Vihreää kepeyttä vaikkapa alkuruoaksi pääsiäispöytään

Nyt kun aurinko on useana päivänä tuonut toivoa kevään todellisesta saapumisesta, olen pikkuhiljaa jo alkanut kääntää katsetta kohti kevään seuraavaa juhlaa, pääsiäistä. Näinpä päätin kokeilla tätä tuoreista herneistä syntyvää vegaanista hernekeittoa, jonka totesin mainioksi alkuruokakeitoksi – vaikkapa tulevaan pääsiäispöytään. Keiton kermaisuus on peräisin siihen lisätystä avokadosta, joka mielestäni tuo siihen myös sopivasti lempeää ryhtiä. Pääsiäisen kunniaksi pinnalle voisi ehkäpä harkita muutamaa viiriäisenmunanpuolikasta, jolloin keiton vegaanisuus on toki tiessään. No, kukin valitkoon keitollensa kumppanin.

Keiton väri säilyi kauniin vihreänä avokadosta huolimatta, vaikka se majaili yön yli jääkaapissa eli sen voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä. En tiedä olisiko näin ollut muutenkin, mutta itse halusin varmistaa värin säilymisen ja käytin kahta kikkaa sen takaamiseksi: lisäsin keittoon hiukan limemehua ja heitin keiton valmistuttua avokadojen kivet takaisin kattilaan. Näitä oppeja kannattaa muuten hyödyntää myös esimerkiksi guacamolea valmistaessaan.

Resepti tähän todella simppeliin soppaan löytyi mistäpä muualtakaan kuin Lisää kasvisruokaa koko perheelle -luottokeittokirjastani. Onnistuminen jälleen kerran.

Vihreä avokado-hernekeitto

4 annosta

IMG_78731 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
rapsiöljyä
500 g vihreitä herneitä (mieluiten pakkasesta)
7-8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 avokadoa
valkopippuria ja suolaa
1 rkl limemehua

Tarjoiluun:
leipää ja/tai viiriäisenmunia

Kuori ja hienonna keltasipuli sekä valkosipuli. Kuullota ne kattilassa.
Lisää herneet, vesi sekä liemikuutio ja kiehauta.
Lisää keittoon kuoritut avokadot ilman kiviä – säästä kivet kuitenkin myöhempää käyttöä varten – ja soseuta keitto sileäksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Mausta maun mukaan pippurilla ja ripauksella suolaa.
Mikäli et tarjoile keittoa heti, lisää sinne myös limemehua ja poistetut avokadojen kivet, jotta se ei tummu. Mielestäni limemehu toi keittoon myös mukavaa raikkautta, joten sitä voit halutessasi käyttää joka tapauksessa.
Tarjoile haluamasi lisäkkeen kera.

Mukavan mausteinen linssikeitto

IMG_7716Viimeksi kertoilin omenaisesta broilerikastikkeesta, johon upotin pakastimeen päätynyttä omenamehua. Koska mehua jäi tähteille yhä edelleen, metsästin jälleen omenamehupitoisen reseptiikan. Tällä kertaa syntyi mukavan makuinen linssikeitto, johon inkivääri, kurkuma ja cayennepippuri toivat sopivan mausteisuuden.

Keitto oli hyvää näinkin, mutta linssikeitosta kun puhutaan, etuna on vielä sekin, että sekaan sopii heittää mitä vaan sopivaksi katsomaansa lisuketta; raejuustoa, kikherneitä, broileria tai vaikkapa mausteisia makkaroita. Valinta on sinun.

Oiva talvipäivän ruoka, jota syödessä voi vaikkapa unelmoida keväästä.

