Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 29: Ravintola Wanha Laamanni; kodikkuutta ja takan lämpöä Porvoon vanhan kaupungin sydämessä

WP_20160206_021WP_20160206_023Harmaa ja loskainen lauantai-ilta, luihin ja ytimiin imeytyvä talvituuli, siis niin sanottu koiranilma. Mutta ei hätää, me olemme juuri astelleet sisään Porvoon tuomiokirkon juurella sijaitsevaan ravintola Wanhaan Laamanniin, jonka kodikas tunnelma ja ravintolasalia hallitseva takan lämpö ottavat vieraansa heti ihastuttavaan syleilyynsä. Tästä paikasta olen kuullut paljon hyvää, enkä ihmettele miksi. Ja niin, on tämä Porvoo vaan uskomaton paikka; kolme kertaa olemme etsineet mukavaa ravintolaa, kolme kertaa olemme astelleet ravintolasta ulos tyytyväisyyttä täynnä. Kaksi edellistä paikkaa olivat jo toisaalle toimintansa siirtänyt pikkuruinen, eräästä tulipalopakkasesta meidät takan ääreen pelastanut El Alba sekä aivan mahtavan kihlapäivän illallisen meille muutamia vuosia sitten tarjoillut SicaPelle. Molempia suosittelisin, jos se vaan olisi mahdollista, mutta näin ollen toivotan teidät tervemenneeksi SicaPelleen.

WP_20160206_003Mutta takaisin lauantai-iltaan, takaisin Wanhaan Laamanniin, jonka vuonna 1790 valmistuneeseen ravintolarakennukseen olemme juuri yksitoista henkisen seurueemme kera kokoontuneet. Tilaisuus on tärkeä, olemme hetki sitten käyneet laskemassa ukin haudan lepoon. Mutta nimineen kaikkineen tämä tuntuisi olevan tähän hetkeen sopiva paikka, täällä kelpaa nostaa malja hienolle miehelle.

Nyt kun lienee selvää, että sekä miljöö että tunnelma miellyttävät, voimme siirtyä seuraavaan asiaan, ruokaan. Aluksi meille tarjoillun erilaisia leipiä sisältävän tervetuliaiskorin jälkeen siirrymme alkuruokiin. Perinteisin lisukkein koristeltu blini (14,00€) nousee seurueemme suosikiksi ja maku onkin kuulemma maukas, joskin annos on alkupalaksi melko tuhtia tavaraa. Yksi meistä valitsee bliniannoksen WP_20160206_010pääruokakokoisena (22,00€) ainoaksi suolaisekseen ja pitää annosta liian suurena loppuun asti vietäväksi. Oma alkupalani, pitkään ja mureaksi haudutettu villisika perunarieskalla ja erilaisin kurpitsakommervenkein (13,00€) on todella hyvää.

WP_20160206_015Pääruoaksi valikoin Laamannin falafelia (21,00€), joka sekä viettelee että tuottaa pienoisen pettymyksen. Falafelia ympäröivät tsatsiki, hummus, linssit sekä erilaiset kaalit ovat viedä kielen mennessään, mutta itse falafel on kuivaa ja hajoaa leikattaessa sirpaleiksi. Se lienee uunissa paistettua, eikä näin ollen sisällä ollenkaan falafelin rapeaa paistopintaa. No, lisukkeet pelastavat annoksen kuitenkin arvosanaltaan hyväksi. Fakta joka tapauksessa on, että ei tämä Levantin tai Fafa’sin falafel-annoksille pärjää, mutta onpahan tullut nyt maistettua myös fine dining -falafelia. Pöytäseurueemme hittiannoksesta, päivän kalasta eli kuhasta (26,00€) ei moitteen sanaa kuulu ja myös vasikan entrecôtea tummalla timjamikastikkeella (26,00€) valinnut kaksikko pitää annostaan varsin maukkaana.

WP_20160206_017Koska ateria on annoskokojensa vuoksi jo tähän mennessä täyttänyt vatsojamme melko tehokkaasti, päädymme valtaosin valitsemaan jälkiruoaksi sitruunaa ja lakritsia (10,00€), siis raikasta sitruunasorbettia sekä crème brûléetä Brunbergin lakritsilla ja rapealla lakritsirouheella täydellistettynä. Mikä oivallinen lopetus tälle kokonaisuudelle. Muutama valitsee jälkiruokalautaselleen tämän sijaan banaania ja IMG_1306suklaata (10,00€), joka tarkoittaa banaanimaustekakkua erilaisin suklaa- ja banaanilisukkein. Tämä annos ei kuitenkaan kerää sitruunan ja lakritsin tyylistä suosiota, on kuulemma hiukan kuivaa ja kaipaisi jotakin suklaamoussea raikkaampaa rinnalleen.

Takana siis maukas ja täyttävä – annokset ovat ehkä hiukan tavallista fine diningia kookkampia – ateria, jonka hinta-laatusuhde on mukavasti kohdallaan, kun kalleimmatkin vaihtoehdot tuovat kolmelle ruokalajille henkilöä kohden hintaa 52,00€. Ravintolan palvelu on perusystävällistä, joskin melko pienimuotoista – mitään sen suurempia selityksiä ei annoksille anneta – ja ruoat saapuvat juuri sopivin aikavälein.

Siis suosittelen; niin Wanhaa Laamannia kuin koko Porvootakin.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 28: Ravintola Ludu, jonka ohitse ei kannata kävellä, mikäli Suomen Turussa sattuu tallustelemaan

Koska tammikuu on minulle miltei poikkeuksetta yhtä kuin nälkävuosi, on silloin keksittävä erityisen paljon sielua ja ruumista lämmittävää toimintaa. Erinomaisen hyvin tammikuun pakkasiin sopii esimerkiksi retki Karibialle, jollaiselta juuri palanneena naputtelen tätäkin raporttia huomattavasti edellisviikkoista energisempänä. No, meidän Karibiamme oli vaan Caribia, siinä Turun kyljessä nököttävä hotellivanhus, mutta pikkuasiat sikseen, energisempänä elellään tätä nykyä joka tapauksessa.

WP_20160123_005Kuten arvata saattaa, tämänkin tekstin takana piilee viittaus ruokamaailman asioihin ja juuri nyt tarkoituksenani on jälleen kerran antaa teille ravintolasuositus, tällä kertaa Suomen Turkuun, sinne miltei Aurajoen rannalle. Paikka, joka päätyy kulinaarisen suurennuslasini alle, on reilu vuosi sitten Linnankadulle avattu vanhan maalikaupan tiloihin rakennettu eurooppalaista ruokaa tarjoileva rentohenkinen fine dining -ravintola Ludu.

