ravintola-arviot – Sivu 6 – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 21: Ravintola King’s Crown

Kirjoitettu 21 syyskuun, 2015 by Kaisa

Kuopio on ihastuttava kaupunki; erityisesti kesällä, mutta erotuksena moniin muihin kivoihin suomalaisiin KESÄkaupunkeihin, se vaikuttaa mukavalta muulloinkin – ja varsinkin silloin, kun saa asustaa hotellissa, jossa ”yllättäen” kohtaa aamiaispöydässä suurimman osan rakkaita sukulaisiaan ja tietää, että kohta päästään niihin maailman parhaisiin juhliin, eli häihin. Mutta juu; kyllä Kuopio on oikeasti kiva kaupunki, ihan sellaisenaan.

Muutama vuosi sitten teimme kesäretken Kuopioon. Kuten sanottu tämä vierailu jätti monenlaisia mukavia muistijälkiä ja näinpä esimerkiksi häiden aattoillaksi ravintolaa valikoidessamme poimimme joukosta sen yhden, johon viime kerralla olimme saaneet suosituksen. Hyvä suositus, pistänpä siis kiertoon.

Kuninkaankadulla maukasta valtikkaa heiluttaa musiikkikahvilaksi itsensä tituleerannut ravintola King’s Crown. Jo ulkopuolella vierailijat vastaanottavilla musiikkimiekkosilla on tietysti osansa asiaan, mutta ilman heitäkin paikan atmosfääri on sangen musiikillinen teemaan sopivine taustatahteineen ja pienine yksityiskohtineen. Varsin miellyttävää.

Runsaasti alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja sisältävä ruokalista vaikuttaa kattavalta, joskin tämänkertaiset mielihalumme tekevät valinnasta helppoa. Minä suunnittelen itselleni salaattibaarista sopivan version Aleksin taas päätyessä talon burgeriin, ekstrapekonilla. Ranskalaiset vaihtuvat lisäkesalaattiin.

Itse olen annokseeni erityisen tyytyväinen, vaikka 18,90€ salaatista ehkä hiukkasen kalliilta tuntuukin. Kahdesta vaihtoehdosta valitsen salaatin pohjaksi monipuolisen vihersalaatin, päätäytteiksi paistettua lohta, jättiravunpyrstöjä sekä parsaa ja kastikkeeksi limeraitaa. Tästä yhdistelmästä todettakoon, että maut ovat vähintäänkin balanssissa. No, itsehän minä tämän suunnittelinkin. Aleksin tilanne on astetta heikompi chilimajoneesin jäädessä pitkälti mauttomaksi, pekonin juuri ja juuri paistetuksi ja lisäkesalaatin kastikkeettomaksi. Lopputulos on vain ”ihan hyvä”.

Mitä jälkiruokiin tulee Aleksi taitaa tällä kertaa viedä voiton fondanttinsa kera. Hiukan kateellisena katselen lusikan suklaalähteessä aikaansaamaa purkausta omaa kahden pallon annostani popsiessani, vaikka Peltolan jäätelöt toki maukkaita ovatkin. Varsinkin mangojäädyke miellyttää, suklaajäätelöä taitaa leimata se lajilleen tavanomainen, tylsyys.

Siis suosituksen arvoinen makumatka kaiken kaikkiaan; letkeän rento, hintatasoltaan keskiverto, kun kaksi ihmistä ruokailee pää- ja jälkiruoat hintaan 50,80€. Kun edellä kerrottuun lisätään parin vuoden takainen sekä ehdottoman mainitsemisen arvoinen ravintolakokemuksemme tästä kalakukkojen kaupungista, on vähintään yksi asia saanut selvyytensä: osaavat ne muutakin valmistaa, kuin niitä lentäviä leipomuksia.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

P.S. Se toinen ravintola kantoi muuten nimeä Kummisetä.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 20: Ravintola Sandro – toinen kerta toden sanoo

Kirjoitettu 15 syyskuun, 2015 by Kaisa

Kun suuntaamme ravintola Sandron paljon puhutulle sunnuntaibrunssille, ovat odotukseni kieltämättä korkealla; muutama vuosi sitten koettu lounas on jättänyt makumuistiini herkullisen merkinnän, enkä sen koommin muista kuulleeni paikasta poikkipuolista sanaa, kehuja kylläkin.

Sitten viime kokemani huippusuosittu, alkuvuodesta 2013 avautunut Sandro on laajentanut toimintaansa ja käsittää nykyään kaksi ravintolaa, kun Kallion keidas on saanut rinnalleen Eiran Tehtaankadulla sijaitsevan vastaavanlaisen. Tämänkertainen vierailumme kohdistuu viimeksimainittuun, jossa tunnelma tuntuisi olevan pitkälti esikoisen kaltainen: tiivis ja täyteläinen, värikäs aina sisustuksesta lautaselle päätyviin ”asioihin” asti. Johtuneeko sitten Eiran ja Kallion vai brunssin ja lounaan välisestä erosta, en osaa sanoa, mutta tällä kertaa yleisilmapiiri on huomattavasti lounashetkeämme rauhallisempi, vaikka tyhjiä paikkoja on taaskin turha etsiä. Ilman varausta ei tänne kannata pyrkiä, eikä myöskään mikäli tavoitteena on nauttia intiimistä, kahdenkeskisestä ravintolatuokiosta, sillä hajurakoa naapuriin ei täällä pahemmin tunneta. Ehkäpä muutaman pöydän vähennys toisi hieman lisämukavuutta näin asiakkaan näkökulmasta…

Ruoka, joka Sandrossa noudattelee lähinnä pohjoisafrikkalaista ja lähi-itämaista linjaa, täyttää odotukset tai oikeammin jopa ylittää ne, sillä lounaskokemuksen perusteella, en osannut odottaa näin kattavaa jälkiruokavalikoimaa, joka käsittää kahdenlaista juustokakkua, suklaakakkua, omenapiirakkaa, rahkaa sekä Rocky Road -tyyppistä herkkua, joiden lisäksi löytyy kattava valikoima juustoja sekä herkkuja erikoisruokailijoiden tarpeisiin.

