ravintola-arviot – Sivu 7 – Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 12: Ravintola Faro, kesäilta kanaalin laidalla

Kirjoitettu 9 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Viime perjantaina vietimme päivää teemalla merellinen Helsinki. Iltapäivällä nautimme kaupungin maisemista mereltä käsin sightseeing-risteilyllä, jonka jälkeen matkasimme Ruoholahteen, ravintola Faroon. Farossa popsimme kolmen ruokalajin illallisen, merimaisemalla maustettuna.

Risteilyalukselle hetkeksi palatakseni, kokemus oli mukava, suositeltava tapa viettää puolitoistatuntinen Helsingin historiaan ja mereltä nähtäviin maamerkkeihin tutustuen. Ainakin kyseinen yhtiö, Royal Line, tarjosi siististi sisustetun aluksen, jossa myös ruokailu olisi voinut olla varteenotettava vaihtoehto. Erilaisia illallisristeilyitähän on tullut kokeiltua ympäri Eurooppaa; Budapest, Rooma, Istanbul, Lontoo, Wien ja Pariisi, joten ehkäpä Helsinkikin tulee vielä kysymykseen… Hyvin matka sujui kuitenkin ateriattakin ja suomeksi sekä englanniksi kuultavat ääninauhaselostukset toivat mukavasti turismin tuntua. Risteilykansan puheensorina tietysti heikensi kuultavuutta, mutta parempi näin; iloinen tunnelma ennen kaikkea.

– Budapest… Lontoo… Pariisi ❤

Faroon päädyimme muutamastakin syystä: Olimme noteeranneet sen jo aiemmin EatHelsinki 2015 -kirjan myötä, mutta todenneet sen houkuttelevan enemmän kesäaikana. Nyt kuitenkin sopivaa kohdetta etsiskellessämme huomasimme Faron tarjoavan kolmen ruokalajin suositusmenun kahdelle hintaan 69,00€. Kun suositusmenu oli yhtä kuin vapaus valita, oli päätös tehty. Siis sinne!

Paikka on ulkopuolelta katsottuna mukavan näköinen kompleksi, istuu miljööseensä kuin kala veteen – tai laiva laineille. Eikä paikka sisältäkään hullumpi ole, pohjoismaisen moderni, yksinkertainen ja siisti. Ikkunoista on näkymä merelle ja rakennuksen ympärille on rakennettu merenpäällinen terassi. Kiehtovaa.

Valintamme ovat tällä kertaa alkuruokaa lukuun ottamatta erilaiset. Molemmat aloitamme skagenilla Faron tapaan, itse jatkan kuhalla linssien ja pinaatin kera, Aleksi entrecôte-chimichurri bruschettalla sekä lämpimällä varhaisperunasalaatilla. Jälkiruoaksi minä nautin samppanjapannacottaa, Aleksi kiivi-parfaita mango-banaanisorbetin kanssa.

Arvioisin ateriani keskiverroksi. Skagen oli hyvää, mutta toisaalta, se on oikeastaan miltei aina. Kuha sen sijaan oli ateriani heikoin lenkki, vaikka ihan hyvää sekin. Kastike olisi voinut olla parempaa, linssit, pinaatti ja pikkuruiset porkkanat olivat mainioita. Silti annoksen oikea hinta (27,50€) olisi harmittanut. Myös Aleksi piti skagenista, samoin kuin pääruokansa lisukkeista. Pidimme molemmat ideaa tarjota entrecôte tällä tavoin erilaisena ja luovana, siis pisteet siitä. Kokki sitä vastoin oli valinnut pihvinsä valmistustavaksi jonkin sangen epäonnistuneen menetelmän, jonka vuoksi pihvi näytti lähinnä harmaalta. Makukaan ei ollut hyvä, se laski huomattavasti muuten mukiinmenevän annoksen arvoa. Hinnaltaan tämä herkku olisi normaalisti ollut 23,00€ eli hyvällä pihvillä sangen passeli, huonolla ei.

– Kuha ynnä entrecôte.