WP_20160123_007Sisälle Luduun kylmästä alkuillasta siinä kuuden tienoilla saapuessamme ei paikan viihtyisyyttä tai omalaatuista sisustusta ruutulattioineen ja 120-vuotiaine flyygeleineen voi olla rekisteröimättä. Kanssaruokailijoitakin on jo mukavasti paikalla, joten tunnelma on eläväinen. Paikan suosio on helposti haisteltavissa. Ainakaan näin lauantai-iltana tänne ei tuntuisi olevan varauksetta mitään asiaa.

Palvelu on alusta loppuun ystävällistä ja mitä ruokavalintoihimme tulee, erityistoiveemme huomioidaan pieteetillä. Toki tällaisessa paikassa tämä lienee lähtökohtakin.

Entä se ruoka sitten? Tilaamme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun, joskin minä saan tämän hetkisestä ruokavaliorajoitteisuudestani johtuen peruspaketista poikkeavat alkuruoat. Aleksi valitsee palojensa painikkeeksi myös menulle suunnitellun juomapaketin.

WP_20160123_011IMG_1260Kokonaisuus lähtee liikkeelle lohipastramilla, kampasimpukkakreemillä, porkkanavanukkaalla ja sinappivinaigrettella, jonka tilalta minä saan sipulipiirakkaa, vuohenjuustomoussea, viikunaa ja sipulilientä. Nappisuorituksia molemmat.

WP_20160123_012IMG_1261Toisena alkuruokana ”virallinen” menu esittelee Aleksille härkätartaria, savustettua keltuaista, puikulasipsejä ja herneenversoa. Minä saan maa-artisokkakeittoa suolatuilla parapähkinöillä ja vihreällä omenalla koristeltuna. Aleksi pitää tartar-annoksestaan kovasti, mutta minä iloitsen erikoisruokavaliostani; kuohkea keitto on oikeastaan täydellistä.

WP_20160123_019WP_20160123_017Loppumatkan kuljemmekin samaa polkua. Kalapääruokana saamme siikaa rapu-perunakakun, fenkolipaistoksen ja tillinsiemenvaahdon kera. Taaskaan en keksi pahaa sanaa. Toisena pääruokana menuumme sisältyy sorsanrintaa papujen, paistetun perunan ja herukkakastikkeen kanssa. Lisäkkeet ovat mainioita, myös sorsa sinällään, mutta koska meistä kumpikaan ei erityisemmin ole sorsan ystävä, annos ei onnistu viemään kieltä mukanaan. Lisäksi ihmettelemme, miksi annoksen rintapaloista toiseen on jätetty paksu kerros silkkaa sorsan silavaa.

WP_20160123_021Kun jälkiruoaksi saamme vielä rapeaa kanelikakkua suussa sulavan valkosuklaamoussen sekä vadelmasorbetin kera, ei tästä ateriasta voi jäädä kuin hyvälle mielelle. Alusta loppuun niin hyvää!

Vaikka jokainen annos ei ollutkaan kaikilta osin täydellinen, löytyi jokaiselta monipuoliselta lautaskokonaisuudelta ainakin jotakin parempaakin parempaa. Koimme kolmituntisen täynnä kulinaristista kutkuttelevuutta, jossa hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdillaan. Maistelumenun hinta oli henkilöltä 50,00€, juomapaketin 38,00€.

No, jotain nokankoputusta kuitenkin: elävän musiikin, joka ihastutti kovasti, olisi suonut soivan hieman hiljempaa ja juomamenu olisi voinut punaviinimiehen mielestä sisältää tuota punaisuutta jonkin verran enemmän paketin koostuessa nyt kahdesta valkoisesta, yhdestä punaisesta, yhdestä oluesta sekä yhdestä jälkiruokaviinistä. Maukas paketti kuulemma kuitenkin.

Kun tuossa ovat illan korjailukohdat, lienee suositukseni Luduun ilmeinen. Älkää astelko ohi – vaikka siinä vieressä se kuuluisa ja hyväksi todettu pizzeria Dennis majaileekin… On tämä pizzaa parempaa.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

 

Copas y Tapas : erilaisia tapoja

Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja & Miikka Väisänen: Copas y Tapas : erilaisia tapoja 
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

CopasyT_web72di_6864Yksi parhaista asioista elämässä on ehdottomasti hyvä ateria, täydellisen siitä tekee laadukas seura. Vähän arkisempikin murkina muuttuu hetkessä juhlavaksi, kun sytyttää kynttilän, kattaa pöydän kauniisti tai vaikka lorauttaa lasiin tilkkasen viiniä. Mutta tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset; vuorovaikutus ja yhdessäolon synnyttämät kokemukset.

Tätä mieltä ovat myös Copas y Tapas -ravintolan ydinporukka, jotka perustivat helsinkiläisravintolansa viitisen vuotta sitten. Jo alkutaipaleestaan lähtien he ovat pitäneet pääpainonsa palvelussa, jonka keskiössä on asiakkaan viihtyvyys ja hyvinvointi, välineinään ”ajatuksella ja sydämellä tehty ruoka, laadukkaat viinit ja isännöinti”. Suuria sanoja, tämähän täytyy päästä kokemaan.

Tällä kertaa huomioni kohdistuu kuitenkin keittokirjaan, opukseen joka kantaa nimeä Copas y Tapas : erilaisia tapoja ja nimensä mukaisesti esittelee reseptein ravintolan tapas-suosikkeja vuosien varrelta. Teoksen ideana on tuoda nämä herkkupalat kotikeittiöihin, antaa ihmisten yrittää, onnistua ja epäonnistuakin, etsiä ja löytää. Ei siis ole tarkoitus toteuttaa välttämättä juuri kirjassa esitettyjä kokonaisuuksia vaan yhdistellä komponentteja eri tavoin, saada onnistumisista se löytämisen ilo, johon tekijät itse ravintolansa aamuhämärän aikoihin ihastuivat. Aina ei synny harmoniaa, mutta aina kannattaa yrittää. Paikoitellen reseptiikkoja on myös helpotettu hiukan, jotta kynnys kokeilla ei olisi liian suuri. Samoin kokit muistuttavat, että annoskokojen soveltaminen väli- ja pääruoiksi on hyvinkin suotavaa. Lisäksi on hyvä muistaa omassakin ruoanlaitossa, että lähes mikä tahansa ruoka-annos miniatyyrikoossa voi olla tapa, raaka-aineista välittämättä. Ei tarvita Espanjaa, ei mitään punajuurta tai muikkua ihmeellisempää. Aidoimmillaan tapakset ovat paikallisista aineksista valmistettuja, parhaimmillaan hyvässä seurassa nautittuja.

