Kuin Kreikassa konsanaan – moussakaa ja hellelukemia

IMG_8848Viimeisen viikon ajan hellineet supersäät saivat viikonloppuna minussa heräämään halun matkustaa ruokamatkalle Kreikkaan. No, ehkäpä myös jääkaapissa majailevilla munakoisolla ja jauhelihalla oli oma vaikutuksensa valintaani, mutta siitä viis, kreikkalaista perinneruokaa syntyi joka tapauksessa.

Oma viimeisin kosketukseni moussakaan sijoittuu Ateenaan, jossa sain syödäkseni täydellisen hyvää sellaista. Nyt esittelemäni versio ei ollut yhtä hyvää, mutta mielestäni hyvää kuitenkin. Se, että siitä puuttuvat niin valkokastike kuin pitkälti juustoraastekin, tekevät tästä moussakasta hyvin paljon perinteistä kepeämmän. Se ei mielestäni haittaa, päinvastoin. Kesällä on kiva syödä kevyesti – ja toisaalta kiva viettää sangen ei-kevyitä hetkiä esimerkiksi grillin äärellä.

No juu, kannattaa kokeilla tätä perinneherkun modifioitua versiota, mikäli ulkoa nyt ylipäätään malttaa lieden äärelle siirtyä. Plussana muuten vielä helppouskin, mikä varmasti kesäkokkia niin ikään miellyttää.

Moussaka

4 pienempää annosvuokaa / vuoallinen

IMG_88401 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
250 g (lampaan) jauhelihaa
500 g paseerattua tomaattia
380 g valkoisia papuja (minä korvasin nämä pakasteherneillä, joka toimi myös hyvin)
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
0,75 tl suolaa
0,5 tl minttua
0,5 tl sokeria
ripaus mustapippuria
300 g munakoisoa (minä korvasin osan täysin moussakan perusperiaatteen vastaisesti kesäkurpitsalla, joka sopi kokonaisuuteen vallan hyvin)
IMG_8845250 g tomaattia
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl oreganoa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
200 g turkkilaista jogurttia
0,75 dl parmesaania raastettuna

Lisäksi:
vaaleaa leipää

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise, poista siemenet ja hienonna chili.
Ruskista jauheliha paistokasarissa. Lisää kasariin sipuli, valkosipulit ja chili. Kuullota pari minuuttia. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti, valutetut ja huuhdotut pavut (tai herneet) sekä mausteet. Anna hautua kannen alla noin 5 min.
Leikkaa munakoiso vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit. Levitä munakoiso- ja tomaattiviipaleet leivinpaperin päälle pellille. Sivele munakoisoviipaleet molemmin puolin öljyllä. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Paista grillivastusten alla 225 asteessa noin 5 min. käännä munakoisoviipaleet (tomaatteja ei tarvitse kääntää) ja jatka grillaamista vielä noin 3 min. kunnes munakoisot ovat hieman pehmenneet.
Jaa jauhelihaseos annoskulhoihin tai kaada suurempaan uunivuokaan. Nosta päälle munakoisot ja tomaatit. Sekoita jogurtti ja parmesaani keskenään. Lusikoi seos pinnalle. Gratinoi grillivastusten alla 225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä ja munakoisot ovat sopivan kypsiä.
Tarjoile vaalean leivän kera.

Perinneruokaa prkl

Mika Rampa: Perinneruokaa prkl
Tammi, 2017

perinneruokaaprklKun noteerasin Perinneruokaa prkl -keittokirjan olevan ilmestymässä, tiesin heti, että vaihtoehtoja ei olisi. Tuo kirja oli saatava. On nimittäin niin, että Perinneruokaa prkl on yksi niistä ruokablogeista, joista minä todella pidän. Pidän sen ideasta yhdistää perinteikästä trendikkääseen, luoda vanhasta jotakin ihan uutta. Pidän myös siitä, että vaikka blogin takaa löytyy ammattikokki, jonka resepteillä valmistuu todella maukkaita ja innovatiivisia ruokia, ne eivät yleensä onnistuakseen vaadi ammattitason ruoanlaittotaitoa. No, toki minä melko taidokas ruoanlaittaja olen, mutta uskallan kuitenkin väittää, että näitä reseptejä voi hyvillä mielin kokeilla, vaikka ei tuntisikaan itseään siksi oman elämänsä Hans Välimäeksi.