Linssikeitto

6 annosta

1-2 rkl voita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
1 tl inkivääriä
800 g tomaattimurskaa
8 dl vettä
2 dl omenamehua
2 kanaliemikuutiota
3 dl punaisia linssejä
2 perunaa
ripaus cayennepippuria
2 dl ruokakermaa
(suolaa)

Sulata voi kattilassa. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota. Lisää kurkuma ja inkivääri. Anna kiehua hetken aikaa.
Lisää tomaattimurska, vesi, omenamehu ja liemikuutiot.
Huuhdo linssit siivilässä kylmällä, juoksevalla vedellä. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi. Lisää ne sekä linssit kattilaan. Keitä välillä sekoittaen 30-40 min.
Mausta pienellä ripauksella cayennepippuria. Lisää ruokakerma. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa.

Superhelppo halloumistroganoff – ja kevään ensimmäiset tulppaanit

IMG_7470Minulle halloumi on vuosia ollut ensisijaisesti – tai miltei pelkästään – kesäinen grilliherkku. Onneksi ei enää. Joitakin aikoja sitten tajusin, että voihan siitä toki nauttia muutenkin kuin kesällä ja muillakin tapaa, kuin ainoastaan lisäkkeeksi paistettuna. Seuraava superhelposti valmistuva halloumilla kruunattu linssikastike, joka Glorian Ruoka & Viini -lehdestä bongatussa reseptissä oli nimetty halloumistroganoffiksi, on hyvä esimerkki tavasta käyttää halloumia toisin. Osasta kastiketta oli helppo myös muokata taaperoystävällistä, kun halloumin lisäsi keitokseen viimeisenä. Siis loistoresepti kaikin puolin.

Toinen asia, josta en malta olla mainitsematta, on tuo kuvaa kaunistuttava tulppaanikimppu, joka sai minut viime viikolla muistamaan, että kyllä se kevät ihan oikeasti taas on tulossa. Tällä hetkellä – auringosta huolimatta – tuntuu nimittäin siltä, että talvi saisi jo väistyä, lumi sulaa. Pikku-Kokki ja minä emme ole talvi-ihmisiä, vaikka tunnollisesti ulkoilemmekin päivittäin. Me kaipaamme lämpöä, meidän on ikävä kesää. Mutta onneksi ovat sentään tulppaanit.

No, ensi viikolla se joka tapauksessa jo koittaa, maaliskuu!

Halloumistroganoff

4 annosta

IMG_7469250 g halloumia
2 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1-2 rkl öljyä
500 g paseerattua tomaattia
1 dl (kaura)kermaa
0,5 dl vettä
1 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua timjamia
1 dl punaisia linssejä (kuivattuja)

Lisäksi:
riisiä / pastaa
keitettyjä kasviksia

Kuivaa halloumi talouspaperilla ja paloittele se. Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipuli.
Ruskista halloumipalat kauttaaltaan öljyssä pannulla. Siirrä ne sivuun odottamaan.
Kuullota porkkanoita ja sipuleita öljyssä 5 min. Lisää paseerattu tomaatti, kerma, vesi, tomaattipyree ja timjami. Anna kiehua 10 min. Lisää huuhdellut linssit ja keitä kypsiksi, noin 10 min.
Lisää halloumipalat pataan.
Tarjoa esimerkiksi riisin tai pastan sekä keitettyjen kasvisten kera.

Pinaattikeitto, se voisilmätön versio

IMG_7317Rupesipas tässä yhtenä päivänä kovasti kolottamaan pinaattikeittohammasta. Sitä oli siis saatava. Ruokalajina pinaattikeitto yleisesti ottaen kuuluu niihin, joita minun ei pahemmin tule tehtyä, vaikka siitä pidänkin, sillä olen sitä mieltä, että kaupan valmisversio on oikeastaan yhtä hyvää. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin se, että jääkaapissa käyttöä odotteli paketti tuorepinaattia, eikä kauppaankaan oikein ollut mahdollisuutta lähteä. Eipä siis muuta, kuin Pikku-Kokki päiväunille ja pinaatin pariin.

