Tunnelmallisia makuja

Nyhtöpossua ripepiirakassa

Kirjoitettu 7 kesäkuun, 2017 by Kaisa

Sateinen ja kylmä aamupäivä, Pikku-Kokki unilla, iltapäivän ohjelmaksi tiedossa sisäleikkejä, sillä kuratouhut eivät vielä sovi meidän päiväohjelmaamme, meillä kun vasta opetellaan hiekkalaatikkohommia, popsitaan hiekkaa sun muuta mielenkiintoista. Siispä en kuluta vapaahetkeäni kauppareissuun, vaan käytän luovuuttani keittiöpuuhasteluintoni laannuttamiseksi. Syntyy mitäpä muutakaan kuin riperuokaa.

Suoritettuani löytöretken pakastimelle on saaliini seuraava: purkillinen nyhtöpossua, desin verran uuniperunoiden täytettä ja muutama viipale kesraa, algerialaista leipää, jonka valmistus meni siinä määrin pieleen, että sen syöminen sellaisenaan ei maistiaispalaa lukuun ottamatta tuntunut mielekkäältä. Siis hyviä aineksia niin piirakkapohjaan kuin täytteeseenkin. Syntyy tuhti nyhtöpossupiirakka maukkaalla ripepohjalla ja ”valkoisen pizzan” valkoisella kastike-elementillä.

Muuten kehitelmä oli omani, mutta reseptin kastikkeeseen nappasin Kääpiölinnan köökistä, jossa sitä käytettiin osana pulled pork -pizzaa. Samoin idea paistaa piirakka valurautapannussa syntyi tuota ohjetta tutkiessani. Olikin muuten loistohomma ja löytyi pannullekin käyttöä; tätä rupean harrastamaan useamminkin.

Eipä siis sen kummempaa kuin suositusta peliin; niin koko piirakalle kuin sen tekotavallekin.

P.S. Tästä ei tullut kaunista katsottavaa; kuvat kuitenkin todistavat, että tehdyksi tuli, ihan omin kätösin.

Nyhtöpossupiirakka

Pannullinen / vuoallinen (ø 25 cm)

Pohja:
2 dl jotakin ”ripettä”, kuten perunamuusia, sosekeittoa tai leipää soseutettuna
2 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
50 g voita
1,3 tl leivinjauhetta

Kastike:
puolikas sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyreetä
tilkka öljyä
2 dl paseerattua tomaattia
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua basilikaa
1 tl ruokokidesokeria
ripaus rouhittua mustapippuria
nyhtöpossua (resepti jättihyvään sellaiseen löytyy täältä)

Täyte:
turkkilaista jogurttia
mustapippuria ja suolaa
juustoraastetta
pala mozzarellaa

Tee ensin pohja. Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe. Taputtele taikina öljyttyyn valurautapannuun tai voideltuun piirakkavuokaan.
Keittele sitten kastike. Kuullota silputtua sipulia ja valkosipulia sekä tomaattipyreetä hetki kattilassa tai kasarissa tilkassa öljyä. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja mausteet. Sekoita, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hissukseen muutaman minuutin ajan.
Nosta kattila sivuun ja sekoita nyhtöpossu kastikkeeseen.
Mausta seuraavaksi sopivaksi katsomasi määrä turkkilaista jogurttia rouhitulla mustapippurilla ja ripauksella suolaa.
Levitä pohjan päälle ensin jogurttikastike, sitten juustoraaste ja lopulta nyhtöpossukastike.
Viipaloi mozzarella ja viimeistele piirakka viipalein.
Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 min.

Kauraa ja suklaata; Amerikan herkku kohtaa suomalaisserkun

Kirjoitettu 1 kesäkuun, 20171 kesäkuun, 2017 by Kaisa

Minä rakastan kauraa; kaurapuuroa ja kaikenlaisia kauraherkkuja. Joitakin aikoja sitten vaihdoin maidon pitkälti kaurajuomaan, koska se vain on niin hyvää. Yksi parhaista kauraherkuista on kulkenut mukanani niin kauan kuin muistan, omenapaistos. Sitä syötiin meillä kotona aika usein, runsaan vaniljakastikkeen kera. Parasta siinä oli ehdottomasti se kaurakerros, makea ja rapea. Ensin söin aina omenat, sitten vasta nuo ihastuttavat kaurakokkareet.