Ennen jälkiruokia tulevat kuitenkin salaatit, tahnat, leivät ja kasvikset, joiden runsaus jo yksin riittäisi tekemään tästä brunssista käymisen arvoisen, puhumattakaan siitä, kun palettiin lisätään lämpimät ruoat. Pitkään haudutettu lammas on suussasulavaa, lohen kuorrutus maukkaampaakin maukkaampaa, kasvismunakas sekä linssit toimivat myös. Kun näiden lisäksi hintaan (26,50€) kuuluvat vielä kahvi, minttutee sekä lasi kuohuvaa alkaa paketti olla aika lailla täydellinen. Samalla ajatus Lähi-idän keittiöstä sinä maailman parhaana saa taas mielessäni vahvistusta. Tänne on tultava uudestaan!

Ainoana miinuksena mainittakoon paremmin juomaan kuin syömään paikalle saapunut naapuripariskuntamme, jota luonnollisesti ei voida laittaa ravintolan piikkiin, kuten ei myöskään sitä, että kotimatkan saa taittaa tuli-syötyä-hieman-liikaa -olotilassa. Tai voipas: tekevät liian hyvää ruokaa!

Suositus siis selkeä.

Ruoka: 5
Tunnelma: 3+
Palvelu: 4

Kokonaisuus: 4

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 19: Ravintola Aito

Kirjoitettu 2 syyskuun, 2015 by Kaisa

Lauantai-iltana teimme neljän ruokalajin mittaisen tutustumiskierroksen töölöläiseen kortteliravintolaan, Museokadulla sijaitsevaan ravintola Aitoon. Kyseessä oli TableOnline-palvelun kautta ostettu illallinen, jossa ateriat kahdelle tarjottiin hintaan 49,00€, siis toisin sanoen kaksi yhden hinnalla.

Nimeä lukuun ottamatta paikka on meille ennestään tuntematon. Jo kadulta katsottuna Aito huokuu sitä samaista modernin pelkistettyä pohjoismaista henkeä, jota voi pitää tämän hetken ”the juttuna” mitä fine dining -ravintoloihin tulee, eikä sisälle 36 paikkaiseen intiimiin tilaan astuttaessa tuo henki ainakaan katoa. Paikan interiööri on erittäin miellyttävä.

Ruokaretkemme alkaa tervehdyksellä keittiöstä kokin lähettäessä meille lusikalliset revittyä ankkaa herukkakastikkeen kera. Hyvää. Tämän jälkeen kohtaamme illan ensimmäisen pettymyksen. Alkuruoaksi minulle tarjoillaan kantarellia kasvisten ja salaatin kera. Annoksen ehdottomana kruununa on kantarellimousse, jota ilman se olisi perin tylsä, vaikka pikkelöity purjo hyvää onkin. Oma annokseni siis toimii suhteellisen hyvin. Sienettömän aterian toivonut Aleksi kuitenkin saa lautaselleen käytännössä minun annokseni ilman moussea. Ei hyvä ollenkaan. Ja kuinka helppoa olisi ollut valmistaa vastaavanlainen ilman sieniä. Pitkä miinus tästä.

Toinen alkuruoka on riimihärkää rucolan, punajuuren, kotimaisen kermajuuston ja kuivattujen kapristen kera. Vahvat maut sopivat hienosti yhteen ja kokonaisuutena riimihärkä nouseekin illan annosykköseksi.

Pääruoaksi on lautaselle uiskennellut päivän kalansaalis, ahven, rinnallaan grillattuja kasviksia ja pinnallaan pinaattia. Ahven on sinänsä hyvää, joskin hiukan liian suolaista, mutta kokonaisuutena annos ei viettele. Kasviksista ainoastaan pinaatti sekä perunat yltävät mainitsemisen arvoiselle hyvälle tasolle. Fenkoli ei makuna muutenkaan minua miellytä ja grillattu avomaankurkku maistuu, tai oikeammin ei maistu, miltään. Kastike sen sijaan on korvattu liiallisella määrällä öljyä, enkä näin ollen näe tässä annoksessa mitään, jota kuuluisi tarjoilla tämän tasoisessa ravintolassa.

Mitä jälkiruokaan tulee, fondant on herkullinen, vaikkakaan en olisi pannut pahakseni, jos sen suklaasydän olisi ollut vielä hitusen juoksevampi. Fondantin avecina toimiva vadelmasorbet on sekin onnistunutta, mutta mieluummin olisin ottanut vaniljajäätelöä. Tästäkään annoksesta en voi valitettavasti täysiä pisteitä antaa.

Kaiken kaikkiaan Aito tarjoili meille sellaisen luokkaa ”ihan hyvä” olevan aterian, joka ei kuitenkaan sisältänyt mitään yllättävää, ihmeellistä tai erityisen mieleenpainuvaa. Ravintolassa viihtyi hyvin ja palvelu oli ystävällistä sekä asiantuntevaa, mutta joka tapauksessa, kun kyseessä on tämän tyyppinen tarjouskampanja, jota voi mielestäni pitää enemmän tai vähemmän mainoksena ja tervetuloa uudelleen -tyyppisenä ratkaisuna, on minun todettava, että tällä kertaa se ei täysin toiminut. Jokaiselta lautaselliselta löytyi kuitenkin yritystä, joten olisin valmis antamaan ravintolalle toisen mahdollisuuden. Kun ottaa huomioon, että näitä annoksia en luultavasti olisi à la carte -listalta valinnut, jo omavalintainen illallinen olisi saattanut vaikuttaa arviooni ravintolan tasosta huimasti. No, näin tällä kertaa.

Täysi hinta (49,00€) tästä ateriasta olisi tuntunut kalliilta, mutta puolet siitä maksoi ihan mielellään. Ruoan perusteella en tämän kokemuksen pohjalta uskaltaisi ensisijaisesti lähteä suosittelemaan, mutta teilaamaankaan en halua lähteä. Jos Museokadulla liikuskelette, kokeilkaa vaikka viinilasillisen merkeissä.

Ruoka: 2+
Tunnelma: 3+
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 18: Ravintola Habibi, diilinpituinen pikaruokapyrähdys Lähi-itään

Kirjoitettu 23 elokuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Koska kesä tänä vuonna antoi odottaa itseään aivan vallattoman pitkään, tuntuu hassulta, mutta sitäkin mukavammalta, aloittaa niin sanotut syyspuuhat. Näihin syyspuuhiin lukeutuu muiden muassa kahden naisen kulttuurikerhomme, jonka syksyn ensimmäisen tapaamisen järjestimme Taiteiden yön tiimoilta.

Senaatintorilla vaeltelevat jättiläiset olivat varmasti iltamme taiteellinen kohokohta, mutta kuten kerhomme kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, aloitimme illan maittavalla aterialla. Kuten pitkälti läpi kevään, myös tällä kertaa matkasimme Lähi-idän tunnelmiin, sinne jonnekin Egyptin ja Libanonin makumaisemiin.