Niin, edellä oli puhe Perinneruokaa prkl -blogista, mutta samaa nimeä kantavan keittokirjan läpikäytyäni, voin todeta yllä olevien kommenttien koskevan yhtä lailla myös sitä. Tämä on hyvä keittokirja kaikentapaisille ja -tasoisille kotikokeille. Totta kai jos perinneruoka tökkii, voi olla, että se ei ole se paras mahdollinen valinta. Toisaalta suuri osa kirjan resepteistä harppaa niin kauas alkuperästään, että suosittelen kokeilemaan vaikka ei mikään perinneruoan harrastaja olisikaan. En minä itsekään ole.

Käytännön tasolla minulla on teoksesta vasta vähän kokemusta. Kuitenkin kaikki ne harvat reseptit, joita olen ehtinyt kokeilla, ovat olleet mainioita. Konvehtijuustokakkua olin ehtinyt kokeilla jo aiemmin blogin pohjalta, voileipäkakkupallerot ja perunapohjainen pizza tulivat tutuksi kirjan myötä. Näin ollen vaikka kokemukseni onkin vielä hataralla pohjalla, voin ehdoitta antaa kirjalle suosituksen. Ja blogille tottahan toki niin ikään. Taitanee olla tämän vuoden keittokirjasuosikkini.

 

Matkailu avartaa osa 3: Albania

alKulinaarinen maailmanvalloitukseni etenee, hitaasti mutta varmasti. Eilen otin sen puitteissa kolmannen askeleeni ja pääsimme kokeilemaan, miltä tuntuisi istuutua albanialaiseen päivällispöytään.

Ruokalaji, jota valmistin kantaa nimeä ”tave kosi”, siis suoraan käännettynä ”vuokajogurtti”. Mielestäni tämä oli hyvä valinta maan ruokakulttuuria kuvaamaan, sillä siinä kohtaavat hyvin sen eri tyypillisyydet. Historiansa aikana suurten voimien puristuksessa oleillut pieni maa on saanut vaikutteita niin antiikin kreikkalaisilta ja roomalaisilta kuin ottomaaneilta ja monilta muilta sitä ympäröiviltä supervaltioilta.

img_9771Tave kosin puitteissa pääsimme käsiksi kreikkalaiseen jogurttiin ja roomalaisille tyypilliseen tapaan käyttää tuoreita yrttejä. Ottomaanien islamilainen vaikutus sen sijaan näkyisi, mikäli olisin valmistanut ruoan alusta loppuun reseptiä noudattaen, siis lampaasta. No, tave kosi sinällään on joka tapauksessa historiansa puolesta kovinkin ottomaaninen ruokalaji, nousihan se eräänlaiseksi epäviralliseksi Albanian kansallisruoaksi, kun Mehmet II 1400-luvulla nautti sitä valloitustensa aikana. Muistettava kuitenkin on, että vaikka Albaniasta eräänlaisena kulttuurien sulatusuunina puhutaankin, näkyy sen ruokalajeissa joka tapauksessa aina oma silauksensa – kuulemma; kokemustahan minulla ei tästä ole.

img_9763Tave kosi oli hyvää. Valmistukseltaan helppo, raaka-aineistukseltaan simppeli ja makumaailmaltaan mieto ja helposti lähestyttävä, sellainen melko arkinen mutta maukas kokonaisuus. Veikkaukseni on, että kun puhutaan näinkin laajalti tunnetusta ruokalajista, on sillä tekotapoja moneen junaan. Käyttämäni ohjeistus sisälsi joitakin modernisointeja, jotka ainakin minusta tuntuivat toimivilta. Itse muokkasin reseptiä vaihtamalla lampaan kanaan, joka toimi sekin. Rinnalle kehotan kuitenkin valmistamaan raikasta salaattia, muuten annos voi jäädä hiukan yksitoikkoiseksi. Lisäksi totesimme ainakin tämän kanaversion saavan paljon puhtia paholaisen hillokkeesta.

Siis suosittelen, kyllä minä ainakin tällä perusteella osallistuisin mielelläni albanialaiseen ruokahetkeen.

