Suosituinta blogissa viime vuonna: kasvispihvit

Blogin viime vuoden statistiikkaa tutkiskellessani totesin ehkä vähän yllättyneenä, että vuoden suosituin artikkeli koski kasvispihvejä. Tällöin olin vihdoin keksinyt, miten ne saa paistettua pannulla niin, että ne pysyvät koossa, eivätkä päädy lautaselle epämääräisinä möykkyinä. Salaisuus on pitkässä ja melko matalalämpöisessä paistamisessa, jolloin pihvit kypsyvät pannulla pikkuhiljaa kauttaaltaan ja niiden kääntelykin sujuu pihvejä rikkomatta.

Kohta vuoteen en ole kasvispihvireseptiä jakanutkaan, joten tässä sellainen, ohje herkullisiin kyssäkaali-porkkanapihveihin. Resepti on muuten siitäkin mainio, että sen juurekset voi hyvin korvata toisilla, vaikka lantulla, nauriilla tai palsternakalla, eikä kauppareissua välttämättä tarvita, kun ranskankermankin tilalle voi valita esimerkiksi paksua ruoanvalmistusjogurttia tai smetanaa.

Tässä siis alkuvuoteen pari hyvää lähtökohtaa: paljon kasviksia ja vähän hävikkiä. Omassa keittiössäni nämä on vedetty jo melko lailla hyvälle tasolle – hävikkiä ei tule juuri lainkaan – mutta vielä voin minäkin parantaa. Jospa liharuokien määrän onnistuisi tiputtamaan vaikka kertaan viikossa…

Kyssäkaali-porkkanapihvit

12-20 kpl

1 keskikokoinen kyssäkaali
2 porkkanaa
1 pieni purjo tai 2 varsisipulia varsineen
öljyä kuullottamiseen
120 g ranskankermaa/ruoanvalmistusjogurttia/smetanaa
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl pähkinäjauhetta/korppujauhoja
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa tai meiramia
1 tl hienonnettua roseepippuria/0,25 tl rouhittua mustapippuria (Roseepippurin maku tuntui melko donimoivana.)
öljyä tai voita pannulla paistamiseen

Lisäksi:
jogurttikastiketta

Raasta kuorittu kyssäkaali ja porkkanat hienoksi raasteeksi. Hienonna purjo tai varsisipulit varsineen.
Kuullota sipulia öljyssä pannulla.
Sekoita ranskankermaan kananmunat, vehnäjauhot, pähkinäjauhe ja mausteet. Lisää joukkoon kasvisraaste ja sekoita. Muotoile massasta pihvejä ja paista pannulla tai uunissa. 225-asteisessa uunissa pihvit valmistuvat noin 25 minuutissa. Pannulla paistettaessa lämmitä liesi keskilämmölle ja anna niiden kypsyä hitaasti. Rikkoutumisen välttämiseksi käännä vasta, kun pihvien sisus on kiinteytynyt riittävästi.
Tarjoile jogurttikastikkeen kera.

Kasvispihvit – ja miten ne saa pysymään rapeina ja kokonaisina

Yksi suosikeistani ovat kasvispihvit. Valmistan niitä usein isomman määrän kerralla ja pakastan ylimääräiset. Ne sopivat niin pääruoaksi kuin lisäkkeeksikin. Ja koska muuten kasviksia mallikkaasti popsivat lapsemme, eivät kasvispihveistä liiemmin välitä, saan itse nautiskella niitä vaikkapa silloin, kun ilahdutan heitä esimerkiksi makaronilaatikolla tai muilla supersuosikeilla.