Näinpä innostuin kovasti, kun törmäsin seuraavaan kaura-brownies -ohjeeseen, jossa edellä mainitulle omenapaistokselle ominainen kaurakerros kohtaa maailmankuulun suklaaleivonnaisen, brownien. Itse asiassa taisin ruveta leipomispuuhiin miltei siltä istumalta, ainekset kun meiltä sattuivat löytymään ja prosessikin vaikutti siinä määrin helpolta, että Pikku-Kokin päiväunet saattaisivat hyvinkin riittää tehtävän loppuunviemiseksi.

Kannatti kokeilla, näitä tulee varmasti joskus tehtyä toistekin, mikseipä vaikka valkosuklaisella kosketuksella. Toisaalta tällaista kaurakuorrutusta voisi hyvin kokeilla monien muidenkin leivonnaisten pinnalle ja sen tulen varmasti tekemäänkin. Siis hyvä löytö, suosittelen!

Alkuperäisohje oli kenenkäs muunkaan kuin Kinuskikissan, joka leipoi omansa uunivuokaan ja leikkeli siitä sitten leivospalasia. Minä hoidin homman suoraan muffinssi- ja leivosvuokiin, joka toimi mielestäni hyvin. Kokeilkaa toki! Vaikkapa jos vieraat tai makeannälkä yllättävät…

Kaura-brownies

12 keskikokoista muffinssia ja 6 leivosta / vuoallinen (17×30 cm)

Brownie-taikina:
175 g voita
120 g tummaa suklaata
2,75 dl sokeria
0,25 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja

Kaurakuorrute:
125 g voita
1,5 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
3,5 dl kaurahiutaleita

Sulata voi kattilassa. Ota liedeltä ja lisää suklaa paloiteltuna. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää yksitellen loput ainekset.
Jos teet muffinsseja, pue muffinssipelti muffinssivuoilla tai käytä muuta hyväksikokemaasi tapaa. Mikäli taas valitset uunivuoan, vuoraa reunallinen uunivuoka (17×30 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina muffinssivuokiin tai vuoan pohjalle. Muffinssiversiossa älä täytä vuokia liian täyteen, vain noin puoleen väliin.
Esipaista brownie-pohjia 200 asteessa 15 min.
Valmista paiston aikana kaurakuorrute. Sulata voi kattilassa. Sekoita voisulan joukkoon loput ainekset. Levitä kauraseos pohjien päälle.
Jatka paistamista 8-10 min. Anna jäähtyä. Siirrä jääkaappiin viilentymään. Jos teet isossa vuoassa, leikkaa kakku kylmänä annospaloiksi.
Tarjoile sellaisenaan tai vaniljajäätelön / -kastikkeen kera.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 58: Ravintola Vihreä Holvi; taas yksi palanen kalliolaiseen ravintolahelminauhaan

Kirjoitettu 31 toukokuun, 2017 by Kaisa

Muutamien kuukausien tauon jälkeen jatkoimme tutkimusmatkaamme kalliolaisravintoloihin. Kohteenamme oli tällä kertaa ravintola Vihreä Holvi ja oppaanamme tottahan toki samainen gurmeetietoinen ystäväpariskuntamme kuin ennenkin. Ja taas; osui ja upposi, ihan huippu ruokaretki!

Vierailu osoitteessa Harjutori 8 sijaitsevassa ravintolassa vaatii jo siinä mielessä opastusta, että ilman etukäteistietoa tätä paikkaa olisi melko mahdotonta löytää. Ulospäin se on täysin huomaamaton, ei kylttejä, ei edes nimeä. Nimi Vihreä Holvi muuten juontaa juurensa rakennuksen historiasta; jo vuonna 1927 rakennetussa talossa toimi 1930-luvulla kahvila-ravintola Vihreät Holvit, jonka nimiperinnettä nykyinen ravintola jatkaa. Ollaan siis monella tapaa vanhan äärellä. Ravintolasali on viihtyisä, vaikkakin aivan odotuksiani vastaamaton puna-vihreine seinineen. Tunnelma on rento lattiasta kattoon ja tulee tunne, että tänne ovat tervetulleita kaikki, Pikku-Kokki niin ikään.