Värikkäämpiä päiviä odotellen. No, ainakin punaista ja kynttilän valoa meillä tiedossa, kun tänään pääsemme viettämään Kotikolossa pikkuista joulua   ❤

P.S. Tarkempia kuvia itse ruoasta löytyy yllä linkkaamastani alkuperäisohjeesta. Oma esitykseni – tai kuvaustaitoni – eivät tällä kertaa riittäneet kovinkaan kummoisten kuvien aikaansaamiseen.

Tave kosi: albanialainen kana-jogurttivuoka

4 annosta

img_9767700 g lammasta (esim. lapaa) tai kanaa
suolaa ja mustapippuria
4,5 rkl voita
0,6 dl (risotto)riisiä
4 valkosipulinkynttä
0,6 dl tuoretta oreganoa
2 rkl vehnäjauhoja
7-9 dl kreikkalaista jogurttia paistoastian koon mukaan (astian tulisi tulla täyteen)
4 kananmunaa

Koristeluun:
0,6 dl tuoretta minttua / muutamia timjaminoksia

Lihan ja riisin esivalmistelu:
Pilko siistitty liha muutaman sentin kokoisiksi palasiksi.
Laita 1 rkl voita pienehköön paistoastiaan. Aseta paloiteltu liha samaiseen astiaan ja mausta hyvin suolalla ja pippurilla. Esipaista lihoja 275-asteisessa uunissa noin 45 min. Jos käytät kanaa paistoaikaa voi hiukan lyhentää.
Lihan paistuessa laita pieneen kattilaan 1,2 dl vettä, kiehauta se ja lisää riisit. Esikeitä riisiä 7-8 min. kunnes vesi on miltei haihtunut. Nosta riisit sivuun odottamaan myöhempää käyttöä.
Ota lihat uunista ja säästä paistoastiaan kertynyt neste.

Kastikepohjan tekeminen:
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet ja oregano.
Sulata kattilassa 3 rkl voita. Lisää valkosipuli- sekä oreganosilput ja keittele noin minuutti.
Kun valkosipuli alkaa ruskettua, lisää tilkka vettä ja 1 rkl vehnäjauhoja.
Kun kastikepohja on paksuuntunut, lisää lihan paistamisen yhteydessä syntynyt neste hyvin vispaten. Lisää toinen rkl jauhoja, jotta kastikepohja paksuuntuu entisestään. Vispaa hyvin, ota kattila liedeltä ja anna kastikepohjan viilentyä noin 5 min.

Jogurttikastikkeen tekeminen:
Vispaa kananmunat.
Kun kastikepohja on viilentynyt huoneenlämpöiseksi, lisää sinne kreikkalainen jogurtti ja kananmunat. Sekoita, kunnes muodostuu tasaista, kellertävää kastiketta.

Aseta lihat suureen paistoastiaan. Ripottele riisi lihan päälle ja väleihin. Kaada jogurttikastike lihan ja riisin päälle niin, että paistoastia täyttyy.
Pilko 0,5 rkl voita pieniksi palasiksi ja tiputtele palat jogurttikastikkeen päälle.
Paista 275-asteisessa uunissa noin 45 min. Minulla tämä paistoaika ei tosin riittänyt, vaan pidin vuokaa uunissa noin tunnin. Ruoka on valmista, kun pinta muuttuu kullankeltaiseksi.
Anna vetäytyä hetken ja koristele tuoreella mintulla tai timjamilla.

Matkailu avartaa osa 2: Alankomaat

alankomaidenHitaasti mutta varmasti etenevä kulinaarinen maailmanvalloitustaipaleeni eteni vihdoin toiseen etappiinsa, kun eilen valmistui arki-illallinen alankomaiseen tyyliin. Nimenomaan arki-illallinen. Kyseiseen keittiöön päällisin puolin tutustuessani sain nimittäin sellaisen käsityksen, että mitä tuohon tulppaanien ja tuulimyllyjen maahan tulee, ruoka on nimenomaan arkista ja yksinkertaista, ruokailu välttämättömyys ilman sen kummempaa ylellisyyden tavoittelua. Päivällisvieraita kutsutaan niukasti ja yleisemmin harjoitettu kahvittelu hoituu yhden keksin voimin. Tylsää, sanon minä!