Tällä kertaa upotin pihveihin kyssäkaalin, kesäkurpitsan ja parsakaalin. Ne ovat mainioita siitäkin syystä, että kasviksia voi valita oman mielen ja varaston mukaan, eikä kauppareissua välttämättä vaadita lainkaan. Eräs ongelma kasvispihveihin kuitenkin liittyy. Usein pannulla paistettaessa ne on vaikea saada pysymään koossa. Olenkin monesti paistanut pihvit juuri tästä syystä uunissa. Hyviä tulee näinkin, mutta pannulta pihviin tarttuva rapeus loistaa tällöin poissaolollaan. Nyt luulen kuitenkin keksineeni ratkaisun tähänkin ongelmaan. Se on hidas paistotapa, jossa pihvit voi rauhallisin mielin lähes unohtaa pannulle. Näin ne kypsyvät pikkuhiljaa kauttaaltaan ja kääntelykin sujuu pihvien rikkoutumatta.

Pihvien paistuessa ehtii hyvin valmistaa kasvispihvien luottokumppanin, jogurttikastikkeen, sekä keittää riisit tai perunat, joten ateriakokonaisuus on sekin helposti koottu. Kerrassaan mainiota!

Kasvispihvit, jotka saa unohtaa pannulle

1 kesäkurpitsa
1 kyssäkaali/lanttu
1 parsakaali
1 (salotti)sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja
1 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
öljyä kuullottamiseen ja paistamiseen

Lisäksi:
jogurttikastiketta

Aloita raastamalla kesäkurpitsa. Laita raastettu kesäkurpitsa siivilään ja ripottele päälle vähän suolaa. Anna valua noin 15-20 min.
Raasta tällä välin kuorittu kyssäkaali sekä parsakaali ja silppua kuoritut sipulit. Itse tykkään kuullottaa sipulit pannussa, mutta ne voi halutessaan lisätä myös raakana. Sekoita kasvikset kesäkurpitsaa lukuun ottamatta keskenään.
Riko kananmunien rakenne haarukalla ja sekoita joukkoon korppujauhot. Anna turvota hetki. Purista kesäkurpitsaraasteesta nesteet ja painele talouspaperilla kuivaksi. Yhdistä kaikki raaka-aineet ja mausta suolalla.
Muotoile taikina pihveiksi ja paista pannulla tai uunissa. 225-asteisessa uunissa pihvit valmistuvat noin 20 minuutissa. Pannulla paistettaessa lämmitä liesi keskilämmölle ja anna niiden kypsyä hitaasti. Rikkoutumisen välttämiseksi käännä vasta, kun pihvien sisus on kiinteytynyt riittävästi.
Tarjoile jogurttikastikkeen kera.

Satokausiruokaa osa 1: Varastoidut punajuuret ja Cafe Engelin maanmainiot punajuuripihvit

Tuote saatu: Satokausikalenteri

Tervetuloa kanssani nauttimaan alkavasta satokausivuodesta! Tänä vuonna olen ajatellut mahdollisuuksien mukaan valmistaa paljon satokausiajattelua noudattelevaa ruokaa ja esitellä aikaansaannoksiani tässä Satokausiruokaa -sarjassani. Työvälineenäni toimii uusi Satokausikalenteri, johon suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Kalenterin tarkemman esittelyn voit lukea täältä ja kalenteriostoksille pääset täältä.

Ensimmäisenä otan käsittelyyni varastokasvikset ja niistä erityisesti punajuuren. Jos termi varastokasvikset ei ole tuttu, varastokasviksilla tarkoitetaan erilaisia kotimaisia juureksia, kaaleja ja perunoita, jotka säilyvät koko talven yli ja pelastavat näin meidät suomalaiset pitkältä talvikaudelta, kun mikään ei ole satokaudessa, eikä ulkona kasva mitään. Varastokasviksia suosimalla myös me suomalaiset voimme siis noudattaa satokausiajattelua ympäri vuoden.

Yksi varastokasvissuosikeistani, punajuuri, näyttelee pääroolia Cafe Engelin klassikkoannoksena tunnetuissa kasvispihveissä. Punajuuripihvit ovat taikinaan lisätyn riisin ansiosta kivan erilaiset, eikä tarjoiluunkaan tarvita krumeluureja. Kurkkumajoneesi, rucola ja balsamico riittävät mainiosti. Seuraavaa reseptiä kannattaa ilman muuta testata – heti kun rosollin jälkeen punajuuriruoka jälleen kiinnostelee.

