Avainsana: keittokirjat

Amerikan keittokirja

Kirjoitettu by Kaisa

Caroline Bretherton & Elena Rosemond-Hoerr: Amerikan keittokirja
amerikan_keittokirjaDocendo, 2014
Suom. Carla-Rose Häkkinen
The American Cookbook : A fresh take on classic recipes, Dorling Kindersley, 2014

Kun vielä joitakin aikoja sitten ajattelin amerikkalaista – ja nyt puhutaan Yhdysvalloista – ruokakulttuuria, en osannut luetteloida siihen lukeutuvia asioita kovinkaan laajasti. Lähinnä mieleen nousivat uppopaistaminen sekä grillaaminen, browniet ja donitsit, majoneesi ja maapähkinävoi sekä tietysti itse iso H, hampurilainen, ranskalaisia ja muita ”herkkuja” unohtamatta. Vaan eivätpä nouse enää, ainakaan pelkästään.

Jo ennen nyt käsillä olevaa teosta olen pikku hiljaa tutustunut Yhdysvaltojen keittiöön hieman syvällisemmin – ja löytänyt itseni mitä erilaisimmista makumaailmoista; hyvistä ja huonoista, yllättävistä ja ennalta-arvattavista. Joka tapauksessa niin makujen kuin raaka-aineiden ja valmistustapojenkin kirjo on laaja, tosin mitäpä muutakaan näin asukkailtaan monenkirjavalta maalta odottaisi.

Amerikan keittokirja esittelee maan makuja sangen monipuolisesti. Mannerta kierretään ilmansuunta ilmansuunnalta alueiden keskeisiä ruokia ja makuja läpikäyden. Reseptejä löytyy niin alkupaloille, keitoille kuin salaateillekin, aamiaisille ja välipaloille, pääruoille ja lisäkkeille, jälkiruokia, leivonnaisia, makeisia ja säilykkeitä poissulkematta. On klassikkoja ja uusia innovaatioita, vaihtoehtoisia toteutustapoja ja tietoiskuja sekä tarinoita makujen menneisyydestä.

Käytännön kokemuksesta: reseptit ovat helppotekoisia ja ainekset helposti saatavilla. Ensimmäisenä valmistuksen alle pääsi klassikkojen klassikko ”mac ’n’ cheese”, jonka teimme raikastettuna versiona kirjan vaihtoehtoisen tavan mukaan. Lopputulos oli vallan maukas, me tosin nautimme juustomakaronimme lisäkkeenä, ihan pääruoaksi emme kyseistä ruokalajia kokeneet. Toisella kerralla paistoimme perinteisiä jauhelihapihvejä, jotka mutustelimme muiden lisäkkeiden rinnalla, emme kirjan tapaan osana hampurilaisia. Toimivat hyvin sekä meidän tavallamme että varmasti myös purilaistyyliin. Tähän mennessä viimeisin kokeilu, suklainen leipävanukas, sitä vastoin kalpeni oman ikisuosikkimme, pappilan hätävaran, rinnalla.

Kaiken kaikkiaan suosituksen arvoinen keittokirja. Toki sitä uppopaistamista ja maapähkinävoitakin näissä ohjeissa harrastetaan, mutta nuo ohjeet voi sivuuttaa, mikäli murkinan sukelluttaminen öljyastiaan tai maapähkinä makuelämyksenä eivät tunnu niiltä omimmista omimmilta. Vaihtoehtoja kyllä löytyy.

Perheateria : kokkaa kotona Ferran Adriàn kanssa

Kirjoitettu by Kaisa

Ferran Adrià: Perheateria : kokkaa kotona Ferran Adriàn kanssa
indexTeos, 2014
Suom. Elina Halttunen
The Family Meal : Home Cooking with Ferran Adrià, Phaidon Press, 2011

Yhdessä syöminen on tärkeää. Yleensä tavataan puhua lähinnä perheen keskinäisen aterioinnin merkityksestä, mutta toki sosiaalisuuden yhdistäminen syömiseen on tärkeää muutenkin – esimerkiksi työpaikalla. Tämän ymmärsi erityisen hyvin katalonialainen Ferran Adrià, legendaarisen kolmen Michelin-tähden elBulli -ravintolan pääkokki, joka tarjoili vuosien ajan rakkaalle henkilökunnalleen päivittäin niin sanotun perheaterian. Nuo ateriat hän suunnitteli yhdessä Eugeni de Diegon, ravintolan perheaterioiden vastuuhenkilön ja erään pääkokeista, kanssa.

”Uskomme, että jos syömme hyvin, laitamme myös hyvää ruokaa.”

Tämä teos on kolmen vuoden työn tulos. Ei mitään tähtiruokaa, vaan aivan tavallista kotiruokaa.