Mutta siirrytäänpä ruoan pariin. Menu houkuttelee minua monella tapaa. Sekä alku-, pää- että jälkiruoista löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joten tällaista huonoa päättäjää ei haittaa yhtään, että pöytäseurueemme päätyy viiden ruokalajin yllätysmenuun (à 60,00€).

Ensimmäiseksi eteemme saapuu annos katkarapuja avocadon, inkiväärikurkun, kyssäkaalin ja piparjuuren kera. Ihan valloittavaa erilaisten mutta erittäin hyvin yhteensopivien makujen tanssia lautasella. Siis mainio aloitus. Toinen alkuruoka, se lihapuolen edustaja, on karitsaa tartarin muodossa. Voin myöntää, että kuullessani mitä tuleman pitää, en suoranaisesti hihku odotuksen ilosta, mutta voi sitä positiivisen yllätyksen määrää, joka minut valtaa ensimmäiset haarukalliset maisteltuani. Annos on todella hyvä aioleineen, sinapinsiemenineen ja ennen kaikkea lehtikaalisipseineen. Piste iin päälle on annoksen ylle raastettu graavattu keltuainen. Paras syömäni lihatartar, voin kertoa.

Pääruoaksi saamme kuhaa parsakaalin, merilevän, kananmunapyreen ja simpukka-voikastikkeen kanssa. Jälleen kerran ihan mahtimaukas annos, jossa ei mielestäni ole mitään parannettavaa.

Kun ruokalajeja on jäljellä vielä kaksi, saammekin ehkä hieman yllättäen eteemme pähkinäkakkua suklaajäätelöllä ja suolakinuskilla aateloituna. Ihan selkeästi tuntuu jo lopetukselta, vaikka vielä jotakin pitäisi olla tulossa, olemmehan vasta neljännen ruokalajin kimpussa. Annos on jälleen kerran huippuluokkaa. Tässä kohtaa seurueemme pähkinäallergikko saa sydärin. Ei hänelle tarjoilluista pähkinöistä, vaan niiden sijaan hänelle tarjoillusta annoksesta mitäpä muutakaan kuin sydäriä, siis ankanmaksaa, Amerikan pannukakkua ja vaahterasiirappia. On kuulemma pala taivasta; sellainen sydäri, jonka ottaisi mielellään muutaman kerran päivässä, makean ja suolaisen täydellinen liitto. No, seurueemme maksasta pitämätön henkilö on annosta maistettuaan eri mieltä, joten uskaltanen suositella vain sillä varauksella, että sattuu pitämään maksasta, nimenomaan ankanmaksasta.

Erilainen mutta varsin paljon ainakin minun sokerista mieltäni miellyttävä valinta on tarjota kaksi jälkiruokaa tutumman kaksi pääruokaa -vaihtoehdon sijaan. Ateriamme viimeistellään annoksella passion-parfait’ta, ananasta ja basilikaa, joka raikkaudellaan jättää jälkeensä ihastuttavan olotilan. Annos, jota en varmasti olisi nimen perusteella tilannut – juuri tuon parfait’n vuoksi. Ehkä olisi syytä unohtaa tuo kerran vuosia sitten koettu huono parfait ja uskaltaa tilata joskus näitäkin, niin hyviä jäädykkeitä olen sen jälkeen saanut maistaa…

Tuskin on jäänyt kenellekään epäselväksi, mutta koska kertaus on se kuuluisa opintojen äiti, sanottakoon vielä kerran, että Vihreä Holvi todella täytti odotukset – ja ylittikin ne. Todella hyvää ruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan mainio kokemus kaiken kaikkiaan. Suositusviineineen ateria kahdelta kustansi melko tarkalleen 200,00€.

Vihreälle Holville siis Tunnelmallisilta ehdoton suositus. Odotin fine dining -ravintolaa, mutta mielestäni Vihreä Holvi on kuitenkin enemmän bistro. Bistro joka tarjoilee fine dining -tasoista ruokaa hieman suurempina annoksina ja hieman huokeampaa hintaan. Kaikki palaset ovat siis kohdillaan.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 4+/5

Matkailu avartaa osa 4: Algeria

Kirjoitettu 28 toukokuun, 2017 by Kaisa

Tällä viikolla lähdimme pitkästä aikaa aakkoselliselle makumatkalle, kun pyörähdimme yhden aterian verran algerialaisessa keittiössä. Tämä kulinaristisen haasteeni ensimmäinen Afrikan mantereelle sijoittuva pujahdus oli kokemuksena ihan mielenkiintoinen, joskin lopputulokseltaan vaihteleva.

