Kanapiirakkaa thaityyliin

Eipä ole tullut vähään aikaan kirjoitettua suolaisista piirakoista – siitäkään huolimatta, että niitähän meillä syntyy, varmasti vähintään viikoittain. Usein ne kuitenkin ovat sen verran toistensa toisintoja, tai muuten vaan jäävät huomiotta, että artikkeliksi asti niistä päätyy vain murto-osa. Eilen valmistamani thaityylinen broileripiirakka kuitenkin vakuutti siinä määrin paljon, että haluan jakaa reseptin kanssanne.

Kinuskikissalta nappaamani idea, jonka muokkasin ruoka-ainevarastojamme vastaavaksi oli mielestäni hauska erityisesti siitä syystä, että kerman tai muun vastaavan sijaan täytteessä käytettiin kookosmaitoa. Näin tulen varmasti tekemään silloin tällöin jatkossakin. Lisäksi sen rikollisen helppo lähinnä maustekastikkeella suoritettu maustaminen sopi tähän kohtaan mainiosti, olenhan koittanut keksiä käyttöä jääkaapissa majailevalle tandooritahnalle. Pohjaksi valmistin tietysti suosikkini, rakkaan ripepohjani, jossa tällä kertaa pääroolia näyttelivät kuivahtaneet ciabattaviipaleet.

Siis hyvää. Suosittelen.

IMG_0756

Thaityylinen kanapiirakka

Vuoallinen (ø 25cm)

IMG_0759Annos valitsemaasi pohjataikinaa, tai mikäli haluat kokeilla ripeversiotani, siihen resepti löytyy alta:

50 g voita
2 dl jauhoja (Mitä nyt sattuu olemaan.)
1,3 tl leivinjauhetta
2 dl jotakin ”ripettä” (Tällä kertaa minä käytin hieman kuivahtanutta ciabattaa, jonka survoin massaksi sauvasekoittimella vesitilkan kera. Tarkoitukseen käy miltei mikä vaan: ylimääräiset keitetyt kasvikset, riisi tai makaroni, kuivat leivät, sosekeittojen tai puurojen loput… Vettä lisätään, mikäli massa tuntuu liian jämäkältä.)

Täyte:
3 dl kookosmaitoa
1 limen mehu
3 tl tandoori currytahnaa
2 tl soijakastiketta
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
300 g kypsää broileria
1 dl paprikasuikaleita etikkaliemessä

Tee ensin pohja. Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Sekoita kulhossa kookosmaito, limemehu, currytahna, soijakastike, kananmunat ja juustoraaste. Lisää broilerit pieninä palasina sekä paprikasuikaleet. Levitä täyte pohjan päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 35 min.

Kohti kastejuhlia; keitot kilpasilla osa 1: samettinen bataattikeitto

Nyt kun kaikki mahdolliset ristiäisten leivonnaistarjottavat odottavat jo pakastimessa h-hetkeä, ajattelin pikkuhiljaa alkaa valikoimaan myös juhlien pääruokaa. Ideana on tarjoilla kahta erilaista keittoa. Päälinjauksenkin olen jo suorittanut ja tarjolla tulee mitä luultavimmin olemaan ainoastaan kasvisvaihtoehtoja, joista toinen ”tavallinen” ja toinen vegaaninen. Olen myös rajannut loppusuoralle ainoastaan sosekeitot lähinnä siitä syystä, että ne voi hyvin keitellä valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Näin. Pidemmittä puheitta asiaan eli ensimmäisen ehdokkaan esittelyyn. Maku-lehdestä bongattu samettinen bataattikeitto, jonka muokkasin vegaaniseksi oli hyvää ja toimisi varmasti myös tulevassa juhlapöydässä. Keitto jäi kuitenkin näillä liemimäärillä mielestäni hiukan veteläksi, joten ainakin nesteen määrää olisi niukennettava, mikäli tämä päätyisi tekoon. Luulen kuitenkin, että maukkaudestaan huolimatta jätän ehdokkaan juhlien ulkopuolelle, sillä ehkä siitä kuitenkin puuttui se ”jokin”, viimeinen särmä. Kotiruokalistallemme tämä kuitenkin ehdottomasti jää, Pikku-Kokkikin nautiskeli heti kättelyssä muutaman annoksen.

