Uusia jouluperinteitä metsästämässä: maa-artisokkalaatikko

Tänä jouluna olen ruokalehtiä ja muita alan julkaisuja tutkiessani ollut huomaavinani trendin muuttaa perinteikästä joulupöytää eri tavoin modernimmaksi. Itse en koe tätä tarpeelliseksi; miksi jotakin niin hyvää pitäisi mennä muuttamaan? Minulle joulu tarkoittaa perinteitä, niin ruokapöydässä kuin muutenkin. Se, että haluan pitää kiinni perinteistä ei kuitenkaan tarkoita, että en haluaisi kokeilla myös uusia joulututtavuuksia. Vanhojen ystävien rinnalle on aina mukava ujuttaa jokunen uusi ja mikäli tähdet ovat yritelmälle suotuisat, tehdä siitä mahdollinen pysyvä jouluvieras.

Tänä vuonna uutena tulokkaana joulupöytäämme valmistui maa-artisokkalaatikko. Myönnettäköön, että kun lopulta sain laatikon jotenkuten kuvattua, unohdin maistaa sitä ennen pakastusta. No, maku paljastuu sitten h-hetkellä, mutta uskoisin että tätä uskaltaa kuitenkin suositella kokeilemaan. Ainakin jos maa-artisokasta pitää.

Maa-artisokkalaatikko

6-8 annosta

IMG_2196-11 kg maa-artisokkaa
2 dl kermaa tai kermamaitoa
1 kananmuna
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
0,25 tl muskottipähkinää

Pinnalle:
korppujauhoja
voilastuja

Pese, kuori, keitä ja soseuta maa-artisokat.
Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin.
Levitä halutessasi laatikon päälle korppujauhoja ja voilastuja.
Paista voidellussa uunivuoassa 175 asteessa 1-1,5 tuntia.

Varsisellerikeitto – joka ei maistu varsiselleriltä

Varsiselleri, tuo useasti parjattu terveyspommi, on monesti tuottanut päänvaivaa myös meidän jääkaapissamme. Se ei ole hyvän makuista, turha tätä on kaunistella, mutta koska se tekee monille kastikkeille hyvää, on sitä silloin tällöin kuitenkin ostettava. Tarvittava määrä on lähes aina vain muutama varsi, mutta sitä on kuitenkin ostettava koko nippu, noin kymmenen vartta. Ärsyttävää; miksi niitä ei voida myydä vain tarpeeseen, jonka uskoisin monilla olevan pieni?!

No, pakastaminen on tietysti mahdollista ja sitä olenkin usein suosinut. Toiseksi selleri säilyy jääkaapissa pitkään, joten ongelma ei senkään suhteen ole kovinkaan suuri. Mutta kuitenkin.

Tällä kertaa päätin kuitenkin olla varastoimatta jäljelle jäänyttä nippua ja keittelin varsista sosekeittoa. Keitosta tuli varsin maukasta, ja mikä tärkeintä, se ei maistunut selleriltä. Hieno homma! Täytyy tehdä tätä toistekin.

IMG_2158-1

Varsisellerikeitto

4 annosta

350-400 g varsiselleriä
500 g perunaa
1 sipuli
25 g voita (mikäli haluat vegaanisen version, korvaa esimerkiksi parilla rkl:lla rypsiöljyä)
0,25 tl suolaa
5 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
1 dl tuoretta persiljaa

(Pinnalle:
ohuita omenaviipaleita)

Pese ja kuivaa varsisellerit ja pilko varret parin sentin paloiksi.
Kuori ja pilko perunat paloiksi. Kuori ja lohko sipuli.
Sulata voi kattilassa ja lisää varsisellerit, perunapalat ja sipulilohkot kattilaan. Kuullota kasviksia noin 5 min. ja ripottele päälle suolaa.
Lisää kasvisliemi sekä kookosmaito ja keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, eli 5–10 min. palojen koosta riippuen.
Lisää lopuksi hienonnettu persilja ja soseuta keitto sauvasekoittimella.
(Alkuperäinen Kotivinkistä napattu resepti, jota tosin muokkasin esimerkiksi vaihtamalla kerman kookosmaitoon, suositteli keiton pinnalle ohuita omenasiivuja. Meillä tämä yhdistelmä on toistaiseksi kokeilematta…)

Punajuuritartar

Juhlistimme toissapäivänä 101-vuotiasta kotimaatamme kolmiosaisella päivällisellä. Alkuruoan roolin nappasi tällä kertaa punajuuritartar, ihan hauska kasvisvaihtoehto perinteiselle tartarpihville. Omaan makuuni tässä olisi saanut olla hiukan enemmän mausteisuutta, nyt muut maut jäivät melko pitkälti punajuuren varjoon. Mutta koostumus oli mainio ja itsetehty majoneesi kruunasi kokonaisuuden. Ilman majoneesia tätä tuskin kannattaakaan lähteä tarjoilemaan.