Algerialainen keittiö on eräänlainen yhteensulautuma berberi, arabi, ottomaani ja välimerellistä ruokakulttuuria. Tässä sen kummemmin tuota esittelemättä totean ainoastaan muutamia keskeisiä piirteitä: Algeriassa ateriat rakentuvat useimmiten lampaan tai naudanlihan, oliiviöljyn, tuoreiden kasvisten ja yrttien ympärille, leipä on niin ikään hyvin keskeinen osa, eikä ateria perinteisesti ole täydellinen ilman sitä. Hurskas muslimiväestö ei käytä porsaanlihaa.

Valitsin valmistettavakseni kesraa, perinteistä algerialaista kohottamatonta leipää, joka on oleellinen kumppani esimerkiksi keitoille. Pääruoaksi keittelin valkoista kanakeittoa. Keiton kanssa onnistuin, leivän en. Tästä syystä en rupea esittelemään leivän reseptiä sen tarkemmin, kiinnostuneet voivat kurkistaa sen täältä. Itse luulen, että epäonnistuin jauhojen vuoksi – korvasin durumjauhot vehnäjauhoilla – mutta tiedä häntä, syitä voi olla monia. Mitä keittoon taas tulee, hauska keltuaisen ja sitruunamehun aiheuttama värinmuutosilmiö toimi kyllä, kun lusikan tai kauhan laski liemeen, mutta kuvaan asti en sitä saanut tallennettua. Mutta eipä ollut saanut mielestäni alkuperäinenkään tekijä, keltaiseltahan tuo näyttää myös hänen kuvissaan. Näistä yhden olen lainannut myös reseptin viereen. Omat kuvani kun eivät tällä kertaa olleet oikein julkaisukelpoisia.

Mutta siis; keitto oli maukasta, liemen sitruunaisuus sopi mainiosti kanan makuun, samoin pieni kanelinen vivahde. Ehdotuksesta lisätty pieni määrä lasinuudeleita oli ihan hyvä ajatus, itse olisin tosin valinnut jonkin toisen nuudelilaadun tai mahdollisesti korvannut nuudelit esimerkiksi tortelliineilla. Joka tapauksessa hyvää keittoa, vaikkakaan ei mielestäni kovinkaan ”Afrikan makuista” – en tosin väitä, että tuntisin afrikkalaisten ruokien makumaailmaa, mutta itse yhdistäisin tämän jonnekin muualle, ehkäpä Aasian suunnalle.

Kokeilkaa ihmeessä, toki kesraakin, mutta suosittelen noudattamaan ohjeistusta itseäni tarkemmin.

”Chorba Bayda” eli valkoinen kanakeitto

4 annosta

500 g kanaa tai broileria
1 sipuli
1 porkkana (mielestäni näitä saisi olla enemmän)
1 sellerin varsi
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
0,25 tl mustapippuria
0,25 tl chilihiutaleita
0,5 tl kanelia
1 tl hienoa merisuolaa
1 l vettä
400 g kikherneitä
1 keltuainen
1 sitruunan mehu
nippu tuoretta korianteria tai persiljaa

Lisäksi halutessasi:
nuudeleita tai pastaa, esimerkiksi tortelliineja

Paloittele kana suurehkoiksi palasiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja paloittele myös porkkana(t) ja sellerin varsi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Lämmitä öljy sekä voi suuressa kattilassa keskilämmöllä. Lisää kananpalat ja ruskista niitä noin 5-10 min. Nosta kanat kattilasta sivuun odottamaan.
Lisää nyt kattilaan sipuli, porkkanat ja selleri. Paista alhaisehkolla lämmöllä, kunnes sipulit pehmenevät ja muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää kattilaan valkosipuli sekä mausteet, palauta myös kananpalat kattilaan. Käristä muutaman minuutin ajan.
Lisää vesi, kiehauta, peitä kattila kannella ja alenna lämpöä. Hauduta 45 min.
Lisää kikherneet ja keitä vielä vartin verran. Lisää nuudelit tai pasta sopivassa kohdassa keittoaikansa mukaan.
Viimeisen viiden minuutin aikana sekoita pienessä kulhossa keskenään keltuainen, sitruunamehu ja tuore yrtti pieneksi silputtuna. Älä tee tätä aiemmin, jotta sitruuna ei ala kypsyttää keltuaista, joka näin ollen saattaa juoksettua. Lisää nyt haarukalla hämmentäen joukkoon myös kauhallinen lientä. Sekoita sitten seos rauhallisesti keittoon. Sammuta liesi ja jätä keitto kannen alle 5 minuutiksi.
Tarjoile lämpimänä.
Mikäli olet onnistunut, liemi muuttuu valkoiseksi sitä hämmennettäessä.