Kirjan tarkoitus on tuoda elBullin perheateriat jokaiseen kotiin. Tämä on ruokaa, josta suurin osa ihmisistä pitää. Monipuolista, tasapainoista ja huokeaa murkinaa, hyvin organisoiduin valmistusmenetelmin. Mikä parasta, kirja sopii hieman kokemattomammallekin kokille erittäin selkeiden, vaihe vaiheelta etenevien kuvallisten reseptiikkojensa ansiosta. Lisäksi reseptit on koottu monista muista keittokirjoista poiketen valmiiksi alku-, pää- ja jälkiruokien kokonaisuuksiksi, hyvä tehokeino tämäkin.

Teos lähtee liikkeelle ruoanlaiton perusteista esitellen yleisimpiä raaka-aineita ja niiden käyttötapoja. Tämän jälkeen esittelyyn pääsevät tavanomaisimmat keittiövälineet ja perusruoka-aineet, joita kotikaapeista olisi hyvä löytyä. Sitten sukelletaan perusreseptien pariin. Tämä osio käsittää ohjeita, joita hyödynnetään kirjan reseptejä toteutettaessa toistuvasti, lähinnä kastikkeita ja liemiä. Edellä kuvattua johdanto-osuutta seuraavat ateriat ohjeineen. Kaikki kirjan esittelemät ateriakokonaisuudet  käsittävät alku-, pää- ja jälkiruoan. Niitä voi hyödyntää joko sellaisinaan tai yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi.

Mitä itse ruoanlaittoon tulee, ei keittokirja oikeastaan voisi enää olla helpompikäyttöinen. Työvaiheet on sanallisten selitysten ohella kuvattu selkein valokuvin. Lisäksi reseptit on aikataulutettu erittäin tarkasti. Kirjan ohjeilla valmistuu annoskokoja, jotka sopivat niin kahdelle – harvinainen ja mielestäni hyvä lisä – kuudelle, 20:lle kuin 75:llekin ruokailijalle. Eli mahdollisuuksia riittää: pienestä perheateriasta kokonaiseen sukukokoukseen.

Mielestäni Perheateria on monin tavoin suositeltava keittokirja. Se sopii niin kokeneemmalle kokille kuin vasta (koti)keittiöuransa ehkä haparoiviakin ensi askeleita ottavalle. Ainakin itse koin reseptit erittäin selkeiksi ja lopputuloskin miellytti makuhermoja. Vielä en ole päässyt kokonaisten aterioiden makuun, mutta yksittäisiä reseptejä olen testannut muutamia. Ranskalaisklassikko vichyssoise oli oikeastaan ravintolatasoa, eikä annos ilmakuivattua kinkkua ja herneitä huono ollut sekään.

Siis suosittelen; makoisia matkoja ison tai pienen perheen parissa.

Juuri nyt : suomalaisen keittiön uudet klassikot

Kirjoitettu by Kaisa

Ilja Björs, Antti Ahokas, Jukka Nykänen, Arto Koskelo & Mika Wist: Juuri nyt : suomalaisen keittiön uudet klassikot
indexKuvat: Riitta Sourander
WSOY, 2014

Juuri nyt on nimensä mukainen opus monella tapaa. Ensinnä tietysti siitä syystä, että sen perimmäinen tarkoitus on saattaa kymmenen vuoden ikään ehtineen ravintola Juuren suosikit ja klassikot kotikokkien ulottuville, siis tehdä reseptiikkojensa myötä mahdolliseksi toteuttaa makumatka yhteen Helsingin ensimmäisistä luomuravintoloista edes poistumatta kotoaan. Toiseksi teoksen nimenmukaisuutta tukee tämän kotimaisia raaka-aineita arvostavan ravintolan ajatus suomalaisen ruoan sesonkivetoisuudesta. Ruokaa tehdään siitä, mitä juuri nyt on saatavilla, tuoreesti, vuodenaikoja mukaillen ja kunnioittaen. Esille pääsevät yhtä lailla niin kevät, kesäiset maut marjoineen, syksy sienineen kuin talvi tuhteine liharuokineen. On myös syytä mainita villiyrtit, jotka ovat teoksessa runsaasti edustettuina. Kertoohan keittiömestari Markus Maulavirtakin esipuheessaan kokeneensa juuri Juuressa ensi kerran nuo ”rikkaruohot”, jotka sen jälkeen ovat ravintola- ja ruoanlaittomaailmassa päätyneet arvoon arvaamattomaan ja todelliseen nosteeseen, voisi ehkä sanoa jopa hifistelyn kohteeksi.

Itse pidän Juuren ruokafilosofiaa erittäin viisaana: se pohjaa perinteisiin, mutta katsoo tulevaisuuteen. ”Ruokakulttuuriin ei tarvitse suhtautua kuin muinaisaarteeseen, jonka muuttumattomuutta tulisi vaalia. Herkullinen ruoka antaa sijaa mielikuvitukselle ja uusille tulkinnoille.” Vaikka haluaisikin syödä perinteistä suomalaista ruokaa, ei välttämättä halua syödä poronkäristystä – tai ainakaan poronkäristystä ja perunamuusia, ainakaan kovin usein, ainakin kun on niin paljon upeita vaihtoehtoja.

