Kasvissyöjän stifadolasagne

Jälleen otan esille yhden lukuisista lähiaikoina valmistamistani kasvislasagneista. Tällä kertaa itse lasagne syntyi sivutuotoksena, kun lähdin kokeilemaan perinteisen kreikkalaisen lihapadan, stifadon, vegaanista versiota. Kastikkeen valmistuttua mietiskelin sille sopivaa lisäkettä, jolloin sain idean lasagnesta. Aikaa säästääkseni en keitellyt juustokastiketta, vaan valmistin helpon ja nopean tuorejuustokastikkeen.

Kokonaisuus oli mainio ja oli hauskaa huomata, miten stifadolle ominainen mausteinen maku sopi hienosti myös lasagneen. Juustokastikkeen vuoksi lasagne menetti vegaanisuutensa, mutta halukkaat voivat toki helposti muokata kastikkeen ruokavalioonsa sopivaksi.

Hauska, makumaailmaltaan sopivasti hiukan jouluinenkin yhdistelmä, jota kannattaa ilman muuta testailla. Ja mikäli kasvislasagnet kiinnostavat noin ylipäätään, kannattaa edellisiä tekeleitäni käydä vilkaisemassa täällä.

Stifadolasagne nyhtökaurasta

6 annosta

Stifado:
2 isoa sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
1,5 rkl oliiviöljyä
1 tl savupaprikajauhetta
240 g nyhtökauraa
0,5 tl suolaa
500 g tomaattimurskaa
1,5 dl punaviiniä
1 kasvisliemikuutio
1 kanelitanko
2 kokonaista neilikkaa
2 laakerinlehteä
mustapippuria myllystä

Juustokastike:
100 g tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
ripaus muskottipähkinää

Lisäksi:
lasagnelevyjä
juustoraastetta
terttutomaatteja
oliiviöljyä

Valmista ensin stifado.
Kuori ja lohko sipulit. Puolita kuoritut valkosipulinkynnet. Kuumenna paistinpannu ja lisää oliiviöljy sekä savupaprikajauhe. Kuullota savupaprikaa, kunnes mausteinen tuoksu alkaa irrota ja lisää sitten nyhtökaura pannulle. Paista noin viisi minuuttia ja mausta suolalla.
Lisää pannulle tomaattimurska, punaviini, kasvisliemikuutio, mausteet ja sipulit. Hauduttele hetki miedolla lämmöllä.
Tee seuraavaksi tuorejuustokastike.
Notkista tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon ruokakerma ja mausteet. Yritä saada kastikkeesta mahdollisimman paakutonta.
Aloita lasagnen kokoaminen levittämällä ohut kerros stifadoa vuoan pohjalle. Laita sen päälle lasagnelevyjä, sitten taas stifadoa ja sen jälkeen tuorejuustokastiketta ja hieman juustoraastetta. Jatka näin kunnes ainekset loppuvat, jätä kuitenkin päällimmäiseksi juustokastiketta. Kuorruta lasagne vielä juustoraasteella.
Asettele halutessasi pinnalle muutama terttu tomaatteja ja sudi niille hiukan oliiviöljyä.
Paista lasagnea 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran.

Vegaaninen porkkanamureke

Joulu lähestyy ja vaikka meillä syödään jouluna perinteistäkin perinteisemmin, on minusta joulua odotellessa hauska kokeilla erilaisia joulupöydän moderneja vaihtoehtoja. Ja niitähän riittää! Erilaisia ruokajulkaisuja lukiessa on tullut jo joitakin vuosia olo, että perinteinen joulupöytä on vähintäänkin tylsä vaihtoehto. Laatikot pitäisi maustaa uudella tavalla, mahdollinen kinkku valmistaa täysin toisin ja rosolli joko paahtaa uunissa tai pikkelöidä. Mitä enemmän jouluruokaperinteitä onnistuu varioimaan, sen parempi.

Kukin tyylillään ja toki ymmärrän sen, että kaikki eivät jouluruoasta erityisemmin välitä. Meillä joka tapauksessa syödään perinteisesti ja kokeillaan näitä variaatioita ”oikeaan joulupöytään” valmistautuessa. Kuten tätä vegemureketta, jonka muokkasin alkuperäisohjeistuksen kurpitsaisesta porkkanaiseksi. Samoin vaihdoin mantelit pähkinöihin.

