Grillikauden avajaiset kotikolossa

Paras aika pitää talviloma on tietysti kevät; talven kylmyydestä ja lumesta ollaan taas kerran selvitty, luminen maisema on jälleen – ja toivottavasti pitkään – historiaa. Kuten huomaatte, minusta ei löydy himppuakaan talvi-ihmistä… Mutta takaisin kevääseen ja lomaan, iloisiin asioihin: mikä olisikaan maukkaampi tapa viettää kevään ensimmäisiä aurinkoisia päiviä kuin korkata grillikausi, ensimmäinen kokonainen sellainen – viime vuonnahan pääsimme tositoimiin vasta kesän ollessa jo kukkeimmillaan.

Mitä grillittelyymme tulee, on työnjako perheessämme sekä selkeä että varmasti molempia osapuolia miellyttävä: Aleksi huolehtii niin Weberimme hyvinvoinnista kuin sen käyttelystäkin ynnä grillattavan materiaalin valmistuksesta, minä panostan aterian muihin komponentteihin sekä niitä edeltävään suunnittelutyöhön. Eipä näitä puuhia mielestäni voisi paremmin jakaa.

IMG_6328Kevään ensimmäinen grillimenumme oli seuraavanlainen: alkuruoaksi talon klassikko eli porotäytteinen avokado, pääruoaksi lehtipihvit kolmen kastikkeen kera rinnallaan maukkaudesta erityismaininnan ansaitsevat täytetyt uuniperunat sekä grillatut punasipulit ja ananakset, jälkiruoaksi perinteiset banaani-tähdeleivosnyytit eli toisin sanoen pappilan hätävarat grillissä valmistettuina. Suosittelen kokeilemaan niin edellä linkitettyjä kuin seuraavassa esiteltyjäkin reseptejä. Ja tämä ateriahan on valmistettavissa kokonaisuudessaan myös ilman grilliä (joskaan siitä ei tällöin välttämättä tule aivan näin maukas, jäähän siitä puuttumaan se kuuluisa kesän maku). Niin tai näin, toivotan ihastuttavaa kesän odotusta itse kullekin, niin grillilliselle kuin grillittömällekin herkuttelijalle!

Resepteistä vielä sen verran, että uuniperunat ja barbecuekastike valmistuivat monesti hyväksi todetun Asia on pihvi -keittokirjan ohjastamana, tomaatti-avokadosalsaan, grillattuihin ananasrenkaisiin ja punasipuleihin idean taas antoi mainio Burgeri joka makuun -opus. Neuvon tutustumaan molempiin tarkemmin, ainakin meille kyseiset kirjat ovat tuottaneet paljon mielihyvää.

Uuniperunat

4 annosta

IMG_63214 isoa uuniperunaa
öljyä voiteluun
2 rkl maitoa tai kermaa
2 kananmunaa
100 g cheddarraastetta
reilu rkl voita
4 kevätsipulia
suolaa ja pippuria

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Pane uunipellille pestyt perunat, voitele ne öljyllä ja hiero niiden pintaan hiukan suolaa. Paista perunoita niiden koosta riippuen noin tunnin verran, kunnes ne pehmenevät.
Leikkaa kypsien perunoiden päältä viipale ja kaavi ne ontoiksi niin, että kuoren päälle jää ohut kerros perunaa. Jäljelle jääneet perunaviipaleet kannattaa säästää ja tarjoilla aterian kanssa sellaisinaan. Pane kaavittu peruna kulhoon. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset toisistaan ja lisää keltuaiset kaavitun perunan joukkoon. Lisää peruna-keltuaisseokseen myös maito tai kerma ja puolet juustoraasteesta. Survo seos tasaiseksi.
Pilko kevätsipulit varsineen. Sulata voi pienessä kattilassa, lisää kevätsipulit ja kuullota muutama minuutti, kunnes sipulit pehmenevät. Hämmennä sipuli perunamuhennokseen ja mausta suolalla ja pippurilla.
Vatkaa munanvalkuaiset puhtaassa kulhossa melko kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto kevyesti perunamuhennokseen ja lusikoi muhennos perunankuoriin.
Siirrä täytetyt perunat uunipellille ja ripottele päälle loppu juusto. Paista perunoita 15-20 min. kunnes pinta on kullanruskea. Tarjoile heti.

Barbecuekastike

Noin 2,5 dl

IMG_62911 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
0,5-1 (pieni) punainen mieto chili
2 tl tomaattipyreetä
1 tl sinappia
0,5 rkl punaviinietikkaa
1 rkl worcestershirenkastiketta
2-3 tl muscovadosokeria
3 dl vettä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Lisää kattilaan sipuli, murskattu valkosipuli ja chiliä makusi mukaan. Kuullota hämmentäen 3 min. tai kunnes ainekset alkavat pehmetä. Nosta kattila liedeltä.
Sekoita tomaattipyree, sinappi, viinietikka ja worcestershirenkastike tahnaksi ja hämmennä tahna sekä 2 tl sokeria sipuliseokseen. Sekoita hyvin ja lisää vähitellen myös vesi joukkoon.
Nosta kattila takaisin liedelle ja kiehauta sekoitellen. Vähennä tehoa ja hauduta kastiketta välillä hämmentäen 15 min. tai kunnes kastike on mielestäsi koostumukseltaan sopivaa. Maista ja lisää halutessasi loppu sokeri.
Tarjoa kuumana tai kylmänä.

Tomaatti-avokadosalsa

4 annosta

IMG_62824 tomaattia
pieni punasipuli
1 avokado
(1 punainen chili)
puolikkaan limetin mehu
hyppysellinen sokeria
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja silppua sipuli. Halutessasi voit myös kuullottaa sen pannulla pehmeäksi.
Poista siemenet kahdesta tomaatista. Kuutioi sekä nämä että kaksi muuta tomaattia. Paloittele avokado.
Pane tomaattikuutiot kulhoon, lisää muut ainekset ja sekoita yhteen.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Mummoilua ja makumuistelua

Syksy. Aikaa pimenevien iltojen, aikaa kotitouhujen, aikaa hillopurkkien ja viimeisten kesän makujen. Hillohiiri on innoissaan!