Pikku-Kokin (kesä)keittiöstä osa 19: palleroita ja pihvejä vaikkapa retkieväiksi

Kirjoitettu 26 toukokuun, 2017 by Kaisa

Kuten varmasti on tullut selväksi, elämme Kotikolossa vahvasti sormiruokailun aikaa. Itse pidän tätä hieman tylsänä; olisi niin mukava valmistaa päivä päivältä laajenevan ruokaympyrän piiriin pääsevälle Pikku-Kokille kunnollisia aterioita, sellaisia täysipainoisia kokonaisuuksia. Mutta ei, minäpä keittelen porkkanoita ja parsakaalia, siivuttelen avokadoa ja yritän pikkuherran sormeilun ohessa työntää suuhun lusikallisen kalaa tai lihaa. No, aika aikaansa kutakin.

Jotta saisin kuitenkin tehdä jotakin ja mikä tärkeintä, jotta saisin Pikku-Kokin syömään hieman porkkanoita laaja-alaisemmin, olen panostanut monipuolisen sormiruoan valmistukseen. Tässä minua on oman luovuuteni lisäksi auttanut suuresti jo useasti mainitsemani Simppeli sormiruokakeittiö, josta seuraavatkin reseptit jäivät haaviini.

Sekä couscous-porkkanapihvit että linssipyörykät ovat varsin suositeltavia vaihtoehtoja niin pienemmälle kuin isommallekin (sormi)ruokailijalle. Näihin saa helposti upotettua vaikkapa ylimääräisen couscousin tai linssit, nämä ovat helppoa syötävää myös tien päällä tai retkellä ja oikeiden lisäkkeiden kera näitä syö aikuinenkin ihan mielellään. Lisäksi hieman omaamme varttuneempi apukokki olisi varmasti jo hyvä lisä ainakin palleroiden pyörittelijänä.

Siispä suositukseni on suuri!

Vauvan couscous-porkkanapihvit

12 kpl

1 dl vettä
1 dl couscousia
1 rkl öljyä
100 g porkkanaa (tai 1 dl porkkanasosetta)
1 tl tillisilppua
1 kananmuna
1 dl herneitä

Keitä vesi. Laita couscous kannelliseen astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle. Anna tekeytyä viitisen minuuttia kannen alla. Lisää öljy ja sekoita.
Kuori, pilko ja keitä porkkanat kypsiksi. Soseuta.
Sekoita couscous ja porkkanasose keskenään. Lisää seokseen vielä tilli, kananmuna ja herneet.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Vauvan linssipyörykät

30 kpl

2 dl kuivattuja punaisia linssejä
1 porkkana (noin 2 dl raastetta)
500 g kesäkurpitsaa (noin 5 dl raastetta)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kuivattuja yrttejä
2 tl paprikajauhetta
öljyä paistamiseen
2,5 dl kaurahiutaleita

Valmista linssit pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori porkkana, pese kesäkurpitsa. Raasta molemmat karkeaksi raasteeksi. Kuullota raasteita öljyssä pannulla noin 5 min.
Kuori ja pilko sipulit. Kuullota niitä öljyn ja mausteiden kanssa pannulla noin 5 min.
Sekoita kuullotettu raaste sekä sipuli-mausteseos. Soseuta.
Lisää soseen joukkoon linssit sekä kaurahiutaleet. Anna turvota noin 10 min.
Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pyöryköitä.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min.

Hei, me syödään samaa ruokaa! (Siis punaista linssikeittoa)

Kirjoitettu 23 toukokuun, 2017 by Kaisa

Minä jo luulin, että tänä minulle kelpaa vain sormiruoka -kautena jotkut huippujutut kuitenkin maistuisivat ihan lusikastakin käsin. No, nyt näyttää kuitenkin siltä, että kapeammaksi menee, mitä kelpuutettuihin lusikkaruokiin tulee. Linssit ovat kuitenkin tähän asti olleet sen verran kova juttu, että päätin kokeilla josko linssipadasta olisi tällaiseksi, lusikkakelvolliseksi. Olin osittain väärässä.