Mikäli tartarin tarjoilee alkuruokana pihviksi muotoilu toimii hyvin, mutta massaa voi mielestäni ongelmitta tarjoilla ihan sellaisenaankin esimerkiksi osana joulupöytää.

Paras syömäni tartarpihvi – sitä lihaista versiota olen kokeillut muutamaan otteeseen ja todennut, että se ei vaan taida olla minun juttuni.

Reseptin punajuuritartariin nappasin Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

IMG_2128-1

Punajuuritartar

6 alkuruoka-annosta

IMG_2117600 g punajuuria
1 rkl oliiviöljyä
puolikas punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kapriksia
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
0,5 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 tl dijon-sinappia
1 tl vaahterasiirappia
1 tl hienoa merisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Tarjoiluun:
majoneesia (mikäli haluat tehdä majoneesin itse, resepti löytyy alapuolelta)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko punajuuret neljään osaan. Valuta öljy päälle ja paahda uunin keskitasolla 30 min. Jäähdytä.
Hienonna punajuuret tehosekoittimessa parissa erässä, muutama kierros kerrallaan, jotta saat karkeaa haketta. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna kaprikset ja yrtit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile seos tartarpihveiksi.
Tarjoa punajuuritartar majoneesin kera.

Majoneesi:
1 keltuainen
0,5 tl suolaa
1 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa

Huom! On erittäin tärkeää, että majoneesin ainesosat ovat saman lämpöisiä, joten ne kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin, ehkäpä jo edellisenä päivänä.
Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle. Käynnistä sekoitin ja nosta sitä hitaasti ylös-alas, kunnes seos sakenee muuttuen majoneesiksi. Nosta jääkaappiin odottamaan.

Tomaattinen kikhernekeitto; kaunista ja maukasta

Syksyn – tai taitaa tämä olla jo talvi – mittaan tehdyt lukuisat sosekeittokokeilut saivat loisteliasta jatkoa, kun valmistin vallan herkullista tomaatti-kikhernekeittoa. Mukavasti mausteita sisältävään keittoon täyteläisyyttä toi kookosmaito, ruokaisuutta ja proteiinia kikherneet. Kaiken muun hyvän lisäksi resepti on sekä vegaaninen että gluteeniton.

Pidemmittä puheitta kiitän reseptistä Viimeistä Murua Myöten -blogia ja suosittelen suuresti testailemaan. Pienempi annos sopinee kauniiksi alkuruoaksi, suurempi terveelliseksi lounaaksi.

IMG_1830

Tomaatti-kikhernekeitto

4-6 annosta

IMG_18221 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
2 tl sokeria
0,5 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl chilihiutaleita
4 dl kasvislientä
400 g tomaattimurskaa
1 tlk kikherneitä
400 ml kookosmaitoa
puolikkaan sitruunan mehu
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa ne hienoksi ja kuullota pannulla oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä.
Lisää sokeri ja mausteet. Paista minuutin verran lisää.
Lisää sitten kasvisliemi, tomaattimurska, kikherneet ja kookosmaito. Keittele 10-15 min.
Soseuta sauvasekoittimella ja lisää joukkoon sitruunanmehu.
Lisää maun mukaan suolaa ja rouhaise lopuksi pippuria.

Kaalikeittoresepti, joka kannattaa lukea – vaikka ei kaalista perustaisikaan

Kuten lähiaikoina olen useasti tullut maininneeksi, meillä syödään paljon sosekeittoja. Ne maistuvat Pikku-Kokille mainiosti ja ovat ehkä maailman helpoimpia valmistaa – miltei vauva kainalossa. Lisäksi niihin on kätevä upottaa hieman nahistuneet kasvikset tai kermojen ynnä muiden vastaavien rippeet. No, kasvikset eivät meillä periaatteessa nahistumisvaihettaan joudu kokemaan, minä ja Pikku-Kokki huolehdimme tästä. Säännön vahvistava poikkeus kuitenkin mahtuu meidänkin vihanneslaatikkoomme, keräkaali. Silloin tällöin nimittäin tulee mieliteko tehdä kaalisalaattia, mutta siihenpä ne kaaliruoat sitten melkein jäävätkin. Vaikka kaaliklassikoista pidänkin, ei niitä vaan tule valmistettua. Tiedä sitten miksi.