Ravintola Habibi, jonka me valitsimme kohteeksemme Groupon-diilin houkuttelemana, toimii kauppakeskus Kampin kyljessä sijaitsevassa Sähkötalossa, sen verran piilossa, että sinne harva varmasti sattumalta eksyy. Torstai-iltapäivänä me olemmekin yksi niistä harvoista ravintolan ruokailijajoukkioista, emme kuitenkaan ihan ainoita. Miljööstä vielä sen verran, että ollakseen lähtökohdiltaan näinkin haasteellinen tila, sen eteen on tehty töitä ja paikka on saatu näyttämään melko mukavalta ja teemaansa sopivalta. Täällä ruokailee ihan mielellään, kun kyseessä ei ole sen kummempi juhlapäivä.

Diili lupailee meille Mixed Grill El Bacha -menun kahdelle hintaan 27,00€. Toisin sanoen saamme aterian puoleen hintaan, kun se menussa on määritelty 54,90€ arvoiseksi. Diilihintaan tämä kokemus on täysin siihen uhrattujen eurojen väärti, normaalihintaisena se olisi varmasti tuntunut kalliimman puoleiselta.

Meille tarjoillaan kuuden sortin meze lajitelman leivän kera sekä Mixed Grill tarkoittaen kana- lammas- ja koftavartaita. Vartaille seuralaisiksi valitsemme salaattia ja kasviksia. Meze lajitelma on mainio: hummusta, jogurttikastiketta, tabouleh-salaattia, munakoisotahnaa, papuja, artisokkaa sekä viininlehtikääryle (yksi kahdelle?!). Kaikki ovat maukkaita, mutta Levantin tai Fafa’sin kaltaiseen suoritukseen Habibi ei kuitenkaan yllä. Myös vartaiden maku itsessään toimii, mutta tällaisen lihamäärän kanssa meze lautasen kastikkeet loppuvat auttamatta kesken ja osa annoksesta jää melko kuivaksi. Lisäkesalaatti onneksi auttaa asiaa hiukan.

Mitä jälkiruokiin tulee, ne eivät koskaan ole mielestäni kuuluneet Lähi-idän keittiön vahvuuksiin, enkä siinä mielessä ole tälläkään kertaa asettanut ravintolalle minkäänlaisia jälkiruokaodotuksia. (Pikemminkin olen suunnannut jälkiruokakatseeni jo kohti tapamme mukaista jäätelökahvittelua Fazerilla…) No, jälkiruoka on juuri sitä mitä odotankin, palaset baklavaa tai jotakin muuta lehtitaikinajohdannaista, jota ei missään mielessä voi kutsua makuhermojani hiveleväksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen kokemus, odotukseni ylittävä. Myös palvelu on ystävällistä, enkä näkisi missään mielessä mahdottomana syödä täällä joskus uudelleenkin, mikäli pikaruokahammasta kolottaa. Erityisesti rullatut leivät jäivät kiinnostamaan, samoin olisi mielenkiintoista testata Habibin falafelin tekotaito.

Tällä kokemuksella kulttuurikerhomme suosittaa.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Yllättävän ihastuttava Riika – ja kolme miellyttävää makumatkaa

Kirjoitettu 11 elokuun, 201511 elokuun, 2015 by Kaisa

Tunnelmallisten loma on nyt tältä erää historiaa ja hiukan haikein mielin kirjoittelen tätä viimeistä virallista kesälomapostausta, menneet kolme viikkoa olivat aika lailla vertaansa vailla. Ehkä kuitenkin ne parhaat päivät sijoittuivat menneelle viikolle, jolloin teimme ex tempore -matkan helteissä kylpevään Riikaan.

Kaupunki on tähän asti ollut itselleni tuntematon, eivätkä odotukseni jostain syystä olleet erityisen korkealla. Taisin odottaa toista Tallinnaa, kaupunkia jossa viettää muutama kiireetön kesäpäivä. Toisin kävi; Tunnelmalliset tepastelivat keskimäärin kaksikymmentä kilometriä päivässä kolmen päivän ajan ja vielä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa, retkistä lähialueille puhumattakaan. Paluu lienee siis tulevaisuudessa paikallaan…

Mikäli vanhat kaupungit kiinnostavat, suosittelen Riikaa lämmöllä. Ravintoloita valitessanne kehotan ainakin harkitsemaan seuraavia vaihtoehtoja, joissa itse vietimme tunnelmallisia, maukkaita, ikimuistoisia ja aivan ainutlaatuisiakin hetkiä.

Domini Canes

Vanhan kaupungin sydämessä, Pyhän Johanneksen sekä Pyhän Pietarin kirkkojen siimeksessä, sijaitseva Domini Canes tarjoilee asiakkailleen modernihkon miljöön, joka kuitenkin samanaikaisesti huokuu täydellisen romanttista tunnelmaa kynttilöineen ja kiviseinineen. Vuodesta 2009 toiminut ravintola tuntuukin asiakaskuntansa löytäneen, sillä yhtään varaamatonta pöytää ei näin tiistai-iltanakaan ole näköpiirissä. Myös terassilla ruokailee seurue jos toinenkin. Onneksi meillä on varaus, heti siinä James Bondin naapuripöydässä…

Ravintolan omien sanojen mukaan ruokalista perustuu lähituotteille, kausittain vaihtuvin variaatioin. Totta; nautimme illallisen, jossa kesän maut marjoineen ja vihanneksineen ovat vahvasti läsnä kauniisti eteemme aseteltuina. Henkilökohtaisesti nautinkin kokoamastani kolmen kokonaisuudesta valtavasti. Aloituksena toimii kantarellikeitto, jatkona taimenfile rucolan, pikkuperunoiden sekä kirsikkatomaattien kera ja päätöksenä kamomilla crème brûlée marjoilla täydellistettynä. Ainoana miinuksena mainittakoon kantarellikeiton annoskoko, joka mielestäni keiton ruokaisuudesta johtuen oli alkuruoaksi aivan liian iso. Annosta ei voi syödä kokonaan, mikä tietysti harmittaa, ja luulenkin että keittoa ei ollut tarkoitettukaan alkuruoaksi.