Kirja tarjoilee monipuolisen valikoiman kala-, kasvis- ja lihatapaksia, pääruokia unohtamatta. Oma osionsa on myös jälkiruoille sekä muutamille leipäohjeille. Viinin ystävät ilahtuvat varmasti annosten yhteyteen kirjatuista viinisuosituksista. Lisäksi esitellään reilu tusina ravintolan suosimia villiyrttejä keruu- ja käyttöohjeineen. Voisin kuvitella, että teoksen laajasta valikoimasta löytyy lähes jokaiselle jotakin.

Itse olen ensipuraisulta teokseen valtavan viehättynyt. Nopeasti vilkaistuna se saattaa vaikuttaa tavallisiin kotikeittiöihin jopa pelottavan haastavalta, mutta kun ohjeita katsoo tarkemmin, ovat niistä monet suhteellisen helpostikin, melko tavanomaisin aineksin toteutettavissa. Toki malttia ja innostusta panostaa ruoanlaittoon vaaditaan, ei tämä mikään kiireisen kokin arki-iltojen keittiöapu ole.

Mitä käytännön kokemukseen tulee, olemme omassa koekeittiössämme valmistaneet tähän mennessä kirjan pohjalta porkkana-sahramikeittoa, sipulipyreetä sekä paahdettuja maa-artisokkia, jotka onnistuivat kaikki ja sopivat kokonaisuuteen, jonka kirjan ohjeistuksen mukaan loimme poimien palan sieltä, palan täältä. Ensimmäisellä kerralla siis tavoitimme harmonian, saa nähdä kuinka käy seuraavalla yrittämällä. Tästä kirjasta nimittäin löytyy aineksia vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Tsatsikia, salaattia ja jaettuja onnenhetkiä; siis oikeastaan täydellistä tämä kreikkalainen ruoka

Windows Phone_20151006_010Nyt kun olen lähimenneisyydessäni viettänyt viisi vuorokautta Ateenan auringon alla, palan jo halusta päästä jakamaan näitä hetkiä kansanne. Ihana kaupunki, ihana kesä (kyllä, lokakuulla) ja ihanaa ruokaa, siis pitkälti täydellisyyttä!

Kontekstista johtuen tekstissäni esittelen teille ruokaa ja ravintoloita, kaupungin muita viehättävyyksiä lainkaan väheksymättä. Näistä totean ainoastaan kaiken kattavasti: Menkää Ateenaan; nouskaa Akropoliille, vaellelkaa Plakan ihastuttavilla pikkukujilla ja etsikää uudemman kaupungin melusta ja ihmispaljoudesta oma paikkanne, löytäkää luonnon rauha puistoista kaupungin keskellä ja astukaa Pireuksen satamassa laivaan, saaret kuten pistaaseistaan kuuluisa Egina odottavat vierailijoita vain reilun tunnin merimatkan päässä. Ateenalla taitaa olla paikka minun elämäni kaupungeissa – mitä niihin parhaisiin tulee.

IMG_5430IMG-20151009-WA0011IMG-20151009-WA0037

Windows Phone_20151004_006Kreikkalainen keittiö kuuluu ehdottomasti minun mielessäni niihin parhaisiin. Tsatsiki, fetajuusto, maukkaat kastikkeet milloin kanan, milloin lampaan seuralaisena, souvlaki eli varrasliha, erilaiset piirakat ja munakoiso”asiat”, makoisuuksia alusta loppuun. Mitä ruokaelämyksiin tulee, lähdinkin tälle matkalle sangen suurin odotuksin. Nuo odotukset täyttyivät lopulta miltei täydellisyyksiksi asti, joskaan ihan helppoa se ei loppupeleissä ollut. Se vaati oikeanlaisen tavan, jolla sukeltaa ateenalaiseen ruokakulttuuriin.

Kahtena ensimmäisenä iltana saimme ruokaa, joista mainitsemisen arvoiseksi nousi ainoastaan tsatsiki. No, paikoista toinen, se ruokapuoleltaan kaikista kelvottomin, tarjoili onneksi autenttista taverna-tunnelmaa ja kaksi perinteistä soittoniekkaa, jotka saivat kuivan kanavartaan maistumaan ehkä hiukkasen paremmalta. Ensimmäisenä iltana sen sijaan teimme klassisen paikanvalintavirheen uiskennellessamme suoraan yhteen kaupungin keskeisistä turistirysistä. Mutta näistä viis; kolme muuta ruokailuamme onnistuivat siinä määrin mallikkaasti, että kaupungista jäi aivan varmasti herkullinen maku ja nyt haluankin esitellä teille nämä kolme ravintolaa, joita ei ehdottomasti kannata jättää kokematta, mikäli matkustaa Ateenaan.

estiatorio-kifissia-eleas-gi-09Windows Phone_20151006_015Eleas Gi. Esittelyni kohteista Eleas Gi on aivan omaa luokkaansa; elegantti, kaunis ja kekseliäs, ravintola, joka tarjoilee asiakkailleen fine dining -tasoisen makumatkan kreikkalaisuuteen, sinne maan kulinaristiseen peruskallioon, oliivipuun juurelle. Eleas Gi määritteleekin filosofiakseen kestitä vieraansa läpi kreikkalaisen kulttuurin ja keittiön. Ja tällaiselle tutkimusmatkalle me todella pääsemmekin kulkien oliiviöljy johtotähtenämme alkuruokien kautta pääruokiin ja lopulta jälkiruokiin. Tie on maukas, moniulotteinen ja runsas, muruakaan ei malttaisi jättää lautaselle.

eleas-gi-kelari-01eleas-gi-kelari-03Jo tapa jolla vieraat johdatellaan viinipullojen koristaman käytävän läpi kuvankauniiseen ravintolasaliin saa paikan tuntumaan siltä, että sen takia kannattaa matkustaa tunnin verran (mikäli käyttää julkista liikennettä) pois Ateenan keskustasta, Kifisián kaupunkiin, joka kuitenkin luetaan kuuluvaksi Ateenan metropolialueeseen. Paikan tunnelma on uskomaton.