Resepti, jota käytin – taisi olla jokin useista Valion esittelemistä pinaattikeittoresepteistä – osoittautui ihan hyväksi. Keitosta tuli raikasta ja kepeää ja Pikku-Kokkikin nautiskeli elämänsä ensimmäiset pinaattikeittoannokset viimeistä pisaraa myöten. Omasta mielestäni tästä kuitenkin puuttui se jokin ja erilaisia pinaattikeittoreseptejä tutkailtuani huomasin vahingossa valmistaneeni jonkin sortin kevytversiota, jossa voi loisti poissaolollaan. No, tässä siis vaihtoehto kevyttä pinaattikeittoversiota kaipaileville. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla voin kera, mutta luulen, että tähän vaihtoehtoon palaan, kun haluan tarjoilla hieman erilaista pinaattikeittoa esimerkiksi alkuruoaksi. Uppomunan kanssa tämä voisi olla aika toimiva kokonaisuus.

Pinaattikeitto tuorepinaatista

4 annosta

IMG_7327150 g pinaattia
8,5 dl maitoa
0,5 kasvisliemikuutiota
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
4 keitettyä kananmunaa

Huuhtele pinaatit. Keitä pinaatinlehtiä runsaassa vedessä 3 min ajan. Valuta vesi pois. (Jos käytät babypinaatinlehtiä, niitä ei tarvitse ryöpätä.)
Lisää pinaatinlehtien joukkoon 7 dl maitoa ja puolikas liemikuutio. Keitä hiljalleen 5 min.
Lisää suola ja sokeri.
Soseuta sauvasekoittimella.
Sekoita vehnäjauhot loppuun maitoon (1,5 dl). Lisää suurus keittoon ohuena nauhana samalla sekoittaen. Keitä hiljalleen vielä 3-5 min. Sekoita muutamia kertoja.
Tarjoa keitto keitettyjen kananmunien kera.

Pari oranssia annosta

IMG_7261Viime viikonlopun paahdetuista maa-artisokista innostuneena päätin valmistaa (Sikke Sumarin ohjeella) annoksen uunibataatteja – joihin ajattelin maa-artisokista tähteille jääneen valkosipulimajoneesin istuvan mainiosti. Ja istuihan se; bataatit olivat varsin maukkaita ihan sellaisenaankin majoneesin kera.

Halusin kuitenkin keitellä rinnalle intialaisen makuisen kikhernekastikkeen, jonka myötä saimme tällä kertaa syödäksemme hyvin oranssin kokonaisuuden. Nämä osaset sopivat yhteen keskenään, mutta molempia voin mainiosti suositella myös omissa oloissaan.

Kannatan kokeilua!

Uunibataattia tomaatin ja valkosipulin kera

6-8 annosta

IMG_72532 isoa bataattia
2 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
4 valkosipulinkynttä
muutama timjaminoksa
10 kirsikkatomaattia

Kuori bataatit, leikkaa ne suuhun sopiviksi paloiksi ja kaada uunivuokaan.
Mausta kuutiot oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Kuori valkosipulinkynnet. Raasta kynsistä kaksi bataattien joukkoon ja heitä muutama sekaan kokonaisena. Laita vuokaan vielä muutama timjamin oksa tai riivittyjä timjamin lehtiä.
Kypsennä uunissa 200-asteessa 20-30 min. Lisää sitten vuokaan tomaatit ja kypsennä vielä 5-10 min.

Intialainen kikhernekastike

4 annosta

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 keltainen paprika
öljyä kuullottamiseen
3 cm inkivääriä raasteena
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl garam masalaa
1 tl punaista currytahnaa
(1 tl sambal oelekia)
1 tlk kikherneitä
400 g tomaattimurskaa
2 tl sokeria
1,5 dl ruokakermaa / kookosmaitoa

Lisäksi: esimerkiksi riisiä tai pastaa

Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Pilko ne sekä paprika.
Kuullota kasviksia öljyssä ja lisää joukkoon inkivääri sekä mausteet.
Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää kikherneet ja kääntele hyvin sekaisin. Lisää tomaattimurska ja sokeri, kiehauta ja lisää kerma.
Sekoita tasaiseksi, peitä kannella ja anna hautua hetki.
Tarjoile esimerkiksi riisin tai pastan kera.