Näin ollen en uskalla suositella seuraavaa linssikeitto yksinomaan Pikku-Kokin suulla, joka ei ensimmäisillä kokeilukerroilla oikein auennut tällekään. No, pistän muiden asioiden piikkiin, en syytä reseptiä laisinkaan. Tämä linssikeitto nimittäin oli maukasta jo ihan vauvaversiossaan, pienellä tuunauksella siitä tuli vieläkin parempaa ja näin ollen pääsimme Pikku-Kokin kanssa nyt ihan oikeasti saman padan äärelle. Kivaa!

Siis mikäli linssikeitto napustaa, pikkuista, keskikokoista tai täysikasvuista, suosittelen testaamaan seuraavaa. Mahdollinen lisämaustaminen tehdään sitten ikäkauden mukaan. Reseptin löysin Isyyspakkaus-blogista, kiitos tästä!

Punainen linssikeitto

4 (aikuisten) annosta

2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
7 dl vettä
tuoreita yrttejä
2 laakerinlehteä
hieman mustapippuria
3 dl punaisia linssejä

Aikuisille lisäksi:
kapriksia
suolaa
tilkka viinietikkaa
(chilikastiketta)

Halutessasi tarjoiluun:
raejuustoa/smetanaa/turkkilaista jogurttia

Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit öljyssä isossa kattilassa ja lisää valkosipuli.
Lisää tomaattimurska, vesi, hienonnetut yrtit, laakerinlehdet ja mustapippuri.
Lisää linssit ja keitä noin puoli tuntia, kunnes linssit ovat täysin kypsiä.
Ota tässä vaiheessa vauvalle tarkoitettu osa erilleen toiseen astiaan.
Lisää aikuiselle tarkoitettuun keittoon kaprikset ja mausta keitto suolalla, lusikallisella viinietikka ja mahdollisella chilikastikkeella.
Lisää annosten päälle lusikallinen valkoista suosikkiasi.

Jättihyvä juustokakku

Kirjoitettu 22 toukokuun, 2017 by Kaisa

Niinhän se tuppaa olemaan, että juustokakku on sellainen niin sanottu varma nakki, hyvä valinta lähes juhliin kuin juhliin. Se onnistuu hyvin suurella todennäköisyydellä, sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja se miellyttää suurinta osaa ihmisistä. Kaiken lisäksi se on helppo valmistaa ja muunnella omaan makumaailmaan sopivaksi, uuniakaan ei välttämättä tarvita.

Näinpä kevään ylioppilaskakkukimaraani oli totta kai tuleva myös juustokakku – tai kaksi juustokakkua, kun juustoinen kevätkakku sai tästä kumppanin. Nyt esiteltävä ”jättihyvä” juustokakku bongautui Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, jossa sitä kehuttiin maailman parhaaksi. Suhteellisen suuria sanoja, mutta mikäs siinä, tuottihan tämä vallan maukkaan lopputuloksen.

Tämän juustokakun juttu on sen pohja; paistettu, ihanan suklainen ja hieman taikinainen. Alun perin valkosuklainen pohja vaihtui minun kakussani maitosuklaiseksi, koska halusin tehdä kakusta laktoosittoman, enkä tähän hätään löytänyt laktoositonta valkosuklaata. Ehkä valkosuklaalla siitä olisi tullut vieläkin kielenvievämpi, mutta todella hyvää oli tämäkin. Juustotäyte muovautui turkinpippuriseksi, koska suklaa ja salmiakki vaan ovat niin mahtava yhdistelmä. Koristelu hoitui yksinkertaisella Turkinpippuri kohtaa vasaran -menetelmällä.

Eipä siis muuta kuin ideoimaan; mitä juustokakkumakuihin tulee, maailma ei ole vielä valmis.

