Itsetehdyt kalapuikot ja remouladekastike, arjen luksusta

Yksi lastemme lempiruoista ovat kalapuikot. Parasta heidän mielestään tietysti on, jos ne tulevat valmiina paketista ja nautitaan uunissa ranskalaisten kera paistettuina, mutta koska tällaisia herkkuja meillä tarjoillaan lähinnä silloin, kun itse en ole kotona, saavat lapsetkin silloin tällöin tyytyä minun tekemiini.

Itse tehdyt kalapuikot ovat mielestäni oikeasti herkkua, ja ihan seitistäkin tehtynä. Parhaita tulee, kun puikot tuplaleivittää. Rinnalle kannattaa ehdottomasti valmistaa remouladekastike ja näin kesällä keittää satokauden perunoita. Itse paistoin pannulla vielä lisäksi nipun tankoparsaa, mutta esimerkiksi parsakaali toimisi ihan yhtä hyvin. Toisin kuin monet muut kasvikset, parsat eivät nyt ole parhaimmillaan.

Suuri suositukseni. Tällä kokonaisuudella hurmaa hieman nihkeämminkin kalapuikkoihin suhtautuvan.

Itsetehdyt kalapuikot ja remouladekastike

4 annosta

400 g vaaleaa kalaa, esim. seitiä
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja (lisää tarvittaessa)
suolaa
1 dl korppu- tai pankojauhoja (lisää tarvittaessa)
0,5 dl rypsiöljyä

Remouladekastike:
1 pieni punasipuli
1 rku tilliä/1 rkl kuivattua tilliä
25 g pieniä kapriksia
1 dl ranskankermaa/jogurttia (turkkilaista/kreikkalaista)
1 dl majoneesia
2 tl dijonsinappia
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu (noin 0,25 dl)
2 tl sitruunankuorta
(suolaa)

Tee ensin remouladekastike.
Kuori ja kuutioi sipuli, hienonna tilli. Valuta ja hienonna kaprikset. Sekoita ainekset kulhossa. Lisää ranskankerma ja majoneesi.
Mausta sinapilla, pippurilla, sitruunanmehulla ja -kuorella. Maista, lisää tarvittaessa suolaa. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Jos käytät pakasteseitiä, ota se noin puoli tuntia ennen ruoanlaittoa sulamaan. Kalan ei tarvitse ehtiä sulaa kokonaan ennen sen valmistamista, itse asiassa se leikkautuu paremmin vielä hieman kohmeisena. Leikkaa kala noin 2 cm:n paksuisiksi puikoiksi.
Riko kananmuna lautaselle ja vatkaa sen rakenne rikki.
Mittaa vehnäjauhot toiselle lautaselle ja mausta kevyesti suolalla. Laita korppujauhot kolmannelle lautaselle.
Pyörittele kalapalat yksi kerrallaan vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa. Valuta ylimääräinen kananmuna pois. Pyörittele kalat lopuksi korppujauhoissa.
Paista kalapuikkoja pannulla kuumassa öljyssä noin 3-4 min. puoleltaan. Kääntele varovasti, kunnes kalapalat ovat kullanruskeita. Mausta kevyesti suolalla.
Tarjoa remouladekastikkeen kera.

Jälleen seitionnistumisia: mainio uunikala

Edellinen seitireseptini, kreikkalainen uunikala, sai blogissa aikaan suoranaisen kansainvaelluksen, joten päättelin seitin maistuvan muillekin kuin minulle. Viimeistään nyt kannattaa siis tehdä kalareissu sinne pakastealtaan tuntumaan.

Erilaiset kuorrutetut ja uunissa paistetut kalaruoat ovat monella tapaa suosikkejani; herkullisia ja helppoja. Yksi säännöllisin väliajoin valmistamani uunikala saa pinnalleen smetana-kasviskuorrutteen ja valmistuu ihanan meheväksi foliotaskuun käärittynä. Yleensä olen käyttänyt tähän lohta, mutta tällä kertaa valitsin nuukuuksissani seitiä. Se toimi hyvin! Siis edullista, helppoa ja hyvää, mikäs sen parempaa.