Cafe Engelin punajuuripihvit

16 kpl

1,25 dl riisiä
600 g punajuuria
100 g sipulia
100 g parmesaania
1 rkl kasvisliemijauhetta/1 kasvisliemikuutio
(0,5 tl suolaa)
1 dl korppujauhoja
muutama tippa Tabascoa
voita/margariinia/öljyä paistamiseen

Tarjoiluun:
kurkkumajoneesia
rucolaa
balsamicokastiketta
paahdettuja auringonkukansiemeniä
parmesaanilastuja

Keitä riisi kypsäksi. Jäähdytä.
Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli. Raasta parmesaani.
Kuullota sipulia öljyssä pannulla.
Sekoita pihvitaikinan aineet keskenään ja muotoile taikina pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin rapeiksi.
Huom! Voit vaihtoehtoisesti myös paistaa pihvejä ensin 170-asteisessa uunissa 15 min. ja lopuksi viimeistellä ne pannulla rapeiksi.
Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kera.

Simppelit kesäkurpitsapihvit, joista teet pienellä tuunauksella juuri omasi makuiset

Kotimaisen kesäkurpitsan kausi alkaa olla parhaimmillaan, joten lienee hyvä aika jakaa jokunen kesäkurpitsaresepti. Yksi omista suosikeistani ovat kesäkurpitsapihvit, jotka syntyvät vain muutamista ainesosista, mutta tuottavat silti mitä parhaimman lopputuloksen, maukkaan ja pannulla paistettaessa myös mukavasti rapsakan. Itse olen viime aikoina paistanut näitä niin ikään uunissa, jolloin rapeudesta on tietysti tingittävä, mutta ovat nämä hyviä niinkin – ja melko paljon vaivattomampia. Juustoja vaihtelemalla pihvien makumaailmaan saa valittua itselle sopivia sävyjä ja osan kesäkurpitsasta voi korvata vaikkapa parsakaalilla tai porkkanalla.

Kohta ovat kaikki puutarhat kesäkurpitsoja pullollaan, joten reseptien keräily ei liene lainkaan huonompi idea.

Kesäkurpitsapihvit

12 kpl

1 iso kesäkurpitsa/1 pienempi kesäkurpitsa, parsakaalia ja/tai porkkanaa
1 sipuli
1 tl kuivattua/1 rkl tuoretta timjamia
150 g cheddaria/halloumia/fetaa
öljyä kuullottamiseen ja paistamiseen
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
suolaa
pippurisekoitusta

Pese ja raasta kesäkurpitsa keskikokoisella terällä. Raasta joukkoon myös muut mahdolliset kasvikset. Siirrä raaste siivilään, anna valua hetki ja painele lopuksi ylimääräinen neste pois.
Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna mahdollinen tuore timjami. Raasta cheddar tai halloumi, fetan voit murustella suoraan taikinaan.
Kuullota sipulia öljyssä pannulla. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään ja anna seoksen tekeytyä hetki.
Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy ja nostele ruokalusikalla pieniä kekoja pannulle. Kypsennä pihvit molemmin puolin.
Voit paistaa pihvit myös uunissa. Paista niitä tällöin 200-asteisessa uunissa noin 20-25 min.

Ikiaikaiset – ja aina maistuvat – kasvispihvit

Erilaisten prosessoitujen kasvisproteiinien viidakossa vaeltaessamme tuppaavat tuiki tavalliset kasvisreseptit ajoittain unohtumaan. Itselleni näin tapaa käymään esimerkiksi kasvispihvien kohdalla ja nytpä esittelenkin ikiaikaisen raastepihvireseptini. Pihveihin voi upottaa kasviksia melko lailla laidasta laitaan ja ne voi paistaa halunsa mukaan joko uunissa tai pannulla. Uunissa valmistuessaan pihveistä ei tietenkään tule yhtä rapeita, mutta mielestäni sekään ei haittaa. Hyviä nämä juustolla aateloidut pihvit ovat joka tapauksessa.