IMG_0720

Siis metsästysmatka jatkukoon. Jos sinulla sattuu olemaan keittokirjassasi jokin huippuherkullinen vaihtoehto, vinkkaa toki. Ehkä siitä tulee kastejuhliemme keittokuningatar…

Samettinen bataattikeitto

6 annosta

1 kg bataattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
15 dl vettä
0,25 tl valkopippuria
0,5 tl timjamia
3 dl ruokakermaa (Jos haluat valmistaa vegaanisen version, käytä tapaani kookosmaitoa tai kasviskermaa.)
1 dl kuivaa valkoviiniä (Minä korvasin omenatuoremehulla.)

Pinnalle:
tuoretta timjamia

Kuori ja lohko bataatit, sipuli ja valkosipuli.
Laita kasvikset liemikuutioiden ja veden kanssa kattilaan. Keitä kypsiksi.
Mausta valkopippurilla ja timjamilla.
Ennen kuin soseutat keiton, poista sopivaksi katsomasi määrä lientä kattilasta, että keitosta ei tule liian vetistä, mutta säästä se kuitenkin mahdollista notkeuttamista varten. Soseuta keitto.
Kaada joukkoon ruokakerma sekä valkoviini ja anna kiehahtaa uudelleen.
Tarkista keiton maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Hävikkiviikon ihan oikeasti maukas kaalisosekeitto

Hävikkiviikko. Sen kunniaksi keittelin – ensi kertaa eläissäni – sosekeittoa ihan ”tavallisesta” keräkaalista. Hyvin epäluuloisena heittelin kattilaan kaalin kumppaniksi varsiselleriä ja valkosipulia ja lopulta hiukan tuoretta kirveliä. Erilaisia ideoita yhdistellen suoritin Hävikkiviikon perusperiaatetta noudattaen löytöretken jääkaappiimme ja muokkasin keitosta sen mukaisen. Siitä tuli valtavan hyvää, paljon odotuksiani parempaa ja Pikku-Kokkikin taisi pyytää lisää ainakin kahdesti.

IMG_0525-1

havikkiviikkoTässä sen näkee, että mitään ei kannata hävittää. Nuhjaantuneesta kaalinpäästä saa aikaiseksi maukkaan keiton ja kookosmaidon jämä kannattaa säilöä pakastimeen sopivaa hetkeä odottamaan. No, meillä tunnetusti ei ruokahävikkiä synny, sillä mikä olisikaan hauskempaa kuin keksiä uusiokäyttöä jo parhaat päivänsä nähneille pikkuparoille.

Näin. Mikäli tämäntyyppinen ruoanlaitto kiinnostaa, voit kurkistaa ideoitani, joita olen listannut Ruokaa rippeistä -kategoriaan.

Kaalisosekeitto

4 annosta

IMG_0537350 g (varhais)kaalia
2 varsisellerin vartta
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
2-3 rkl tuoretta tai 1 tl kuivattua kirveliä

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Pilko sellerin varret ja hienonna valkosipuli.
Kuullota kaalia hetki öljyssä kattilassa. Lisää joukkoon selleri sekä valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä hetki.
Lisää kattilaan vesi sekä liemikuutio. Keittele, kunnes kaali on kypsää, noin puolisen tuntia.
Soseuta keitto ja lisää joukkoon kookosmaito. Lämmitä, mutta älä enää keitä.
Mausta kirvelillä.

Lohikastiketta aasialaistwistillä

Kun jääkaapissa majailevalle lohifileelle piti alkaa keksiä käyttötarkoitusta, osui silmiini seuraava reseptiikka. Kotona-blogissa, josta ohjeistuksen löysin, ruokalaji oli nimetty mausteiseksi lohipadaksi, mutta mielestäni hieman kuvaavampi nimitys olisi esimerkiksi mausteinen lohikastike. Itse nimittäin miellän pataruoat usein pitkällistäkin hauduttelua vaativiksi tai vähintäänkin padassa valmistuviksi. Tämä ruoka oli kuitenkin sangen nopeatekoinen ja valmistettiin padan sijasta kasarissa. No, ei nimityksellä niinkään väliä, ruoka oli joka tapauksessa makoisaa. Kiitos siis Arleenalle vinkistä.