Mitä itse reseptiikkaan tulee, teoksen avulla on selvästi tarkoitus valmistaa hieman hienompaa ruokaa, ei sitä jauhelihakastike- ja makaroonilaatikko -osastoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tarttuakseen tähän kirjaan olisi oltava jonkin sortin keittiömestari. Ei, kirjan ohjeet ovat selkeitä ja resepteissä käytetyt ainesosat yleisesti ottaen melko helposti hankittavissa. Pelkkä kiinnostus ja viitseliäisyys riittävät, kiireetöntä aikataulua unohtamatta. Ja halua pipertää – sitä vaaditaan ehdottomasti. Siis suosittelen.

P.S. Ensimmäiset omat käytännön kokemukseni teoksesta on dokumentoitu edellä. Kukkakaalivanukas sekä kuivatut tomaatit, luomukaritsan kotletti, savuluukastike ja herne-perunapyree muodostivat valloittavan kokonaisuuden. Suosittelen uudestaan.

Sopat!

Kirjoitettu by Kaisa

Marc Aulén: Sopat!
sopat94226Kuvat: Jaeseong Park
Gummerus, 2014

Marc Aulénin Sopat! -kirja on päätynyt testikeittiömme tulikokeeseen jo useita kertoja, mutta vasta nyt olen saanut aikaiseksi raapustaa kirjallisen käsitykseni tästä keittokirjasta. Niinpä niin, kyseessä on kirjaimellisesti keittokirja ja uskaltaisinpa väittää, että paras sellainen pitkään aikaan. Onkin sanalla sanoen huonoa käytöstä kanssakeittäjiäni kohtaan, että vasta nyt, kun kylmä talvi alkaa vihdoin olla selätetty, esittelen tämän mieltä ja ruumista lämmittävän opuksen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja toisaalta: eivät ne hevillä lopu, siis kylmät päivät. Ja toisaalta toisen kerran: näitä keittoja kyllä popsii säästä riippumatta, niin makoisia ne ovat.

Sitä, että Aulénin teosta on mahdollista pitää luokassaan erityisen toimivana, perustelisin kolmella tapaa.
1) Kaikki sen sivuilta löytämämme reseptiikat ovat johtaneet maukkaisiin lopputuloksiin, erityisen maukkaisiin.
2) Sen avulla kaksi miltei täysin eri tavalla keittoihin suhtautuvaa henkilöä – yksinkertaisesti sanottuna voidaan puhua minusta kirkasliemisten ja miekkosestani täyteläisliemisten keittojen ystävänä – on onnistunut loihtimaan molempia miellyttäviä makuelämyksiä.
3) Reseptit ovat monipuolisia niin raaka-aineiltaan kuin valmistustavoiltaan: On lihaa, kalaa ja kasvista, simppeliä ja hieman vähemmän simppeliä, nopeaa ja aikaa vievää, varmasti jokaiselle jotakin.
Siinäpä syitä tarttua teokseen.

Marc Aulén, belgialaissyntyinen helsinkiläisravintoloitsija, yksi ravintola Qulman perustajista, tunnettiin aiemmin Hakaniemen hallin suositun Soppakeittiön pyörittäjänä. Tämän kirjan sivuilla salatut soppareseptit pääsevät vihdoin yleisön pyynnöstä julkisuuteen ja jokaisen kotikokin käsittelyyn. Tämän lisäksi Marc, suurpiirteinen ja sotkuinen ”perfektionistin painajainen”, esittelee keittojensa kannalta tärkeimmät mausteet sekä keittiövälineet ja antaa lukijalle myös vinkkejä keittojensa lisukkeiksi. Lopuksi ääneen päästetään kymmenkunta tuttua tähtikaartilaista aina europarlamentaarikko Tarja Cronbergista oopperalaulaja Juuso Hemminkiin ja elokuvaohjaaja Claes Olssoniin, jotka kukin kertovat suhteestaan ruokaan, Marc Auléniin, Qulmaan ja Soppakeittiöön laskien lukijan samalla oman suosikkisoppareseptinsä lähteille.

Tähän mennessä kokeiluumme ovat Marcin omista resepteistä päässeet lihasoppa valkosipulisaaren kanssa sekä se hyvä kanasoppa, tähtikaartilaisten ehdotuksista sopraanon mustajuurisoppa. Makoisia kaikki tyynni. Kun kaikkeen edellä kirjoitettuun lisätään Marcin ruokafilosofia: ”keep it simple!” ja jatketaan ajatusta hänen omilla sanoillaan ”makujen balanssi on kaikki kaikessa”, taitaa suositukseni olla selvä. Siis suuri sellainen sopille.

Reseptien aarteet : sukupolvelta toiselle

Kirjoitettu by Kaisa

Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet : sukupolvelta toiselle
indexKuvat: Lasse Lecklin
Gummerus, 2014

Ruoka tarkoittaa aineita, joita ihminen syö ja käyttää ravinnoksi. Syöminen on toimenpide, jossa ihminen tai eläin ottaa suuhunsa ruokaa, muokkaa sitä suussaan ja nielee sen. Ravinnolla taas tarkoitetaan ainetta, jota eliöt käyttävät energianlähteenä ja rakennusmateriaalinaan. Totta; tässä kohtaa on Wikipedian asiasta esittämää tiedonantoa tuskin kiistäminen, ruoka on ihmiskoneiston polttoainetta. Mutta se on NIIN paljon muutakin – onneksi.

