Lämmittävä linssi-kurpitsakeitto

Vaikka viime päivät ovatkin osoittaneet jo joitakin merkkejä keväästä – ja nyt on jo maaliskuu! – jatkan silti läpi talven kulkemaani keittopolkua, joka on johdattanut minut jo useiden maukkaiden makujen ääreen. Lämmittävät keittohetket ovat aina tervetulleita.

IMG_6068Tämänkertaiseen keittokokeiluuni, linssi-kurpitsakeittoon, resepti löytyi Virpi Mikkosen kirjauutuudesta Kiitos hyvää Pikaruokaa. Tämä oli ensikosketukseni kyseiseen opukseen ja jätti ilman muuta positiivisen jäljen. Keitto oli mausteisen maukasta ja kirjan lupauksen mukaisesti pikaisesti valmistuvaa – joskaan täysin Virpin 20 minuutin aikataulussa en pysynytkään. Lisäksi mainittakoon, että ainakin näillä nestemäärillä kutsuisin tätä pikemminkin muhennokseksi kuin keitoksi ja näenkin sen istuvan hyvin myös lisäkkeen rooliin.

Kokeilkaa ihmeessä; linssien, kurpitsan ja kookoksen liitto on mukaansatempaava.

Linssi-kurpitsakeitto

4 annosta

IMG_60661 myskikurpitsa
400 ml kookosmaitoa
3 dl vettä
2,5 dl punaisia linssejä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä kuullottamiseen
1 tl kanelia
1 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua kurkumaa
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua muskottia
muutama rouhaus mustapippuria myllystä
1 tl merisuolaa
1 limen mehu

(Pinnalle:
kookosmaitoa
limen mehua
kanelia)

Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuori kurpitsa ja leikkaa se pieniksi, noin 1 cm x 1 cm:n kuutioiksi.
Kuullota sipuleita pienessä määrässä öljyä kattilan pohjalla noin 5 min. Lisää kurpitsakuutiot kattilaan ja kaada sekaan kookosmaito ja vesi. Lisää linssit ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen noin 15 min. kunnes kurpitsapalat ovat pehmenneet ja linssit kypsyneet. Purista sekaan limen mehua ja sekoita. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista.
Annosteluvaiheessa voit lusikoida keiton pinnalle hieman kookosmaitoa, puristaa siihen limestä mehua ja ripotella päälle kanelia.

Vuoden ensimmäinen päivällinen kotikolossa

Muutaman matkapäivän jälkeen valmistimme yhdessä kotikutoista lauantairuokaa. Tähtäimessä oli nimenomaan lauantairuoka, siis jotakin hyvää, mutta suhteellisen helppoa. Vastaus löytyi äijäruokailun maailmasta, Asia on pihvi -opuksesta, jonka muistanette tulikokeestaan täytettyjen pihvien sekä minttukuskuksen kera. Tuo oli suorastaan ilmiömäisen maukasta, mutta ei kirja pettänyt taaskaan, saimme kuin saimmekin sen reseptiikoilla luotua vallan herkullisen päivällisen.

Kovinkaan täydellisestä äijäilystä ei kuitenkaan nyt voida puhua, sillä poimimme kirjasta ainoastaan kaksi lisäkereseptiä broilerin koipiemme rinnalle, mutta niin tai näin, toimivat äijämuonat hyvin pihveittäkin. Päivällispöytäämme astelivat siis kukkakaalipaistos sekä pinaattimuhennos, joita molempia suosittelen kokeilemaan – joko pihvien kanssa tai ilman. Ainakin broileri osoittautui oivalliseksi kumppaniksi tälle kaksikolle.

Kirjaesittelyn saan loihdittua toivottavasti tuota pikaa, mutta joka tapauksessa maukasta vuoden alkua itse kullekin, niin äijälle kuin ei-äijällekin!

P.S. Pakko laittaa oheen myös terveellinen ja aina niin maukas kaalisalaattiresepti, jota pureksiessa ei voi ajatella lämmöllä kuin perheaterioitamme lapsuudenkodissani niin ennen kuin nykyäänkin. Tämä on äitini ruokapöydän vakiokalustoa, kiitos siis hänelle tästä(kin).

