Kaisa

Juustokakku suklaakonvehtien ystävälle – tai niiden kanssa kiemurtelevalle

Kirjoitettu 22 tammikuun, 2017 by Kaisa

Tiedätkö ne suklaarasiat, joita jouluna tuodaan ja viedään edestakaisin, ja joiden rippeitä kuitenkin useimmiten jää pyörimään pöydille vielä runsaasti joulun jälkeenkin? Suosikkimaut ehkä napsitaankin suoraan suuhun, mutta ne vähemmän mieleiset usein jäävät vaille käyttötarkoitusta. No, eivät enää ainakaan meillä, sillä nyt niille on löytynyt uusi sijoituspaikka; ne voidaan piilottaa juustokakun sisään, johon ne sopivat kuin voisilmä puuroon. Toisin sanoen tekevät siitä kaksinverroin maukkaampaa.

Resepti tähän makeaan riperuokaan löytyi Maku.fi -sivustolta ja sen on kehitellyt Perinneruokaa Prkl -blogisti Mika. Hyvä idea, tälle tulee varmasti käyttöä myöhemminkin. Lisäksi tämä tuntui jotenkin erityisen hyvältä paistetun juustokakun ohjeelta, yleisesti ottaen nimittäin preferoin enemmän hyydytettyjä sellaisia.

Konvehtijuustokakku

Vuoallinen (ø noin 20 cm)

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
50 g voita

Täyte:
400 g (philadelphia) tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 dl kermaa
0,5 dl perunajauhoja
1 kananmuna
300 g suklaakonvehteja (määrä on suuri, maisteluvaraa piisaa)

Tee ensin pohja. Sulata voi. Murskaa Digestive-keksit hienoksi ja sekoita murskaan sula voi.
Taputtele taikina leivinpaperoidun irtopohjavuuan pohjalle tasaiseksi. Laita jääkaappin täytteen valmistuksen ajaksi.
Sekoita tuorejuusto, sokeri, kerma, perunajauhot ja kananmuna yhteen. Älä kuitenkaan vatkaa, ettei täytteeseen pääse ylimääräistä ilmaa. Sekoita silti jämäkästi.
Ota irtopohjavuoka esiin ja asettele suklaakonvehdit pohjalle. Jätä niiden väliin kuitenkin rakoa, että täyteseos pääsee kaikkialle.
Kaada seosta irtopohjavuokaan varovaisesti, niin etteivät konvehdit liikahtele.
Paista juustokakkua 175-asteisessa uunissa 1 tunti ja 15 minuuttia.
Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua.

Riisin uusi koti; eli säästeliään Pikku-Rouvan pinaatti-kinkkupiirakka riisipohjalla

Kirjoitettu 20 tammikuun, 2017 by Kaisa

Tässäpä taas oivallinen tapa käyttää ylijäänyttä riisiä – sillä kukapa sitä osaisi koskaan keittää juuri sopivasti. Samalla puhutaan ehkäpä maailmankaikkeuden helpoimmasta piirakkapohjasta eli kyseessä on todellinen säästeliään sekä tällä hetkellä rajallisesti ruoanlaittoaikaa omaavan Pikku-Rouvan riperuoka.

Hauska kokeilu, jonka täytettä suositan testaamaan, vaikka riisipohja ei tuntuisikaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pohjasta taas oiva lisä sinne gluteenittomien reseptien aarrearkkuun.

Reseptin, jonka itse nappasin Arlan sivustolta ja tallensin tänne muunnellen on kehitellyt Hannan soppa -blogisti Hanna.

Pinaatti-kinkkupiirakka riisipohjalla

Vuoallinen (ø noin 26 cm)

Pohja:
5 dl kypsää riisiä
2 rkl seesaminsiemeniä
1 kananmuna

Täyte:
3 kananmunaa
2 dl täysmaitoa (minä korvasin kevytmaidon ja kerman sekoituksella)
2,5 dl pinaatinlehtiä
100 g fetajuustoa
1 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
200 g (ylikypsää saunapalvi)kinkkua

Paahda seesaminsiemeniä hetki pannulla. Sekoita riisin sekaan seesaminsiemenet ja kananmuna, painele seos sitten voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 180 asteessa 15 min.
Vatkaa täytteen kananmunat ja maito sekaisin. Lisää seokseen pinaatinlehdet, hienonnettu fetajuusto ja juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuutioi kinkku. Levitä kuutiot esipaistetun piirakkapohjan päälle.
Kaada täyte kinkkukuutioiden päälle ja paista 180 asteessa noin 30 min. tai kunnes täyte on hyytynyt ja piiraassa on kaunis paistunut väri. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Nakkiruokaa… hmm…

Kirjoitettu 16 tammikuun, 2017 by Kaisa

Pikku-Kokki on oppinut ryömimään. Rytmimunien karkaillessa hyppysistä hän mittarimatoilee sulavasti jo metrin poikineen ja viihtyykin jo huomattavasti paremmin omissa touhuissaan. Näinpä minulle liikenee hieman enemmän aikaa, aikaa tehdä vaikkapa nopea arkiateria.