Mitä henkilökohtaiseen ruokafilosofiaani tulee, välttelen pitkälti ajatusta ”syödä elääkseen (mausta välittämättä)” pyrkien pikemminkin mahdollisuuksien mukaan viljelemään ajatusta ”syödä kokeakseen ja nauttiakseen, muistaakseen”. Sillä niinhän se on: ruoka on elämyksiä, ruoka on kulttuuria, ja erityisesti: ruoka on muistoja. Siitä tämä teos on oivallinen esimerkki.

Reseptien aarteet -kirjan kannet sulkevat sisälleen erään suvun tarinan, ruokamuistojen kautta kuvattuna. Nuo erilaiset ruokaretket kuljettavat lukijaa pitkältä menneisyydestä aina tähän päivään esitellen reseptejä niin tekijän itsensä kuin hänen äitinsä, isoäitinsä ja esiäitinsä arkistoista. Toki myös suvun miesjäsenet pääsevät muutamaan otteeseen nauttimaan parrasvaloista. Jokainen resepti on kiedottu pieneen tarinaan, muistoon menneisyydestä. Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, nämä tuntemattomat muistot tuovat mieleen omia. Näin ollen kirjaa lukiessa on vähän väliä poikettava myös oman äidin sekä isoäitien ruokapöytien äärellä.

Mitä resepteihin tulee ne ovat maukkaita, aivan kuten aarteilta sopiikin odottaa. Ensimmäisinä kokeiluuni pääsivät lihapullat tomaattikastikkeessa sekä lusikkaleivät, jotka maistuivat sekä allekirjoittaneen että testiruokailijan mielestä. Yksinkertaisesti hyvää. Tämän jälkeen olen ehtinyt vierailla Vernan aarrearkulla vielä muutamaan otteeseen, hyvin tuloksin. Mustikkakeikauskakusta (ohje ohessa) tuli makoisa vappukakku, makaroonilaatikko (ohje ohessa) oli parasta koskaan itse valmistamaani ja uunibroileri sekä uuniomenamurupaistos piristivät mukavasti erästä räntäsateen sumuttamaa toukokuista alkuiltaa. Toistaiseksi ei vielä ainoatakaan hutia, joten tätä kirjaa suosittelen ilolla.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että näissä resepteissä ei voita säästellä, sillä rakastetaan. Mutta ei mummojen niin kuulukaan tehdä! Jos kuitenkin tekee mieli hiukan keventää, sekin onnistuu helposti, eivätkä keitokset tästä kärsi.

Nyt vaan omia ruokamuistoja kertailemaan ja Vernan valmiiksi ylöskirjoittamia testailemaan. Jokainen valmistettu ateria on tekijälleen pieni testi; niin parhaat ohjeet kuin ruokailuhetketkin jäävät elämään ja kulkemaan – sukupolvelta toiselle.

IMG_2389 IMG_2388IMG_2386

Mustikkakeikauskakku

IMG_23653 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5-7 dl mustikoita + 2-3 rkl sokeria
75 g sulatettua voita

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhot muna-sokeriseokseen varovasti käännellen.
Kaada mustikat voidellun kakkuvuoan pohjalle. Ripottele päälle pari ruokalusikallista sokeria. Kaada taikina marjojen päälle tasaisesti. Kaada sitten sula rasva tasaisesti taikinan päälle.
Paista 180-asteisen uunin keskiosassa noin 25 min. tai niin pitkään, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa, kun sillä kokeilee kakun keskiosaa. Peitä kakku tarvittaessa foliolla, ettei pinta pääse kärähtämään.
Anna jäähtyä haaleaksi ennen kumoamista tarjoilulautaselle. Tarjoa haaleana tai kylmänä. Rinnalle sopii mainiosti esimerkiksi vaniljajäätelö.

Aune-mummun makaroonilaatikko

IMG_2367200 g makaroneja
0,5 rkl suolaa
1,5 rkl sokeria
0,25 tl muskottipähkinää
0,5 l kermamaitoa
2 kananmunaa
20-30 g voita

Keitä makaronit pehmeiksi, pane ne voideltuun vuokaan ja ripottele väliin mausteita.
Vatkaa munat yhdessä maidon kera ja kaada makaronien päälle.
Palastele voi nokareiksi laatikon pinnalle.
Paista 180-asteisessa uunissa, kunnes pinta on kauniin ruskea ja munamaito on kokonaan hyytynyt.