Kukkakaalipaistos

6 annosta

IMG_5789600 g kukkakaalia
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 laakerinlehti
4,5 dl maitoa
25 g voita paloina
3 rkl jauhoja
70 g cheddarraastetta
40 g parmesaaniraastetta
1 tl (englantilaista) sinappia
1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
1 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa

Keitä paloiteltua kukkakaalia kevyesti suolatussa vedessä noin 4-6 minuuttia, kunnes se on vielä kovankypsää. Valuta ja nosta sivuun.
Pane viini ja laakerinlehti toiseen kattilaan. Keitä nopeasti, kunnes viini kiehuu puoleksi. Lisää maito, voi sekä jauhot ja vatkaa vispilällä, kunnes voi sulaa. Jatka vatkaamista, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Hauduta 1 min.
Nosta kattila liedeltä. Sekoita juustot yhteen ja hämmennä kaksi kolmannesta seokseen, kunnes kastike on sileää. Lisää sitten kastikkeeseen sinappi, ruohosipuli ja persilja. Heitä laakerinlehti pois ja mausta makusi mukaan suolalla.
Lusikoi hiukan kastiketta matalan uunivuoan pohjalle. Kaada kukkakaali vuokaan ja levitä tasaiseksi. Lusikoi loppu kastike päälle ja ripottele pinnalle loppu juusto.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min. tai kunnes pinta kuplii ja on vaalean kullanruskea.

Pinaattimuhennos

4 annosta

IMG_577515 g voita
900 g pinaatinlehtiä
4 rkl ruokakermaa
0,5 tl muskottia
suolaa ja pippuria

Sulata voi paistinpannussa, lisää pinaatti ja kuumenna hämmentäen, kunnes lehdet nuukahtavat.
Jatka kuumentamista keskiteholla välillä sekoitellen, kunnes suurin osa nesteestä haihtuu.
Sekoita joukkoon kerma ja muskotti sekä maun mukaan suolaa ja pippuria.

Kaalisalaatti

IMG_5772keräkaalia
ananasta
maissia
pieni pala sipulia

Tarjoiluun:
salaatinkastiketta maun mukaan

Pilko ja sekoita ainekset. Se on sitten siinä, mutta pienenä vinkkinä mainittakoon, että tämä salaatti vaatii hyvän kastikkeen parhaiten toimiakseen. Yksikseen se saattaa olla hiukkasen yltiöterveellisen oloista.

Piirakkaa punajuurikkaan ystäville

Joulua ja rosollia odotellessa minun alkoi tehdä mieli jotakin punajuuriperäistä. Seuraava piirakka täyttikin mielihaluni mitä parhaiten, sillä se todella on punajuuripiirakka alusta loppuun – sangen monia muita makuja ei voimakkaan punajuuren maun rinnalle sovi. Pieniä, sopivia vivahteita kuitenkin.

Mielestäni tämä oli hyvää ja piirakaksi erityisen terveellisen makuista, kun pinnalta ei tällä kertaa löytynyt juusto- tai kermakuorrutusta ollenkaan. Maukas lounas- tai päivällispiirakka, sanoisin. Suosittelen kokeilemaan raejuuston kera, tämä yhdistelmä todella toimii.

Reseptin löysin Pohjolan ruokavalio -teoksesta, yhdestä syksyn mittaan keittokirjahyllyymme ilmestyneestä opuksesta, josta esittelyn pyrin laatimaan tuota pikaa. Alkuperäinen ohje sisälsi käyttämäni fetan sijasta sinihomejuustoa, mutta mielestäni feta toimi mainiosti. Lisäksi olen sitä mieltä, että piirakka kompastui tällä kertaa pohjaansa, joten olen korvannut omassa ohjeessani alkuperäisen pohjan hyväksi todetulla versiolla.

Siis punajuurikkaan ystävät, kokeilkaa toki!

Punajuuripiirakka

Vuoallinen

IMG_5657Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
0,25 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia / voita
0,5 dl maitoa

IMG_5664Täyte:
500 g punajuuria
1-2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
1 tl timjamia
0,5 tl rouhittua pippurisekoitusta
100 g feta- / sinihomejuustoa
1 kananmuna
1 dl kasvislientä
1 tl perunajauhoja

Sekoita pohjan kuivat aineet. Lisää sulatettu rasva ja maito ja sekoita varovasti. Painele taikina vuokaan ja seisota sitä jääkaapissa noin 15-20 min.
Kuori ja raasta punajuuret, kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit rasvassa, lisää punajuuriraaste ja hauduta pehmeäksi miedolla lämmöllä.
Siirrä raaste pois liedeltä, lisää juusto murusina sekä mausteet. Sekoita kasvisliemeen perunajauho ja kananmuna ja lisää täytteeseen.
Kaada täyte vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa 35-40 min. Peitä tarvittaessa loppuvaiheessa leivinpaperilla.