Valittavana ovat 14 tai 24 maun menut, myös à la carte -listalta on mahdollista poimia suosikkinsa. Me päädymme 14 maun ruokaretkelle, joka tarkoittaa sitä, että meille tarjoillaan noin kymmenen erilaista alkuruokamakua, yksi valinnainen pääruoka ja kolme jälkiruokamakua. Erikseen valittavat viinit ovat kaikki kreikkalaisia.

Kauden mukaan vaihteleva alkuruokakokonaisuus on tällä kertaa seuraava: kukkokeittoa, erilaisia leipiä, oliivisalaattia, tuorejuustoa, kreikkalaisia kasviksia, savustettua munakoisosalaattia, ”maitopiirakkaa”, hitaasti puu-uunissa suolakuoressa kypsennettyä porsasta, bataattia ja kikhernesalaattia. Herkullisia kaikki tyynni. Pääruoaksi minä valitsen kanagyroksen jogurttikastikkeella, muut päätyvät porsaan fileeseen. Jälleen eteemme tuodaan suussa sulavat annokset ja tässä kohtaa lieneekin paikallaan esittää pieni varoituksen sana: Mikäli mielit jaksaa nauttia jälkiruoistakin täysin siemauksin, yritä hillitä itsesi erityisesti alkuruokien kohdalla. Niitä on nimittäin paljon, jonka lisäksi pääruoka-annokset ovat kookkaita nekin. Itse olen varustettu eleas-gi-desertsuhteellisen suurella ruokahalulla, mutta silti jälkiruokavaiheeseen päästyämme olin jo aivan täynnä. Harmillinen takaisku, sillä paikallinen jäätelö, suklaamousse sekä kuorrutettu suklaakakku olivat taivaallisen hyviä.

Näin ollen itse aiheutettua pienoista ylensyöneen olotilaa lukuun ottamatta Eleas Gi tarjoilee vieraalleen oikeastaan täydellisen illan, joka kruunautuu siinä vaiheessa, kun ravintolan omistaja ojentaa jokaiselle meistä pienen lahjan, muiston kotimaastaan: oliiviöljyä, oliiveja ja makeaan likööriin säilötyn hedelmäyllätyksen. Tätä kokemusta ei ihan heti unohda.

Kun edellä esitetyn jälkeen käteensä saa laskun, jossa loppusumma ruokailijaa kohden jää hiukan alle 50,00€, tuntuisi suorastaan rikolliselta poistua paikalta ilman tuntuvaa tippiä. Ihastuttava ilta, suuren suuri suositus!

Windows Phone_20151007_013

Oineas ja Lithos. Kaksi muuta ravintolaa, jotka haluan ehdottomasti tuoda esiin poikkeavat edellä esitellystä runsaasti, mutta ovat keskenään pitkälti samanlaisia, niin mauiltaan, tasoltaan kuin palvelultaankin. Ihmekös tuo, ne sijoittuvat samalle kadulle – ovat itse asiassa vierekkäin – ja voisin kuvitella kilpailun olevan kovaa. Lähitienoon muut ravintolat näyttivätkin ainakin näin lokakuulla kovin autioilta näihin kaveruksiin verrattuna.

Oineaksen ja Lithoksen löytääkseen ei tarvitse matkustaa kauas, mutta hieman sivummalle. Ravintolat sijaitsevat lähellä keskeistä Monastiraki-aukiota, mutta kuitenkin muutaman mutkan takana, joten paikkoja on osattava etsiä. Tämä lienee hyvä, turistirysätuntemukset ovat täällä tiessään, vaikka turisteja paikoissa toki riittääkin. No, kiitos TripAdvisorin kärkisijojen mekin törmäsimme tälle sivukadulle. Siellä ne killuvat molemmat, heti siinä Eleas Gin yläpuolella.

Windows Phone_20151008_014Windows Phone_20151007_023Koska ruoka paikoissa on oikeastaan aivan samaa luokkaa ja palvelu molemmissa ensiluokkaista, en pysty valitsemaan näistä voittajaa. Myös hintataso on sama, eli alhainen, ja molemmat yllättävät vieraansa jälkiruolla talon piikkiin. No, Oineaksen jälkiruoka oli parempaa, Lithoksessa sitä oli enemmän. Ja Lithoksen tarjoilija taisi kuitenkin vetää sen pidemmän korren, mitä miellyttävyyteen tulee.

Windows Phone_20151008_012Windows Phone_20151007_018Saimme siis Aisopou-kadulla kokea kaksi ällistyttävän maukasta illallista. Salaisuus ateriointimme näin suureen onnistumiseen oli kuitenkin taito tilata ruokaa oikein, asia jonka ymmärsimme vasta kaksi kertaa heikosti menestyttyämme. Kreikkalaiset ruoat sopivat paremmin kuin hyvin jaettaviksi, joten ohjeemme on seuraava: Tilatkaa ensin pöytäseurueellenne sopiva alkupala – suuri suositus tsatsikille ja kreikkalaiselle salaatille – ja sen jälkeen pääruoka-annoksia, yksi kutakin ruokailijaa kohden. Kertokaa jakavanne ateria, jolloin saatte omat lautaset. Nautinto on taattu ja illallinen monipuolinen. Esimerkiksi moussaka on niin hyvää, että sitä on pakko saada, mutta kuitenkin niin yksipuolista, että ainoana pääruokana sitä ei voi suositella. Tällä tavalla jokaisesta illallisesta on mahdollista tehdä monipuolinen makumatka.

Windows Phone_20151007_021Windows Phone_20151008_008Windows Phone_20151008_010

Sekä Oineaksesta että Lithoksesta lähdimme Ateenan yöhön onnellisina, kylläisinä ja miltei samoissa rahoissa, kuin sinne astelimmekin. Lystit maksoivat muutaman kympin ruokailijaa kohden, viineineen kaikkineen.

Jaettu ilo on paras ilo   ❤

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 17: Ragu, täydellisen hääpäivän täydellinen yllätysillallinen

Vuoden vanha rakkauslukko.
Elokuu 2015.
IMG_2691
Elokuu 2014.

Ensimmäinen hääpäivä. Kun joitakin aikoja sitten valikoimme tuolle tärkeälle päivälle arvoistaan ravintolaa, löysin itseni jälleen TripAdvisorin maailmasta. Vaikka suhtaudunkin sen tarjoilemiin suosituksiin aina tietyllä varauksella, olen iloinen kyseisen palvelun olemassaolosta; sen kautta on helppo tutustua ravintolamaailmassa vallitseviin tuuliin ja valita lopulta omat kokeilukohteensa. Ja tällä kertaa osuimme kultasuoneen!