Minä valitsin tällä kertaa pihveihini lanttua, perunaa, porkkanaa ja parsakaalia, siis melko perinteisen kokonaisuuden. Lopputulos oli tälläkin kertaa varsin mainio. Kannattaa siis ilman muuta luottaa perinteiseen. Mainittakoon vielä, että pihveihin sopivat mitä parhaiten jo hieman elämääkin nähneet kasvikset, joten niitä valmistamalla voi samalla estää mahdollista ruokahävikkiä syntymästä.

Perinteiset kasvispihvit eli raastepihvit

12 kpl

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 porkkana
puolikas parsakaali
70 g perunaa
200 g lanttua
0,5 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria
1 kananmuna
100 g juustoa maun mukaan

(Lisäksi:
jogurttikastiketta)

Silppua sipuli ja valkosipuli hyvin pieneksi. Raasta muut kasvikset mahdollisimman hienoksi raasteeksi. Purista raasteesta ylimääräinen neste ja siirrä kulhoon. Lisää grahamjauhot, suola, mustapippuri ja kananmuna. Sekoita hyvin. Raasta juusto ja lisää taikinaan.
Nostele taikinasta lusikalla kasoja leivinpaperilla päällystetyn pellin päälle. Muotoile pihveiksi ja paista 225-asteisessa uunissa 25-30 min. kunnes pinta on ruskistunut hieman.
Tarjoile esimerkiksi jogurttikastikkeen kera.


Supermaukkaat sienipihvit

Kun alkuvuodesta tulin valmistaneeksi elämäni ensimmäiset herkkusienijohdannaiset kasvispihvit, herkkusieni-quinoapihvit, olin lopputulokseen vallan tyytyväinen. Törmättyäni sittemmin seuraaviin pähkinöillä ja parmesaanilla aateloituihin rouheisiin sienipihveihin, tiesin löytäneeni ehkä elämäni sienipihvireseptin. Niin maukkaita nämä pihvit olivat. Juuri sellaisia, jonkalaisen odottaa löytyvän hyvän kasvishampurilaisen uumenista.

Tätä reseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ja jos kaikki eivät tule syödyksi oikopäätä, loput voi mainiosti pakastaa. Sillä: mikä onni ovatkaan pakastimessa odottavat valmiit herkkupihvit. Senhän tietää ihan jokainen.

Kaiken muun hyvän lisäksi pihvit ovat helposti muutamaa ainesosaa muuttamalla muokattavissa vegaanisiksi ja sopivat näin ollen sangen monenlaiseen ruokavalioon.

Sienipihvit

Noin 14 kpl

700 g (herkku)sieniä
200 g keltasipulia
5 valkosipulinkynttä
0,5 dl rypsiöljyä
1,5 dl (kasvi)kermaa
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl korppujahoja
1,5 dl pähkinöitä
1 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
1 dl parmesanraastetta (tai jotakin vegaanijuustoa)
1 dl tuoretta persiljaa
2 tl suolaa
1 tl oreganoa
0,25 tl mustapippuria
Huom! Voit käyttää myös kuivattuja sieniä, joita tarvitset 70 g. Liota ja valuta sienet ennen käyttöä.

Puhdista sienet ja silppua ne. Kuori ja silppua keltasipulit ja valkosipulinkynnet.
Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää pannulle öljy ja keltasipulit. Kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää pannulle valkosipulit ja kääntele hetki, kunnes valkosipuli tuoksuu. Nosta pannu syrjään ja anna seoksen jäähtyä hiukan.
Lisää kaikki loput aineet ja kääntele massa tasaiseksi. Anna tekeytyä 15 min.
Muotoile massasta leivinpaperin päälle uunipellille pihvejä.
Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa noin 20-25 min. kunnes ne ovat saaneet sopivasti väriä.