Sopivana aasinsiltana edellisestä onkin mainittava, että vaikka ruoan tasossa Riian ravintolat ovatkin varmasti lähivuosina turismin alati kasvaessa tulleet jatkuvasti ylöspäin, on palvelu vielä lapsen kengissä, jos verrataan esimerkiksi omiin huippuravintoloihimme. Ruokia ja juomia ei pöytään tuotaessa esitellä lainkaan, tarjoilijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiedustele annosten maistuvuutta ja palvelu on äärimmäisen hidasta, jopa poissaolevaa. Sama näkyy myös Domini Canesissa, vaikka tarjoilijatar ihan ystävällinen onkin. Riiassa ei pidä mennä ravintolaan kello kaulassa, mikä ei tietenkään lomalla olekaan odotusarvo, mutta nälän määrässä tämä tosiasia kannattaa huomioida…

Aleksin valinnat eivät tällä kertaa toimi ihan yhtä hyvin kuin omani, mutta aloittava tomaattikeitto sekä jälkiruoan roolia näyttelevä marengilla kuorrutettu omenapiirakka ovat kuitenkin mieluisia. Pihviannos grillattujen vihannesten, röstiperunoiden ja kukkakaalipyreen kera jää laimeaksi esitykseksi, josta maut ovat tipotiessään. Ihan näyttävä annos, harmillisesti pettymyksillä kuorrutettu.

Domini Canesissa kaksi ihmistä popsii kolmen ruokalajin aterian muutaman viinilasin kera hintaan 88,00€. Illallinen on matkamme hintavin, samoin Aleksin pihviannos (17,50€), mikäli annoksista puhutaan. Makumatkailu, tällainen hienommankin puoleinen, onnistuu siis huomattavasti Suomen hintoja edukkaammin.

International

Ravintola International ei Domini Canesin tapaan lepää merkittävien nähtävyyksien huomassa, vaan sen löytääkseen on matkattava hieman ytimen ulkopuolelle. Tämä matka, joka hoituu yksinkertaisesti raitiovaunulla tai kävellenkin, kannattaa. Vastassa on valloittavalla palvelulla varustettu mukava ravintola, joka tarjoilee maukkaita, kekseliäitä ja laadukkaita kansainvälisten keittiöiden annoksia sangen edullisesti. Asiakkaita helpottaakseen ravintola on hauskasti sisällyttänyt menuunsa maininnat myydyimmistä annoksistaan runsaiden kuvien kera.

Jos kaupungin palvelutasossa ei yleisesti ottaen ole suuremmin kehumisen varaa, Internationalissa tilanne on täysin päinvastainen. Varaustamme edeltävänä päivänä ravintola lähetti meille viestin tiedustellen mahdollisia toiveitamme tai juhlan aiheita, johon vastasimme juhlivamme ensimmäistä hääpäiväämme. Jo vastaanotto ruusun terälehdin koristetuin pöydin sekä ”Happy 1st Anniversary” -tekstein varustetuin servettipidikkein puhuttelee, puhumattakaan jälkiruokayllätyksestä tai pienestä viinipullolahjasta aterian päätteeksi. Tällaista kohtelua emme ole missään muualla tavanneet, vaikka erinäisiä vienoja merkkipäivämainintoja olemme silloin tällöin esittäneetkin…

Entäpä ruoka sitten? Erittäin maukasta alusta loppuun. Alkuruoaksi minä valitsen ”kalojen sinfonian”, jossa tonnikala, lohi ja tiikerirapu soittavat viimeisen soittonsa sulassa sovussa merilevään kauniisti rullattuna hunajakastikkeen kera. Aleksi päätyy unkarilaiseen gulassikeittoon, hyvä valinta sekin. Pääruoaksi popsin klassisen Wellingtonin pihvin, jonka kuitenkin sekaannuksen seurauksena saan sienettömänä. Pääruokani osoittautuu muutenkin ateriamme heikoimmaksi esitykseksi, sillä ihmetyksekseni annos ei sisällä ollenkaan lisäkettä. Siis pelkkä klassikko – toki maukas sellainen – mutta lautasella hieman yksinäinen näky. Aleksi sen sijaan nappaa täältä matkan maullisen kohokohtansa, naudan poskea palsternakkapyreen kera.

Jälkiruokien kohdalla päädymme molemmat crème brûlée -annokseen jäätelöllä ja marjoilla koristeltuna. Kun annokset tuodaan pöytään minun versioni on kruunattu iloisella ”Happy Together!” -suklaakirjoituksella. Huippua!

Kaiken tämän jälkeen poistumme ravintolasta hymyssä suin, ainoastaan 80,00€ köyhempinä, vaikka viiniäkin on tullut maisteltua jokaisen ruokalajin ohessa. Siis menkää Internationaliin, keksikää aihetta juhlaan ja tulkaa hyvin palvelluiksi ❤

Rozengrāls

Viimeisenä iltana teemme maittavan paluun vanhaan kaupunkiin ruokaillessamme keskiaikaiseen tyyliin, tai ainakin keskiaikaisessa miljöössä, erittäin autenttisessa sellaisessa. Rozengrāls päihittää mielestäni miljöönä Tallinnan vastaavat, Olde Hansan ja Peppersackin, vaikka nuokin toki ovat onnistuneita lajissaan.

Syömme ranskalaiset sipulikeitot maukkaan leivän kera – hyvää – sekä puoliksi suuren annoksen kania viikunoiden ja ohralta vaikuttavan risottomaisen lisäkkeen kanssa. Pohjalta löytyy mukavasti kastikkeessa pehmentynyt ohut leipälettunen. Tämäkin annos toimii ja tarjoilijan avulias kehotus jakaa pääruoka-annos kahtia on kiitoksen arvoinen. Koko lysti juomineen maksaa suurin piirtein 46,00€, ei paha lainkaan. Paikalle siis suuri suositus!

Kuten sanottu, kehotan suurella sydämellä tutustumaan tähän kaupunkikaunottareen; ainakin meille se tuotti ilon hetkiä poikineen ❤

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 17: Ragu, täydellisen hääpäivän täydellinen yllätysillallinen

Kirjoitettu 3 elokuun, 2015 by Kaisa

Vuoden vanha rakkauslukko. — Elokuu 2015.

Ensimmäinen hääpäivä. Kun joitakin aikoja sitten valikoimme tuolle tärkeälle päivälle arvoistaan ravintolaa, löysin itseni jälleen TripAdvisorin maailmasta. Vaikka suhtaudunkin sen tarjoilemiin suosituksiin aina tietyllä varauksella, olen iloinen kyseisen palvelun olemassaolosta; sen kautta on helppo tutustua ravintolamaailmassa vallitseviin tuuliin ja valita lopulta omat kokeilukohteensa. Ja tällä kertaa osuimme kultasuoneen!