IMG_4986Illallistimme hääpäivämme aattona Ragussa, suhteellisen tuoreessa italialaisia makuja henkivässä ravintolassa Helsingin sydämessä Ludviginkadulla. Moderni, pohjoismaista valoa ja rauhaa huokuva tunnelma miellyttää heti ensihetkistä lähtien, eivätkä illan mittaan täydeksi muuttuvat ravintolasalit aiheuta missään vaiheessa kiireen tai hälyn tuntua atmosfääriin. Paikka ja oma pieni ikkunapöytämme ovat kuin luotuja kahden hengen seurueellemme.

Entäpä sitten ruoka, tuo toinen suhteellisen keskeinen komponentti, mitä ravintolailtaan tulee… Täydellistä! Mitäpä sitä sanoja säästelemään, kun korjattavaa ei oikeastaan ole. Tämän vuoden tähänastinen ykkönen – no juu, Hellalla ja huoneella oli se PIHVI, mutta kokonaisuutena Ragu tarjoili vielä upeamman suorituksen – ja varmasti sijoitus myös elämäni ravintolat -listauksella, siellä suhteellisen korkealla. Nautintoa alusta loppuun.

Valitsemme listalta Menu Ludarin, joka tarkoittaa viikoittain vaihtuvaa listan ulkopuolista 3-5 ruokalajin kauden raaka-aineisiin nojaavaa yllätysmenua. Otamme täydet viisi lajia, jolloin hinnaksi tulee 57,00€ / ruokailija. Aleksi nauttii aterialle suunnitellun viinimenun kokonaisena (46,00€), minä puolikkaana (23,00€). Ja jo tässä vaiheessa voin todeta, että matka on jokaisen euronsa väärti, hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

IMG_4987Ensimmäisenä eteemme kannetaan neljän leivän ja levitteen kokonaisuus, joka jo se, on aivan omaa luokkaansa. Parmesanmuffinsseja, rosmariinifocacciaa, mallasleipää ja näkkileipää kuohkean voin, vuohenjuustokreemin, tapenaden ja raparperin kera. Harvoin alkupalaleivät ovat näin maukkaita. Jo tässä vaiheessa pahoittelen, jos aivan kaikkia komponentteja en pysty teille täydellä pieteetillä esittelemään; koska niitä oli niin paljon ja lista täydellisen yllätyksellinen, osa asioista on päässyt jo unohtumaan. Mutta maut eivät, ja tämä lienee pääasia.

IMG_4992Ensimmäinen kahdesta alkuruoasta, se kala sellainen, on lohta ja kampasimpukkaa mädin, kantarellipyreen, ”mummon kurkkujen” ja punasipulin kera. Lohi on vain kevyesti paistettu, sisältä miltei raaka, vallan mehukas. Kampasimpukka on onnistuttu paistamaan sopivan napakaksi, se kun usein löytyy lautaselta jopa epämiellyttävänä löllönä. Hyvä annos kaiken kaikkiaan, kuitenkin se illan vähiten täydellinen, jos joku on valittava.

IMG_4997Alkuruoista toinen, tomaatti-mascarponekeitto savuisalla, pitkään haudutetulla häränlihalla kruunattuna, lukeutuu jo täydellisiin esityksiin. Saamme avattavaksemme purnukat, joista jo yksin ilmoille nouseva savu viettelee. Tämän jälkeen liha ympäröidään edessämme keitolla. Kekseliästä, kaunista ja samalla kuitenkin korutonta. Aivan mahtavaa.

IMG_5003IMG_4999Väliruokana saamme hummeririsottoa, jossa täydellisen onnistuneet maut kohtaavat täydellisen koostumuksen. Nyt pääruokaan siirryttäessä alkaa olla jo vaikeuksia laittaa ruokalajeja paremmuusjärjestykseen. Bataattipyreen ja porkkanoiden kanssa tarjoiltavat lampaanniska sekä possu – jonka tarkempi kuvaus lukeutuu näihin unohtuneisiin asioihin – muodostavat nekin kielen mukanaan vievän annoksen.

IMG_5010IMG_5006Ennen virallista jälkiruokaa saamme keittiöstä makean tervehdyksen kokin lähettäessä meille pienissä purnukoissa appelsiinimoussea marinoidun raparperin kera. Mukava yllätys. Jälkiruokana makustelemme mansikkaa ja valkosuklaata, joita ei oikein malttaisi syödäkään. Viimeistelemme lautasemme pienintä murusta myöten, kukkiakaan unohtamatta.

Myös meille ruokien ohella tarjoiltavat viinit miellyttävät, vaikkakaan eivät ole mitään kaikista helpoimpia paloja purtaviksi. Hyvä näin, on mielenkiintoista huomata kuinka ruoat ja juomat tukevat toinen toisiaan, kuinka oivallisia valintoja ammattilaiset pystyvät tekemään. Olenkin ehdottomasti sillä kannalla, että jos tämän luokan ravintolalla on menuun suunniteltu juomamenu tarjolla, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua. Vaikka omaan tyyliini valita se puolikkaana, jolloin tarjoiltavat annokset ovat pieniä, yleensä 6 cl.

Kun kaikkeen edellä kirjoitettuun lisätään kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä osa-alue, palvelu, voidaan tämä arvostelu päättää selkeään kiitettävään. Tarjoilijat esittelevät selkeästi niin ruoat kuin juomatkin ja asiakas huomioidaan mieleenpainuvalla tavalla. Osa annoksista esillepannaan lopulliseen muotoonsa asiakkaan silmien edessä ja myös kokit näyttäytyvät tekeleidensä seurassa.

Ihan mieletön ilta. Suuren suuri suositus.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 16: Ravintola Kielo, fiineilyä Joensuun malliin

Pakollinen Susi-selfie...
Pakollinen Susi-selfie…

Lomamatkailumme Suomen suvessa jatkuu. Tällä erää seikkailumme ovat kohdistuneet idän suuntaan, Kotka-Suomenniemi-Joensuu-Valamo -reitille. Elämyksiä, niin maukkaita kuin muitakin, on toki reitillemme mahtunut useita, mutta ravintola, joka ansaitsee hieman enemmän huomiota löytyy Joensuusta.