Uuniseiti kasviskuorrutteella

4 annosta

600 g seitiä
ripaus suolaa ja pippuria
50-100 g aurinkokuivattuja tomaatteja maun mukaan
1 punainen paprika
1 keltasipuli
1 dl smetanaa
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja pippuria
100 g juustoraastetta

Ota seiti hieman aiemmin sulamaan, täysin sen ei tarvitse sulaa ennen valmistusta.
Aseta uunipellille ensin leivinpaperi ja taittele sen päälle valmiiksi kalan mentävä foliotasku.
Nosta seiti foliotaskuun ja mausta suolalla ja pippurilla. Älä sulje taskua vielä kokonaan, mutta painele folio tiiviisti kalan ympärille. Pidä huoli, että tasku on tarpeeksi kestävä, sillä siihen syntyy paiston aikana paljon nestettä.
Valmista sitten täyte. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit, paprika ja sipuli. Sekoita niistä smetanan ja sitruunamehun kanssa tasainen tahna. Mausta se suolalla ja pippurilla. Levitä täyte kalan päälle ja viimeistele paistos juustoraasteella. Nipistele foliotasku kiinni.
Paista kalaa 185-asteisen uunin keskitasolla noin 30-45 min. tai kunnes juusto on kauniin kultaista ja kala kypsää. Itse avasin foliotaskua puolen tunnin kohdalla, jolloin kala sai pintaan vielä nätimmän värin.
Nosta paistos uunista ja anna nesteiden tasaantua taskussa hetki ennen sen avaamista.

Hurjan hyvää seitistä: kreikkalainen uunikala

Koska pakastimeen on kertynyt useita eriä itse tehtyä tomaattimurskaa, olen lähiaikoina tehnyt paljon tomaattiruokia. Yksi yllättävimmistä kokeiluista oli seuraava uunikala, josta tuli paljon odotuksiani parempaa. Feta, kaprikset ja tomaatit tekevät makumaailmasta välimerellisen, seiti ruoasta mukavan kevyen. Itse tehty tomaattimurska tietysti kruunaa annoksen, mutta hyvää syntyy varmasti, vaikka sen tekisi valmiistakin tomaattimurskasta. Kannattaa joka tapauksessa kurkistaa ohje myös tomaattimurskaan, joka on oiva tapa käyttää jo muuten liian pehmeiksi ehtineet tomaatit.

Näin tällä kertaa. Hyvää ja helppoa – ja jälleen yksi osoitus siitä, kuinka seitistä saa luotua erittäinkin maukkaita vaihtoehtoja.

Kreikkalaishenkinen uunikala

4 annosta

400 g seitiä
4 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä
tuoretta tai kuivattua timjamia
0,5 tl suolaa
400 g tomaattimurskaa (ohjeen itse tehtyyn löydät täältä)
0,5 tl sokeria
(0,5 tl chilihiutaleita)
1 tl kuivattua rosmariinia
mustapippuria myllystä
100-200 g fetaa
0,5 dl pieniä kapriksia
pari kourallista kirsikkatomaatteja
lehtipersiljaa

Ota kala sulamaan hyvissä ajoin.
Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy pannulla, jonka voit laittaa myös uuniin. Lisää kalat ja paista hienontaen ne samalla. Paista kaloja, kunnes neste on haihtunut. Lisää valkosipulit ja joko tuoreita timjamin oksia tai kuivattua timjamia sekä suola.
Lisää tomaattimurska, sokeri, mahdolliset chilihiutaleet, rosmariini ja mustapippuri. Anna poreilla noin 5 min.
Murustele kastikkeen päälle feta ja lisää kaprikset sekä kirsikkatomaatit. Sipaise tomaattien päälle hiukan öljyä.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 25-30 min.
Tarjoile esimerkiksi riisin tai paahdetun leivän kera.

Italialaishenkiset kalapullat

Kalapyörykät ovat erinomainen tapa saada vähemmänkin kalasta pitävät lapset syömään sitä. Ainakin meillä tämä toimii, vaikka useimpiin kalaruokiin suhtautuminen muuten tuppaa olemaan melko lailla epäluuloista ja hangoittelevaakin.

Seuraavat italialaishenkiset kalapullat saavat makunsa valkosipulista, kapriksista, parmesaanista ja sitruunasta. Minä käytin tällä kertaa seitiä, joka toimi hyvin sekin, mutta esimerkiksi hauesta olisi tietysti tullut vieläkin parempaa. Halutessaan pyörykät voi paistaa pannulla, mutta ne onnistuvat hyvin uunissakin. Seuraksi sopivat peruna- tai bataattilohkot. Muista myös valita annoksen kruunuksi mieleisesi aioli tai jogurttikastike.