IMG_0180

Me perheemme kalansyöjät tykkäsimme kovasti; kookosmaito sekä chilin pieni polte tekivät kokonaisuudesta mainion. Lisäkkeeksi sopivat hyvin niin riisi, ohra kuin perunakin, jokainen valitkoon omansa makunsa mukaan.

Ja kalasta vielä: tähän ruokalajiin lohi ei ole laisinkaan se ainoa sopiva vaihtoehto, kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia kaloja, ihan vaikka poiketa pakastealtaalla ja lähteä valmistusprosessiin seiti kainalossa. Uskon vakaasti toimivuuteen.

Mausteinen lohikastike

4 annosta

IMG_0186400 g lohifilettä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
200 g luumu-/ kirsikkatomaatteja
1 punainen paprika
puolikas punainen chilipalko (tai halutun tulisuusasteen mukaan)
2 rkl rypsiöljyä
2 tl paprikaa
2 tl garam masalaa
3 dl vettä
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
2 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1 limen mehu

Pinnalle:
tuoretta persiljaa tai korianteria

Lisäksi:
esimerkiksi riisiä, ohraa tai perunaa

Poista kalasta mahdollinen nahka ja paloittele se.
Kuori ja silppua sipulit. Kuutioi tomaatit ja paprika, silppua chili.
Kuumenna öljy kasarissa. Lisää paprikajauhe sekä garam masala ja kääntele hetki.
Sekoita joukkoon sipulisilput ja kuullota. Lisää tomaatit, paprika ja chili. Kuullota muutama minuutti.
Kaada mukaan vesi ja kookosmaito sekä laakerinlehdet ja suola. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 8 min.
Lisää liemeen lohipalat ja anna poreilla, kunnes kala on kypsää.
Purista joukkoon limen mehu. Tarkista maku ja hienonna pinnalle yrttejä makusi mukaan.
Tarjoile valitsemasi lisäkkeen kera.

Munakoiso-linssikeitto – ei se kaunein, mutta maukas

IMG_8781Helatorstain grilliaterialta ylimääräiseksi jäänyt munakoiso huuteli jääkaapista haluaan tulla käytetyksi, joten tartuin toimeen. Lukuisten moussakareseptien suossa jonkin aikaa tarvottuani päädyin yksinkertaiseen vaihtoehtoon ja keittelin munakoiso-linssikeittoa. Tai me keittelimme, minä ja Pikku-Kokki, joka uudelta Aleksin suunnittelemalta apujakkaraltaan käsin voi nyt ihan oikeasti toimia pienenä apulaisenani. Huippua! Uskon vahvasti, että ennemmin tai myöhemmin me vielä vietämme paljon laadukkaita keittiöhetkiä koko perheen kesken. Niin paljon kiinnostusta Pikku-Kokilla tuntuu asiaa kohtaan riittävän. En malta odottaa…

Keitosta tuli hyvää; samettista ja makumaailmaltaan sangen kookosvoittoista, joten tähän reseptiikkaan kannattaa tarttua ainoastaan mikäli kookos makuna miellyttää. Mikään kaunotar keitto ei lautasella valitettavasti värittömyydessään ole, mutta pinnalle voi aina keksiä jotakin kaunista ripoteltavaa. Muutenkaan tätä ruokaa ei kannata lähteä tarjoilemaan ihan sellaisenaan, se vaatii kumppanikseen vähintäänkin palan leipää. Mitä seuralaisiin tulee, se ei ole missään mielessä nirso, vaan rinnalle voi valita miltei mitä vain. Minä laitoin joukkoon hieman eiliseltä tähteeksi jääneitä broilerin palasia. Näkisin tämän keiton sopivan hyvin myös alkuruoka-annokseksi.

Kannattaa siis kokeilla, hyviä ja helppoja kasvisreseptejä ei ole koskaan liikaa. Reseptin luojaksi mainitaan Olga Temonen, jonka luomuksiin ajattelin itse lähitulevaisuudessa perehtyä tarkemminkin.

P.S. Vaikka kokkipuuhiin pääseminen olikin huippujuttu, päivän paras hetki sijoittui rantamaisemiin, kun pikkumies pääsi ensimmäistä kertaa tänä kesänä kastelemaan varpaansa meriveteen. Ihanaa!