IMG_2607IMG_0317Tällä kertaa esittelen teille kaksi tapaa säilöä kesäisiä herkkuja talvivarastoihin sekä muutaman jatkokäyttötavan näille aikaansaannoksilleni. Minulle nämä maut ovat jo lapsuudestani tuttuja ja mielessäni ne yhdistyvät vain ja ainoastaan omiin mummi-ihmisiini. Molemmat ovat valmistukseltaan helpompaakin helpompia, joten on hassua, että ne päätyivät käytännön toteutukseeni vasta nyt. No, ehkä pitää olla jo lähellä 35 ikävuotta, että tällaisiin mummo-juttuihin tuntee kutsumusta lähteä mukaan…

Lisäksi tähän yhteyteen sopii mielestäni mainiosti myös ohje vallan maukkaaseen porkkanakakkuun, jota tarjoilin vieraillemme viime viikonloppuna. Jotenkin porkkanakakkukin kuulostaa sellaiselta mummola-materiaalilta, vaikka ainakaan tämä Kodin Kuvalehdestä silmään pistänyt ohje ei miltään retroruualta lopulta tuntunutkaan.

Muistoissani – ja yhä edelleen – lakattoman lakkahillo sijoittuu Kätkänjoelle Lea-mummin pöydän ääreen, mummon kurkkuja sen sijaan valmisti Tuulikki Helsingissä sekä Suomenniemellä. Ohjeen valkosuklaa-kermahyytelöön löysin Kotilieden ruokatoimittajien kokoamasta Maan parhaat : herkkuja Suomesta -keittokirjasta, kurkkuja taas käytin lisänä Lauri Tähkän ideoimia ”Förintien avokado-jokirapuleipiä”, joiden ohje valikoitui toteutukseni alle miehen Hellannupit kaakkoon -keittokirjaa selaillessani. Monipuolinen mies tuo Pohjanmaan poika; kirjaan tulen palaamaan hyvinkin pian tarkemmin…

Onnea ovat makumuistot – sekä tietenkin mummit ❤

Lakattoman lakkahillo

(jonka hassun nimen merkityksen ymmärsin vasta vuosia tätä herkkua popsittuani, vaikka maku sangen lakkamainen onkin – siis ainakin karviais-porkkanahilloksi)

IMG_5282500 g porkkanoita
1 l (vihreitä) karviaisia
300-400 g hillosokeria
Kuori ja raasta porkkanat. Laita raaste perattujen karviaisten kanssa kattilaan. Lisää tilkka vettä, mutta vain tilkka, sillä kiehuessa raaka-aineista lähtee hyvin nestettä.
Kypsennä miedolla lämmöllä noin tunti eli kunnes ainekset ovat kunnolla pehmeitä. Soseuta ja lisää hillosokeri. Keitä vielä noin 10 min.
Säilö puhdistettuihin, kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Valkosuklaa-kermahyytelö

20 ”shottia” / 4 isompaa annosta

IMG_53072 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 kanelitanko
4 rkl sokeria
100 g valkosuklaata
4 dl piimää

Pinnalle:
marjoja tai hilloa oman maun mukaan

Laita liivatelehdet kylmään veteen ja anna liota 10 min. Paloittele valkosuklaa.
Kiehauta kerma ja kanelitanko, anna seisoa 5 min. Poista kanelitanko ja sekoita joukkoon sokeri ja paloiteltu valkosuklaa.
Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne valkosuklaa-kermaseokseen. Kaada seos piimään ja sekoita tasaiseksi.
Jaa seos tarjoiluastioihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Koristele hyytyneet annokset marjoilla tai hillolla.

Mummon- eli hölskytyskurkut

IMG_52911 iso kurkku / 4 avomaankurkkua
2 rkl tilliä hienonnettuna
1 tl hienoa merisuolaa
2 rkl väkiviinaetikkaa
2 rkl sokeria

(Kuori) ja siivuta kurkku.
Nosta siivut purkkiin yhdessä muiden ainesten kanssa. Sulje purkki ja sekoita voimakkaasti.
Nosta kurkut jääkaappiin tekeytymään. Voit myös tarjoilla kurkkuja heti, mutta kylmässä seisoessaan niistä irtoaa nestettä ja ne maustuvat paremmin.

Förintien avokado-jokirapuleivät

4 annosta

IMG_53054 viipaletta leipää oman maun mukaan
200 g jokirapuja
1 avokado
0,5 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl turkkilaista jogurttia
2 rkl kermaviiliä
1 rkl limen mehua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Koristeluun:
mummon kurkkuja / tuoreita yrttejä

Halkaise avokado, poista kivi, kuori ja kuutioi hedelmäliha kulhoon. Valuta ja lisää jokiravut.
Kuori ja hienonna punasipuli sekä valkosipulinkynsi. Sekoita sipulit sekä loput raaka-aineet avokado-rapuseoksen joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Nostele seos (paahdettujen) leipäviipaleiden päälle ja koristele annokset haluamallasi tavoin.

Porkkanakakku ja suolainen kinuskikastike

14 annosta
Huom! Voit hyvin tehdä kakkupohjan jo edellisenä päivänä jääkaappiin tai jo aiemmin pakastimeen ja näin säästää aikaa tarjoilupäivän mahdollisille muille puuhille.

IMG_52963 kananmunaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
0,5 dl maapähkinärouhetta
4 dl hienoksi raastettua porkkanaa
2 dl rypsiöljyä

Kuorrutus:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua

Suolainen kinuskikastike:
Mielestäni tätä oli huimasti liikaa, mutta toisaalta itse pakastin ylimääräisen tulevia herkkuhetkiä varten ja nyt on jo tullut todistetuksi, että kinuskikastike kestää hyvin pakastuksen.
2 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
0,5 tl suolaa
50 g voita
0,5 tl sormisuolaa

(Koristeluun:
saksanpähkinöitä)

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita vehnäjauhojen joukkoon kuivat aineet.
Lisää kananmunavaahtoon vuorotellen öljyä, jauhoja ja porkkanaraastetta.
Kaada taikina irtopohjaiseen kakkuvuokaan (halkaisija noin 26 cm).
Paista uunin alatasolla 40-45 min. Kokeile kypsyyttä puutikulla; jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsää. Anna kakun jäähtyä ja mikäli paistat sen jo etukäteen, jatka seuraavaan vaiheeseen vasta tarjoilupäivänä.
Tee sitten kuorrutus. Notkista tuorejuusto ja sekoita sen joukkoon siivilöity tomusokeri ja sitruunamehu. Laita kylmään odottamaan.
Laita kattilaan kerma, fariinisokeri, siirappi ja suola. Keitä kinuskia kasaan noin 8-10 min. niin, että se paksunee. Ota pois liedeltä. Lisää kylmä voi kuutioina. Sekoita hyvin.
Lisää hiukan jäähtyneen kinuskin joukkoon sormisuolaa niin, että osa sulaa ja osa jää kokonaisina hileinä joukkoon.
Levitä tuorejuusto kakun päälle ja reunoille. Valuta päälle runsaasti kinuskia. Halutessasi voit tarjota osan siitä erikseen, mutta mielestäni runsas päällikerros riittää mainiosti. Mikäli et halua valmistaa kinuskia jatkokäyttöä varten, voit hyvin valmistaa reseptistä vain puolikkaan annoksen.
(Koristele kakku saksanpähkinöillä.)

