Laiva on lastattu broilerilla…

IMG_3816Matka Tukholmaan ja takaisin suurella sini- tai punavalkoisella paatilla lienee tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle. Samoin tunnettua taitaa olla se, mitä tuossa lipuvassa (hölmöily)hotellissa tyypillisesti tehdään. Siellä syödään ja juodaan – enemmän tai vähemmän – tehdään tax-free -ostoksia, ehkä nautitaan niistä leijonanosa hetimiten, kuunnellaan karaokea ja katsotaan se vaihtuvaniminen Midnight Show. Seuraavana iltana kuvio toistuu, kun ensin on väsyneenä väsyttänyt itsensä Tukholmassa.

Nämä päivä Tukholmassa -reissut ovat ihan hauskoja, silloin tällöin, mutta veronsa ne vaativat. Toki lopputulokseen voi pitkälti vaikuttaa myös itse, mutta selviö on, että näiden matkojen jälkeen väsyttää aina ja olo on vähintäänkin hölmistynyt. Se on se yhteinen, suljettu purkki kokolattiamattoineen ja buffetpöytineen. Siitä on raikas meri-ilma ihmeen kaukana.

No juu, tällainen matka tuli viikonloppuna tehtyä, joten sunnuntaina mielemme teki jotakin raikasta. Valmistimme siis kesäkurpitsa- ja paprikaveneitä, jotka täytimme broilerilla. Jälkiruoaksi nautiskelimme maustettua hedelmäsalaattia, jonka kruunasimme molemmat mieleisellämme jäätelöpallolla. Nam ja maiskis; raikas ruoka, virkeämpi mieli!

P.S. Tätä hedelmäsalaattia valmistin myös ystävilleni viimeksi, kun vietimme aamupalahetkeä yhdessä, todeten että se toimii vallan mainiosti myös esimerkiksi maustamattoman jogurtin kera, jos enemmän aamupalamaista versiota kaipailee.

Toisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että täytetyt paprikat olivat myös ruoka, jota me Aleksin kanssa valmistimme, kun ensimmäistä kertaa teimme ruokaa yhdessä. Siis treffiruokasuositus!

Broilerilla täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat

4 annosta

IMG_38141 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 suippopaprikaa
1 paprika
(kasvisten määrää voit toki muutella mieltymystesi mukaan, huomioi kuitenkin, että mitä enemmän käytät kesäkurpitsaa, sitä enemmän valmistuu myös täytettä)
450 g marinoituja broilerisuikaleita
6 siivua pekonia
1 tlk (140 g) ananasta
1,5 dl kevyt ranskankermaa
1 valkosipulinkynsi
juustoraastetta

Pese kesäkurpitsa ja paprikat. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja koverra sen malto lusikalla kulhoon. Halkaise niin ikään paprikat ja poista siemenet.
Pilko ja paista pekonit, siirrä kulhoon. Ruskista broilerisuikaleet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään.
Asettele kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja täytä ne broileriseoksella. Sirottele päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 min.

Maustettu hedelmäsalaatti

IMG_3770IMG_3776hedelmiä oman maun mukaan
kardemummaa
vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi hedelmät. Mausta kardemummalla ja vaniljasokerilla. Nosta jääkaappiin marinoitumaan.
Tarjoile käyttötarkoituksesta riippuen esim. maustamattoman jogurtin, vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Kurkistus Paulin keittiöön

Tänään valmistimme aterian pitkälti Strömsöstäkin tutun televisiokokki Paul Svenssonin ohjeita noudatellen. Saimme lautasillemme klassista gazpachoa ja bolognesekastiketta, joka oli kyllä ehdottoman maukasta, mutta ei mitään kiireisen kokin arkiruokaa.

Bolognesen nautimme melko erikoisin lisäkkein: kesäkurpitsapasta oli meille uusi kokemus – ja hyvä sellainen – bataatti-porkkana-perunavuoka sitä vastoin olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa jossakin muussa yhteydessä. Hyvää se kuitenkin oli, kannattaa toki kokeilla. Ehkäpä pihviliha tai jokin toinen ”kiinteämpi” ruokalaji, kuten jauhelihapihvit saisivat tästä oivan kumppanin.

Mitä aterian ensimetreihin tulee, suosittelemme kokeilemaan siirappi-kaneliseoksen ja kivennäisveden – tai vielä parempana kuohuviinin – yhdistelmää, joka toimii oivallisena aloituksena. Lopuksi vielä pappilan hätävaraa kera omatekoisen jäätelön ja lomalaiset saattavat kietoutua tyytyväisyyteen; jälleen kerran mukava iltapäivä ruoanlaiton parissa.

Gazpacho

1 punainen paprika
2 omenaa, Granny SmithIMG_1287
1 kurkku
5 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chilipaprika
3 rkl valkoviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori paprika, omenat ja kurkku. Paloittele paprika, omenat, kurkku ja tomaatit. Sekoita kasvikset valkosipulin, chilin, viinietikan ja öljyn kanssa tehosekoittimessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile leipäkrutonkien kera.