Koiranilma. En suoriutunut kauppaan, joten tein mitä tehtävissä oli. Syntyi nakki-pastavuoka, ihan kelvollinen sellainen, varmasti ainakin monien lasten suosikki. Pikku-Kokki tosin vasta haaveilee tämänkaltaisista herkkuaterioista, mutta kuitenkin.

Nakki-pastavuoka

6 annosta

vettä
suolaa
250 g pastaa
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
muutama siivu pekonia / 2 rkl öljyä
500 g nakkeja
100 g (pakaste)parsakaalia / vihreitä papuja
100 g kirsikkatomaatteja
4,5 dl ruokakermaa (osa voi olla maustettua sellaista)
ruohosipulia (tuoretta / kuivattua)
mustapippuria
Santa Marian Pasta Rossa -mausteseosta
150 g juustoraastetta

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ja valuta.
Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipuli.
Paista pekonia hiukan pannulla ja lisää sen jälkeen nakit puoliksi leikattuina. Paista pekoni sekä nakit kauttaaltaan. Jos et käytä pekonia, kuumenna öljy pannussa ja lisää nakit.
Lisää sipulit, parsakaali / pavut ja kirsikkatomaatit. Kääntele hetki.
Kaada joukkoon kerma. Mausta ruohosipulilla, mustapippurilla ja Pasta Rossa -mausteoksella.
Sekoita joukkoon valutettu pasta, kaada seos uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 50: Ravintola Kolmon3n, fine diningia kalliolaiseen tyyliin

Kirjoitettu 14 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kuten varmasti on tullut selväksi, me harrastamme ravintoloita. Sen hieman alle parivuotisen kauden aikana, kun olen näitä ravintola-arvioitani tänne taltioinut, olemme ehtineet jo lukuun 50. Sitä ennen pitämästäni käsinkirjoitetusta versiosta löytynee lukuja toinen mokoma. Mutta huvinsa kullakin, me tuhlaamme ravintoloihin – emmekä me sitten oikeastaan muuhun tuhlaakaan, ajatelkaapa vastapainona vaikkapa blogin Ruokaa rippeistä -osiota…

Tähän asti olemme viettäneet ravintolailtoja pitkälti kahdestaan, tai viimeiset puoli vuotta tietysti kolmen kokin voimin, kun Pikku-Kokki on tullut mukaan kuvioihin. Nyt olemme kuitenkin jo kahdesti käyneet syömässä erittäin gastronomisesti valveutuneen tuttavapariskunnan kera. Valtavan hienoja kokemuksia molemmat, ehdotukset paikoille juuri tältä kyseiseltä pariskunnalta. Mahtavaa!

Ensimmäisellä kerralla ruokailimme Gastro Cafe Kalliossa, josta en valitettavasti napsinut kuvia, joten postauskin jäi kirjoittamatta. No, hyvä syy vierailla tuolla uudestaankin, oli nimittäin vallan maukas ilta. Tällä kertaa suunnistamme ravintolaan, joka kantaa nimeä Kolmon3n, sijaintinaan Kallio niin ikään. Hauska juttu tuttavapariskunnassamme on lisäksi se, että he ovat kalliolaisia ja johdattavat meidät näin uusista uusimpiin täytyy kokeilla -paikkoihin, onhan Kallio jo pitkään ollut suuressa nousukiidossa. Nyt alueelle on alkanut nousta myös fine dining -henkisiä ravintoloita, joista Kolmon3n yksi ensimmäisiä, jos ei jopa ensimmäinen. Astutaan sisään!

Torstaina viideltä Kolmas linja yhdessätoista on rauhallista. Paikalla on jokunen seurue, muutama muukin saapuu illan edetessä. Ravintolan 30 paikkaa eivät tänään täyty, mutta ilman pöytävarausta en paikalle uskaltaisi saapua. Kolmon3n on miljöönä kodikas, sellainen kantakaupunkilainen olohuone. Vaikka puhutaan fine diningista, ei farkuissa ja hupparissa paikalle saapuneena tunne oloaan orvoksi, päinvastoin. Samoin palvelu on alusta alkaen paikan ulkomuotoon sopivaa, rentoa mutta samalla erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä. Näin lapsellisena ihmisenä mainittakoon myös, että vaikka tilaa ei ole liikaa, saadaan vaunut mukavasti järjestettyä pöydän viereen. Pisteitä tästäkin.

Päätämme aterioida pitkän kaavan mukaan, siis kokeilla mitä Kolmos3n kuuden ruokalajin maistelumenu pitää sisällään. Itseäni lukuun ottamatta seurueemme päätyy myös menuun suunniteltuun juomapakettiin, joka puolikkaana tarjoillaan mukavan huokeaan (15,00€) hintaan. Maistelumenu kustantaa 60,00€ maistelijalta.