Munakoiso-linssikeitto

4-6 annosta

IMG_88141 munakoiso
6 valkosipulinkynttä
3 dl punaisia linssejä
1 l vettä
2 tl yrttisuolaa
rouhittua mustapippuria
0,5 tl chiliä (tai maun mukaan)
1 tlk kookosmaitoa
tuoretta persiljaa

Pilko munakoiso ja hienonna valkosipulit. Huuhtele linssit.
Kumoa kaikki isoon kattilaan, lisää vesi ja mausteet. Keitä noin 20 min. kunnes munakoiso ja linssit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja soseuta. Lisää hienonnettu persilja juuri ennen tarjoilua.

Kookosta, currya ja kalkkunaa

Keittohammasta kolotteli ja kaupasta mukaan oli tarttunut paketti jauhettua kalkkunaa, joten ruoaksi valmistui mitäpäs muutakaan kuin kalkkunakeittoa. Keitoksen päämaut olivat kookos ja curry, joten ihan perusmeiningillä mentiin, mutta mikäs siinä, pääasia tietysti, että lopputulos oli hyvä.

Koska kalkkuna tunnetusti on melko mauttoman makuista, voi keittoon huoletta lisätä enemmänkin mausteita, mutta itse menin seuraavalla melko miedolla mausteutuksella, jossa kookos ja curry pääsivät oikeutettuun parrasvaloon. Kalkkunan sijasta voi yhtä hyvin käyttää broileria, mikäli tämä tuntuu sopivammalta vaihtoehdolta.

Aurinkoisia keittohetkiä toivotellen!

Kalkkunakeitto

4 annosta

IMG_8702300 g kalkkunan / broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
suolaa
4 perunaa
1 palsternakka
2 porkkanaa
pala juuriselleriä
2 rkl öljyä
1-2 rkl currya
5 dl vettä
4 dl kookosmaitoa (itse kevensin keittoa hiukan käyttämällä 2 dl kookosmaitoa ja 2 dl kevytmaitoa, joka toimi myös hyvin)
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
1 kanaliemikuutio
1-2 tl jauhettua korianteria
100 g pakastemaissia

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsennystä. Kuumenna öljy pannulla ja paista jauheliha kauttaaltaan. Mausta suolalla.
Kuori ja kuutioi perunat, palsternakka, porkkanat ja juuriselleri.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon curry sekoitellen. Varo polttamasta. Lisää pian joukkoon juureskuutiot ja kääntele niitä hetki. Lisää sitten vesi, kookosmaito, laakerinlehti, maustepippurit ja kanaliemikuutio sekä korianteri. Anna kiehua hiljalleen kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa paistettu jauheliha sekä maissit ja kuumenna.

Linssejä, tomaattia ja kookosta

Minä olen aina ollut ”puuhailija”. Kotona ollessani teen jatkuvasti jotakin. Aamukahvini nautin Kirjavinkkien parissa, iltauutiseni katselen päivän tekemisiä raportoidessani: kirjoitan, muokkailen valokuvia tai arvostelen kirjoja. Voi, miten sitä innostuukaan samoista asioista yhä uudelleen ja uudelleen päivä toisensa jälkeen.

Päivisin, kun vietämme Pikku-Kokin kanssa taaperoaikaa, minä en tietenkään puuhaile. Silloin minä teen palapelejä, nautiskelen Pikku-Kokin leikkikeittiössään minulle loihtimia aterioita tai autan häntä nikkarointipuuhissaan, mieluiten kaikista minä luen satukirjoja. Mutta kyllä, myönnän, että kun pikkumiehen silmä välttää, minä sukellan jälleen puuhieni pariin: esivalmistelemaan aterian ainesosia, kirjoittamaan ylös muutaman muistiinpanon, etsimään mielenkiintoisia reseptejä, nappaamaan ehkä yhden valokuvan. Mutta niin se vaan on, että jos kotiäiti haluaa pyörittää näinkin suuritöisiä sivubisneksiä, on ne pienetkin aikahippuset otettava talteen ja käytettävä hyväksi. Ei se homma muuten etene. No, parin vuoden päästä minulla saattaakin olla jo innokas pieni käsipari apuna…

IMG_6773

Juurikin näistä aikatauluongelmista johtuen olen lähiaikoina pyrkinyt etsiskelemään arkipäiviin reseptejä, jotka tuottavat lopputuloksen melko nopeasti ja helposti. Toinen sopiva vaihtoehto on pata, joka taas toimii hitaasti, mutta jossa ruoka hautuu valmiiksi miltei itsestään. Valinnanvaraa siis löytyy, vähän kiireisemmällekin kokille.

IMG_6948 - Versio 2Mutta tämänkertaiseen asiaan. Koska linssit ovat kiva juttu monessa mielessä niin minun kuin Pikku-Kokinkin mielestä, päätin valita ne pääraaka-aineeksi sopivaa kasvisruokaa alkuviikkoon pohdiskellessani. Valmistin linssejä tomaatti-kookoskastikkeessa, resepti joka oli joskus pongahtanut silmiini Maustemittakaava-blogista.

Mainio ruoka, jota suosittelen kokeilemaan, mikäli linssit, kookos ja aasialainen maustemaailma inspiroivat. Me tykkäsimme tästä paljon ja tulemme varmasti tekemään uudestaankin. Rinnalle voi valita esimerkiksi riisiä tai kvinoaa, mikseipä pastaakin, joten lisukkeillakin saa tähän mukavasti vaihtelua. Kannattaa siis valmistaa suuri annos ja pakastaa vaikka lounasrasioihin. Toimii! Sattuupa ohje olemaan myös niin vegaaninen kuin gluteenitonkin, joten sen sopivuus erilaisiin ruokavalioihin on sangen laaja.

P.S. Mikäli linssit kiinnostavat kannattaa kurkata muitakin linssireseptejäni.

Linssejä tomaatti-kookoskastikkeessa

4 annosta

IMG_69481 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
2 dl vihreitä linssejä
800 g tomaattimurskaa / kuorittuja tomaatteja
2 dl kookosmaitoa
tilkka vettä
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua inkivääriä
2 tl kuivattua korianteria
suolaa
mustapippuria
limemehua

Lisäksi:
tuoretta korianteria ja/tai pinaattia
riisiä / kvinoaa / pastaa

Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä kunnes se pehmenee, lisää sitten valkosipuli ja kuullota vielä hetki.
Kaada pannulle huuhdellut linssit, tomaattimurska ja kookosmaito sekä pieni tilkka vettä. Lisää joukkoon tomaattipyree ja mausta kuivatulla inkiväärillä, korianterilla, suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen porista noin 30-40 min. kunnes linssit ovat kypsiä.
Ota kastike jäähtymään ja purista siihen hetken päästä limen mehua. Viimeistele tuoreella korianterilla ja/tai pinaatilla ja tarjoile haluamasi lisukkeen kera.

Rikollisen helppo kookoksinen kanapastavuoka

Tänä vuonna tuntuvat jouluvalmistelut jäävän viime tippaan. Kortit kirjoitettiin viimeisenä iltana ja vasta eilen paistoin ensimmäiset laatikot, kun yleensä olen tässä vaiheessa jo täyttänyt pakastinta vaikka ja kuinka. Mitään muuta ei ole sitten tehtykään. Tai onpas, Pikku-Kokille on ostettu lahja, se ainoa, sillä vielä kun hän ei niin sanotusti ymmärrä, ei niitä mielestämme tarvitse olla sen enempää. Toki mummit ja kummit kantavat kortensa pikku miehen lahjakekoon taas tänäkin vuonna.

Koska erinäiset jouluvalmistelut joka tapauksessa syövät näinä päivinä suuren osan aktiivisesta keittiöpuuhasteluajastani, olen ruoanlaitossa pyrkinyt menemään sieltä missä aita on matalin, kuitenkaan mausta tinkimättä. Tällä kertaa kyseisellä mentaliteetilla syntyi kookosmaidolla marinoitua broileri-kasvispastavuokaa. Tuotos oli todellinen riperuoka, sillä ainekset kaivelin lähinnä pakastimesta. Hyvin maustettuna lopputulos oli mielestäni maukas. Samalla sain todettua, että lämpimissä ruoissa Pikku-Kokki kelpuuttaa niin ikään varsisellerin. Oli nimittäin siinä mielessä harvinainen tapaus tuo selleri, että sitä kaikkiruokainen poikasemme ei suostunut raakana edes maistamaan. Taisi olla ensimmäinen lajiaan.

Näin, aikaa jäi yksien päiväunien aikana vielä viimeisten joulukorttien sekä porkkanalaatikon loppuun saattamiseen, joten jälleen ollaan askeleen verran lähempänä valmista joulua. Tip tap!

Kookoksinen kanapastavuoka

4 annosta

IMG_61841 sipuli
2-3 porkkanaa
1 sellerinvarsi
300 g kypsää tai raakaa broileria
öljyä kuullottamiseen
300 g kypsää pastaa (minulla oli orzoa, joka toimii tämän tyyppisissä ruoissa mielestäni vallan hyvin)
3 dl kookosmaitoa
currya
juustokuminaa
jauhettua korianteria
mustapippuria
(suolaa)
6-8 miniluumutomaattia

(Pinnalle:
juustoraastetta)

Kuori ja hienonna sipuli, kuutioi kuoritut porkkanat ja paloittele selleri. Leikkele broileri suupaloiksi.
Mikäli käytät raakaa broileria, aloita paistaminen siitä ja lisää sitten pannulle myös sipuli, porkkanat ja selleri. Kuullota, kunnes broilerit ovat kypsiä. Mikäli taas käytät kypsää broileria, kuullota ainoastaan kasvikset.
Sekoita kasvisten joukkoon mahdolliset broilerit sekä kypsä pasta ja kaada seos uunivuokaan.
Sekoita mausteet kookosmaitoon. Tällä kertaa en tullut laittaneeksi määriä ylös, mutta ihan runsaasti niitä saa olla, varsinkin jos broilerit ovat maustamattomia. Itse jätin Pikku-Kokin takia suolan lisäämättä, mutta sitäkin kannattaa ehkä mukaan hieman ripauttaa. Kaada maustettu kookosmaito vuokaan.
Mikäli haluat käyttää juustoraastetta, lisää se tässä vaiheessa.
Viipaloi miniluumutomaatit ja lado viipaleet päällimmäiseksi vuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 min.

Kalan kookoksenmakuinen ohravuode

Nykyään kun tuntuu suhteellisen usein siltä, että arkipäivät täyttyvät enemmän ja vähemmän samoista asioista – leikkimistä, syömistä, leikkimistä, syömistä, hieman päiväunia ja taas syömistä – on arkiruoanlaiton sujuttava selkeästi ja nopeasti. Vaikka tätä nyt on jatkunut jo melko pitkään, en pääse ihmetyksestäni, kuinka usein ja kuinka paljon Pikku-Kokin kokoinen – eli pieni – ihminen jaksaakaan syödä. Näinpä suuret IMG_5947annokset maukkaita, helposti esimerkiksi uunissa valmistuvia ruokia ovat huippujuttu. Ja kun pakastimen pitää koko ajan sopivasti annoksilla täytettynä, ei ajaudu tilanteeseen, jossa olisi pakko tehdä ruokaa sellaisena päivänä, kun ei siltä tunnu. Useimmiten kuitenkin ruoanlaitto itseäni huvittaa.

Tällä kertaa hyvää, helppoa ja herkullista -ajatelmasta syntyi kookos-kalavuoka, jossa kasvikset, kala ja ohrasuurimot pääsivät yhdessä sukeltamaan samaan pataan ja uunin lämpöön.

Näin. Pikku-Kokki päiväunilla, minulla aikaa tehdä ruhtinaallisesti muutakin ruoan valmistuessa kuin itsekseen. Resepti tulee näin ollen vaihtuvin kasviksin ja kaloin varmasti jäämään kalaruokarepertuaariini.

Kookos-kalavuoka

6 annosta

IMG_5968300 g porkkanaa
2 paprikaa
2 sipulia
400 g lohifilettä (minä tein tällä kertaa penninvenyttäjän version pakastekalasta, joka toimi ihan moitteettomasti)
2,5 dl ohrasuurimoita
4 dl vettä
4 dl kookosmaitoa
1 rkl tilliä
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl suolaa (itse en lisännyt)
0,5 tl rouhittua mustapippuria
0,25 tl jauhettua valkopippuria
1 dl juustoraastetta (minä korvasin raejuustolla)

Kuori ja paloittele porkkanat, suikaloi paprikat ja hienonna kuorittu sipuli. Viipaloi kala.
Laita kasvikset, kala ja ohrasuurimot uunivuokaan kerroksittain.
Sekoita vesi, kookosmaito ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin tunti eli kunnes ainekset ovat kypsiä.

