Äitienpäivänä olin ollut äiti kymmenen kuukautta ja kaksi päivää. Ihan varmasti parhaat päivät elämässäni, täynnä niin mahtavia asioita, että sitä hädin tuskin käsittää. Tai eihän sitä käsitäkään, ainakaan jos järjellä miettii. Ensin saa syliinsä pienen pienen nyytin, joka lähinnä nukkuu ja syö. Sitten sitä istutaan tuo nyytti sylissä ja harva se hetki pitää hieman itkeä tihrustaa tuon nyytin täydellisyyttä. Vähän myöhemmin tuo olento antaa sinulle ensimmäisen hymyn, ei pysykään enää paikallaan ja ainainen nukkuminen vaihtuu mahdollisiin erilaisiin nukkumis”järjestelyihin”, elämästä tulee muutenkin vaihtelevampaa ja alkaa loppuelämän kestävä tutkimusmatkailu. Vierestäseuraajien ihmetys on määrätön. Nyt kymmenkuisena tarkkaillaan asioita jo pitkälti pystyasennosta käsin ja vaikutetaan melkomoiselta puhemieheltä. Ainoa mitä meiltä lauman vanhemmilta edustajilta puuttuu on vauvakielen ymmärrys. Ja niin, parhaimmat leikit löytyvät keittiöstä – mahtavaa. No, olkoon tämä äitiyden ylistys tässä, kyllä te tiedätte. Huh huh, elämä on ihmeellistä, äitiys vielä ihmeellisempää.
Elämäni ensimmäinen Äitienpäivä sai vähintäänkin arvoisensa aaton, kun pääsin nautiskelemaan Aleksin minulle järjestämästä yllätyspäivästä, joka huipentui illalliseen. Paikkana oli Ask, yksi maamme neljästä Michelin-tähden valossa säteilevästä ravintolasta. Jopa oli retki, paljastettakoon tämä heti ensi alkuun. Neljä tuntia makujen tanssia kielellä, tasan kaksikymmentä erikokoista ja -näköistä makupalaa, hyvä että tahdissa pysyi mukana. Antakaapa, kun kerron enemmän.
Lauantai-iltana kuuden tienoilla Kruununhaan katuja mittaillessamme minulla välähtää. Ask! Sehän se voisi olla, vai voisiko? Siitä ollaan puhuttu paljon, yritetty joskus varata pöytääkin tosin huonolla menestyksellä. Taisi olla kesäloma vai olimmeko vain liian myöhään liikkeellä; näitä asioita pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Ja sinnehän me suuntaamme, Vironkatu kahdeksaan.
Ravintola on pieni, asiakaspaikkoja vain 26. Sisustukseltaan tämä valoisa sali vastaa hyvin ajatustani skandinaavisesta modernin pelkistetystä tyylistä, siitä pohjoismaisesta luonnollisuudesta, josta ravintola on saanut inspiraationsakin. Hyvä näin; kaikki tuntuu jotenkin kevyeltä, mieli avautuu tulevalle. Menu löytyy pöydältä kauniille rullalle käärittynä, katso tai ylläty, valinta on sinun. Sirot aterimet sekä ehkä ohuimmat tapaamani lasinjalat täydellistävät kokonaisuuden, mitään ei ole jätetty huomioimatta. Odotukset nousevat korkealle.
Vastaanotto on asianmukainen, ystävällinen. Itse asiaan päästään nopeasti, eikä aikaakaan, kun maistelemme jo ensimmäisiä keittiön lähettämistä alkutervehdyksistä, sipsejä ja jogurttidippiä. Tämän jälkeen eteemme saapuvat lentävät muikut kalaisine kumppaneineen ynnä talon tuorejuustoa. Kolmantena tervehdyksenä saamme naurista ja neljäntenä lähes nerokkaan ”leipäliemen”, jossa leivän maut ja tuoksut päätyvät suihimme ainakin itselleni ennennäkemättömällä tavalla. Siis seitsemän alkusnacksiä, ei huono suoritus.
Aterian ensimmäinen virallinen osuus kantaa nimeä Zero Waste. Sen myötä eilinen leipä on päätynyt lautasille todella maukkaassa muodossa, kuorenaan pikkelöityä mustajuurta. Loistoaloitus. Jo tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka kaksi paria korvia ja silmiä on viritetty äärimmäiseen valmiustilaan, jäävät monet ruokalajien sisällöistä unholaan jo aivan liian nopeasti, viineistä puhumattakaan. Nauhuriahan tässä tarvittaisiin.
Tähän väliin muuten sananen juomapuolesta. Ask tarjoilee yhden mieleenpainuvimmista juomapaketeista koskaan; erikoisia ja rohkeita valintoja, viinejä joita ei varmasti tule enää kohtaamaan. Aivan mahtavia makupareja, juomia jotka todella jatkavat ruokalajejaan, ensimmäinen maistamani väriltään valkoinen punaviini. Meille juomat esitellyt ”Junior Sommelier” on mainio, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin sitä mieltä, että mitä juomapuoleen tulee, hintoihin on läikähtänyt melko paljon tähtipölyä. Kahdeksan hyvin pientä kaatoa kustantaa 80,00€, oma tasting-versioni 50,00€.