Myös pannacotta lukeutuu ravintolamaailmassa melko varmoihin valintoihin ja onnistuminen tapahtuu tälläkin kertaa. Samppanjaa en tosin yksilöstä maista, mutta samapa tuo. Tämä toimii hyvin näinkin. Parfait sen sijaan on niitä päinvastaisia asioita paljastuen muutaman kokemuksen perusteella useimmiten melko heikoksi esitykseksi. Niin on nytkin. Onneksi annokseen sisältyvä mango-banaanisorbet on erittäin hyvää jättäen näin Aleksillekin hyvän maun suuhun. Pannacottasta 9,00€ tuntuisi joka tapauksessa melko kalliilta, saatikka sitten 9,50€ parfait-annoksesta. Toisaalta, nämä ovat näitä Suomen jälkiruokahintoja, ei näissä mitään ihmeellistä ole, mietin tässä Tallinnan alle neljän euron ihanuuksia muistellessani…

Kaiken kaikkiaan siis onnistunut valinta. Hieman pitää vielä purnata palvelun etanamaisuudesta – väkeä tosin on paljon, mutta silti, odotusajat ovat todella pitkiä – sekä palvelun muutoinkin haparoivasta otteesta. Mikä tärkeintä, perusystävällisyys on kuitenkin kunnossa. Jotenkin tämän tyylin paikoissa vain odottaisi edes muutamaa kuvailevaa sanaa ruokia pöytään tuotaessa tai viinisuosituksia kyseltäessä. Niin, sitä on oppinut jo niin hyvälle…

Faroa olen valmis suosittelemaan kiireettömään (kesä)iltaan, jos urbaani kaupunkitunnelma veden äärellä kiinnostaa.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 11: Rataskaevu 16

Kirjoitettu 6 kesäkuun, 20159 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Silloin tällöin on mukavaa astua laivaan, lipua Suomenlahden yli etelään, käydä vilkaisemassa, mitä Tallinnaan kuuluu. Kovin pitkäkestoista matkaa sinne ei välttämättä tarvitse tehdä, vain päiväkin riittää mainiosti. Toki iltakin siellä kuluu mainiosti, hyvän ruoan ja juoman parissa.

Tällä kertaa me teimme aamusta iltaan kestäneen retken, sellaisella melko perinteisellä kaavalla. Kumppaniksi kotimatkalle saimme laukullisen viiniä ja kuohuvaa heinäkuisia juhlallisuuksiamme ajatellen, muuten päivä kului mukavasti lähinnä vanhankaupungin muurien sisäpuolella tallustellen. Myös ravintolavalintamme, Rataskaevu 16, heti siinä Raatihuoneentorin tuntumassa, osoittautui oivalliseksi ja tässäpä siis makoisa vinkki, mikäli kauniit annokset ynnä erityisystävällinen palvelu tuntuvat houkuttelevilta ajatuksilta. Niin, kukapa sitä ei kaipaisi käsinpiirrettyjä hymynaamoja ja sydämiä kuittiinsa, kukapa ei ilahtuisi, kun kahvikupin alta paljastuu viesti: ”You are very beautiful.” Pieniä asioita, ne jäävät mieleen.

Entäpä ruoka sitten? Eniten makumatkasta jäivät mieleen annosten todella kauniit esillepanot, vaikka myös maut olivat ihan kohdillaan ja hinta-laatusuhde enemmän kuin hyvä. Paikasta jäi ehdottomasti lämmin mielikuva, tämä oli sellainen paluuhalun synnyttänyt kokemus. Sitä en kiellä, ettenkö useasti olisi saanut maukkaampaakin ruokaa, mutta näin hyvää pullavanukasta en monestikaan. Lista, se suomenkielinen, taisi tosin lupailla köyhiä ritareita, mutta hyvä näin, yhtään en jäänyt heitä kaipaamaan.

Ateria alkoi kokin tervehtiessä meitä pienellä leipäyllätyksellä sekä isommilla leipäviipaleilla. Maukkaita kaikki. Alkuruoaksi minä tilasin tuoresuolattua lohta (6,50€), Aleksi uunissa paistettua vuohenjuustoa (6,90€). Annokseni maistui pitkälti lohelta ja sinappikastikkeelta, ei sen kummemmalta. Aleksin mielipide omastaan oli samantyyppinen. Pääruoka-annokseni sen sijaan oli melko vaatimaton pääruoka ollakseen. Tuorejuustolla ja kasviksilla täytettyjä munakoisorullia salaatin kera. Ihan hyvää, mutta suosittelen joko pieneen nälkään tai osaksi suurempaa kokonaisuutta. No, hintakin (6,70€) tosin sopisi alkuruoalle. Aleksin uunissa haudutettu hirvi (14,90€) oli sekin nimensä mukaista, suhteellisen makoisa riista-annos ilman sen erikoisempia kommervenkkejä.

Aterian kohokohta, mitä makuihin tulee, oli ehdottomasti sen päätösjakso. Kuten sanottu pullavanukas (3,50€) chai latten (2,70€) kera nautittuna oli liki taivaallista, myös Aleksin lämmin suklaakakku (3,90€) vei monista vastaavista voiton. Siis ehdoton jälkiruokasuositus!