Illallistimme hääpäivämme aattona Ragussa, suhteellisen tuoreessa italialaisia makuja henkivässä ravintolassa Helsingin sydämessä Ludviginkadulla. Moderni, pohjoismaista valoa ja rauhaa huokuva tunnelma miellyttää heti ensihetkistä lähtien, eivätkä illan mittaan täydeksi muuttuvat ravintolasalit aiheuta missään vaiheessa kiireen tai hälyn tuntua atmosfääriin. Paikka ja oma pieni ikkunapöytämme ovat kuin luotuja kahden hengen seurueellemme.

Entäpä sitten ruoka, tuo toinen suhteellisen keskeinen komponentti, mitä ravintolailtaan tulee… Täydellistä! Mitäpä sitä sanoja säästelemään, kun korjattavaa ei oikeastaan ole. Tämän vuoden tähänastinen ykkönen – no juu, Hellalla ja huoneella oli se PIHVI, mutta kokonaisuutena Ragu tarjoili vielä upeamman suorituksen – ja varmasti sijoitus myös elämäni ravintolat -listauksella, siellä suhteellisen korkealla. Nautintoa alusta loppuun.

Valitsemme listalta Menu Ludarin, joka tarkoittaa viikoittain vaihtuvaa listan ulkopuolista 3-5 ruokalajin kauden raaka-aineisiin nojaavaa yllätysmenua. Otamme täydet viisi lajia, jolloin hinnaksi tulee 57,00€ / ruokailija. Aleksi nauttii aterialle suunnitellun viinimenun kokonaisena (46,00€), minä puolikkaana (23,00€). Ja jo tässä vaiheessa voin todeta, että matka on jokaisen euronsa väärti, hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

Ensimmäisenä eteemme kannetaan neljän leivän ja levitteen kokonaisuus, joka jo se, on aivan omaa luokkaansa. Parmesanmuffinsseja, rosmariinifocacciaa, mallasleipää ja näkkileipää kuohkean voin, vuohenjuustokreemin, tapenaden ja raparperin kera. Harvoin alkupalaleivät ovat näin maukkaita. Jo tässä vaiheessa pahoittelen, jos aivan kaikkia komponentteja en pysty teille täydellä pieteetillä esittelemään; koska niitä oli niin paljon ja lista täydellisen yllätyksellinen, osa asioista on päässyt jo unohtumaan. Mutta maut eivät, ja tämä lienee pääasia.

Ensimmäinen kahdesta alkuruoasta, se kala sellainen, on lohta ja kampasimpukkaa mädin, kantarellipyreen, ”mummon kurkkujen” ja punasipulin kera. Lohi on vain kevyesti paistettu, sisältä miltei raaka, vallan mehukas. Kampasimpukka on onnistuttu paistamaan sopivan napakaksi, se kun usein löytyy lautaselta jopa epämiellyttävänä löllönä. Hyvä annos kaiken kaikkiaan, kuitenkin se illan vähiten täydellinen, jos joku on valittava.

Alkuruoista toinen, tomaatti-mascarponekeitto savuisalla, pitkään haudutetulla häränlihalla kruunattuna, lukeutuu jo täydellisiin esityksiin. Saamme avattavaksemme purnukat, joista jo yksin ilmoille nouseva savu viettelee. Tämän jälkeen liha ympäröidään edessämme keitolla. Kekseliästä, kaunista ja samalla kuitenkin korutonta. Aivan mahtavaa.

Väliruokana saamme hummeririsottoa, jossa täydellisen onnistuneet maut kohtaavat täydellisen koostumuksen. Nyt pääruokaan siirryttäessä alkaa olla jo vaikeuksia laittaa ruokalajeja paremmuusjärjestykseen. Bataattipyreen ja porkkanoiden kanssa tarjoiltavat lampaanniska sekä possu – jonka tarkempi kuvaus lukeutuu näihin unohtuneisiin asioihin – muodostavat nekin kielen mukanaan vievän annoksen.

Ennen virallista jälkiruokaa saamme keittiöstä makean tervehdyksen kokin lähettäessä meille pienissä purnukoissa appelsiinimoussea marinoidun raparperin kera. Mukava yllätys. Jälkiruokana makustelemme mansikkaa ja valkosuklaata, joita ei oikein malttaisi syödäkään. Viimeistelemme lautasemme pienintä murusta myöten, kukkiakaan unohtamatta.

Myös meille ruokien ohella tarjoiltavat viinit miellyttävät, vaikkakaan eivät ole mitään kaikista helpoimpia paloja purtaviksi. Hyvä näin, on mielenkiintoista huomata kuinka ruoat ja juomat tukevat toinen toisiaan, kuinka oivallisia valintoja ammattilaiset pystyvät tekemään. Olenkin ehdottomasti sillä kannalla, että jos tämän luokan ravintolalla on menuun suunniteltu juomamenu tarjolla, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua. Vaikka omaan tyyliini valita se puolikkaana, jolloin tarjoiltavat annokset ovat pieniä, yleensä 6 cl.

Kun kaikkeen edellä kirjoitettuun lisätään kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä osa-alue, palvelu, voidaan tämä arvostelu päättää selkeään kiitettävään. Tarjoilijat esittelevät selkeästi niin ruoat kuin juomatkin ja asiakas huomioidaan mieleenpainuvalla tavalla. Osa annoksista esillepannaan lopulliseen muotoonsa asiakkaan silmien edessä ja myös kokit näyttäytyvät tekeleidensä seurassa.

Ihan mieletön ilta. Suuren suuri suositus.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 16: Ravintola Kielo, fiineilyä Joensuun malliin

Kirjoitettu 31 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Pakollinen Susi-selfie... — Pakollinen Susi-selfie…

Lomamatkailumme Suomen suvessa jatkuu. Tällä erää seikkailumme ovat kohdistuneet idän suuntaan, Kotka-Suomenniemi-Joensuu-Valamo -reitille. Elämyksiä, niin maukkaita kuin muitakin, on toki reitillemme mahtunut useita, mutta ravintola, joka ansaitsee hieman enemmän huomiota löytyy Joensuusta.

Ravintola Kielo vakuuttaa ulkoisella olemuksellaan. Pitkälti mustavalkoinen moderni miljöö tuo mieleen monet lähiaikoina koetut fine dining -ravintolat. Taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki ja atmosfääri on rauhallinen. Asiakaskuntaa on paikalla sopivasti; olisi voinut odottaa, että olemme paikalla miltei kahden, kun kyseessä on kuitenkin tavallinen keskiviikkoilta, ravintola on hienomman puoleinen ja sijoittuu hieman syrjäisemmälle kadulle. Sana on tainnut kulkea… Itse kiitämme löydöksestä aina niin avuliasta turistintukea, TripAdvisoria.