Liikkeelle lähdetään keittiön lämpimällä tervehdyksellä. Eteemme tuodaan pienet höyryävät borssikeitot rinnallaan perunarieskaa, saaristolaisleipää, voita ja katajanmarjasuolaa. Nappi aloitus tällaiseen lumimyrskyiseen iltaan. Mikäli emme olisi päätyneet menuun, olisin valikoinut juuri tämän keiton alkuruoakseni. Olisin ollut tyytyväinen.

Ennen ensimmäistä virallista alkuruokaa koemme pienoisen pettymyksen: Aleksi tilaa menunsa ilman sieniä, jonka seurauksena meiltä kaikilta viedään mahdollisuus nauttia osterivinokasrisottoa. Haluavat tarjoilla kaikille samaa annoskateuden välttämiseksi. No, tilalle tuotu savustettu artisokka mustajuuren kera on myös maukasta. Mutta sitä risottoa olisi kuitenkin tehnyt mieli. Alkuruoista toinen, kalaohukainen seuralaisinaan juureskaviaaria ja mätiä on varsin mallikas sekin, oma tämäniltainen alkuruokasuosikkini. Erityisesti ohukaistaikinan pehmeys ihastuttaa.

Ensimmäisen pääruoan kohdalla pääsemme maistelemaan paahdettua nieriää. Annokseen sisältyy lisäksi kampasimpukka, yksi parhaita koskaan syömiäni sellaisia, sekä kyssäkaalia ja hernepyrettä. Kokonaisuuden kruunaa valkoviinivoikastike. Tämän jälkeen tuntuu siltä, että annokset vain paranevat mitä pidemmälle päästään.

Pääruoista toinen, se lihapuolen edustaja, on tästä ruokaretkestä se oma henkilökohtainen suosikkini. Kolmos3n burgerissa, josta me saamme eteemme hauskat miniversiot, luomu charolaisnaudanpihvi on paistettu juuri sopivan mediumiksi. Pihvin ohella sämpylän sisään on kätketty savustettua porsaan kylkeä, cheddaria, suolakurkkua, majoneesia ja salaatinlehti. Yksinkertaisesti hyvää. On muuten samalla ensimmäinen kerta, kun maistelumenu pitää sisällään burgerin. Ja taas: Listalta olisin valinnut pääruoakseni tämän, ja ollut valintaani aivan varmasti vähintäänkin tyytyväinen.

Ennen makeaa osastoa pääsemme tutustumaan Helsingin Meijerin Hakaniemi-nimeä kantavaan punahomejuustoon. Todella hyvää, ja yhdistettynä annoksen puolukkahillokkeeseen vieläkin parempaa. Minähän en juustoihminen ole, joten nämä ovat suuria sanoja.

Ennen virallista jälkiruokaa saamme herätellä makeanhimoamme ihastuttavalla tervehdyksellä keittiöstä. Karpalojäädykettä ja suolatoffeeta. Nam ja maiskis, tätä kun olisi saanut kokonaisen annoksen. Varsinainen jälkiruoka, Kolmos3n sekamelska, ei sekään hullumpi ole, mutta tällaisen armottoman sokerihiiren sydäntä tummasuklaamousse ei onnistu kinuskin tavoin viemään. Toki annos on kokonaisuutena hyvä – pidän näistä sekasotkuista, joita itsekin tapaan harrastaa – ja niin ikään erityisen kaunis.

Siis kaiken kaikkiaan todella suositeltava paketti, hinta-laatusuhteeltaan mainio. Kahdeksan ihastuttavaa annosta, kaikki tasoltaan vähintäänkin hyviä. Sain kaikkea sitä, mitä olisin listaltakin tilannut ja vielä paljon, paljon enemmän. Kun tähän lisätään se, että juomapaketin nauttineet kehuvat sitä erittäin laadukkaaksi, ei nokankoputusta taida todellakaan löytyä. Mitä nyt sitä risottoa olisi halunnut makustella, mutta katsottakoon tämäkin läpi sormien.

Lopputulemaksi tulkoon vaikka se, että Kolmos33n haluan mennä varmasti uudestaankin. Menkää tekin!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Jäähyväiset joulukinkulle vm. 2016 osa 2: vähän niin kuin italianpataa

Kirjoitettu 12 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kuten näiden jäähyväisten ensimmäisessä osiossa tulin maininneeksi, arvioimme menneenä jouluna ruokatarpeemme huomattavasti edellistä paremmin. Tähteitä jäi varsin maltillinen määrä. Nyt käyttöön lähtikin se joulukinkun toinen ja viimeinen ylijäämäpalanen.

Kinkun rippeistä valmistin simppeliä pataruokaa, sellaista Italia-tyylistä. Joulukinkku istui uuteen rooliinsa melko hyvin, vaikka ehkäpä lähtökohtaisesti suosittelisin käyttämään tähän ruokalajiin jotakin vielä ylikypsempää. Ja pastan pitäisi kyllä ehdottomasti olla rakettispagettia, eikä käyttämääni tummaa Nalle-pastaa.

No juu, tällainen vaivaton pikaruoka tällä kertaa. Syntyi miltei Pikku-Kokin sitterissä viihtymisaikana.

Italianpata kinkusta

4 annosta

350 g ylikypsää kinkkua
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
4 dl lihalientä
2 dl rakettispagettia
300 g pakastekasviksia

Paloittele kinkku. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi.
Paahda kinkkupaloja hetki pannulla. Lisää sipulit ja öljy ja anna pehmetä.
Kaada seos kattilaan ja lisää tomaattimurska sekä -sose, lihaliemi ja spagetit.
Hauduta 5 min. Sekoita joukkoon kasvikset ja kuumenna pata.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 49: Ravintola Bellevue; ihan oikea karhurasti seinään

Kirjoitettu 9 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kihlapäivän – jo viidennen sellaisen – illallispaikkaa valikoidessamme juolahti mieleen jo useita kertoja harkinnan alla ollut ravintola Bellevue, yksi Helsingin venäläisklassikoista. Oikeastaan siitä asti, kun viime keväänä illallistimme pääkaupunkimme toisessa kuuluisassa venäläisessä, ullanlinnalaisessa ravintola Saslikissa, olemme etsiskelleet sopivaa Bellevue-hetkeä. No, nyt oli sen aika.

Vuonna 1917 perustettu Bellevue, ”kaunis maisema”, on nököttänyt nykyisessä sijainnissaan Katajanokan Rahapajankadulla jo vuodesta 1922. Ravintola on Euroopan, villimpien väitteiden mukaan jopa maailman, vanhin yhtäjaksoisesti Venäjän ulkopuolella toiminut venäläinen ravintola. Historiaa siis löytyy. Vakiovieraana mainitaan aikoinaan marsalkka Mannerheim.

Saapuessamme ravintolaan lauantai-iltana kuuden tietämissä on tunnelma kutakuinkin heräilevä, taidamme olla illan ensimmäiset asiakkaat. Pian kuitenkin saamme seuraa toisesta joukkiosta ja koko muutamatuntisen vierailumme ajan ravintolaan saapuu hiljakseltaan uusia seurueita. Kovinkaan täydeksi paikka ei kuitenkaan illan aikana ehdi.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy ravintolan sisustukseen, joka vastaa toki osittain odotuksiani, mutta on kuitenkin huomattavasti pelkistetympi. Samoin sekä aterimet että astiat noudattelevat samaa kruusailematonta linjaa. No, luulenpa että tämäkin ajatus olisi mahdollisesti jäänyt ajattelematta, mikäli verrokkina ei olisi aiemmin mainittu ravintola Saslik, lattiasta kattoon krumeluuri kokonaisuus. Näiden kahden vertailuahan ilta piti paljon sisällään, oli se sitten tarkoitus tai ei. Toisaalta eipä kai tuosta haittaakaan ole, ovat varmasti monesti toistensa kilpakumppaneina.

Mutta pääasiaan eli ruokaan. Alkuruoan kohdalla puntaroimme borštš-keiton ja zakuškalajitelman välillä. Päädymme molemmat zakuškalajitelmaan. Koska aikomuksenamme on ruokailla kolmen lajin verran, päätämme jakaa yhden lajitelman. Hyvä näin; annos on nimittäin suuri, alkupalaksi vieläkin hiukan normaalia suurempi, vaikka syöjiä on kaksi. Ruhtinaallisen kokonsa lisäksi lajitelma on myös makujensa puolesta vertaansa vailla. Löydämme edestämme ainakin suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa, hatšapuri-piirakkaa, pikku blinin ja mätimoussea, lämminsavustettua sekä graavattua lohta, naudankieltä, ankkaa, broileripateeta ja sieni- sekä hapankaalisalaattia. Muutamien lajikkeiden nimet eivät jääneet mieleeni, joten jätän ne mainitsematta. Yhteensä meitä hemmotellaan joka tapauksessa miltei parilla kymmenellä erilaisia makuja. Lajitelman hinta on 19,00€, ehdottomasti hintansa väärti. Enpä muuten ihmettele, miksi valtaosassa etukäteen lueskelemistani arvioista kirjoiteltiin pelkkää positiivista Bellevuen lauantaipäivisin tarjoilemasta zakuškapöydästä. Luulenpa, että se lukeutuu meidänkin ravintolalliseen tulevaisuuteemme…