Kun reilulla viidelläkymmenellä eurolla saa näin moniulotteisen aterian tunnelmaltaan tällaisessa paikassa, ei voi muuta, kuin toivottaa hyvää matkaa kaivon juurelle. Pöytävaraus taitaa muuten olla suositeltava sekin, tiistai-iltapäivänä saimme viimeisen vapaan pöydän. Niin paikalliset kuin turistitkin ovat löytäneet tämän ravintolan.

P.S. Vessakäyntiä ei kannata jättää väliin…

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 10: Hella, huone ja pihvi, joka sai miehen kyyneliin

Kirjoitettu 1 kesäkuun, 20159 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Jonkin aikaa sitten törmäsin artikkeliin, jossa Tampere nostettiin tämän hetken suomalaiseksi ravintolakaupungiksi. Henkilökohtainen kokemukseni tamperelaisravintoloista on suppea – vielä – mutta tänä vuonna olen saanut kahdesti maistaa Tamperetta ja jo tällä perusteella voin yhtyä mielipiteeseen kaupungista todellisena makujen mekkana. Tammikuussa koimme täydellisyyttä hipovan makumatkan Ravinteli Berthassa, nyt saimme tuta jotakin vähintään yhtä mieleenpainuvaa.

Tällä kertaa kohteenamme oli ravintola Hella & Huone, jossa viettämämme reilu kolmituntinen tarjoili meille niin kauneutta, kekseliäisyyttä kuin mahtavia makuelämyksiäkin – ja sitten sen palan taivasta, noin mahtipontisesti maalailtuna. Mutta tuosta tuonnempana.

Tämän päivän fine dining -tyyliin myös Hella & Huone on etukäteen vähäpuheinen; ruokalista koostuu lähinnä sanoista, asiakkaan eteen kannetaan yllätys toisensa perään. Ja tästä minä todella nautin, sanaisen arkun aukeamisesta vasta h-hetkellä. Etukäteen on siis tehtävä päätöksiä melko tietämättömänä, muutamien avainsanojen varassa: lahnaa vai hevosta, kuhaa vai lammasta, raparperia vai rukiista makeaa. Ja sitten tietysti ne keskeisimmät päätökset: kolme viiva kahdeksan, juomilla vai ilman, viinein vai oluin. Vaihtoehtona on myös täydellinen yllätys.

Me valitsemme viisi ruokaa viineillä varustettuna. Kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja yhden jälkiruoan. Yhtä kohtaa lukuun ottamatta ateriamme ovat identtiset: alkuun maa-artisokkaa ja lahnaa, jonka Aleksi korvaa riimihevosella, pääruoiksi kuhaa ja lammasta, lopuksi makeaa ruista. Juomat ovat saksalaisia viinejä, paitsi minulle lahnan kanssa tarjoiltava historiallinen Stallhagen olut ja ruisannoksen seurana saapuva islantilainen, olut sekin.

– Keittiö tervehti kolmesti.

Alkuruoat ovat hyviä, täydelliset maut pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta ovat kuitenkin vielä hakusessa. Maa-artisokkapyree ei tosin ehkä voisi olla parempaa, lahnan kanssa tarjoiltavat erilaiset kurkkuvariaatiot tuoreempia olemukseltaan. Tässä välissä mainittakoon ravintolan vannovan sesonkituotteiden ja lähiruoan, osin jopa itsetuotettujen raaka-aineiden nimeen, ja se todella maistuu. Tätä laadukkaiden raaka-aineiden arvostusta ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta, tämä ravintola hengittää tuoreudesta.

– Maa-artisokkaa, riimihevosta ja lahnaa.

Toisen keittiöntervehdyksen myötä – koskaan en muuten ole syönyt näin mahtavan makuista raakaa mansikkaa – siirrytään pääruokiin. Yleensä olen kalaihminen, mutta nyt kuha todella kalpenee, kun ilmeisen ylpeä kokki asettelee eteemme ulkofilee-annoksen. Ja tässä se on, pihvi joka täydellisyydellään saa miehen, jos ei nyt aivan kyyneliin, niin ainakin syvän liikutuksen kouriin. Todellinen kastikemies on ensi kertaa tilanteessa, jossa annos ei kastiketta kaipaa; vain nökäre viherpippuroitua smetanaa ja valkosipulivoissa paistettu pihvi rinnallaan yksinkertainen kaalilisuke innoittaa Aleksin toteamaan: ”Elämäni paras pihvi.” Ja sitä se todella on, minunkin mielestäni. Täydellinen annos.

– Se Täydellinen ja kuhaa.