Bolognesekastike Paulin hyvästä tomaattikastikkeesta

4 annosta

150 g tomaattikastiketta (kts. ohje alla)
400 g jauhelihaaIMG_1401
1 keltasipuli hienonnettuna
0,25 purjoa pieninä kuutioina
1 dl punaviiniä
2,5 dl häränlientä
0,25 dl hienonnettua persiljaa
0,25 dl hienonnettua basilikaa
0,25 dl hienonnettua oreganoa
suolaa
mustapippuria
Maizena suurustetta tarpeen mukaan

Paista jauheliha tummanruskeaksi oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista sipulit hitaasti tasaisen ruskeiksi. Lisää punaviini ja anna kiehahtaa. Sekoita sipuli, purjo, jauheliha ja tomaattikastike. Anna kiehua ”kermaiseksi” rakenteeltaan. Lisää häränliemi ja mausta suolalla ja pippurilla. Viimeistele sekoittamalla mukaan hienonnetut yrtit. Tarjoile juustoraasteen kera.

Tomaattikastike:

250 g tomaattimurskaa
0,5 keltasipulia hienonnettunaIMG_1402
0,5 porkkanaa pieninä kuutioina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 paprikaa hienonnettuna
0,25 chiliä hienonnettuna
1 laakerinlehti (tuore tai kuivattu) hienonnettuna
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviiniä
3 timjaminoksaa
suolaa
mustapippuria

Lämmitä kattila. Tiristä sipulia, porkkanaa, valkosipulia, paprikaa, chiliä ja laakerinlehteä 30 min. oliiviöljyssä ilman, että ne saavat väriä, kunnes niistä tulee pehmeitä ja makeita. Lisää valkoviini, timjami ja tomaatti ja keitä vielä 30 min. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tästä annoksesta bologneseen kului vain noin puolet. Loput menivät pakastimeen, jossa kastike Paulin mukaan on monikäyttöisyytensä johdosta todellinen ”Sveitsin armeijan linkkuveitsi”.

Kesäkurpitsapasta

kesäkurpitsaaIMG_1410
oliiviöljyä
valkosipulinkynsiä
suolaa
muita mausteita maun mukaan, esimerkiksi yrttejä / pizzamaustetta

Kuori kesäkurpitsa leveäksi pastaksi kuorimaveitsellä. Jätä käyttämättä pehmeä sisus. Paista suikaleet oliiviöljyssä. Mausta. Kypsyminen vie vain pari minuuttia määrästä riippumatta: kypsänä kurpitsa on pehmeää ja hieman läpikuultavaa.

Bataatti-porkkana-perunavuoka

300 g bataattia
300 g porkkanaa
300 g perunaa
25 g voita
0,5 dl maitoa (tällä määrällä lopputulos oli hyvin juokseva, joten maidon määrää voi pienentää tai ehkäpä jopa jättää sen kokonaan pois)
0,25 tl suolaa
muita mausteita maun mukaan, me käytimme paprikajauhetta, cayennepippuria ja yrttejä
juustoraastetta

Kuori ja lohko kasvikset. Keitä kypsiksi.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Survo kasvikset ja lisää voi sekä maito ja mausta seos. (Alkuperäisessä reseptissä maustamiseen oli käytetty perunamaustetta, mutta itse emme siitä sen suolaisuuden takia innostu. Totesimme, että vuoka saa jäädä melko pitkälti juuresten luonnollisen maun mukaiseksi, eikä sitä kannata maustaa rajusti.)
Kaada seos uunivuokaan ja lisää pinnalle juustoraastetta.
Paista noin 20 min. jonka jälkeen voit halutessasi hieman nostaa uunin lämpötilaa ja jatkaa paistamista, kunnes paistos on pinnalta kullanruskea ja sisältä hieman hyytynyt.

Vinkki! Lisää jäljelle jääneen bataatti-porkkana-perunavuoan joukkoon määrästä riippuen 1-2 kananmunaa ja jaa seos esimerkiksi muffinssivuokiin. Saat pieniä kakkusia – maittavia nekin.

Osin joogamainen yrttiateria broilerin ja pekonin ystäville

Tällä kertaa päivällisestämme sukeutui vallan yrttirikas ja kaikin puolin maukas kokonaisuus. Päärooleissa näyttelivät broileri sekä kesäkurpitsa, hieman sivummalla pekoni ja puolukka. Yrtit olivat kuitenkin tämän aterian ehdoton sielu, jälkiruokaa lukuun ottamatta ne kruunasivat lajikkeista jokaisen. Joogamaisuutta edustivat pääruoan lisäkkeeksi valmistamamme kesäkurpitsaletut, ohje uudesta keittokirjastamme Joogaruokaa.

Aloittelimme marinoiduilla kasviksilla kera rucoladipin, jatkoimme sitruunabroilerilla, kesäkurpitsalettusilla sekä pekoniyrttikastikkeella ja päädyimme kauraisaan puolukkapiirakkaan.