Valitsemme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun (59,00€). Hieman oudoksuttavaa on, että menun ympärille ei ravintolan toimesta ole suunniteltu viinimenua, mutta tarjoilijan vinkein onnistumme kokoamaan itsellemme oikein mallikkaan sellaisen. Pienet, 6 cl:n annokset miellyttävät ainakin minua ja yleensä juomatta jäävä jälkiruokaviini saadaan näin korvattua kuohuviinillä.

Alkuruoista ensimmäinen, nokkospannacotta kukkakaalin kera, on valloittavan maukasta, pieksee ehdottomasti seuraavaksi tarjoillun friteeratun vasikanposken. Vasikanposki sinällään on kuivahtamaan päässeitä kohtia lukuun ottamatta maukasta, mutta valitettavasti friteeraus dominoi annosta aivan liikaa – oikeastaan pilaa sen.

Pääruoaksi saamme ensin hiillostettua kuhaa bouillabaisse-kastikkeen kera. Suurena kalanystävänä on pakko mainita pienoinen pettymykseni. Jollain tapaa hiillostus puskee mauista päällimmäiseksi, eikä kuha pääse täysiin oikeuksiinsa. Ja bouillabaisse; se nyt vaan simpukoineen ei ole mielestäni se paras asia, mitä äyriäismaailmalla on makumatkailijalle tarjota, joten Kielon onnistumista tämän kastikkeen suhteen en sen tarkemmin kommentoi.

Pääruokarintamalla liha voittaa kalan. Appelsiiniglaseerattu possunkylki maistuu mainiolta, samoin sitä ympäröivät vihannekset. Jälleen nousee ilmoille kuitenkin yksi suuri kysymys: miksi näin rasvainen valinta? Lihan rasvapitoiset osat ovat toki maukkaita, sitä en kiellä, mutta kun lautaselle marssitetaan lihanpala, josta vähintään neljäsosa on yhä edelleen jäljelle jäänyttä rasvaa, ei annosta yksinkertaisesti tee mieli syödä loppuun. Harmi juttu; ilman tuota sangen ihraisaa osiota tämä annos olisi ollut erittäinkin kiitettävä.

Jälkiruoka, valkosuklaajäätelöä ja herukanlehteä, on vähintäänkin valloittava ja nousee alun nokkospannacotan rinnalle kilpailemaan illan annossuosikkini tittelistä. Vaikea valinta.

Lopputulemana siis todettakoon, että Kielo onnistuu niin aloittamaan kuin lopettamaan makumatkamme mitä maistuvimmissa merkeissä. Siihen väliin jää toki paljon parannettavaa, mutta ravintolan kuudesti vuodessa päivittyvällä ruokalistalla on varmasti taas pian paljon uutta tarjottavaa. Potentiaalia on valtavasti, annosten ulkonäkö on kaunis ja ravintolan henkilökunta erittäin ystävällistä. Tämän tason paikassa olisin kuitenkin kaivannut hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, mitä pöytiin tarjoiltaviin ruokiin ja viineihin tulee.

Uskon, että saatoimme hyvinkin löytää Joensuun tasokkaimman ravintolan heti ensi yrittämällä ja neuvon toki kokeilemaan, mikäli kaupungissa elelee tai muuten vain vierailee. Ehkä hirvittävän pitkien matkojen takaa sitä ei kuitenkaan kannata lähteä tavoittelemaan. Tai tiedä häntä, näin yhden kokemuksen perusteella tätä voi toki pitää hätiköitynä kannanottona. Joka tapauksessa kaksi nälkäistä henkilöä ruokaili määrällisesti sopivasti ja juomaili siinä sivussa kevyesti hintaan 163,80€. Mielestämme ihan sopuisa hinta tästä kolmen tunnin kokemuksesta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 15: Steak & Whisky House Galle

Kirjoitettu 24 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Hanko vaihtui Poriin, viikinkikylä toriin ja sadetanssi ilta-aurinkoiseen jazzhenkeen. Yllätysmatka Tunnelmallisten tyyliin siis jatkui Pori Jazzien päätöspäivän merkeissä. Tunnelma oli viikon jazzailujen jälkeen edelleen loistava, jonka lisäksi kahden vuoden takainen sangen onnistunut ravintolailta kyseisessä kaupungissa sai vallan vakuuttavaa jatkoa. Tämä kaupunki toimii!

Viimeksi nautiskelimme Raatihuoneenkellarissa, josta ilta jatkui Kirjurinluodon kautta Ravintola Kirjakauppaan. Nyt pitkälliset pohdinnat veivät meidät Steak & Whisky House Galleen, jonka jälkeen siirryimme Cafe Jazziin kuulemaan festivaalin päätössäveliä. Maukasta alusta loppuun.

Porin torin laidalle sijoittuva Steak & Whisky House Galle mainostaa itseään hyvän ruoan ravintolana. Kokemuksemme perusteella puhuvat asiaa. Minä pidin kolmen kokonaisuuttani onnistuneena alusta loppuun, Aleksikin arvosti ateriansa korkealle, alkuruokaa lukuun ottamatta. Myös paikan seesteinen olemus sekä yksinkertainen ja sellaisenaan elegantti sisustus tukivat kokemuksen miellekkyyttä. Palvelu oli ystävällistä ja asiansa osaavaa.

Mutta se ruoka. Itse aloittelin ateriani kylmäsavulohicarpaccion, kylmän lime-tartarkastikkeen ja rukiisen palttoonapin kera (9,80€). Kala maistui todella tuoreelta ja annosta voi surutta kehua erikoisen hyväksi kylmäsavulohta ollakseen. Pidän toki kyseisestä ruokalajista, mutta liian usein se on kuitenkin tuottanut jonkin sortin pettymyksen. Nyt näin ei ollut. Aleksi sitä vastoin joutui harmittelemaan valintaansa; valkosipuli-chiliöljyssä tiristetyt ravut (9,50€) eivät tuottaneet odotetunlaista elämystä makunystyröille.