Ravintola Kielo vakuuttaa ulkoisella olemuksellaan. Pitkälti mustavalkoinen moderni miljöö tuo mieleen monet lähiaikoina koetut fine dining -ravintolat. Taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki ja atmosfääri on rauhallinen. IMG_4928IMG_4941Asiakaskuntaa on paikalla sopivasti; olisi voinut odottaa, että olemme paikalla miltei kahden, kun kyseessä on kuitenkin tavallinen keskiviikkoilta, ravintola on hienomman puoleinen ja sijoittuu hieman syrjäisemmälle kadulle. Sana on tainnut kulkea… Itse kiitämme löydöksestä aina niin avuliasta turistintukea, TripAdvisoria.

Valitsemme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun (59,00€). Hieman oudoksuttavaa on, että menun ympärille ei ravintolan toimesta ole suunniteltu viinimenua, mutta tarjoilijan vinkein onnistumme kokoamaan itsellemme oikein mallikkaan sellaisen. Pienet, 6 cl:n annokset miellyttävät ainakin minua ja yleensä juomatta jäävä jälkiruokaviini saadaan näin korvattua kuohuviinillä.

Friteerauksella runneltu poski.
Friteerauksella runneltu poski.

IMG_4932Alkuruoista ensimmäinen, nokkospannacotta kukkakaalin kera, on valloittavan maukasta, pieksee ehdottomasti seuraavaksi tarjoillun friteeratun vasikanposken. Vasikanposki sinällään on kuivahtamaan päässeitä kohtia lukuun ottamatta maukasta, mutta valitettavasti friteeraus dominoi annosta aivan liikaa – oikeastaan pilaa sen.

IMG_4940Pääruoaksi saamme ensin hiillostettua kuhaa bouillabaisse-kastikkeen kera. Suurena kalanystävänä on pakko mainita pienoinen pettymykseni. Jollain tapaa hiillostus puskee mauista päällimmäiseksi, eikä kuha pääse täysiin oikeuksiinsa. Ja bouillabaisse; se nyt vaan simpukoineen ei ole mielestäni se paras asia, mitä äyriäismaailmalla on makumatkailijalle tarjota, joten Kielon onnistumista tämän kastikkeen suhteen en sen tarkemmin kommentoi.

IMG_4943Pääruokarintamalla liha voittaa kalan. Appelsiiniglaseerattu possunkylki maistuu mainiolta, samoin sitä ympäröivät vihannekset. Jälleen nousee ilmoille kuitenkin yksi suuri kysymys: miksi näin rasvainen valinta? Lihan rasvapitoiset osat ovat toki maukkaita, sitä en kiellä, mutta kun lautaselle marssitetaan lihanpala, josta vähintään neljäsosa on yhä edelleen jäljelle jäänyttä rasvaa, ei annosta yksinkertaisesti tee mieli syödä loppuun. Harmi juttu; ilman tuota sangen ihraisaa osiota tämä annos olisi ollut erittäinkin kiitettävä.

IMG_4946Jälkiruoka, valkosuklaajäätelöä ja herukanlehteä, on vähintäänkin valloittava ja nousee alun nokkospannacotan rinnalle kilpailemaan illan annossuosikkini tittelistä. Vaikea valinta.

Lopputulemana siis todettakoon, että Kielo onnistuu niin aloittamaan kuin lopettamaan makumatkamme mitä maistuvimmissa merkeissä. Siihen väliin jää toki paljon parannettavaa, mutta ravintolan kuudesti vuodessa päivittyvällä ruokalistalla on varmasti taas pian paljon uutta tarjottavaa. Potentiaalia on valtavasti, annosten ulkonäkö on kaunis ja ravintolan henkilökunta erittäin ystävällistä. Tämän tason paikassa olisin kuitenkin kaivannut hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, mitä pöytiin tarjoiltaviin ruokiin ja viineihin tulee.

Uskon, että saatoimme hyvinkin löytää Joensuun tasokkaimman ravintolan heti ensi yrittämällä ja neuvon toki kokeilemaan, mikäli kaupungissa elelee tai muuten vain vierailee. Ehkä hirvittävän pitkien matkojen takaa sitä ei kuitenkaan kannata lähteä tavoittelemaan. Tai tiedä häntä, näin yhden kokemuksen perusteella tätä voi toki pitää hätiköitynä kannanottona. Joka tapauksessa kaksi nälkäistä henkilöä ruokaili määrällisesti sopivasti ja juomaili siinä sivussa kevyesti hintaan 163,80€. Mielestämme ihan sopuisa hinta tästä kolmen tunnin kokemuksesta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 13: Ravintola Lusikka, sitä täydellistä suupalaa metsästämässä

IMG_4674Kun astelee sisään ravintola Lusikkaan, jo valmiiksi korkealla olevat odotukset saavat lopullisen sinettinsä. Paikka on sisustukseltaan pelkistetty, väritykseltään mustavalkoinen, tilana pieni ja intiimi, hiukan rockia leijuu ilmassa niin silmille kuin korvillekin. Ilme on siis eittämättä sellainen tämän päivän fine dining -henkinen. Asiakkaitakin on sopivasti, ihmiset ovat selvästi löytäneet tämän ravintolan, vaikka sijaintina Lapinlahdenkatu ei olekaan välttämättä se kaikista keskeisin tai sattumalta löydettävä. Pöytävaraus on siis suositeltava, asiakaspaikkoja kun lisäksi on vain parisenkymmentä.

IMG_4681Lusikka on määritellyt missiokseen tarjota asiakkailleen klassikoita uusin maustein, laadukkaista raaka-aineista, rohkeasti ja rennosti. Viinien valinnassa johtotähtinä toimivat mielenkiinto ja vaihtelevuus ja ne on suunniteltu tuomaan hyvää vastapainoa tarjoiltavalle ruoalle. Keittäjäkaksikko Teron ja Matin unelma onkin saatella täydellisestä ravintolastaan ulos vain onnellisia ihmisiä – jotka eivät ole köyhtyneet liikaa. Suuria sanoja. Liianko suuria?

Tutustuimme Lusikkaan Groupon-lahjakortin siivittämänä, joka lupaa ostajalleen vähintään viiden ruokalajin Tasting menun huomattavasti alennettuun hintaan. Me maksoimme kahdesta henkilöstä 59,00€, kun normaalisti hinta on 49,00€ henkilöltä. Fine dining -kokemus siis tarjoillaan ravintolan lupauksen mukaisesti huokeasti ilman alennuskuponkejakin. Lisäksi ostimme ateriaan suunnitellun viinipaketin (à 41,00€). Ei paha tämäkään, kun lasillisia pakettiin sisältyy viisi.