Arkisia tai ei, reseptejä alankomaisiin aterioihin oli kuitenkin jonkin verran tarjolla – huomattavasti runsaammin kuin afgaaniruokiin, joita viimeksi metsästin. Kuten sanottua puukenkäkansa annostelee lautasilleen tavanomaista murkinaa; erilaisia kasvismuhennoksia ja -patoja erilaisten lihojen ja makkaroiden kera, hernekeittoa ja suolaisia sekä makeita ohukaisia noin joitakin mainitakseni.

img_8955Minä valitsin valmistettavakseni todellista perinneruokaa, hutspot-nimistä porkkana-sipuli-perunamuhennosta, joka on ollut 440 vuoden ajan vapauden symbolina Leidenin kaupungin asukkaille. Tässä versiossa hutspot tarjoiltiin naudanlihan kera. Hutspotista vielä sen verran, että se on stamppot-ruokalajin alalaji ja stamppotilla taas tarkoitetaan mitä tahansa sattumia sisältävää kasvismuhennosta.

Mutta minun versiooni, joka löytämäni artikkelin mukaan oli perinteinen ”perhe resepti”. Muhennosta valmistaessani tuntui lähinnä siltä, että mikäli lopputulos olisi edes menettelevä, olisin tyytyväinen. Mutta toisin kävi; valmistamani ruoka oli hyvää. Siskoni sekä hänen miehensä, jotka pääsivät kanssamme alankomaiselle illalliselleni tykkäsivät niin ikään ja annos katosi padastaan kerta heitolla. Mitä lihaan tulee, sen kohdalla kuitenkin poikkesin alankomaisesta tavasta tarjota se sellaisenaan padasta noston jälkeen ja muokkasin sen kermaiseksi kastikkeeksi suomalaiseen Valio-tyyliin. Mikäli kurkistatte alkuperäistä reseptiikkaa, voitte toki toimia haluamallanne tavalla ja valmistaa kermakastikkeen sijaan vaikkapa siellä esitellyn ruskeankastikkeen. Minusta liha kuitenkin tuntui liian kuivalta tuolla tavalla nautittavaksi.

No niin, eipä siis muuta kuin puukengät jalkaan, tulppaanit pöydälle ja Heineken kouraan. Tätä arkimuonaa voi suositella testattavaksi. Ja tuo Heineken sopi kumppaniksi muuten vallan mainiosti.

Hutspot-muhennosta ja naudanlihaa

4 annosta

img_8944img_8937voita tai öljyä paistamiseen
2 sipulia
5 porkkanaa
6 perunaa
1 litra kanalientä
500 g naudanlihaa (minulla oli sisäpaistia)
3 katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
rakeista sinappia (reseptissä puhuttiin Zaanse-sinapista, minä käytin Dijonia)
suolaa ja pippuria

img_8954Kuori ja viipaloi sipulit, kuullota niitä miedolla lämmöllä voissa tai öljyssä padassa tai suuressa kattilassa. Nosta sipulit pois padasta odottamaan myöhempää käyttöä.
Lämmitä kanaliemi padassa. Lisää liha, katajanmarjat ja laakerinlehdet ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin tunnin, välillä lihaa käännellen.
Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat.
Lisää tunnin kuluttua porkkanat ja tästä 15 min. kuluttua perunat. Keitä miedolla lämmöllä 35 min. lisäten lientä vain tarpeen mukaan.
Kun kasvikset ovat kypsiä, nosta liha padasta leikkuulaudalle.
Kaada liemi erilliseen astiaan.
Poista padasta katajanmarjat ja laakerinlehdet ja nosta kuullotetut sipulit porkkanoiden ja perunoiden seuraksi.
Mittaa pataan takaisin muutama desi lientä ja survo kasvikset sauvasekoittimella epätasaiseksi muhennokseksi. Hutspotin ei ole tarkoitus olla sileää; on itse asiassa suotavaa, että muhennoksesta löytyy sattumia ja purutuntumaa.
Mausta hutspot sinapilla ja tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla.
Viipaloi liha ja tarjoile hutspotin kanssa sellaisenaan ruskeankastikkeen kera tai jatka kanssani pippurisen lihakastikkeen valmistukseen.

Pippurinen lihakastike

4 annosta

img_8962500 g kypsää naudanpaistia
1 sipuli
voita tai öljyä kuullottamiseen
0,5 tl suolaa
1,5 dl Mustapekka-ruokakermaa
0,5 tlk (35 g) tomaattipyreetä
2-3 dl hutspotin keittolientä

Kuutioi hutspotin seurana valmistunut liha.
Kuori ja hienonna sipuli, kuullota pannulla miedolla lämmöllä.
Lisää lihat pannulle, mausta suolalla. Lisää tomaattipyree ja keittoliemi.
Anna kiehua hiljalleen kannen alla hetken aikaa ja lisää lopuksi ruokakerma.