Healthy kitchen : hyvää oloa keittiöstä

Kirjoitettu by Kaisa

Sara La Fountain: Healthy kitchen : hyvää oloa keittiöstä
indexTammi, 2013

Sara La Fountain, ruokakirjailija sekä -kolumnisti ja matkusteleva tv-kokki, on urallaan laatinut jo useamman keittokirjan. Niistä ensimmäinen, à la Sara, palkittiin ilmestymistään seuranneena vuonna 2006 Gourmand World Cookbook Awards -kilpailussa uuden tulokkaan luokassa. Omakohtaisesti en kuitenkaan ole tätä ennen Saran kirjoihin pahemmin tutustunut, saati toteuttanut hänen reseptiikkaansa. Nyt tapahtuneen ensikosketuksen myötä voisin hyvin perehtyä myös hänen vanhempaan tuotantoonsa.

Mitä Healthy kitchen -teokseen tulee on minun heti ensi alkuun kommentoitava sen tuoreen kaunista vuodenkiertoon mukautuvaa ulkonäköä; se houkuttelee ohikulkijan tarttumaan itseensä ja opuksen avattuaan miltei lukija kuin lukija – uskaltaisin väittää – unohtuu selailemaan sitä toviksi jos toiseksikin. Kaiken kaikkiaan siis tekijänsä näköinen teos.

Entäpä sitten Saran reseptiikka ja kirjan toimivuus ylipäätään? Tässä kohtaa mielipiteeni on vielä hiukan keskeneräinen, mutta todettakoon, että tähän mennessä olen kokeilujeni puitteissa löytänyt niin hyvää – enemmän – kuin huonompaakin sanottavaa. Aloitetaan hyvistä uutisista: valmistamani broilerinjauhelihapihvit, Fresh earth smoothie sekä muutamat salaatit, kuten maalaissalaatti, olivat erittäin maukkaita. Ohjeet sisältävät runsaasti mausteita laajalta skaalalta ja kirjan edetessä kalenterivuoden mukaisesti tammikuusta aina joulukuuhun saakka myös reseptien makumaailmat on suunniteltu vuodenaikoihin sopiviksi. Uskoisinkin kirjan kätkevän kansiensa väliin lähes jokaiselle jotakin huolimatta siitä puhutaanko intohimoisesta kasvissyöjästä, henkilöstä joka mieluummin löytää lautaseltaan palasen paistia vai ehkä hänestä, jonka ruoanlaitto perustuu ajatukseen: blenderiin-sekoitus-nautinta. Itse asiassa tästä kirjasta hyötyäkseen ei tarvitse välittää ruoanlaitosta ollenkaan; se sisältää nimittäin ohjeita niin ikään saippuoiden, kasvonaamioiden, kuorintavoiteiden sekä kynttilöiden tekoon. Kätevää.

Entäpä se toinen puoli sitten, ne hiukan epämaukkaammat esitykset? Tässäkään kohtaa en oikeastaan lähtisi syyttelemään epäonnistumisistani reseptejä tai niiden laatijaa. Totean vain ohimennen, että eräät kokeilut kirjan parissa opettivat minulle, että minä ja siippani emme välitä suuremmin eräistä Saran suuresti suosimista mausteista, kuten juustokuminasta ja garam masalasta, ja voimme suosiolla jättää tämän makumaailman reseptit toisten tehtäväksi – ja syötäväksi.

Siis suositukseni tälle oivalle (lahja)kirjalle. Kyllä Saran terveellisessä keittiössä aina yhden ruokavuoden viettää.

Karjalainen keittiö : uusia tuulia perinneruokiin

Kirjoitettu by Kaisa

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju & Kari Martiala: Karjalainen keittiö : uusia tuulia perinneruokiin
Karisto, 2013index

Karjalanpiirakat, kukot ja karjalanpaisti; siinäpä ne lähinnä olivat, siis asiat, jotka ennen tähän teokseen tutustumistani yhdistin käsitteeseen karjalainen keittiö. Kovin oli siis mielikuvani suppea siitäkin huolimatta, että miltei jokaiseen, noin kolmeenkymmeneen, elämäni kesään on kuulunut ajanvietto Suomenniemen kunnassa, joka ennen alkuvuoden 2013 lakkauttamistaan oli osa Etelä-Karjalan maakuntaa.

Isäni isän mailla olen tuolla päin vaellellut ja vaeltelen edelleen, itsellänikin himpun verran karjalaisuutta suonissani. Alkuvuoden kuntauudistukset tosin tekivät Suomenniemestä osan Mikkeliä, karjalaisuus vaihtui periaatteessa savolaisuudeksi, mutta luulenpa että käytännössä tällä ei ole merkitystä. Yhä edelleen saan varmasti paikallisessa kaupassa pussiini paksun hiivaleivän, kun ostan rieskaa, vaikka omien sanojeni mukaan odotankin saavani ohuen, nostattamattoman ja hiivattoman leivän, siis paikallisesti puhuttuna kovaohrasen. Ei tämä satoja vuosia vanha ruokakulttuuri mihinkään katoa; ja hyvä niin.