Paahdetut maa-artisokat ja valkosipulimajo eli vallan maukas pikkusnäkki

IMG_7243Tulimmepa valinneeksi viime viikonlopun ruokavieraille vallan mainion keittiöntervehdyksen, joka istui hyvin myös päivällisemme aloittaneeseen viininmaisteluhetkeen. Ohje seuraaviin maa-artisokkiin sekä valkosipulimajoneesiin löytyi Viini-lehdestä ja helppoudessaan suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Mikäli keittiöntervehdykset tai viininmaistelu eivät ole se sinun juttusi, voi näitä ilman muuta tarjoilla muissakin yhteyksissä, mikseipä vaikka pihvin lisäkkeenä tai osana erilaisia noutopöytiä. Valinta lienee kokin.

Meiltä joka tapauksessa suuri suositus!

P.S. Ei tarvitse pelätä, että joutuisit kuorimaan artisokkia, sillä tässä reseptiikassa ne käytetään kuorineen.

IMG_7239

Paahdetut maa-artisokat ja valkosipulimajoneesi

4 alkuruoka-annosta

IMG_7236600 g maa-artisokkia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
(sormisuolaa)

Valkosipulimajoneesi:
puolikas valkosipuli
1,5 dl majoneesia (jos haluat tehdä tämän itse, ohje löytyy alta)
0,5 tl suolaa (mikäli käytät valmismajoneesia)

Majoneesi:
1 keltuainen
0,5 tl suolaa
1 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa

Jos teet majoneesin itse, aloita siitä.
Huom! On erittäin tärkeää, että majoneesin ainesosat ovat saman lämpöisiä, joten ne kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin, ehkäpä jo edellisenä päivänä.
Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle. Käynnistä sekoitin ja nosta sitä hitaasti ylös-alas, kunnes seos sakenee muuttuen majoneesiksi. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Pese maa-artisokat ja pilko suurimmat kahteen tai kolmeen osaan.
Laita maa-artisokat kulhoon, lisää öljy ja suola. Sekoita huolellisesti.
Levitä maa-artisokat leivinpaperin päälle uunipellille.
Halkaise majoneesin valkosipuli niin, että kaikki valkosipulinkynnet puolittuvat. Nosta puolikas valkosipuli pellille maa-artisokkien kanssa.
Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa 30-40 min. kunnes maa-artisokat ovat paahtuneita ja pinnasta rapeita. (Meillä tämä aika ei tosin riittänyt. Mahdollisesti pellin asettaminen ylemmäs ja/tai grillivastusten käyttäminen olisi meidän uunimme tapauksessa ollut auttava tekijä.) Poista valkosipuli uunista 15 min. jälkeen.
Mausta valmismajoneesi suolalla ja purista uunissa pehmenneestä valkosipulista sisus majoneesin sekaan. Sekoita. Meidän ohjeellamme tehtyyn majoneesiin riittää pelkkä valkosipulin lisäys.
Tarjoa maa-artisokat lämpiminä valkosipulimajoneesin kanssa. Ripottele halutessasi artisokkien pintaan vielä sormisuolaa.

 

 

Ohra-bataattivuoka

IMG_7036Onhan näitä perusarkisia vuokaruokia tullut tallennettua tähänkin keittokirjaan, mutta: tässä jälleen yksi oivallinen vaihtoehto. Ohra-bataattivuoassa kasvikset ja ohra hautuvat kypsiksi simppelisti ja lopputuloskin on jo sellaisenaan ihan arki-iltaan sopiva. Itse kuitenkin ajattelin, että vieläkin parempaa tästä saisi, jos mukaan sujauttaisi vaikkapa kanaa tai vaihtoehtoisesti jotakin juustoa, kuten mozzarellaa, mikäli haluaa pysytellä kasvisversiossa. Ehkäpä myös aurinkokuivatuilla tomaateilla voisi olla paikkansa tässä kokonaisuudessa.