Pääruokien kohdalla suurimmat odotuksemme kohdistuvat Aleksin karhuannokseen. Ruokalista lupailee pitkään haudutettua karhunpaistia taikinoidussa ruukussa (55,00€). Ja sitä se todella on, aivan oikeaa karhunpaistia, mureaa ja makoisaa, vallattoman hyvään kastikkeeseen käärittynä. Mutta: ei tätä karhuksi tunnistaisi, luulisimme naudaksi, jos pitäisi lähteä arvailemaan. Tämä ei tietenkään ole ravintolan vika, on vaan jotenkin hassua todeta, miten tavalliselta tuon metsiemme kuninkaan liha maistuu. No, nyt on ainakin oikeutettua piirtää se karhurasti seinään, vaikka jo Saslikin kohdalla näin taisimme tehdä. Aleksin silloin nauttimat karhufrikadellit eli eräänlaiset lihapyörykät eivät kuitenkaan olleet vielä näin ”oikeaa” karhunlihaa.

Mitä omaan pääruokaani, grillattuun siikaan yrttilapšan ja merirapukastikkeen kanssa tulee, olen ehkä himpun verran pettynyt. Lisäke, jota ravintola kutsuu lapšaksi on hauska uusi pastatuttavuus. Tätä ulkonäöltään riisimäistä orzo-pastaa haluan ehdottomasti valmistaa itsekin. Myös kastike on hyvää, mutta itse kala jää hieman vaatimattomaksi esitykseksi. Hintaansa (27,80€) nähden kovin pienikin tuo palanen mielestäni on.

Jälkiruoaksi valikoimme molemmat uunijäätelöä Malakov (9,80€). Annos on jättihyvä suklaakakkupohjineen ja marenkeineen. Kuoren pinnalla vielä kruunuksi kinuskikastiketta. Nam! Kyytipojaksi jälkiruoalle tilaan teetä venäläiseen tapaan hunajan ja vadelmahillon kera (3,50€).

Tällainen kokemus siis tällä kertaa. Muutaman viinilasilisäyksen jälkeen illallisen hinnaksi tulee 162,50€, joka on mielestäni melko maltillinen. Ainoa tyyris annos on karhu, mutta se sallittakoon. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi – pääruoka-annoksen pienuudesta huolimatta. Sitä paitsi totinen tosi on se, että kuitenkin pahinta on lähteä ravintolasta kotiin liian täydellä vatsalla. Tästä siis pisteet Bellevuelle; Saslikin kohdalla tilanne oli juuri tuo edellä mainittu, vaikka annoksia ei syönyt edes kokonaan.

Lopuksi en voi vastustaa pientä venäläisklassikoidemme vertailua. Pisteet tunnelmasta ja palvelusta menevät Saslikille sen autenttisuuden, sykähdyttävän miljöön sekä trubaduuriesitysten vuoksi. Ei palvelussa tosin Bellevuenkaan kohdalla moittimista ole, pikemminkin päinvastoin. Ja mainittakoon tässä kohtaa, että lämpimästi voin suositella paikkaa myös lastenvaunujen kanssa liikkuville. Pikku-Kokki menopeleineen huomioitiin oikein hienosti. Parempaa ruokaa yhden kokemuksen perusteella saa Bellevuessa – vaikka ei se tosin huonoa Saslikissakaan ollut. Molemmissa voisin vierailla uudestaan; Bellevuessa kokeilisin tosin lauantain zakuškapöytää.

Kyllä venäläinen ruoka on hyvää. Seuraavaksi täytynee kääntää nokka kohti Caloniuksenkatua ja astella sisään ravintola Troikkaan, Helsingin kolmanteen mieleen tulevaan venäläiseen.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3+/5

Puolivuotiaan Super-Ukkelin ”Black Bomb” -suklaakakku, maidoton ja munaton herkkupala

Kirjoitettu 6 tammikuun, 2017 by Kaisa

Kun tammikuu taapertelee kohti puoliväliään, valmistaudutaan Kotikolossa juhlistamaan Pikku-Kokin puolivuotista taivalta. No, ei mitään suureellista tähän kohtaan, vain pienet kahvikutsut – kesällä juhlitaan sitten kunnolla Ukkelin saavuttaessa ensimmäisen kokonaisen kynttilänsä.

Jonkin verran kahvittelijoita olemme kuitenkin puolivuotispäiville kutsuneet, joten niin ikään kahvileiville löytyi jälleen tarvetta. Hyvä niin, leivontahammasta nimittäin kolotteli sopivasti. Näinpä aloittelin jo hyvissä ajoin ja leivoin tämän hieman erikoiselta vaikuttavan suklaakakun pakastimeen odottamaan tulevaa.

Itse hyvin vähän erikoisruokavalioille sopivia vaihtoehtoja leiponeena koin yllätyksenä, miten helppoa se itse asiassa onkaan. Maidoton ja munaton kakku syntyi helposti ja oli vielä vallan hyvääkin. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, mikäli tällaista erikoisempaa vaihtoehtoa etsiskelee. Tai miksei ihan muutenkin, ehkä tämä hiukan terveellisempääkin on. Ainakin suklaakakuksi.