Hyydytettävä Turkinpippurijuustokakku paistetulla suklaapohjalla

Vuoallinen (ø 25 cm)

Pohja:
150 g voita
200 g valko- / maitosuklaata
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua kanelia
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
200 g vaniljarahkaa
5 liivatelehteä
2 rkl kermaa
1 rkl sitruunamehua
100 g Turkinpippurirouhetta

Koristelu:
värillisiä Turkinpippureita

Sulata pohjaa varten miedolla lämmöllä paloiteltu voi ja suklaa. Nosta kattila pois levyltä. Lisää haaleaan suklaaseokseen kananmunat, fariinisokeri ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min. Pohja saa jäädä sisältä tahmeaksi.
Vatkaa täytettä varten kerma kuohkeaksi. Notkista tuorejuusto samoilla vatkaimilla ja mausta tomusokerilla. Lisää tuorejuusto ja vaniljarahka kermavaahtoon varovasti nostellen.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna kermatilkka kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan kermaan. Nosta kattila heti pois levyltä.
Sekoita haalea liivateseos täytteeseen. Mausta lopuksi sitruunamehulla ja Turkinpippurirouheella. Kaada täyte pohjan päälle.
Nosta kakku peitettynä jääkaappiin yön yli hyytymään.
Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele.

Pikku-Kokin keittiöstä osa 18: Näitähän sormeilisi aikuinenkin

Kirjoitettu 19 toukokuun, 20176 maaliskuun, 2019 by Kaisa

Meillä eletään nyt vaihetta, jossa sormiruokailu on enemmän kuin pop. Kaikki pitäisi saada suuhun omin avuin ja koska lusikkaa on vielä mahdoton saatella suuhun asti – ainakaan oikein päin – jäävät jäljelle ainoastaan sormet. Niinpä niin, makaronilaatikko lusikasta on pahaa, suu pysyy tiukasti kiinni, mutta pöydältä popsittuna se maistuukin hyvältä. Mikäs siinä, nyt voimmekin helposti syödä samanaikaisesti, kun minun roolini on vaihtunut syöttäjästä palastelijaan. Lisäksi pöydän ääressä viihdytään hyvin pitkän kaavan mukaan, mutta tuokin on ihan positiivista, syöminenhän on tunnetusti mukavaa puuhaa. No, ei tämä sormeilu ihan absoluuttista ole, todelliset herkut, puuro etunenässä, maistuvat edelleen ihan lusikastakin käsin.

Koska sormiruokailu kerran on niin hurjan hauskaa, olen lähiaikoina kokeillut melko monenlaisia sormiruokareseptejä. Tässä esiteltävät reseptit, vauvan kanapötköt ja puurorieskat, ovat peräisin Simppeli sormiruokakeittiö -blogista, jonka tarjontaa olen tutkinut laajasti. Ihan huippu blogi muuten!

Kanapötköt, joista minä tein palleroita, olivat maukkaita niin Pikku-Kokin kuin meidän vanhempienkin kotikololaisten mielestä. Sama päti myös rieskoihin, mutta koska käytin niihin äidinmaitoa, niiden maistelu tuntui hiukan oudolta. Pikku-Kokki kuitenkin tykkäsi kovasti. Siis suuria suosituksia satelee näille reseptiikoille, kuten myös Simppelille sormiruokakeittiölle yleensä.

Kokeilkaa ja sormeilkaa, vauvasta vaariin!

Vauvan kanapallerot (tai -pötköt)

20 pötköä (siis huomattavasti enemmän palleroita)

400 g broilerin- / kananjauhelihaa
2 porkkanaa
1-2 omenaa
1 dl (kaura)hiutaleita
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kuivattuja yrttejä
1 tl paprikajauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile haluamallasi tavoin.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min.

Vauvan puurorieskat

9 kpl

1 dl keitettyä puuroa
0,5 dl vauvallesi sopivaa maitoa
0,5 dl raastetta (esim. porkkana tai kesäkurpitsa)
1 kananmuna
1 rkl öljyä
1,5 dl jauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään. Nostele taikinaa uunipellille lusikalla.
Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 min.

Kukkakaalia päästä varpaisiin -piirakka

Kirjoitettu 17 toukokuun, 2017 by Kaisa

Taas teki mieli tyhjentää raaka-ainevarastoja ja laittaa ruokaa siitä, mitä kotoa nyt sattui löytymään. Pikku-Kokki unilla, ei halua käyttää kallista omaa aikaa kauppareissuun. Jääkaapissa pikaisia toimenpiteitä odotteleva kukkakaali, kuivamuonavarastossa yhä edelleen lajitelma erilaisia pitää-keksiä-jotakin -jauhoja ja pakastimessa sitä sun tätä, pieniä tähteitä matkalla kohti tähtiä.