Aterian verran Etelä-Amerikkaa

Uusi keittokirja on aina valtavan viihdyttävää seuraa – ainakin hetken verran. Toisinaan tuo hetki kestää vain ohimenevän momentin, yhden selailun verran. Toisinaan se jättää hieman syvemmän jäljen, halun palata kirjan pariin uudelleen, kokea miltä sen ehdotukset ihan oikeasti maistuvat. Ja sitten on vielä niitä keittokirjoja, joiden kanssa suhde syvenee ystävyydeksi, jotka haluaa avata aina uudelleen ja uudelleen, vaikka ihan samoiltakin sivuilta.

Moni on tänä päivänä sitä mieltä, että aika on ajanut keittokirjojen yli. Internet pursuaa ruokablogeja, kun Googleen kirjoittaa tomaattikeitto, ohjeita löytyy tuhansia ja taas tuhansia. Mutta ei se ole sama; vain kirjaa voi koskettaa, vain kirjaa voi haistaa, vain kirjan voi laittaa hyllyyn, ja löytää sen saman rakkaan reseptin vielä vuosienkin jälkeen. Eläköön kirja!

Mistä viimeistään huomaa syksyn aivan oikeasti olevan tulossa, on siitä että uusia kirjoja putkahtelee ilmoille kuin sieniä sateella. Myös kotikolossamme tuoreiden tapausten kuhina käy kuumana ja johtuen siitä, että keittokirjat ovat lähellä omaa sydäntäni, suuri osa uusista ystävistämme opastaa meitä juuri siellä patojen ja kattiloiden valtakunnassa. Tietänee siis mielenkiintoisia makumatkoja…

IMG_5155Yksi uusimmistani on kokkipariskunta Kira Weckmanin ja Michel Garzónin Etelä-Amerikan makuja esittelevä Latinomakuja – Latin Flavours, jonka pohjalta syntyi seuraava ateria. Erityisen hyvää oli kolumbialainen avokadokeitto, jota nautimme alkuruoan asemassa, mutta suosittelen kokeilemaan myös perulaista alkuperää olevaa keltaista kanakastiketta.

Makumatka Etelä-Amerikkaan kelpaisi varmasti yhdelle jos toisellekin; esimerkiksi näillä ohjein saa helposti hieman esimakua. ”Disfrutar la vida!”

Avokadokeitto

4 annosta

IMG_4919100 g salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
6 dl kasvislientä
4 kypsää avokadoa
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
hienoa merisuolaa
sokeria

Lisäksi:
katkarapu-tomaatti”salaattia” ja/tai krutonkeja

Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota salottisipuli tilkassa oliiviöljyä. Lisää kasvisliemi sipulin joukkoon ja hauduta hetken aikaa, noin 5-10 min.
Lisää kuorittu ja paloiteltu avokado sekä sitrusten mehut. Mausta suolalla ja sokerilla.
Soseuta keitto sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa nestettä.
Tarkista maku ja tarjoile keitto kylmänä tai haaleana valitsemiesi lisäkkeiden kera.

Keltainen kanakastike

4-6 annosta

IMG_51454 kiinteämaltoista perunaa
4 kananrintaa
1 l vettä
1 rkl suolaa
10 mustapippuria
1 dl maitoa
2 viipaletta vaaleaa leipää
1 pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl kurkumaa
0,5 dl pekaanipähkinöitä
2-5 dl kanalientä
1 keltainen chili
2 dl kermaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria

Lisäksi:
riisiä oman maun mukaan
4 viiriäisen munaa / 2 kananmunaa
8 oliivia / sopivasti kapriksia

Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä noin 20 min. Anna perunoiden jäähtyä, kuori ja viipaloi ne.
Keitä viiriäisen munia hiljalleen kiehuvassa vedessä 2 min. Jäähdytä munat nopeasti kylmässä vedessä, kuori ja halkaise. Jos käytät kananmunia, kypsennysaika on 9 min.
Poista kanan rintapaloista nahka ja luut. Kiehauta litra vettä ja mausta se ruokalusikallisella suolaa ja 10 pippurilla. Kypsennä kanan rintafileitä poreilevassa liemessä noin 10 min. tai kunnes liha on kypsää. Nosta lihat liemestä ja anna hiukan jäähtyä. Revi liha haarukan avulla, kun se on vielä lämmintä.
Kasta vaalea leipä maitoon.
Kuori sipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Kuumenna oliiviöljy kasarissa ja kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää juustokumina ja kurkuma kasariin. Kuullota seosta vielä 2-3 min. keskilämmöllä. Lisää joukkoon pekaanipähkinät (muutaman voit jättää koristeeksi), liuotettu leipä ja 2 dl kanalientä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen keskilämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon chili.
Soseuta kastike kasarissa sauvasekoittimella. Lisää sitten joukkoon revitty kananliha ja kuumenna kastike. Lisää joukkoon vielä siivutetut perunat. Jos kastikkeen koostumus on liian paksu voit ohentaa sitä kanaliemellä. Viimeistele kastike kermalla ja mausta sitten suolalla ja pippurilla.
Ripottele oliiveja / kapriksia kastikkeen pinnalle. Asettele keitetyt munat kastikkeen päälle.
Tarjoile keitetyn riisin kera.

Rakkautta on… vapaapäivä keittiössä

IMG_1393Vaikka viikonloppuvapaat ovat tietenkin omaa luokkaansa, on myös arkivapaissa oma erityislaatuinen hohtonsa. Varsinkin nyt, kun minulla on ollut vapaata arkena entistä vähemmän, maistuvat nämä ”tavallisen” elämän herkkupäivät vieläkin maukkaammilta. Toisaalta tällainen itseni kaltainen ikiliikkuja tapaa usein suunnitella kyseiset päivät niin tarkasti, että ne suorastaan vilahtavat ohi. Mutta kenelläpä ei? Työntäyteisessä ihmiselämässä vapaus on kultaa.