Illan toinen alkuruoka, keltuaista ja kukonpoikaa nousee Aleksin mielestä makumatkan parhaimmaksi. Annos on tottakin hyvä ja kukonpojan nahanpalanen kruununa viimeistelee sen hienosti. Seuraavaksi saamme annoksen poroa ja hasselpähkinää, jonka savuinen porotartar on mielestäni maukasta, hasselpähkinä sitä vastoin jää makuna täysin vahvempansa jalkoihin.
Alkuruoista viimeinen, tattaria ja maa-artisokkaa korjaa minun mielestäni illan potin. Olen kerran aiemmin saanut maisteltavakseni suolaista puuroa, tuolloin ohraa Tampereen Ravinteli Berthassa, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on jo vuosia, muistelen sitä yhä suurella lämmöllä. Nyt Ask tarjoilee meille kermaista tattaripuuroa maa-artisokan kera ja minä olen vähintäänkin yhtä innoissani. Kielen mukanaan vievä annos, tätä haluaisin totta vieköön lisää.
Kalapääruoka, kuhaa, kaviaaria sekä kalamaitoa on maukas, peittoaa illan lihapääruoan ainakin minun mielestäni. Naudan marmorifilee ei valitettavasti ole kummoinenkaan makuelämys, eikä annos taidokkaasta perunalisäkkeestään huolimatta nouse kovinkaan korkealle kaksihenkisen raatimme arvosteluasteikolla. Jopa Aleksi on sitä mieltä, että ainakin tällä kertaa Ask hoitelee kasvisasiat lihoja laadukkaammin. Listan ylimääräinen yllätysruoka, häränhäntää ja perunapyreetä on hauska lisä kokonaisuuteen, joskin häränhäntäliemi jää mielestäni yllättävän vaisuksi esitykseksi.
Jälkiruokiin siirrytään suuta raikastavan suolaheinäsorbetin ja paahdetun valkosuklaan siivittäminä. Kahta jälkiruokaa on paha yrittää laittaa järjestykseen, niin herkullisia ne molemmat ovat. Ensin saamme raparperia ja lakritsia, sitten pannukakkuja ja kukkia. Lakritsi nyt on paikallaan aina, varsinkin kun se sekoitetaan suklaaseen, raparperigeeliin sekä ihastuttavaan jogurttiin; raikasta ja makeaa. Miltei pirskahtelevalla seljankukkahillokkeella sekä jäätelöllä kruunatut minipannukakut sen sijaan ovat hauska esitys, jonka lähtökohtana on ollut toteuttaa ravintolan omistajapariskunnan tyttären toivomus parhaimmasta mahdollisesta pannukakkuannoksesta: ”Niitä olisi monta”, oli tytär vastannut häneltä asiasta tiedusteltaessa. Ja niitä todella on monta, 15 kappaletta.
Siinä se sitten oli, makumatka jonka varmasti tulemme muistamaan pitkään, ehkäpä lopun elämäämme – toki päällisin puolin. Täydellinen se ei ollut, eihän kukaan tai mikään ole, mutta sisälsi täydellisiä hetkiä. Jos joku on tehnyt eteesi näin paljon, nähnyt vaivaa tällaiseen tapaan, ei menusta maksettu hinta, 98,00€, edes tunnu liioittelulta. Tarjoiltu annosmäärä, kaksikymmentä, on tähänastinen ennätykseni, joka ei varmasti tule ihan heti rikkoutumaan. Palvelu on äärimmäisen ystävällistä ja asiantuntevaa alusta loppuun, kertaakaan ei mieleen häivähdä toisenlaisia ajatuksia, vaikka henkilökunnan kokemustaso on selvästi vaihtelevaa.
Kun laskun kanssa pöytään tuodaan vielä kokin lopputervehdykseksi kolme pientä makeaa, miniatyyrimunkki, fudge ja lusikallinen valkosuklaamoussea, jää tuostakin välttämättömästä pahasta hyvä mieli. Kyllä kannatti, Ask on ehdottomasti tähtensä ansainnut.
Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5
Kokonaisuus: 5/5
Piirakkahan siitä taas kerran syntyi, oikein ruokaisa ja maukas sellainen. Vilkuilemani resepti oli Glorian Ruoka ja Viini -lehden satoa, tosin tämä oma versioni poikkeaa melko paljon alkuperäisestä, niin kuin nyt yleensä ruokaa rippeistä -mentaliteetilla valmistetuille aterioille on tyypillistä. Kokeilkaa tekin, joko näin tai jollakin toisella tavalla.
Pohja:
