarkit, maito, piparminttuaromi ja hieman vihreää elintarvikeväriä kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Tee tällä välin pohja. Sulata voi ja murskaa pohjan keksit. Sekoita keskenään. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin odottamaan ja laita samalla 2,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan.
Kun vaahtokarkkitäyte on viilentynyt, vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita nopeasti täytteen joukkoon yhdessä tuorejuuston kanssa. Lämmitä tilkka vettä miltei kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet, joista vesi on puristeltu huolellisesti pois. Lisää liivateneste nauhana täytteen joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle ja hyydytä piirakkaa jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Kun vaahtokarkkikerros on hyytynyt, valmista Kiss-Kiss -kerros. Laita 2,5 liivatelehteä kylmään veteen likoamaan. Vatkaa jääkaappikylmä karkkikerma napakaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto. Lämmitä tilkka vettä miltei kiehuvaksi ja sulata siihen liivatelehdet, joista vesi on puristeltu huolellisesti pois. Lisää liivateneste nauhana täytteen joukkoon. Levitä täyte ensimmäisen päälle ja hyydytä jääkaapissa toiset neljä tuntia.
Koristele valmis kakku haluamallasi tavalla, itse käytin tällä kertaa oreganon kukkia.

Viskiä ja possua ynnä yksi vallaton keksi; siis ruokailua Amerikan serkun tyyliin

Olipas taas jättimaukas päivällinen kotikolossa, grillin ääressä. Näinpä ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Tämä teksti on lihansyöjille – sekä tietysti niille, joiden sydämestä löytyy paikka jollekin makealle.

Tällä kertaa makumatkailimme Yhdysvaltoihin, tuonne grillauksen ja grillijuhlien ehdottomaan ykkösmaahan. Maahan, jossa kaikki on hieman suurempaa – keksit niin ikään, näin uskoisin.

Mitäpä siis valmistimme? Viskiglaseerauksella kruunattuja ribsejä pekonimajoneesin kera sekä keksin, joka kokonsa puolesta sopisi pikemminkin jättiläisen kuin ihmisen käteen ja näin ollen kulkeekin nimellä keksipiirakka. No, piirakkahan tuo olikin, periamerikkalaisen cookien reseptillä leivottu.

IMG_8083Ribsit olivat mielettömiä ja niistä kiitos kuuluu jälleen Helsingin Sanomille; loisto resepti. Pekonimajoneesi oli hyvää sekin, mutta jäi kuitenkin kakkoseksi edellisenä päivänä testaamallemme pestomajoneesille. Pestomajoneesi muuten istui tähänkin annokseen todella hyvin. Suosittelen siis suuresti kokeilemaan. Ohje keksipiirakkaan, joka muuten ”virallisesti” kantaa nimeä ”Skillet Cookie Pie”, löytyi jo useasti käyttelemästäni teoksesta Emman makeat piirakat. Hyvää tämäkin, taikinaista, suosittelen tarttumaan. Omasta yksilöstäni tekeleen makua kunnioittavaa kuvaa en tosin onnistunut näpsäisemään, joten lainaan kuvan kirjan kuvituksesta.

Mutta juu, tällainen jenkkidinner tällä kertaa. Kokeilkaa ihmeessä.

Viskiribsit ja pekoni- / pancettamajoneesi

4 annosta

2 kg possun grillikylkeä eli ribsejä
2 l vettä
1 rkl kokonaisia mustapippureita
1 rkl kokonaisia valkopippureita
3 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1 porkkana
2 sipulia

Viskiglaseeraus:
2 dl ketsuppia
0,75 dl bourbon-viskiä
6 rkl teriyakikastiketta
3 rkl juoksevaa hunajaa

IMG_8078Pekoni- / pancettamajoneesi:
140 g pekonia / pancettaa
3 dl majoneesia (jos haluat tehdä majoneesin itse, hyvän ohjeen löydät täältä)
muutama kierros mustapippuria myllystä