Nyt olin perjantain kunniaksi päättänyt ilahduttaa pikkuperhettämme päivällisellä. Lopputulos oli herkullinen, aikaa tosin vierähti oletettua enemmän ja tulin taas todenneeksi, että vaikka toista on aina ihastuttavaa hemmotella, on ruoanlaitto niin paljon antoisampaa yhdessä. Kanssani kokkaava mies, mikä rakkauden lahja – jota sietikin vuosikausia tähystellä. ❤

Mitäpä siis tarjoilin? Alkuruoaksi kurpitsakeittoa, sen jälkeen täytettyjä pinaattilettuja kahdella tapaa, poro- ja katkarapu-avokadotäyttein.

Kurpitsakeitto, jonka ohje löytyi lähiaikoina keittiössämme paljon selaillusta Apukokki maailmalla -teoksesta, oli maukasta, mutta koostumukseltaan hieman vetistä. Niinpä suosittelenkin pienentämään nesteen määrää, jotta keitosta saadaan hieman runsaampaa. Toinen oivallinen tapa muuttaa keiton olemusta on paistaa broileria ja heittää se valmiin keiton joukkoon, jolloin syntyy ruokaisampi pääruokakeitto. Lisäksi keiton kipakkuus taittuu mielestäni hyvin, kun sitä syö turkkilaisen jogurtin kera.

Ohje pinaattilettuihin on peräisin Mirja von Knorringin viehkeästä Villiä ja kesyä lähiruokaa -opuksesta. Letut olivat vallattoman hyviä ihan sellaisenaankin, mutta näillä täytteillä vieläkin parempia. Täytteistä kiitos Rivolle Emännälle sekä k-ruoka.fi -sivustolle. Letuista vielä sen verran, että ne paistuivat paistinpannulla kuin itsestään. Jos minä nimittäin jotakin keittiöpuuhaa karsastan, on se paistaminen kaikissa muodoissaan, joka tavallisesti onkin Aleksin heiniä. Nyt homma sujui kuitenkin kuin tanssi, eikä yksikään – edes se ensimmäinen – epäonnistunut. Ja niin, lettutäytteet olivat alunperin suunniteltu uuniperunoille, joten ylimääräiset voi hyvin hyödyntää seuraavana päivänä, vaikka muutaman potaatin paistamalla.

Hemmotelkaa toisianne! Se on sitä arjen luksusta.

Kurpitsakeitto

4 annosta

IMG_4259500 g (myski)kurpitsaa, paino kun kurpitsa on kuorittu ja siemenetön
0,5 tl paprikajauhetta
(1 tl juustokuminaa)
1,5 tl korianterijauhetta
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 sellerinvarsi
0,75 l kuumaa vettä Huom! Suosittelen vähentämään määrää
pieni laakerinlehti

Pinnalle:
paahdettuja kurpitsansiemeniä / krutonkeja
turkkilaista jogurttia

Halkaise kurpitsa tukevalla veitsellä. Kaavi puolikkaista siemenet ja sisuksen kuituinen osa. Leikkaa kurpitsanpuolikkaat ohuehkoiksi viipaleiksi ja kuori ne. Leikkaa viipaleet pieniksi paloiksi.
Paahda kurpitsansiemenet.
Mittaa paprikajauhe, (juustokumina), korianterijauhe, kurkuma, mustapippuri ja suola pieneen astiaan ja sekoita mausteseos.
Mittaa oliiviöljy paksupohjaiseen kattilaan.
Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja sellerinvarsi. Kuullota öljyssä mutta älä ruskista. Kaada mausteet kasvisten joukkoon. Paista mausteita hetki kasvisten kanssa. Lisää kurpitsapalat kattilaan. Paista kurpitsoja hetki ja lisää sitten kuuma vesi ja laakerinlehti. Kiehauta ja madalla lämpöä niin, että keitto juuri ja juuri kiehuu. Hauduta kannen alla välillä sekoitellen noin 20-40 min. kunnes kurpitsa on pehmeää. Poista laakerinlehti ja soseuta sauvasekoittimella.
Ripottele lautasella keiton pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja tarjoile esimerkiksi turkkilaisen jogurtin kera.

(Täytetyt) pinaattiletut

IMG_42672,5 dl vehnäjauhoja
5 dl (vanhanajan luomu)maitoa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen muskottipähkinää
80 g pinaattia
pieni kourallinen basilikan ja mintun lehtiä

Pinnalle (mikäli teet täytettyjä):
juustoraastetta

Tee ensin täytteet (ohjeet alapuolella) jääkaappiin maustumaan.

Letut:
IMG_4245Vatkaa kananmunat maidon kanssa ja siivilöi joukkoon jauhot. (Kaada myös siivilään jääneet siemenet munamaidon joukkoon.) Lisää suola, pippuri ja muskotti.
Silppua pinaatti ja yrtit pieneksi ja sekoita lettutaikinan joukkoon. Jätä taikina turpoamaan 0,5-2 tunnin ajaksi.
Paista letut voissa lettu- tai paistinpannulla.

Mikäli lettuja syödään sellaisinaan, lado kypsät letut lämmitettyyn matalaan astiaan ja laita astia lämpimään, 65-asteiseen uuniin odottamaan, kunnes ateriointi voi alkaa. Jos taas valmistat täytettyjä lettuja, täytä hiukan viilentyneet letut, muotoile ne rulliksi, asettele uunivuokaan ja sirottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 10 min.

Porotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

IMG_0044100 g kylmäsavuporoa viipaleina
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 dl maustekurkkuviipaleita
2 tl sinappia
mustapippuria
tuoretta persiljaa
oma lisäni punasipulihilloke toimi tässä mainiosti

Hienonna poro ja maustekurkkuviipaleet sekä persilja ja mahdollinen punasipulihilloke. Sekoita kermaviilin joukkoon kaikki täytteen ainekset.
Nosta jääkaappiin tekeytymään.

Katkarapu-avokadotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

IMG_4254200 g katkarapuja
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 avokado
sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
tilliä

Sulata ravut ja valuta niistä nesteet. Kuutioi avokado kuoreensa ja sekoita se, ravut, sitruunamehu ja murskattu valkosipulinkynsi sekä hienonnettu tilli kermaviilin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa.