Rapsakat lehtikaali-linssipihvit

Aikaisin lauantai-aamuna iskenyt tarve päästä toteuttamaan itseään keittiössä johti siihen, että oli keksittävä jotain, johon ainekset löytyivät suoraan senhetkisistä ruokavarastoistani. Paikallaolijoiksi ilmoittautuivat kaksi suosikkiani, linssit ja lehtikaali, joten valitsin ne pääraaka-aineiksi.

Lehtikaali-linssipihvit, jotka mukailin Maku-lehden vastaavasta pyörykkäohjeesta osoittivat jälleen sen, kuinka paljon pidän kasvispihveistä ja niiden loputtomasta muuntautuvuudesta. Nämä pihvit olivat erityisen rapeita – huolimatta siitä, että paistoin ne uunissa – ja Pikku-Kokkikin totesi, että onpa kiva, kun pihvien sisään on laitettu lehtikaalisipsejä. Siis ehdottomasti jatkoon.

Lehtikaali-linssipihvit

4 annosta

100 g lehtikaalia
1 sipuli
25 g lehtiselleriä
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
290 g punaisia kypsennettyjä linssejä
50 g juustoraastetta (esim. cheddar)
0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa
(1-2 tl chilirouhetta)
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
0,5 tl mustapippuria

Huuhdo kaalinlehdet, poista kovat lehtiruodit ja silppua lehdet veitsellä hyvin pieneksi.
Kuori sipuli ja leikkaa se sekä sellerinvarsi hyvin pieneksi silpuksi.
Kuullota kaalia, sipulia ja selleriä öljyssä noin 10 min. Lisää loppuvaiheessa tomaattipyree. Anna jäähtyä.
Sekoita kananmunien rakenne rikki, lisää korppujauhot ja anna turvota hetki. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Muotoile taikinasta pihvejä (tai pyöryköitä) käsin leivinpaperin päälle pellille.
Kypsennä pihvejä 190-asteisessa uunissa noin 30 min.

Monella tapaa mainiot herkkusieni-quinoapihvit

Koska rakastan nuukailua sekä arvostan kauppojen nykyään tarjoamaa mahdollisuutta ostaa parhaat päivänsä nähnyttä hävikki- tai oikeammin hyvikkiruokaa, ovat meillä syötävät hedelmät ja kasvikset valtaosin peräisin tällaisista hävikkilaatikoista. Tämä lieneekin toinen syy sille, että meillä syödään nykyään niin paljon kasvisruokaa. Aina on jääkaapissa jotakin, jolle pitäisi nopeasti keksiä käyttöä. Toinen syy on tietysti oma periaatepäätökseni panostaa perheen kasvisruokailuun. Kaiken muun hyvän lisäksi tykkään siitä, että kyseisiä laatikoita ostaessa kotiin kantautuu raaka-aineita, joita muuten ei tulisi kokeiltua sekä tietysti siitä, että ateriat vaihtuvat ihan toisella tapaa, kun valittavana ei aina ole tuttuja ja turvallisia ainesosia.

Hyvikkilaatikoiden kaksi ehdotonta vakioasukasta ainakin meidän kaupoissamme ovat paprika ja herkkusieni. Näistä erityisesti herkkusienten kanssa olen ollut enemmän sekä vähemmän ymmälläni. Olen perheemme ainoa sienensyöjä, joten olen syönyt eri tavoin paistettuja ja maustettuja sieniä paljon, vähän liikaakin. Joitakin aikoja sitten kuitenkin löysin mainion sienitapenaden ohjeen, johon saa helposti ujutettua yhden sienipaketin ja joka säilyy mukavasti jääkaapissa. Joka tapauksessa kaipaan alati uusia herkkusienireseptejä, joita keiton ja kastikkeen ohella on tarjolla melko niukasti.