Joka tapauksessa tätäkin kannattaa testailla, vaikka ihan tällaisenaankin, sillä ei kai hyviä reseptejä voi koskaan liikaa olla. Hieman luovuutta vielä peliin ja se on siinä, vieläkin maukkaampi arkiateria.

Torstain jatkoja!

Ohra-bataattivuoka

4 annosta

400 g bataattia
300 g kesäkurpitsaa
1 sipuli
puolikas ruukku basilikaa
1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
500 g tomaattimurskaa
1 tl juoksevaa hunajaa
3 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
1,5 dl juustoraastetta / raejuustoa

Kuori ja suikaloi bataatti. Huuhtele ja suikaloi kesäkurpitsa. Kuori ja silppua sipuli.
Voitele uunivuoka ja lado kasvikset siihen. Lisää silputtu basilika, ohrasuurimot, tomaattimurska, hunaja, kasvisliemi ja ruokakerma. Sekoita.
Kypsennä vuokaa 175-asteisen uunin keskitasolla 45–60 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Ripottele päälle juustoraaste tai raejuusto ja paista vielä 10–15 min. kunnes juusto on sulanut.

Simppeli tomaatti-mozzarella-gnocchigratiini

Pikku-Kokki on jo puolitoistavuotias. Apua, kuinka aika rientää, vastahan hän opetteli ryömimään. No, se oli vuosi sitten, silloin kun me juhlimme hänen puolivuotisiaan. Nuo puolivuotiset vietimme kahvitellen ja kakutellen, nämä puolitoistavuotiset vietimme perheeni kanssa päivällistellen.

IMG_6994Koska osa päivällisvieraista oli kasvissyöjiä, kaivelin suunnitteluvaiheessa esiin luottokasvisruokakirjani, Kasvisruokaa koko perheelle, tai oikeastaan sen pikkusisaren Lisää kasvisruokaa koko perheelle. Monista lupaavan oloisista ehdokkaista valikoin tällä kertaa tehtäväkseni gnocchigratiinin. Kirjan tavan mukaan resepti oli sangen yksinkertainen, varsinkin kun menin sieltä mistä aita on matalin, ja käytin gratiiniin valmiita gnoccheja. Tämä siitä syystä, että jokin aika sitten valmistimme itse gnoccheja ja tulimme siihen tulokseen, että eivät ne nyt niin erikoisen ihmeellisiä olleet.

No mutta, tämä oli hyvää, simppelisti maukasta. Kannattaa kokeilla – ja rohkeasti käyttää niitä kaupan gnoccheja. Itsetehdyt voi hyvin säästää johonkin toiseen kertaan.

Gnocchigratiini

6 annosta

IMG_6988500 g gnoccheja
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
rapsiöljyä paistamiseen
10-15 tuoretta herkkusientä
3 dl keitettyjä valkoisia (cannellini)papuja
0,5 dl valkoviiniä (Minä korvasin viinin sen puutten vuoksi balsamietikan ja veden yhdistelmällä, joka toimi myös hyvin. Suhde oli noin puolet ja puolet.)
1 dl kermaa
1 rkl kasvisfondia
2 rkl tomaattipyrettä
200 g kirsikkatomaatteja
1 ruukku tuoretta basilikaa
100 g mozzarellaa
suolaa ja pippuria
1 dl parmesaaniraastetta

Keitä gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan ja levitä vuokaan odottamaan muiden ainesten valmistumista.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä ja viipaloi tällä välin sienet. Laita sitten sienet sipuleiden mukaan pannulle ja ruskista, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Lisää huuhdotut pavut, viini, kerma, fondi sekä tomaattipyree ja keitä kastiketta vähemmäksi muutaman minuutin ajan.
Lohko kirsikkatomaatit, kuutioi mozzarella ja poimi basilikasta lehdet. Kaada sienikastike ja kaikki muut ainekset uunivuokaan gnocchien päälle.
Mausta suolalla ja pippurilla, sekoittele ja ripottele parmesaania päälle.
Paista uunissa noin 15 min. kunnes ruoka on gratinoitunut kauniisti.

Linssejä, tomaattia ja kookosta

Minä olen aina ollut ”puuhailija”. Kotona ollessani teen jatkuvasti jotakin. Aamukahvini nautin Kirjavinkkien parissa, iltauutiseni katselen päivän tekemisiä raportoidessani: kirjoitan, muokkailen valokuvia tai arvostelen kirjoja. Voi, miten sitä innostuukaan samoista asioista yhä uudelleen ja uudelleen päivä toisensa jälkeen.

Päivisin, kun vietämme Pikku-Kokin kanssa taaperoaikaa, minä en tietenkään puuhaile. Silloin minä teen palapelejä, nautiskelen Pikku-Kokin leikkikeittiössään minulle loihtimia aterioita tai autan häntä nikkarointipuuhissaan, mieluiten kaikista minä luen satukirjoja. Mutta kyllä, myönnän, että kun pikkumiehen silmä välttää, minä sukellan jälleen puuhieni pariin: esivalmistelemaan aterian ainesosia, kirjoittamaan ylös muutaman muistiinpanon, etsimään mielenkiintoisia reseptejä, nappaamaan ehkä yhden valokuvan. Mutta niin se vaan on, että jos kotiäiti haluaa pyörittää näinkin suuritöisiä sivubisneksiä, on ne pienetkin aikahippuset otettava talteen ja käytettävä hyväksi. Ei se homma muuten etene. No, parin vuoden päästä minulla saattaakin olla jo innokas pieni käsipari apuna…

IMG_6773

Juurikin näistä aikatauluongelmista johtuen olen lähiaikoina pyrkinyt etsiskelemään arkipäiviin reseptejä, jotka tuottavat lopputuloksen melko nopeasti ja helposti. Toinen sopiva vaihtoehto on pata, joka taas toimii hitaasti, mutta jossa ruoka hautuu valmiiksi miltei itsestään. Valinnanvaraa siis löytyy, vähän kiireisemmällekin kokille.

IMG_6948 - Versio 2Mutta tämänkertaiseen asiaan. Koska linssit ovat kiva juttu monessa mielessä niin minun kuin Pikku-Kokinkin mielestä, päätin valita ne pääraaka-aineeksi sopivaa kasvisruokaa alkuviikkoon pohdiskellessani. Valmistin linssejä tomaatti-kookoskastikkeessa, resepti joka oli joskus pongahtanut silmiini Maustemittakaava-blogista.

Mainio ruoka, jota suosittelen kokeilemaan, mikäli linssit, kookos ja aasialainen maustemaailma inspiroivat. Me tykkäsimme tästä paljon ja tulemme varmasti tekemään uudestaankin. Rinnalle voi valita esimerkiksi riisiä tai kvinoaa, mikseipä pastaakin, joten lisukkeillakin saa tähän mukavasti vaihtelua. Kannattaa siis valmistaa suuri annos ja pakastaa vaikka lounasrasioihin. Toimii! Sattuupa ohje olemaan myös niin vegaaninen kuin gluteenitonkin, joten sen sopivuus erilaisiin ruokavalioihin on sangen laaja.

P.S. Mikäli linssit kiinnostavat kannattaa kurkata muitakin linssireseptejäni.