Eräs kalajuttu

Kalakokkina en ole kunnostautunut ollenkaan. Näin siitäkin huolimatta, että pidän kalasta valtavasti, oikeastaan enemmän kuin lihasta. Miksi sitten kalan käsittely ja valmistus tuntuu hankalalta? Luulen, että syyllinen tähän on rakas aviomieheni. Ruoanlaittoni nimittäin alkoi vasta hänet tavattuani, kun siitä tuli meidän yhteinen harrastuksemme. Ja sellaisena se on pysynyt tähän päivään, jo kuuden vuoden ajan. Olipa muuten tämä blogikin Aleksin idea – joskin me aika nopeasti huomasimme, että kirjoittaminen ei ollutkaan meidän molempien juttu. No, eipä siinä, minä mieluusti raportoin kokeiluistamme ihan itseksenikin.

Mutta se kala-asia. Koska Aleksi ei liiemmin ole ollut kalamiehiä – nyt tosin huomattavasti enemmän kuin kuusi vuotta sitten – on kalan syöminen, ja varsinkin sen valmistus, jäänyt kohdallamme minimiin. Mutta nyt tilanne on muuttunut, sen on täytynyt muuttua. Koska Pikku-Kokki.

IMG_5609Parannukseni kala-aterioita tarjoilevana äitinä on edennyt askel askeleelta. Viiden tähden suoritukset ovat toistaiseksi vielä tavoitetasoni yläpuolella ja olenkin tässä vaiheessa pyrkinyt saalistamaan verkkoihini hyviä ja helppoja kalareseptejä. Ihan hyvin olen mielestäni tässä pelissä menestynyt.

Seuraava kalapata tuntui kieltämättä ajatuksena hiukan erikoiselta, mutta oli silti hauska tuttavuus. Aprikooseista en tiedä, koska niitä ei varastoistamme tähän hätään sattunut löytymään ja kalakin oli tässä köyhän miehen versiossani pakastekalaa, kun alkuperäinen Kodin Kuvalehden resepti puhui kuha- tai ahvenfileestä. No, laitan oheen alkuperäisen reseptiikan ja suosittelen rohkeasti kokeilemaan.

Bataatti-aprikoosi-kookoskalapata

4 annosta

IMG_5603750 g bataattia
1 iso sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
3 kuivattua aprikoosia
3 tomaattia (tomaattimurska menetteli myös)
700 g kuha- tai ahvenfileetä (tai pari pakettia pakastekalakuutioita)
2 rkl ruokaöljyä
6 dl kookosmaitoa
0,5 tl chiliä
1 tl suolaa

Lisäksi:
tuoretta korianteria
basmatiriisiä (minä tarjoilin tattarisuurimoiden kera)

Kuori ja pilko bataatit kuutioiksi. Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipulit. Pilko aprikoosit pieniksi. Jos et käytä tomaattimurskaa, kuori ja lohko tomaatit. Tomaatti kuoriutuu siististi, kun kastat sen ensin nopeasti kiehuvaan veteen. Poista tomaatin siemenet.
Huuhtele kalafileet ja kuivaa ne talouspaperilla. Paista fileet kuumassa öljyssä pannulla nopeasti, kunnes pinta on haalean kullanruskea. Siirrä paistetut fileet odottamaan. Pakastekalakuutiot voit lisätä pataan keittämisen loppuvaiheessa.
Valuta isoon kasariin tai pinnoitettuun kattilaan öljyä. Laita bataattikuutiot paistumaan. Lisää sipuli, valkosipuli, aprikoosit ja tomaatit. Anna paistua muutama minuutti.
Kaada kasvisten päälle kasariin kookosmaito. Mausta chilillä ja suolalla. Anna kiehua 15-20 min. välillä sekoittaen. Lisää keittämisen loppuvaiheessa kalafileet/kalakuutiot.
Koristele valmis kalapata korianterilla. Tarjoa esimerkiksi keitetyn basmatiriisin kanssa.