Nyt satuin löytämään mainion pihvireseptin, jossa pääraaka-aineina olivat herkkusienet ja quinoa. Vaikka suhtauduin reseptiin alun alkaen hiukan empivästi, lopputulos oli varsin herkullinen ja aion ehdottomasti valmistaa näitä pihvejä uudestaankin. Itselleni melko vieras quinoa, joka ei oikeastaan ole lukeutunut suosikkeihini, sekä maistuu hyvältä että tekee pihveistä todella terveellisiä vitamiini- ja proteiinipitoisuutensa vuoksi. Siis silkkaa suositusta näiden pihvien suuntaan. Herkkusieni-quinoapihvejä, joista reseptikiitos menee Hannan sopalle, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Herkkusieni-quinoapihvit

10-12 kpl

1,5 dl quinoaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
200 g (ruskeita) herkkusieniä
2 rkl öljyä
1 rkl tuoreita timjaminlehtiä
2 rkl soijakastiketta
1 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:
avokadopestoa (Reseptin voit kurkistaa täältä.)

Huuhtele quinoa ja keitä se kypsäksi paketin ohjeen mukaisesti.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Leikkaa herkkusienet pieniksi kuutioiksi.
Lisää pannulle 1 rkl öljyä. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä noin 10 min. ja siirrä ne sitten kulhoon odottamaan. Lisää öljyä ja paista sieniä muutama minuutti, kunnes ne alkavat kypsyä. Lisää pannulle timjami ja soijakastike. Anna seoksen muhia noin 5 min. Lisää sienet sipulien kanssa samaan kulhoon ja anna jäähtyä. Lisää kulhoon myös jäähtynyt quinoa ja muut ainekset. Tarkista maku. Anna pihvimassan tekeytyä viileässä noin tunnin ajan.
Muotoile massasta leivinpaperoidulle uunipellille noin 12 pihviä.
Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa noin 20 min.
Huom! Voit halutessasi paistaa pihvit myös pannulla voin ja öljyn seoksessa. Paista ne tällöin molemmin puolin kullanruskeiksi.

Ihastuttavat parsakaalipihvit x 2

Jääkaapissa käyttöön pääsyä odotellut parsakaali muuntui tällä kertaa pihveiksi, kaksiksi erilaisiksi sellaisiksi. Pihveistä vihreämmät sisälsivät itse parsakaalia tuplasti toisia pihvejä enemmän ja maistuivatkin näin ollen enemmän parsakaalilta. Toiset taas sisälsivät parsakaalin ohella myös paprikaa, jonka lisäksi niissä kananmunien osuus oli suurempi.

Suurena parsakaalin ystävänä annan ilman muuta suositukseni molemmille pihveille. Ensimmäistä reseptiä suosittelen erityisesti teille, jotka pidätte parsakaalista. Toinen resepti sen sijaan sopii testattavaksi, vaikka parsakaali ei olisikaan se kaikista suurin suosikki. Näissä pihveissä parsakaalin maku on huomattavasti miedompi.

Molemmat pihvit paistuvat mainiosti uunissa ja valmistuvat kaiken kaikkiaan helposti. Huomioi myös, että mikäli haluat tehdä minun tapaani molempia pihvejä samanaikaisesti, voit resepteistä poiketen hyvin paistaa ne myös kiertoilmalla 185-asteisessa uunissa. Tällöin paistoaika on noin 25 min.

Vihreät parsakaalipihvit

16 kpl

500 g parsakaalia
1 porkkana
1 dl kevät- tai purjosipulia
150 g juustoraastetta
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 mm mustapippuria

Tarjoiluun:
jogurttikastiketta

Paloittele parsakaalin kukinto ja varsi. Keitä ensin vartta suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti ja lisää sitten kukinnot. Keitä vielä noin 5 min. Valuta hyvin ja jäähdytä.
Kuori ja raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Pilko sipuli huolellisesti ja raasta myös jäähtynyt parsakaali, käytä tähän karkeampaa terää.
Sekoita kaikki ainekset yhteen ja laita massa jääkaappiin noin 20 minuutiksi.
Muotoile taikinasta kostein käsin noin 16 pihviä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min.