Linssejä tomaatti-kookoskastikkeessa

4 annosta

IMG_69481 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
2 dl vihreitä linssejä
800 g tomaattimurskaa / kuorittuja tomaatteja
2 dl kookosmaitoa
tilkka vettä
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua inkivääriä
2 tl kuivattua korianteria
suolaa
mustapippuria
limemehua

Lisäksi:
tuoretta korianteria ja/tai pinaattia
riisiä / kvinoaa / pastaa

Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä kunnes se pehmenee, lisää sitten valkosipuli ja kuullota vielä hetki.
Kaada pannulle huuhdellut linssit, tomaattimurska ja kookosmaito sekä pieni tilkka vettä. Lisää joukkoon tomaattipyree ja mausta kuivatulla inkiväärillä, korianterilla, suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen porista noin 30-40 min. kunnes linssit ovat kypsiä.
Ota kastike jäähtymään ja purista siihen hetken päästä limen mehua. Viimeistele tuoreella korianterilla ja/tai pinaatilla ja tarjoile haluamasi lisukkeen kera.

Soijarouhetta ja kasvissosetta, siis lihaperunasoselaatikon uusi, parempi tuleminen

Yksi niistä ruoista, jotka yhdistän vahvasti kouluruokailuun on lihaperunasoselaatikko. Se sekä sisarensa nakkiperunasoselaatikko – ja varsinkin tämä viimeksi mainittu – olivat niitä ruokia, jotka eivät koskaan edes lapsena herättäneet minussa minkään sortin innostusta. Perunamuusia, jonka sisällä palasia, hmm… Mieluummin minä nautin nämä kaksi asiaa toisistaan irrotettuina.

IMG_6474Tästäkin huolimatta pohdiskellessani sopivaa käyttötapaa kaapissa majailevalle soijarouheelle, päätin kokeilla soijaperunasoselaatikkoa. Tein näin kahdesta syystä: Ensiksikin halusin tehdä jotakin, joka onnistuisi ilman kauppareissua ja toiseksi ruoan pääasiallinen tarkoitus oli ravita Pikku-Kokkia, jonka uskoin vahvasti pitävän tämän tyyppisestä vaihtoehdosta.

Soijakasvissoselaatikkoni onnistui ihan hyvin. Perus perunasoseen tilalta minä valmistin monipuolisempaa kasvissosetta ja soijarouhekastikkeen maustoin erilaisin yrtein. Siis mukava arkiruoka, jonka tekaisee vaikkapa ylijääneestä muusista, mikäli haluaa päästä vieläkin helpommalla. Variaatioita lienee niin paljon kuin kokkejakin, mutta suosittelen ehdottomasti korvaamaan ainakin osan perunoista muilla kasviksilla.

Iloa vuoden viimeisiin päiviin toivotellen!

Soijarouhe-kasvissoselaatikko

4 annosta

IMG_6456700 g perunoita
3 porkkanaa
1 palsternakka
maitoa (mikäli haluat ruoasta vegaanisen, korvaa maito kaurajuomalla)
suolaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
3 rkl tomaattipyrettä
1,5 dl soijarouhetta
3 dl vettä
timjamia
oreganoa
mustapippuria
miniluumutomaatteja

Valmista ensin kasvissose. Keitä kuoritut ja pilkotut juurekset kypsiksi vedessä, joka juuri ja juuri peittää ne. Kun kasvikset ovat pehmeitä, kaada keitinvesi pois, mutta jätä noin desi juuresten sekaan. Muussaa ja lisää samalla maitoa, kunnes sose on pehmeää. Halutessasi voit maustaa soseen ripauksella suolaa.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kuumenna pannulla reilusti öljyä. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää sitten tomaattipyree ja kuiva soijarouhe. Pyöräytä soijarouhetta öljy-sipuli-tomaattiseoksessa niin, että rasva hieman imeytyy, ja lisää sen jälkeen vettä vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Soijarouhe on valmista, kun se ei enää ime itseensä nestettä. Mausta kastike timjamilla, oreganolla ja mustapippurilla.
Sekoita kasvissose ja soijarouhekastike keskenään, kaada seos voideltuun vuokaan.
Viipaloi miniluumutomaatit ja asettele viipaleet vuokaan päällimmäiseksi.
Paista 200 asteessa noin 30-40 min. kunnes pinta alkaa rapeutua.