Mitä karjalaiseen kulttuuriin tulee, voidaan ruokaa pitää alueen tärkeimpänä yhdistävänä tekijänä, tärkeämpänä kuin kansaa, valtioiden rajoja, kieltä tai uskontoa. Asukkaat tällä rajaseutualueella, josta puhuttaessa tarkoitetaan Etelä- ja Pohjois-Karjalaa sekä Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940 luovutettuja alueita kuin myös Venäjän karjalaisia alueita, ovat historiansa aikana saaneet seurata niin uusien rajojen, hallitsijoiden kuin kulttuurienkin esiinmarssia ja siinä sivussa kehittyneet kulttuuriltaan karjalaisiksi ottaen omakseen palan sieltä, toisen täältä. Niin on tehnyt myös karjalainen ruokakulttuuri, itäisten ja läntisten makujen suloinen sekametelisoppa, jonka luomuksia tämä teos yli sadan paikallisen herkun verran esittelee.

Kyseessä on siis varsin kattava tietoteos yhdestä kotimaamme perinnekeittiöstä. Tutuksi tulevat niin perinteiset ruoanvalmistusmenetelmät kuin raaka-aineetkin. Alun johdanto-osiossa lukija viedään muutaman aukeaman ajaksi karjalaisen ruokakulttuurin juurille perehdyttäen hänet samalla niin juhlakulttuuriin kuin yleisimpien piirakoidenkin maailmaan. Myös karjalaista ruokasanastoa sivutaan tiiviisti.

Itse ruokalajeja läpikäydään selkein reseptein varsin laajalla skaalalla leivistä, leipomuksista ja puuroista, liha- kala- ja kasvisruokien kautta aina jälkiruokiin, juomiin ja erinäisiin aterian lisukkeisiin asti. Voi siis empimättä todeta, että tämän kirjan luettuaan yksi jos toinenkin varmasti mieltää karjalaisen keittiön valtavasti alussa mainitsemiani yleisesti tunnettuja elementtejä laajemmaksi kokonaisuudeksi, eikä varmasti kavahda piirakka- tai kukkoreseptienkään äärellä, niin selkeitä ne tuntuvat olevan. Itse ainakin koin pienimuotoisen herätyksen tämän kirjan äärellä: kukkoja tehdäkseen ei tarvitse omata leivinuunia, eikä silavaakaan välttämättä tarvita. Tavallinen uuni ja pekoni passaavat vallan mainiosti. Lisäksi on hauska huomata, kuinka perinteiset karjalaiset ruokalajit ovat levinneet ympäri Suomen ja nykyään myös tasokkaissa gourmet-ravintoloissa tarjoillaan häpeilemättä ruhon edullisimpiakin osia, potkaa, poskea ja lapaa, useasti kera uunijuuresten – karjalaista ruokaperinnettä tämäkin.

Itse en vielä uskaltanut tarttua jykevämpiin resepteihin – tytinä, madepotti, tirripaisti ja apposkaali saavat toistaiseksi jäädä odottamaan vuoroaan – mutta kaurakiisseli (hmm, sangen erikoinen, jollei jopa epämiellyttävä makuelämys) ja mustikkakukko (nam, saanen suositella) pääsivät heti kokeiluun, lähitulevaisuudessa ehdottomasti myös lanttukukko.

Ei siis muuta, kuin piirakoita rypyttämään!

Kanaa arkeen ja juhlaan

Kirjoitettu by Kaisa

Paula Ahlsén Söder: Kanaa arkeen ja juhlaan
Valokuvat: Susanne Hallmannresize
WSOY, 2013
Suom. Mirkka Santala
Kyckling : från vardag till lyx, Norstedts, 2012

Perinteinen kananpoika eli syöttöbroileri, lihantuotantoon kasvatettu kana tai kukko, nopeasti kasvava risteytys. Hyvää, helppoa ja edullista – mutta niin kovin epäeettistä. Näitä, keskimäärin 35 elinpäivää näkevää lintua, me keittiöissämme enimmäkseen valmistamme, hyvällä ruokahalulla. Toinen vaihtoehto: vapaana ja pidempään tepsutellut kana(npoika), parhaimmassa tapauksessa jopa ulkoilmasta nauttimaan päässyt, kelvollisen elämän kokenut – mutta kalliimpi ja vaikeampi löytää. Kumman sinä valitset?

Myönnän itse syyllistyväni liian usein broileriaterioiden valmistamiseen, mutta silti tämän kirjan ensi kertaa huomattuani muistan ihmetelleeni, laatiiko joku kokonaisen keittokirjan näinkin kyseenalaisen raaka-aineen ympärille. Jo hyvin nopeasti tulee kuitenkin selväksi, että teoksen tarkoituksena on saattaa eteenpäin onnellisen kanan ilosanomaa. ”Osta kokonainen kana(npoika), joka on saanut tepsutella ulkona ja elänyt pidempään kuin tavallinen syöttöbroileri. Näin saat maukasta lihaa ja kaupan päälle hyvän mielen, koska tiedät linnun eläneen kelvollisen elämän melko vapaissa oloissa.” Tämä kirja on siis ylistys vapaille kanoille – melko vapaille.