Parsakaali-paprikapihvit

12 kpl

250 g parsakaalia
1 paprika
pala purjoa
4 valkosipulinkynttä
4 kananmunaa
150 g juustoraastetta makusi mukaan
0,5 dl kaurahiutaleita
1 mm mustapippuria
1-1,5 tl suolaa

Paloittele parsakaali ja keitä sitä noin viisi minuuttia. Jos mukana on varsipaloja, keitä niitä muutaman minuutin kauemmin. Valuta ja jäähdytä hyvin.
Pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Huuhtele ja paloittele purjo, kuori ja silppua valkosipuli. Raasta jäähtynyt parsakaali karkeaksi raasteeksi.
Yhdistä kaikki pihvien ainesosat, sekoita ja anna taikinan seistä noin 5 min.
Muotoile taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille noin 12 pihviä.
Paista 185-asteisessa uunissa noin 20 min.

Mehevät kyssäkaalipihvit

Olen pannut merkille, että usein törmätessäni hieman oudompaan kasvikseen, kokeilen valmistaa siitä joko pihvejä tai sosekeittoa. Tällä kertaa pohdinnan alla oli, mitä tehdä kyssäkaalista. Päädyin pihveihin ja reseptiin, jossa taikinaa rikastettiin pähkinäjauheella. Mehevöittäjäksi alkuperäisessä reseptissä – joka taisi olla Kotiliedestä – ehdotettiin smetanaa, mutta minä valitsin tuohon rooliin ranskankerman. Lopputulos oli mainio ja tällä taikinapohjalla tulen varmasti valmistamaan kasvispihvejä jatkossakin. Itse koin taikinan siinä määrin löysäksi, ehkäpä johtuen juuri edellä mainitusta ranskankermasta, että päätin paistaa pihvit uunissa, joka toimi mielestäni ihan hyvin. Totta kai tällä systeemillä rapeasta kuoresta voi vain haaveilla, mutta joskus on mentävä siitä, mistä aita on matalin.

Siitä, kuinka paljon itse kyssäkaali pääsi pihveissä loistamaan, en ole ihan varma, mutta ei se niille ainakaan huonoa tehnyt. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen kuitenkin valmistaa kyssäkaalista jotakin, jossa sen miedohko maku pääsisi paremmin esille. Jos sinulla on mielessäsi jokin idea, otan mieluusti sen vastaan!

Kyssäkaalipihvit

12-20 kpl

1 kyssäkaali
2 porkkanaa
1 pieni purjo tai 2 varsisipulia varsineen
öljyä kuullottamiseen (Jos käytät varsisipulia ja tykkäät kuullottaa sipulit etukäteen.)
120 g smetanaa (Ranskankerma toimi myös hyvin, joskin taikinasta tuli ehkäpä juuri sen vuoksi hiukan löysempää.)
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5-0,75 dl pähkinäjauhetta
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa tai meiramia
1 tl hienonnettua roseepippuria
öljyä tai voita (mahdolliseen pannulla paistamiseen)

Raasta kuorittu kyssäkaali ja porkkanat. Hienonna purjo tai varsisipulit varsineen.
Kuullota halutessasi sipulia öljyssä pannulla.
Sekoita smetanaan kananmunat, vehnäjauhot, pähkinäjauhe ja mausteet. Lisää seos kasvisraasteen joukkoon ja sekoita. Muotoile massasta pihvejä.
Paista kasvispihvejä miedolla lämmöllä 3-4 min. per puoli. Jos päätät paistaa pihvit uunissa, paista niitä 225 asteessa noin 25-30 min. kunnes pinta on ruskistunut hieman.