Aterian päättää makea ruis marjojen sekä jäätelön kera. Esillepano on jälleen kerran ensiluokkaisen erikoinen ja jäätelö on suussa sulavaa. Ruista saisi kuitenkin olla hiukkasen enemmän. No, ei makeaa mahan täydeltä, joka muutenkin alkaa olla jo sopivasti, tai vähän liiankin, yhden illan osalta hellitty. Keittiöntervehdyksiä olemme saaneet kolme, ihastuttavaa leipäpuuta unohtamatta. Siis yhdeksän esitystä viiden sijaan.

Ja nyt voidaan todella puhua esityksistä, niin asiantuntevaa ja huomioonottavaa palvelua olemme saaneet koko illan osaksemme. Niin tarjoilijat kuin annoksiaan esittelevät kokitkin ovat ehdoton lisäarvo muutenkin täydelliselle kokemukselle ja tästä kokonaisuudesta maksaa mielellään ruoasta vaaditut 65,00€ henkilöltä. Juomapaketti kustantaa 50,00€. Ehkä himppusen liikaa siihen nähden, että oluet jäävät minulta pitkälti juomatta. No, Aleksi on onneksi auttamassa.

Enempää on turha tarinoida. Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin ne kuuluisat tuhannet sanat.

Menkää Huoneeseen, nauttikaa Hellan antimista!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Greenrose Faire soitti illalle arvoisensa lopun.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 9: Ravintola Ani, Punavuoren turkkilaisklassikko

Kirjoitettu 28 toukokuun, 2015 by Kaisa

Kaksi (kulttuurin)nälkäistä rouvaa liikkeellä jälleen. Mieliteko – yllättäen – lähi-itämainen, valinta tällä kertaa turkkilainen, helsinkiläisittäin sanottuna klassikkopaikka, jo vuodesta 1982 toiminut Telakkakadun ravintola Ani.

Viitisen vuotta sitten Anissa muutaman kerran vierailleena minulla oli odotuksia, tai ehkä pikemminkin mielikuvia. Muistoissani ruoka oli hyvää ja buffetpöytä runsaan monipuolinen. Myös paikan miellyttävä tunnelma oli jäänyt mieleen. Ja aivan näin, Ani onnistui lunastamaan muistojeni muotoiset lupaukset tarjoten meille maukkaan matkan turkkilaisten makujen maailmaan.

Parhaiten paikkaa voisi suositella kaltaisillemme meze- eli alkupala-ihmisille, jotka tykkäävät koostaa ateriansa pienistä herkkupaloista; hummus ja jogurttikastike pullavan leivän kera, viininlehtikääryleet ja erilaiset salaatit muutamia mainitakseni. Kuitenkin myös pöydän lämmin ruoka, turkkilaiset lihapullat vihannesten kera sekä kebabliha tomaattikastikkeella täydennettynä on maukasta, mikä ei suinkaan aina ole niinkään itsestään selvää, kun buffetruokailusta puhutaan.

Vaikka jokaista lajia ei maistaisikaan – itseäni ainakaan eivät esimerkiksi makaronisalaatti, hapankaali tai lähinnä einesosaston antimilta vaikuttava punajuurisalaatti houkutelleet laisinkaan – löytää pöydästä helposti muutaman lautasellisen verran mieleistään popsittavaa. Kun buffet arkena kustantaa 9,90€, on hinta-laatusuhde vallankin kunnossa. Enkä valittaisi viikonlopunkaan hinnoittelusta, 12,50€. Myös paikka on makumaailmalleen uskollinen, sisustettu sopivaan tyyliin.

Mikäli toiveissa on siis makustella maukasta mutta tavallista – ei mitään gurmeeta – turkkilaista ruokaa, suosittelen Anin buffetpöytää. Miten paikka onnistuu à la carte -listan annoksissaan, sitä en tiedä, mutta valikoima vaikuttaisi suhteellisen kattavalta. Ehkäpä kokeilu olisi paikallaan…

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 8: La Famiglia, punavalkoisia ruutuliinoja ja burgereita

Kirjoitettu 20 toukokuun, 2015 by Kaisa

Pesänrakennuspuuhat jatkuvat, samoin normaalia tiheämmät ulkoruokinnat. Sunnuntaina seikkailimme Vantaalla ja päivällistauon kohteeksemme valikoitui viihdekeskus Flamingo. Tämä vapaa-ajan keidas kauppakeskus Jumbon kyljessä on siinä mielessä muistorikas paikka, että täällä vietimme muutamia ensimmäisistä yhteisistä ravintolahetkistämme. No, sittemmin olemme nautiskelleet melko lailla romanttisemmissa ruokamiljöissä. Mutta aika aikaansa kutakin, vallan mieleenpainuvia hetkiä olivat nämäkin.