Lauantaina lautasella: broileria viskillä ja risottoa kurpitsalla

Vähiin käyvät viikonloput tässä kotikolossa, ja sitä myöten keittiössä, silloinhan me eniten nimittäin vietämme aikaa hellan äärellä, siis viikonloppuisin. Enää kolme viikkoa ja nämä kaksi kokkia siirtyvät uusiin ympyröihin. Se on Munkkivuoren mummoille hei, hei – täältä tullaan espoolaiselämä!

IMG_4236Hitaasti mutta varmasti kasvavien muuttolaatikkopinojen keskellä syntyi lauantaipäivällinen, sellainen mutkattoman maukas vaihtoehto. Risottoresepti löytyi jo aiemminkin mainitsemastani Apukokki maailmalla -perhekeittokirjasta, kanojen glaseerauksen idea sen sijaan on peräisin Helsingin Sanomista. Molempia ohjeita sovelsimme hieman itsellemme sopivammiksi. Glaseeraus oli alun perin suunniteltu broilerinsiiville, mutta me käytimme koipireisiä ja totesimme, että resepti toimii hyvin näinkin.

Kun alkupalaksi nautimme vielä klassikon, täytetyn avokadon, ihastuttavalla Lehtikuohulla kruunattuna, oli päivällisonni taattu.

Kurpitsarisotto

4-6 annosta

IMG_4229500 g kuorittua ja siemenistä putsattua kurpitsaa (noin 800 g ennen perkausta)
2 rkl oliiviöljyä
50 g parmesaania
4 valkosipulinkynttä
7,5 dl kana- / kasvislientä
2,5 dl valkoviiniä
Huom! Alkuperäinen ohje ei sisällä viiniä, vaan nesteenä käytetään 1 l kasvislientä
3 kevätsipulia
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä

Koristeeksi:
tuoretta korianteria

Putsaa kurpitsa siemenistä, leikkaa lohkoiksi ja kuori. Pilko noin sentin kuutioiksi.
Sekoita kulhossa kurpitsanpaloihin oliiviöljy. Levittele öljytyt kurpitsanpalat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Valmista sillä välin risotto.

Viskillä maustetut broilerinkoivet

3 annosta

IMG_42341 maustamaton koipireisi / ruokailija tai 1 kg maustamattomia broilerinsiipiä
suolaa
mustapippuria myllystä

Glaseeraus:
1 dl ketsuppia
0,5 dl voimakkaan makuista viskiä (esim. mallasviski)
2 rkl voita
4 rkl fariinisokeria
1 rkl soijakastiketta
1 tl dijoninsinappia
(1 tl sriracha-chilikastiketta)

Pinnalle:
2 rkl vaaleita seesaminsiemeniä

Laita broilerit laakeaan uunivuokaan. Ripottele niille suolaa ja rouhi mustapippuria.
Paista koipireisiä 175-asteisessa uunissa noin 50 min. Siipiä paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 30 min. kunnes ne ovat kypsiä ja nahka on hieman rapeutunut.
Mittaa sillä aikaa kattilaan kaikki glaseerauksen ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla hiljalleen ilman kantta noin 5 min. kunnes seos on hieman paksuuntunut.
Ota vuoka pois uunista ja kytke uunin grillivastus päälle. Kuumenna 250 asteeseen.
Kaada glaseeraus broilerien päälle. Grillaa vielä 5-8 min, kunnes broilerien pinta on paahtunut hieman ruskeapilkkuiseksi. Tarkkaile ruokaa paahtamisen aikana, sillä makea glaseeraus kärähtää helposti.
Ripottele valmiiden broilerien päälle seesaminsiemenet.

Syökää lammasta!

IMG_4125Pääsiäinen on ihastuttava juhla; kevät on käsillä, ruohonvihreää ja tipusenkeltaista kaikkialla, päivä päivältä käymme kohti kesää, heräämme aurinkoiseen eloon, energisoidumme.