Valokuvaa itse kakusta ei tällä kertaa minulta sattuneista syistä löydy, mutta kakku nyt ei niin kummoiselta näyttänytkään, sellaiselta perussuklaakakulta. Maku oli huomattavasti ulkonäköä parempi. Jos kuitenkin haluaa visuaalisen kokemuksen tulevasta, kannattaa kurkata Helenan Hella -blogiin, josta reseptin nappasin. Kiitos tästä; tämä ohje jää ainakin omiin arkistoihini tulevaisuuden varalle.

Loppiaista itse kullekin toivotellen!

”Black Bomb” -suklaakakku

Vuoallinen (ø noin 20 cm)

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2,5 dl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl vaniljasokeria (1 tl vaniljauutetta)
5 rkl öljyä
2,5 dl vettä

Kuorrutus:
40 g voita (tai maidotonta margariinia)
2 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kahvia

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Tee kolme koloa. Laita yhteen koloon etikka, toiseen vaniljauute, jos sitä käytät ja kolmanteen öljy. Kaada lopuksi päälle vesi. Sekoita tasaiseksi.
Paista 175 asteessa 30-40 min. kunnes tikulla kokeiltaessa, tikkuun ei tartu taikinaa.
Kakun paistuttua tee kuorrutus.
Sulata voi ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää sokerit ja kaakao. Lisää kahvia sen verran, että kuorrutuksesta tulee sopivan juoksevaa mutta kuitenkin paksua.
Kaada kuorrutus vielä hieman lämpimän kakun päälle, jotta se leviää vielä tasaisesti.

Nalleperhe sukeltaa kasvisminestroneen

Kirjoitettu 3 tammikuun, 2017 by Kaisa

Uusi vuosi. Onpa hauska nähdä, mitä tämäkin tuo tullessaan. No, elämyksiä ruokapöydän ääressä nyt ainakin, mikäli tätä foorumia ajatellaan. Rakkauden täyteistä ruoanlaittoa. Pikku-Kokin ensimmäisiä ”oikeita” aterioita, koko perheen yhteisiä ruokahetkiä. Ravintolailtoja. Uusia keittokirjoja. Tuskin maltan odottaa.

2016 oli hyvä vuosi, enemmän kuin hyvä. Tapahtui niin suuria asioita, että parempaa en tästä alkaneesta uskalla toivoa. Mutta toivonpa eri tavalla ikimuistoista kuitenkin – ja uskon että tämä tulee toteutumaan.

Uusi viikko. Joulun ja uudenvuoden juhla-ateriat houkuttavat erilaisten patojen äärelle. Terveellinen arkiruoka tuntuu ihastuttavalta vaihtoehdolta, odotettavissa oleva pakkasrintama saa ajatukset ajautumaan kohti höyryäviä keittokulhoja. Siis laitetaanpa tilaukseen keittoateria, sellainen sopivasti arkisen askeettinen.

Edellä mainittujen mielitekojen ohjastamana päädyin valmistamaan kasvisminestronekeittoa. Extrasöpöilyksi ostin Torinon Nalle-pastaa, jolle uskoisin olevan Kotikolossa tulevaisuudessakin käyttöä.

Jep. Mukava keitto, johon lisäpoweria kaipaavat voivat lisätä vaikkapa pekonia tai kinkkua.

Pakkaspäiviä odotellen!

Kasvisminestrone

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl oliiviöljyä
1 porkkana
400 g valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 rkl tomaattisosetta
1 l kasvislientä
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1,5 dl (pieniä) makaroneja
200 g pakasteherneitä
200 g pakasteparsakaalia

Pinnalle:
tuoretta basilikaa
parmesaania

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan.
Kuori ja leikkaa porkkana pieniksi kuutioiksi. Lisää kattilaan. Sekoita hetken aikaa ja kaada joukkoon pavut. Lisää tomaattisose, kasvisliemi, pippuri, pasta sekä herneet ja parsakaalit.
Keitä kunnes pasta on kypsää. Tarkista maku ja tarjoile esimerkiksi basilikalla ja parmesaanilla koristettuna.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 48: Ravintola Tiiliholvi; tunnelmaa lattiasta kattoon, makuja siltä väliltä

Kirjoitettu 1 tammikuun, 2017 by Kaisa

Seikkailumme Tampereella jatkuvat. Tällä kertaa vierailun teema oli uudenvuoden vastaanottaminen, majapaikkana hotelliklassikko Tammer. Niin ikään ravintola valikoitui tällä kertaa klassikko-osastolta, kun valitsimme kohteeksemme jugendtalossa vanhan pankin kellarikerroksen pankkiholvissa sijaitsevan ravintola Tiiliholvin. Siitä, kuinka vanhasta ravintolasta tarkalleen ottaen on kyse, en täysin eksaktia tietoa pysty antamaan, mutta noin viisikymppisestä käsittääkseni on turvallista puhua. No niin, sukelletaanpa sisään.