Sen lisäksi, että minua houkutteli ajatus riperuoasta, halusin kokeilla kukkakaalin käyttämistä kauttaaltaan, siis lehtineen päivineen. Olenhan kuitenkin jo pitkään ollut varsin tietoinen sen soveltuvuudesta ravinnoksi kokonaisuudessaan – ja silti viskannut lehdet biojäteastiaan kerta toisensa jälkeen aina ajatellen ”ensi kerralla sitten”. No, se kerta oli sitten nyt. Suosittelen, ainakin hyvin kypsennettynä lehdet soveltuivat ruokaan mainiosti, aion itse keksiä niille käyttöä vastaisuudessakin.

Piirakkahan siitä taas kerran syntyi, oikein ruokaisa ja maukas sellainen. Vilkuilemani resepti oli Glorian Ruoka ja Viini -lehden satoa, tosin tämä oma versioni poikkeaa melko paljon alkuperäisestä, niin kuin nyt yleensä ruokaa rippeistä -mentaliteetilla valmistetuille aterioille on tyypillistä. Kokeilkaa tekin, joko näin tai jollakin toisella tavalla.

Pidemmittä puheitta asiaan. Pikku-Kokki jälleen unilla, minulla joitakin hetkiä aikaa saattaa artikkeli valmiiksi. Aina jäniksen selässä, oli sitten arki tai sunnuntai…

Ja niin, koska tämä tosiaan on melko tiukkaa tavaraa juustoineen päivineen, suosittelen tarjoilemaan jonkin raikkaan seuralaisena. Salaatti on aina hyvä vaihtoehto, itse valitsin tällä kertaa ihan silkan päärynän, joka makumaailmaltaan kolahtaa varsin mainiosti tähän piirakkaan.

Kolmen juuston kukkakaalipiirakka

Vuoallinen (ø 25 cm)

Pohja:
2,25 dl (vehnä)jauhoja (minä korvasin nämä mikstuuralla vehnä-, riisi-, maissi- ja ruisjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria myllystä
75 g voita
4 rkl kylmää vettä

Täyte:
puolikas sipuli
1 kukkakaalin lehdet (noin 100 g)
30 g voita
100 g kukkakaalia
0,5 dl vehnäjauhoja
0,25 tl muskottipähkinää
1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
0,25 tl kuivattua chiliä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
1 dl kasvislientä
200 g ranskankermaa (turkkilainen jogurtti toimi myös hyvin hieman kevyempänä vaihtoehtona)
30 g kovaa cheddarjuustoa
30 g parmesaania
30 g fetajuustoa

Tee ensin pohjataikina. Sekoita kuivat aineet kulhossa, nypi kylmä voi käsin joukkoon. Lisää vesi ja pyöritä taikinaksi. Peitä kulho tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin.
Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipuli, huuhtele ja hienonna kukkakaalin lehdet. Kuullota molempia voissa pannussa 5 min.
Irrota kukkakaalin kukat ja viipaloi ne. Sekoita jauho, muskotti, timjami, chili, suola ja pippuri keskenään. Kaada mausteseos kukkakaaliviipaleiden kanssa tilavaan pussiin, sulje pussi ja ravistele hyvin. Lisää pussin sisältö paistinpannuun sipulin ja kukkakaalin lehtien joukkoon ja sekoita.
Kuumenna kasvisliemi. Lisää liemi ja ranskankerma pannuun ja hauduta noin 5 min. Raasta juustot hienoksi ja murustele feta. Lisää juustot kasvisten joukkoon, sekoita, sammuta liesi ja jätä juustot sulamaan. Anna täytteen jäähtyä haaleaksi.
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota taikina jääkaapista. Painele taikina sormin tasaisesti vuokaan. Täytä vuoka kukkakaali-juustoseoksella.
Paista piirakkaa uunissa noin 20–25 min. Tarjoa lämpimänä.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 57: Ravintola Ask; ensimmäinen Äitienpäivä tähden tuikkeessa

Kirjoitettu 16 toukokuun, 2017 by Kaisa

Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.

Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.

Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.

Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.

Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.

Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.

Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.

Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.

Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.

Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.

Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.

Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.

Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5