Konjakkimarinoidut kasvikset ja rucoladippiIMG_1025

porkkanoita
punajuuria
kurkkua

Marinadi:
2 rkl konjakkia
3 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
suolaa

Keitä porkkanat ja punajuuret kypsiksi. Viipaloi kurkku. Asettele ne astiaan.
Sekoita marinadin ainekset ja lisää marinadi kasvisten joukkoon. Nosta jääkaappiin maustumaan mieluiten yön yli.

Huomautuksena mainittakoon, että yritimme marinoida myös raakaa porkkanaa, mutta lopputulos oli heikko. Raaka porkkana maistui edelleen vain porkkanalta, ei maustetulta sellaiselta. Itse asiassa sama koitui kurkun kohtaloksi, joten suosittelemme käyttämään keitettyjä vihanneksia.

Rucoladippi:
0,5 ruukkua rucolaa
pieni valkosipulin kynsi
0,5 punasipulia
2 rkl pinjansiemeniä
90 g yrttituorejuustoa
1-2 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
cayennepippuria

Puhdista rucola, pese ja anna valua hyvin. Pilko lehdet. Purista valkosipuli lehtiin valkosipulipuristimella. Kuori ja kuutioi sipuli hienoksi. Paahda pinjansiemenet paistinpannulla ilman rasvaa ja pilko ne karkeasti. Sekoita sipuli, pinjansiemenet, rucola, yrttijuusto, maito sekä sitruunamehu pehmeäksi. Mausta suolalla ja cayennepippurilla.

SitruunabroileriIMG_1026

4 maustamatonta broilerin rintafileetä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 sitruunaa
1 ruukku tuoretta timjamia
1 rkl juoksevaa hunajaa
6 salottisipulia
2 laakerinlehteä
2 rkl pieniä kapriksia
2 dl kuivaa valkoviiniä

Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla. Nosta ne uunivuokaan.
Pese sitruunat huolellisesti. Leikkaa sitruunat viipaleiksi ja asettele ne timjamin kanssa broilerinfileiden väliin ja päälle. Lisää vuokaan myös hunaja.
Kuori ja halkaise salottisipulit. Lisää sipulit, laakerinlehdet ja kaprikset uunivuokaan. Kaada päälle valkoviini.
Kypsennä broileria 225-asteisen uunin keskitasolla 35-40 minuuttia tai kunnes fileet saavat kauniin värin.

KesäkurpitsaletutIMG_1020

Noin 12 kpl

1 kesäkurpitsa
merisuolahiutaleita
1 keltasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
1,5 rkl speltti- / vehnäjauhoja
40 g parmesaania
0,5 ruukkua persiljaa
0,25 ruukkua minttua
0,5 ruukkua tilliä
ripaus chiliä
mustapippuria
voita tai Oivariinia paistamiseen

Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään ja sirottele päälle 0,5 tl merisuolaa. Pane siivilä syrjään ja anna nesteen haihtua.
Kuori sipuli ja valkosipulit ja silppua ne hienoksi. Kuumenna oliiviöljy ja kuullota silppua varoen, kunnes se pehmenee.
Vatkaa kananmunat ja jauhot kevyesti ja lisää joukkoon parmesaani. Silppua yrtit hienoksi ja lisää ne kananmunaseokseen.
Lisää joukkoon sipulit, chili, 0,5 tl merisuolaa ja mustapippuria maun mukaan.
Puserra kesäkurpitsasta mahdollisimman paljon nestettä pois. Kääntele raaste taikinaan. Anna taikinan levätä 5 min.
Paista pieniä lettuja ohukaispannulla.

Pekoni-yrttikastikeIMG_1027

4 kevätsipulia
2 rkl voita
110 g pekonia
1 suolakurkku
0,5 vihreää chiliä
3 dl erilaisia pilkottuja yrttejä
2 dl ranskankermaa
suolaa
sokeria
4 rkl kermavaahtoa

Puhdista ja leikkaa kevätsipulit pieniksi paloiksi. Ruskista ne voissa pehmeiksi. Pilko pekoni ja paista rapeaksi. Raasta kurkku hienoksi ja hienonna chili. Sekoita kaikki pienet, hienoksi leikatut raaka-aineet yrtteihin ja ranskankermaan ja kuumenna seos. Mausta suolalla ja sokerilla. Sekoita lopuksi kermavaahto seokseen.

Puolukka-kaurapiirakkaIMG_1032

4 annosta

Mainittakoon, että meidän makuumme pohjataikinaa olisi saanut olla puolet vähemmän, pinnan kauramuruseosta kaksinkertainen määrä. Tässä kuitenkin ohje alkuperäisine määrineen.

100 g voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
1,25 dl puolukkahilloa
0,25 dl puolukoita

Kauramuruseos:
25 g voita tai margariinia
1 dl kaurahiutaleita
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Painele taikina leivinpaperoidun piirakkavuoan (halk. 20 cm) pohjalle. Levitä päälle hillo ja puolukat.
Murusta kulhossa kylmä rasva, kaurahiutaleet ja sokerit keskenään. Ripottele piirakan pinnalle.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 min.