Pitkänäperjantaina päivä on pilvinen, mutta ateria keväinen

IMG_4113Pääsiäinen. Monta ihanaa vapaapäivää, monta hetkeä viettää yhteistä laatuaikaa. Ja tehdä hyvää ruokaa!

Vaikka eilen pitkänäperjantaina vasta odotimme pääsiäistä saapuvaksi, hiljennyimme surujuhlaan, valmistimme tätä pilvistä päivää valaisemaan sangen aurinkoisen aterian. Kokonaisuuden teemaväri oli kevään vihreä, kun keittiöömme marssivat käsikädessä kevät- sekä purjosipuli, parsa ja avokado.

Entäpä onnistuminen sitten? Alusta loppuun kelpo suoritus.

Alkuruoaksi nautimme klassista vichyssoisea, tällä kertaa viiriäisenmunilla höystettynä. Pääruoassa sen sijaan tavanomaiset jauhelihapihvit saivat uutta väriä osakseen, kun taikinaa piristettiin avokadolla sekä kevätsipulilla. Lopputulos oli sangen mehevä. Resepti näihin pihveihin löytyi Miikka Järvisen ja Maija Kosken hauskasta keittokirjauutuudesta Apukokki maailmalla, jota suosittelen ainakin kaikille lapsiperheille. Toki me lapsenmielisetkin voimme viettää kokkihetkiä sen parissa. Esittely kirjasta ilmestynee luettavaksenne pikapuoliin…

Jauhelihapihvit saivat seuralaisekseen lautasillemme parsarisoton, jonka suunnittelusta kunnia kuuluu viimeisimmän omenapiirakkaihastuksemme yhteydessä esitellylle muusikko Tomi Joutsenelle. Ohje jälleen samasta lähteestä, siis Ilveksen rokkimenuista. Suosittelen!

Pikkulisänä, mutta ei suinkaan vaatimattomana kokonaisuuden kannalta, toimi kevätsipulinen jogurttikastike, jonka parissa vietetyistä maukkaista hetkistä kiitämme Uneliasta kokkia. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Toivotamme herkullisia hetkiä, pian vietämmekin jo pääsiäisen suurta juhlaa!

Avokadolla pehmennetyt jauhelihapihvit

6 kpl

IMG_41091 avokado
pari pientä sitruunan lohkoa / tilkka sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
1-2 kevätsipulia
400 g naudan jauhelihaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 kananmuna

Halkaise avokado ja poista kivi. Leikkaa hedelmälihaan viiltoja kuoreen asti sekä pituus- että poikittaissuuntaan. Pullauta kuori nurinpäin ja rapsuta sisuksen palat lautaselle. Purista hieman sitruunamehua avokadon päälle. Hienonna avokado haarukalla, kevyt muhentaminen riittää.
Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Silppua kevätsipulit pieniksi pätkiksi.
Pane kulhoon jauheliha, avokadomuusi, kevätsipuli, valkosipuli, suola ja pippuri. Riko sekaan kananmuna.
Sekoita taikina ja muotoile haluamasi kokoisiksi pihveiksi.
Paista öljyssä pannulla tai 200-asteisessa uunissa noin 10-15 min.

Kevätsipulinen jogurttikastike

IMG_41152 dl turkkilaista jogurttia
2 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
ripaus merisuolaa

Sekoita ja anna vetäytyä jääkaapissa hyvän tovin.

Parsarisotto

4 annosta

IMG_41061 sipuli
3 dl risottoriisiä
öljyä kuullottamiseen
5-7 dl kana- tai kasvislientä
2 dl valkoviiniä
1 dl parmesaaniraastetta
4 vihreää tankoparsaa

Kuori ja hienonna sipuli. Laita sipuli ja riisi kuumaan pannuun ja kuullota öljyssä. Lisää pannuun kuumaa kana- tai kasvislientä pienissä erissä. Lisää uusi kauhallinen lientä aina, kun edellinen erä on imeytynyt riisiin. Jatka nesteen lisäämistä, kunnes riisi on kypsää. Lisää lopuksi parmesaani.
Poista parsoista puumainen tyviosa ja kuori varret. Leikkaa varret vinoittain viipaleiksi. Kiehauta parsaviipaleet suolalla maustetussa vedessä ja lisää valmiin risoton joukkoon. Vihreän parsan keittoaika vaihtelee varren paksuudesta riippuen 2-5 minuutin välillä.

Broilerisalaattia ja vaniljakauraa, siis sangen maukas kuituateria

Näitä salaatteja nyt on täällä nähty ja hehkutettu ehkä jonkun mielestä jo liikaakin, mutta ne vaan ovat niin hyviä. Tässä taas yksi esitys, joka jatkoi oivallisesti viime viikonloppuna kotikeittiössämme vallinnutta lomaltapaluu -teemaamme. Broileria, avokadoa ja fetaa, siinä herkullisuuden salaisuus tällä kertaa. Suosittelen!

Jälkiruoan roolia näytteli vaniljainen mansikkamurupaistos, jonka ohje löytyi Ruoka-Pirkan kevätnumerosta. Paistos oli oikein makoisaa, vaikka totuuden nimissä onkin sanottava, että kyllä se on se omena, joka tekee kaurahiutaleherkuista täydellisen. No, mikäpä estää vaihtamasta marjoja omenaan, mikäli kokee samoin. Minä sen sijaan valitsin marjat, koska pikku hiljaa lähestyvä kotikolon vaihto-operaatio ajaa tyhjentämään myös pakastekaapin onkaloita…

Tervemenoa kuitujen kimppuun, tästä ateriasta nauttii niin sielu kuin ruumiskin!

Broileri-avokado-fetasalaatti

IMG_4062erilaisia salaatteja
kirsikkatomaatteja
lime- / sitruunamehua
viispippuria myllystä
melonia (esim. cantaloupe)
persikkaa (näin talvikaudella vaikka tölkistä)
fetaa
avokadoa
broileria

Lisäksi:
paholaisen hilloa
punasipulihilloketta

Paras tapa on tehdä annokset suoraan lautasille. Valmista ensin salaattipohja sekoittaen suosikkisalaattejasi sekä pilkottuja kirsikkatomaatteja. Mausta sitruunamehulla ja viispippurilla.
Sekoita joukkoon melonia ja persikkaa paloiteltuna sekä fetaa.
Halkaise avokado ja poista kivi. Kuori ja viipaloi puolikkaat. Tummumisen estämiseksi tiputtele pinnalle hieman sitruunamehua. Asettele viipaleet salaatin pinnalle.
Paista lopuksi broilerit ja asettele lämpiminä salaattiannosten päälle. Nauti heti.