IMG_4678Kokki toivottaa meidät tervetulleeksi pienellä mukillisella juotavaa keittoa, herne-vichyssoisea, joka on modernisoitu herneen ja mintun suloiseksi liitoksi. Minä viehätyn jännittävästä makuyhdistelmästä kovasti, Aleksi ei niinkään.

Tämän jälkeen siirrytään virallisiin alkuruokiin ja lautasillemme marssitetaan ensin inkiväärimarinoitua IMG_4686jokirapua, punasipulihilloketta ja rapeita krutonkeja kauniisti sydänsalaatille aseteltuna, sitten härän filettä sriracha-kastikkeen ja ”coleslawn” kera. Erikoinen juttu on se, että minä pidän parempana härkää, Aleksi jokirapua, sillä molemmat löydämme yleisesti suosimistamme asioista jotakin kummallista ja itsellemme epäsopivaa. Minä en koe inkivääriä ja IMG_4689jokirapua kovinkaan onnistuneena yhdistelmänä, Aleksi sitä vastoin ei ole tämän tyyppisen majoneesittoman coleslawn kannalla.

Ensimmäiseksi pääruoaksi minä saan korvasienirisottoa, jonka nostan menun maulliseksi kohokohdaksi. Tuntuu kuitenkin hiukan hassulta syödä näinkin vaatimatonta pääruokaa, lisäkkeenä tämä joka tapauksessa olisi lähes voittamaton. Aleksin sienetön menu tuottaa hänen eteensä possun entrecoteta rinnallaan kauden kasviksia. Annos ei valitettavasti vakuuta.

IMG_4695IMG_4692

IMG_4697Mitä toiseen pääruokaan tulee, joudun valitettavasti teilaamaan sen pahemman kerran. Paahdettu lohi, kevätkasvikset sekä sitruunakastike ovat heikko esitys. Lähestulkoon aina olen lohiannoksistani nauttinut enemmän, niin omista kuin toisten tekeleistä, ja kysymys kuuluukin, miten näin helposta raaka-aineesta onnistutaan loihtimaan jotakin näin tympeää. Tässä kohtaa ei siis pisteitä kummaltakaan.

IMG_4702Aterian päättää vaniljavanukas erilaisten mansikoiden kuorruttamana. Vanukas on hyvää, mansikat menetteleviä, mutta annoksen sisältämät teollisen makuiset hyytelönpalaset olisivat voineet jäädä laittamatta. Kruunuksi annos on saanut suussa poksuvia rakeita, joista tulee hauskasti lapsuus mieleen. Siis kekseliäs finaali, ilman hyytelöä vallankin maukas.

Tällä kertaa siis näin. Täydellinen suupala jää löytymättä, odotukset eivät täyty ja muutama selkeä pettymyskin mahtuu kuvaan. Näiden annosten perusteella en pysty taipumaan suositukseen, mutta ehkä seuraava menu on toisenlainen. Kertokoon ken kokeilee…

Loppuun muutama sana palvelusta ja viineistä. Viinimenu on mielenkiintoinen ja vaihteleva, aivan kuten ravintola etukäteen lupailee. Kaikki eivät ole täysosumia ruuilleen, mutta yleisesti ottaen myös yhteensopivuus on onnistunut. Tarjoilija tuntuu tuntevan viinit ja kertoo niistä, perustelee valintojaan sekä vastailee kattavasti kysymyksiimme. Muutenkin palvelusta jää mukava mielikuva, varsinkin miestarjoilija osaa ottaa yleisönsä.

Vaikka ruoka ei täydellisyyteen – tai edes lähelle sitä – kipuakaan, kokemus jättää kuitenkin hyvän mielen, eikä tätä rentohenkistä ravintolaa tee mieli teilata.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 10: Hella, huone ja pihvi, joka sai miehen kyyneliin

Tampereen Torni.
Tampereen Torni. Lähtölaukaus.

Jonkin aikaa sitten törmäsin artikkeliin, jossa Tampere nostettiin tämän hetken suomalaiseksi ravintolakaupungiksi. Henkilökohtainen kokemukseni tamperelaisravintoloista on suppea – vielä – mutta tänä vuonna olen saanut kahdesti maistaa Tamperetta ja jo tällä perusteella voin yhtyä mielipiteeseen kaupungista todellisena makujen mekkana. Tammikuussa koimme täydellisyyttä hipovan makumatkan Ravinteli Berthassa, nyt saimme tuta jotakin vähintään yhtä mieleenpainuvaa.

Tällä kertaa kohteenamme oli ravintola Hella & Huone, jossa viettämämme reilu kolmituntinen tarjoili meille niin kauneutta, kekseliäisyyttä kuin mahtavia makuelämyksiäkin – ja sitten sen palan taivasta, noin mahtipontisesti maalailtuna. Mutta tuosta tuonnempana.

IMG_4416Tämän päivän fine dining -tyyliin myös Hella & Huone on etukäteen vähäpuheinen; ruokalista koostuu lähinnä sanoista, asiakkaan eteen kannetaan yllätys toisensa perään. Ja tästä minä todella nautin, sanaisen arkun aukeamisesta vasta h-hetkellä. Etukäteen on siis tehtävä päätöksiä melko tietämättömänä, muutamien avainsanojen varassa: lahnaa vai hevosta, kuhaa vai lammasta, raparperia vai rukiista makeaa. Ja sitten tietysti ne keskeisimmät päätökset: kolme viiva kahdeksan, juomilla vai ilman, viinein vai oluin. Vaihtoehtona on myös täydellinen yllätys.

Me valitsemme viisi ruokaa viineillä varustettuna. Kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja yhden jälkiruoan. Yhtä kohtaa lukuun ottamatta ateriamme ovat identtiset: alkuun maa-artisokkaa ja lahnaa, jonka Aleksi korvaa riimihevosella, pääruoiksi kuhaa ja lammasta, lopuksi makeaa ruista. Juomat ovat saksalaisia viinejä, paitsi minulle lahnan kanssa tarjoiltava historiallinen Stallhagen olut ja ruisannoksen seurana saapuva islantilainen, olut sekin.

IMG_4418

IMG_4427

IMG_4433

                                     – Keittiö tervehti kolmesti.