Uudenvuodenaattoiltana kuuden tietämissä Tiiliholvi heräilee pikkuhiljaa juhlaan. Osa pöydistä on jo kansoitettu, toiset odottavat vielä varaajiaan saapuviksi. Ex tempore -ruokailijoille ei sijaa tänä iltana ole tarjota, jota en kyllä ihmettelekään, miljöö sopii mitä parhaiten tällaisen talvijuhlan viettoon. Ah, miljööstä haluankin turista heti enemmän, se nimittäin ihastutti, lattiasta kattoon. Paikan punatiilinen ilme kruunautuu kynttilöillä, kattokruunuilla ja hämyisyydellä. Hämyisyydellä siinä määrin, että ottamani ruokakuvat jäävät tällä kertaa pitkälti julkaisematta. Kauniita annoksia ei mielestäni ole tarkoitettu esiteltäväksi epäonnistunein otoksin.

Ruokakuvien uupumisesta huolimatta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tarinan, Tiiliholvi on sen ansainnut; mukava paikka, ensiluokkainen palvelu, ravintola jossa nauttii kuuden ruokalajin illallisen vauvan kanssa tuntematta itseään missään vaiheessa epätoivotuksi vieraaksi, pikemminkin päinvastoin. Itse olenkin valmis antamaan kaiken kiitokseni ravintolan henkilökunnalle, josta sieltä sun täältä lueskeltuani olen ammentanut kovinkin erilaisia mielipiteitä.

Kuten sanottua, päädymme kuuden ruokalajin yllätysmenuun (69,00€) viineineen (58,00€). Ehkä ensimmäistä kertaa yllätysmenu ei sisällä mitään ravintolan à la carte -listalta eli huolimatta etukäteisestä menun tutkistelusta yllätykset todella ovat yllätyksiä. Hyvä näin.

Pienen ja maukkaan palsternakkaisen keittiöntervehdyksen jälkeen liikkeelle lähdetään hanhen seurassa. Ensimmäinen alkupala, hanhea niin rillettenä kuin rintapalanakin tarjoiltuna, on hyvä. Hanhi itsessään on todella maukasta, kumppanina lautaselle marssitettu palsternakka sen sijaan oudon mautonta, jopa osittain raakaa. Annoksen viimeistelevä karviaiskastike viettelee.

Alkuruoka-annoksista toinen, kampelaa, kampasimpukkaa ja risotto neroa, on hyvä sekin. Erityismaininta risotolle, josta löytyy juuri sopiva purtavuus. Mitä kolmanteen alkuruokaan tulee, pienen yllätyksen tuottaa se, että hyvältä kuulostava annos possun niskaa, kannetaan eteemme liian vähän paistettuna. Lopputulos on koostumukseltaan läskinen ja päällekarkaava savupaprikan maku sekin omaan suuhun epämiellyttävä. Annokseen sisältyvät puikulasipsit ynnä puikulamuusi sen sijaan ovat maukkaita, paprikapyree mielestäni suorastaan pahaa. Possuannos ei siis kerää meiltä pisteitä.

Pääruoaksi keittiömestari on yllätysmenuunsa valinnut entrecôteta. Minä pidän lihasta, Aleksi on hieman epävarmempi asiasta. Tosin siitä meneekö tämä lisäkkeen piikkiin, Aleksi ei ole täysin varma. Itse pidän punajuuriohrattoa siinä määrin maukkaana, että sulatan sen myös entrecôten kumppanina, Aleksi on asiasta eri mieltä. No, myös minun mielestäni annokseen lisäksi sisältyvät punajuuripyree sekä sellerin palaset olisi voitu jättää keittiön puolelle. Punaviinikastikkeesta pidämme molemmat isosti. Eli nokkaa täytyy koputtaa pääruoankin kohdalla.

Välijuustot ovat juustoja, me nyt emme mitään juustoihmisiä ole, joten jätetään niiden arvioiminen asialle paremmin vihkiytyneille. Hilloke on hyvää. Mutta se jälkiruoka; nam ja maiskis. Eteemme tuodaan lautanen, jossa kauniiseen riviin on istutettu vaniljavaahtoa, suklaamoussea, suolaisen pähkinäistä jäätelöä (extranam!) sekä mustikkaa. Aivan ihastuttava rivistö ja itse asiassa illan tähtihetki, josta en poistaisi palaakaan.