Kun ravintola on nimennyt itsensä Steak Houseksi, ei liene ihme, että pääruokien kohdalla odotukset olivat korkeimmalla. Ne tulivat täytetyiksi. Annokseni Afroditen kanaa (23,50€) – vaikka se nyt ei pihvi olekaan – oli oikeastaan täydellinen tsatsikeineen ja röstiperunoineen, fetajuuston, oliivien ja maukkaan kastikkeen säestämänä. Juuri sellainen kokonaisuus, joka herättää halun tehdä siitä toisinnon. Paras kana-annos pitkiin aikoihin.

Myös Aleksi oli oman Paholaisen härkänsä (29,90€) äärellä tyytyväinen ja tämän pihvin perusteella paikkaa voi kuin voikin suositella pihvinnälkäiselle Porissa taapertajalle. Paholaisen kastike oli erikoinen tuttavuus meille paholaisen hillon tosiystäville, mutta kokonaisuutena annos toimi mainiosti. Pihvi oli paistettu toivotunlaiseksi mediumiksi, paholaisen chilidippi oli maukasta ja pyynnöstä lohkoperunoiden tilalle vaihdetut röstit olivat kuin suunniteltu tähänkin annokseen. Perunoiden vaihdosta peritty euro ehkä hiukan ihmetytti, noin periaatteessa…

Jälkiruokien suhteen pidemmän korren taisi tällä kertaa vetää Aleksi, joka valitsi listalta omenapiirakkaa vaniljakastikkeen kera (8,50€). Nam! Itse jatkoin Aleksin aloittamaa paholaislinjaa ja tilasin annoksen Paholaisen jäätelöä (5,00€), siis mustapippurilla maustettua vaniljajäätelöä ja mansikkakastiketta. Ihan hyvää tämäkin ja plussana vielä herätti itsessäkin ajatuksen kokeilla erilaisia mausteita kotona syötäviä jäätelöitä rikastuttamaan.

Mielestämme ravintolan hinta-laatusuhde oli hyvä ja paikka taitaa muutenkin olla ystäväpiirinsä löytänyt, sillä sunnuntai-iltana se oli ääriään myöten täynnä ja jokunen taisi joutua vähintäänkin viskibaarin puolelle odotusjonoon. No, se tosin tuskin ainakaan viskin ystäviä harmittaa, sillä talo tarjoilee 190 erilaista viskimerkkiä, osaa omana tuontitavaranaan. Näistä en kuitenkaan osaa kommentoida halaistua sanaa. Muistettava toki on, että asiointi-iltanamme vietettiin Pori Jazzin viimeistä päivää, joka saattoi myös olla syynä ravintolan väkirikkauteen. Tiedä häntä, joka tapauksessa ehdottomasti visiitin arvoinen ravintola!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 14: Ravintola Pirate, joka sateisesta Hangosta huolimatta saa kasvot keksiasentoon

Kirjoitettu 21 heinäkuun, 20151 heinäkuun, 2018 by Kaisa

Kesäloman alkajaisiksi lähdimme toteuttamaan suunnittelemaani yllätysmatkaa, jonka ensimmäinen etappi oli Hanko, jota Suomen Rivieraksikin kutsutaan. Molemmille meistä tämä visiitti maamme eteläisimmässä kaupungissa oli ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen. Tämä kaupunki täytyy nähdä joskus, kun se on elementissään, lämmin ja aurinkoinen, ei kylmä, sateinen ja tuulinen. No, tämä oli malliesimerkki kesästä 2015; vähän asennetta vaaditaan, mutta hauskaa voi silti pitää. Myös asumuksemme Wild Viking Motel istui hyvin tähän muottiin; vähän nuhjuinen, paljon tunkkainen (emme suosittele kesäkuumalla, vaikka pöytätuuletin löytyykin) ja vallan erikoinen. Joka tapauksessa kokemisen arvoinen – sen asenteen kera – omistaja-Bosseineen kaikkineen.

Ravintolan valitsimme Itäsatamasta, sieltä minne vapaa-ajan elämykset Hangossa käsittääkseni keskittyvät. Jos sulkee silmät sateelta ja tuntoaistin tuulelta, voikin nähdä näiden ihastuttavien punaisten makasiinirakennusten edustat täynnä iloisia ihmisiä ruokineen ja juomineen. No, nyt oli toisin; täysin tapojemme vastaisesti hyppäsimme taksiin, ajelimme kolmen kilometrin matkan viikinkikylästä suoraan yhden aitan eteen ja sukelsimme sen sisuksiin. Olimme löytäneet elämää!

Ravintola Pirate sopi tarpeisiimme vallan mainiosti tarjoten lämpimän ja hämyisän tunnelman, ikkunoistakaan ei meidän pöytämme kohdalla nähnyt ulos, joten sade oli helppo unohtaa. Muutkin aurinkoista Hankoa katsomaan tulleet taisivat samoin haluta sulkea silmänsä todellisuudelta, sillä paikka oli ääriään myöten täynnä, saimme miltei viimeisen pöydän. Alakerta ehkä olisi ollut se hiukan tunnelmallisempi, mutta kyllä täälläkin oli teemaan panostettu, kuten kuvista näkyy.

Mitä kuviin tulee, ruoat jäävätkin sitten pitkälti mielikuvituksenne varaan, sillä paikan hämyisyys ei todellakaan suosinut laistani amatöörikuvaajaa. Vaikka kuvaamatta jäivätkin, merirosvolaivan keittiössä syntyneet ruoat olivat hyviä, eivät mitään makujen täydellisiä riemuvoittoja, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Minä nautin caesarsalaatin grillatulla maalaiskukolla (16,50€), Aleksi luxusburgerin salaatin kera (19,80€). Molemmat tykkäsimme kovasti. Ja mikäli pizzahammasta sattuisi kolottamaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; ainakin ulkonäkö oli juuri niin herkullinen, mitä Suomen ainoalla eläväntulen uunilla olettaisikin paistuvan.

Omasta jälkiruoastani ei sen enempää, opinpa ainakin sen, että ennen kuin suostuu syömään täydellisesti sulaneen jäätelöannoksen, kannattaa pyytää uusi, ei valitella itsekseen jälkikäteen. Maku olisi ollut popcorn kinuskikastikkeella täydellistettynä, mutta tätä velliä ei siksi tunnistanut. No, tulipa silti syötyä.