Tässäpä siis maukas ja ruokaisa vegaanivaihtoehto lihamurekkeelle. Kannattaa ilman muuta testailla ja halutessaan sijoittaa vaikkapa sinne joulupöytään.

Vegaaninen porkkanamureke

10-12 palaa

700 g porkkanoita
2 rkl rypsiöljyä
2 dl pähkinöitä
550 g vegejauhista
1,5 dl kaurahiutaleita
2 tl rosmariinia hienonnettuna
0,25 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Koristeluun:
granaattiomenansiemeniä
tuoretta rosmariinia
cashewpähkinöitä

Kuori ja kuutioi porkkanat. Siirrä palaset uunipellille, valuta päälle öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 min, kunnes kuutiot ovat kypsiä. Soseuta.
Rouhi pähkinät.
Sekoita porkkanasose, vegejauhis, pähkinärouhe, kaurahiutaleet ja mausteet tasaiseksi massaksi.
Painele massa leivinpaperilla vuorattuun pitkulaiseen uunivuokaan.
Kypsennä mureketta 200-asteisessa uunissa noin 45 min. Anna vetäytyä noin 5 min. vuoassa ja kumoa tarjoiluvadille.
Koristele mielesi mukaan.

Parmesaaniperunat ja muhammara-paprikatahna

Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä löytynyt ihastuttava resepti rapeisiin parmesaaniperunoihin pääsi käyttöön, kun valikoin sopivaa lisuketta juustoisille jauhelihapihveille ja pähkinäiselle muhammara-paprikatahnalle. Kokonaisuus oli mainio; perunat rapeita, tahna maukasta ja jauhelihapihvit niin ikään joukkoon sopivia. Näitä perunoita näkisin hyvin tarjottavan sangen erilaisten kumppanien rinnalla ja jos mielii astetta epäterveellisempää versiota, ne varmasti nauttivat myös majoneesin tai aiolin seurasta. Sekä parmesaaniperunat että muhammara-paprikatahna ovat joka tapauksessa ehdottoman suosituksen arvoisia. Joko yksin tai erikseen.

Parmesaaniperunat ja muhammara-paprikatahna

4 annosta

Parmesaaniperunat:
1 rkl tuoretta persiljaa
1,5 dl parmesaaniraastetta
1 valkosipulinkynsi
1 kg perunoita (uuniin sopivia)
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa (tai oman maun mukaan)

Muhammara-paprikatahna:
400 g (suippo)paprikaa
1,5 dl (60 g) saksanpähkinöitä (cashewpähkinät toimivat niin ikään)
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
1-2 rkl oliiviöljyä
0,25 tl suolaa

Tee ensin paprikatahna. Huuhtele paprikat, halkaise, poista kannat ja siemenet. Paahda paprikoita pellillä leivinpaperin päällä 200-asteisessa uunissa noin 20 min. kunnes paprikat ovat pehmenneet ja saaneet väriä.
Paahda pähkinät paistinpannulla ilman öljyä. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Soseuta kaikki muhammaran ainekset tahnaksi sauvasekoittimella.
Hienonna persilja ja raasta parmesaani perunoita varten. Kuori ja hienonna valkosipuli.
Leikkaa pestyt perunat lohkoiksi. Sekoita öljy, paprikajauhe, suola, valkosipuli ja persilja perunoiden kanssa.
Asettele perunat väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele perunoiden päälle juustoraastetta.
Kypsennä 220-asteisen uunin keskitasolla noin 25 min.
Tarjoile esimerkiksi paprikatahnan ja/tai aiolin kera.

Monella tapaa esimerkilliset uunikasvikset

Uunikasvikset ovat muutamastakin eri syystä eräs omista keittiösuosikeistani. Ensimmäinen syy on yksinkertaisesti niiden sopivuus lähes lautaselle kuin lautaselle, oli proteiinipuolelle aseteltu sitten lihaa, kalaa tai kasvista. Toiseksi uunikasvikset ovat oiva pelastusrengas jo parhaat päivänsä nähneille, vihanneslaatikossa hiukan liian pitkään viruneille tapauksille tai niille lukuisille kerroille, kun huomaan taas kantaneeni Lidlistä kotiin vastustamattoman kahden euron hävikkihevilaatikon. Tässä kohdassa pieni siistiminen ja hyvä maustaminen saavat aikaan ihmeitä ja reilun puolen tunnin päästä uunista purjehtii ulos pellillinen mitä kauneinta herkkuruokaa. Kun kolmanneksi pyrin riisin käytön minimoimiseen, pastaa syömme varmasti vähintäänkin tarpeeksi ja peruna ei satu kuulumaan lastemme suosikkeihin, uunikasvikset ovat mainio tapa ratkaista usein ruoanlaittoani häiritsevä lisäkeongelma.