Näin ollen kun minua taas kerran jääkaapin alaosastosta katsoi silmästä silmään parhaat päivänsä nähnyt kaalinpää, päätin kokeilla muovata siitä, mitäpäs muutakaan kuin sosekeittoa. Tuli muuten hyvää. Sellaista, jota popsii, vaikka ei kaalista välittäisikään. Tämä ei nimittäin maistu kaalilta. Onko se sitten hyvä vai huono asia, sen päättäköön kukin itse. Kannattaa joka tapauksessa kokeilla.

IMG_1263

Kaali-kikhernekeitto

4 annosta

500 g keräkaalia
300 g jauhoista perunaa
2 tlk (à 230 g) kikherneitä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
200 ml kookosmaitoa
mustapippuria myllystä

Paloittele kaali. Pese, kuori ja lohko perunat. Huuhtele ja valuta kikherneet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä ensin sipulit, lisää sitten kaali ja perunat. Kääntele kasviksia öljy-sipuliseoksessa muutama minuutti. Lisää vesi ja liemikuutiot.
Kuumenna keitto kiehuvaksi ja keitä, kunnes kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä. Lisää kikherneet ja keitä vielä 5 min.
Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi.
Lisää kookosmaito ja kuumenna keitto uudelleen. Mausta mustapippurilla.

Maissichowder

Tänä syksynä erilaiset sosekeitot ovat olleet melko merkittävässä osassa ruoanlaittoani.

Ensinnäkin oli kokeiltava jonkin verran uusia löytääkseni sopivan parivaljakon Neiti-Kokin ristiäisissä tarjottavaksi. Tämä onnistuikin hyvin; valitsemani kaksikko, porkkana-inkiväärisosekeitto sekä mausteinen linssikeitto toimivat hyvin rinnakkain ja niitä oli mahdollista ujuttaa jopa samalle lautaselle. Vieraat kehuivat kovasti.

Toinen syy runsaaseen sosekeittojen keittelyyni on toteamukseni siitä, että nuo toimivat varsin mainiosti päivän toisena ateriana. Ne pitävät pakastimesta, niitä valmistuu helposti suuri annos ja mikä parasta, ne ovat vähintäänkin kasvisruokaa, helposti myös täysin vegaanisia. Olen nimittäin vakaasti pyrkinyt pitämään toisen Pikku-Kokin päivän lämpimistä aterioista kasvisateriana ja onnistunutkin siinä hyvin; ei taida löytyä kasvista, marjaa tai hedelmää, jolle hän sanoisi ei.

Tällä kertaa testaamani maissichowder oli hyvää. En muista käyttäneeni maissia aiemmin sosekeitoissa ja tämä ehkä epäilyttikin hiukan, mutta turhaan, keiton koostumus oli miellyttävä, kermainen mutta kuitenkin kevyt. Pinnalle sopivat mainiosti itse tehdyt valkosipulikrutongit. Kun kermaksi valikoi vielä kasvisvaihtoehdon, maistui tämä oivallisesti vegaanivieraillekin.

IMG_0590

Siis suosittelen. Ehkäpä tällä voisi ensi kerralla aloitella vaikkapa jenkkihenkistä ateriointia. Ja kasvisruokalistallemme tämä ehdottomasti tulee jäämään.

Maissichowder

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g palsternakkaa
1 tlk (198/165 g) säilykemaissia
6 dl kasvislientä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
0,25 tl cayennepippuria
2 dl kasvikermaa
3-4 tippaa tabascoa/annos (minä jätin tämän pois)

Tarjoiluun:
tuoretta korianteria
krutonkeja tai muita sopivia ripotteita

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja leikkaa palsternakka pieniksi paloiksi. Valuta maissi siivilässä. Tee kasvisliemi fondista tai kuutiosta.
Kuumenna öljyä kattilassa. Kuullota sipuleita ja palsternakkaa 3–4 min. Lisää valutetut maissit, juustokumina, cayennepippuri ja kasvisliemi. Keitä 10 min.
Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kasvikerma. Kiehauta keitto nopeasti, jaa annoskulhoihin ja koristele korianterilla sekä valitsemillasi ripotteilla. (Tiputa tabascoa kuhunkin annokseen.)