Kaiken kaikkiaan suosituksen arvoinen paikka, joka toimii varmasti myös oikealla kesäsäällä. Palvelu oli mutkatonta, joskaan ei mieleenpainuvaa, joten siitä ei risuja, mutta ei sen kummemmin ruusujakaan. Hinta-laatusuhdekin oli suurin piirtein kunnossa; kaksi ihmistä ruokaili pää- sekä jälkiruoat, siemaili lasit kuohuvaa ja yhdet miedot alkoholijuomat, toinen vielä kahvin palan painikkeeksi, hintaan 73,80€. Ainoastaan jälkiruokien hinnoittelusta täytyy hiukan koputtaa nokkaa: 5,00€ jäätelövellistä oli liikaa, 8,50€ suklaakakusta melko perus, mutta silti tästä esityksestä vähintäänkin suolainen.

Jos Hangossa pyöritte, harkitkaa ihmeessä. Ja mikäli ette Hankoon asti jaksa, sisarravintola löytyy Helsingin Lauttasaaresta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Seuraavana päivänä kaupunki oli jo enemmän elementissään.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 13: Ravintola Lusikka, sitä täydellistä suupalaa metsästämässä

Kirjoitettu 28 kesäkuun, 201528 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Kun astelee sisään ravintola Lusikkaan, jo valmiiksi korkealla olevat odotukset saavat lopullisen sinettinsä. Paikka on sisustukseltaan pelkistetty, väritykseltään mustavalkoinen, tilana pieni ja intiimi, hiukan rockia leijuu ilmassa niin silmille kuin korvillekin. Ilme on siis eittämättä sellainen tämän päivän fine dining -henkinen. Asiakkaitakin on sopivasti, ihmiset ovat selvästi löytäneet tämän ravintolan, vaikka sijaintina Lapinlahdenkatu ei olekaan välttämättä se kaikista keskeisin tai sattumalta löydettävä. Pöytävaraus on siis suositeltava, asiakaspaikkoja kun lisäksi on vain parisenkymmentä.

Lusikka on määritellyt missiokseen tarjota asiakkailleen klassikoita uusin maustein, laadukkaista raaka-aineista, rohkeasti ja rennosti. Viinien valinnassa johtotähtinä toimivat mielenkiinto ja vaihtelevuus ja ne on suunniteltu tuomaan hyvää vastapainoa tarjoiltavalle ruoalle. Keittäjäkaksikko Teron ja Matin unelma onkin saatella täydellisestä ravintolastaan ulos vain onnellisia ihmisiä – jotka eivät ole köyhtyneet liikaa. Suuria sanoja. Liianko suuria?

Tutustuimme Lusikkaan Groupon-lahjakortin siivittämänä, joka lupaa ostajalleen vähintään viiden ruokalajin Tasting menun huomattavasti alennettuun hintaan. Me maksoimme kahdesta henkilöstä 59,00€, kun normaalisti hinta on 49,00€ henkilöltä. Fine dining -kokemus siis tarjoillaan ravintolan lupauksen mukaisesti huokeasti ilman alennuskuponkejakin. Lisäksi ostimme ateriaan suunnitellun viinipaketin (à 41,00€). Ei paha tämäkään, kun lasillisia pakettiin sisältyy viisi.

Kokki toivottaa meidät tervetulleeksi pienellä mukillisella juotavaa keittoa, herne-vichyssoisea, joka on modernisoitu herneen ja mintun suloiseksi liitoksi. Minä viehätyn jännittävästä makuyhdistelmästä kovasti, Aleksi ei niinkään.

Tämän jälkeen siirrytään virallisiin alkuruokiin ja lautasillemme marssitetaan ensin inkiväärimarinoitua jokirapua, punasipulihilloketta ja rapeita krutonkeja kauniisti sydänsalaatille aseteltuna, sitten härän filettä sriracha-kastikkeen ja ”coleslawn” kera. Erikoinen juttu on se, että minä pidän parempana härkää, Aleksi jokirapua, sillä molemmat löydämme yleisesti suosimistamme asioista jotakin kummallista ja itsellemme epäsopivaa. Minä en koe inkivääriä ja jokirapua kovinkaan onnistuneena yhdistelmänä, Aleksi sitä vastoin ei ole tämän tyyppisen majoneesittoman coleslawn kannalla.

Ensimmäiseksi pääruoaksi minä saan korvasienirisottoa, jonka nostan menun maulliseksi kohokohdaksi. Tuntuu kuitenkin hiukan hassulta syödä näinkin vaatimatonta pääruokaa, lisäkkeenä tämä joka tapauksessa olisi lähes voittamaton. Aleksin sienetön menu tuottaa hänen eteensä possun entrecoteta rinnallaan kauden kasviksia. Annos ei valitettavasti vakuuta.

Mitä toiseen pääruokaan tulee, joudun valitettavasti teilaamaan sen pahemman kerran. Paahdettu lohi, kevätkasvikset sekä sitruunakastike ovat heikko esitys. Lähestulkoon aina olen lohiannoksistani nauttinut enemmän, niin omista kuin toisten tekeleistä, ja kysymys kuuluukin, miten näin helposta raaka-aineesta onnistutaan loihtimaan jotakin näin tympeää. Tässä kohtaa ei siis pisteitä kummaltakaan.

Aterian päättää vaniljavanukas erilaisten mansikoiden kuorruttamana. Vanukas on hyvää, mansikat menetteleviä, mutta annoksen sisältämät teollisen makuiset hyytelönpalaset olisivat voineet jäädä laittamatta. Kruunuksi annos on saanut suussa poksuvia rakeita, joista tulee hauskasti lapsuus mieleen. Siis kekseliäs finaali, ilman hyytelöä vallankin maukas.

Tällä kertaa siis näin. Täydellinen suupala jää löytymättä, odotukset eivät täyty ja muutama selkeä pettymyskin mahtuu kuvaan. Näiden annosten perusteella en pysty taipumaan suositukseen, mutta ehkä seuraava menu on toisenlainen. Kertokoon ken kokeilee…

Loppuun muutama sana palvelusta ja viineistä. Viinimenu on mielenkiintoinen ja vaihteleva, aivan kuten ravintola etukäteen lupailee. Kaikki eivät ole täysosumia ruuilleen, mutta yleisesti ottaen myös yhteensopivuus on onnistunut. Tarjoilija tuntuu tuntevan viinit ja kertoo niistä, perustelee valintojaan sekä vastailee kattavasti kysymyksiimme. Muutenkin palvelusta jää mukava mielikuva, varsinkin miestarjoilija osaa ottaa yleisönsä.

Vaikka ruoka ei täydellisyyteen – tai edes lähelle sitä – kipuakaan, kokemus jättää kuitenkin hyvän mielen, eikä tätä rentohenkistä ravintolaa tee mieli teilata.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3/5