Armas aika : intohimona joulu

Paavo Halonen & Antti Kauppinen: Armas aika : intohimona joulu 
Kuvat: Ulla Kokki
Schildts & Söderströms, 2015

9789515236760Voi joulua, voi perinteitä, voiko ihanampaa ollakaan?! Ei, ei ainakaan nyt, kun päivästä toiseen vaellamme aamun pimeydestä päivän harmauden kautta iltapäivän pimeyteen ja miltei unohdamme auringon olemassaolon. Niin; joulu juhlista kirkkain, tule ja valaise meitä tunnelmallasi ihanimmista ihanimmalla!

Tämän kirjan läpiluettuani uskallan väittää, että kanssani samaa mieltä ovat sen tekijät Paavo Halonen, Antti Kauppi sekä Ulla Kokki, niin suurta jouluihastusta, nimensä mukaisesti intohimoa, tämä kirja huokuu. Matka, jonka sen sivuilla pääsemme kokemaan alkaen marraskuisesta valmistautumisesta, jatkuen puurojen, leipien, salaattien, kasvis-, kala ja liharuokien kautta makeuksiin päätyen rääppiäisiin ja siitä aina kohti seuraavaa joulua, on ainutlaatuisen kaunis ja ehdottomasti tavanomaisen joulukirjan vastaavaa monipuolisempi. Reseptejä on poimittu sieltä täältä, niin Suomesta kuin ulkomailtakin, eivätkä ne kaikki lukeudu ”virallisiin” jouluruokiin. Joka tapauksessa ne ovat joulumuistoja eli aivan oikeutetusti otsikkonsa alla. Jokainen joulu on erilainen, jokaisen joulu on erilainen.

Keittokirjoja läpikäydessäni minulla on tapana merkitä mielenkiintoni herättävät reseptit. En muista koska viimeksi olisin löytänyt yhdestä kirjasta näin monta huomionarvoista ja ehdottomasti tekemisen alle päätyvää reseptiikkaa; joitakin mainitakseni: naurispuuro, borssi, punainen tsatsiki, kanasatsivi, yrttisä joululammas, brasilialaiset köyhät ritarit sekä Ahvenanmaan pannukakku. Pakastimessa joulua odottaa jo valmiiksi leivottu ja maukkaaksi todettu joululimppu. Olenkin sitä mieltä, että tässä kirjassa riittää ihmeteltävää pitkälti koko vuodeksi – vaikka ei koko vuotta jouluun valmistautuisikaan.

Siis ehdoton suositus oikeastaan kaikille, jotka pitävät ruoasta ja ruoanlaitosta, kauneudesta ja tunnelmoinnista. Tästä kirjasta nauttii sekä sielu että ruumis.

Reseptien aarteet : sukupolvelta toiselle

Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet : sukupolvelta toiselle
indexKuvat: Lasse Lecklin
Gummerus, 2014

Ruoka tarkoittaa aineita, joita ihminen syö ja käyttää ravinnoksi. Syöminen on toimenpide, jossa ihminen tai eläin ottaa suuhunsa ruokaa, muokkaa sitä suussaan ja nielee sen. Ravinnolla taas tarkoitetaan ainetta, jota eliöt käyttävät energianlähteenä ja rakennusmateriaalinaan. Totta; tässä kohtaa on Wikipedian asiasta esittämää tiedonantoa tuskin kiistäminen, ruoka on ihmiskoneiston polttoainetta. Mutta se on NIIN paljon muutakin – onneksi.

Mitä henkilökohtaiseen ruokafilosofiaani tulee, välttelen pitkälti ajatusta ”syödä elääkseen (mausta välittämättä)” pyrkien pikemminkin mahdollisuuksien mukaan viljelemään ajatusta ”syödä kokeakseen ja nauttiakseen, muistaakseen”. Sillä niinhän se on: ruoka on elämyksiä, ruoka on kulttuuria, ja erityisesti: ruoka on muistoja. Siitä tämä teos on oivallinen esimerkki.