Nyt esittelemäni valkosipulilla, balsamicolla ja timjamilla maustetut uunikasvikset ovat tämän hetken suosikkini. Reseptissä mainitut maustemäärät riittävät noin kiloon kasviksia, joita kannattaa valita omien mieltymysten ja sesongin mukaan sekä tottahan toki sopivasti vaihdellen. Näin uunikasvikset toimivat mainiosti ympäri vuoden, eikä niihin pääse kyllästymään.

Suositan ehdottomasti kokeilemaan! Ja hei, sesongissa tai ei, kannattaa pellille nakata ainakin parsakaalia, joka paahdettuna muuttuu aivan ihanaksi, pähkinäiseksi ja rapeaksi.

Uunikasvikset

4 annosta

1 kg kasviksia (Kuten perunaa, porkkanaa, bataattia, parsakaalia, sipulia, kukkakaalia, paprikaa, kesäkurpitsaa.)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
1 rkl tuoretta / 1,5 tl kuivattua timjamia
0,5 tl (yrtti)suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Valmistele kasvikset pesemällä perunat ja porkkanat, kuorimalla sipulit. Halutessasi voit kuoria myös perunat ja porkkanat, mutta itse tykkään vain pestä ne huolellisesti.
Kuori ja hienonna valkosipuli.
Leikkaa kasvikset lohkoiksi ja pane ne isoon kulhoon. Ota huomioon, että mitä isompia lohkoja teet, sitä kauemmin kasvisten kypsyminen kestää.
Sekoita joukkoon valkosipuli, öljy, balsamico ja mausteet niin, että kasvikset maustuvat kauttaaltaan.
Levitä kovat kasvikset (perunat, porkkanat, bataatit) leivinpaperilla peitetylle pellille. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 10 min. Lisää loput kasvikset ja paista toiset 10 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kääntele kerran paistamisen aikana.

Satokauden antimista: myskikurpitsalasagne

Suhtautumiseni erilaisiin talvikurpitsoihin on melko lailla kahtalainen. Toisinaan olen onnistunut tekemään hyvinkin maukkaita kurpitsa-asioita, mutta silloin tällöin olen epäonnistunut niissä pahemman kerran. Esimerkiksi amerikkalainen kurpitsapiirakka, ruma ja ihmeellisen makuinen, lienee leivonnainen, jota en toistamiseen lähde yrittämään. Toisaalta erilaiset kurpitsakeitot ovat olleet valloittavan hyviä ja kauniita katsella, kurpitsan ja pekonin liitto piirakan päällä liki täydellinen.

Niin tai näin, talvikurpitsoita tulen käyttäneeksi ruoanlaitossa sangen harvoin, vaikka lähes joka syksy teen niiden varalta melko paljonkin suunnitelmia. Nyt joka tapauksessa pääsen jakamaan ainakin yhden reseptin, jota suosittelen kokeilemaan. Kyseessä on Rosa Viini & Ruoka -palvelusta äkkäämäni myskikurpitsalaatikko, jota muuntelin hiukan alkuperäistä lasagnemaisempaan muotoon. Lopputulos oli hurmaava, paljon parempi, mitä osasin valmistusprosessin aikana odottaa. Ja mikä parasta, myskikurpitsalasagne maistui vallan hyvin myös Neiti-Kokille, joka elää tällä hetkellä jonkinlaista – toivottavasti ohimenevää – nirsoilun aikakautta. Syksyinen suositus!

Myskikurpitsalasagne

5 annosta

1 keskikokoinen myskikurpitsa
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
70 g tomaattipyreetä
600 g (yrtti)tomaattimurskaa (Voit hyvin käyttää myös maustamatonta tomaattimurskaa, mutta laita tällöin basilikaa ja oreganoa enemmän, noin rkl kumpaakin.)
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
suolaa ja mustapippuria
2 kananmunaa
200 g pinaatinlehtiä
voita paistamiseen
200 g paprikatuorejuustoa
1 kananmuna
lasagnelevyjä
100 g parmesaania (Minusta huomattavasti pienempi määrä riitti hyvin.)