Kalapyörykät

4-6 annosta

400 g seitiä (tai jauhettua haukea/lohta)
1 valkosipulinkynsi
0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa/1 tl kuivattua
2 rkl kapriksia
2 rkl juustoraastetta (parmesan)
1 sitruunan kuori
1 kananmuna
1 dl panko- tai korppujauhoja
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
(0,5 tl kuivattua chiliä)

Lisäksi:
aiolia/jogurttikastiketta

Ota kala sulamaan jääkaappiin tai huoneenlämpöön. Aja sulanut kala tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna lehtipersilja ja kaprikset. Raasta juusto hienoksi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori.
Riko kananmuna kulhoon ja vatkaa se kevyesti haarukalla. Lisää valkosipuli, persilja, kaprikset, juustoraaste, sitruunan kuori, pankojauhot ja mausteet. Sekoita kala joukkoon. Jos seos tuntuu liian kostealta, lisää vielä hiukan jauhoja.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin pieniä pyöryköitä ja nosta ne viileään vähintään puoleksi tunniksi.
Paista pyöryköitä 200-asteisessa uunissa noin 20-25 min. kunnes ne ovat kypsiä. Halutessasi voit paistaa ne myös pannulla öljyssä.
Tarjoile aiolin tai jogurttikastikkeen kera.

Iisit uuniperunat ja itse tehdyt kalapuikot, vähän niin kuin fish & chips

Joskus on lupa mennä sieltä, missä aita on matalin. No, tässä tapauksessa aita voisi olla vieläkin matalampi, voisi ostaa pussin ranskalaisia ja paketin kalapuikkoja ja laittaa ne uuniin. Jos kuitenkin samantyyppisen homman haluaa tehdä niin, että ihan oikeasti valmistaa ruokaa, kannattaa seuraavat reseptit ottaa talteen.

Kalapuikot paistuvat uunissa rapsakoiksi ja pysyvät näin mukavan kepeinä. Vastapainoksi perunoihin lisätään sopivasti voita, jonka avulla ne rapeutuvat niin ikään ja kokonaisuudesta tulee varsin mainio, niin lasten kuin aikuistenkin mieleen. Sen verran kannattaa vielä panostaa, että rinnalle loihtii joko kurkkumajoneesia tai vaikkapa tsatsikia ja ateria alkaa olla melko pitkälti siinä. Vähän niin kuin fish and chips.

Kalapuikot uunissa

4 annosta

400 g pakasteseitä
200 g kermaviiliä
0,5 tl sitruunapippuria
1 tl kuivattua tilliä
suolaa
2-3 dl korppujauhoja tai suolakeksimurua

Nosta sei pakastimesta noin puoli tuntia ennen ruoanlaittoa. Kun se on hieman sulanut, leikkaa kala noin parin sentin levyisiksi viipaleiksi.
Sekoita sitruunapippuri, tilli ja suola kermaviilin joukkoon. Laita kalapuikot seokseen marinoitumaan noin puoleksi tunniksi.
Nostele kalapuikot korppujauhojen tai suolakeksien joukkoon ja pyörittele niitä, kunnes ne ovat joka puolelta kuorrutettuja.
Asettele puikot uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20-30 min.

Halkaistut uuniperunat

6 annosta

1 kg perunoita, esim. Rosamunda
100 g voita
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Pese perunat. Halkaise ne puoliksi ja laita pellille leikattu puoli ylöspäin. Jos perunat eivät muuten pysy pystyssä, leikkaa toiselta puolelta ohut siivu pois.
Leikkaa voista viipale jokaisen perunan päälle. Nosta pelti 225-asteiseen uuniin ja paista perunoita noin 25-35 min. ajan.
Tarkista haarukalla perunoiden kypsyys. Jos ne ovat tarpeeksi pehmeitä, käännä ne vielä ympäri leikkuupinta peltiä vasten. Näin ne imevät voin itseensä.
Paista vielä noin 5 min. Perunoiden tulisi olla lopussa kauniin kullanruskeita.

Ihan oikeasti maukasta pakastekalaa; uuniseitiä papujen ja sienten kera

Seiti jos mikä, on kala, joka herättää varmuudella mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Itse kuulun niihin, jotka pitävät sitä ihan hyvänä vaihtoehtona. Raaka-aineena, jota on helppo pitää pakastimessa vähän niin kuin hätävarana ja käyttää silloin, kun muuta kalaa ei syystä tai toisesta ole saatavilla. Tai sitten varta vasten valmistaa jotakin juuri seitistä, kuten kotitekoisia kalapuikkoja.