Kohti kastejuhlia; keitot kilpasilla osa 3: mukavan mausteinen linssikeitto

Koska ristiäiset vihdoinkin ovat jo lähes nurkan takana ja pääsemme paljastamaan Neiti-Kokin ihka oikean, jo paljon ennen hänen syntymäänsä päätetyn nimen, on keittokokeiluja tehtävä ahkerasti. Oivallista muuten, että tämän tyyppiset keitokset ovat niin hyvää pataa pakastimen kanssa; ei tarvitse joka päivä syödä sosekeittoa.

IMG_0885

Tällä kertaa valmistui vegaanista ja ruokaisaa linssikeittoa, joka ei siis täysin istu suunnittelemaani sosekeittolinjaan, mutta melkein kuitenkin. Versiossa oli makua, kuten varmasti ainesosaluettelosta on jo nähtävissä. Kookosmaito kuitenkin vei mausta sen terävimmän kärjen ja lopputulos oli mausteinen mutta pehmeä. Tykkäsimme Pikku-Kokin kanssa kovasti aikaansaannoksestamme ja saattaa jopa olla, että tämä keitto saa näytellä vegaanisen pääruoan roolin Neiti-Kokin ristiäisissä. Suositus siis tälle!

Linssikeitto

4 annosta

IMG_08841 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
öljyä paistamiseen
2 tomaattia
2 rkl kuivattua minttua
1 rkl currya
1 rkl paprikaa
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl tulista currytahnaa
1 l kasvislientä
2,5 dl punaisia linssejä
0,5 dl riisiä (esim. jasmin- tai basmati)
165 ml kookosmaitoa
2 rkl sitruunamehua

Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Pilko chili ja poista siitä siemenet. Kuullota sipuli- ja chilisilppua hetken aikaa kattilassa öljyssä.
Pilko tomaatit pieneksi hakkeeksi ja lisää ne pannulle. Lisää myös mausteet, tomaattipyree ja currytahna. Paista pari minuuttia keskilämmöllä.
Lisää kiehuva kasvisliemi ja linssit. Keitä noin 5 min. ja lisää sitten riisi. Anna kiehua vielä 15 min. sekoittaen välillä.
Lisää kookosmaito ja sitruunamehu. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Kohti kastejuhlia; keitot kilpasilla osa 2: porkkana-inkiväärisosekeitto

Kun esikoinen on pompannut sängystä aamulla kello 4:15 ja kuopus kärsii öisin rokotuksen jälkeisistä vatsakivuista, ei vireystila välttämättä ole se kaikista korkein. Kun näiden lisäksi ulkona sataa aamusta iltaan vettä, ei pakollisen, kaikkien mielenterveyden takaavan kuraleikkiulkoilun lisäksi enää huvita lähteä kauppareissulle. Siispä leikimme Pikku-Kokin kanssa helppoa keittiöleikkiä, johon ainekset löytyvät miltei aina perusruokavarastosta. Keittelemme sosekeittoa.

IMG_0874

Tämän kertainen ehdokas kastejuhlien keittokilvassa on sosekeitoksi melko perinteinen. Porkkana ja inkivääri ovat mukava makupari; makeutta porkkanasta ja sitä sopivasti tasapainottavaa voimakkuutta inkivääristä. Tämän version tein kauramaidosta ja -kermasta, mutta jokainen valitkoon omien mieltymystensä mukaan.

Suositukseni.

Porkkana-inkiväärisosekeitto

5 annosta

IMG_0869-1500 g porkkanoita
1 sipuli
1 rkl (noin 3 cm) inkivääriraastetta
3 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
1 tl oreganoa
0,25 tl mustapippuria
4 dl (kaura)maitoa
2 dl (kaura)kermaa

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli. Raasta kuorittu inkivääri.
Lisää porkkanat, sipuli ja inkivääri kiehuvaan veteen. Murenna joukkoon liemikuutiot.
Keitä kasvikset kypsiksi. Mausta.
Lisää puolet maidosta sekä kermasta ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää loput ja kuumenna.