Mitä teoksen sisältöön tulee, voi sitä mielestäni pitää kattavana ja reseptirikkaana. Koska lähtökohtana on suosia kokonaista kananpoikaa, lähdetään liikkeelle sen käsittelystä, paloittelusta ja kypsennyksestä, jonka jälkeen siirrytään marinadien kautta kevyempiin keitto-, salaatti- ja alkuruokiin päätyen moninaisiin pääruoka-annoksiin. Vaihtoehtoja on lavealti: klassikoita ja makuja maailmalta, helppoja ja vaikeita, arkisia ja juhlavia. Valinnanvaraa siis löytyy.

Ainoana yhteisenä nimittäjänä – ja ongelmana – läpi teoksen on kana. Tuo kokonainen, vapaa ja ideaalitilanteessa vielä ulkoillutkin yksilö. Sellaista ei nimittäin aivan joka kaupasta löydäkään. Kirjan tekijä neuvoo suuntaamaan kauppahalleihin tai kääntymään kauppiaan puoleen, myös pakastealtaaseen kannattaa kurkistaa. Mikäli vastassa on vesiperä, voi hätätapauksessa turvautua maissikananpoikaan. Tai sitten – omantunnon salliessa – käyttää broilerinlihaa. Toimivat reseptit niinkin, testattu on, valitettavasti.

Itse olen tähän mennessä kokeillut makeaa chilimarinadia, kana-nektariinitikkuja pestokastikkeen kera, jossa yhdistyvät kirjan kaksi reseptiä, sekä lämmintä kreikkalaista kana-pastasalaattia. Suosittelen.

Syökää kanaa, älkää broileria!

Makea chilimarinadi kanalle

2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl soijakastiketta
0,5 rkl grillausmaustetta
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja yrttisuolaa

Kuori ja purista valkosipulinkynnet. Sekoita valkosipuli, soijakastike, grillausmauste ja öljy keskenään. Mausta suolalla ja yrttisuolalla. Laita kana marinadiin ja anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Ota kana marinadista ja paista tai grillaa.

Lämmin kreikkalainen kana-pastasalaatti

4 annosta

Kuvassa kanattoman kanasalaatti; hyvää näinkin.
Kuvassa kanattoman kanasalaatti; hyvää näinkin.

300 g broilerinfileetä
puolikas kurkku
1 punainen paprika
1 punasipuli
oliiviöljyä paistamiseen
1 tlk soija- tai kidneypapuja / kikherneitä
8 kirsikkatomaattia
oliiveja / kapriksia
150 g pastaa
fetajuustoa
yrttisuolaa ja mustapippuria

Yrttikastike:
2 rkl oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1-2 rkl kuivattuja yrttejä (esim. provencale -sekoitusta)
mustapippuria

Koristeluun:
tuoreita basilikanlehtiä

Paloittele fileet pienempiin osiin. Kuutioi kurkku. Poista paprikasta siemenet ja leikkaa viipaleiksi. Kuori ja viipaloi sipuli.
Paista lihapalat oliiviöljyssä läpikypsiksi. Mausta yrttisuolalla ja mustapippurilla.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi.
Huuhtele pavut / kikherneet ja lisää ne paistinpannuun yhdessä kurkun, paprikan, sipulin, tomaattien ja oliivien / kapriksien kanssa. Paista vielä muutaman minuutin ajan.
Lisää kypsä pasta paistinpannuun broilerin ja vihannesten joukkoon ja sekoita.
Sekoita yrttikastikkeen ainekset keskenään ja lisää kastiketta makusi mukaan paistinpannuun.
Siirrä salaatti tarjoiluvadille. Murenna päälle fetajuustoa ja pyöräytä muutama kierros mustapippuria myllystä. Koristele basilikanlehdillä.

Hampurilainen : 100 mahtavaa reseptiä!

Kirjoitettu by Kaisa

Tara Duggan: Hampurilainen : 100 mahtavaa reseptiä
Gummerus, 2013index
Suom. Katri Meriläinen
The Burger : An Action-packed Tasty Adventure, Parragon, 2012

Jos minulta vielä joitakin vuosia sitten olisi kysytty, mitä minulle tulee mieleen sanasta hampurilainen, olisin luultavasti ajatuksissani sinkoutunut keskelle ruuhkaista ja ankeaa ketjuravintolaa, jossa pikaisen piipahduksen tuloksena saa syödäkseen epäterveellisen aterian. Vaan eipä tule enää. Nykyään lähes poikkeuksetta, ravintolan fiiniydestä ja hintatasosta huolimatta, löytyy ruokalistalta edes jokunen hampurilainen tai kyseisen ruokalajin johdannainen. Useimmiten vielä on niin – ja jälleen paikan fiiniydestä ja hintatasosta huolimatta – että tuo annos osoittautuu hyväksi tai ainakin mukiinmeneväksi vaihtoehdoksi. Hampurilainen tuntuukin elävän jonkinlaista nousukauttaan; laatu paranee ja maine kohenee, yli satavuotias amerikkalaisen ruokakulttuurin kulmakivi on nyt monikasvoisempi kuin koskaan.

