
Törmättyäni mielenkiintoiseen parsawokkireseptiin halusin päästä testaamaan sitä heti, vaikka ajatus parsoista tähän aikaan vuodesta ei ehkä olekaan se ilmeisin. Syntyi maukas parsa-soijarouhewokki, jonka keskeisenä maustajana toimii Itä-Aasian keittiöistä tuttu viismauste.
Vaikka viismausteseos sinänsä koostuukin melko tavallisista mausteista, ehkä sichuaninpippuria lukuun ottamatta, sitä ei välttämättä omasta lähikaupasta löydy. Suosittelen kuitenkin vaikka tilaamaan tai valmistamaan seosta itse. Se maustaa hienosti erityisesti kiinalaisia ja muita itäaasialaisia ruokia. Ja ei hätää, vaikka sinulla ei juuri nyt viismaustetta olisikaan, tätä wokkia voi hyvin kokeilla ilmankin ja lisätä mukaan muita mausteita oman mieltymyksen mukaan.
Itseni kaltaisille tähteistä tähdiksi -ajattelua kunnioittaville olen lisännyt reseptiin linkin itse tehtyyn parsaliemeen, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Maistuu muuten parsakeitto vielä entistäkin paremmalta, kun sen keittää itse tehtyyn liemeen.
Parsa-soijarouhewokki
4 annosta
1 kg vihreää parsaa
2 sipulia
6 valkosipulinkynttä
4 tl tuotetta inkivääriä
6 rkl öljyä
2 dl soijarouhetta
2 tl kiinalaista viismaustetta
2 dl vettä
4 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
Lisäksi:
ohrahelmiä tai riisiä
(tuoretta korianteria
chiliöljyä tai muuta chiliä)
Huuhtele parsat ja napsaise puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat parin sentin paloiksi.
Jos et ehdi tai jaksa keittää parsalientä samalla kertaa, tyvet voi hyvin myös pakastaa käyttöönpääsyä odottelemaan. Reseptin parsaliemeen voit katsoa täältä.
Kuori sipulit, halkaise ne ja leikkaa siivuiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli, raasta inkivääri hienoksi raasteeksi.
Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla ja paista parsoja kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan. Siirrä sivuun odottamaan.
Kuumenna 4 rkl öljyä pannulla ja kuullota sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli, inkivääri ja soijarouhe. Paista pari minuuttia. Mausta viismausteella. Lisää vesi ja anna sen imeytyä soijarouheeseen.
Sekoita soijakastike, riisiviinietikka ja seesamiöljy keskenään. Lisää parsat pannulle, sekoita joukkoon kastike. Anna kiehahtaa.
Viimeistele halutessasi tuoreella korianterilla. Tarjoile esimerkiksi ohrahelmien tai riisin sekä chilin kera.