Kun vielä joitakin aikoja sitten sain varmistuksen sille, että pakastekala on lisäksi terveellistä, sillä kalan vitamiinit ja kivennäisaineet kestävät hyvin pakastusta, vakuutuin entistä enemmän siitä, että pakastealtaan huokeita eväkkäitä parjataan aivan suotta. Ja valitessaan MSC-merkittyä seitiä, voi sitä kaiken muun lisäksi syödä hyvillä mielin tiedostaen, ettei maailman meriä kalasteta siltä tyhjiksi.

Nyt valmistamani uuniseiti sai innostuksensa joitakin aikoja sitten valmistamastani uunilohesta, jonka pinnalle kokosin maittavan kastikkeen herneistä sekä herkkusienistä. Tällä kertaa herneet vaihtuivat vihreisiin papuihin, mutta muuten ruoka valmistui pitkälti samalla kaavalla. Tykkäsin seitivaihtoehdosta paljon, se nousi hienosti lohen rinnalle, oli omalla tavallaan ainakin yhtä hyvää, kevyempää.

IMG_6830-2

Siis suosittelen kokeilemaan. Ja jos seiti ei kerta kaikkiaan innosta, resepti lohiversioon löytyy täältä.

Uuniseiti vihreiden papujen ja herkkusienten kera

4 annosta

400 g seitiä
suolaa
sitruunapippuria
1 nippu tilliä
200 g tuoreita herkkusieniä
puolikas purjosipuli
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
200 g vihreitä papuja
2 dl (maustettua) ruokakermaa

Anna seitin sulaa hieman ja nosta se uunivuokaan. Mausta suolalla sekä sitruunapippurilla. Ripottele päälle runsaasti hienonnettua tilliä.
Viipaloi sienet. Huuhdo purjosipuli ja leikkaa se renkaiksi.
Kuumenna öljy pannussa ja lisää sienet, purjosipuli ja pavut. Hauduta niitä jonkin aikaa, kunnes sienistä on neste haihtunut ja purjosipuli on hieman pehmennyt. Kaada joukkoon ruokakerma, kiehauta seos ja kaada se kalan päälle vuokaan.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa 30-45 min. sen mukaan, kuinka jäinen kala on uuniin laitettaessa.

Kaksi uunillista kalaa

Kotikolon melkein valmis keittiö odottelee yhä yhtä keskeisistä elementeistään, liesituuletinta. Näinpä uuni on päässyt uurastamaan senkin edestä, kun keittäminen tai varsinkaan paistaminen ei ilman liesituuletinta tunnu kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. No, loppuviikosta tämän tilanteen pitäisi olla jo historiaa ja vihdoin pääsemme nauttimaan uudesta keittiöstämme ihan oikeasti.

Näin ollen esittelen nyt kaksi mainiota uunikalareseptiä; toisen jota olen roikuttanut pitäisi kokeilla -listallani jo pitkään, toisen jonka väkersin pikaisesti, kun sunnuntaiaamuna teki mieli vain puuhastella aikansa kuluksi keittiössä ilman sen kummallisempaa suunnitelmaa.

Ruoista molemmat olivat kelpoja, pikamarinoitu seiti jopa erittäin kelpo. Kun näin helpolla saa aikaiseksi tässä määrin maukasta pakastekalaa, ei voi muuta kuin suositella. Tulen varmasti toisintamaan. Niin ikään ratatouille-uunilohi kannattaa testata. Itse en ole ratatouillen suurimpia ystäviä, mutta yhdessä lohen kanssa se muodostaa oivan kokonaisuuden. Mukava rasvaisen kalan ja kepeän lisäkkeen yhteenliittymä.

Näin. Resepteistä molemmat olivat K-Ruoka -johdannaisia, joten kiitosta siihen suuntaan.