Kohti kastejuhlia; keitot kilpasilla osa 1: samettinen bataattikeitto

Nyt kun kaikki mahdolliset ristiäisten leivonnaistarjottavat odottavat jo pakastimessa h-hetkeä, ajattelin pikkuhiljaa alkaa valikoimaan myös juhlien pääruokaa. Ideana on tarjoilla kahta erilaista keittoa. Päälinjauksenkin olen jo suorittanut ja tarjolla tulee mitä luultavimmin olemaan ainoastaan kasvisvaihtoehtoja, joista toinen ”tavallinen” ja toinen vegaaninen. Olen myös rajannut loppusuoralle ainoastaan sosekeitot lähinnä siitä syystä, että ne voi hyvin keitellä valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Näin. Pidemmittä puheitta asiaan eli ensimmäisen ehdokkaan esittelyyn. Maku-lehdestä bongattu samettinen bataattikeitto, jonka muokkasin vegaaniseksi oli hyvää ja toimisi varmasti myös tulevassa juhlapöydässä. Keitto jäi kuitenkin näillä liemimäärillä mielestäni hiukan veteläksi, joten ainakin nesteen määrää olisi niukennettava, mikäli tämä päätyisi tekoon. Luulen kuitenkin, että maukkaudestaan huolimatta jätän ehdokkaan juhlien ulkopuolelle, sillä ehkä siitä kuitenkin puuttui se ”jokin”, viimeinen särmä. Kotiruokalistallemme tämä kuitenkin ehdottomasti jää, Pikku-Kokkikin nautiskeli heti kättelyssä muutaman annoksen.

IMG_0720

Siis metsästysmatka jatkukoon. Jos sinulla sattuu olemaan keittokirjassasi jokin huippuherkullinen vaihtoehto, vinkkaa toki. Ehkä siitä tulee kastejuhliemme keittokuningatar…

Samettinen bataattikeitto

6 annosta

1 kg bataattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
15 dl vettä
0,25 tl valkopippuria
0,5 tl timjamia
3 dl ruokakermaa (Jos haluat valmistaa vegaanisen version, käytä tapaani kookosmaitoa tai kasviskermaa.)
1 dl kuivaa valkoviiniä (Minä korvasin omenatuoremehulla.)

Pinnalle:
tuoretta timjamia

Kuori ja lohko bataatit, sipuli ja valkosipuli.
Laita kasvikset liemikuutioiden ja veden kanssa kattilaan. Keitä kypsiksi.
Mausta valkopippurilla ja timjamilla.
Ennen kuin soseutat keiton, poista sopivaksi katsomasi määrä lientä kattilasta, että keitosta ei tule liian vetistä, mutta säästä se kuitenkin mahdollista notkeuttamista varten. Soseuta keitto.
Kaada joukkoon ruokakerma sekä valkoviini ja anna kiehahtaa uudelleen.
Tarkista keiton maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Minestronen kepeämpi versio

Yleisesti ottaen ruokaisana keittona tunnettu italialainen minestrone sai nyt esittelemässäni versiossa uuden, huomattavasti kevyemmän muodon. Pavut korvautuivat pakaste- sekä kikherneillä, pekoni jätettiin pois ja liemi oli kirkas. Mikäs tässä; keitos oli maukas, joskin erittäin arkinen ja vaati ehdottomasti leipää rinnalleen. Ihan tunnetta minestronen syömisestä se ei minussa herättänyt, mutta ainakin jos astetta kepeämpi ateria kiinnostelee, kehotan kokeilemaan.

IMG_0691

Kikherneminestronekeitto

4 annosta

IMG_06891 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 lehtisellerinvartta
1 kesäkurpitsa
200 g käyttövalmiita kikherneitä
2 tomaattia
1,5 l kasvislientä
1,5 dl makaronia
200 g pakasteherneitä
2 rkl sitruunamehua
tuoretta basilikaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Pinnalle:
parmesaaniraastetta

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa lehtiselleri ja kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Valuta kikherneet ja paloittele tomaatit.
Kiehauta kasvisliemi ja lisää joukkoon makaronit. Keitä muutama minuutti.
Lisää sitten sipulit, lehtiselleri sekä kesäkurpitsa ja keitä taas muutama minuutti.
Lisää nyt keittoon kikherneet, tomaattikuutiot ja herneet. Keitä vielä muutama minuutti, kunnes makaronit ovat kypsiä. Mausta sitruunamehulla, hienonnetulla basilikalla ja pippurilla.
Lisää valmiisiin keittoannoksiin juustoa.