Nyt pistäydyimme La Famigliaan. Tämä pieneksi Italiaksi itsensä tituleeraava amerikanitalialainen ravintola kieltämättä huokuu saapasmaan henkeä punavalkoisine ruutuliinoineen. Myös alkupaloiksi tuotava leipä kera suolatun ja pippuroidun oliiviöljyn on Italian makuista, lämmintä, pehmeää ja vaaleaa. Täytyykin todeta, että tällaiseksi kauppakeskuksessa sijaitsevaksi ravintolaksi, joka vielä on osa ketjua, paikka on vallan viihtyisä. Amerikka-aspekti taas tulee enemmän esille, kun kurkistaa ruokalistaa.

Ruoan suhteen koimme molemmat pienen pettymyksen johtuen siitä, että meillä, ainakin minulla, oli jonkinlaisia odotuksia. Kun reilu vuosi sitten vierailimme samaisen ketjun Helsingin Keskuskadulla sijaitsevassa ravintolassa diili-aterian merkeissä, rekisteröimme omaa keskinkertaista, diilinmakuista illallistamme popsiessamme naapuripöydän herkullisen näköiset burger- ja pizzalautaset. Jo tuolloin mietimme paluuta tämän tyyppisin valinnoin.

Siis burgertilaus vetämään. Itse tilaan punajuuriburgerin, Aleksi BBQ-tyylisen. Molemmat päädymme vaihtamaan lankkuperunat lisäkesalaattiin, itse sävellän vielä burgerinikin kanssa vaihtaen vuohenjuuston mozzarellaan. Tiedustelemaani halloumia ei ole saatavilla.

Lieneekö syynä tyytymättömyyteni valita alkuperäinen annos, mutta mielestäni burgeriini ei ole panostettu kovinkaan kummoisesti. Sämpylä tosin on itsetehty jonkinlainen maukas yrttileipä, mutta uunipunajuuri maistuu lähinnä keitetyltä ja sämpylän väliin viipaloidulta. Mozzarella sitä vastoin on kylmää. Balsamicosiirappi ja rucola sekä majoneesi tuovat kuitenkin annokseen hyviä makuja ja jo pelkkä mozzarellan pikainen lämmitys olisi merkinnyt paljon annoksen onnistumisen kannalta. Lisäkesalaatti on keskinkertainen.

Aleksilla tilanne on leivän suhteen huomattavasti huonompi, selkeä valmisversio. Muutenkin annos on keskinkertainen, kuitenkin ihan maukas. Viimeisten päivien burgereista (verrokkeina Retro ja Base) tämä joka tapauksessa on Aleksin mielestä se heikoin esitys ja ollessaan samalla kallein (18,40€), täytyy hinta-laatusuhteesta hiukan marista. Punajuuriesityksestä 15,90€ on kuin myös pikkuisen liikaa.

Sangen suolaisesti hinnoiteltu suklaafondant (10,90€) jätetään suosiolla tällä kertaa väliin. Naapurin Spice Ice pyörremyrskyineen houkuttelee juuri nyt huomattavasti enemmän. Pitkä miinus tälle perheravintolalle myös ”jääveden” – eli ilmiselvän kraanaveden – maksullisuudesta. Euro on pieni raha, mutta ärsyttää se kuitenkin, ihan periaatteesta.

No, ehkä se on kuitenkin se pizza. Senhän ne italialaiset taitavat. Olisimme siis vieläkin valmiita antamaan mahdollisuuden.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 7: Base, astetta fiinimpää ruokailua espoolaisella markkinapaikalla

Kirjoitettu 16 toukokuun, 2015 by Kaisa

Edellisen päivän kauppakeskusruokailu sai oivallista jatkoa, kun ”nopea, valmiiksi suunniteltu” kierros eräässä huonekalujättiläisessä muuttuikin kokopäiväiseksi projektiksi. Kieltämättä tuloksekas reissu; nyt Aleksilla on talo täynnä isojen poikien legoja ja tavaratkin saavat pian nauttia uusista kodeistaan.

Maanantai-iltapäivänä ravintola Base, kauppakeskus Sellon hieman fiinimpää ravintolakulttuuria edustava kaksi erilaista puolta käsittävä kokonaisuus on hiljainen. Baari on kerännyt pöytiinsä pienen joukon ihmisiä, ViiniBase on tyhjillään. Valitsemme silti jälkimmäisen, suuri ruutu jääkiekko-otteluineen ei tunnu houkuttelevalta ruokaseuralaiselta. Emme me kuitenkaan koko parituntistamme kaksin vietä, pieniä seurueita kertyy muutamia ympärillemme. Ravintolan tunnelma on mukava, pienillä parannuksilla siitä saisi jo vallankin viehättävän.