Pääsiäinen on tottahan toki myös perinteiden aikaa; on rairuohoa, noitia ja suklaisia munia erikoisiin piilopaikkoihin kuljettavia pupuja, ehkä kokkokin. Ja sitten on se kaikkein tärkein, pääsiäisen todellinen sanoma, ylösnousemuksen sanoma. Juhlimme kristinuskon vanhinta juhlaa.

Mutta koska olemme täällä, makumatkailun kehdossa, palatkaamme asiaan, siis Ruokaan! Lammasta, mämmiä ja pashaa, siinäpä ne perinteisimmät. Me valitsimme tuon ensimmäisen. Mämmiäkin maistelimme, kaupan, sekä eri hyvää pashaa, äitiliinin.

Ulkonäkö hieman karu, maku mukavan murea.
Ulkonäkö hieman karu, maku mukavan murea.

Mutta se lammas. Viime vuonna onnistuimme järjettömän hyvin (reseptiikkoja tuohon kokonaisuuteen voit tarkastella täältä), joten myös tällä kertaa odotukset olivat korkealla. Ohje nyt valmistuneeseen paahdettuun lampaan lapaan, joka sai rinnalleen rosmariiniperunoita löytyi jo vuodenvaihteen tienoilla Vera Jordanovan keittokirjasta Don’t Miss a Bite, mutta toteutukseen se pääsi vasta nyt, tuntui istuvan hyvin tähän juhlaan. Ja hyväähän se olikin, mureaa kuin mikä. Ihan viime vuoden tasolle emme tosin yltäneet, mutta silloin puhuttiinkin yhdestä kaikkien aikojen parhaiten onnistuneista aterioistamme…

Suosittelemme siis ehdottomasti kokeilemaan lammasta tähän yrttiseen tyyliin, mutta muutama asia huomioiden. Käytä reilusti mausteita, älä säästele suolaa ja rosépippuria. Oliiviöljyä sen sijaan voi käyttää hiukan reseptin ohjeistamia määriä niukemmin, nyt lopputulos oli hiukan yliöljyinen. Muista myös, että marinoitumisaika on vähintään yön yli, ajan salliessa jopa pidempään.

Rosmariiniperunoista todettakoon ainoastaan, että toimivat hienosti ja varmasti ovat lihan kuin lihankin ystäviä. Lisäksi minttuhyytelöä, pitkänäperjantaina hyväksi todettua kevätsipulista jogurttikastiketta ja lampaan paistoliemestä sekä kermasta kokoonkeiteltyä kastiketta. Siinä se, maukas lammaslautasellinen.

IMG_4140Meidät tuntien pääsiäisen pääateriamme ei tietenkään ollut yksiosainen, vaan lampaalla oli sekä edeltäjänsä että seuraajansa. Aloitimme punajuuren, lopetimme sitruunan seurassa, tietenkään jo viime vuonna hyväksi todettua pääsiäisalkujuomaa, Sandya, unohtamatta. Kylmään punajuurikeittoon, jonka ohjeistuksesta vastasi Mirja von Knorring löytyi resepti hänen kirjastaan Villiä ja kesyä lähiruokaa. Keitto oli hurmaavaa, kaunista ja raikasta. Aterian päättänyt sitruunapaistos sitä vastoin oli löydös K-ruokamaailmasta, sieltä k-ruoka.fi -reseptiarkistosta. Paistos oli hyvää, sopivan kevyehköä näinkin runsaan aterian päätteeksi.

Tällainen oli siis meidän pääsiäispäivän ateriamme tällä kertaa. Maukasta ja iloista juhlan jatkoa itse kullekin!

Kylmä punajuurikeitto

2 annosta

IMG_41360,5 l kefiiriä
1 keskikokoinen punajuuri
1 tl piparjuuriraastetta
neljäsosa sitruunan mehu
0,5 tl juoksevaa hunajaa
0,5 tl merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 dl sileälehtistä persiljaa
4 viiriäisenmunaa

Keitä punajuuret melkein kypsiksi ja raasta hienoksi. Lisää raaste kefiirin joukkoon, samoin piparjuuri, sitruunanmehu, hunaja, merisuola ja pippuri.
Sekoita ainekset keskenään, peitä keitto kelmulla ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin. Näin maku pääsee kehittymään.
Kaada keitto siivilän läpi puhtaaseen kulhoon ja painele loputkin mehut huolellisesti siivilästä lusikalla. (Siivilään jäävän raasteen voit sekoittaa vaikka jauhelihaan ja valmistaa punajuuripihvejä.)
Keitä viiriäisenmunat.
Annostele keitto lautasille ja laita pinnalle puolitettuja viiriäisenmunia. Viimeistele annokset silputulla persiljalla.