Vaniljainen mansikkamurupaistos

2-3 annosta

IMG_39662 dl vaniljakastiketta
1 dl vehnäjauhoja
40 g voita
0,4 dl fariinisokeria
0,75 dl kaurahiutaleita
100 g (pakaste)mansikoita

Jos käytät jauheesta valmistettavaa vaniljakastiketta, valmista se pakkauksen ohjeen mukaan.
Mittaa vehnäjauhot kulhoon ja nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita.
Jaa vaniljakastike joko annoskulhoihin tai isompaan uunivuokaan. Lusikoi päälle mansikat. Lisää kauraseos keoiksi mansikoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 20 min. Mikäli käytät tuoreita marjoja, lyhennä paistoaikaa viidellä minuutilla.

Ystävällistä kolmattatoista päivää!

IMG_3840Perjantai kolmastoista, ystävänpäivänaatto tai ihan vaan vapaapäivä; aina on hyvä syy valmistaa ateria pidemmänkin kaavan mukaan. Viikonlopun alkajaisiksi minä tein juuri näin ja oikein hyvä dinner työviikon päättävälle aviomiehelle – ja tietysti myös itselleni – tästä kehkeytyikin.

Tällä kertaa menu koostui seuraavasti: avokadolla täytetyt kananmunat, broilerihöystö leipäkuoren alla sekä uunibanaanit. Alkuruokareseptistä kiitos menee Syötävän hyvä -blogin Lotalle, broilerinen pääruoka sen sijaan valmistui jo useasti mainitsemastani Kaisa Sillanpään Reseptikuningatar-keittokirjasta löydetyn ohjeen avulla.

Alku- ja jälkiruoista totean yksinkertaisesti, että suosittelen kokeilemaan. Ovat vallan herkullisia ja erityisen helppoja, oikeita kiireisen kokkaajan unelmaruokia. Pääruoan kohdalla tilanne on hieman toinen: idea on mielestäni mainio, leipäkuori toimii ja ruoka on muutenkin hyvää. Annoksesta tulee kuitenkin jossain määrin ”vanhanaikainen” olo ja mielestäni se kaipaisi hieman modernisointia. Seuraavalla kerralla miettisin seuraavia vaihtoehtoisia toteutustapoja:

1) Kasviksia saisi olla suhteessa enemmän ja monipuolisemmin, sekaan olisi mielenkiintoista sujauttaa esimerkiksi aurinkokuivattua tomaattia, ananasta sekä palanen mietoa punaista chiliä ja vastaavasti unohtaa porkkana ehkäpä jopa kokonaan.
2) Patonkien voilla voitelun sijaan voisi kokeilla niiden maustamista pienellä määrällä pestokastiketta ja käyttää kuorrutukseen joko osittain tai pelkästään mozzarellaa.

Niin tai näin, kumpaa Kaisaa sitten suosittekin, uskoisin että hyvin syötävän lopputuloksen tulette kohtaamaan.

Hyvää ystävänpäivää (sehän on ihan jokainen päivä), Rakkaat lukijat!

Avokadolla täytetyt kananmunat

2 annosta

IMG_38222 kananmunaa
puolikas avokado
pieni määrä sitruunanmehua
suolaa
valinnaisia mausteita: dijonia, paprikajauhetta, chilijauhetta

Keitä munia noin 10 min. ja huuhtele heti kylmän veden alla, jotta kuori irtoaa helpommin. Anna munien viilentyä.
Kuori ja halkaise kananmunat, lusikoi keltuaiset ulos ja sekoita sauvasekoittimella kuoritun avokadon ja mausteiden kanssa tasaiseksi massaksi. Mausta oman maun mukaan.
Täytä kananmunien valkuaiset massalla joko pursotinta tai lusikkaa käyttäen. Koristele esimerkiksi ripauksella paprikajauhetta.
Kananmunat voit keittää huoletta jo etukäteen, mutta täyte tummuu melko nopeasti, joten nämä kannattaa tarjota mahdollisimman tuoreina.

Broilerihöystö leipäkuoren alla

6 annosta

IMG_38434 (noin 600 g) broilerin rintafileetä
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 paprika
2 porkkanaa (tai vaihtoehtoisesti aurinkokuivattua tomaattia ja ananasta)
250 g ruskeita papuja
2 tl rakuunaa
mietoa chilijauhetta oman maun mukaan (tai vaihtoehtoisesti tuoretta mietoa punaista chiliä)
mustapippuria myllystä
suolaa oman maun mukaan

Liemi:
3 dl kanalientä
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl ranskankermaa

Leipäkuori:
1 patonki
pehmeää voita tai margariinia voiteluun (tai vaihtoehtoisesti pestoa)
juustoraastetta ja / tai mozzarellaa

Paloittele ja ruskista broilerit, siirrä suureen uunivuokaan.
Kuori ja paloittele sipulit, hienonna kuoritut valkosipulinkynnet. Pese paprika ja poista siitä siemenet, kuutioi. Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Valuta ja huuhdo pavut.
Kuullota sipulit, paprikat ja porkkanat. Lisää mukaan pavut ja mausteet. Lisää kasvisseos broilerin päälle uunivuokaan.
Sekoita kaikki liemen ainekset ja kaada vuokaan.
Kypsennä 200 asteessa ensin noin 30 min.
Leikkaa patonki ohuiksi viipaleiksi. Voitele patonkiviipaleet ja asettele ne kanneksi broilerihöystön päälle. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta. Kuorruta ruokaa uunissa kunnes juusto sulaa ja saa kauniin värin.

Uunibanaanit

3-4 annosta

IMG_38463-4 banaania
2 rkl hunajaa
2 rkl voita
0,5 tl kardemummaa
hasselpähkinärouhetta

Säädä uuni 250 asteeseen. Sekoita voi, kardemumma ja hunaja. Sulata seos uunissa tai mikrossa.
Kuori ja leikkaa banaanit keskeltä kahtia ja pituussuunnassa halki. Laita banaanit uunivuokaan ja voitele hunajavoilla. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhetta. Paista uunissa noin 10 min.
Tarjoile jäätelön kera.