Kuori ja kuutioi myskikurpitsa ja sipulit. Kypsät kasvikset soseutetaan, joten niiden ei tarvitse olla turhan tasakokoisia. Tee kurpitsakuutioista kuitenkin melko pieniä, jotta ne kypsyvät nopeammin.
Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää pannulle myskikurpitsat. Kun kurpitsa on saanut hiukan väriä, lisää tomaattipyree, -murska ja mausteet.
Hauduta kannen alla noin 15 min. niin, että kurpitsa on kypsää. Huom! Kuutioiden täytyy olla melko pieniä, jotta tämä haudutusaika riittää, itse hauduttelin omiani reilusti yli puoli tuntia. Soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon kananmunat.
Kuullota pinaatinlehtiä pannulla voissa, kunnes ne ovat sopivan pehmeitä.
Sekoita keskenään paprikatuorejuusto ja kananmuna.
Kaada kolmasosa kurpitsatäytteestä uunivuoan pohjalle ja peitä lasagnelevyillä. Kaada päälle puolet paistetusta pinaatista ja peitä jälleen lasagnelevyillä. Laita sitten vuokaan taas kolmasosa kurpitsatäytteestä ja kerros lasagnelevyjä. Kaada vuokaan loput pinaatit ja peitä ne lasagnelevyillä. Peitä levyt lopulla kurpitsalla. Levitä tuorejuusto-kananmunaseos vuokaan ja raasta päällimmäiseksi sopivaksi katsomasi määrä parmesaania.
Paista laatikkoa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. kunnes lasagne on kypsää, kurpitsatäyte hyytynyt ja juustopinta kauniin kultainen.

Tomaatti-juustopiiras

Saatuani pienen tilauksen muutamasta suolaisesta piirakasta viikonlopuksi, halusin valmistaa uudelleen jo kesällä kokeilemaani tomaatti-juustopiirakkaa, jossa ideana ovat suolakekseistä valmistettu keksipohja sekä parmesaanin maustama juustotäyte. Kyseessä on siis suolainen paistettu juustokakku, joka istuu vallan mainiosti esimerkiksi osaksi juhlapöydän ruokaisampaa kattausta, kun tarkoituksena on järjestää buffet-ruokailu.

Piirakasta tuli maukas. Ainoastaan sangen mureneva pohja täytyy seuraavalla kerralla toteuttaa hieman toisella tavalla. Itse ajattelin, että vehnäjauhot voisi vaihtaa vaikka noin 50 grammaan Digestive- tai muita vastaavia keksejä ja samalla lisätä voin määrää himpun verran. Laitan kuitenkin alle alkuperäisen reseptin, sillä makunsa puolesta se joka tapauksessa toimii mainiosti, murusista huolimatta.

Tätä piirakkaa kannattaa ilman muuta kokeilla. Se valmistuu vähän liiankin helposti, joten se on paljon enemmän kuin tekemisensä väärti.

Tomaatti-juustopiirakka

Vuoallinen (ø 19-24 cm)

Pohja:
75 g voita
100 g suolakeksejä
1 dl vehnäjauhoja (Hieman vähemmän murenevan pohjan saavuttamiseksi voisi vaihtoehto olla 50 g Digestive-keksejä.)

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl parmesaaniraastetta
1 kananmuna
1 valkosipulinkynsi
0,5 tl timjamia
3 isoa tomaattia tai noin 20 kirsikkatomaattia (Itse tein piirakan halkaisijaltaan paljon alkuperäisreseptin suosittelemaa vuokaa pienempään vuokaan, joten tomaatteja kului huomattavasti vähemmän.)
2 rkl oliiviöljyä
rouhittua mustapippuria

Sulata voi. Jauha suolakeksit ja jauhot leikkuuterällä monitoimikoneessa. Lisää joukkoon voi ja aja tasaiseksi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon parmesaaniraaste, kananmuna, silputtu valkosipulinkynsi ja timjami. Nostele juustoseos pieniksi kasoiksi keksipohjalle ja levitä seos tasaiseksi.
Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja levitä piirakan päälle. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja mausta kevyesti pippurilla.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista.