Mutta ruokaan: Se on hyvää, oma scampi-caesarini suorastaan loistoa. Myös Aleksi arvostaa tuplajuusto-pekoniburgerinsa melko korkealle. Lisäkesalaatti sen sijaan on tylsä, sen suunnitteluun ei aikaa ole tuhlattu, jäävuorisalaatti ”kruunattu” punasipulein, kurkuin ja tomaatein. Retro – ja moni muu – tekee sen paremmin.

Jälkiruoka, kun sitä vihdoin saamme, on hyvää myös. Aleksille suklaafondant kera vaniljajäätelön, itselleni pallo suklaajäätelöä kinuskikastikkeella kuorrutettuna. Tätä kokonaisuutta saamme tosin odotella reilut puoli tuntia varoitetun vartin sijaan johtuen kokin liian hanakasta uunisormesta, jonka seurauksena ensimmäinen fondant saa kuulemma liian tumman kuoren. No, hyvityksenä jäätelö ja kahvi jätetään veloittamatta. Huomaavainen ele.

Kokonaisuutena kokemus on positiivinen. Voisin tulla uudestaankin ja pidän myös hinta-laatusuhdetta käypänä hamppariannoksen kustantaessa 17,90€ ja salaatin 15,00€. Fondantistakin maksaa tällä kertaa mieluummin, kun se ainakin vaikuttaisi olevan itsetehty – tai ainakin paistettu. Jäätelö olisi maksanut 4,50€.

Tämän kokemuksen perusteella kelpo kauppakeskuskauraa saa täältäkin. En ehkä suosittelisi sen kaikkein tärkeimmän juhlapäivän viettoon, mutta voisi tänne illallakin tulla ja kokeilla vaikka, kuinka onnistuvat ViiniBasessa viinivalinnoissaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 6: Ravintola Retro, maukasta kauppakeskuskauraa burgerin ystäville

Kirjoitettu 14 toukokuun, 2015 by Kaisa

Viimeiset päivät lukeutuvat elämäni parhaimmistoon: me kaksi tunnelmallista makumatkailijaa olemme vihdoin päässeet muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen, siis yhdessä omistamaamme – tai pitkälti pankin omistamaan – kotikoloomme. Helsinki on vaihtunut Espooseen, kahdeksankerroksinen talojättiläinen pieneen ja sievään rivitaloon (omaa lääniä toki on sopivasti enemmän). Näkymä ja naapurit ovat uudet, saunaan pääsee silloin kun tekee mieli ja aamiaista voi syödä terassilla, vaikka ei olekaan mökillä. Melko vaaleanpunaisten lasien läpi tätä tällä hetkellä katselee, elämää.

Mikä tietysti on lähiaikoina jäänyt vähemmälle, on ruoanlaitto. Elämä pahvilaatikoiden keskellä, kun toinen astia on siellä, toinen täällä, on tehnyt puuhasta sen verran tylsempää, että huomionarvoisia suorituksia ei ole päässyt syntymään. Mutta onneksi makumatkailla voi vieraissakin; täydet kodinkunnostus- ja hankintojentekopäivät ynnä kirjoittamisen tarve: mikä ihana tekosyy ravintolaruokailuun.

Muuttopäivänä vierailimme Ison Omenan ravintola Retrossa, joka nimestään huolimatta ei mielestäni ole erityisen retro. Mukava paikka kuitenkin, sellainen kiireisen päivän – tai laiskan sunnuntain – pelastus. Periaatteessa tuttu paikka meille, muutaman kerran vuodessa olemme tulleet vierailleeksi ketjun kauemmin toimineessa toimipisteessä kauppakeskus Sellossa. Sisaruksiksi paikat toki tunnistaa mutta eivät ne identtisiä ole. Sellossa on huomattavasti rauhallisempaa ja seesteisempää, Isossa Omenassa kauppakeskusmaisuus on selkeästi läsnä. Mutta eipä tuo haittaa, harvempi täältä varmasti tulee fine dining -kokemuksia hakemaan.

Mitä Retro-ruokailuihin tulee, olemme kaavoihimme kangistuneita. Nimikkoburger salaatilla, se on se Retron juttu. Joskus toisen meistä tosin on tullut kokeiltua jotakin muutakin, mutta annoskateushan siitä useimmiten on jäänyt käteen. Kuulostaa tylsältä, mutta Retroon nyt vaan mennään Retro Burgerin kuvat silmissä… Tuo annos onneksi taitaa olla osa ravintolan kivijalkaa, suunniteltu jäädäkseen.