Iloistuksia toinen toisillemme ja kakku ystävälle

Viikonloppuna halusin jälleen miellyttää muutamia läheisiäni, Aleksia aamupalan, Suvia läksiäiskakun muodossa. Aleksi sai osakseen melko perinteisen leipäaamiaisen, jota tällä kertaa ryyditin terveellisellä avokadosmoothiella. No, saihan miekkoseni myös oman minikakun, joten ehkä aamiainen ei ihan niin perinteinen ollutkaan… Minä sitä vastoin sain sunnuntaina nauttia ihastuttavasta ja ah, niin kovin makoisasta Aleksin valmistamasta broileri-persikka-vuohenjuustosalaatista. Asiat siis sangen hyvin tällä pikku perheellä.

IMG_2580

Vinkki vuohenjuuston paistajalle: suorita paisto puhtaalla, kuumalla paistinpannulla ilman öljyä tai rasvaa.

 

 

Mitä läksiäiskakkuun tulee, on sen reseptiikka tuttu ja turvallinen, jo useaan otteeseen hyväksi todettu. Toisaalta, kun sekoittaa valkosuklaata, limeä ja Daim-rakeita, ei kovin helposti taida mitään pahaa saadakaan aikaiseksi. Jättimakea kakku, iloinen mieli, vaikka läksiäisistä onkin kyse. No, onneksi puhutaan ainoastaan työtoveruuden päättymisestä, ystävyys ja yhteydenpito eivät toki tähän kakkuun lopu.

Avokadosmoothie

1 annos

IMG_2577puolikas avokado
paksua maustamatonta jogurttia / rahkajogurttia (esim. Ehrmann)
pakastemarjoja maun mukaan
sokeria
vaniljasokeria

Kuori ja paloittele avokado. Sekoita sopivaksi kokemasi määrä muita ainesosia avokadon joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista sokerin määrä ja testaa vastaako koostumus mieltymyksiäsi.
Nauti esimerkiksi osana aamiaista.

Daim-valkosuklaa-limejäädyketorttu

8-10 annosta
Valmistetaan halkaisijaltaan 20-22 cm irtopohjavuokaan

IMG_25651 pötkö Domino-keksejä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g valkosuklaa-limerahkaa
yhden limetin raastettu kuori
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl tomusokeria
200 g Daim-rakeita

Koristeluun:
100 g Daim-rakeita

Murusta Domino-keksit ja laita ne leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vaahdota vaniljakastike ja lisää joukkoon valkosuklaa-limerahka, sekä yhden limetin raastettu kuori, vaniljasokeri, tomusokeri ja Daim-rakeet. Tarkista maku. Kaada täyte vuokaan keksimurujen päälle.
Jäädytä pakastimessa vähintään yön yli. Irroita jäädyke vuoasta ja nosta tarjolle. Ripottele pinnalle Daim-rakeita ja koristele halutessasi limettilohkoilla tai viipaleilla.

Kurkistus sisuksiin nostaa veden jokaisen suklaanystävän kielelle.
Kurkistus sisuksiin nostaa veden jokaisen suklaanystävän kielelle.

Avokadoa, inkivääriä ja broileria

Pikkuruiset ystävät. Harjoituksen harjoitusta...
Pikkuruiset ystävät. Harjoituksen harjoitusta…

Viime viikonloppuna rakas siippani sai mahdollisuuden, joka yleisesti ottaen suodaan varmasti melko harvalle. Kyseessä oli tilaisuus, jonka tarkoitus oli harjoitella polttareita, toisin sanoen varjopolttarit, toisin sanoen illanvietto poikien kesken perimmäisenä tarkoituksenaan – ainakin pääosanäyttelijämme osalta – onnistua lipittelemään erään anniskeluravintolan hanajuomien linjasto läpi, ainakin kerran. No, Aleksi onnistui vähintään kohtuullisesti, ainoastaan lonkero-askel jäi omaehtoisesti ottamatta.

Seuraavana päivänä astuin kuvaan minä, juhlien eräänlainen aiheuttaja. Juhlista kuultuani halusin nimittäin avustaa jonkinnäköisellä todennäköisyydellä seuraavana päivänä normaalia heikommasta olotilasta kärsivää ystävääni valmistamalla hänelle – ja tietysti myös itselleni – asiaankuuluvan aterian. Jotakin dagen efter -kelpoisaa, jotakin makoisaa, mutta mitä?

Päätöstäni helpottaakseni annoin Aleksille pienen tehtävän: valitse kolme ruoka-ainetta, joiden toivot sisältyvän tulevaan yllätysillalliseesi. Vastaukseksi sain avokado, inkivääri ja broileri, joista syntyi seuraava kokonaisuus: broilerihampurilainen olut-avokadokastikkeen kera rinnallaan raikas salaatti sekä inkiväärillä ja siiderillä tehostettu omenapiirakka. Alkuperäisistä ohjeista kiitän lähes 200-vuotiasta Sinebrychoffia sekä Pelkkää valoa -blogin Annaa. Reseptin olut-avokadokastikkeeseen täysi-ikäiset kokit löytävät täältä, omenapiirakan alkuperään taas kaikki voivat tutustua täällä.

IMG_2562Lopputulos oli juuri sitä, mitä olin lähtenyt hakemaan; maukas sekä krapulasopiva – maistui tosin muutenkin – ja mikä tärkeintä, yllätoivotut komponentit istuivat uusiin rooleihinsa mitä parhaiten. Pienenä varoituksen sanasena suurille avokadon ystäville tosin mainittakoon, että tällä tavoin nautittuna hento avokadon maku hieman hukkuu voimakkaampien hampurilaismakujen sekaan ja kehottaisinkin kokeilemaan kastiketta myös toisenlaisten ruokalajien kera tai ihan vain dippinä. Omenapiirakan kohdalla taas toteaisin seuraavaa: tämä oli hyvää näinkin, mutta vielä parempaa se olisi ollut, jos tällä tapaa maustetut omenat olisi käyttänyt ihan tavallisen kaura-omenapaistoksen valmistukseen, esimerkiksi tällaisen. Tai olisi niitä voinut syödä sellaisenaankin, vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Olut-avokadokastike (esimerkiksi hampurilaisille tai broilerille)

noin kolmelle hampurilaiselle

kypsä avokado
limemehua maun mukaan
1 valkosipulinkynsi
0,25 dl (Light Beer tai Budweiser) -olutta
0,25 dl paksua maustamatonta jogurttia (ei rasvatonta)
(tuoretta korianteria)
suolaa ja pippuria

Kuori ja paloittele avokado. Sekoita kaikki ainekset tehosekottimessa tai sauvasekoittimen avulla tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Omenapiirakka inkiväärillä ja siiderillä maustettuna

4 annosta

Maku hyvä - ulkonäkö huono.
Maku hyvä – ulkonäkö huono.