Reseptien aarteet -kirjan kannet sulkevat sisälleen erään suvun tarinan, ruokamuistojen kautta kuvattuna. Nuo erilaiset ruokaretket kuljettavat lukijaa pitkältä menneisyydestä aina tähän päivään esitellen reseptejä niin tekijän itsensä kuin hänen äitinsä, isoäitinsä ja esiäitinsä arkistoista. Toki myös suvun miesjäsenet pääsevät muutamaan otteeseen nauttimaan parrasvaloista. Jokainen resepti on kiedottu pieneen tarinaan, muistoon menneisyydestä. Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, nämä tuntemattomat muistot tuovat mieleen omia. Näin ollen kirjaa lukiessa on vähän väliä poikettava myös oman äidin sekä isoäitien ruokapöytien äärellä.

Mitä resepteihin tulee ne ovat maukkaita, aivan kuten aarteilta sopiikin odottaa. Ensimmäisinä kokeiluuni pääsivät lihapullat tomaattikastikkeessa sekä lusikkaleivät, jotka maistuivat sekä allekirjoittaneen että testiruokailijan mielestä. Yksinkertaisesti hyvää. Tämän jälkeen olen ehtinyt vierailla Vernan aarrearkulla vielä muutamaan otteeseen, hyvin tuloksin. Mustikkakeikauskakusta (ohje ohessa) tuli makoisa vappukakku, makaroonilaatikko (ohje ohessa) oli parasta koskaan itse valmistamaani ja uunibroileri sekä uuniomenamurupaistos piristivät mukavasti erästä räntäsateen sumuttamaa toukokuista alkuiltaa. Toistaiseksi ei vielä ainoatakaan hutia, joten tätä kirjaa suosittelen ilolla.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että näissä resepteissä ei voita säästellä, sillä rakastetaan. Mutta ei mummojen niin kuulukaan tehdä! Jos kuitenkin tekee mieli hiukan keventää, sekin onnistuu helposti, eivätkä keitokset tästä kärsi.

Nyt vaan omia ruokamuistoja kertailemaan ja Vernan valmiiksi ylöskirjoittamia testailemaan. Jokainen valmistettu ateria on tekijälleen pieni testi; niin parhaat ohjeet kuin ruokailuhetketkin jäävät elämään ja kulkemaan – sukupolvelta toiselle.

IMG_2389 IMG_2388IMG_2386

Mustikkakeikauskakku

IMG_23653 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5-7 dl mustikoita + 2-3 rkl sokeria
75 g sulatettua voita

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhot muna-sokeriseokseen varovasti käännellen.
Kaada mustikat voidellun kakkuvuoan pohjalle. Ripottele päälle pari ruokalusikallista sokeria. Kaada taikina marjojen päälle tasaisesti. Kaada sitten sula rasva tasaisesti taikinan päälle.
Paista 180-asteisen uunin keskiosassa noin 25 min. tai niin pitkään, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa, kun sillä kokeilee kakun keskiosaa. Peitä kakku tarvittaessa foliolla, ettei pinta pääse kärähtämään.
Anna jäähtyä haaleaksi ennen kumoamista tarjoilulautaselle. Tarjoa haaleana tai kylmänä. Rinnalle sopii mainiosti esimerkiksi vaniljajäätelö.

Aune-mummun makaroonilaatikko

IMG_2367200 g makaroneja
0,5 rkl suolaa
1,5 rkl sokeria
0,25 tl muskottipähkinää
0,5 l kermamaitoa
2 kananmunaa
20-30 g voita

Keitä makaronit pehmeiksi, pane ne voideltuun vuokaan ja ripottele väliin mausteita.
Vatkaa munat yhdessä maidon kera ja kaada makaronien päälle.
Palastele voi nokareiksi laatikon pinnalle.
Paista 180-asteisessa uunissa, kunnes pinta on kauniin ruskea ja munamaito on kokonaan hyytynyt.

Karjalainen keittiö : uusia tuulia perinneruokiin

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju & Kari Martiala: Karjalainen keittiö : uusia tuulia perinneruokiin
Karisto, 2013index

Karjalanpiirakat, kukot ja karjalanpaisti; siinäpä ne lähinnä olivat, siis asiat, jotka ennen tähän teokseen tutustumistani yhdistin käsitteeseen karjalainen keittiö. Kovin oli siis mielikuvani suppea siitäkin huolimatta, että miltei jokaiseen, noin kolmeenkymmeneen, elämäni kesään on kuulunut ajanvietto Suomenniemen kunnassa, joka ennen alkuvuoden 2013 lakkauttamistaan oli osa Etelä-Karjalan maakuntaa.