Jälkiruokien suhteen olemme sen sijaan nähneet laajemman skaalan siitä, mitä talolla on tarjota. Valikoima vaihtelee ja Aleksi onkin kokeillut jos jonkinlaista kakkua ja piirakkaa, sangen vaihtelevin mielipitein. Itse tyydyn pääruoka-annoksen suuresta koosta johtuen useimmiten päättämään ateriani jäätelöpalloon kastikkeen kera, makuja tosin vaihdellen. Plussaa muuten ravintolalle jäätelömakujen kiitettävästä vaihtelevuudesta.

Tällä kertaa Aleksi valikoi listalta suklaakakkua vaniljamoussen kera, itse päädyin tuttuun tapaan kylmään kyytiin eli vaniljapehmikseen kinuskikastikkeella. Annoksista molemmille kertyi nokankoputtamista; suklaakakku oli kuivahkoa, vaikutti pitkälti valmiilta sulatus ja uuniin -kakulta. Lisäksi vaniljamousse kalpeni aidon vaniljajäätelön rinnalla. Oma jäätelöannokseni sen sijaan oli mauiltaan vallan kunnossa – ihmekös tuo – mutta sitä oli aivan liikaa. No, tässä tapauksessa ongelma taitaa olla syöjässä itsessään, mutta kuitenkin. Moni olisi varmasti ollut innoissaan ja minäkin, jos pääruoka olisi ollut hieman pienempi.

Joka tapauksessa vallan maukas kokemus jälleen kerran. Kun ei odota romanttista kynttilätunnelmaa, Retro on mukava vaihtoehto ja monia muita kauppakeskusravintoloita parempi valinta. Burgereiden kohdalla hinta-laatusuhde on kunnossa (16,80€), samoin jäätelöannoksen (3,70€). Suklaakakku kuitenkin tuntui varsin kalliilta (8,40€).

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 5: Levant

Kirjoitettu 8 toukokuun, 2015 by Kaisa

Alle kuukausi sitten kahden naisen kulttuurikerhomme makusteli vallattoman maukasta falafelia ravintola Fafa’sissa. Pian tämän jälkeen huomasin Bulevardille avautuneen syyrialais-libanonilaista katuruokaa tarjoilevan ravintolan, jonka Helsingin Sanomien Nyt-liite kuvaili olevan ”vähän kuin Fafa’s”. Siis aivan pakko kokea.

Vaikka lopullinen arvio olisi ehkä tyylikästä säästää loppuun, en malta olla kirjoittamatta tätä heti kärkeen: tämä ei jää tähän, tätä on saatava uudestaan. Siis mitä? Rapeaa, hyvin paistettua, mutta ei kuitenkaan rasvaisen makuista falafelia jogurttikastikkeen ja rucolan kera, hummusta, baba ganoushia eli munakoisotahnaa, tabbouleh-salaattia ja härkäpapuja tomaattikastikkeessa. Sekä tietysti leipää. Nam, nam ja nam, tämä on ravintola Levantin nimikkoannos Meze Levant.

Kun astumme ravintolaan torstaina siinä neljän maissa, olemme ainoat asiakkaat. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä, pikkuruisen ravintolan viisi tai kuusi pöytää ovat simppelisti katettuina. Lounasaikana voi kuitenkin kuvitella paikansaamisen olevan lottovoitto. Teemme tilauksemme ja istumme ikkunapöytään odottelemaan. Pienet hauskat yksityiskohdat, kuten mintunoksat vesipulloissa, kiinnittävät huomiomme.

Kuten edellä sanottu, ruoka on täysin moitteetonta, makumaailma on rikas, ainekset tuoreutta huokuvia. Ainoastaan leivästä pieni miinus: nämä ihastuttavat tahnat olisivat kaivanneet jotakin hieman kookkaampaa rinnalleen. Joka tapauksessa enemmän kuin mallikas suoritus. Jälleen annoskateuden pelossa päädymme samaan valintaan, joten salaatit ja leivät jäävät ensi kerralla nähtäviksi.

Hinta-laatusuhteesta sen verran, että meze-lautasemme kustansi 9,00€, jonka maksoi iloiten. Sopivasti se täyttikin, vaikka nälkä oli suuri. Ehdotonta plussaa myös siitä, että Levant on selkeästi ravintola, ei Fafa’sin tyylinen pikaruokapaikka. Lihaa ei listoilla näy, mutta siitä viis, sitä en usko kenenkään jäävän täällä kaipaamaan.

Suuri suositus!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 4: Ravintola Fenkoli, talonpoika aatelisen vaatteissa

Kirjoitettu 29 huhtikuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Myönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.

Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.

Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.

Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.

Seuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.

Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.

Aterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.

Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 3: Ihan pimeetä!

Kirjoitettu 20 huhtikuun, 2015 by Kaisa

Viikonloppuna vietimme ravintolaillan, joka erikoislaatuisuudessaan teki lähtemättömän vaikutuksen. Illallistimme Katajanokan kasinolla, säkkipimeässä. Huippukokemus!