Härkislasagne

Pyrkimykseni edistää perheemme kasvisruokailua ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi lasagne tarjoillaan meillä lähes aina kasvisversiona. Näin nytkin, kun rakensin seuraavan härkislasagnen, jossa yhdistyvät perinteinen juustokastike ja mukavasti maustettu härkiskastike päämakunaan rosmariini.

Lopputulos oli maukas ja pienet uunitomaatit paistoksen pinnalla kruunasivat kokonaisuuden. Juustokastikkeesta johtuen tämä ei tietenkään ole vegaaniruokavalioon sopiva valinta, mutta kun voin, maidon ja juuston korvaa kasvisperäisillä tuotteilla, voivat tästä nauttia mainiosti vegaanitkin. Nautintavaiheessa lämpimän annoksen päälle kannattaa raastaa vielä ekstra-annos omaa suosikkijuustoa, niin se on sitten siinä, aika lailla täydellinen ateria.

Härkislasagne

4 annosta
(Huom! Minulla oli härkistä vain yksi paketti, joten sain aikaiseksi ainoastaan harmillisen pienen lasagnen. Määrä kannattaa kaksinkertaistaa, jolloin syntyy ns. normaalikokoinen versio.)

Härkiskastike:
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
250 g härkistä
70 g tomaattipyreetä
50 g pakastepinaattia
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl paprikajauhetta
2 korkillista punaviinietikkaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 rkl sokeria

Juustokastike:
40 g voita
40 g vehnäjauhoja
4 dl maitoa
2 dl juustoraastetta (Voit hyvin sekoittaa keskenään esimerkiksi parmesaania ja cheddaria.)
ripaus muskottipähkinää

Lisäksi:
lasagnelevyjä
pieni puolikas kesäkurpitsa
kirsikkaterttutomaatteja
oliiviöljyä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota öljyssä hetki. Lisää loput kastikkeen ainekset ja jätä kastike hautumaan.
Valmista seuraavaksi juustokastike. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot, sekoita tasaiseksi ja anna kypsyä pari minuuttia. Lisää maito hitaasti ja koko ajan vispaten. Kiehauta, ota pois levyltä ja sekoita joukkoon 1,5 dl juustoraastetta. Säästä loppu kuorruttamiseen.
Vuole kesäkurpitsa juustolastalla ohuiksi viipaleiksi.
Kokoa lasagne. Laita alimmaiseksi härkiskastiketta, sitten juustokastiketta, sitten kesäkurpitsa viipaleita ja lasagnelevyjä. Toista niin kauan kuin kastikkeita riittää. Muista kuitenkin jättää päällimmäiseksi kerros juustokastiketta.
Kuorruta lasagne lopulla juustoraasteella.
Sudi kirsikkatomaattien päälle oliiviöljyä ja nosta ne vuokaan päällimmäisiksi.
Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Kolmen tomaatin kasvismakaronilaatikko

Simppeli, mutta maukas arkiruoka syntyy, kun yhdistelee tomaattia eri muodoissaan, makaronia ja kasvisjauhista. Minä tein ruoan niillä aineilla, joita kotoa sattui löytymään, joten lopputulos oli ainoastaan kasvisruokavalioon, ei vegaaneille sopiva. Jos ruokakerman ja maidon kuitenkin vaihtaa esimerkiksi kauravaihtoehtoon ja kananmunan jättää pois, saa siitä helposti myös vegaanisen. Tavallisesta makaronilaatikosta tämä versio eroaa myös siinä mielessä, että siihen on ujutettu tomaattia, peräti kolmessa eri muodossa: murskana, aurinkokuivattuna ja tuoreena. Tämän ansiosta lopputulos on mehevä, oikeinkin paljon kokeilemisen arvoinen.

Reseptin nappasin Hannan Soppa -blogista.