Pikamarinoitu uuniseiti

4-6 annosta

400 g pakasteseitiä
0,75 dl oliiviöljyä
4 rkl sitruunamehua
1-2 rkl inkivääritahnaa
2 rkl valkosipulimurskaa
(puolikas mieto chili)
500 g miniluumutomaatteja
3-4 rkl pinjan- tai auringonkukansiemeniä

IMG_0654-1

Sulata kala pakkauksen ohjeen mukaan. Pyyhi kalan pinta kuivaksi ja siirrä kala muovipussiin.
Sekoita keskenään oliiviöljy, sitruunamehu, inkivääritahna, valkosipuli ja halutessasi hienonnettu chili. Kumoa seos pussiin kalan seuraksi ja jätä maustumaan noin 15 minuutiksi.
Siirrä kala marinadin kanssa uunivuokaan. Lisää päälle tomaatit ja siemenet.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 min. kunnes kala on kypsää.

Ratatouille-uunilohi

4 annosta

400 g lohta
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

Ratatouille:
300 g kesäkurpitsaa
1 paprika
350 g tomaattia
1 (puna)sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl tomaattipyreetä
2 tl yrttisekoitusta
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

IMG_0722-1

Fileoi lohi nahattomaksi. Poista mahdolliset ruodot. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paloittele kesäkurpitsa, paprika ja tomaatti kuutioiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kuullota sipuleita hetki pannulla öljyssä. Lisää muut kasvikset ja kääntele kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan, jotta kasvikset pehmenevät hiukan ja niistä irtoaa nestettä. Mausta sitruunamehulla, tomaattipyreellä, yrttiseoksella, suolalla ja pippurilla.
Laita puolet kasvisseoksesta voidellun uunivuoan pohjalle. Aseta kalafile seoksen pinnalle ja levitä loppu ratatouille kalan ympärille.
Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 min. kunnes kala on kypsää.

Kiireisen – tai laiskan – kokin kala-nuudelikeitto

Viikonlopun ruoanlaittoajasta ison osan lohkaisivat pyhäinpäivän päivällisjärjestelyt. Koska tulevalle viikollekin oli kuitenkin valmistettava evästä jo ennakkoon, valikoin reseptiarkistoistani testiin kala-laksan. Vähänhän näin helposta ruoanlaitosta tulee rikollinen olo, mutta toisaalta, ei tämä kuitenkaan valmisruokaa ole, joten ansaitsee hyvin paikkansa oivana arkiruokana. Minä käytin tällä kertaa kalana seitiä, mutta jokainen valitkoon oman eväkkäänsä. Mielestäni pakastekala toimi tässä mainiosti.

IMG_1413

Siis suosittelen. Tämä sopii parhaiten niihin päiviin, kun kortilla on joko aika tai jaksaminen. Ei aina tarvitse suorittaa, ei vaikka olisikin ruoanlaittoa rakastava Pikku-Rouva. Pääasia on kuitenkin hyvä maku.

Pakastekala-laksa

4 annosta

IMG_14098 dl kalalientä
1 rkl kalakastiketta
1 tl currytahnaa
0,5 tl inkivääriä raastettuna
(0,25 tl suolaa)
200 g pakastebabyporkkanoita
200 g pakastepapuja
400 g pakasteseitiä
2 (à 60 g) nuudelilevyä
400 ml kookosmaitoa
1 rkl limemehua
2 kevätsipulia

Mittaa kattilaan kalaliemi, kalakastike, currytahna, raastettu inkivääri ja mahdollinen suola. Kiehauta ja lisää porkkanat ja pavut.
Kun keitto kiehuu uudestaan, lisää paloiteltu kala, nuudelit ja kookosmaito. Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti.
Viimeistele keitto limen mehulla ja hienonnetulla kevätsipulilla. Tarkista maku ja tarjoile heti.

Kalakeittoa, nam!

Pikku-Kokin ilmoittaessa aikoinaan tulostaan kiinnostuin ruoasta ja ravitsemuksesta hieman uudella tavalla. Vaikka olen aina ollut kiinnostunut terveellisestä ruoasta ja syönytkin mielestäni suhteellisen järkevästi, vasta silloin taisin oikeasti alkaa ajatella, mitä ihmisen pitää syödä, saadakseen ravinnostaan tarpeelliset terveen elämän rakennusaineet.