Isäni isän mailla olen tuolla päin vaellellut ja vaeltelen edelleen, itsellänikin himpun verran karjalaisuutta suonissani. Alkuvuoden kuntauudistukset tosin tekivät Suomenniemestä osan Mikkeliä, karjalaisuus vaihtui periaatteessa savolaisuudeksi, mutta luulenpa että käytännössä tällä ei ole merkitystä. Yhä edelleen saan varmasti paikallisessa kaupassa pussiini paksun hiivaleivän, kun ostan rieskaa, vaikka omien sanojeni mukaan odotankin saavani ohuen, nostattamattoman ja hiivattoman leivän, siis paikallisesti puhuttuna kovaohrasen. Ei tämä satoja vuosia vanha ruokakulttuuri mihinkään katoa; ja hyvä niin.

Mitä karjalaiseen kulttuuriin tulee, voidaan ruokaa pitää alueen tärkeimpänä yhdistävänä tekijänä, tärkeämpänä kuin kansaa, valtioiden rajoja, kieltä tai uskontoa. Asukkaat tällä rajaseutualueella, josta puhuttaessa tarkoitetaan Etelä- ja Pohjois-Karjalaa sekä Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940 luovutettuja alueita kuin myös Venäjän karjalaisia alueita, ovat historiansa aikana saaneet seurata niin uusien rajojen, hallitsijoiden kuin kulttuurienkin esiinmarssia ja siinä sivussa kehittyneet kulttuuriltaan karjalaisiksi ottaen omakseen palan sieltä, toisen täältä. Niin on tehnyt myös karjalainen ruokakulttuuri, itäisten ja läntisten makujen suloinen sekametelisoppa, jonka luomuksia tämä teos yli sadan paikallisen herkun verran esittelee.

Kyseessä on siis varsin kattava tietoteos yhdestä kotimaamme perinnekeittiöstä. Tutuksi tulevat niin perinteiset ruoanvalmistusmenetelmät kuin raaka-aineetkin. Alun johdanto-osiossa lukija viedään muutaman aukeaman ajaksi karjalaisen ruokakulttuurin juurille perehdyttäen hänet samalla niin juhlakulttuuriin kuin yleisimpien piirakoidenkin maailmaan. Myös karjalaista ruokasanastoa sivutaan tiiviisti.

Itse ruokalajeja läpikäydään selkein reseptein varsin laajalla skaalalla leivistä, leipomuksista ja puuroista, liha- kala- ja kasvisruokien kautta aina jälkiruokiin, juomiin ja erinäisiin aterian lisukkeisiin asti. Voi siis empimättä todeta, että tämän kirjan luettuaan yksi jos toinenkin varmasti mieltää karjalaisen keittiön valtavasti alussa mainitsemiani yleisesti tunnettuja elementtejä laajemmaksi kokonaisuudeksi, eikä varmasti kavahda piirakka- tai kukkoreseptienkään äärellä, niin selkeitä ne tuntuvat olevan. Itse ainakin koin pienimuotoisen herätyksen tämän kirjan äärellä: kukkoja tehdäkseen ei tarvitse omata leivinuunia, eikä silavaakaan välttämättä tarvita. Tavallinen uuni ja pekoni passaavat vallan mainiosti. Lisäksi on hauska huomata, kuinka perinteiset karjalaiset ruokalajit ovat levinneet ympäri Suomen ja nykyään myös tasokkaissa gourmet-ravintoloissa tarjoillaan häpeilemättä ruhon edullisimpiakin osia, potkaa, poskea ja lapaa, useasti kera uunijuuresten – karjalaista ruokaperinnettä tämäkin.

Itse en vielä uskaltanut tarttua jykevämpiin resepteihin – tytinä, madepotti, tirripaisti ja apposkaali saavat toistaiseksi jäädä odottamaan vuoroaan – mutta kaurakiisseli (hmm, sangen erikoinen, jollei jopa epämiellyttävä makuelämys) ja mustikkakukko (nam, saanen suositella) pääsivät heti kokeiluun, lähitulevaisuudessa ehdottomasti myös lanttukukko.

Ei siis muuta, kuin piirakoita rypyttämään!