Kolmen tomaatin kasvismakaronilaatikko

6 annosta

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
250 g kasvijauhista
500 g tomaattimurskaa
1 tl (kookos)sokeria
2 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
muutama aurinkokuivattu tomaatti
5 dl makaronia
2,5 dl kaurakermaa (Minä korvasin tämän 1 dl:lla kermaa ja muutamalla dl:lla maitoa sekä yhdellä kananmunalla.)
tomaattisiivuja
(tuoretta basilikaa)

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kasvijauhis, paista jauhis kypsäksi samaan tapaan kuin jauheliha. Lisää pannulle tomaattimurska ja mausteet. Silppua sekaan muutama aurinkokuivattu tomaatti.
Keitä makaronia puolet pakkauksessa mainitusta ajasta.
Sekoita jauhiskastike ja makaronit uunivuoassa. Kaada päälle kaurakerma ja peittele laatikko tomaattisiivuilla. Ripottele pintaan vielä hieman suolaa ja mustapippuria. Paista kasvismakaronilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
(Viimeistele tuoreella basilikalla.)

 

Pähkinäiset punajuuripihvit; toinen maistiainen Lapsiperheen vegaanikeittokirjasta

Reilu viikko sitten kerroin lähteneeni tutustumaan Chocochili-blogistaan tunnetun Elina Innasen sekä toimittaja ja tietokirjailija Suvi Auvisen yhteistyönä toteuttamaan Lapsiperheen vegaanikeittokirjaan. Nyt tutkimukseni ovat ottaneet taas yhden käytännön askeleen eteenpäin, valmistin nimittäin kirjassa esitellyn reseptin mukaisia pähkinäisiä punajuuripihvejä.

Resepti lukeutuu teoksen Tiistai-kategoriaan, josta löytyvät nopeat pannuruoat. Melko yksinkertaisesti nämä valmistuvatkin; pihvit vaativat tekijältään ainoastaan taikinan sekoituksen ja paistamisen pannulla. Noiden vaiheiden väliin jäävä taikinan turpoamisaika on hyvä käyttää vaikkapa helpon lisäkkeen, kuten perunamuusin, valmistukseen. Meillä tosin osa pihveistä syötiin ihan sellaisenaan, pelkällä jogurttikastikkeella kruunattuna. No niinpä, tuossa taas lipsahdettiin ja ateria ei ollutkaan enää täysin vegaaninen, mutta ehkäpä se sallitaan. Onhan kirjankin tavoite tarjota vegaanivaihtoehtoja kaikenlaisille perheille, niin vegaaneille, lihaa syöville kuin kaikille siltä väliltäkin. Ja tässä se tuntuisi onnistuvan mainiosti, näille ruoille ei ole vaikea löytää kannattajia – ruokavaliosta huolimatta.

Pähkinäiset punajuuripihvit ovat oiva valinta monestakin syystä. Ne ovat sekä terveellinen että maukas vaihtoehto pähkinöineen ja kikherneineen, jonka lisäksi ne vegaanisuutensa ohella ovat niin ikään gluteenittomia ja sopivat näin ollen miltei ruokavalioon kuin ruokavalioon. Kannattaa kokeilla!

Pähkinäiset punajuuripihvit

8-10 kpl

300 g punajuurta
230 g kikherneitä
100 g erilaisia pähkinöitä (esim. saksanpähkinöitä, parapähkinöitä, manteleita ja cashewpähkinöitä)
1 pieni punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl kikhernejauhoja
0,5 dl mantelijauhoja (Nämä korvautuivat mainiosti vehnäjauhoilla, joskin reseptin gluteenittomuus toki tässä vaiheessa romuttui.)
1 tl suolaa
1 tl sipulijauhetta
1 tl kuivattua timjamia
rypsiöljyä paistamiseen (ja mahdolliseen sipulien kuullottamiseen)

Tarjoiluun:
(vegaanista) jogurttikastiketta / kaurafraichea

Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Murskaa kikherneet esimerkiksi sauvasekoittimella (sattumia saa jäädä). Hienonna pähkinät isolla ja tukevalla veitsellä. Silppua kuorittu punasipuli ja valkosipulinkynnet. Omana lisänäni minä kuullotin sipulit pannulla öljyssä. Tykkään siitä, että kuullotettuina sipulit ovat pihvitaikinassa pehmeitä ja jonkin verran makeamman makuisia.
Sekoita kaikki ainekset yhteen kulhossa ja jätä taikina turpoamaan noin puoleksi tunniksi.
Muotoile taikinasta pihvejä ja paista ne runsaassa öljyssä molemmin puolin kauniin värisiksi. Paista pihvejä keskilämmöllä noin 5 min. per puoli, jotta ne kypsyvät kunnolla.
Tarjoa pihvit esimerkiksi jogurttikastikkeen ja perunamuusin kera.