Tällainen ruokaretki tällä kertaa. Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että parasta Tiiliholvissa on sen miljöö. Lisäksi henkilökunta ansaitsee maininnan ammattitaitoisuudestaan sekä ystävällisyydestään (etenkin isoisäkuumeilevaa herrasmiestä muistetaan varmasti pitkään). Hyvistä hetkistä ja yksityiskohdista huolimatta ruoka kokonaisuutena jätti päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Annokset kärsivät monella kohtaa pienemmistä ja suuremmista epäonnistumisista, eivätkä raaka-aineet olleet kovinkaan yllätyksellisiä. Näiden päivien fine dining -kentällä Tiiliholvi jää armotta jalkoihin, kun sitä verrataan esimerkiksi saman kaupungin tuoreempiin helmiin, Ravinteli Berthaan, Hellaan ja Huoneeseen tai C:hen. Senpä takia illallisen lopullinen hinta, 225,00€, tuntuu hiukan suolaiselta, vaikka onkin toki linjassa muiden vastaavien kanssa. Nykyään sitä vaan jo tahtomattaankin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä mitä tämän tason paikkoihin tulee.

No, klassikot ovat klassikkoja, eikä niitä pitäisi rinnastaa alati syntyviin ja muuttuviin uutuuksiin. Sama juttu se on ollut useasti Helsingissäkin, kun klassikoita lähdetään vertailemaan tuoreempiin tulokkaisiin. Varmasti silti faninsa näilläkin, siis klassikoilla.

Eilistä vuodenvaihteen ravintolailtaa voin joka tapauksessa kehua varsin onnistuneeksi. Voin myös suosittaa Tiiliholvia, ainakin mikäli klassiset makumaailmat kiehtovat. Ja romantiikan nälkäisille paikka on tietysti omiaan. Paljon hyviä asioita, joskin sitä parannettavaakin. Tiiliholvi painii kovassa luokassa, Tampere on maamme ehdottomia makumekkoja.

Ja vielä, mitä menun viinipakettiin tulee, se oli nappi. Paljon pisteitä viinivalinnoista etenkin Aleksilta, joka meistä on kuitenkin se suurempi viinitietäjä.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Vuosi 2016: Pikku-Rouvasta niin ikään Pikku-Äidiksi, siis ruokavuosi päättyköön perheystävällisesti

Kirjoitettu 31 joulukuun, 2016 by Kaisa

Huih, mikä vuosi onkaan takana! Eittämättä elämäni paras. Näin siitäkin huolimatta, että menneenä vuonna en ole tehnyt yhtäkään ulkomaanmatkaa (tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun viimeksi ulkomaanmatkailin – Tallinnaan), kärsin enemmän kuvotuksensekaista pahoinvointia, kuin milloinkaan aiemmin, olin väsynyt jo useimmiten ennen iltauutisia, itkin varmasti eniten sitten vauvavuosieni – enkä aina edes ilosta – panikoin ja googletin erilaisia pelottavia asioita vuoden ensimmäisen puoliskon lähes päivittäin, juhlin siskoni sekä veljeni häissä ynnä isäni 60-vuotisjuhlissa ilman kuohuviinin tippaakaan – joo, eihän se alkoholi, mutta… kyllä se vaan – ja kärsin suurempaa kipua kuin koskaan aiemmin. Niinpä niin, paras vuosi ikinä. Ja siinä se tuhisee vieressä, tuo rakkauteni kohde: Super-Ukkeli ja Pikku-Kokki.

Tuon ylle kirjatun Facebook-päivitykseni myötä sinetöin myös blogivuoteni. Joulukuun viimeisen päivän postauksen kohde saa niin ikään kunnian olla sangen tavallinen perheruoka, ei mitään maailmanmullistavaa juhlallista gurmeeta. Vaikka juhlaa ja juhlaruokaa meillä tänään onkin tiedossa, tosin toisten valmistamaa sellaista. Mutta palataan tähän myöhemmin, sitten ensi vuonna, kun pääsen vuoden viimeistä ravintolailtaamme ruotimaan.

Nyt esiteltävä broileri-pastakeitto maistui makoisalta ja sopi hyvin välipäivien ateriaksi, joulun ja uudenvuoden rientoja keventämään. Helppoudessaan se oli voittamaton, siis senkin puolesta sopii suositella, jos ruoanlaitto joulun jälkeen ei tunnu siltä houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

Hyvää vuoden viimeistä päivää toivotellen!

Broileri-pastakeitto

4 annosta

1 porkkana
puolikas (puna)sipuli
1 rkl rypsiöljyä
300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
1 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
0,5 tl kurkumaa
1 l kanalientä
200 g (pakaste)maissia
250 g tuorepastaa (tortellini)
50 g pinaattia

Kuori ja pilko porkkana sekä sipuli.
Kuumenna öljy kattilassa ja paista siinä broilerinsuikaleet kypsiksi. Mausta broilerit ja lisää kanalientä sen verran, että lihat peittyvät.
Lisää porkkanat sekä sipuli. Anna kiehua noin 5 min. ja lisää maissit, tortellinit ja pinaatti. Lisää tarvittaessa lientä. Anna kiehua muutama minuutti ja tarjoa.