Juuri nyt hampurilaiset tuntuvat hivuttautuvan osaksi myös keittokirjamaailmaa. Ensimmäinen johon itse olen tutustunut paremmin kantaa yksinkertaisesti nimeä Hampurilainen. Jos mukaanluetaan alaotsikko 100 mahtavaa reseptiä, voidaan huomata että tehtävää riittää mukavasti, vaikka vuoden ajaksi viikonlopun jokaiselle päivälle, mikäli todellinen hampurilaisaddiktio iskee.

Hampurilainen on mielestäni hyvinkin monipuolinen keittokirja. Sen avulla on mahdollista valmistaa niin ”ajattomia alkuperäisiä” kuin ”gourmet-suosikkejakin” sekä piipahtaa hampurilaisten innovoimalla maailman ympäri matkalla. Lisäksi miltei kaikki reseptit ovat sovellettavissa myös hampurilaisettomaan ruokavalioon, mikäli ei kyseisestä lajikkeesta innostu; hyviä liha-, kala-, kasvis- ja kanapihvejä voi toki nautiskella muutenkin, lisäkkeistä ja kastikkeista puhumattakaan.

Reseptit ovat yksityiskohtaisesti kirjoitettuja ja niiden avulla vähemmänkin ruoanlaittoa harrastanut onnistuu varmasti, vaikka vaihtelua ohjeiden välillä toki on. Myös kirjan kuvitus on selkeä. Periamerikkalaisesta ruokalajista kun on kysymys vaaditaan toki myös periamerikkalaista suhtautumista ohjeistaviin opuksiin: ”Koristelu- ja tarjoiluehdotukset ovat valinnaisia eikä niitä ole välttämättä mainittu reseptin ainesluettelossa tai valmistusohjeissa. – – Osa sienilajeista on myrkyllisiä. Älä valitse sieniä, joiden syömäkelpoisuudesta et ole varma. – – Aika-arviot ovat viitteellisiä.” Turvallisissa käsissä siis ollaan eli ei muuta kuin kokkaamaan!

Suosittelen monipuolisesti eri tasoisille ja erilaiset makunystyrät omaaville ruoanlaittajille. Itse kokeilin ensitöikseni erikoista Sloppy Joe -annosta sekä bataattijuustopihvejä. Tähän eivät kokeiluni kirjan parissa varmastikaan pääty.

Paulin keittiössä : vihreät viettelykset

Kirjoitettu by Kaisa

Paul Svensson ja Jakob Fridholm: Paulin keittiössä : vihreät viettelykset
Otava, 2013paulin_keittiossa-svensson_paul-22885552-2050370397-frnt
Suom. Pekka Tuomisto
Pauls kök : en grönare matfilosofi, Norstedts, 2012

Kun Paul Svensson, Strömsöstäkin tuttu televisiokokki ja yksi Ruotsin johtavista keittiömestareista kirjoittaa ruoasta ja ruoanlaitosta, ei hänen täydellistä omistautumistaan asialleen voi olla huomaamatta. Paul kirjoittaa rakkaudestaan ruokaan – koko sydämestään.

Tässä järjestykseltään toisessa keittokirjassaan Paul keskittyy esiintuomaan vihreää valistustaan, siis jakamaan ajatustaan laadukkaan, runsaasti kasviksia sisältävän ravinnon puolesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole vegetaarinen keittokirja, vaan reseptit sisältävät myös eläinkunnan tuotteita. Niitä käytetään kuitenkin erittäin hallitusti, ”laatu ennen määrää” -ajatuksesta kiinni pitäen.

Kirja on jaettu neljääntoista lukuun, joista jokainen on nimetty eri kasviksen mukaan. Näin kasvikset pääsevät vuorotellen pääosaan. Alkupalaksi niistä annetaan lyhyt tietoisku, jonka jälkeen niiden ympärille rakennetaan mitä mielenkiintoisempia kevyitä ja raikkaita ruokalajeja. Lisäksi kirja sisältää pienen opetusosion, jossa perehdytään keittiöön sekä sen välineistöön ja käydään muutaman sivun verran kasviskoulua – hyödykäs lisä tämäkin.

Itse koin tämän kirjan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Vaikka en kasvissyöjä olekaan, rakastan kasviksia ja jaan kirjailijan ajatuksen siitä, että laadukkaampi ja näin ollen nautinnollisemman lopputuloksen tuottava ruoanlaitto lähtee kasviksista, tuoreista sellaisista. Meillä pohjoisen asukeilla tämä useimmiten tarkoittaa myös hieman kalliimpaa ostoskoria, mutta jälleen Paulia lainatakseni ”Kyse ei ole halvasta tai kalliista, vaan meille tärkeimmän asian, ruoan, arvottamisesta.”

Mielestäni kirja tarjoaa lähes jokaiselle jotakin ja myös siinä mielessä, että sen reseptit on jaoteltu myös vaikeustasojensa mukaan. Silloin tällöin aistittavissa on suoranaista hifistelyn makua, mutta se kuuluu kai asiaan. Itse olen tähän mennessä valmistanut Paulin klassista gazpachoa sekä bolognesekastiketta hänen hyvällä tomaattikastikkeellaan pohjustettuna. Suosittelen – sekä kirjaa että edellä mainittuja.