Uskon pääasioiden olleen kunnossa kohdallani jo pitkään, mutta joitakin kompastuskiviä on toki osunut matkan varrelle. Yksi niistä on aina ollut kala, tuo sangen herkullinen tapa saada elintärkeitä Omega-3 rasvahappoja. Se, että olen aina ollut niin laiska kalakokki johtuu varmasti lähinnä siitä, että kiinnostukseni ruoanlaittoon syttyi vasta Aleksin tavattuani. Koska Aleksi taas vasta minun myötäni on alkanut ottaa lähempää kontaktia kalaruokiin, on meillä kala yksinkertaisesti jäänyt varjoon. Se on ollut minulle enemmänkin ravintolaruokaa tai ruokaa, jota toivon saavani esimerkiksi vanhempieni luona vieraillessani. En siis ole koskaan ottanut asiakseni opetella kalankäsittelyä; tässä toinen syy vähäiseen kalakokkailuuni.

IMG_7841

Koska halusin alusta alkaen opettaa Pikku-Kokin pitämään kalasta, ryhdyin erilaisiin kalakokeiluihin heti hänen tultuaan tuohon ikään. Mielestäni olen onnistunut hyvin; pieni mies pitää kalasta ja olen itsekin ollut tyytyväinen tuotoksiini. Ainakin suurimpaan osaan niistä.

IMG_3776 - Versio 2

Tällä artikkelilla on kuitenkin myös reseptillinen tarkoituksensa. Haluan nimittäin esitellä teille joitakin hyväksi toteamiani kalakeitto-ohjeita. Keittoja siitä syystä, että niiden kautta on mielestäni helppo tutustua hyvin erityyppisiin kalamaailmoihin; käydä nuuhkaisemassa venäläisiä seljankan tuoksuisia tuulia, ujuttaa joukkoon erilaisin maustein vaikkapa lähi-itämaisia makuja tai nautiskella jotakin täysin kotoista ja simppeliä. Kannatan.

 

Seuraavaksi esittelemissäni keitoissa olen käyttänyt lohta tai pakasteseitiä. Viimeksi mainittu ei tietysti houkuttelevalta kuulosta ja ekologisuudenkin nimissä on osattava valita käyttämänsä tuote oikein, mutta uskokaa tai älkää pakastekaloista ravintoaineet löytyvät tuoreiden tapaan. Siis lohesta hyviä Omega-3 rasvahappoja, seitistä runsaasti valkuaisaineita ja vain vähän rasvaa; kaksi vaihtelevaa kala-ateriaa viikossa ja jälleen on yksi askel kohti terveellisempää elämää kuitattu.

Näin. Alle laitan kaksi tuoretta reseptiä sekä listan aiemmin esittelemistäni kalakeitoista. Valitse toki oma suosikkisi, tai testaa vaikka kaikkia.

Lohi-pastakeitto

4 annosta

IMG_7830puolikas purjo
3-4 lehtisellerin vartta
1 tuore chili
tilkka rypsiöljyä
0,5 l kalalientä
4 dl kookosmaitoa
100 g nauhapastaa tai nuudeleita
400 g lohta
1 limetin mehu
(tuoretta korianteria tai tilliä)

Leikkaa purjosipuli sekä lehtisellerinvarret ohuiksi suikaleiksi ja hienonna chili tai leikkaa se renkaiksi.
Kuumenna öljy kattilassa, lisää purjosipuli, lehtiselleri sekä chili ja kuullota hetki. Kaada kalaliemi sekä kookosmaito joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää pasta tai nuudelit sekä paloiteltu lohi. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes sekä pasta että lohi ovat kypsiä. Purista keittoon limetin mehu (ja höystä keitto korianterilla tai tillillä).

Kookos-kalakeitto

4 annosta

IMG_9034400 g pakasteseitiä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g porkkanoita
400 g perunoita
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl punaista currytahnaa (minä korvasin tämän kuivamausteilla: 1 tl currya, 1 tl jauhettua korianteria ja ripaus chilijauhetta)
6 dl vettä
1 kalaliemikuutio
4 dl kookosmaitoa
(tuoretta korianteria)

Leikkaa kohmeinen kala kuutioiksi.
Kuori ja pilko sipuli, valkosipulinkynnet, porkkanat ja perunat. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipulit ja kuullota 3 min. Lisää muut kasvikset ja currytahna. Paista sekoitellen toiset 3 min.
Lisää vesi ja liemikuutio. Keitä 10 min.
Kaada kattilaan kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää paloiteltu kala ja keitä vielä, kunnes kala on kypsää.
(Hienonna keiton pinnalle tuoretta korianteria.)

Tomaattinen kalakeitto
Linssi-lohikeitto
Lohikeitto
Kalaseljanka