Paahdettu lampaan lapa

Onnellinen lammasselfie!
Onnellisen lammasselfie!

6 annosta

1,5 kg luullista lampaan lapaa
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa
rouhittua rosépippuria
1 kokonainen valkosipuli
1 nippu tuoretta minttua
1 nippu tuoretta rosmariinia
2 rkl kuivattua viherminttua
2,5 dl roséviiniä

Aseta lampaan lapa leikkuulaudalle luupuoli alaspäin. Jos lihakauppias ei ole viiltänyt sen pintaa, tee lampaan rasvakerrokseen ja lihaan ristiviillot terävällä veitsellä.

Viilleltynä.
Viilleltynä.

Hiero lampaan pintaan 2-3 rkl oliiviöljyä ja reilusti suolaa ja rouhittua rosépippuria. Sivele lihalle sopivan uunivuoan pohja oliiviöljyllä.
Kuori valkosipulin kynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Levittele puolet murskatuista valkosipulinkynsistä, tuoreesta mintusta ja rosmariinista vuoan pohjalle ja nosta liha niiden päälle. Laita loput murskatut valkosipulinkynnet ja loput mintusta sekä rosmariinista lampaan pinnalle. Painele niitä myös viiltoihin.

Marinoitumaan matkalla.
Marinoitumaan matkalla.

Peitä vuoka tiiviisti kelmulla ja anna maustua jääkaapissa yön yli.
Ota vuoka jääkaapista ja nosta liha hetkeksi leikkuulaudalle. Poimi rosmariini ja minttu pois lihan päältä ja pane ne vuoan pohjalle. Jätä murskatut valkosipulinkynnet paikoilleen.
Yhdistä 1 rkl oliiviöljyä ja kuivattu viherminttu pienessä kulhossa. Hiero seos kauttaaltaan lampaan pintaan. Nosta liha vuokaan yrttien ja valkosipulinkynsien päälle ja anna sen lämmetä huoneenlämpöiseksi, noin 2 tuntia.

Ennen uunin lämmintä kosketusta.
Ennen uunin lämmintä kosketusta.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kaada roséviini vuokaan, peitä vuoka foliolla ja paista lihaa 4 tuntia. Ota liha uunista, anna jäähtyä 15 min. ja tarjoa lämpimänä.

IMG_4133IMG_4149

Rosmariiniperunat

4 annosta

suolaa
4 isoa perunaa
2,5 rkl oliiviöljyä
1-2 tuoretta rosmariininoksaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuumenna vesi ja 1,5 rkl suolaa kiehuvaksi isossa kattilassa. Kumoa veteen perunalohkot. Keitä niitä 3-4 min. siitä hetkestä, kun vesi alkaa uudelleen kiehua. Kaada lohkot lävikköön, kuivaa ne ja pane syrjään.
Kuumenna oliiviöljy (valurauta)pannulla keskilämmöllä. Nakkaa joukkoon perunalohkot ja rosmariininoksat. Paista 5-10 min. välillä käännellen, kunnes lohkot ovat kullanruskeita.
Kumoa perunalohkot uunivuokaan ja paista niitä 15-20 min. tai kunnes ne ovat pehmenneet. Tarjoa lämpiminä valitsemasi lihan kera.

Sitruunapaistos

4 annosta

IMG_41600,5 dl sitruunamehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
25 g voita
0,9 dl sokeria
1,5 kananmunaa
0,4 dl vehnäjauhoja
1,25 dl maitoa
tomusokeria