Laita grillikyljet isoon kattilaan. Leikkaa ne tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Kaada kattilaan sen verran vettä, että se juuri ja juuri peittää lihat. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kerää vaahto pois pinnalta reikäkauhalla. Lisää mausteet sekä kuoritut ja paloitellut kasvikset. Keitä noin 1,5 h.
Tee lihojen keittyessä glaseerauskastike ja pekonimajoneesi.
Mittaa kaikki glaseerauksen aineet kattilaan. Kiehauta ja anna porista miedohkolla lämmöllä noin 5 min. kunnes kastike on hieman paksuuntunut ja muuttunut tahmeaksi.
Paista pekoni / pancetta kypsäksi keskilämpöisellä pannulla. Nosta hetkeksi talouspaperille valumaan. Sekoita pancetta ja majoneesi. Mausta pippurilla.
Sivele kypsille ribseille viskiglaseerausta. Paista grillissä käännellen noin 10 min.
Tarjoile ribsit ja pekonimajoneesi esimerkiksi salaatin ja uusien perunoiden kera.

Skillet Cookie Pie (keksipiirakka)

10 annosta

IMG_8128200 g voita
1 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
1 rkl maitoa
1 dl suolattuja kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita
50 g valkosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, maissitärkkelys, vaniljasokeri, ruokasooda ja suola. Lisää kuivat aineet taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Kääntele joukkoon pistaasipähkinät, karpalot ja karkeasti rouhittu valkosuklaa.
Levitä taikina voideltuun noin 22 cm kokoiseen uunin kestävään paistinpannuun tai piirakkavuokaan.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 30-35 min. kunnes piirakka on keskeltä vielä taikinainen.

Amerikan herkku kurkistaa Italiaan; siis burgereita, pestoa ynnä paljon, paljon muuta

IMG_8072Juuri viimeksi pohdiskelin, mikä olisikaan se maailman maukkain keittiö. No, siitäpä ei sen enempää, sanottakoon vaan sivumennen, että Italia tuli mainituksi tuolloinkin, tuo yksi maailman ehdottomia mahtavien makujen valtakuntia. Kun näihin makuihin puetaan yksi herkkuruoistani, hampurilainen – siis hyvin valmistettuna, ei minään pikaruokaversiona – on nautinto milteipä taattu: siis italialainen burgeri; mums, mums ja vielä kerran mums!

Ohje seuraavaan annokseen bongautui Helsingin Sanomista. Kirkkain silmin voin todeta, että tämä hieman tavanomaista kotitekoista hampurilaista suuritöisempi rakennusprojekti todella kannatti. Annoksen osaset sopivat vallattoman hyvin yhteen ja ne kaikki toimivat hyvin myös erikseen. Uunissa paahdetut tomaatit, pestomajoneesi ja karamellisoitu sipuli tulevat varmasti päätymään pöytäämme myös muissa yhteyksissä, raakamakkaralla viimeistellyt jauhelihapihvit niin ikään. Ainoa kohta, jossa oikaisimme olivat sämpylät, jotka jätimme leipomatta korvaten ne ranskanleipäviipaleilla, jotka paistoimme suolaisiksi köyhiksi ritareiksi. Suositeltava perinteemme muuten vuosien takaa…

Kokeilkaa siis ilman muuta, me ainakin listasimme tämän yhdeksi parhaista hampurilaistekeleistämme.

IMG_8067Jälkiruoaksi valmistin juustokakkua lasissa Kinuskikissan tyyliin, tosin hieman kevennettynä versiona korvaten mascarponejuuston tuorejuuston ja jogurttirahkan yhdistelmällä. Laitan alle reseptin molemmat versiot todeten, että ainakin oma kevennettyni maistui mainiolta. En tosin epäile alkuperäisenkään toimivuutta hetkeäkään…

Näillä ohjein toivotan verratonta makumatkaa Colosseumin juurelle, Fontana di Trevin äärelle – ihan vaan omasta kotikeittiöstä käsin.