Vegaaninen soijarouhelasagne; ensimmäinen maistiainen Lapsiperheen vegaanikeittokirjasta

Saatuani käsiini Chocochili-blogistaan tunnetun Elina Innasen sekä toimittaja ja tietokirjailija Suvi Auvisen yhteistyönä toteuttaman Lapsiperheen vegaanikeittokirjan halusin heti lähteä kokeilemaan sitä käytännön tasolla. Siitä lähtien, kun Pikku-Kokki aikoinaan alkoi syömään ”oikeaa” ruokaa, olen pitänyt missionani opettaa lapsemme syömään monipuolisesti ja erityisesti pitämään kasviksista. Mielestäni olen onnistunut ihan hyvin; molemmat ovat äärimmäisen uskaliaita maistelijoita ja ainakin omasta mielestäni tavallista parempia kasvisten mutustelijoita. Ainakin, kun puhutaan kasviksista ihan sellaisinaan.

Eräs periaatteeni on ollut, että ainakin toinen päivän kahdesta lämpimästä ateriasta olisi kasvisruokaa. Myönnettäköön heti, että läheskään aina tämä ei toteudu, mutta aika usein kuitenkin, ainakin monta kertaa viikossa. Ja näin ollen kasvisruokakirjat herättävät aina kiinnostukseni, uusia ideoita ei ole koskaan liikaa. Jonkun verran Chocochili-blogia vilkuiltuani ja sieltä reseptejä bongailtuani ovat odotukset kirjan suhteen melko korkealla. Olisi kiva löytää pitkästä aikaa uusi keittokirjaystävä.

Ensimmäisenä valitsen reseptin kategoriasta Sunnuntai, joka käsittää erilaisia uuniruokia. Sellaisia, joiden valmistaminen sinänsä on nopeaa, mutta kypsennykseen on varattava aikaa. Lisäksi ne sopivat hyvin pakastettaviksi ja näin ollen säästävät tekijänsä muutamalta arki-illan kiirekokkaukselta. Juuri tällainen on myös valikoimani soijarouhelasagne, joka valmistui mukavan mutkattomasti tuottaen sekä maukkaan että runsaan lopputuloksen. Tämän perusteella Lapsiperheen vegaanikeittokirja menee ilman muuta jatkoon – varmasti pikaiseen sellaiseen.

Vegaaninen soijarouhelasagne

6 annosta

lasagnelevyjä
1 pieni kesäkurpitsa
muutama terttu kirsikkatomaatteja

Tomaattikastike:
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 dl tummaa soijarouhetta
150 g vegaanista punaista pestoa (Vihreäkin tuntui toimivan.)
2+1 dl vettä
500 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattisosetta
1 tl sokeria
mustapippuria myllystä
1 ruukku tuoretta basilikaa

Juustokastike:
250 g vegaanista sulavaa juustoa (Tunnustan rikkeeni: käytin ei-vegaanista.)
2 dl kaurakermaa
1,25 dl kauramaitoa
0,5 tl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä

Valmista ensin tomaattikastike. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki oliiviöljyssä ja lisää kattilaan sitten kuiva soijarouhe ja pesto. Kääntele seosta hetki ja lisää sitten pari desilitraa vettä parissa erässä niin, että neste imeytyy soijarouheeseen ennen kuin lisäät vettä kattilaan.
Kaada kattilaan tomaattimurska, huuhtele tölkki 1 dl vettä ja lisää se kattilaan. Mittaa joukkoon vielä tomaattisose ja sokeri. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä juustokastikkeen valmistamisen ajan.
Raasta juusto suureen kulhoon. Lisää kaurakerma, kauramaito ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
Silppua basilika ja lisää se tomaattikastikkeen joukkoon. Mausta mustapippurilla.
Viipaloi kesäkurpitsa noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Kokoa lasagne: laita alimmaiseksi lasagnelevyjä, sitten kesäkurpitsaviipaleita, tomaattikastiketta ja juustokastiketta. Jatka, kunnes kastikkeet on käytetty. Muistathan säästää juustokastiketta päällimäiseksi! Laita kirsikkatomaatit lasagnen päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 45 min.
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.