Pimeään päädyimme siskoni ja hänen kihlattunsa toimesta elämyslahjakortilla, jonka olimme saaneet häälahjaksi. Kahdeksan kuukautta siinä hurahti sopivaa ajankohtaa etsiessä, mutta odotus palkittiin. Palveluntarjoajakin tässä välillä ehti vaihtua, mutta oikeastaan parempi niin. Alkuperäisen juonen mukaan olisimme saaneet viisi ruokalajia Cantina Westissä, mutta nyt meille tarjoiltiin kolme Katajanokan kasinolla. Tällainen perinteikäs, vanhaa helsinkiläistä ravintolakulttuuria henkivä paikka on kyllä enemmän se meidän juttu, vaikka tex mex -ruoka nyt ihan hyvin omiin makumieltymyksiini istuukin. Aleksi sitä vastoin ei ole tex mex -miehiä, joten erityisesti hänelle tämä oli mieluisa vaihtokauppa.

Koska homman nimi piilee siinä, että kaikki tulee yllätyksenä eteen, en tietenkään voi tässä sen kummemmin nauttimistamme ruokalajeista kertoilla, totean ainoastaan niiden miellyttäneen makuhermojamme. Totta kai olemme joskus saaneet jotain parempaakin, mutta se ei ollutkaan tällä kertaa se juttu, ruoan laadun arvioiminen jäi oikeastaan toissijaiseksi, tärkeämpää oli keskittyä kokemukseen kokonaisvaltaisesti.

Lähdimme liikkeelle silmälapuin asustettuina, hovimestarin hellässä huomassa. Ruokailuhuoneeseen sekä pöytäämme päästyämme saimme pian tiedon, että huone oli valmis ja laput sai riisua. Siinä sitten siemailimme aperitiivia ja ihmettelimme mitä lähitulevaisuus tulisi pitämään sisällään. Varovasti tunnustelimme ympärillemme ja totesimme olevamme kahden, toiset ruokailijat olivat omissa pöydissään. Teimme juomatilauksen, tai oikeastaan vastasimme myönteisesti meille esitettyyn mahdollisuuteen nauttia ruoan ohella lisämaksullinen juomamenu. Se kannatti.

Ennen ensimmäistä ruokalajia pöytämme viereen saapui aikuisiällä sokeutunut nainen, joka esitteli itsensä ja antoi meille pienen tunnustelutehtävän. Tämän jälkeen hän tuli silloin tällöin pyörähtämään pöytämme viereen kertoen asioita elämästään ja vastaillen hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tämä oli ehdottoman mielenkiintoinen lisä illan kulkuun.

Pikku hiljaa saimme ruokia ja juomia eteemme ja aloitimme niiden kanssa kamppailun. Tunnistelimme makuja, yritimme saada haarukan suuhun muutenkin kuin tyhjänä ja näytimme varmasti melko erikoisilta tarjoilijoiden katsellessa toimintaamme pimeänäkölasiensa läpi. Mielestäni suoriuduimme kuitenkin hienosti, sekä siisteys- että ruoka-aineiden tunnistusprosentuaalisesti katsoen. Ilta nimittäin päättyi siihen että valot palautettiin, näimme ruokailutilan sekä sokean naisen ja meille esiteltiin juuri nauttimamme annokset ja juomat.

Kuten varmasti on tullut ilmi, suositan ehdottomasti kokeilemaan. Kun näin tärkeä aisti lukitaan, muuttuu ruokailukokemus totaalisen toisenlaiseksi. Hauskinta olivat varmasti ne muutamat todella suuret virheet, kun täysin tuttua raaka-ainetta ei pystynyt tunnistamaan tai veikkaus oli totaalisen väärä. Tällaiselle joka suupalasta nautiskelijalle taas ärsyttävintä oli varmasti se, että niitä parhaita paloja ei voinut jättää viimeksi. Ja tietysti se, että hyvin kootuissa annoksissa osat täydentävät toisiaan ja on tärkeää pystyä rakentamaan haarukalleen makumaailman mahdollisimman kattavasti esittävä suupala. Nyt tästä ei kannattanut haaveillakaan.

Me saimme tämän lahjaksi, mutta käsitykseni mukaan paketin hinta on noin 80,00€ henkilöltä sisältäen alkoholittoman aperitiivin. Mielestäni hinta-laatusuhde on hyvä. Kun tähän lisätään vapaaehtoinen juomapaketti (à 30,00€) ei hinta vieläkään tunnu liioitellulta. Me ainakin nautimme joka hetkestä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5