Alkuruoat ovat hyviä, täydelliset maut pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta ovat kuitenkin vielä hakusessa. Maa-artisokkapyree ei tosin ehkä voisi olla parempaa, lahnan kanssa tarjoiltavat erilaiset kurkkuvariaatiot tuoreempia olemukseltaan. Tässä välissä mainittakoon ravintolan vannovan sesonkituotteiden ja lähiruoan, osin jopa itsetuotettujen raaka-aineiden nimeen, ja se todella maistuu. Tätä laadukkaiden raaka-aineiden arvostusta ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, tämä ravintola hengittää tuoreudesta.

IMG_4425IMG_4421IMG_0208

                                   – Maa-artisokkaa, riimihevosta ja lahnaa.

Toisen keittiöntervehdyksen myötä – koskaan en muuten ole syönyt näin mahtavan makuista raakaa mansikkaa – siirrytään pääruokiin. Yleensä olen kalaihminen, mutta nyt kuha todella kalpenee, kun ilmeisen ylpeä kokki asettelee eteemme ulkofilee-annoksen. Ja tässä se on, pihvi joka täydellisyydellään saa miehen, jos ei nyt aivan kyyneliin, niin ainakin syvän liikutuksen kouriin. Todellinen kastikemies on ensi kertaa tilanteessa, jossa annos ei kastiketta kaipaa; vain nökäre viherpippuroitua smetanaa ja valkosipulivoissa paistettu pihvi rinnallaan yksinkertainen kaalilisuke innoittaa Aleksin toteamaan: ”Elämäni paras pihvi.” Ja sitä se todella on, minunkin mielestäni. Täydellinen annos.

IMG_4431IMG_4429

                   – Se Täydellinen ja kuhaa.

IMG_4437Aterian päättää makea ruis marjojen sekä jäätelön kera. Esillepano on jälleen kerran ensiluokkaisen erikoinen ja jäätelö on suussa sulavaa. Ruista saisi kuitenkin olla hiukkasen enemmän. No, ei makeaa mahan täydeltä, joka muutenkin alkaa olla jo sopivasti, tai vähän liiankin, yhden illan osalta hellitty. Keittiöntervehdyksiä olemme saaneet kolme, ihastuttavaa leipäpuuta unohtamatta. Siis yhdeksän esitystä viiden sijaan.

Ja nyt voidaan todella puhua esityksistä, niin asiantuntevaa ja huomioonottavaa palvelua olemme saaneet koko illan osaksemme. Niin tarjoilijat kuin annoksiaan esittelevät kokitkin ovat ehdoton lisäarvo muutenkin täydelliselle kokemukselle ja tästä kokonaisuudesta maksaa mielellään ruoasta vaaditut 65,00€ henkilöltä. Juomapaketti kustantaa 50,00€. Ehkä himppusen liikaa siihen nähden, että oluet jäävät minulta pitkälti juomatta. No, Aleksi on onneksi auttamassa.

Enempää on turha tarinoida. Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin ne kuuluisat tuhannet sanat.

Menkää Huoneeseen, nauttikaa Hellan antimista!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.
Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 4: Ravintola Fenkoli, talonpoika aatelisen vaatteissa

SAMSUNGSAMSUNGMyönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.

Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.

Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.

Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.

SAMSUNGSeuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.

SAMSUNG

Possuinen kala-annos.

Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.

SAMSUNGAterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.

Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Juuri nyt : suomalaisen keittiön uudet klassikot

Ilja Björs, Antti Ahokas, Jukka Nykänen, Arto Koskelo & Mika Wist: Juuri nyt : suomalaisen keittiön uudet klassikot
indexKuvat: Riitta Sourander
WSOY, 2014

Juuri nyt on nimensä mukainen opus monella tapaa. Ensinnä tietysti siitä syystä, että sen perimmäinen tarkoitus on saattaa kymmenen vuoden ikään ehtineen ravintola Juuren suosikit ja klassikot kotikokkien ulottuville, siis tehdä reseptiikkojensa myötä mahdolliseksi toteuttaa makumatka yhteen Helsingin ensimmäisistä luomuravintoloista edes poistumatta kotoaan. Toiseksi teoksen nimenmukaisuutta tukee tämän kotimaisia raaka-aineita arvostavan ravintolan ajatus suomalaisen ruoan sesonkivetoisuudesta. Ruokaa tehdään siitä, mitä juuri nyt on saatavilla, tuoreesti, vuodenaikoja mukaillen ja kunnioittaen. Esille pääsevät yhtä lailla niin kevät, kesäiset maut marjoineen, syksy sienineen kuin talvi tuhteine liharuokineen. On myös syytä mainita villiyrtit, jotka ovat teoksessa runsaasti edustettuina. Kertoohan keittiömestari Markus Maulavirtakin esipuheessaan kokeneensa juuri Juuressa ensi kerran nuo ”rikkaruohot”, jotka sen jälkeen ovat ravintola- ja ruoanlaittomaailmassa päätyneet arvoon arvaamattomaan ja todelliseen nosteeseen, voisi ehkä sanoa jopa hifistelyn kohteeksi.

Itse pidän Juuren ruokafilosofiaa erittäin viisaana: se pohjaa perinteisiin, mutta katsoo tulevaisuuteen. ”Ruokakulttuuriin ei tarvitse suhtautua kuin muinaisaarteeseen, jonka muuttumattomuutta tulisi vaalia. Herkullinen ruoka antaa sijaa mielikuvitukselle ja uusille tulkinnoille.” Vaikka haluaisikin syödä perinteistä suomalaista ruokaa, ei välttämättä halua syödä poronkäristystä – tai ainakaan poronkäristystä ja perunamuusia, ainakaan kovin usein, ainakin kun on niin paljon upeita vaihtoehtoja.

Mitä itse reseptiikkaan tulee, teoksen avulla on selvästi tarkoitus valmistaa hieman hienompaa ruokaa, ei sitä jauhelihakastike- ja makaroonilaatikko -osastoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tarttuakseen tähän kirjaan olisi oltava jonkin sortin keittiömestari. Ei, kirjan ohjeet ovat selkeitä ja resepteissä käytetyt ainesosat yleisesti ottaen melko helposti hankittavissa. Pelkkä kiinnostus ja viitseliäisyys riittävät, kiireetöntä aikataulua unohtamatta. Ja halua pipertää – sitä vaaditaan ehdottomasti. Siis suosittelen.

P.S. Ensimmäiset omat käytännön kokemukseni teoksesta on dokumentoitu edellä. Kukkakaalivanukas sekä kuivatut tomaatit, luomukaritsan kotletti, savuluukastike ja herne-perunapyree muodostivat valloittavan kokonaisuuden. Suosittelen uudestaan.