Italialainen burgeri

4 annosta

IMG_8044Tomaatit:
20 miniluumutomaattia
oliiviöljyä
hiutalesuolaa, mustapippuria

Pestomajoneesi:
2 rkl parmesaaniraastetta
1,5 rkl pinjansiemeniä
IMG_80621 pieni valkosipulinkynsi
0,5 dl basilikanlehtiä tiiviisti mitattuna
0,5 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippuria
1 dl majoneesia (jos haluat tehdä majoneesin itse, hyvä ohje löytyy alapuolelta)
(ripaus suolaa)

Majoneesi:
1 keltuainen
0,5 tl suolaa
1 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa

Jauhelihapihvit:
400 g naudan jauhelihaa
100 g (salsiccia)-raakamakkaraa (me korvasimme tämän yrtti-bratwurstilla, joka toimi todella hyvin)
0,75 tl suolaa
0,5 tl jauhettua mustapippuria

IMG_8070Karamellisoitu sipuli:
25 g voita
1,5-2 sipulia
1 rkl siirappia
suolaa, mustapippuria

Lisäksi:
juustoa, esimerkiksi buffalomozzarellaa tai cheddar-viipaleita
salaatinlehtiä ja/tai isoja basilikanlehtiä
maustekurkkua
ketsuppia

Valmistele ensin tomaatit. (Voit tehdä ne jo tarjoilupäivää edeltävänä päivänä ja lämmittää tarjolle. Me tosin nautimme tomaattimme kylminä, joka toimi hyvin sekin.)
Huuhtele ja puolita tomaatit. Asettele ne uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin.
Pirskottele pinnoille öljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä tomaatteja 100-asteisessa uunissa 3-4 tuntia.
Tee seuraavaksi majoneesi. Huom! On erittäin tärkeää, että ainesosat ovat saman lämpöisiä, joten ne kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin, ehkäpä jo edellisenä päivänä.
Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle. Käynnistä sekoitin ja nosta sitä hitaasti ylös-alas, kunnes seos sakenee muuttuen majoneesiksi.
Valmista sitten pesto laittamalla parmesaani, pinjansiemenet, kuorittu ja pilkottu valkosipulinkynsi, basilikanlehdet ja öljy sauvasekoittimen kulhoon. Soseuta. Mausta ripauksella mustapippuria. Sekoita majoneesiin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
Valmista pihvit. Laita jauheliha kulhoon. Purista joukkoon raakamakkara. Revi makkara muruiksi käsin tai veitsen avulla. Lisää joukkoon suola ja mustapippuri. Sekoita hyvin. Jaa lihaseos neljään osaan ja muotoile pihveiksi. Nosta jääkaappiin odottamaan paistamista.
Valmista sitten karamellisoidut sipulit. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi pannussa ja laita sipulirenkaat voihin paistumaan. Kun renkaat ovat hieman kuullottuneet, lisää pannulle siirappi, suola ja mustapippuri. Paista sipulia noin 10 min. välillä rauhallisesti sekoitellen. Sipulien pitäisi pehmetä ja saada paahtunutta väriä. Pidä lämpiminä.
Paista pihvejä molemmin puolin grillissä tai pannussa, kunnes ne ovat kypsiä.
Käytä vielä valitsemiasi hampurilaissämpylöitä nopeasti grillissä tai uunissa, jotta ne lämpenevät ja paahtuvatkin hieman tai valmista leiviksi suolaiset köyhät ritarit meidän tyyliimme.
Laita ainekset esille ja anna jokaisen ruokailijan koota hampurilaisensa itse.

Juustokakku lasissa

5 kpl

IMG_8066Pohjalle:
25 g keksejä (esim. Digestive- / kaurakeksejä)

Täyte:
2 liivatelehteä
1 dl makeaa kuohuviiniä
250 g mascarponetuorejuustoa (jonka siis itse korvasin maustamattoman tuorejuuston ja jogurttirahkan sekoituksella)
0,5 dl erikoishienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista

Pinnalle:
100 g mansikoita / muita marjoja makusi mukaan

Murenna kuohuviinilasien pohjalle keksejä.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Erota kuohuviinistä 0,25 dl liivatteiden sulattamista varten. Yhdistä loput kuohuviinistä mascarponen ja sokereiden kanssa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kuumenna kuohuviinitilkka kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut liivatteet. Lisää mascarponeseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon valkuaisvaahto.
Annostele täyte kuohuviinilaseihin. Anna hyytyä jääkaapissa noin 2 tuntia.
Soseuta pinnalle tulevat marjat ja lusikoi sosetta täytteen päälle.