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa ruokosokeria
ripaus suolaa
75 g voita
1,5-2 rkl vettä

Täyte:
noin 400 g omenoita
12,5 g voita
1-2 rkl sitruunamehua
0,75 dl tummaa ruokosokeria
0,5 tl kanelia
noin 0,5 cm tuoretta inkivääriä (tai maun mukaan jopa tuplaten)
1 rkl vehnäjauhoja
0,25 dl omenasiideriä

Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet. Nypi kylmä voi joukkoon – paloittele ensin lohkoiksi ja anna hieman pehmittyä, nypi sormin. Lisää lopuksi vesi; arvioi sopiva määrä, niin että taikinasta tulee sopivan notkeaa. Laita taikina lepäämään jääkaappiin puoleksi tunniksi. Tee sillä aikaa täyte.
Kuori ja lohko omenat paloiksi. Kuori inkivääri ja paloittele pieneksi tai raasta pala.
Ruskista voi pannulla tai laakeassa kattilassa ja paista lohkoja siinä muutama minuutti. Lisää sokeri, sitruunamehu, inkivääri ja kaneli ja anna hautua käännellen minuutin verran. Lisää vehnäjauhot suurusteeksi ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi siideri ja sekoittele keitosta muutaman minuutin ajan muhennosmaiseksi. Ota pannu pois liedeltä.
Ota esiin pienehkö piirakkavuoka. Ota taikinasta kolmasosa erilleen piirakan kanneksi. Kaulitse taikinan osaset kahden leivinpaperin välissä pyöreiksi kiekoiksi. Mitä ohuemman kiekon saat, sen parempi. Asettele pohjakiekko vuoan pohjalle ja reunoille.
Lisää täytettä pohjakiekon päälle. Asettele lopuksi kansi päälle ja nipistä pohja ja kansi toisiinsa napakasti kiinni. Pistele kanteen muutamia reikiä haarukalla.
Paista 175 asteisessa uunissa alatasolla noin 35 min. tai kunnes kansi on kauniisti ruskettunut.
Anna jäähtyä ja vetäytyä hiukan ennen tarjoamista. Herkuttele vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.

Ylistys avokadolle – ja siemaus sangriaa

Olen huomannut, että ruoanlaitossani tulen usein suosineeksi tiettyjä raaka-aineita, missä ei sinänsä tietenkään ole mitään outoa, ovathan ne – yllätys, yllätys – hyväksi todettuja. Yksi näistä suosikeistani on avokado ja tällä kertaa haluan esitellä kaksi sangen suositeltavaa avokadoreseptiä.

Avokadopuun rasvainen ja aromikas hedelmä on mielestäni parhaimmillaan erilaisissa alkuruoissa, joita myös seuraavat edustavat. Myöskään omassa keittiössämme jo miltei klassikon asemaan kohonnutta juhlavaa aterian aloitusta, savuporoa avokadossa, ei pidä tässä yhteydessä unohtaa. Kokeilkaa ihmeessä!

Vielä ennen pääasiaa – mieli pitkälti jo muutaman päivän päässä odottavan Madridin auringon alla – haluan mainita erittäin toimivasta sangria-reseptistä, jota kokeilimme viime viikonloppuna. Tämä maistuu aivan Espanjalta, jopa tällaisena alkoholittomana versiona. (Toimii varmasti myös prosenttien kera…)

Sangria

IMG_21852 annosta

2,5 dl (alkoholitonta) punaviiniä
2,5 dl spriteä
0,5 dl appelsiinimehua
jääpaloja sekä appelsiini- ja omenaviipaleita

Sekoita ja nauti.

Avokadotahnaa, lohitartaria ja marinoituja katkarapuja

(Tästäkin reseptistä on jälleen kiittäminen mainiota Suolaa ja hunajaa -blogia.)

IMG_21972 annosta

1 Vaasan ruispala (molemmat puolet)

Avokadotahna:
puolikas avokado
1,5 rkl ranskankermaa
1 tl sitruunamehua
ripaus cayennepippuria
ripaus suolaa

Lohitartar:
pala savustettua kirjolohifileetä
punasipulia
tilliä
rouhittua mustapippuria

Marinoidut katkaravut:
katkarapuja
Santa Maria Sweet Chili Sauce -kastiketta
sitruunamehua
tilliä

Valmista ensin lohitartar sekä marinoidut katkaravut, jotta maut ehtivät syventyä avokadotahnaa valmistaessasi.
Hienonna lohitartarin ainekset ja sekoita keskenään.

Sekoita katkarapuihin Sweet Chili Sauce -kastiketta, sitruunamehua ja hienonnettua tilliä. Jätä ravut kokonaisiksi.

Paloittele avokado. Sekoita muut ainekset avokadon joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Leikkaa leipä haluamallasi tavalla neljään osaan. Sivele jokaisen palan pohjalle avokadotahnaa. Nosta sen jälkeen kahdelle palalle tahnan päälle marinoituja katkarapuja, kahdelle lohitartaria. Anna vielä leipien tekeytyä hetki jääkaapissa.

Katkarapucocktail

(Tämä resepti taas poimittiin Tomi Björckin uudesta keittokirjasta Huippukokin kotiruokaa, johon varmasti tulemme palaamaan jatkossa tarkemmin.)

IMG_21772 annosta

1 tomaatti
1 punasipuli
1 lime
tilliä
oliiviöljyä
1 dl katkarapuja

Avokadopyree:
1 avokado
3 rkl ranskankermaa
1 lime
suolaa
cayennepippuria / 1 tl wasabitahnaa

Pilko kaikki muut ainekset paitsi ravut. Purista sekaan limetin mehu. Lisää lopuksi kokonaiset ravut. Anna maustua sen aikaa, kun valmistat avokadopyreen.
Paloittele avokado. Sekoita avokado ja muut ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
Tarjoa katkarapucocktail pyreen kera.