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä / -kastiketta

Voitele uuninkestävä vuoka.
Pese sitruuna hyvin. Raasta tarvittava määrä kuorta ja purista mehu.
Vatkaa sähkövatkaimella kulhossa keskenään pehmeä voi, sokeri ja sitruunankuoriraaste. Jatka kunnes seos on tasaista ja väri vaalentunut.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset voiseokseen hyvin vatkaten.
Mittaa jauhot, maito sekä sitruunamehu keltuais-voiseoksen joukkoon. Sekoita, kunnes taikina on tasaista. Nostele valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Kaada taikina vuokaan.
Nosta vuoka uunipellille ja lisää pellille kiehuvaa vettä niin, että se yltää puoleen väliin vuokaa.
Paista vesihauteessa 175 asteessa 35-40 min. Paistoksen pinta muuttuu kakkumaiseksi ja pohjalle muodostuu sitruunakiisseli. Siivilöi päälle tomusokeria. Tarjoa paistos lämpimänä sellaisenaan tai vaniljajäätelön / -kastikkeen kera.

Ilveskissan ensi naukaisu

IMG_3652Hih. Otsikolla viittaan jälleen keittokirjalöytöön, tällä kertaa hieman vanhempaan sellaiseen. Kyseessä on nelisen vuotta sitten julkaistu opus, jonka kannessa komeilevat muusikko Marco Hietala sekä ilves ja jonka kansien välistä on löydettävissä miltei parikymmentä rokkaria kolmen ruokalajin menuineen. Teokseen, joka heti kiinnostuneille tiedoksi kantaa nimeä Ilveksen rokkimenut, palaan tuonnempana tarkemmin, nyt keskitytään ensimmäisenä sieltä teon alle valittuun pääruokaan, jonka aikoinaan Helsingin Ravintola Ilveksessä tarjoili Jonna Tervomaa.

IMG_3646Meillä sunnuntaipäivän ratoksi valmistuivat kreikkalais-helsinkiläiset lihapyörykät pehmeän tomaattisessa kastikkeessa yrttisen perunamuusin kanssa, annos jonka Tervomaa on oivallisesti nimennyt ”Madonna’s Muscles”. Ei voi muuta todeta, kuin että oikein nannaa muskelimannaa, rokkikokkien seuraan palaamme varmasti mitä pikimmin…

Samalla tämä ravintola-annoksen toisinto toimi vallan maukkaana päätöksenä viikonlopulle, jota vietimme 3-vuotista kihlaustamme juhlien. Tässä kohtaa onkin pakko mainita kaksi asiaa, jotka jokaisen olisi hyvä kokea ainakin kerran elämässään: 1) Tampereen Ravinteli Bertha, 2) kotimainen keskiaika/renessanssi/keltti -henkistä folk rockia soittava Greenrose Faire -yhtye (vähintäänkin musiikki, mieluiten elävä esiintyminen). Näistä komponenteista koostui meidän kolmas kihlapäivämme, ennen kuin pääsimme lihapyöryköiden pariin. Täydellistä!

Satellitegreenrose_faire

Lihapyörykät

6 annosta

IMG_36382 dl vaaleaa leipää kuutioituna
1 dl tomaattimehua
2-3 dl kivettömiä tummia oliiveja (me korvasimme nämä punasipulihillokkeella ja kapriksilla, jota suosittelemme lämpimästi kokeilemaan)
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
fetaa
400 g jauhelihaa (nautaa ja / tai lammasta)
2 kananmunaa
loraus Jaloviinaa (käytimme konjakkia, joka toimi myös mainiosti)
1 tl kuivattua minttua
ripaus mustapippuria
suolaa

Turvota leipäkuutioita tomaattimehussa kymmenisen minuuttia.
Pilko oliivit (tai hienonna punasipulihilloke) ja aurinkokuivatut tomaatit, murenna feta.
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja muotoile lihapulliksi. Paista lihapullat kypsiksi pannulla tai 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Yrttinen perunamuhennos

6 annosta

IMG_36371 kg perunoita
(maitoa)
1 puntti rukolaa
1 puntti persiljaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa

Keitä kuoritut perunat kypsiksi.
Soseuta yrtit öljyyn tehosekoittimessa.
Soseuta perunat perunansurvimella tilkkaan keitinvettään. Me tosin käytimme sähkövatkainta ja lisäsimme joukkoon myös hieman maitoa.
Mausta muhennos yrttiöljyllä ja suolalla.

Tomaattikastike

IMG_36421 sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 kuivattu pieni chili
2 rkl öljyä
0,5 dl tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa
hyppysellinen suolaaripaus sokeria
mustapippuria
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl (turkkilaista) jogurttia
0,5 dl tuoretta minttua hienonnettuna

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Murskaa joukkoon chili.
Kuullota sipuleita ja chiliä kuumassa öljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle tomaattipyree ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää tomaattimurska ja mausteet.
Keitä kastiketta miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Soseuta valmis kastike tasaiseksi teho- tai sauvasekoittimella. Lisää parmesaani, jogurtti ja tuore minttu kastikkeeseen juuri ennen tarjoilua.

Sitruunaiset broilerin koipireidet ja kikherne-pinaattimuhennos

Arkinen vapaapäivä; mikä ihana syy laatia pikku perheelle päivällinen… Vaikka ruoanlaitossa parasta onkin se, että omassa taloudessamme sitä voidaan kutsua harrastukseksemme, yhdeksi meitä yhdistävistä asioista, on myös mukavaa silloin tällöin viettää keittiössä iltapäivä ihan omillaan. Ilahduttaa toista. Ja kun tekee kokonaan itse, saa myös itse päättää, mitä aikoo valmistaa – alusta loppuun.

IMG_3012Broileria teki mieli, sitä siis. Mitä lisäkkeen valintaan tulee, kantavana ajatuksenani oli tällä kertaa kikherne, raaka-aine joka omalla ruoka-aineiden suosikkilistallani sijoittuisi takuuvarmasti melko korkealle, mikäli sellaisen laatisin.

En tiedä, miksi minä niin tykkään taiteilla näiden koipien kera – erityisesti syömisvaiheessa – mutta koska niin on, valmistinpa niitä, jälleen kerran. Uusi resepti, uusi maku; oikein makoisa sellainen. Kikhernejutskasta kiitos Kahden keittiöön.

Lisähuomautuksena mainittakoon, että nämä kaksi ruokalajia yhtäaikaisesti nautittuina eivät välttämättä kaipaa jogurttikastiketta rinnalleen, mutta mikäli koipia haluaa natustella esimerkiksi riisin tai kuskusin kera, suositan ehdottomasti valmistamaan myös kastiketta.

Sitruunaiset broilerin koipireidet (ja jogurtti-kurkkukastike)

annosmäärä riippuu koipien määrästä, 1 koipi / ruokailija

reilu kilo broilerin koipireisiä
1 paistopussi

Mausteseos:
4 tl sitruunankuoriraastetta (1 sitruuna)
20 g persiljaa
2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl himalajan suolaa, tavallista hiukan enemmän
0,5 tl valkopippuria
0,5 dl rypsiöljyä

(Jogurtti-kurkkukastike:
IMG_3006200 g ruoanvalmistusjogurttia
puolikas kurkku
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 tl minttua)

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Irrottele varovasti sormilla ja pienellä terävällä veitsellä broilerin koipireisien nahka niin, että se jää kiinni koipiluuhun.
Pese sitruuna hyvin ja raasta kuoren keltainen osa. Sekoita kaikki mausteseoksen ainekset keskenään. Levitä seos koipireisien pinnalle ja vedä nahkat takaisin mausteiden päälle.
Pane koipireidet paistopussiin. Sulje pussi ja nosta se uunipannulle. Leikkaa yksi pussin kulma auki, jotta höyry pääsee siitä ulos. Kypsennä broilerin koipireisiä uunissa noin 50 min.

(Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Tarkista maku ja mausta lisää halutessasi.)

Kikherne-pinaattimuhennos

4 annosta

IMG_30031 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
50 g aurinkokuivattua tomaattia
ripaus cayennepippuria / 0,5 tl kuivattua chilimurskaa
1 prk (380 g) kikherneitä
250 g (pakaste)pinaattia
2 dl kookosmaitoa (käytin kevytversiota, mutta suositan kokeilemaan ”täys”maitoa)
1 rkl limemehua
0,5 tl suolaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota keltasipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle murskatut valkosipulinkynnet, aurinkokuivatut tomaatit suikaleina ja cayennepippuri / chili. Jatka kuullottamista parin minuutin ajan.
Valuta kikherneistä vesi pois ja lisää ne pannulle. Lisää pannulle pinaatti kourallinen kerrallaan. Jos käytät tuoretta pinaattia, lisää uusi kourallinen vasta sitten, kun edellinen satsi pinaatilehtiä on mennyt hieman kasaan. Lisää lopuksi kookosmaito ja limemehu.
Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 min. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.